Arvioita KOKONAISVALTAISEN ÄÄNENKÄYTÖN TEKNIIKKA (Complete Vocal Technique, CVT) on uraauurtava innovatiivinen lähestymistapa laulunopetukseen, josta on apua kaikille ihmisäänestä kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin kokeneille ammattilaisillekin. Menetelmän tekniikoita voidaan käyttää kaikissa laulutyyleissä. Kirja perustuu tuoreeseen ja jatkuvasti päivitettyyn laulutekniikan tutkimukseen. CVT:tä suosittelevat laulajat, laulunopettajat, näyttelijät, puheterapeutit ja lääkärit eri puolilla maailmaa. Cathrine Sadolin on maailman johtavia lauluäänen tutkijoita. Hän on perehtynyt laulamisen eri tyyleihin 25 vuoden ajan ja itsekin ammattilaulajana kehittänyt innovatiivista lähestymistapaansa myös omien kokemustensa kautta. Hän vierailee säännöllisesti luennoitsijana äänenkäytön kansainvälisissä konferensseissa. Hän on erikoistunut lauluäänen ongelmien ratkaisuun, väsyneen äänen kuntoutukseen ja laulutekniikan opetukseen kaikissa eri musiikin tyylilajeissa. Hän on työskennellyt niin teattereissa, oopperoissa kuin levy-yhtiöissäkin äänikouluttajana ja tuottajana. Hän on itse esiintynyt eri puolilla Eurooppaa klassisen, folk- ja rockmusiikin laulajana ja tehnyt useita levyjä. Vuonna 2002 Cathrine perusti kolmivuotisen laulu- ja laulunopettajakurssin, joka on tarkoitettu jatkokoulutukseksi laulamisen ammattilaisille. Vuonna 2005 hän perusti Kööpenhaminaan Complete Vocal Institute (CVI) -oppilaitoksen. Nykyään CVI:llä on haaraosastoja eri maissa, ja se on Euroopan suurin laulamisen ammattilaisten ja puoliammattilaisten koulutuslaitos. publishing ApS Shout Publications Hausergade 3, 5 DK-1128 Copenhagen K Denmark e-mail: cvi@shout.dk ISBN 978-87-992436-4-8 www.completevocalinstitute.com Vaikuttava kirja hienoin kuvituksin ja selkein kuvauksin, joiden avulla kuka tahansa pääsee opiskelussaan liikkeelle... Erinomaisen kattava ihmisäänen tuntemus... Kirjan takakannessa on otteita useista arvosteluista, joissa sen aiempia versioita hehkutetaan. Sana raamattu esiintyy useampaan otteeseen, ja koska raamattu voidaan ymmärtää merkityksessä kirja, jota pidetään jonkin alan auktoriteettina, niin en voi muuta kuin olla samaa mieltä. - Communicating Voice. British Voice Association. Cathrine Sadolin lähestyy lauluäänen saloja epätavallisella ja energisellä tavalla. Hän on onnistunut murtamaan ikiaikaisia myyttejä ja tarjoamaan niin amatööri- kuin ammattilaislaulajille työkaluja lauluäänen ymmärtämiseen ja kehittämiseen. [CVT] on kunnianhimoinen ja vaikuttava julkaisu, jossa on selventävä kuvitus ja huolellisesti suunniteltu graafinen havainnollistus. - Soundcheck. Lehti musiikkialan ammattilaisille. [CVT] sisältää materiaalia niin kaikentasoisille laulajille kuin opettajillekin, olipa musiikin alue klassinen tai rytmimusiikki... Cathrine Sadolin on suunnattoman kokenut ongelmanratkoja, ja kirja heijastaa hänen uteliaisuuttaan ja omistautuneisuuttaan. Tämä innostaa tekemään kirjan harjoituksia. Hänen tutkimustyöllään luoma pohja on vankka, ja kirjasta käy myös selvästi ilmi hänen laaja kokemuksensa. On epätavallista ja kiitettävää, että jollakulla on sitkeyttä pyrkiä laulutekniikan juurille ja luoda kaiken kattava tekniikka ja yhteiset käsitteet, joille voi rakentaa mitä tahansa musiikin tyylilajeja rytmimusiikista klassiseen. Suosittelemme lämpimästi tätä kirjaa, joka esimerkillisellä tavalla purkaa laulamiseen usein yhdistettyä mystiikkaa. - The Musician. Tanskan muusikkojen liiton lehti. Laulunopetuksen ja äänenhuollon raamattu... Käänteentekevä laulutekniikan oppikirja... Näyttävä ja osaava laulamisen käsikirja... Itseopiskelua auttava selventävä kuvitus... Helppo ymmärtää ja helppo omaksua kenelle tahansa laulamisesta kiinnostuneelle... Kirja käsittelee kerrassaan kaiken, mitä laulajan tulee tietää, ja kattaa kaikki tyylit ja musiikin lajit klassisesta