Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:"

Transkriptio

1 Rakennuslautakunta Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/ /2018, 49/ /2017 Rakennuslautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta (KuVa) on kokouksessaan myöntänyt paikalliselle urheiluseuralle luvan sijoittaa yksityishenkilöiden elämäntyön muistokiven (sisältäen laatan kiven päällä) Ravilinnan piha-alueelle (Veteraanitie 2, Kausala, kt ja ). Kiinteistön omistaja on Iitin kunta. Muistokivi on kooltaan noin 45 cm x 31 cm ja se sijaitsee liikuntahallin valtatie 12:n puoleisessa päädyssä. Sen etäisyys on noin 5,7 m liikuntahallin kulmasta ja noin 4,5 m pihatieltä (hiekka) sekä noin 5 m sidekiveykseltä (jalankulkutie liikuntahallin sisäänkäyntiin). Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksestä on tehty kaksi oikaisuvaatimusta, joissa esitetään mm, että rakennuslautakunnalta pyydettäisiin lausunto asiasta - minkälaisia muistomerkkejä ja rakennelmia Ravilinnan kiinteistölle voidaan laittaa. Lisäksi toisessa oikaisuvaatimuksessa esitetään, että samalla tulisi luoda yhtenäinen linja, mitä kunnan omistamien julkisten rakennusten yhteyteen voidaan laittaa. Oikaisuvaatimukset ja KuVan päätös on toimitettu rakennuslautakunnalle.

2 Todetaan, että rakennuslautakunnan ja rakennustarkastajan toimivaltaan kuuluu maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten lupien ja ilmoitusten käsittely sekä kaavojen noudattamisen ja rakennetun ympäristön valvonta sekä rakentamisen neuvonta (MRL ja 2. mom, MRA 4 1. mom.) Ravilinnan kiinteistön osalta asiaa tarkasteltaessa on otettava huomioon, että Ravilinna on asemakaavassa suojeltuna rakennuksena. Kaavamääräyksissä todetaan seuraavaa: "Historiallisesti arvokas ja kyläkuvan säilymisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa. Rakennuksen ulkonäön ominaispiirteet tulee säilyttää. Ennallistavat toimenpiteet ovat sallittuja. Muutoksista on neuvoteltava maakuntamuseon kanssa." Toisaalta asemakaavassa Ravilinnan alue on osoitettu VU- eli urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi eikä liikuntahallin osuutta eikä ympäristöä ole kaavamerkinnällä suojeltu. Liikuntahallin osuus on tehty laajennuksena Ravilinna-rakennuksen yhteyteen v Ko. muistokivi sijoittuu asemakaavan mukaisen rakennusalan (alue, johon rakennus saadaan sijoittaa) välittömään läheisyyteen (n. 5 m). Maankäyttö- ja rakennuslain 126 :n 2. momentin mukaan "Toimenpidelupa tarvitaan sellaisen rakennelman tai laitoksen pystyttämiseen ja sijoittamiseen, jota ei pidetä rakennuksena, jos toimenpiteellä on vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan." MRL:n 126 a :n 1. momentin 4. kohdan mukaan toimenpidelupa tarvitaan muistomerkin rakentamiseen sekä 10. kohdan mukaan muihin kaupunki- tai ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttaviin järjestelyihin tai muutoksiin (kaupunkikuvajärjestely. Saman pykälän 3. momentin mukaan kunta voi rakennusjärjestyksessä määrätä, että toimenpidelupaa ei kunnassa tai sen osassa tarvita MRL:n 126 a :n 1 momentin 1 10, 12 tai 13 kohdassa tarkoitettuun toimenpiteeseen, jos toimenpidettä voidaan pitää vähäisenä. Iitin voimassaolevan (vt ) rakennusjärjestyksen kohdan 2.2 toimenpideluettelon 4. kohdan mukaan asemakaava-alueella muistomerkille on haettava toimenpidelupa ja kohdan 2.2/10 mukaan asemakaava-alueella muihin ympäristökuvaan merkittävästi ja pitkäaikaisesti vaikuttaviin järjestelyihin ja muutoksiin (kaupunkikuvajärjestely) on haettava toimenpidelupa. Arvioitavaksi tässä tapauksessa tulee, onko ko. muistokivi asemakaavan vastainen ja onko se MRL:n ja Iitin rakennusjärjestyksen tarkoittama muistomerkki (erillislaite) tai vaikuttaako se muuten kaupunkikuvajärjestelyyn siten, että se vaatisi toimenpideluvan.

