Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta
|
|
- Kimmo Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rakennuslautakunta Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta 117/ /2014 RAKLA 84 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh Liitteet 1. Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Jani Narisen valitus Kehotuskirje Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös Valokuva tarkastuksesta Kehotuskirje Tarkastuskertomus Uhkasakon asettaminen Rakennuslautakunnan antama selvitys eduskunnan oikeusasiamiehelle Taustaa: Lappeenrannan kaupungin tarkastusrakennusmestari on kehottanut kiinteistön omistajaa siistimään kiinteistön piha-alueen mennessä. Kehotuksen mukaan tontille on rakennettu seuraavat luvattomat rakennelmat: kaksikerroksinen maja puun ympärille lähelle naapurinrajaa ja telttavarasto aivan naapurin rajalla. Kiinteistölle on varastoitu sinne kuulumatonta puutavaraa. (Liite 3) Kiinteistön piha-alueen siistimistä koskevan asian käsittely keskeytettiin Jani Narisen ja Niina Keskisen eduskunnan oikeusasiamiehelle tekemän kantelun käsittelyn ajaksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on antanut päätöksen Jani Narisen ja Niina Keskisen kanteluun Päätöksen mukaan rakennustarkastaja on kanteluasian käsittelyn alkuvaiheessa toimittanut kantelijalle asiakirjat. Päätöksen mukaan riittävänä toimenpiteenä kantelun johdosta on pidetty päätöksessä esitettyjen käsitysten saattamista tarkastusrakennusmestarin ja rakennusvalvonnan tietoon lähettämällä heille jäljennöksen päätöksestä.(liite 4) suoritetussa tarkastuksessa on todettu, että asetettua siistimiskehotusta ei ole noudatettu rakennelman purkutyön osalta ja pihan siistiminen on kesken mikä aiheuttaa ympäristölle maankäyttö- ja rakennuslain 166 mukaista haittaa ja
2 ympäristön rumentamista. (Liite 5 ja 3 ) Asianosaisille on lähetetty uusi kehotus ja selvityspyyntö. (Liite 6 ) Rakennustarkastaja on tehnyt tarkastuksen kohteessa ja todennut tilanteen olevan ennallaan. (Liite 7) Rakennuslautakunta on päättänyt määrätä Jani Narisen ja Niina Keskisen purkamaan rakennelman ja siistimään tontin mennessä 2000 euron määräisen uhkasakon uhalla. (Liite 8) Jani Narinen on Itä-Suomen hallinto-oikeuteen toimittamassaan valituskirjelmässä vaatinut rakennuslautakunnan päätöksen kumoamista. Valituksen johdosta rakennuslautakunnan päätös ei ole saanut lainvoimaa.(liite 2) Jani Narinen on vaatinut, että rakennuslautakunnan päätös uhkasakon asettamisesta kumotaan seuraavilla, valituksesta tarkemmin ilmenevillä perusteilla: 1. Tarkastusrakennusmestari vs. on kieltäytynyt pyynnöistä huolimatta toimittamasta dokumentteja asiakkaalle. Lisäksi hän ei suostunut kertomaan valittajan henkilöllisyyttä. Muutoksenhakija yritti saada dokumentteja onnistumatta siinä. Hän teki kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Ilmeni, että valitusta tai valittajien nimiä ei ollut kirjattu ylös. Muutoksenhakijan mukaan asiassa on tapahtunut virkavirhe. 2. Muutoksenhakijalle selvisi , että asiasta on kirjattu ilmoitus Hän pyysi dokumentin ilmoituksesta ja tiedot toimitettiin hänelle. Muutoksenhakijan mukaan asia olisi pitänyt hoitaa näin jo heti alkuun. 3. Pöytäkirjojen mukaan kiinteistöön on tehty tarkastuskäynnit 2011 ja 2012 sekä ja Muutoksenhakija ei ole saanut kuin yhden pöytäkirjan tarkastuksista. Tarkastukset on tehty muutoksenhakijalta salassa. 4. Virkamiesten toiminnan vuoksi muutoksenhakijalta on mennyt puhevälit rajanaapurin kanssa. 5. Rakennustarkastaja on rikkonut virkavelvollisuutensa osallistuessaan päätöksentekoon. Myös tarkastusrakennusmestari vs. on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Muutoksenhakija katsoo rakennustarkastajan olleen esteellinen, koska luottamus hänen puolueettomuuteensa on vaarantunut vilpillisen toiminnan johdosta. Kaupunginkanslian lakimiehen ja rakennustarkastajan luonnos