rytmimusiikkiin... Vallankumouksellinen julkaisu, josta on suunnaton hyöty kaikille äänenkäytöstä kiinnostuneille. - Djembe World, Music, Dance & Art Uutta, merkittävää ajattelua... Kirja sisältää kokonaisvaltaisen ja yksityiskohtaisen kuvauksen laulutekniikan kaikista osa-alueista... Erittäin selkeä ja helppokäyttöinen... Helppolukuinen taitto... Monia hyviä opetusideoita... Se on todellakin kaiken kattava. Suosittelen ehdottomasti kaikille musiikin opettajille. Välttämätön! - Gymnasiemusik. Opistotason musiikinopettajien lehti. Laulajien uusi raamattu... Cathrine Sadolinin mukaan kuka tahansa voi oppia laulamaan, ja luettuani [CVT:n] voin olla samaa mieltä. Kirjan kiistattomimpia vahvuuksia on sen uskomattoman laaja-alainen näkemys siitä, mihin kaikkiin asioihin sen lukijat saattavat törmätä. Jopa ne, jotka ajattelevat minä nyt vain en osaa laulaa, saavat tästä apua helposti ymmärrettävässä muodossa. Pedagoginen esitystapa ja positiivinen asenne saavat lukijan tuntemaan, että kirja on kirjoitettu juuri hänelle, vaikka tästä tekniikasta toki voi tulla (ja siitä pitäisikin tulla) yleinen viitekehys laulunopetukseen. Suosittelen [CVT:tä] kenelle tahansa ääni-ilmaisusta kiinnostuneelle. - Line Out. Muusikkolehti.
Cathrine Sadolin Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin CVI Publications Kultorvet Hausergade 3, 5th floor DK-1128 Copenhagen K Denmark Kirjan sisällön jäljentäminen on tekijänoikeuslainsäädännön nojalla kielletty.
Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikan (CVT) kielenkäyttö Eräs kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikan (Complete Vocal Technique, CVT) perustavoitteita on saada laulaja ottamaan itse vastuuomasta kehityksestään. Kehotuksia Luota itseesi ja Kunnioita tuntemuksiasi toistetaan läpi koko kirjan. Itse pidän opettajaa laulajan palvelijana tai avustavana teknikkona, joka pystyy auttamaan laulajaa ratkaisemaan hankalia teknisiä tai musiikillisia pulmia. Tätä silmällä pitäen päätin kirjoittaa tämän kirjan käyttäen epämuodollista ja välitöntä puhuttelutapaa. Yksinkertainen, suoraviivainen arkikieli auttaa poistamaan esteitä ja lähentämään laulajaa ja opettajaa, mikä taas vapauttaa heidän keskinäistä kommunikointiaan. Laulaminen on usein hyvin tunnepitoista, eikä se edellytä erityistä akateemista koulutusta. Siksi onkin tärkeää, että jokainen voi ymmärtää laulunopetusta; olen vakaasti sitä mieltä, että jokainen osaa laulaa. Ihmisääni ei ole monimutkainen instrumentti. Laulutekniikkaa on opetettava niin yksinkertaisesti ja arkipäiväisesti kuin mahdollista. Kun laulajan ei tarvitse tuhlata energiaa opetuksen sisällön ymmärtämiseen, hän pystyy keskittymään itse tekniikkaan paremmin. Kirja ja Complete Vocal Institute oppilaitoksessa annettava opetus ovat saman asian eri puolia, ja niiden on oltava tyyliltään yhteneväiset. Pyrimme kaikilla kursseilla käyttämään yksinkertaista ja selkeää kieltä (kuten urheiluvalmennuksessa), jotta tulemme helposti ymmärretyksi ja pystymme opettamaan tehokkaimmin. Tanskassa on tavallista käyttää epämuodollista kieltä mitä erilaisimmissa yhteyksissä, sillä tanskalaiset ovat mutkatonta väkeä. Itsekin puhun mielelläni laulajille tavallisella arkikielellä. Olen toki tietoinen siitä, että eri kulttuureissa muodollisuuden ja epämuodollisuuden asteita on erilaisia, ja ne ovat eri lailla hyväksyttäviä; joissakin kulttuureissa on tapana käyttää muodollisempaa tai teknisempää kieltä opetustilanteissa. Tämä kirja on kuitenkin kirjoitettu alkuperäisessä opetuksessa käytetyllä epämuodollisella tyylillä. Epämuodollisen kielen käyttö on tietoinen valinta, jonka katson tukevan kirjan keskeistä viestiä. Tarkoitus ei ole loukata ketään eikä ilmaista, että kirjan sisältö ei olisi vakavasti otettava. Suomennoksesta Kirjoittajan toivomuksesta CVT:n keskeiset termit, kuten moodien nimet, on