3. Leijonakiekkokoulun. oppimistavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3. Leijonakiekkokoulun. oppimistavoitteet"

Transkriptio

1 3. Leijonakiekkokoulun oppimistavoitteet Lapsille tärkeitä asioita urheilussa Leijona-kiekkokoulu oppimisympäristönä Oppia liikkumaan Oppia liikunnan avulla Harjoitusviikko - esimerkki

2 LAPSILLE TÄRKEITÄ ASIOITA URHEILUSSA Liikunnallisesti aktiivinen elämäntapa liikuntaa vähintään 14 tuntia liikuntaa viikossa. Monipuolinen liikkuminen kaikkien liikunnallisten taitojen ja fyysisten ominaisuuksien kehittyminen Elämykset, haasteet ja innostava ilmapiiri. Muistathan ohjaajana ja vanhempana, että ohjatun liikunnan lisäksi liikuntaa tulee harrastaa myös omaehtoisesti lasten tulee liikkua terveytensä kannalta riittävästi, vähintään kaksi tuntia päivässä ja vähintään 14 tuntia viikossa tavoitteellisesti urheilevan tulee liikkua vähintään 20 tuntia viikossa Kuva: Riittävästi liikkuva lapsi ja nuori (Lähde: Nuori Suomi)

3 LEIJONA-KIEKKOKOULU OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ

4 OPPIA LIIKKUMAAN LEIJONA - kiekkokoulussa oppimiselle on asetettu kaksi päätavoitetta 1. Oppia liikkumaan 2. Oppia liikunnan avulla 1. OPPIA LIIKKUMAAN Lasten liikuntakokeilujen päämääränä on saada aikaan myönteisiä kokemuksia. Lapsilla on luonnollinen tarve liikkumiseen. Yleensä lapset ovat hyvin motivoituneita liikkumaan ja leikkimään. Yhdistämällä liikkumisen halu ja myönteiset kokemukset liikunnasta, on tavoitteena saada lapselle aikaan tarve kokea sama uudelleen. Kun liikunnan avulla toistetaan myönteisiä kokemuksia riittävän usein, saadaan lapsissa aikaiseksi halu oppia lisää uusia asioita. Lapset jaksavat toistaa tehtäviä niin kauan kuin tekeminen tuottaa heille mielihyvää. Mielihyvän kokemukset johtuvat uusien taitojen oppimisesta saatavasta ns. flow-kokemuksesta. Taidon oppimisen alkuvaiheissa motivaation ylläpitäminen ei siis ole ongelma. Onnistuneiden liikuntakokemusten seurauksena syntyy tarve liikkumiseen ja lapsi oppii aktiiviseksi liikkujaksi. Hänen kehonsa ja mielensä haluavat lisää ärsykkeitä. Mitä paremmin ohjaaja pystyy huomioimaan erilaisia liikkujia, sitä useammassa lapsessa hän pystyy sytyttämään liikuntakipinän.

5 OPPIA LIIKUNNAN AVULLA 2. OPPIA LIIKUNNAN AVULLA Sosiaaliset taidot Lasten liikunta- ja ohjaustilannetta lähestyttäessä lasten näkökulmasta on hyvä muistaa lasten erilaiset lähtökohdat kyseisessä ohjaustilanteessa. Lasten sosiaaliset taidot ovat riippuvaisia esimerkiksi siitä onko lapsi aiemmin toiminut ryhmässä (päivähoito), vai onko hän ollut vain kotiympäristössä omien tuttujen aikuisten kanssa. Sosiaaliset taidot kehittyvät aina kun lapsi liittyy ryhmän jäseneksi. Leijona-kiekkokoulussa tätä kynnystä pyritään alentamaan ensimmäisen vuosikurssin toiminta-ajatuksella missä ryhmään voi liittyä oman vanhemman kanssa. Ohjaajan tavoitteena on auttaa lasta muodostamaan liikunnan avulla hänelle myönteinen minäkäsitys. Lapsen minäkäsitys rakentuu ja kehittyy omien kokemusten myötä. Kehittyminen tapahtuu vertailemalla itseään muihin samassa tilanteessa oleviin lapsiin ja aikuisiin. Minäkäsitykseen vaikuttaa erittäin paljon lapsen saama palaute omasta toiminnastaan. Tunteiden hallinta kehittyy aluksi omien onnistumisten ja epäonnistumisen käsittelyn kautta. Aikuisen roolina on tukea lasta ja antaa kannustavaa palautetta. Tunteiden hallinnan kehittyessä voidaan siirtyä lasten kanssa paritoimintaan muiden lasten kanssa ja tutustua tähän uuteen tilanteeseen. Ryhmätoimintaan siirtyminen antaa uusia mahdollisuuksia tunteidenhallinnan näkökulmasta. Välineiden jakaminen, sääntöjen noudattaminen, leikkien ja pelien kautta tulevat erilaiset roolit antavat hyvän mahdollisuuden minäkuvan, itsetunnon, tunteiden hallinnan ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen aina LEIJONA - kiekkokoulun alusta aikuisikään asti. Motoriset taidot Havaintomotoriset taidot tarkoittavat sitä, miten lapsi hahmottaa omaa kehoaan ja sen eri puolia suhteessa ympäröivään tilaan, aikaan ja voimaan. (Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:17, 14.) Hienomotoriset taidot tarkoittavat pienillä lihaksilla aikaansaatuja tarkkuutta vaativia liikkeitä. (Luukkonen, E. & Sääkslahti, A Liikunnan salaisuudet, esiopetus. Helsinki: WSOY.) Karkeamotoriset taidot tarkoittavat kehon suurilla lihasryhmillä aikaansaatuja liikkeitä. (Luukkonen, E. & Sääkslahti, A Liikunnan salaisuudet, esiopetus. Helsinki: WSOY.)