3 lausunnoksi hallinto-oikeudelle: Asian aiempi käsittely ja tietojen luovuttaminen Vuonna 2012 tapahtunut tietojen luovuttamista koskeva asia on käsitelty eduskunnan oikeusasiamiehen kantelumenettelyssä ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kanteluun antamassa päätöksessä (Liite 4). Päätöksen mukaan kantelijalle on toimitettu asiakirjat ja päätöksessä esitettyjen käsitysten saattamista tarkastusrakennusmestarin ja rakennusvalvonnan tietoon on pidetty riittävänä toimenpiteenä kantelun johdosta. Edellisen rakennustarkastajan aikana vuonna 2011 on käyty sähköpostikeskustelua kiinteistön asiasta ilmiantajan, rakennustarkastajan ja tarkastusinsinöörin välillä. Ilmiannettua kohdetta on käyty katsomassa paikan päällä ja todettu, että sillä hetkellä tilanne ei aiheuta toimenpiteitä, koska rakennuksessa oli remontti kesken. Kohde laitettiin seurantaan eli viranomaisen jatkuvan valvonnan piiriin ja mahdollinen tutkintapyyntö oli pyydetty toimittamaan kirjallisena. Kirjallista pyyntöä ei koskaan saapunut. Vuonna 2011 tehtyä ilmiantoa ei ole kirjattu. Se on lähetetty sähköpostitse Vuonna 2011 sähköpostilla tai suullisesti tehtyjä ilmiantoja ei kirjattu. Vain allekirjoitetut ilmiannot kirjataan vallitsevan käytännön mukaisesti. Edellä kerrottu toimenpiteisiin johtamaton sähköpostikeskustelu vuonna 2011 ei ollut rakennustarkastaja Päivi Salmisen tiedossa ennen syksyä Hänen kesäloman aikana tieto aikaisemmin käydystä keskustelusta on saatettu muutoksenhakijan tietoon. Rakennusvalvontaan tulee päivittäin ilmiantoja, jotka eivät johda toimenpiteisiin tai joiden kohde siirretään jatkuvan valvonnan prosessiin, jolloin erillistä kirjaamista ei tehdä. Muutoksenhakijalle on siten toimitettu kaikki asiaan liittyvät viranomaisen hallussa olleet asiakirjat ja tiedot. Rakennusvalvonta pahoittelee tietojen luovuttamisessa tapahtuneita viiveitä. Valituksenalaisen päätöksen kumoamiselle ei kuitenkaan ole perusteita tietojen luovuttamista tai tietojen kirjaamista koskevien muutoksenhakijan väitteiden johdosta. Tarkastukset Maankäyttö- ja rakennuslain 183 :n mukaan kunnan rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus tämän lain mukaisen valvontatehtävän hoitamiseksi päästä rakennuskohteeseen ja suorittaa siinä tarkastuksia ja tutkimuksia.
4 Pykälän mukaan jos on perusteltu syy epäillä, että rakentamista tai rakennuksen kunnossapitoa koskevia säännöksiä, määräyksiä tai kieltoja on rikottu, rakennusvalvontaviranomaisella on oikeus päästä myös rakennukseen tai huonetiloihin. Tarkastuksen toimittamisesta on ilmoitettava vähintään yhtä vuorokautta aikaisemmin rakennuksen tai huonetilan omistajalle ja haltijalle. Hallintolain 39 :n mukaan viranomaisen on ilmoitettava toimivaltaansa kuuluvan tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, jota asia välittömästi koskee, jollei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteutumista. Edellä tarkoitetulla asianosaisella on oikeus olla läsnä tarkastuksessa sekä esittää mielipiteensä ja kysymyksiä tarkastukseen liittyvistä seikoista. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle on, mikäli mahdollista, kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä. Tarkastus on suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa. Edelleen pykälän mukaan tarkastajan on viipymättä laadittava tarkastuksesta kirjallinen tarkastuskertomus, josta tulee käydä ilmi tarkastuksen kulku ja tarkastajan tekemät keskeiset havainnot. Tarkastuskertomus on annettava tiedoksi tarkastuksessa läsnäoloon oikeutetulle asianosaiselle. Maankäyttö- ja rakennuslain 183 on erityissäännös suhteessa hallintolain tarkastusta koskevaan pykälään. Näin ollen hallintolain säännöstä sovelletaan vain täydentävästi. Maankäyttö- ja rakennuslain 183 :n mukaan vain rakennukseen tai huonetiloihin kohdistuvasta tarkastuksesta on ilmoitettava rakennuksen omistajalle ennen tarkastusta. Koska kyseisessä tarkastuskohteessa ei ole ollut tarvetta päästä rakennukseen eikä edes tontille, ei tarkastuksesta ole tarvinnut ilmoittaa kiinteistön omistajille etukäteen. Maankäyttö- ja rakennuslain 183 :n mukaan kiinteistön omistajalle ei myöskään tarvitse varata tilaisuutta olla tarkastuksessa läsnä. Tarkastuksissa on tarkistettu piha-alueen siisteyttä ja luvatonta rakennelmaa koskevia väitteitä sekä sitä, onko piha-alueen siistimiskehotusta noudatettu. Havainnot on voitu suorittaa kadulta, jopa pysähtymättä ohi kuljettaessa. Vuonna 2011 tehty tarkastuskäynti ei ole johtanut toimenpiteisiin, koska rakennuksessa oli remontti kesken. Tarkastuksessa on otettu kaksi valokuvaa. Vuonna 2012 tehdyn tarkastuskäynnin havainnot on todettu kiinteistön siistimiskehotuksessa Tarkastuskäynnillä on otettu yksi valokuva.
