Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet"

Transkriptio

1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/ /2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta Kantelija on kantelussaan arvostellut Kirkkonummen kunnan menettelyä kiinteistönsä läheisyydessä sijaitsevan värikuula-pelipuiston luvantarpeen selvittämisessä. Kantelija on todennut, että toiminnalla ei ole lupia ja hänelle aiheutuu toiminnasta meluhaittaa. Kantelija on ilmoittanut olleensa ensimmäistä kertaa yhteydessä Kirkkonummen kuntaan , mutta tietojensa mukaan myös kantelijan kiinteistön edellinen omistaja on valittanut pelipuistosta kuntaan jo keväällä Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnan selvitysaineiston perusteella kantelussa tarkoitetun osakeyhtiön värikuula-pelipuisto (paintball) sijoittuu Kirkkonummen yleiskaava 2020:n MT- ja M-alueille. Alue on kunnan voimaantulleen rakennusjärjestyksen mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta. Selvityksen perusteella kysymyksessä olevan yhtiömuotoisen toiminnan harjoittamisen mahdollisen luvantarpeen selvittäminen ja arvioiminen kuuluu rakennusvalvontaviranomaisen lisäksi kunnan muunkin toimialan viranomaiselle, joiden toimivalta kyseisenkaltaisen toiminnan osalta ei ole yksiselitteinen. Tapaukseen liittyy muun muassa toimintaa harjoitettavalla kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten tai rakennelmien mahdolliseen luvanvaraisuuteen liittyviä asioita, suunnittelutarveratkaisun arviointia sekä muun ohessa toiminnasta aiheutuvien meluhaittojen selvittämiseen ja arviointiin liittyviä tekijöitä. Selvityksen mukaan toimivaltaisia voisivat olla rakennusvalvontaviranomaisen lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ulkomelun osalta sekä sisämelun osalta Espoon seudun ympäristöterveys, joka yhteistoimintasopimuksen perusteella vastaa myös Kirkkonummen kunnan velvoitteista. Rakennusvalvontaviranomaiselle kuuluu toimivaltansa rajoissa harkita, ryhtyykö se hallintopakkokeinojen käyttämiseen. Harkintavaltaa ohjaavat muun muassa hallintolain 6 :ssä säädetyt hallinnon yleiset oikeusperiaatteet. Rakennusvalvontaviranomaisen tulee valvontamenettelyssään puuttua itse lainvastaiseksi arvioimaansa tilanteeseen. Myös esimerkiksi naapurikiinteistön toiminnasta haittaa kärsivä lähialueella sijaitseva kiinteistönomistaja tai -haltija voi saattaa säännösten ja määräysten vastaiseksi katsomansa asian rakennusvalvontaviranomaisen käsiteltäväksi. Rakennusvalvonta on katsonut, että kysymyksessä on ollut toiminnan aiheuttamaa melua koskeva toimenpidepyyntö. Rakennusvalvontaan saapunut viesti on jatkolähetetty kunnan ympäristönsuojeluun ja