jätetty englanninkielisiksi yhdenmukaisuuden ja keskinäisen ymmärrettävyyden vuoksi. Näiden termien kuvailun ja mielikuvaharjoittelun helpottamiseksi on kullekin termille sitä esittelevässä luvussa annettu kuvailusanoja tai luonnehdintoja. Suomen kielen sana ääni vastaa englannin kielessä sekä sanaa voice (ihmisen ääni instrumenttina ja ilmaisuvälineenä) että sanaa sound (mikä tahansa värähtelyilmiö, jonka me kuulemme äänenä). Tässä kirjassa pelkkä sana ääni viittaa useimmiten jälkimmäiseen ja sana ihmisääni tai lauluääni edelliseen. On myös huomattava, että lauluääni tarkoittaa soveltuvin osin myös puheääntä esim. julkisen puhumisen kuten opettamisen yhteydessä. Eräissä paikoin käsitellään nimenomaan puhumisen tekniikkaa, ja tällöin käytetään tietenkin termiä puheääni. Samaten suomen kielen sana kieli vastaa englannin kielessä sekä sanaa tongue (suussa oleva elin) että sanaa language (ihmisen käyttämä kommunikointijärjestelmä). Tässä kirjassa puhutaan tietenkin ensisijaisesti suussa olevasta elimestä äänentuottoelimistön osana; termiä puhekieli käytetään paikoitellen, kun käsitellään kommunikointijärjestelmää. Eräitä muita termejä käytetään hieman oiotussa, rajatussa tai laajennetussa merkityksessä monisanaisuuden välttämiseksi: ylävatsa tarkoittaa aluetta, joka ulottuu rintalastan kärjestä alimpien kylkiluiden tasalle, mutta alavatsa tarkoittaa normaalia laajemmin aluetta, joka ulottuu häpyluusta heti navan yläpuolelle, ja itse asiassa huomio keskittyy pääasiassa navan ympäristöön; vyötärö taas tarkoittaa normaalia rajatummin vain kylkien alueita, jotka sijaitsevat välittömästi lantion yläpuolella (ei siis koko vartalon ympäri kulkevaa rajakohtaa); alaselkä tarkoittaa alimpien kylkiluiden ja lantion väliin jäävää selän osaa. Välittömästi äänihuulien yläpuolella olevasta ääntöväylän tärkeästä osasta käytetään alkuperäisessä kirjassa kuvailevaa termiä epiglottic funnel ( kurkunpääsuppilo ). Tämän tilan korrekti anatominen nimi on vestibule [of the larynx], suomeksi kurkunpään eteinen ja latinaksi vestibulum laryngis. Oktaavialojen merkinnässä käytetään pelkästään numeroita. C1 on yksiviivainen C eli keski-c, ja C2 ja C3 ovat kaksi- ja kolmiviivainen C. Vastaavasti C0 on pieni C, C-1 on suuri C ja C-2 on kontra-c. Vokaalien merkintä ja esimerkkisanat, jotka esitellään sivulla 14, noudattaa kirjoittajan kanssa sovittua suomen kieleen soveltuvaa merkintätapaa. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 3
Sisältö Johdanto 6 Suomennoksesta 10 Miten tätä kirjaa käytetään 11 Miten harjoitella 12 CVT: neljän sivun yhteenveto 15 Perusperiaatteet Kolme perusperiaatetta 20 Hengitys 21 Sisäänhengitys.............. 23 Ryhti.................... 26 Tuki 27 Tukilihakset................ 28 Sisäinen tuki................31 Tuen tunteminen.............33 Tuen harjoittelu..............38 Energia................... 39 Tuen käyttäminen............ 40 Äänihuulet 44 Nielu 48 Twang 51 Ääntäminen 53 Suun avaaminen 58 Äänen päättäminen 60 Alukkeet 61 Voimakkuus 64 Säveltaso (Rekisterit) 66 Äärialueiden harjoittaminen 69 Ääniala ja äänityypit 70 Virityksen hienosäätö 72 Sävelkuurous 74 Ongelmanratkaisua 76 Tahattomien breikkien välttäminen.76 Kahdennuksen parantaminen.....79 Lisää ongelmanratkaisuneuvoja... 80 Moodit Johdatus neljään moodiin 81 Metallinen ääni 81 Moodit....................81 Ongelmanratkaisua........... 83 Neutral-moodi 87 Huokoinen Neutral-moodi...... 88 Kiinteä Neutral-moodi......... 88 Säveltasot Neutral-moodissa..... 90 Vokaalit Neutral-moodissa...... 90 Voimakkuus Neutral-moodissa... 90 Äänen värit Neutral-moodissa.... 91 Harjoituksia Neutral-moodissa....93 Curbing-moodi 96 Curbing-moodin löytäminen..... 97 Säveltasot Curbing-moodissa.... 99 Vokaalit Curbing-moodissa..... 100 Voimakkuus Curbing-moodissa... 101 Äänen värit Curbing-moodissa...101 Harjoituksia Curbing-moodissa... 