6 Motoristen taitojen oppimista LEIJONA - kiekkokoulussa voidaan kuvata seuraavasti: Motorisilla perustaidoilla tarkoitetaan kävelyä, juoksemista, hyppäämistä, heittämistä, kiinniottamista, potkaisemista ja lyöntiä. Motoriset perustaidot toimivat pohjana lajitaitojen oppimiselle. Esimerkiksi kävely toimii luistelutaidon pohjana, (käsien ja jalkojen eriaikaisuus ja liikkeiden rytmittäminen). Lyömisen perustaito toimii laukaus- ja syöttötaidon pohjana, (jalkojen asento laukauksessa ja kehon kiertoliikkeestä tuleva voima suorituksessa). Lajitaidot tarkoittavat niitä perustaitoja, joita tarvitaan, että voi osallistua jonkin tietyn liikuntalajin harjoittelemiseen. Jääkiekon perustaitoja ovat luistelu, kiekonhallinta ja mailatekniikka. LEIJONA - kiekkokoulussa on tavoitteena, että lapsi oppii kolmen kauden aikana riittävät perustaidot liittyäkseen pelijoukkueeseen. Tiedollinen oppiminen Kognitiivinen kehitys tarkoittaa tiedollista kehitystä. Siihen kuuluvat havaitseminen, ajattelu, kielen sekä muistin toiminnot. Lapsi oppii LEIJONA - kiekkokoulun harjoitustilanteessa erilaisia käsitteitä. Ohjaajan on hyvä käydä läpi mm. lapsen kehonosien nimet ja toiminnot. Kehonhahmotus tarkoittaa taitoa tunnistaa ja nimetä kehon eri osia, taitoa tunnistaa kehon ääriviivat, taitoa tunnistaa kehon eri puolet sekä taitoa ylittää kehon oletettu keskilinja. Kehonhahmotuksesta käytetään myös käsitteitä kehontuntemus, kehonkuva ja kehonkaavio. (Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2005:17, 13.) Ohjaajan on lisäksi hyvä käydä läpi käytännön toimintaan liittyviä käsitteitä kuten suunnat, eteenpäin, taaksepäin, sivulle, ylös ja alas. Muista! Ryhmän hallintaan liittyvät käsitteet kuten parit, ryhmät, jonot, rivit tai piirit saattavat olla lapsille vieraita.

7 Lajitaitojen oppimiseen liittyvät käsitteet ovat lapselle uusia! Lapselle tulee jokaisessa opetustilanteessa uusia käsitteitä. o Luistelutaidon opettamisessa ovat erilaisia käsitteitä esimerkiksi ojennus, koukistus, potku, liuku, lähennys ja loitonnus. o Mailankäsittelyyn liittyviä käsitteitä ovat esimerkiksi kiekon kuljetukset rystypuolella, kämmenpuolella, kiekon työntäminen ja vetäminen. o Lisäksi laukaukset, syötöt harhautukset sisältävät erilaisia ala-käsitteitä jotka lapset omaksuvat kukin oman oppimiskykynsä mukaan. Sääntöjen oppiminen alkaa ensimmäisestä ohjaustuokiosta Lasten kohdalla on hyvä luoda rutiineita, esimerkiksi kokoontumispaikka kannattaa pitää aina samana ja nimetä jokaiselle oma paikka. Suhtautuminen toisiin lapsiin ja aikuisiin pitää käydä läpi. Välineet ovat yhteisiä ja niistä pitää kaikkien huolehtia. Tärkeää on käydä turvallisuuteen liittyvät säännöt läpi huolella, jokaisella pitää olla asianmukaiset varusteet ja kentälle meneminen pitää olla sovittu. Oman vuoron odottaminen ja oman tehtävän suorittaminen määrätyssä paikassa vaatii oppimista. Lapset omaksuvat erilaisten leikkien ja pelien avulla koko ajan uusia sääntöjä ja ryhmän hallinta helpottuu. Päämääränä on yhteistoiminnallinen oppiminen Yhteistoiminnallinen oppiminen tarkoittaa ohjaustapaa, jossa jokaisella ryhmän jäsenellä on aktiivinen rooli. Yhteistoiminnallinen oppiminen korostaa ryhmän jäsenten yhteisvastuuta oppimisesta. (Numminen, P. & Laakso, L Liikunnanopetusprosessin A, B, C. Jyväskylän yliopisto: Liikuntakasvatuksen julkaisuja 5, 72.)