2 Espoon seudun ympäristöterveydenhuollolle. Selvityksen mukaan rakennusten sisätiloissa koetun melun osalta toimivaltainen viranomainen on kunnan terveydensuojeluviranomainen. Yhteistoimintasopimuksen perusteella mahdollinen sisämelua koskeva asia kuuluu Espoon seudun ympäristöterveydelle. Espoon seudun ympäristöterveydestä saadun tiedon mukaan asia ei ole vireillä ainakaan Espoon kaupungilla. Ulkomelun osalta toimivaltainen viranomainen on kunnan ympäristönsuojelu. Vaikka kantelussa tarkoitettua ainakin osin Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa onkin edellä kuvatusti pyritty ainakin vuosina ja uudelleen kantelijan yhteydenoton jälkeen selvittämään varsin monin keinoin, valvonta-asia on selvityksen perusteella edelleen vireillä kunnassa. Kunnan selvityksissä on viitattu siihen, että pelipuistotoiminnan luvantarpeen arviointi ei ole oikeudellisesti yksinkertaista. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaisesti valvonta-asian on katsottava olleen vireillä vuodesta 2011 lukien ja kantelijan yhteydenoton on katsottava olevan rakennusvalvontaviranomaisellekin osoitettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuva vaatimus valvontatoimien tarpeellisuuden arvioimiseksi. Kun kantelukirjoituksessa tarkoitettua valvontamenettelyä koskevaa asiaa ei ole minkäänlaisella viranomaispäätöksellä ratkaistu, se on rakennusvalvonnassa vireillä, ja asia tulee käsitellä ja tehdä siinä valituskelpoinen päätös. Ratkaisun mukaan Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonta on ilman hyväksyttävää perustetta viivästynyt maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvan valvonta-asian käsittelemisessä. Kirkkonummen kunnan asianomaisen viranomaisen on apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipaleelle mennessä ilmoitettava kunnan toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä asiassa. Valmistelija: johtava rakennustarkastaja Panu Latvala, puh etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Oheismateriaali: - apulaisoikeuskanslerin päätös johtavan rakennustarkastajan antama selvitys asiassa Ehdotus Johtava rakennustarkastaja: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää harkinnan perusteella ja toimivaltansa rajoissa ryhtyä vireillä olevassa asiassa valvontatoimenpiteisiin asiassa tehdyn ratkaisun perusteella ensi vaiheessa:

3 1) kehottaa kirjallisesti asianosaisia poistaa kiinteistön alueelta luvattomat rakenteet ja rakennukset sekä lopettaa yleisörakennelmaan liittyvä pelipuistotoiminta mennessä ellei myönnettävistä luvista muuta johdu 2) kehotuksen yhteydessä samalla pyytää selitystä (kuuleminen) mahdollisesti maankäyttö- ja rakennuslain 182 pakkokeinoihin johtavassa asiassa klo 12 mennessä 3) ilmoittaa tästä päätöksestään apulaisoikeuskanslerille KÄSITTELY: Ympäristöyksikkö selvittää parhaillaan toiminnan melutasoja ja mahdollisen ympäristöluvan tarvetta, ja asia tuodaan lautakunnan käsittelyyn viimeistään kesäkuun kokoukseen. Puheenjohtaja ehdotti nyt asian pöydälle panoa, jota lautakunta kannatti yksimielisesti. Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Lautakunta päätti jättää asian pöydälle. Rakennus- ja ympäristölautakunta Kantelija on kantelussaan arvostellut Kirkkonummen kunnan menettelyä asuinkiinteistönsä läheisyydessä sijaitsevan värikuula-pelipuiston luvantarpeen selvittämisessä. Kantelija on todennut, että toiminnalla ei ole lupia ja hänelle aiheutuu toiminnasta meluhaittaa. Kantelija on ilmoittanut olleensa ensimmäistä kertaa yhteydessä Kirkkonummen kuntaan , mutta tietojensa mukaan myös kantelijan kiinteistön edellinen omistaja on valittanut pelipuistosta kuntaan jo keväällä Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnan selvitysaineiston perusteella kantelussa tarkoitetun osakeyhtiön värikuula-pelipuisto (paintball) sijoittuu Kirkkonummen yleiskaava 2020:n MT- ja M-alueille. Alue on kunnan voimaantulleen rakennusjärjestyksen mukaan maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n tarkoittamaa suunnittelutarvealuetta. Selvityksen perusteella kysymyksessä olevan yhtiömuotoisen toiminnan harjoittamisen mahdollisen luvantarpeen selvittäminen ja arvioiminen kuuluu rakennusvalvontaviranomaisen lisäksi kunnan muunkin toimialan viranomaiselle, joiden toimivalta kyseisenkaltaisen toiminnan osalta ei ole yksiselitteinen. Tapaukseen liittyy muun muassa toimintaa harjoitettavalla kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten tai rakennelmien mahdolliseen