3 MRL:n 166 :n 1. momentin mukaan "Rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä." Ja saman :n 2. momentin mukaan "Kaavassa suojelluksi määrätyn tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojellun rakennuksen käytössä ja kunnossapitämisessä on lisäksi otettava huomioon rakennussuojelun tarkoitus." MRL:n 167 :n 1. momentin mukaan "Rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa." Ravilinnan ja liikuntahallin peruskorjaukselle ja laajennukselle on v myönnetty rakennuslupa ja siihen hyväksyttiin suunnitelmien muutos Suurin muutos oli, että liikuntahallin laajennus jäi pois hyväksyttyyn asemapiirrokseen on jätetty liikuntahallin laajennusosa laajennusvarauksena. Ko. muistokivi sijoittuu ko. laajennusvarauksen alueelle. MRL:n 168 :n 1. momentin mukaan "Kevyen rakennelman ja pienehkön laitoksen tulee terveellisyydeltään, turvallisuudeltaan ja ulkoasultaan täyttää kohtuulliset vaatimukset. Rakennelman ja laitoksen tulee sopeutua ympäristöön eikä se saa olla haitaksi liikenteelle." Iitin rakennusjärjestyksen 2.2. kohdan 2. kappaleen mukaan sellaiset pihamaan rakenteet ja laitteet, jotka eivät edellytä lupa- tai ilmoitusmenettelyä, on kuitenkin rakennettava säädösten ja määräysten mukaiselle etäisyydelle naapurin rajasta ja rakennuksista, niiden on sopeuduttava ympäristöön eikä niistä saa aiheutua naapurille kohtuutonta haittaa. Arvioitavaksi tässä tapauksessa tulee, rumentaako ko. muistokivi ympäristöä, vaikuttaako se rakennussuojelun tarkoitukseen ja onko se rakennusluvan ja sen hyväksytyn asemapiirroksen vastainen sekä onko kyseessä kevyt rakennelma ja sopeutuuko se (kevyt rakennelma) ympäristöön ja haittaako se (kevyt rakennelma) liikennettä. Rakennuslautakunta suorittaa katselmuksen paikalla ennen kokousta klo alkaen. Esityslistan oheismateriaalina jaetaan ote asemakaavasta ja asemapiirroksesta. Lisätietoja antaa rakennustarkastaja Ville Partio, puh Ehdotus Rakennustarkastaja:

4 Rakennuslautakunta toteaa, että tämä päätös ei ole kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksestä tehtyjen oikaisuvaatimusten käsittelyä, vaan rakennusvalvontaviranomaisen neuvonta- ja valvontapäätös. Rakennuslautakunta ei rakennusvalvontaviranomaisena ota tässä kantaa siihen, mitä muihin kunnan omistamien julkisten rakennusten yhteyteen voidaan laittaa, koska luvantarve ja muu harkinta ratkaistaan tapauskohtaisesti ja koska rakennuslautakunta ei voi toimia suunnittelijana. Rakennuslautakunta ja rakennustarkastaja toimivat lupaviranomaisena, eivätkä kunnan kiinteistöjen omistajan edustajana. Yleisesti todetaan, että eri toimenpiteissä ja rakentamisessa tulee ottaa huomioon selostusosassa mainittujen säännösten vaikutukset rakennusten ja rakennelmien ulkonäköön, rakenteisiin ja sijoittamiseen sekä rakennusten ja niiden ympäristön kunnossapitämiseen. Ilmoitus- tai luvantarve tulee selvittää rakennustarkastajalta ennen rakentamiseen ryhtymistä. Ko. Ravilinnan piha-alueella sijaitsevan muistokiven osalta rakennuslautakunta toteaa ja päättää seuraavaa: 1. ko. muistokivi ei ole asemakaavassa osoitettujen Ravilinna-rakennuksen suojelumääräysten vastainen. 2. ko. muistokivi ei sen koko ja rakenteet sekä sijainti huomioon ottaen vaaranna rakennuksen (liikuntahalli-ravilinna) tai sen ympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta tai käyttökelpoisuutta eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. 3. ko. muistokivi ei ole, sen koko ja rakenteet huomioon ottaen, MRL:n ja Iitin rakennusjärjestyksen tarkoittama muistomerkki. Ko. muistokivellä ei ole vaikutusta luonnonoloihin, ympäröivän alueen maankäyttöön taikka kaupunki- tai maisemakuvaan. Näin ollen ko. muistokivi ei tarvitse toimenpidelupaa. 4. ko. muistokivi on MRL:n 168 :n 1 momentin tarkoittama kevyt rakennelma. Se täyttää kohtuulliset vaatimukset, jotka ko. muistokivelle voidaan asettaa, sopeutuu ympäristöön eikä ole haitaksi liikenteelle. 5. ko. muistokiven paikka ei ole ideaali, koska se sijoittuu voimassaolevan asemakaavan rakennusalan välittömään läheisyyteen ja voimassaolevan asemapiirroksen mukaiselle laajennusvaraus-alueelle. Rakennuslautakunta kuitenkin katsoo, että ko. muistokivi ei sen koko ja rakenteet sekä sijainti huomioon ottaen vaaranna asemakaavan tarkoitusta eikä asemapiirroksen mukaisella laajennusvaraus- ja nurmikkoalueella sijaitseminen ole niin merkittävä asia, että rakennuslautakunnan tulisi ryhtyä toimenpiteisiin