103 Overdrive-moodi 106 Overdrive-moodin löytäminen...107 Säveltasot Overdrive-moodissa... 109 Vokaalit Overdrive-moodissa..... 110 Voimakkuus Overdrive-moodissa.. 111 Äänen värit Overdrive-moodissa.. 111 Harjoituksia Overdrive-moodissa.. 113 Edge-moodi 116 Edge-moodin löytäminen....... 117 Säveltasot Edge-moodissa...... 121 Vokaalit Edge-moodissa........ 121 Voimakkuus Edge-moodissa..... 122 Äänen värit Edge-moodissa.....123 Harjoituksia Edge-moodissa..... 125 Moodien yhteenveto 128 Moodien käyttö 130 Siirtymät moodien välillä 131 Säveltaso ja moodit 134 Äänen värit ja moodit 139 Moodit klassisessa laulussa..... 140 Voimakkuus ja moodit 141 Kova voimakkuus............ 144 Keskivoimakkuus............145 Hiljainen voimakkuus.........145 Lisää voimakkuusharjoituksia.... 146 Voimakkuusyhdistelmät.......147 Vokaalit ja moodit 149 Vokaalin valinta moodin mukaan.. 151 Puhetekniikat 152 Puhuminen eri moodeissa......152 Puhumisesta yleensä.........155 Äänen värit Äänen värit: yleisesittely 158 Kurkunpään eteinen 159 Perus-twang...............159 Ääri-twang................160 Twang ja laskettu kurkunpää.... 160 Perus-twangin ja ääri-twangin harjoittelu................ 161 Kurkunpää 162 Kurkunpään laskeminen....... 162 Kurkunpään nostaminen.......163 Kurkunpään nostamis- ja laskemisharjoituksia..........164 Kieli 166 Supistettu kieli............. 166 Leveä kieli................ 166 Leveän ja supistetun kielen harjoituksia................ 167 Suun muoto 168 Rennot suupielet............ 168 Hymy.................... 168 Suun asentojen harjoitteleminen.. 168 Kitalaki 169 Kitalaen nostaminen......... 169 Kitalaen laskeminen.......... 169 Kitalaen asentojen harjoitteleminen 169 4 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
Nenäportti 171 Nenäportin avaaminen........ 171 Nenäportin sulkeminen........ 171 Nenäportin avaamisen ja sulkemisen harjoitteleminen....172 Äänenväriluettelo 173 Breikit (vocal breaks) 202 Breikkien löytäminen.........202 Breikkiharjoituksia........... 203 Huokoinen ääni 206 Huokoisen äänen löytäminen....206 Huokoisen äänen harjoituksia... 207 Luettelot Ääniesimerkit (CVT Sound Library) 249 Sanasto 253 Hakemisto 256 Kaaviot 261 Perusperiaatteet Äänen värien harjoitteleminen... 174 Vibrato 209 Mikrofonitekniikka 175 Ääntäminen ja mikrofoni....... 175 Mikrofonin käyttöalueet........ 175 Vasaravibrato.............. 209 Kurkunpäävibrato...........209 Vibraton käyttö............. 210 Vibratoharjoituksia........... 211 Complete Vocal Institute Tietoa CVI:stä 269 CVT-tutkimus 271 Moodit Liikaa vibratoa.............. 211 Tehosteet Tehosteet: Johdanto 177 Distortion-tehoste (särö) 179 Tahallisen särön tuottaminen....179 Ornamentointi............... 213 Vasaravibratomenetelmä....... 213 Kurkunpäävibratomenetelmä.... 213 Ornamentointiharjoituksia..... 214 Hälyn löytäminen............ 181 Hälyn lisääminen moodiin......183 Ääniongelmat Täysi särö.................185 Käheys 216 Distortion-tehosteen harjoituksia.185 Creaking-tehoste (narina) ja Creaktehoste (narahdus) 187 Creak-tehosteen löytäminen....187 Kyhmyt.................. 218 Liikaa limaa................ 219 Ehkäisy ja hätäapu........... 220 Hätäapuohjelma 225 Äänen värit Creaking-tehosteen löytäminen..188 Äänenavaus/lämmittely 228 Creak-tehosteen harjoituksia.... 189 Creaking-tehosteen harjoituksia.. 189 Rattle-tehoste (ratina) 191 Lisätekniikat Rattle-tehosteen harjoituksia....191 Oman äänen kuuleminen 229 Growl-tehoste (urina) 192 Sisäinen kuulo.............. 229 Growl-tehosteen löytäminen....192 Ulkoinen kuulo.............230 Growl-tehosteen lisääminen Studiotekniikat ja elävän esityksen moodiin.................. 193 Growl-tehosteen harjoituksia.... 194 Grunt-tehoste (örinä) 196 tekniikat................... 