8 Fyysismotoriset kyvyt Leijonakiekkokoulussa lapsi saa monipuolista harjoitusta ja hermostolle tarjotaan uusia ärsykkeitä jääkiekon lajitaitojen ja monipuolisten perustaitojen avulla. Lapsi oppii Leijona-kiekkokoulussa lisäksi miltä omassa kehossa tuntuvat erilaiset fyysiset suoritukset. Lapsi kokee kehossaan erilaisia aistimuksia kaikkien aistiensa välityksellä. Lapsi tekee havaintoja lihas-jänne-, tasapaino-, tunto-, näkö- ja kuuloaistien avulla. Lapsi oppii säätelemään oman kehonsa toimintoja rytmiä, voimaa, nopeutta. Lapsi oppii hahmottamaan tilaa, aikaa ja voimaa. Lapsi saa erilaisia muuttamalla harjoituksissa liikehallintatekijöitä. Tasapainotaitoa kehitetään todella paljon ja on luistelutaidon oppimisen kannalta tärkeimpiä osa-alueita. Reaktiokyky kehittyy kaikissa harjoituksissa. Lapsi reagoi jatkuvasti eri ärsykkeisiin. Eri aistikanavia kehittäviä harjoitteita kannattaa käyttää monipuolisesti. Orientoitumiskyky on taitoa arvioida kehon asentoja ja niiden muutoksia liikkumistilanteissa. Luistelun perusasento on ensimmäisiä asioita missä tätä voi havainnoida, Erottelukyky näkyy kykynä erotella erilaisia suorituksia toisistaan ja voiman säätelynä erilaisissa suorituksissa. Näkyy esimerkiksi syötön voimansäätelyssä. Yhdistelykyky näkyy kykynä yhdistää esimerkiksi luistelu ja syöttö yhdeksi kokonaissuoritukseksi. Muuntelukyky tarkoitetaan kykyä toimia motorisesti tavalla, joka sopii odottamatta muuttuviin olosuhteisiin tai tilanteisiin. LEIJONA - kiekkokoulussa lapsen kuntotekijät joutuvat koetukselle. Osa lapsista väsyy ensimmäisten kertojen aikana varsin nopeasti. Osa väsymisestä menee heikon kestävyyden osa-alueelle, mutta osa tottumattomuuteen tehdä harjoitteita. Kestävyys, voima ja nopeus ominaisuuksien kehittyminen tapahtuu hyvin suunnitellussa ohjaustuokiossa automaattisesti. Kestävyysominaisuuksien kehittymisen lähtökohtana on hyvin organisoitu toiminta. Lapsilla tulee olla riittävästi tekemistä ja toistoja jotta sydän- verenkierto ja hengityselimistö kuormittuvat harjoituksessa.

9 Hyvin organisoidussa tuokiossa lapsi liikkuu vähintään 2/3 osaa jäällä oloajasta. Alaraajojen voimaominaisuudet kehittyvät lapsilla luistelutekniikkaharjoitteissa. Iän mukana lisääntyvällä lihasvoimalla sekä oikeanlaisen luistelutekniikan oppimisella saavutetaan lisää luistelunopeutta. Muu voimaharjoittelu liittyy perusliikuntataitojen yhteydessä tapahtuvaan harjoitteluun. Kaikenlaiset oman kehon avulla tapahtuvat harjoitukset ovat riittäviä voimaharjoitteita. Nopeusharjoittelussa on oleellista keskittyä liikenopeuden säätelyyn. Monipuoliset harjoitteet kehittävät automaattisesti nopeuden osa-aluetta riittävästi. Kehon elastisuuden ja liikkuvuuden ja notkeuden osa-alueiden kehittäminen tapahtuu osittain lajiharjoittelun avulla. On kuitenkin tärkeää ohjata lapsia jo alusta asti venyttelyyn ja informoida vanhempia huoltavan harjoittelun merkityksestä. Lähde: Nuori Suomi Suunnittelen treenejä -palvelu

10 HARJOITUSVIIKKO - ESIMERKKI Seuraavassa taulukossa on kuvitteellisen jääkiekon pelaajan Jeren malliviikko. Viikkoon on kerätty Jeren kokonaisliikuntamäärä, joka on 21 h ja 50 minuuttia. Taulukosta näet, että Jerelle jää liikunnan lisäksi aikaa myös muuhun lapsen vapaa-ajanviettoon, vaikka liikuntamäärä on kiitettävällä tasolla. Jerellä on viikossa ohjattua urheilua seuraavasti: Jääkiekkojoukkueen harjoitukset ja pelit: maanantaina jääharjoitus ja siihen liittyvä oheisharjoitus 120 minuuttia torstaina jääharjoitus ja siihen liittyvä oheisharjoitus 120 minuuttia sunnuntaina peli ja siihen liittyvä oheisharjoitus 90 minuuttia Jere liikkuu jääkiekkojoukkueensa ohjauksessa 330 minuuttia, eli 5 h 30 minuuttia Oheislajin uinnin harjoitukset: keskiviikkona 120 minuuttia, eli 2 h Jere liikkuu siis ohjatussa urheilussa viikon aikana 7 h 30 minuuttia. MIETIPÄ JOS! Jere menisi kouluun pyörän sijasta bussilla tai vanhempiensa kyyditsemänä? Olisi liikkumatta, leikkimättä ja pelaamatta koulun välitunneilla? Ei leikkisi, liikkuisi ja pelailisi pihalla ja kodin ympäristössä vapaa-ajallaan? LASTEN LIIKUNTAMÄÄRIÄ LISÄTTÄESSÄ KANNATTAA POHTIA TARKKAAN, MISTÄ KOKONAISLIIKUNTAMÄÄRÄ SAADAAN RIITTÄVÄKSI!

