Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014 KH 87 Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 Teknisen lautakunnan lausunto 4.3.2015: TEKLA 65 tekninen johtaja Jussi Salo puh. 040 521 5503 Joonas Grönlund ym. ovat jättäneet 8.12.2014 seuraavansisältöisen valtuustoaloitteen: "Valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 8.12.2014 Esitän, että Lappeenrannan rakennusjärjestystä muutettaisiin siten, että katon lappeen suuntainen aurinkokeräin tai -paneeli voitaisiin rakentaa ilman lupamenettelyä. Lisäksi tulisi harkita uusien alueiden kaavoittamisessa aurinkoenergian hyödyntämismahdollisuuksia sekä kannustaa kyseisten järjestelmien rakentamiseen." Teknisen toimen esitysluonnos lausunnoksi: Uusien alueiden kaavoittamisen yhteydessä on pyritty ja edelleen pyritään huomioimaan rakennuspaikan suuntautuminen aurinkoon. Kaupungin ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tiivis yhteistyö antaa lisämahdollisuudet aurinkoenergian hyödyntämiseksi. Uusien alueiden käyttöönotossa tulee jatkossa erityisesti kiinnittää huomiota olemassa olevan puuston käsittelyyn. Isojen puiden merkitystä on arvioitava niin turvallisuuden kuin myös varjostuksen osalta.
Järjestelmien rakentamiseen halutaan kannustaa, jossa merkittävä rooli on Lappeenrannan Energialla ylimääräisen sähkön ostajana. Rakennusjärjestyksen muuttamisen osalta lausunnon antaa rakennuslautakunta. (Jussi Salo) Tj Tekla Tekninen lautakunta antaa edellä olevan mukaisen lausunnon Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloitteesta. Hyväksyttiin. Rakennuslautakunnan lausunto 3.3.2015: RAKLA 16 Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040 596 3883 Konsernihallinto pyytää lausuntoa Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloitteeseen rakennusjärjestyksen muuttamisesta aurinkokeräimen ja -paneelin rakentamisluvan osalta. Valtuustoaloite ja pyyntö ovat esityslistan oheismateriaalina. Valtuustoaloitteessa esitetään, että Lappeenrannan rakennusjärjestystä muutettaisiin siten, että katon lappeen suuntainen aurinkokeräin tai -paneeli voitaisiin rakentaa ilman lupamenettelyä. Rakennustarkastajan luonnos lausunnoksi vireillä olevasta valtuustoaloitteesta: 17.1.2012 voimaan tulleessa Lappeenrannan kaupungin rakennusjärjestyksessä aurinkopaneelien luvan varaisuudesta säädetään kohdassa 2.2 Toimenpiteiden luvan- / ilmoituksenvaraisuus, jossa on esitetty toimenpiteet jotka eivät edellytä lupaa eikä ilmoitusta: Yhteispinta-alaltaan alle 5 m² suuruisen nesteen lämmitykseen tarkoitetun aurinkokeräimen tai sähköntuottoon tarkoitetun aurinkopaneelin asentaminen kun ao. laite sijoitetaan katon lappeen suuntaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että sitä suuremmista keräimistä tai paneeleista pinta-alaltaan on tehtävä kirjallinen toimenpideilmoitus.