4 luvanvaraisuuteen liittyviä asioita, suunnittelutarveratkaisun arviointia sekä muun ohessa toiminnasta aiheutuvien meluhaittojen selvittämiseen ja arviointiin liittyviä tekijöitä. Selvityksen mukaan toimivaltaisia voisivat olla rakennusvalvontaviranomaisen lisäksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen ulkomelun osalta sekä sisämelun osalta Espoon seudun ympäristöterveys, joka yhteistoimintasopimuksen perusteella vastaa myös Kirkkonummen kunnan velvoitteista. Rakennusvalvontaviranomaiselle kuuluu toimivaltansa rajoissa harkita, ryhtyykö se hallintopakkokeinojen käyttämiseen. Harkintavaltaa ohjaavat muun muassa hallintolain 6 :ssä säädetyt hallinnon yleiset oikeusperiaatteet. Rakennusvalvontaviranomaisen tulee valvontamenettelyssään puuttua itse lainvastaiseksi arvioimaansa tilanteeseen. Myös esimerkiksi naapurikiinteistön toiminnasta haittaa kärsivä lähialueella sijaitseva kiinteistönomistaja tai -haltija voi saattaa säännösten ja määräysten vastaiseksi katsomansa asian rakennusvalvontaviranomaisen käsiteltäväksi. Rakennusvalvonta on katsonut, että kysymyksessä on ollut toiminnan aiheuttamaa melua koskeva toimenpidepyyntö. Rakennusvalvontaan saapunut viesti on jatkolähetetty kunnan ympäristönsuojeluun ja Espoon seudun ympäristöterveydenhuollolle. Selvityksen mukaan rakennusten sisätiloissa koetun melun osalta toimivaltainen viranomainen on kunnan terveydensuojeluviranomainen. Yhteistoimintasopimuksen perusteella mahdollinen sisämelua koskeva asia kuuluu Espoon seudun ympäristöterveydelle. Espoon seudun ympäristöterveydestä saadun tiedon mukaan asia ei ole vireillä ainakaan Espoon kaupungilla. Ulkomelun osalta toimivaltainen viranomainen on kunnan ympäristönsuojelu. Vaikka kantelussa tarkoitettua ainakin osin Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa onkin edellä kuvatusti pyritty ainakin vuosina ja uudelleen kantelijan yhteydenoton jälkeen selvittämään varsin monin keinoin, valvonta-asia on selvityksen perusteella edelleen vireillä kunnassa. Kunnan selvityksissä on viitattu siihen, että pelipuistotoiminnan luvantarpeen arviointi ei ole oikeudellisesti yksinkertaista. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun mukaisesti valvonta-asian on katsottava olleen vireillä vuodesta 2011 lukien ja kantelijan yhteydenoton on katsottava olevan rakennusvalvontaviranomaisellekin osoitettu maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuva vaatimus valvontatoimien tarpeellisuuden arvioimiseksi. Kun kantelukirjoituksessa tarkoitettua valvontamenettelyä koskevaa asiaa ei ole minkäänlaisella viranomaispäätöksellä ratkaistu, se on rakennusvalvonnassa vireillä, ja asia tulee käsitellä ja tehdä siinä valituskelpoinen päätös. Ratkaisun mukaan apulaisoikeuskansleri on katsonut, että Kirkkonummen kunnan rakennusvalvonta on ilman hyväksyttävää perustetta viivästynyt maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvan valvonta-asian käsittelemisessä. Kirkkonummen kunnan asianomaisen viranomaisen on apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipaleelle mennessä ilmoitettava kunnan toimivaltaisen viranomaisen päätöksestä asiassa.