11 Jeren (10v.) liikuntaviikko 1.laji Jääkiekko 2.laji Uinti Harmaat = arkiliikunta (5,5h) V.harmaa = koulumatkat (3h20min) Sininen = omatoiminen päälajin harjoittelu (3h) Lila = ohjattu lajien harjoitus (7,5h) T.Lila = koululiikunta (2h 15min) 21h50min MA TI KE TO PE LA SU 7:00 8:00 9:00 60 min pihaleikit 10:00 60 min pyörälenkki äidin kanssa 11:00 12:00 30 min välituntipelit 30 min välituntipelit 45 min Koululiikunta 13:00 30 alkuverryttely/ oheisharjoitus 14:00 60 min pihaleikit ja -pelit 90 min Koululiikunta 60 min tekojäällä taitoharjoittelua 60 min jääkiekkopeli 15:00 16: min 1. laji 17:00 Jääharjoitus+oheisharjoitus 120 min 2. Laji uinti 60 min pihaleikit 18:00 60 min pihalla taitoharjoittelua (tossulätkää) 19: min 1. Laji Jääharjoitus+oheisharjoitus 30 min. koiran ulkoilutus 60 min isän kanssa juoksulenkki

OHJAAJAKOULUTUS OSIO 2

OHJAAJAKOULUTUS OSIO 2 OHJAAJAKOULUTUS OSIO 2 TERVETULOA KOULUTUKSEEN KOULUTUKSEN OHJELMA OSIO 2 LEIJONAKIEKKOKOULU - OHJAAJAKOULUTUS OSIO 2 (4 h) Teoriaosuus Oppiminen 120 min Oppia liikunnan avulla Video eri oppimisvaiheissa

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Herkkyyskausi, eli ajanjakso jolloin tietyn ominaisuuden kehittyminen tapahtuu osittain luonnollisen kasvun kautta ja jolloin

Lisätiedot

PELAAJAPOLKU F1 - E2

PELAAJAPOLKU F1 - E2 HARJOITUSRYHMÄT PELAAJAPOLKU F1 - E2 KAKSI RYHMÄÄ TASORYHMÄHARJOITTELU 2 3 x VKO, OHEISHARJOITUS JOKA KERRALLA JOUKKUEMÄÄRÄ JA JOUKKUEJAKO MAHDOLLISIMMAN MONTA JOUKKUETTA (F) 8+1, (E) 10+1 PELAAJAA/JOUKKUE

Lisätiedot

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu Hämeenlinna 25.4.2009 Tampere Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu 1.Selvityksen tuloksia ja johtopäätöksiä 2.Mistä ongelmat ovat syntyneet? 3.Miten harjoittelua ja urheilua voisi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Tietää mitä tarkoitetaan urheilullisella/ liikunnallisella elämäntavalla Valmentajan toiminnan vaikutus drop-out - ilmiöön Tuntee tunne- ja vuorovaikutustaitojen perusteita

Lisätiedot

LUISTELU Liikkuva koulu seminaari

LUISTELU Liikkuva koulu seminaari LUISTELU Liikkuva koulu seminaari Mitä ajatuksia pyritään herättämään? Mitä taito-ominaisuuksia luistelutaito vaatii? Aktiivisuus, ei jonoja! Pelit & leikit & radat & kisailut Yhden jalan tekeminen vrt.

Lisätiedot

VALMENNUKSEN LINJAUS

VALMENNUKSEN LINJAUS VALMENNUKSEN LINJAUS Valmennuksen linjauksen on tarkoitus olla suuntaa antava ja valmentajien työtä helpottava apuväline. Linjauksessa pyritään hahmottamaan, mitä taitoja pelaajien edellytetään hallitsevan

Lisätiedot

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen

Luku 3 Lapsuus rakastuminen urheiluun valmiuksia menestymiseen 61 Valmennuksen osa-alueet Asia tarinasta Taito/ tekniikka Taktiikka/ pelikäsitys Fyysiset valmiudet Henkiset valmiudet omassa toiminnassasi Vahvuutesi Kehittämiskohteesi Miten kehität valitsemiasi asioita?

Lisätiedot

LiikuntaLoikka-projekti Kiteen varhaiskasvatuksessa

LiikuntaLoikka-projekti Kiteen varhaiskasvatuksessa LiikuntaLoikka-projekti Kiteen varhaiskasvatuksessa 1.3.-31.12.2018 Varhaiskasvatuksen liikuntasuositukset Lapsi tarvitsee vähintään kolme tuntia liikkumista joka päivä kehittyäkseen ja voidakseen hyvin

Lisätiedot

Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena

Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena Liikunta varhaiskasvatuksessa kehityksen ja oppimisen tukena LitT Anneli Pönkkö Lasten liikunta- ja terveyskasvatuksen keskus Kajaanin opettajankoulutusyksikkö, Oulun yliopisto Virpiniemien urheiluopisto

Lisätiedot

EVU Ikävuodet / Teema Luistelu koulu 3-6v G-Juniori F-Juniori E-Juniori

EVU Ikävuodet / Teema Luistelu koulu 3-6v G-Juniori F-Juniori E-Juniori EVU Ikävuodet / Teema Luistelu koulu 3-6v G-Juniori F-Juniori E-Juniori Urheilijaprofiili Valmennus Kiekkokoululainen 3-6v - Leijona-kiekkokouluohjaajia - Yksi ohjaaja/6 kiekkokoululaista - SJL:n Leijonakiekkokouluohjelma

Lisätiedot

Pelin kautta opettaminen

Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelin kautta opettaminen Pelaamaan oppii vain pelaamalla?? Totta, mutta myös harjoittelemalla pelinomaisissa tilanteissa havainnoimista, päätöksentekoa ja toimintaa. Pelikäsitystä

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:T.FI ROK KI E2 ILO IRTI URHEILUH HARRASTUKSESTA Urheilu on loistava kasvualusta. Se tarjoaa lapselle mainiot edellytykset voida hyvin ja kehittyä tasapainoiseksi,

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

Taitovalmennus. Lapin Urheiluopisto Olli Cajan

Taitovalmennus. Lapin Urheiluopisto Olli Cajan Taitovalmennus Lapin Urheiluopisto Olli Cajan Pohjaa näkemyksille Taitovalmentaja (Lapin urheiluopisto) - Taitokonseptin kehitys - Urheiluakatemia (kaikki lajiryhmät) - Junnuakatemia (eri lajiryhmiä) -

Lisätiedot

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15

Sisällys. Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys. Esipuhe...11 Johdanto... 15 Sisällys Esipuhe...11 Johdanto... 15 Liikkuminen ja lapsen kokonais valtainen kasvu ja kehitys Fyysinen kasvu ja kehitys...25 Kehon koko...25 Kehon koon muutokset...26 Kehityksen tukeminen eri ikävaiheissa...28

Lisätiedot

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia?

