LIIKUNTAKOULUTUKSEN PÄÄMÄÄRÄ Puolustusvoimien liikuntakoulutuksen päämääränä on pysyvän liikuntakipinän herättäminen reserviin siirtyville asevelvollisille. Keinot 1. Liikunta-asenteiden muokkaus 2. Liikunnallisten taitojen opetus 3. Fyysisen suorituskyvyn kehittäminen 4. Tiedon antaminen kunnon ylläpitämisen perusteista ja menetelmistä
LIIKUNTAHARJOITUSTEN ILMAPIIRI Oppimisilmapiiri on tärkeä ympäristötekijä. Sitä luodaan tukemalla myönteisiä kokemuksia ja vuorovaikutussuhteita. Hyvän oppimisilmapiirin perusteita ovat koulutettavien tunteminen yksilöinä, jonka vastakohtana on koulutettavien käsitteleminen massana tasapuolinen, asiallinen, arvostava ja tukea antava suhtautuminen koulutettaviin omatoimisuutta ja itsetunnon vahvistumista tukevien tehtävien ja palautteen antaminen sekä kouluttajan harjoittama omien tietojensa, taitojensa, asenteidensa ja arvostuksensa jatkuva arviointi ja kehittäminen.
LIIKUNTAHARJOITUSTEN JOHTAMISEN PERUSTEET
LIIKUNTAKOULUTUS KASVATUKSEN VÄLINEENÄ Liikuntakoulutuksella edistetään koulutettavien terveyttä, palvelusmotivaatiota, sekä sopeutumista. Liikuntakoulutuksen avulla luodaan edellytyksiä muulle sotilaskoulutukselle. Liikuntakoulutus on sekä kasvatusta liikunnan avulla että kasvatusta liikuntaan. Liikunta on erinomainen kasvatuksen väline.
MOTIVAATIO Suoritusmotivaatio on keskeisin liikuntaa käynnistävä voima. Sen perustana on halu hyviin suorituksiin sekä halu tavoitteen saavuttamiseen ja onnistumiseen. Yksilöllä esiintyy myös suoritusmotivaatiolle läheisiä pätemisen ja kunnianhimon tarpeita. Myös hyvä joukkuehenki lisää luontevasti koulutettavien suoritusmotivaatiota. Motivaation lisääntyessä suoritus paranee, joskin silläkin on rajansa. Motivaatio jakautuu sisäisiin sekä ulkoisiin motiiveihin.
PALKITSEMINEN JA TUNNUSTUKSEN ANTAMINEN
ULKOISISTA MOTIIVEISTA SISÄISIIN
KOULUTTAJA LUO KANNUSTAVAN ILMAPIIRIN Ole esimerkkinä. Ota koulutettavat huomioon yksilöllisesti. Kannusta, älä lannista. Ylläpidä tarkoituksenmukaista kuria ja järjestystä. Oikein markkinoituna kilpailut ja kisailut kiinnostavat.
KOULUTTAJA LUO KANNUSTAVAN ILMAPIIRIN
KILPAILUT MOTIVOINTIKEINONA
Koulutuksessa on oleellista: TAIDON OPETTAMINEN mallisuorituksen näyttäminen koulutuksen jakaminen vaiheisiin riittävät toistokerrat suoritusvirheiden systemaattinen korjaaminen koulutettavien opettaminen ajattelemaan.
SUUNNITTELU JA JÄRJESTELY
FYYSISEN HARJOITUKSEN RAKENNE
KOULUTTAJA KORJAA
Nosta koulutettavien vireystilaa sinulle ominaisella tavalla tai tyylillä. - tärkeintä on huomata jo harjoituksen alussa, että koulutettavaan joukkoon syntyy myönteinen ja vastaanottavainen ilmapiiri. - kerro lyhyesti harjoituksen aihe, tavoite ja harjoituksen kulku. - käynnistä harjoitus alkuverryttelyllä - voit samalla antaa koulutukseen liittyviä tietoiskuja. - jos harjoitus on jatkoa aikaisempaan, niin kertaa asioita Kun opetat uutta asiaa - näytä mallisuoritus itse - kerro suorituksen ydinkohdat - mallisuoritus tulee tehdä oikein
HARJOITUSMUODOT Liikuntaharjoituksessa voidaan käyttää seuraavia harjoitusmuotoja: jono parijono rivi paririvi kaaririvi avorivistö piiri neliö vapaa ryhmitys
VARUSKUNNAN LIIKUNTAPAIKAT Valaistu pururata/ hiihtolatu, jossa kuntoratavälineet Hiihtotekniikkarata (hiihtomaa) Testijuoksurata Kiintorastiverkosto Opetuskartta 1:5000 Suunnistuskartta 10000 tai 1:15000 Esterata Uimahalli tai uimaranta Sisähalli palloilua, kuntovoimistelua ja kuntopiiriä varten Salibandykaukalo Palloilu- tai urheilukenttä (jalkapallo, lentopallo Koripallokenttä (katukoris; autopaikoitusalue) Ilma-aserata
AAMUREIPPAILU Sopivia aamujumppaharjoituksia ovat esimerkiksi: Keppijumppa Rynkkyjumppa Taistelijaparin jumppa Erilaiset voimistelut Lihashuoltoharjoitukset Kevyet pelit Kamppailukoulutuksen tekniikkaosat, varjonyrkkeily Juoksu-/kävely Uinti