231 Akustinen laulaminen.........231 Levytysstudio..............231 Tehosteet Grunt-tehosteen löytäminen....196 Elävä esitys äänentoiston kautta.. 232 Grunt-tehosteen harjoituksia....198 Improvisointi ja muuntelu 234 Kirkaisut (screams) 199 Miten aloitella improvisointia....234 Kirkaisut Neutral-moodissa.....199 Vaativmpi improvisointi....... 236 Kirkaisut Curbing-moodissa..... 199 Tulkinta ja esiintyminen 239 Kirkaisut Edge-moodissa.......200 Eräs ilmaisun harjoitusmetodi.... 240 Yhdistetyt kirkaisut.......... 200 Esiintyminen............... 243 Säröiset kirkaisut............200 Fyysinen harjoittelu 245 Ääniongelmat Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 5
Johdanto Laulaminen ei ole vaikeaa Ihmisääni ei ole niin monimutkainen käyttää kuin monet luulevat. Meillä kaikilla on se, ja me kaikki käytämme sitä joka päivä. Ammattilaulajaksi oppiminen vaatii tietenkin harjoittelua, mutta kun tietää miten lauluääni toimii ja miten sen luonnollisia ominaisuuksia voi käyttää ja kehittää, niin suurin osa tarvittavista taidoista on varsin helppo omaksua. Ihmisääni toimii yleensä moitteetta kunnes sitä aletaan lapsuuden aikana rajoittaa. Laulutekniikoiden tarkoitus on useimmissa tapauksissa yksinkertaisesti poistaa kurkun kuromisesta syntyviä rajoitteita ja päästää lauluääni soimaan vapaasti. Kuka tahansa osaa laulaa, jos lauluääni on rajoitteista vapaa. Niinpä ei ole syytä keskittyä erityisesti laulamisen tekniikkaan, ellei laulajasta tunnu siltä, että hänellä on jokin tietty tekninen ongelma laulamisessaan. Tekniikka ja ilmaisu Tässä kirjassa nyt kuitenkin keskitytään tekniikkaan. Tämä ei tarkoita, että pitäisin tekniikkaa laulamisen tärkeimpänä asiana. Päinvastoin: tekniikka on vain väline, joka auttaa meitä ilmaisemaan itseämme. Tärkein asia laulamisessa on mielestäni ilmaisu viestin välittäminen. Se, mitä välitetään ja miten välitetään, on taiteellinen valinta, joka jokaisen laulajan on tehtävä itse. Tämä kirja neuvoo tekniikoita, joiden avulla laulaja pystyy tekemään haluamansa taiteelliset valinnat. Laulamisen historia Ennen vanhaan, kun sähköistä vahvistusta ei ollut, laulajien oli kehitettävä tapoja saada lauluäänensä kantamaan kauas. Tästä syntyi tiettyjä laulutekniikoita, joista ennen pitkää kiteytyi ainoa oikea laulutapa se, joka länsimaisessa kulttuurissa tunnetaan klassisena lauluna. Mikrofonin keksimisen myötä hiljaisetkin äänet oli mahdollista vahvistaa kuuluviksi. Kouluttamattomat lauluäänet voitiin vahvistaa yhtä voimakkaiksi kuin koulutetut lauluäänet. Käyttökelpoisten laulutapojen määrä laajeni, ja kehittyi uusia hyvän lauluäänen ihanteita. Kävi ilmi, että monet näistä uusista laulutavoista ovat aivan yhtä kuluttavia ja vaikeita kuin koulutetun lauluäänen laulutapa. Kevyen musiikin laulajien oli opeteltava omin avuin laulamaan terveesti, koska uusien laulutapojen opetusta ei ollut saatavilla. Klassisesta laulukoulutuksesta ei ollut apua, koska klassiset tekniikat tuottivat klassisen laulutavan, josta he eivät olleet kiinnostuneita. Opetuksen puutteessa jotkut laulajat vahingoittivat lauluääntään, minkä seurauksena heidän laulutapansa leimattiin vaarallisiksi ja epäterveiksi siitä huolimatta, että monilla klassisillakin laulajilla on ääniongelmia. Kevyen musiikin leirissä tehtiin välttämättömyydestä hyve ja alettiin julistaa, että kaikki oikeat kevyen musiikin laulajat ovat itseoppineita ja että opetus tuhoaisi laulajan omaperäisen lauluäänen. Kevyt ja klassinen leiri ruokkivat toistensa ennakkoluuloja, ja syntynyt kuilu on valitettavasti olemassa vielä tänäkin päivänä. Kuitenkin tämä kuilu perustuu makukysymyksiin pikemminkin kuin teknisiin näkökohtiin. Kevyen musiikin laulajien joukossa oli niitä, joiden lauluääni petti jo harjoituskämpällä ja joista ei koskaan kuultu mitään. Jotkut menettivät äänensä uransa alussa, ja toiset taas kiertue-elämän rasitusten myötä. Mutta yhtä lailla on ollut kevyen