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia? 9. Monipuolisuus Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti Miksi monipuolisuutta Yksi vai monta lajia? Erilaisia toteuttamismalleja - Suunnittelen treenejä -palvelu - Alle 7-vuotiaiden monipuolinen

Lisätiedot

Taito. Taito jaetaan: yleistaidot lajitaidot

Taito. Taito jaetaan: yleistaidot lajitaidot Taito Taito jaetaan: yleistaidot lajitaidot Yleistaidot ovat perusta lajitaitojen oppimiselle. Yleistaitojen monipuolinen harjoittelu takaa lajitaitojen nopeamman ja paremman oppimisen. Ensin pitää opettaa

Lisätiedot

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Miksi koulun toimintakulttuuria pitää liikunnallistaa? Koko koulun toimintakulttuurin kehittyminen liikunnallisemmaksi Oppilashuollollinen näkökulma nuoren urheilijan tukemiseen

Lisätiedot

PELAAJAPOLKU Kiekkokoulu - F2

PELAAJAPOLKU Kiekkokoulu - F2 PELAAJAPOLKU Kiekkokoulu - F2 HARJOITUSRYHMÄT KAKSI RYHMÄÄ TASORYHMÄHARJOITTELU 2 x VKO, OHEISHARJOITUS JOKA KERRALLA JOUKKUEMÄÄRÄ JA JOUKKUEJAKO MAHDOLLISIMMAN MONTA JOUKKUETTA => 8+1 PELAAJAA/JOUKKUE

Lisätiedot

FORTUNA VALMENNUKSEN LINJAUS

FORTUNA VALMENNUKSEN LINJAUS FORTUNA VALMENNUKSEN LINJAUS Oriveden Fortunan valmennuksen linjauksen on tarkoitus olla suuntaa antava ja valmentajien työtä helpottava apuväline. Valmennuksen linjauksen avulla valmentajat voivat helpommin

Lisätiedot

VALMENNUKSEN LINJAUS

VALMENNUKSEN LINJAUS VALMENNUKSEN LINJAUS Valmennuksen linjauksen on tarkoitus olla suuntaa antava ja valmentajien työtä helpottava apuväline. Linjauksessa pyritään hahmottamaan, mitä taitoja pelaajien edellytetään hallitsevan

Lisätiedot

Valmennuksen kehityskortit

Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit Valmennuksen kehityskortit auttavat tutoria, kouluttajaa ja valmentajaa pohtimaan valmennuksen laatutekijöitä systemaattisemmin ja syvällisemmin. Korttien tavoitteena on virittää

Lisätiedot

YHDEN HARJOITUSKERRAN FYSIOLOGIA LTV 2 4.12.2013 1

YHDEN HARJOITUSKERRAN FYSIOLOGIA LTV 2 4.12.2013 1 YHDEN HARJOITUSKERRAN FYSIOLOGIA LTV 2 4.12.2013 1 FYSIOLOGIAN PERUSTEITA YLEISTÄ ELIMISTÖN KASVUSTA JA KYPSYMISESTÄ Ihmisen fyysinen kasvu Kasvu pituuden, painon ja kehon osien sekä elinjärjestelmien

Lisätiedot

lapsi lapsi liikkuvaksi motoriikka paremmaksi

lapsi lapsi liikkuvaksi motoriikka paremmaksi Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset käytäntöön lapsi lapsi liikkuvaksi motoriikka paremmaksi Avaimia päivähoidon arkeen erityispäivähoidon kehittäminen osana varhaiskasvatusta Länsi- ja Keski- Uudellamaalla

Lisätiedot

Lasten liikunta ja urheilu

Lasten liikunta ja urheilu Lasten liikunta ja urheilu Tuttuja otsikoita? Lapset ja nuoret yhä lihavampia: sydän- ja verisuonitautien riski aikuisiällä kasvaa Seuratoiminnassa mukana olevat lapset liikkuvat terveytensä kannalta liian

Lisätiedot

Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena. Martti Iivonen

Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena. Martti Iivonen Kilpailut, pelit ja leikit taidon oppimisen tukena Martti Iivonen Mikä on tärkeää lapsiurheilussa? Intohimon synnyttäminen Hauska ja kannustava ilmapiiri Mahdollisuus saada oppia uusia liikuntataitoja

Lisätiedot

Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet

Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet Teksti: Harri Mannonen Supermikrojen harjoittelun periaatteet ja perustelut Osa 1: Periaatteet Supermikrojen perusperiaatteet Koripalloharrastuksen aikaista aloittamista suositaan, koska sen avulla voidaan

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät

Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI

KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI 2015 KASVA URHEILIJAKSI TAITOVALMIUSTESTI Joka kolmas urheiluseurassa urheileva lapsi ei liiku edes terveytensä kannalta riittävästi. Harjoittelu ei ole monipuolista. Suurin muutostarve 12-15 -vuotiaiden

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos

HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA. Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos HYVINVOINTI JA TOIMINTAKYKY OSANA UUTTA OPETUSSUUNNITELMAA Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos TOIMINTAKYVYN MERKITYS IHMISEN ELÄMÄNKULUSSA Aikuisuuden toimintakyvyn ja työkyvyn tulevaisuuden