5 (velvoitteen asettaminen) asiassa tällä hetkellä. Rakennuslautakunta kuitenkin toteaa, että asianosaisten tulee tiedostaa voimassaolevan asemakaavan ja asemapiirroksen vaikutukset ko. muistokiven pysyvyyteen nykyisessä paikassaan. Perustelut: edellä mainitut. Päätös Rakennuslautakunta: Merkittiin, että rakennuslautakunta suoritti katselmuksen paikalla ennen kokousta klo Katselmuksessa katsottiin muistokivi ja sen sijaintipaikka sekä lisäksi katsottiin muistokiven vieressä oleva puu, johon muistokivessä viitataan. Rakennuslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvonnan luvat. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvonnan luvat Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Rakentamisen luvat ja ilmoitukset Rakennuslupa Toimenpidelupa

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Rakennusvalvonnan asiakastilaisuus Lohja Vihti Karkkila 6.3.2017 Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Pekka Laitinen, johtava rakennustarkastaja, Vihdin kunta Aiheen rajaus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11 12.02.2015. 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 11 Asianro 7103/10.03.00.03/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 943 / 12-14-2 / Hiihtäjäntie 15 / jätekatos Vs. rakennustarkastaja

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen

Lisätiedot

Tontin pinta-ala: 2082m2

Tontin pinta-ala: 2082m2 Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo

Lisätiedot

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ

HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS- KIINTEISTÖ Ympäristölautakunta 20 16.04.2015 Ympäristölautakunta 29 04.06.2015 Tekninen lautakunta 43 16.08.2017 HALLINTOPAKKOASIA, UHKASAKKOMENETTELY, YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA JULKISIVU JA YMPÄRISTÖN YLEINEN SIISTEYS-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LUPA- JA VALVONTAMAKSU (MRL 145 ) 1 Yleistä Luvan haltija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS TAIPALSAAREN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten ja määräysten

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Laihia Pöytäkirja 4/ (11) Rakennus- ja ympäristölautakunta Laihia Pöytäkirja 4/2017 1 (11) Aika, klo 17:00-19:02 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 35 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 36 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien valinta

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö 17.11.2015 Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat ei ylipäätään pitäisi tapahtua

Lisätiedot

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00

HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 -3, YMP 13.9.2012 17:30 Nivalan kaupunki Tekninen lupajaos 13.9.2012 HUOM!! Kokous alkaa klo 18.00 Esityslista 5/2012 -1, YMP 13.9.2012 17:30 Kokousaika 13.9.2012 klo 18.00 - Kokouspaikka Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (8) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (8) 97 Velvoitteen asettaminen roskakorien siirtämiseksi (tontti 10582/13, osoite Antareksenkatu 6) HEL 2017-011345 T 10 04 10 Facta 10-0040-17-HAL Päätös Toimenpidepyyntö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen

Maisematyöluvat. Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen Maisematyöluvat Pohjois-Savon ELY keskus/leila Kantonen 10.3.2015 Maisematyölupavelvollisuus Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 128 :n 1 momentin 1 kohdan mukaan maisemaa muuttavaa rakennustyötä, puiden

Lisätiedot

Rakennuslautakunta Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen / /2015

Rakennuslautakunta Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen / /2015 Rakennuslautakunta 22 01.03.2016 Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen 2015-648 1398/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 22 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja vt. Päivi Salminen, puh. 040 596

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille 1 (6) Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille 1 Myöntää poikkeuksen rakennuskiellosta sitovan

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA ympa 8.11.2011 92 ympa liite 1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.1.2012 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 3/2016 39 Kaavoitustoimikunta 14.03.2016 Aika 14.03.2016 klo 18:00-18:24 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari

KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20. Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla, Kolari KOLARIN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/2012 Rakennuslautakunta sivu 20 Kokousaika 21.03.2012 klo 15.00-15.21 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanhallituksen kokoushuone kunnanvirastolla,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2