musiikin laulajia, joiden lauluääni on kestänyt kautta koko heidän uransa, niin rasittuneilta kuin he saattavatkin kuulostaa. Ei siis liene yllättävää, että käyttämäni laulutekniikat perustuvat niin klassisen koulun oppeihin kuin kevyen musiikin laulajien kokemuksiin. Laulajamyyttejä Ajalta ennen äänitteitä on monia tarinoita: Ainutlaatuinen lauluääni, jollaista ei enää tule jne. Itse en usko näitä. Epäilen, että ihastuksen kohteena on ollut laulajan äänenmuodostustekniikka eikä niinkään laulajan lauluääni itsessään. Hyvän tekniikan voi saavuttaa jokainen, kunhan tietää mitä ja miten harjoitella. 6 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
Entisaikojen esiintyjiä koskevat tarinat meidän on valitettavasti vain hyväksyttävä sellaisinaan, sillä niitä on mahdotonta osoittaa tosiksi tai epätosiksi; heidän lauluäänensä kuolivat heidän mukanaan. Minä uskon, että jokainen laulaja pystyy tuottamaan kaikenlaisia ääniä. Äänitystekniikan keksimisen jälkeen ei enää ole ollut olemassa sellaista ihmisen tuottamaa ääntä, jota ei voisi opettaa. Laulutekniikkamyyttejä Oppimisessa on verraton apu, jos näkee mitä tekee. Laulunopetuksessa ei voi hyödyntää näköhavaintoja, ja tämä on johtanut erilaisten äänen tuottamista koskevien myyttien syntyyn. Tieteen ansiosta tiedämme nykyään kaikenlaista äänihuulten toiminnasta. Pystymme jopa näkemään äänihuulet toiminnassa, ja tiedämme paljon äänenmuodostuksen anatomiasta ja fysiologiasta. Tämän ansiosta olemme voineet kumota monet aiemmat, arvailuun perustuneet väärinkäsitykset ja myytit, joiden vuoksi moni lauluääni ja ura on tuhoutunut. Nyt kun äänenmuodostusta ymmärretään paremmin, voidaan välttää kuukausien turha ja haitallinen harjoittelu. Kun opettaja voi antaa täsmällisiä ohjeita, laulajan ei tarvitse harjoitella vuosikausia epämääräisten ohjeiden mukaisesti. Kun ongelmaan voi puuttua suoraan, on helppoa arvioida ollaanko oikeilla jäljillä. Laulutekniikan on toimittava heti halutulla tavalla, ja jos se ei toimi, niin syynä on, että sitä käytetään väärin. Kokemus on osoittanut, että uudet tekniikat oppinut laulaja pystyy kestämään pitkät ja rasittavat kiertueet; niinpä näitä tekniikoita tukevat myös lääkärit ja puheterapeutit. Tutkimustyöni Olen vakaasti sitä mieltä, että kaikki äänet, joita laulaja haluaa tuottaa, ovat yhtä tärkeitä, ja että ne on otettava vakavasti ja sisällytettävä tutkimustyöhön. Unohtamalla eri musiikkityylien ääni-ihanteiden aiheuttamat rajoitukset ja eristämällä lauluäänen eri osatekijät päästään tilanteeseen, jossa äänenmuodostusta ohjaavat laulajan taiteelliset valinnat eivätkä minkään tyylin tavanmukaisuudet. En halua julistaa, että jotkut laulutavat olisivat oikeampia kuin toiset. Kaikki äänet ovat yhtä arvokkaita. Niinpä tässä kirjassa käyn läpi työkalut kaikkien koskaan kuulemieni ihmisäänen tuottamien äänten tuottamiseksi. Oma taustani Minulla ei luonnostaan ollut laulutaitoa. Minun oli jopa vaikea hengittää. Ensimmäiset laulutuntini olivat lähinnä yrityksiä voittaa astman aiheuttamia hengitysongelmia tavalla tai toisella. Minun oli pakko löytää tekniikat, joilla pystyisin tuottamaan haluamani äänet. Ensimmäinen askel oli oppia ymmärtämään ihmisäänen anatomiaa ja fysiologiaa, ja tätä kautta opin erottamaan faktan fiktiosta. Sitten kokeilin lauluäänen tuottamista muilla kuin perinteisillä keinoilla. Luontaista minulla oli vain rakkaus musiikkiin sekä usko siihen, että kaikki on mahdollista jos vain jaksaa jatkaa yrittämistä. Siksi voin täydellä varmuudella sanoa, että jos minä opin tuottamaan kaikki nämä äänet niin kuka tahansa muukin voi oppia. Selvittäessäni teknisiä ongelmiani vuosien kuluessa kuuntelin aina kaikenlaista musiikkia. Luultavasti tämän vuoksi kevyen musiikin laulajat alkoivat kysellä minulta neuvoja tietynlaisten äänten tuottamiseen ja ääniongelmien hoitamiseen, vaikka