Lisätiedot

PELAAJAPOLKU E1 - D2

PELAAJAPOLKU E1 - D2 HARJOITUSRYHMÄT PELAAJAPOLKU E1 - D2 D2 KAKSI RYHMÄÄ, PUNAINEN/VALKOINEN E1 KAKSI RYHMÄÄ TASORYHMÄHARJOITTELU 2 3 x VKO, OHEISHARJOITUS JOKA KERRALLA JOUKKUEMÄÄRÄ JA JOUKKUEJAKO MAHDOLLISIMMAN MONTA JOUKKUETTA

Lisätiedot

Nousujohteisuus. Laji(t) Muu. Määrä

Nousujohteisuus. Laji(t) Muu. Määrä Olympiakomitea, Nuori Suomi ja Suomen Valmentajat ovat tehneet laajan selvityksen 8 18- vuotiaiden urheilevien nuorten liikuntamääristä ja harjoittelun karkeasta laadusta. Hyvä harjoittelu -selvitystyön

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen

Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Havaintomotoriikan harjoittelu koripalloa hyödyntäen Tavoitteet Tutustua havaintomotorisen harjoittelun perusteisiin Esitellä havaintomotorista harjoittelua käytännössä erilaisten harjoitteiden, leikkien

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv.

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv. VALMENNUSOHJE 2015-2016 PERUSKUNTOKAUSI 1 ESIMERKKIVIIKOT 40-43 Ikä: 11-15v kestovoima, Kestävyys (nopeuskestävyyspohja / peruskestävyys), yleistaitavuus, passiivinen liikkuvuus Nopeus, aktiivinen liikkuvuus

Lisätiedot

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS

OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS OSAAMISPOLKU SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS - NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS PITKÄJÄNTEISYYS NOUSUJOHTEISUUS SUUNNITELMALLISUUS Seuran arvopohja

Lisätiedot

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen

Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Vasu 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumisen edistämiseen Ylitarkastaja Anu Liljeström Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Anu Liljeström, ISAVI OKT-vastuualue 5.10.2016

Lisätiedot

Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia. Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja

Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia. Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja Non-lineaarinen pedagogiikka / Keith Davids Urheilija, tehtävä ja ympäristö ovat jatkuvassa

Lisätiedot

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse!

pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! pyöräile keinu kiipeile kokeile innostu hallitse! LUKIJALLE Varhaislapsuus on kallisarvoista oppimisen ja kehityksen aikaa. Lapsi oppii leikkimällä, liikkumalla, peuhaamalla, tutkimalla ja kokeilemalla.

Lisätiedot

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä

Vähintään 2 tuntia liikuntaa. joka päivä Vähintään 2 tuntia liikuntaa joka päivä Kouluikäisten liikuntasuositukset käytäntöön Totta! Liikunta tukee lapsen kasvua, kehitystä ja hyvinvointia Kouluikäisten liikuntasuositusten mukaan kaikkien 7 18-vuotiaiden

Lisätiedot

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle!

Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Taustaa GrIFK kyky- ja taitokoulutoiminnalle! Tarve kyky- ja taitokoulutoiminnalle on suuri! Pelaajat haluavat oppia enemmän, kokea pätevyyttä, haasteita ja onnistumisia. Vanhemmat haluavat lapsensa oppivan

Lisätiedot

Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta

Vähintään 2 tuntia päivässä. Vanhempainilta Vähintään 2 tuntia päivässä Vanhempainilta Silmät auki ja menoksi Tutkimukset osoittavat, että valtaosa lapsista liikkuu vähemmän, mitä heidän tasapainoinen kehityksensä edellyttää ja vähemmän, mitä vanhemmat

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys

Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Liikunta ja lapsen kokonaisvaltainen kehitys Lassi-Pekka Risteelä & Virpi Louhela on PoP Liikkua POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY yksi Suomen 15:sta liikunnan aluejärjestöstä kouluttaa liikuttaa palvelee

Lisätiedot

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit

8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit 8. Jäällä tapahtuva toiminta - lajileikit ja pelit Leikkien käyttäminen lajitaitojen oppimisen tukena Leikit ja pelit jäällä Jääkiekkoleikit LEIKKIEN KÄYTTÄMINEN LAJITAITOJEN OPPIMISEN TUKENA Leikkien

Lisätiedot

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA LIIKUNNAN VUOSISUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA Läntinen varhaiskasvatusalue Pansio Jyrkkälä 31.5.2012 VARHAISKASVATUKSEN LIIKUNNAN SUOSITUKSET KÄYTÄNTÖÖN (Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset 2005)

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

Liiketaitoharjoittelu. Jussi Räikkä , Salo

Liiketaitoharjoittelu. Jussi Räikkä , Salo Liiketaitoharjoittelu koripallossa Jussi Räikkä 14.12.2011, Salo Valmennuksen kehä Osaan ratkaista pelitilanteita 1-2 peli-kaverin kanssa Minulla on keinot, miten voitan 1vs.1 tilanteita Peli- ja ajattelutaidot

Lisätiedot

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo

Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto. Kuva Erkki Tervo Arvioinnin perusteista yksilön havainnointiin Mirja Hirvensalo, Jyväskylän yliopisto Kuva Erkki Tervo OPS 2016 Oppilaiden kasvamista liikuntaan ja liikunnan avulla tuetaan monipuolisella, kannustavalla

Lisätiedot

Teema / Ikävuodet Iso tavoite

Teema / Ikävuodet Iso tavoite Teema / Ikävuodet 4 6 7 9 10 12 13 15 Iso tavoite Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen on hauskaa. Laaja-alainen liikunnan harrastaminen, suuri liikuntamäärä. Liikkuminen