5 pidetyn tarkastuskäynnin (Liite 5) havainnot on todettu kiinteistön omistajille lähetetyssä kehotuksessa ja selvityspyynnössä Viimeisestä tarkastuskäynnistä on tehty tarkastusasiakirja. Valituksenalaisen päätöksen kumoamiseen ei ole perusteita tarkastuksen suorittamista koskevien muutoksenhakijan väitteiden johdosta. Viranomaisten menettely asiassa ja esteellisyys Rakennustarkastaja ei ole toiminut asiassa vilpillisesti tai virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Rakennustarkastaja ei ole tavannut kiinteistön omistajia henkilökohtaisesti. Viranomaistehtävien hoitaminen ei ole ollut puolueellista pelkästään sillä perusteella, että se on johtanut kehotukseen siistiä kyseinen kiinteistö. Rakennustarkastaja on toiminut kaikilta osin hyvän hallintotavan mukaisesti niillä tiedoilla, joita hänellä on ollut kullakin hetkellä käytettävissään. Rakennustarkastaja ei ole asiassa esteellinen. Asianosaisten kokemus rakennustarkastajan puolueellisuudesta tai väitetystä vilpillisestä menettelystä ei sellaisenaan ole esteellisyysperuste. Tarkastusrakennusmestari vs Sakari Moision toiminta tietojen luovuttamattomuudesta on käsitelty vuonna 2012 oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun yhteydessä. Tämän jälkeen hän ei ole osallistunut asian hoitoon. Rakennusvalvontaviranomaisen valvontatoiminta perustuu lainsäädäntöön. Rakennusvalvontatoiminta on oikeusharkintaa eikä viranomainen ei voi vaikuttaa lainmukaisen valvontatoiminnan mahdollisiin naapuruussuhteisiin liittyviin seuraamuksiin. Valituksenalaisen päätöksen kumoamiseen ei ole perusteita rakennustarkastajan ja tarkastusrakennusmestarin menettelyä ja rakennustarkastajan esteellisyyttä koskevien muutoksenhakijan väitteiden johdosta. Yhteenveto Rakennusvalvonta ja rakennuslautakunta katsovat toimineensa kyseessä olevassa asiassa maankäyttö- ja rakennuslain ja hallintolain säännösten ja rakennusjärjestyksen mukaisesti. Rakennusvalvonta ja rakennuslautakunta katsovat edellä tässä lausunnossa esitettyyn viitaten, että rakennuslautakunnan päätöksen kumoamiselle ei ole esitetty syytä.