olenkin koulutettu klassinen laulaja. Minusta alkoi tuntua, että he kaipasivat klassisen tekniikan tervettä perustaa mutta ilman klassista sointia. Päättelin, että täytyi olla mahdollista hyödyntää perinteistä laulutekniikkaa rajoittumatta kapeaan klassiseen lauluääni-ihanteeseen. Tätä varten minun piti kuitenkin ensin ottaa selvää siitä, miten ääni itse asiassa muodostuu, ja tätä kautta tutustuin moniin erilaisiin laulamisen, puhumisen ja kuuntelemisen tapoihin sekä puhumisen ja kuulemisen tieteelliseen taustaan ja akustiikkaan. Laulutekniikat esiteltiin aina tietyn ääni-ihanteen tai äänenvärikokoelman puitteissa. Jos halusi käyttää tiettyä tekniikkaa, niin oli omaksuttava kyseinen ääni-ihanne kaikkine rajoituksineen. En halunnut alistua tähän, sillä mielestäni ihanne syntyy taiteellisesta valinnasta eikä tekniikasta. Halusin erottaa tyylin ja tekniikan toisistaan pelkistääkseni tekniikan, jonka avulla laulaja voi koota tarvitsemansa lauluäänen työkalupakin haluamiansa äänien tuottamiseen, ilman opettajan tai tyyliin sidotun tekniikan vaikutusta, pystyäkseen luomaan haluamansa soinnin. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 7
Metodologia Perinteisen länsimaisen ääni-ihanteen mukaan blues-, rockja gospel-laulajat sekä monet etniset laulajat (kuten arabialaisen klassisen musiikin laulajat), eivät kuulosta lauluääneltään terveiltä. Kuitenkin monet näistä laulajista esiintyvät useammin ja pidempiä aikoja kuin monet huippukunnossa olevat klassiset laulajat. Lisäksi monet hard rock tai heavy rock laulajat, joille on ennustettu lyhyttä uraa, ovat osoittaneet arvostelijoidensa olleen väärässä. Joidenkin lauluääni jopa vain paranee vuosien myötä, niin vahingolliselta kuin heidän laulamisensa kuulostaakin. Tutkimustyössäni perehdyin laajasti laulajien esityksiin sekä elävinä esityksinä että tallenteina; monet heistä käyttivät klassiseen länsimaiseen perinteeseen kuulumattomia äänenkäyttötapoja vahingoittamatta silti lauluääntään. Tiesin, että laulaminen niin pitkään ja jatkuvasti niin hienon kuuloisesti on mahdollista ainoastaan rautaisen tekniikan avulla. Niinpä aloin tutkia, mitä yhteisiä tekijöitä heidän laulamisessaan mahtaisi olla, jotta pystyisin hahmottamaan äänenmuodostuksen perusrakenteita. Minulle kävi selväksi, että mitä erilaisimpien lauluäänien takaa löytyy kuin löytyykin yhteinen perusta. Pyrin lähestymään tätä analysoimalla niin monia erilaisia lauluääniä kuin mahdollista eri musiikkityyleistä, ottaen huomioon äänenvärin, vokaalin, säveltason ja voimakkuuden ja etsimällä samankaltaisuuksia. Perustan seljetessä päättelin, että erilaiset äänet voidaan jakaa kahteen pääryhmään. Toisen ryhmän äänet ovat kovempia, karkeampia ja suorempia, ja kutsuin niitä metallisiksi, joten toisen ryhmän äänet ovat ei-metallisia. Kävi ilmi, että metalliset äänet voitiin edelleen jakaa täysmetallisiin ja puolimetallisiin. Lisäksi täysmetallisia ääniä tuntui olevan kahdenlaisia. Niinpä pääryhmiä eli moodeja muodostui neljä: yksi ei-metallinen (jolle annoin nimeksi Neutral-moodi), yksi puolimetallinen (Curbing-moodi), ja kaksi täysmetallista (Overdrive-moodi ja Edge-moodi). Näiden neljän moodin analysointi oli kuitenkin vasta puolet urakasta. Seuraavaksi minun oli osoitettava, että minä ja pieni ryhmä kokeneita laulajia pystyisimme tuottamaan kaikki nämä äänet. Miten CVT syntyi Loppupäätelmä oli, että kaikki ihmisäänen tuottamat äänet voidaan luokitella ja organisoida selkeäksi järjestelmäksi. Tuloksena syntyi kokonaan uusi laulutekniikan käsite, jota toisin kuin aiempia tekniikoita ja uskomuksia voitiin soveltaa kaikkiin musiikkityyleihin. Siirryin tutkimaan klassisessa laulussa käytettyjä äänentuottotapoja ja havaitsin, että klassisen laulunkin takaa löytyy ei-metallisia, puolimetallisia ja täysmetallisia moodeja. Tämä vahvisti käsitystäni siitä, että moodit