Lisätiedot

Turva Minulla on turvallinen olo. Saanko olla tarvitseva? Onko minulla huolehtiva aikuinen? Suojellaanko minua pahoilta asioilta? Perusturvallisuus on edellytys lapsen hyvän itsetunnon ja luottamuksellisten

Lisätiedot

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson

LAPSET JA LIIKUNTA. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari Teemu Japisson LAPSET JA LIIKUNTA Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman avausseminaari 20.11.2007 Teemu Japisson Lasten ja nuorten osalta terveyttä edistävä liikunta kiteytyy päivittäisen liikunnan

Lisätiedot

Lajinomaista harjoittelua 365

Lajinomaista harjoittelua 365 Urheilijakeskeinen kokonaisvaltainen suunnistusvalmennus Suorituksen hallinta Lajinomaista harjoittelua 365 Palautuminen Terveys Ravinto Uni www.suunnistusliitto.fi FOKUS LAADUKKAASSA TEKEMISESSÄ MENESTYS

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Valmennuslinja. Salon Uimarit

Valmennuslinja. Salon Uimarit Valmennuslinja Salon Uimarit Harjoittelun osa-alueet Taso 4 Nopeuskestävyys Huippuvaihe Henkilökohtainen tavoite ÄLYKÄS URHEILIJA TIETÄÄ JA TUNTEE Psyykkinen kasvu Tunteiden hallinta Kilpailuun valmistautuminen

Lisätiedot

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari

Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013. Virpi Louhela Sari Koskenkari Liikunnan integroiminen, erilaiset oppijat ja vuorovaikutus 30.1.2013 Virpi Louhela Sari Koskenkari Miksi lisätä liikuntaa? Liikunta edistää koululaisten hyvinvointia ja viihtymistä lapsen hermoverkosto

Lisätiedot

Lasten fyysinen aktiivisuus

Lasten fyysinen aktiivisuus Lasten fyysinen aktiivisuus - tutkimustaustoja kehittämistyölle Arto Laukkanen Koonneet: Arja Sääkslahti, Anne Soini, Anette Mehtälä, Arto Laukkanen ja Susanna Iivonen Jyväskylän yliopisto Lähteenä käytetyt

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen

Lisätiedot

Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu

Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu Harjoittelun yleiset perusteet ja taitoharjoittelu NMV-ikäisen urheilijan näkökulmasta HARJOITTELUN PERUSPERIAATTEET ~ Säännöllistä! ~ Nousujohteista! ~ Tarkoituksenmukaista! ~ Realistista! ~ Suunnitelmallista!

Lisätiedot

B-Juniorit. Pelaajien roolittaminen, voiton tavoittelu Itseohjautuvuus lajitaitojen kehittämiseen

B-Juniorit. Pelaajien roolittaminen, voiton tavoittelu Itseohjautuvuus lajitaitojen kehittämiseen Pelaajapolku A-Nuoret Tavoitteellinen kehittyminen Liikunnanohjaaja AMK 4 harjoitusta + pelit Omatoimijakso 5 viikkoa 2-asteen akatemiatoiminta Suunnitelmallinen, pitkäjänteinen harjoittelu 2-aste Pelaajien

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

TÄRKEÄÄ KASVATUKSELLISUUS Luotamme kykyynsä toimia erilaisissa rooleissa. hän on hyvä jossain yksilöllisyyden ja tasavertaisen kohtelun korostaminen

TÄRKEÄÄ KASVATUKSELLISUUS Luotamme kykyynsä toimia erilaisissa rooleissa. hän on hyvä jossain yksilöllisyyden ja tasavertaisen kohtelun korostaminen 1 TÄRKEÄÄ 1. Yksilön luonne ja kunnianhimo - kasvatetaan aktiivisia ja oma-aloitteisia toimijoita 2. Lajitaidot - opetellaan huolellisesti lajin perustaidot (kiinniottaminen, heittäminen, syöttäminen,

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.

Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1. Pysyvätkö suomalaiset lapset pinnalla eli onko koulujen uimaopetuksella merkitystä? Matti Pietilä Opetushallitus OPS2016_SUH 11.1.2017 Haasteenamme ISTUVA ELÄMÄNTAPA 07/01/2017 Opetushallitus Liikuntasuosituksen

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / TUOHISET Naavametsän päiväkoti Asematie 3 96900 Saarenkylä gsm 0400790916 Tuohisissa työskentelevät lastentarhanopettajat Piiti Elo ja Riitta Riekkinen, lastenhoitaja Helena

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

LIIKUNTA OSANA ARKEA Vinkkejä alle 5 vuotiaiden liikuntakasvatukseen

LIIKUNTA OSANA ARKEA Vinkkejä alle 5 vuotiaiden liikuntakasvatukseen LIIKUNTA OSANA ARKEA Vinkkejä alle 5 vuotiaiden liikuntakasvatukseen V Perhepäivähoitoseminaari 7. 8.2.2012 Imatran Kylpylä NYKY YHTEISKUNTA Yhteiskunnalliset muutokset ovat vähentäneet lasten luontaisen

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

KARHU-KISSAT. Pojasta Pelimieheksi

KARHU-KISSAT. Pojasta Pelimieheksi KARHU-KISSAT Pojasta Pelimieheksi Ikä: 4-6 vuotta Koulu: päiväkoti Herkkyyskausi: tasapaino, taito/tekniikka, notkeus, ketteryys Toimintaa ohjaa: leikit luistimilla, haasteelliset tehtävät Henkiset ja

Lisätiedot

URHEILIJAKSI KASVAMISEN EDELLYTYKSET Ski Sport Finland 21.8.2008

URHEILIJAKSI KASVAMISEN EDELLYTYKSET Ski Sport Finland 21.8.2008 URHEILIJAKSI KASVAMISEN EDELLYTYKSET Ski Sport Finland 21.8.2008 Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11-15 vuotiaiden kilpaurheilu TAVOITTEET URHEILUSSA 1 = ei varsinaisia kilpailutavoitteita (19,6%) 2

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

URHEILUTOIMINTA. Helsingin Jääkiekkoklubin (HJK) urheilutoiminnan linjaus on luotu antamaan suuntaa ja ohjaamaan joukkueiden toimintaa.