6 Rakennuslautakunta vaatii, että muutoksenhakijan valitus siinä esitettyine vaatimuksineen hylätään kaikilta osin perusteettomana. (Päivi Salminen) Rt Rakla Rakennuslautakunta päättää antaa hallinto-oikeudelle edellä esitetyn luonnoksen mukaisen lausunnon. Lautakunta päätti yksimielisesti tehdä muutoksen seuraavaan kappaleeseen: "Edellisen rakennustarkastajan aikana vuonna 2011 on käyty sähköpostikeskustelua kiinteistön asiasta ilmiantajan, rakennustarkastajan ja tarkastusinsinöörin välillä. Ilmiannettua kohdetta on käyty katsomassa paikan päällä ja todettu, että sillä hetkellä tilanne ei aiheuta toimenpiteitä, koska rakennuksessa oli remontti kesken. Kohde laitettiin seurantaan eli viranomaisen jatkuvan valvonnan piiriin ja mahdollinen tutkintapyyntö oli pyydetty toimittamaan kirjallisena. Kirjallista pyyntöä ei koskaan saapunut. Vuonna 2011 tehtyä ilmiantoa ei ole kirjattu. Se on lähetetty sähköpostitse Vuonna 2011 sähköpostilla tai suullisesti tehtyjä ilmiantoja ei kirjattu. Vain allekirjoitetut ilmiannot kirjattiin. Vain allekirjoitetut ilmiannot kirjataan vallitsevan käytännön mukaisesti." Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaisesti.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 63 13.06.2013. 63 Asianro 1749/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (1) 63 Asianro 1749/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1 / Pohjolankatu 18 / käyttövesiputkiston korjaustyö Vs. rakennustarkastaja Ilkka Korhonen Alueellinen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 107 09.10.2014. 107 Asianro 5559/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 107 Asianro 5559/10.03.00/2013 Teettämisuhan määrääminen täytäntöön pantavaksi / 778-424-9-57 / Simolantie 8, 77630 Lempyy / palaneen rakennuksen purkaminen ja
LisätiedotLausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta
Rakennuslautakunta 9 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 5.11.2013 98 kohdistuneen valituksen johdosta 1133/10.03.00.05/2013 RAKLA 9 Valmistelija/lisätiedot:
LisätiedotLausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen kohdistuneen valituksen johdosta
Rakennuslautakunta 10 04.02.2014 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 3.12.2013 107 kohdistuneen valituksen johdosta 1389/10.03.00.04.00/2013 RAKLA 10 Liitteet Valmistelija/lisätiedot:
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 22.11.2012 Sivu 1 / 1 4912/10.03.00/2012 209 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kiinteistöllä varastoitavan merikontin poistamiseksi, 49-61-71-1, Viherkalliontie 8, 02710
LisätiedotRakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen
Ympäristölautakunta 31 21.05.2014 Rakennuksen kiireellisistä kunnostustoimista ja ympäristön siistimisestä määrääminen YMPL 31 Tarkastusten ja katselmuksen perusteella liikerakennus ja sen ympäristö tontilla
LisätiedotValvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.
Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen
LisätiedotOhje viranomaisille 9/2013 1 (5)
Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan
LisätiedotRyhtyminen MRL 182 :n mukaisiin toimenpiteisiin/ Seinäke/ Anna-Liisa Välske
Ympäristölautakunta 5 20.01.2011 Ympäristölautakunta 14 08.02.2011 Ympäristölautakunta 13 05.02.2013 Ympäristölautakunta 24 12.03.2013 Ympäristölautakunta 15 04.03.2014 Ryhtyminen MRL 182 :n mukaisiin
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus
LisätiedotVIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle
LisätiedotLuvattoman rakennustyön keskeyttäminen, 529-30-29-3, Pehtoorinkuja 4, 21110 Naantali
Rakennuslautakunta 43 26.10.2011 Rakennuslautakunta 17 23.05.2012 Rakennuslautakunta 55 21.11.2012 Rakennuslautakunta 61 18.12.2012 Rakennuslautakunta 54 06.11.2013 Rakennuslautakunta 1 29.01.2014 Luvattoman
LisätiedotPoliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
LisätiedotKantelijan mukaan rakennustarkastaja on edellä mainittuja tontteja koskevissa rakennusvalvonta-asioissa toiminut puolueellisesti suosien As Oy X:ää.
31.5.2005 1013/4/03 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola NAAPURIN KUTSUMINEN RAKENNUSVALVONTAA KOSKEVAAN TARKASTUKSEEN SEKÄ AIDANRAKENTAMISEN
LisätiedotApulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015
LisätiedotLausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.
Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela
LisätiedotLappeenrannan kaupunginvaltuuston päätös 28.5.2012 62
1 (6) Kouvolan hallinto-oikeus PL 401 45100 KOUVOLA Viite Lähete 1680/12, 20.6.2012 ASIA LAUSUNNON ANTAMINEN KOUVOLAN HALLINTO- OIKEUDELLE LAPPEENRANNAN KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖKSESTÄ 28.5.2012 62 MATTI
LisätiedotRAKENNUSPAIKKA: Kaupunginosa: 5 Kortteli: 57 Tontti: 15 Osoite: Mäntymäentie 16 Kaava: Voimassaoleva asemakaava (v.1964 )
Rakennuslautakunta 31 17.06.2015 Rakennuslautakunta 37 26.08.2015 Helsingin hallinto-oikeuden lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 31, 17.6.2015 (5.kaupunginosan korttelin 57 tontti 15, Mäntymäentie
LisätiedotVIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 182. Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 25.09.2012 Sivu 1 / 1 182 Päätökset ja kirjelmät Päätösehdotus Rakennusvalvontapäällikkö Veronica Rehn-Kivi Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi seuraavat päätökset: Rakennuslautakunnan
Lisätiedot1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta
Lakiehdotukset 1. Laki joukkoliikenteen tarkastusmaksusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan joukkoliikenteen tarkastusmaksusta 11 päivänä toukokuuta 1979 annetun lain
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 86 Asianro 3087/10.03.00/2013 Rakennustyön keskeyttäminen / 428-5-21 / luvaton laituri Rakennuslupainsinööri Antti Kankkunen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut
LisätiedotPoliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.04.2015 Dnro OKV/901/1/2014 1/7 ASIA Poliisin menettely asiakirjojen julkisuutta ym. koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 29.4.2014 osoittamassaan kantelussa
LisätiedotY:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
LisätiedotPOTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 198. Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 01.11.2012 Sivu 1 / 1 2377/10.03.00/2011 198 Uhkasakon tuomitseminen ja uuden uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen keskeneräisen rakennuspaikan siistimiseksi, rauennut lupa
LisätiedotYMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 14.10.2010 klo 18.30-19.10 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Lisätiedotl-ttteas I (4) Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 Päätös
I l-ttteas Vaasan hallinto-oikeus Korsholmanpuistikko 43 PL2O4 65101 VAASA Puhelin 029 56 42611 Faksi 029 56 42760 S ähköpo sti v aasa.hao @o ikeus. fi Päätös KOKKOLAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTAOSASTO.?lrlQ-zo-!-'t---
LisätiedotEhdotus Esittelijä: Arja Holopainen, terveysvalvonnan johtaja
Mikkeli Ote pöytäkirjasta 4/2015 1 (8) Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 28, 12.03.2015 Mikkelin seudun ympäristölautakunta, 57, 04.06.2015 57 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Einola -tilan asiassa
LisätiedotSeuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä
LisätiedotAMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
LisätiedotHELsäSSSSÄTOR LÄHETE EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Dnro 4013 ja 4031/4/14
EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki 7.10.2015 Dnro 4013 ja 4031/4/14 ^HBSiNGIN!
LisätiedotPäätös. Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 167/2006 vp Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi työttömyysturvalain
LisätiedotLausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 2.4.2013 26 kohdistuneiden valitusten johdosta
Rakennuslautakunta 73 06.08.2013 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle rakennuslautakunnan päätökseen 2.4.2013 26 kohdistuneiden valitusten johdosta 270/10.03.00.05/2013 RAKLA 73 Valmistelija/lisätiedot:
LisätiedotKoska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista
LisätiedotKehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle ~6
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI SELITYSPYYNTÖ/KUULEMINEN 1 (2) 13.02.2018 ltsenäisyydenkatu 1A 53300 LAPPEENRANTA Kehotuksen ja uhkasakon asettaminen kiinteistölle 405-54-47~6 Teitä on kehotettu useasti vuonna
LisätiedotOikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A
LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA
LisätiedotNäytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä.
4 4.1 Yhtiökokous HALLINTO Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. Kokoustapa Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa päätökset
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 28.06.2012 Sivu 1 / 1 2979/10.03.00/2012 135 Betoniharkkorakenteisen tukimuurin ja muiden piharakenteiden rakentamista koskevan toimenpidepyynnön saattaminen rakennuslautakunnan käsiteltäväksi,
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 7111/ /2017
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) 98 Asianro 7111/10.03.00.03/2017 Uhkasakon asettaminen kiinteistön ja rakennuksen siistimiseksi / 778-403-8-107 / Asemakatu 8, Suonenjoki Rakennustarkastaja Ilkka
LisätiedotTontin pinta-ala: 2082m2