5 Valmistelija: johtava rakennustarkastaja Panu Latvala, puh panu.latvala(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - tontti- ja paikkatietopalvelujen kartoitus kohteesta , kartta, liite 13 Ehdotus Johtava rakennustarkastaja: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää harkinnan perusteella ja toimivaltansa rajoissa ryhtyä vireillä olevassa asiassa valvontatoimenpiteisiin asiassa tehdyn ratkaisun perusteella ensi vaiheessa: 1) kehottaa viipymättä kirjallisesti asianosaisia kiinteistön omistajaa ja toiminnanharjoittajaa osaltaan poistaa kiinteistön alueelta luvattomat rakenteet ja rakennukset sekä lopettaa pelipuistotoiminta yleisörakennelmana mennessä ellei myönnettävistä luvista muuta johdu 2) kehotuksen yhteydessä samalla pyytää selitystä (kuuleminen) mahdollisesti maankäyttö- ja rakennuslain 182 pakkokeinoihin johtavassa asiassa klo 12 mennessä 3) ilmoittaa tästä päätöksestään apulaisoikeuskanslerille KÄSITTELY: Keskustelun aikana puheenjohtaja Corinna Tammenmaa teki muutosehdotuksen, joka kuului: "Rakennus- ja ympäristölautakunta on aiemmin kokouksessa edellisessä pykälässä 125 viranomaispäätöksellä ratkaissut Pro Games Oy:n toimintaan kohdistuvan valituksen. Lautakunta on päättänyt ettei Pro Games Oy:n paintball pelipuistotoiminnasta kiinteistöllä aiheudu naapuruussuhdelain 17 :ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapurustolle. Siten toiminta ei ole ympäristösuojelulain tarkoittamalla tavalla ympäristö- luvanvaraista. Saatujen selvitysten perusteella ei myöskään ole tarpeen ryhtyä toimiin ympäristösuojelulain 180 :ssä tarkoitetun yksittäisen määräyksen antamiseksi. Rakennus ja ympäristölautakunta on täten käsitellyt asiaa, ja tehnyt siitä valituskelpoisen päätöksen. Lautakunta ilmoittaa tästä asiasta apulaisoikeuskanslerille." Keskustelun jälkeen lautakunta päätti yksimielisesti puheenjohtajan

6 tekemän muutosesityksen mukaisesti. Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Rakennus- ja ympäristölautakunta on aiemmin kokouksessa edellisessä pykälässä 125 viranomaispäätöksellä ratkaissut Pro Games Oy:n toimintaan kohdistuvan valituksen. Lautakunta on päättänyt ettei Pro Games Oy:n paintball pelipuistotoiminnasta kiinteistöllä aiheudu naapuruussuhdelain 17 :ssä tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapurustolle. Siten toiminta ei ole ympäristösuojelulain tarkoittamalla tavalla ympäristöluvanvaraista. Saatujen selvitysten perusteella ei myöskään ole tarpeen ryhtyä toimiin ympäristösuojelulain 180 :ssä tarkoitetun yksittäisen määräyksen antamiseksi. Rakennus ja ympäristölautakunta on täten käsitellyt asiaa, ja tehnyt siitä valituskelpoisen päätöksen. Lautakunta ilmoittaa tästä asiasta apulaisoikeuskanslerille.

Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 39 03.03.2015 58 14.04.2015 Juoksevan uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteella kiinteistölle

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta Paintball-pelipuiston aiheuttama meluhaitta 687/ /2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta Paintball-pelipuiston aiheuttama meluhaitta 687/ /2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 125 14.06.2016 Paintball-pelipuiston aiheuttama meluhaitta 687/10.03.00.16/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 14.06.2016 125 Pro Games Oy harjoittaa paintball-pelipuistotoimintaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 4/ ( 4) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 4/ ( 4) Rakennus- ja ympäristölautakunta Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 4/2019 1 ( 4) 62 Valitus pellonparannusasiassa, Evitskog KIRDno-2019-294 Valmistelija / lisätiedot: Sari Soini sari.soini@kirkkonummi.fi ympäristöpäällikkö Liitteet

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston

Lisätiedot

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali

Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman

Lisätiedot

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta

Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta Rakennuslautakunta 84 14.10.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 1.7.2014 62 kohdistuneen valituksen johdosta 117/10.03.00.15/2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA

TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA TERVEYDENSUOJELU- JA RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN YHTEISTYÖSTÄ RAKENNUSTEN TERVEYSHAITTAKORJAUKSISSA Ylitarkastaja Vesa Pekkola Sosiaali- ja terveysministeriö 17.11.2014 Hallintolaki 10 Viranomaisten yhteistyö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122 NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta: Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2016 Dnro OKV/1734/1/2015 1/5 ASIA Itä-Suomen aluehallintoviraston menettely KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 11.12.2015 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut Itä-Suomen