URHEILUTOIMINTA. Helsingin Jääkiekkoklubin (HJK) urheilutoiminnan linjaus on luotu antamaan suuntaa ja ohjaamaan joukkueiden toimintaa. URHEILUTOIMINTA Helsingin Jääkiekkoklubin (HJK) urheilutoiminnan linjaus on luotu antamaan suuntaa ja ohjaamaan joukkueiden toimintaa. On tärkeää, että toimintaa ohjaa yhteisöllisyys ja innostava ilmapiiri.

Lisätiedot

EeNet harjoituspäiväkirja ohje

EeNet harjoituspäiväkirja ohje EeNet harjoituspäiväkirja ohje Harjoituspäiväkirjassa pelaaja voi lisätä harjoitus-, peli ja loukkaantumistietoja. Valmentaja voi seurata pelaajan harjoittelua yhteenvetojen ja kalenterinäkymän kautta

Lisätiedot

Hyvä harjoittelu seminaarit 2009

Hyvä harjoittelu seminaarit 2009 Hyvä harjoittelu seminaarit 2009 Harri Hakkarainen Suomen Urheiluopisto Lääkäriaseman johtaja Asetelmaa Liikkuuko suomalainen lapsi riittävästi ja riittävän monipuolisesti? Ymmärretäänkö monipuolisuus

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso

SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso SKIL valmentajakoulutus tutkinto ll - taso KO-Suomessa 28 h KO- Moduuli 1 (16 h) Kurssilla keskitytään kiipeilyn opettamiseen alaköysikiipeilyä painottaen ja ryhmien ohjaamiseen. KO - kiipeilyohjaaja voi

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä

Lisätiedot

TAMPERE UNITED G6. KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin

TAMPERE UNITED G6. KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin TAMPERE UNITED G6 KAUSISUUNNITELMA Tutustu palloon, rakastu lajiin G6 Tutustu lajiin, rakastu palloon Tekniset: -Pallonkäsittely jalan eri osilla molemmilla jaloilla HUOM! Vaikka jokaisella harjoituskerralla

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

Yli puoli miljoonaa suomalaista toimii vapaaehtoisena urheiluseuroissa. Ohjaajat ja valmentajat ovat lasten ja nuorten urheilun mahdollistajia.

Yli puoli miljoonaa suomalaista toimii vapaaehtoisena urheiluseuroissa. Ohjaajat ja valmentajat ovat lasten ja nuorten urheilun mahdollistajia. Yli puoli miljoonaa suomalaista toimii vapaaehtoisena urheiluseuroissa. Ohjaajat ja valmentajat ovat lasten ja nuorten urheilun mahdollistajia. Minä valmentajana! Aikuiset ovat lasten ja nuorten urheilun

Lisätiedot

Pidä harjoitus hauskana

Pidä harjoitus hauskana Pidä harjoitus hauskana 1. Tarkkaile tuleeko aitoja hymyjä 2. Harjoituksen rytmittäminen 3. Toista tuttuja ja turvallisia harjoitteita minä osaan! 4. Ole läsnä ja innostunut: ilmeet, eleet, kehon kieli,

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ Olli Cajan Ski Sport Finland Training Center Santasport 2015- Ski Slopestyle ja Ski Half Pipe maajoukkueen päävalmentaja 2012-2015 OC Taito 2014- Taitoc-konseptin kehittäminen ja

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

laadukkaasta levosta. Harjoituspäiväkirja auttaa SINUA seuraamaan harjoitteluasi kesällä. Täytät tätä kirjaa ensisijaisesti ITSEÄSI varten.

laadukkaasta levosta. Harjoituspäiväkirja auttaa SINUA seuraamaan harjoitteluasi kesällä. Täytät tätä kirjaa ensisijaisesti ITSEÄSI varten. Kesä 2012 Hyvä Pelimies Jääkiekko on nopea peli, jossa tarvitaan monipuolisia taitoja. On tärkeää, että liikut myös kesällä monipuolisesti ja riittävästi. Liikunnan riittävä määrä ja laatu ovat tärkeimpiä

Lisätiedot

Arvoisat ohjaajat ja valmentajat

Arvoisat ohjaajat ja valmentajat Arvoisat ohjaajat ja valmentajat Tämä on saatekirje SUL Seurapalveluiden nuorisovalmennusryhmäkyselyyn. Jos sinä olet nuorisovalmennusryhmän vastuuvalmentaja, toivomme sinun vastaavan kyselyyn. Kyselystä

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS

LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS LASTEN JA NUORTEN LIIKUNTA-AKTIIVISUUS TAVOITE Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008 KOHTUULLISTA LIIKUNTAA REIPPAASTI LIIKKUVAT OPPILAAT RUUTUAIKAA? URHEILEVIEN NUORTEN RUUTUAIKA SUOMESSA

Lisätiedot