Rakennuslautakunta 23 20.05.2015 Rakennuslupahakemus R2-2015 (6. kaupunginosan korttelin 82 tontti 5, Alppitie 10A, olohuoneen ja eteistilan laajennus ja muutos sekä terassin laajennus, lupaa haetaan jo
LisätiedotLaki. muutetaan 22 päivänä helmikuuta 1991 annetun puutavaranmittauslain (364/91) 3, 5, 10, lisätään lakiin uusi 4 a luku ja uusi 38 a seuraavasti:
EV 181/1996 vp- HE 140/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi puutavaranmittauslain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 140/1996 vp laiksi puutavaranmittauslain
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2019 1 (5) 150 Velvoitteen asettaminen rakennelman poistamiseksi tontilta, Harmaapaadentie 1b HEL 2019-001886 T 10 04 10 45-53-17-HAL Päätös Valvontakohde Kaupunkiympäristölautakunnan
LisätiedotViranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014
Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 53 Asianro 2888/10.03.00/2013 Oikaisuvaatimus / rakennustarkastaja Esa Koposen päätös 26.11.2012 1067 / osittaiset loppukatselmukset 26.3.2013 ja 2.4.2013 / 8-49-12
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 76 08.08.2013. 76 Asianro 1749/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 76 Asianro 1749/10.03.00/2013 Lausunto Kuopion hallinto-oikeudelle / ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätös 13.6.2013 63 / rakennustyön keskeyttäminen / 11-6-1
LisätiedotASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
LisätiedotVIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIAT 45/2011 ja 61/2011 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 44/2012 7.9.2012 Asia Määräaikaista erottamista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Oikaisuvaatimuksen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 91 12.09.2013. 91 Asianro 1758/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013/2013 1 (1) 91 Asianro 1758/10.03.00/2013 Uhkasakolla tehostetun päävelvoitteen asettaminen kaarihallin rakenteiden tarkistamiseksi ja käyttökieltoon määrääminen / 462-4-139
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain
LisätiedotENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS
ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 999/420/2012 JULKINEN 13.11.2012 ASIA Valkeakosken Energia Oy:n jakeluverkkoasiakkaan oikeus omaa sähkönkulutustaan koskevaan tietoon ASIANOSAINEN Valkeakosken Energia
LisätiedotRAKENNUSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMÄN RAKENNUSLUVAN POISTAMINEN
HELSINGIN KAUPUNKI 20.06.2017 2 1 RAKENNUSLUPA Tunnus 20-1653-17-A Hakija Hellsten Hotel Group Ab Rakennuspaikka Länsisatama, 091-020-0815-0002 Välimerenkatu 22 894 m² 11770 2009 4200 m² 4200 m² Pinta-ala
LisätiedotJuoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8
Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-
LisätiedotValviran asiantuntijan tehtävät ja rooli. Valviran asiantuntijasymposium Arja Myllynpää
Valviran asiantuntijan tehtävät ja rooli Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Arja Myllynpää 1 Asiaryhmiä, joissa Valvira voi pyytää asiantuntijalausuntoa (esim.): Valvontaluonteiset asiat terveydenhuollon
Lisätiedothallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut
LisätiedotJoonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta
Kaupunginhallitus 87 09.03.2015 Kaupunginhallitus 98 16.03.2015 Kaupunginvaltuusto 33 30.03.2015 Joonas Grönlundin ym. valtuustoaloite aurinkoenergian hyödyntämisen helpottamisesta 1440/00.02.04.00/2014
LisätiedotMuut asiakirjat ovat nähtävillä rakennuslautakunnan kokouksessa. As Oy Mäntykaran rakennuslupa
Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Valmistelija/lisätiedot: Konsernihallinnon lakimies
LisätiedotJätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista
Rakennus- ja ympäristölautakunta 141 02.09.2015 Jätelain tarkoittaman jätehuollon järjestämisvelvollisuuden rikkominen, Risulahdentie 66 B / kuuleminen ennen uhkasakon tuomitsemista RAKYL 141 Jätelain
LisätiedotMäntyharju Kokouskutsu 1 (7) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:30. Kunnantalo, kaavoittajan huone. Käsiteltävät asiat
Mäntyharju Kokouskutsu 1 (7) Aika 15.09.2015, klo 16:30 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsiteltävät asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Rakennuksen purkaminen
LisätiedotLupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus
Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja
LisätiedotKunnan päätöksistä voi valittaa
Kunnan päätöksistä voi valittaa Omaishoidon tuesta tai omaishoitoa tukevista palveluista päättää oma kotikuntasi. Jos olet tyytymätön kunnan päätöksiin, voit tehdä niistä valituksen. Apua valituksen tekoon
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 44 Velvoitteen asettaminen pientalontontin aita- ja ilmalämpöpumppuasiassa HEL 2017-009697 T 10 04 01 Facta 39-0022-17-HAL Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan
LisätiedotSuonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen,
PÄÄTÖS Nro 93/2013/1 Dnro ISAVI/69/04.08/2013 Itä-Suomi Annettu julkipanon jälkeen 24.10.2013 ASIA Suonsaaren Auto-osat autopurkamon lopettaminen ja ympäristöluvan raukeaminen, Mikkeli HAKIJA Etelä-Savon