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske

Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin

Lisätiedot

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2569/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 44 9.4.2015 Ympäristö- ja rakennuslautakunta 7.5.2015 Kaupunginhallitus 179 1.6.2015 53 Asianro 2569/00.01.02/2015 Muutosehdotus

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 126 05.12.2013. 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 126 Asianro 5964/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 37-6-9 / Ratsupolku 3 / luvaton tontin käyttö Vs. rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Rakennus- ja ympäristölautakunta Aika 12.04.2016 klo 17:00-20:30 Paikka Yhdyskuntatekniikan kanslian kokoushuone Kielo, Asematie 3, Kirkkonummi Läsnäolijat Tammenmaa

Lisätiedot

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 887/10.03.00.03/2016 77 Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa Rakennustarkastaja Petri Ojanen 9.11.2016: Raision

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 197. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 4532/10.03.00/2012 197 Oikaisuvaatimus katselmuspöytäkirjaan ja määräykseen, 49-50-15-12, Katri Valan tie 12, 02660 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Juvalainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 55. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 23.03.2017 Sivu 1 / 1 55 Uhkasakolla tehostetun velvoitteen asettaminen luvattomien, tilapäisten majoitusrakennusten poistamiseksi, kiinteistö 49-76-2-1, Siikajärventie 88-90 Valmistelijat

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.11.2016 Dnro OKV/405/1/2016 1/5 ASIA Asian riittävä selvittäminen ja viipyminen KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 14.3.2016 osoittamassaan kantelussa asioidensa käsittelyä

Lisätiedot

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä Ympäristölautakunnan määräys ratkaisuvallan siirtämisestä Ympäristölautakunta siirtää ratkaisuvaltaansa 1.1.2015 alkaen seuraavasti: Muutettu ympäristölautakunnan kokouksessa 3.11.2016 77, tulee voimaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 3377/10.03.00/2014 103 Luvattoman rakennustyön keskeyttäminen, kiinteistö 49-13-20-17, Westendintie 61 B, 02610 Espoo Valmistelijat / lisätiedot: Petri Hellsten,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuvallan siirto ympäristönsuojelun osalta. Sari Soini, ympäristöpäällikkö,

Rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuvallan siirto ympäristönsuojelun osalta. Sari Soini, ympäristöpäällikkö, Rakennus- ja ympäristölautakunnan ratkaisuvallan siirto ympäristönsuojelun osalta Rakennus- ja ympäristölautakunta 11.06.2019 91 567/00.01.01/2019 Valmistelija Sari Soini, ympäristöpäällikkö, sari.soini@kirkkonummi.fi

Lisätiedot

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää

Lisätiedot

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt

Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Rakennusvalvonnan asiakastilaisuus Lohja Vihti Karkkila 6.3.2017 Rakennusten korjaus- ja muutostöiden luvanvaraisuus ja lupamenettelyt Pekka Laitinen, johtava rakennustarkastaja, Vihdin kunta Aiheen rajaus

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 3831/11.01.05/2015 77 Jätelain mukaisen puhdistamismääräyksen antaminen ja uhkasakon asettaminen / Espoo, Mynttilä Valmistelijat / lisätiedot: Lea Salonpää, puh.

Lisätiedot

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.01.2017 Dnro OKV/179/1/2016 1/5 ASIA Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen KANTELU Kantelijat arvostelevat oikeuskanslerille 3.2.2016 osoittamassaan kirjoituksessa Vihdin

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m²

Rakennuspaikka DÅVITS, Brakeudden 37, JORVAS. Rakennettu kerrosala 157 m² Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 09.06.2015 Rakennuslupa 15-64-A, Dåvits 410-1-81 / Oikaisuvaatimus 15-12-OIK 490/10.03.00.02/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 105 Asia Rakennuslupa Hakemus on

Lisätiedot

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:

Lisätiedot

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0123/1 tehdyistä valituksista

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0123/1 tehdyistä valituksista Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 23.3.2017 17/0123/1 tehdyistä valituksista Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 5.5.2017 diaarinumerot 1845, 1902