Maankäyttö- ja rakennuslain 129 säätää ilmoitusmenettelystä seuraavasti: "Kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä, että merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäiseen rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä ilman rakennus- tai toimenpidelupaa sen jälkeen, kun asianomainen on tehnyt tätä koskevan ilmoituksen kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tulee ilmoituksen sijasta edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se yleisen edun tai naapurien oikeusturvan kannalta on tarpeen. Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen." Toimenpiteiden luvan varaisuudesta MRL 126 määrää, että toimenpideluvallisia toimenpiteitä ovat kohdassa 7. "126 :n mukainen toimenpidelupa tarvitaan sellaisen rakennelman tai laitoksen, jota ei ole pidettävä rakennuksena, pystyttämiseen tai sijoittamiseen taikka rakennuksen ulkoasun tai tilajärjestelyn muuttamiseen seuraavasti: 7) rakennuksen julkisivun muuttaminen, kattomuodon, katteen tai sen värityksen muuttaminen, ulkoverhouksen rakennusaineen tai värityksen muuttaminen, katukuvaan vaikuttavan markiisin asettaminen taikka ikkunajaon muuttaminen (julkisivutoimenpide); Lisäksi kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä, että toimenpidelupaa ei kunnassa tai sen osassa tarvita 1 momentin 1 10 tai 12 kohdassa tarkoitettuun toimenpiteeseen, jos toimenpidettä voidaan pitää vähäisenä." Näiden säädösten mukaisesti Lappeenrannan rakennusvalvonta on toiminut. Toimenpidelupamenettelyä ovat vaatineet vain sellaiset aurinkokeräimet ja -paneelit, joilla on vaikutusta rakennuksen arkkitehtuuriin, turvallisuuteen ja ne, joilla on vaikutus naapurikiinteistöön. Rakennusvalvonta valvoo yleistä ja naapurin etua. Toimenpidelupapäätöksestä naapurilla on mahdollisuus tehdä oikaisuvaatimus. Lisäksi toimenpidelupapäätöksissä on mahdollisuus edellyttää työntoteutuksen valvontaan viranomaisen hyväksymä vastaava työnjohtaja. Tällä prosessilla on voitu estää ns. ylilyöntejä ja edistää joustavaa aurinkokeräimien ja -paneelien toteutumista osana hybridiratkaisuja energian lähteenä. Rakennusvalvonta edistää neuvonnalla ja ohjauksella asiakkaita, että he energianlähdettä miettiessään
harkitsisivat myös aurinkoenergiaa. Katon lappeen suuntaiset suuret aurinkokeräimet ja -paneeli eivät ole edellyttäneet lupamenettelyä, ellei niistä ole edellä esitetyn mukaista arkkitehtuurista, turvallisuuteen liittyvää tai naapurin oikeuksiin liittyvää vaikutusta. Rakennuslautakunta toteaa, että rakennusvalvonnan tapa toimia on ollut joustava, asiakkaita palveleva ja aurinkoenergiaa edistävä sekä lain ja asetuksen sekä määräysten ja arkkitehtuuriohjelman mukainen. (Päivi Salminen) Rt Rakla Rakennuslautakunta päättää antaa kaupunginvaltuustolle edellä esitetyn luonnoksen mukaisen lausunnon valtuutettu Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloitteeseen. Hyväksyttiin. Kj Merkitään tiedoksi ja saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. KH 98 Rakennustarkastaja Päivi Salmisen lisäselvitys lukumääristä ja käsittelyajoista: Vuonna 2014 aurinkopaneelia koskevia ilmoituksia käsiteltiin 3 kpl. Käsittelyaika: Vastaus heti tai viimeistään 14 vrk sisällä tulee vaatia luvitusta. Toimenpidelupina käsiteltiin 2 kpl. Jos asiakirjat kunnossa ja kuulemiset onnistuvat, käsittelyaika enintään 20 työpäivää. KV 33 Kj Merkitään tiedoksi ja saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Hyväksyttiin. Kv Merkitään tiedoksi. Asiassa käydyn keskustelun aikana valtuutettu Joonas Grönlund esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi niin, että
rakennusjärjestyksen 2.2 :ää muutetaan siten, että toimenpidelupaa taikka ilmoitusta ei tarvita, kun aurinkokeräin tai sähköntuottoon tarkoitettu aurinkopaneeli asennetaan tai laite sijoitetaan katon lappeen suuntaisesti eli nykyisestä määräyksestä poistetaan pinta-alarajoitus. Valtuutettu Markus Iitiä, Marja-Liisa Vesterinen, Ari Torniainen, Hanna Holopainen, Kimmo Heinonen, Jukka Kopra kannattivat Grönlundin esitystä. Puheenjohtajan tiedustelun jälkeen kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian em. perusteella uudelleen valmisteltavaksi.