YMPÄRISTÖÄ RUMENTAVA RAKENNUKSEN YMPÄRISTÖ ORIVEDEN KAUPUNGIN PAPPILAN KYLÄSSÄ TILALLA VANHA-PAPPILA RN:O 26:2 Ympäristölautakunta 94 15.06.2004 Ympäristölautakunta 127 13.10.2004 Ympäristölautakunta 124 30.06.2009 Ympäristölautakunta 157 13.10.2009 Ympäristölautakunta 21 26.01.2010 Ympäristölautakunta 139 26.10.2010

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 10 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 3.12.2013 107 kohdistuneen valituksen johdosta 1389/10.03.00.04.00/2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta

Rakennussuojelun ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta n ja käyttötarkoituksen muutoksen tiekartta Tiekartan tarkoituksena on kuvata prosessi, jossa valtio myy asetuksella suojellun kiinteistön. Kiinteistön käyttötarkoitus on tarkoitus muuttaa, jotta se palvelee

Lisätiedot

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen

Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5398/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 220 Asianro 5398/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-510-10-33 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA

ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa

Lisätiedot

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle

Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,

Lisätiedot

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015

Lisätiedot

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )

Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

PIENTALORAKENTAJAN ABC Pikaopas alkuun. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta

PIENTALORAKENTAJAN ABC Pikaopas alkuun. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta PIENTALORAKENTAJAN ABC Pikaopas alkuun Kajaanin kaupunki Sisällysluettelo JOHDANTO... 3 1. MIHIN LUPAA TARVITAAN?... 4 2. LUPAPROSESSI... 7 YLEISTÄ... 7 LUPAHAKEMUSTEN ASIAPAPERIT... 7 LUPA AJAN JATKAMINEN...

Lisätiedot

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta

Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Lakiehdotus laajarunkoisten hallien rakenteellisesta turvallisuudesta Toimintaryhmä 17.12.2014 Rakennusneuvos Ympäristöministeriö Vastuu rakennusten rakenteellisesta turvallisuudesta on omistajalla MRL

Lisätiedot

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 3.5.2018 141/00.01.01/2017 Rakltk 9.5.2018 20 Nähtävillä 21.5. 20.6.2018 Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Rakennuslautakunta www.iitti.fi Rautatienkatu

Lisätiedot

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta

Kaavoitustoimikunta Kaavoitustoimikunta Hakija: Iitin seurakunta Kaavoitustoimikunta 61 09.11.2015 Kunnanhallitus 263 16.11.2015 Suunnittelutarveratkaisu, Iitin seurakunta 642/10.03.00.01/2015 Hakija: Iitin seurakunta Rakennuspaikka: Kirkonkylässä sijaitseva Kirkonmaa-niminen

Lisätiedot

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö

Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö HE 336/2014 vp - HE laeiksi laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista sekä maankäyttöja rakennuslain 117 i ja 166 :n muuttamisesta Ympäristövaliokunnan kuuleminen 20.1.2015

Lisätiedot

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa

MUISTIO 1 (3) 28.2.2007 MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI. 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa MUISTIO 1 (3) MAANTIEN MUUTTAMINEN KADUKSI 1. Asemakaavan laatimisessa huomioitavaa Valta-, kanta- ja seututeitä sekä niitä yhdistäviä ja niiden jatkeena olevia teitä varten, jotka palvelevat pääasiassa

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT Hyväksytty Kv 10.12.2008 80 Voimaantulo 1.1.2009 1 LUKU HALLINTO-ORGANISAATIO 1 Luottamushenkilöorganisaatio Teknisen palvelualueen luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 25 07.02.2012 ja 32 06.03.2012

Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 25 07.02.2012 ja 32 06.03.2012 Rakennuslautakunta 25 07.02.2012 Rakennuslautakunta 32 06.03.2012 Rakennuslautakunta 57 29.05.2012 Rakennuslautakunta 83 18.09.2012 Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5025/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 223 Asianro 5025/10.00.01.04/2016 Kiinteistöä Ekosorsa 297-430-1-277 koskeva maankäyttösopimus ja sopimus yhteistoiminnasta Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Yhdellä lomakkeella voidaan hakea kaikki samalle rakennuspaikalle samaan aikaan haettavat luvat.