LisätiedotRakennuslautakunta Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen / /2015
Rakennuslautakunta 22 01.03.2016 Oikaisuvaatimus rakennuslupaa koskevaan päätökseen 2015-648 1398/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 22 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja vt. Päivi Salminen, puh. 040 596
LisätiedotSelityspyyntö maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa
KEURUUN KAUPUNKI Rakennusvalvonta 13.5.2015 Pyrkantalo Oy Asematie 7 b 24 42800 Haapamäki Selityspyyntö maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten pakkokeinojen käyttämiseen mahdollisesti johtavassa asiassa
Lisätiedot1.2.2010. Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
1.2.2010 Dnro 3741/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRKKOHERRAN TOIMINTA TURVAPAIKKA-ASIOISSA 1 KIRJOITUS Kantelija osoitti
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 127 05.12.2013. 127 Asianro 6125/10.03.00/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (1) 127 Asianro 6125/10.03.00/2013 Uhkasakon asettaminen päävelvoitteen noudattamiseksi / 34-190-1 / Savolanrannantie 33 / luvaton laituri Vs. rakennustarkastaja Ilkka
LisätiedotLaki maakaaren muuttamisesta
LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15
LisätiedotLAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Rakennuslautakunta 43 05.04.2016 Asunto Oy Mäntykaran pyyntö käsitellä asiaansa uudelleen rakennusvalvontaviranomaisessa 34/10.03.00.15/2015 RAKLA 43 Liite Liite
LisätiedotKORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (8) 10.1.2008 Taltionumero 22 Diaarinumero 1245/3/07 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Somalian kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian
LisätiedotEduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös koskein As Oy Kauniaisten Nuohoojankuja 7:n ym. kantelua ja kanteluun tulleita lisäkirjeitä
Rakennuslautakunta 11 11.01.2011 Rakennuslautakunta 74 28.08.2012 Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös koskein As Oy Kauniaisten Nuohoojankuja 7:n ym. kantelua ja kanteluun tulleita lisäkirjeitä 7/996/2007
Lisätiedot24.3.2005 1459/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola
24.3.2005 1459/4/04 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Jouni Toivola ASIAKIRJAPYYNNÖN VIREILLEPANOTAPA 1 KANTELU Toimittaja A pyysi eduskunnan oikeusasiamie
LisätiedotPöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Kalevi Manner ja Esa Pelkonen
LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Ympäristölautakunta Aika Torstai 07.01.2016 klo 18:00-18:30 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi
LisätiedotPÄIJÄT-HÄMEEN. 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti
PÄIJÄT-HÄMEEN KUNTAPÄÄTTÄJÄSEMINAARI 4.2.2009 Heinola 5.2.2009 Lahti VALTUUTETUN ESTEELLISYYS On rajoitetumpaa kuin muun luottamushenkilön esteellisyys Koskee vain valtuuston kokousta (kuntalaki 52 ) Jos
LisätiedotVastaanottajaa kehotetaan oheisen valituksen johdosta:
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS Puijonkatu 29 A, 2. krs, PL 1744,70101 KUOPIO Puhelin 029 5642500 Faksi 029 5642501 Sähköposti ita-suomi.hao@oikeus.fi Joensuun rakennus- ja ympäristö lautakunta Muuntamontie
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan
LisätiedotHeinäveden kunnan rakennustarkastaja 14.8.2007 211
KUOP IO N HALL INTO- O IKEUS PÄÄTÖS 13/0249/3 J, Antopäivä Diaarinumero 25.6.2013 00288/13/4113 AS IA Muutoksenhakijat Kantelu rakennuslupa- asiassa Unto Pietarinen, Liperi Taina Pietarinen, Liperi Päätös,
LisätiedotKINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496. Henkilökohtaiset varajäsenet:
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro 33 24.10.2013 496 Kokousaika 24.10.2013 klo 19.00 20.48 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta 81 13.08.2015. 81 Asianro 82/00.02.03/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (1) 81 Asianro 82/00.02.03/2015 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2015 Ympäristöjohtaja Lea Pöyhönen Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut Vaasan
LisätiedotValvonta-asioiden käsittelyprosessi
Valvonta-asioiden käsittelyprosessi Valviran asiantuntijasymposium 16.4.2013 Tarja Holi johtaja, valvontaosasto 16.4.2013 Tarja Holi 1 Valviran ja aluehallintovirastojen välinen työnjako sosiaali- ja terveydenhuollon
LisätiedotASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610
1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON
LisätiedotASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA
ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125
LisätiedotLupatunnus 12-0072-R 12.06.2012 32
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 111 570101 SAVONLINNA RAKENNUSPAIKKA Anttola, 246-402-0001-0049 Kitkantie 6, 58410 HAAPAKALLIO Kiinteistön nimi AAPELINMÄKI pinta-ala 4000 m² Rakentamismääräykset
LisätiedotMäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (8) Rakennuslautakunta 15.09.2015. Aika 15.09.2015, klo 16:35-17:03. Kunnantalo, kaavoittajan huone.