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4021/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 47 Asianro 4021/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimus / 297-34-163-34 / Katajalehdonkatu 8 / Rakennustarkastajan rakennuslupapäätös 23.4.2018 272, D 18-254-R Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 8411/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 13 Asianro 8411/10.03.00.00/2014 Oikaisuvaatimus / Vs. tarkastusarkkitehti Saara Revon päätös 24.11.2014 946 / 19-17-2 / Mustikkatie 21 / Jäte-pyöräkatos, entisen

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1 Kokousaika 10.4.2012, kello 17.30 18.20 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilkanrati, kokoushuone Hahtola Aulis, puheenjohtaja Haapala

Lisätiedot

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.10.2018 Dnro OKV/2069/1/2017 1/5 ASIA Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU Kantelija arvostelee 1.11.2017 saapuneessa kantelussaan muun muassa työvoimahallinnon sähköisiä

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UURAISTEN KUNTA 1(5) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ 1.1 ja tavoitteet Rakennusjärjestys on maankäyttö- ja rakennuslakia sekä -asetusta ja kunnan kaavoja

Lisätiedot

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista

Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 07.02.2013 Sivu 1 / 1 4922/10.03.00/2012 21 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle uudisrakennuslupaa koskevasta valituksesta, kiinteistö 49-12-14-2, Revontulentie 1, 02100

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 4728/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2018 1 (1) 49 Asianro 4728/10.03.00.00/2018 Oikaisuvaatimukset / 297-32-193-4 / Puustilantie 10 / Tarkastusarkkitehdin rakennuslupapäätös 21.5.2018 393, D 18-416-R / kaksi

Lisätiedot

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta

Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014

Lisätiedot

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI

55 14.04.2015. Rakennuspaikka ÖVERBY, 257-496-0002-0207 Asentajantie 3, 02400 KIRKKONUMMI Rakennus- ja ympäristölautakunta 55 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-4-OIK viranhaltijapäätöksestä 23.2.2015 72 / Rakennuslupahakemus 15-22-B / Överby 496-2-207, 496-4-113-M-601 ja 496-2-112-M-603 / Konewatt

Lisätiedot

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1. Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1. Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Rakennuslautakunta Kokousaika 29.06.2015 klo 18:00-19:10 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 27.03.2017 Sivu 1 / 1 334/2017 10.02.03 94 Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle määräajan palauttamista koskevan hakemuksen johdosta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen,

Lisätiedot

Selityspyyntö maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa

Selityspyyntö maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa KEURUUN KAUPUNKI Rakennusvalvonta 13.5.2015 Pyrkantalo Oy Asematie 7 b 24 42800 Haapamäki Selityspyyntö maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS

LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS LUVATON RAKENTAMINEN JA LUVATON KÄYTTÖTARKOITUS Rakennusvalvonnan ajankohtaisseminaari 17.11.2015, Savoy-teatteri Minna Mättö, rakennuslakimies, OTM, VT Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto 1 MILLOIN

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 203 17.11.2015 18 31.01.2017 Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö 257-488-1-113

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Terveyshaittaa koskevan asian päättäminen kunnan viranomaisessa

Terveyshaittaa koskevan asian päättäminen kunnan viranomaisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.03.2018 Dnro OKV/227/1/2017 1/5 ASIA Terveyshaittaa koskevan asian päättäminen kunnan viranomaisessa KANTELU Kantelijat ovat kantelussaan 1.2.2017 arvostelleet Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139

Lisätiedot

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00 LIPERINKUNNANRAKENNUSLUPAMAKSUTAKSA1.1.2018ALKAEN Elinympäristölautakunnan03.10.2017hyväksymä 1 YLEISTÄ Maankäytö-jarakennuslain145 :nmukaanluvanhakijataitoimenpiteensuoritajaon velvolinensuoritamaanviranomaistehtävistäkunnalemaksun,jonkaperusteetmäärätään

Lisätiedot

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0111/1 tehdyistä valituksista

Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä /0111/1 tehdyistä valituksista Vastine Korkeimmalle hallinto-oikeudelle Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä 23.3.2017 17/0111/1 tehdyistä valituksista Viite: Korkeimman hallinto-oikeuden vastinepyyntö 5.5.2017 diaarinumerot 1845, 1902

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven

Lisätiedot

Kantelijan mukaan rakennustarkastaja on edellä mainittuja tontteja koskevissa rakennusvalvonta-asioissa toiminut puolueellisesti suosien As Oy X:ää.