Yhdellä lomakkeella voidaan hakea kaikki samalle rakennuspaikalle samaan aikaan haettavat luvat. 1 R A K E N N U S L U V A N H A K E M I N E N SAVONLINNAN KAUPUNGISSA Lupaa rakentamiseen, purkamiseen ja toimenpiteeseen haetaan rakennusvalvonnasta saatavalla hakulomakkeella. Lomake on saatavilla myös

Lisätiedot

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu

Lisätiedot

Toimenpidelupahakemus T ( , Ersintie, Yhtiöntie 35 matkaviestintukiasema)

Toimenpidelupahakemus T ( , Ersintie, Yhtiöntie 35 matkaviestintukiasema) Rakennuslautakunta 15 11.03.2015 Toimenpidelupahakemus T78-2014 (235-2-9903-300, Ersintie, Yhtiöntie 35 matkaviestintukiasema) 461/10.03.00/2014 RAKL 15 Toimenpidelupa T78-2014 RAKENNUSPAIKKA: Tiealue:

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS

PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1 PYHÄRANNAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYS 1. SOVELTAMISALA JA VIRANOMAISET 1.1. SOVELTAMISALA Maankäyttö- ja rakennuslaissa ja asetuksessa olevien sekä muiden maan käyttämistä ja rakentamista koskevien säännösten

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125

Lisätiedot

Poikkeamislupa 7 Kimpisen kaupunginosan yleiselle alueelle Kimpisen urheilualueet RN:o 9904:0, Maaherrankatu 16

Poikkeamislupa 7 Kimpisen kaupunginosan yleiselle alueelle Kimpisen urheilualueet RN:o 9904:0, Maaherrankatu 16 Poikkeamislupa 7 Kimpisen kaupunginosan yleiselle alueelle Kimpisen urheilualueet RN:o 9904:0, Maaherrankatu 16 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1609/10.03.00.02/2018 Esittelijä: Elinvoiman ja kaupunkikehityksen

Lisätiedot

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00 LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 Kunnan rakennusvalvontaviranomainen Maankäyttö-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 145 Naapuritontin asukkaan oikaisuvaatimus loppukatselmuksesta, joka on pidetty pihamaan rakentamista koskevasta rakennusluvasta, Aleksis Kiven katu 4-8 HEL

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA ympa 11.3.2015 14 ympa liite 2 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA Voimaantulo 1.5.2015 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan

Lisätiedot

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen

Purkamislupa Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/eeva Pehkonen Purkamislupa 1 Rakennuksen tai sen osan purkamiseen vaaditaan aina purkamislupa asemakaava-alueella tai alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai jos yleiskaavassa niin määrätään.

Lisätiedot

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014

Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen

Lisätiedot

Sopimus rakennusvalvonnan järjestämisestä

Sopimus rakennusvalvonnan järjestämisestä Sopimus rakennusvalvonnan järjestämisestä 1. Sopimusosapuolet: 2. Sopimuksen tarkoitus: 3. Virkavelvollisuus: Nilsiän kaupunki (1.1.2013 alkaen Kuopion kaupunki) ja Rautavaaran kunta Nilsiän kaupunki (1.1.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus

Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella

Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 )

Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Maakuntakaavan oikeusvaikutukset, Keski-Suomen liitto 1.6.2004 Jukka Reinikainen, YM MAAKUNTAKAAVAN OIKEUSVAIKUTUKSET Ohjausvaikutus alueiden käytön suunnitteluun (MRL 32.1 ja 32.3 ) Viranomaisvaikutus

Lisätiedot

Tienvarsimainonnassa siirrytään ilmoitusmenettelyyn. Outi Penttilä, lakimies

Tienvarsimainonnassa siirrytään ilmoitusmenettelyyn. Outi Penttilä, lakimies Tienvarsimainonnassa siirrytään ilmoitusmenettelyyn Outi Penttilä, lakimies Nykytila 15.3.2016 2 Muutettu MTL 52 Tienvarsimainonta ja -ilmoittelu Voimassa oleva Ehdotettu Asemakaava-alueen ulkopuolella

Lisätiedot

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet MRL MRA RakMk LAKI ASETUS MÄÄRÄYS OHJE SELOSTUS 1.1.2000 MRL & MRA 1.5.2000 RakMk A1 2000 Rakennustyön valvonta, määräykset ja ohjeet 1.5.2000 RakMk A4

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8138/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 100 Asianro 8138/10.03.00.00/2018 Sähköjohdon sijoittaminen tilan 297-435-13-65 (Tolmu) alueelle / Savon Voima Verkko Oy:n hakemus Rakennustarkastaja Ilkka Korhonen

Lisätiedot

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )

RAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 ) Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie

Lisätiedot

Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan

Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan Riittävän ajoissa yhteyttä rakennusvalvontaan 21.11.2016 SH 1 Rakennuslupa MRL 125 Rakennuslupa Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön,

Lisätiedot