Mäntyharju Pöytäkirja 3/2015 1 (8) Aika 15.09.2015, klo 16:35-17:03 Paikka Kunnantalo, kaavoittajan huone Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan tarkastus 16 Rakennuksen
Lisätiedotkoska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät 34, 35, 36, 39, 40
OIKAISUVAATIMUS JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaati musta ei kä kunnal lisvalitusta, koska päätös koskee
LisätiedotApteekkitarkastukset. Yliproviisori Sami Paaskoski Lääkelaitos
Apteekkitarkastukset Yliproviisori Sami Paaskoski Lääkelaitos Apteekkien henkilökunnan lääkekaapit tehosyyniin Lääkelaitos syynää apteekkien henkilökunnan lääkekaappeja apteekkitarkastusten yhteydessä
Lisätiedot2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
LisätiedotKESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT
KESKUSKAUPPAKAMARIN KIINTEISTÖARVIOINTILAUTAKUNNAN SÄÄNNÖT 31.1.2008 1 SISÄLLYSLUETTELO I Kiinteistöarviointilautakunta 2 1 Lautakunnan tehtävät 2 2 Lautakunnan jäsenet 2 3 Lautakunnan toiminta 2 4 Esteellisyys
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska
LisätiedotHelsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä 25 07.02.2012 ja 32 06.03.2012
Rakennuslautakunta 25 07.02.2012 Rakennuslautakunta 32 06.03.2012 Rakennuslautakunta 57 29.05.2012 Rakennuslautakunta 83 18.09.2012 Helsingin hallinto-oikeuden uusi lausuntopyyntö rakennuslautakunnan päätöksestä
LisätiedotOIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
JOUTSAN KUNTA Teknisen lautakunnan lupajaosto OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 23.8.2004 Kokouspvm 19.8.2004 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.
1 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ASIA PÄÄTÖS Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanopvm 20.1.2003 Kokouspvm 16.1.2003 LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain
LisätiedotFORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi
18.1.2012 1(4) YMPÄRISTÖVALVONTASUUNNITELMA Valvontasuunnitelmassa kuvataan Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvonnan tarpeet, valvontaan käytettävät resurssit ja valvonnan tavoitteet sekä raportoidaan
LisätiedotAutopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Hakemus on tullut vireille Itä-Suomen aluehallintovirastossa 9.12.2011.
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 46/2012/1 Dnro ISAVI/106/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.6.2012 ASIA HAKIJA Autopurkamon ympäristöluvan (PSA-2003-Y-26-111) peruuttaminen, Kiuruvesi. Pohjois-Savon elinkeino-,
LisätiedotHallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty
Hallintolaki 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki Tuli voimaan 1.1.2004 Sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin asioihin Samalla kumottiin hallintomenettelylaki (598/1982)
LisätiedotVÄLIMIESMENETTELYN KESKEYTTÄMINEN...
AAVIA OY AAVIA OY:N VÄLIMIESMENETTELYN SÄÄNNÖT 1.1.2016 1 YLEISET... 2 1.1 SÄÄNTÖJEN NOUDATTAMINEN... 2 1.2 TOIMIVALTA... 2 1.3 SOVELLETTAVA LAKI JA MENETTELYN KIELI... 2 1.4 ASIAKIRJOJEN JA VIESTIEN TOIMITTAMINEN...
LisätiedotLoimi-Hämeen Jätehuolto Oy on toimittanut18.12.2007 ympäristölautakunnalle pakkausjätteen erilliskeräyksestä selvityspyynnön, joka on liitteenä.
Ympäristölautakunta 46 17.06.2008 Ympäristölautakunta 32 14.04.2009 Ympäristölautakunta 36 12.05.2009 Ympäristölautakunta 53 23.06.2009 Pakkausjätteen keräilyä koskeva kielto 340/11.02.04/2008 YMLA 46
LisätiedotLupatunnus R Sivu 1
Lupatunnus 12-0111-R 01.10.2012 64 Sivu 1 Kerimäen kunta Kerimäentie 10 58200 Kerimäki RAKENNUSPAIKKA Jouhenniemi, 246-408-0004-0629 Teollisuustie, 58200 KERIMÄKI Kiinteistön nimi HERTTUALA pinta-ala 4000
LisätiedotKantakaupunkiyksikön päällikkö on tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8
05/2017 KANTAKAUPUNKIYKSIKÖN PÄÄLLIKKÖ HENKILÖTIEDOT POISTETTU 09.02.2017 1 (6) Kantakaupunkiyksikön päällikkö on 09.02.2017 tehnyt seuraavat rakennuslupapäätökset 8 Päätökset annetaan julkipanon jälkeen
Lisätiedot