Kantelijan mukaan rakennustarkastaja on edellä mainittuja tontteja koskevissa rakennusvalvonta-asioissa toiminut puolueellisesti suosien As Oy X:ää. 31.5.2005 1013/4/03 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola NAAPURIN KUTSUMINEN RAKENNUSVALVONTAA KOSKEVAAN TARKASTUKSEEN SEKÄ AIDANRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Menettely viranomaisen pyytämän valvonta-asiakirjan luovuttamisessa

Menettely viranomaisen pyytämän valvonta-asiakirjan luovuttamisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.12.2015 Dnro OKV/226/1/2015 1/7 ASIA Menettely viranomaisen pyytämän valvonta-asiakirjan luovuttamisessa KANTELU Kantelija on kantelussaan 15.2.2015 oikeuskanslerille kertonut pyytäneensä

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä

Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa POI / Sepänkylä Rakennus- ja ympäristölautakunta 7 31.01.2017 Valitus korkeimmalle hallinto-oikeudelle valitusasiassa 15-45-POI / Sepänkylä 476-0001-0076 247/10.03.00.00/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 31.01.2017

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. 1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Rakennustöiden keskeytysmääräyksen pysyttäminen voimassa / Luoma

Rakennustöiden keskeytysmääräyksen pysyttäminen voimassa / Luoma Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 186 25.10.2016 198 29.11.2016 Rakennustöiden keskeytysmääräyksen pysyttäminen voimassa / Luoma 404-1-23 782/10.03.00.12/2016 Rakennus-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa

Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.10.2016 Dnro OKV/1457/1/2015 1/5 ASIA Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa KANTELU Hammaslääkäri A asiamiehenään B on oikeuskanslerille

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS)

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS) SAARIJÄRVEN KAUPUNKI RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA (OAS) 18.8.2017 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan

Lisätiedot

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012

J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 J AI uehall intovirasto Dnro ESAVl/168/04.08/2012 Etelä-Suomi 11.12.2013 Naantalin kaupunki Kaupunginhallitus PL 43 21101 NAANTALI!/. C:'.?('. ()(/ Viite Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen/

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi

Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä / Suunnittelutarveratkaisu POI / Haapajärvi Rakennus- ja ympäristölautakunta 75 14.04.2015 Oikaisuvaatimus 15-7-OIK viranhaltijapäätöksestä 9.3.2015 85 / Suunnittelutarveratkaisu 15-15-POI / Haapajärvi 425-5-83 Rakennus- ja ympäristölautakunta 75

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä **********

Helsingin kaupunki Esityslista 35/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää hylätä ********** Helsingin kaupunki Esityslista 35/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus suunnittelutarveratkaisu- ja poikkeamispäätöksen maksusta (Östersundom, Kappelintie 70) (b-asia) HEL 2016-005675 T 10 04 02 Päätösehdotus

Lisätiedot

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen

Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1

Lisätiedot

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20

135 21.10.2014 158 09.12.2014. Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 21.10.2014 158 09.12.2014 Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle poikkeamisasiassa 14-43-POY / Österby 498-3-20 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti

Lisätiedot

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa

Muut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset

Lisätiedot

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6

Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SELITYSPYYNTÖ/KUULEMINEN 1 (2) 13.02.2018 ltsenäisyydenkatu 1A 53300 LAPPEENRANTA Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle 405-54-47~6 Teitä on kehotettu useasti vuonna

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä Tapaus Masku Varsinais-Suomen ELY-keskus, johtava lakimies Pauli Rajala 11.11.2016 Säännöstaustaa Maa-aineslaki ei koske rakentamisen yhteydessä irrotettujen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka

Lisätiedot