ovat lauluäänen perusosatekijät, joille rakentuvat kaikki äänentuottotavat, kaikki laulutekniikat ja kaikki musiikkityylit. Jatkoin moodien tutkimista kartoittaakseni niiden etuja ja rajoituksia. Kun laulaja tulee tietoiseksi moodien eduista ja tuntee niiden rajoitukset, hän saa paremman käsityksen lauluäänensä mahdollisuuksista ja pystyy valitsemaan vapaasti eri äänenkäyttötapojen välillä vahingoittamatta silti lauluääntään. Jatkuva tutkimus Musiikin tyylit ovat jatkuvassa muutoksen tilassa maailman eri kulttuurien ja niiden laulutapojen vuorovaikutuksen kautta. Laulutekniikatkin kehittyvät jatkuvasti, eikä tälle kehitykselle näy loppua. Jäykkien ja aikansa eläneiden lauluäänen ihanteiden hylkääminen on johtanut kaiken kattavaan näkemykseen lauluäänestä. Tutkimustyö jatkuu, ja osa sen tuloksista on esitelty tässä kirjassa. Tieteellinen tutkimus perustuu olemassa olevaan tietoon, eikä laulutekniikan tutkimus muodosta tähän poikkeusta. Ei ole mitään syytä hylätä vuosisatojen varrella kertynyttä hyödyllistä tietoa, esimerkiksi italialaisten klassisen laulun mestareiden hyviksi havaittuja opetuksia; lisätieto on kuitenkin tarpeen nykyajan vaatimusten valossa. Pitää toki sanoa, että osa tässä tarkoitetusta tutkimustyöstä on niin uutta, että sen kaikkia osa-alueita ei ole vielä kartoitettu. Tämänkin kirjan alkuperäistä versiota on päivitetty useampaan otteeseen uusien kokeilujen ja tutkimustulosten 8 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
myötä. Mutta vaikka kaikkia esiteltyjä tekniikoita ei olekaan täydellisesti tutkittu, niin käytännön kokemukseni on osoittanut, että ne toimivat. Halutut äänet voidaan tuottaa ilman lauluäänen rasittamista, käheytymistä tai väsymistä, mikä osoittaa kehityksen olevan oikean suuntaista. Teoria ja käytäntö Laulunopetus on kehittynyt huimasti niistä ajoista, kun oppilaille väitettiin äänen sijoittamisen kestävän kahdeksan vuotta oppia. Uusi tutkimus on paljastanut instrumentista uusia asioita, mutta teoreettinen tutkimustieto ei saa viedä huomiota pois käytännöstä. Teoria voi olla arvokasta tietoa, ja sitä tarvitaan, mutta kehityksen ei pidä rajoittua siihen. Laulajan tavoitteena ei yleensä ole tieteellinen tieto vaan konkreettinen käytännön tieto siitä, miten käsitellä tiettyjä lauluäänen ongelmia. Konkreettiseen ongelmaan tarvitaan konkreettinen ratkaisu, ei teorialuentoa. Vasta teorian soveltaminen käytäntöön mahdollistaa taiteellisen ilmaisun. Helppokäyttöisyys Tässä kirjassa esiteltyjä tekniikoita on kehitelty ja testattu äänitysstudiossa ja kiertueilla. Materiaali on suunniteltu selkeäksi, helposti ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea helppokäyttöiseksi. Kasvavat vaatimukset Laulajiin kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet vuosisatojen myötä. Renessanssin aikaan (1400-luvulla) laulumusiikin edellyttämä ääniala oli noin puolitoista oktaavia. Mozartin aikaan mennessä (1700-luvulla) äänialavaatimus oli liki kaksinkertaistunut ääritapauksissa kuten Taikahuilun Yön kuningattaren aariassa. Nykyään eräillä laulajilla on vieläkin laajempi ääniala. Kaupallisen musiikin järjestelmässä tämä asettaa suunnattomia vaatimuksia ammattilaulajille. Jotta levy-yhtiö olisi kiinnostunut yhteistyöstä laulajan kanssa, laulajan on vakuutettava yhtiö siitä, että hän pystyy vastaamaan näihin vaatimuksiin ja suorittamaan konsertin toisensa jälkeen. Koulutustyökalut ovat vaihtoehtoja, eivät vaatimuksia Ironista kyllä, opetuksen kysynnän kasvu ja uudet mahdollisuudet tämän kysynnän tyydyttämiseksi saattavat jopa entisestään kasvattaa laulajiin kohdistuvia vaatimuksia. Itse en halua aiheuttaa laulajille yhtään enempää paineita, ja siksi kehotankin pitämään tässä esiteltyjä uusia laulutekniikoita työkaluina ja ilmaisun välineinä, ei teknisinä vaatimuksina. Kirja on tarkoitettu lähdeteokseksi ja käsikirjaksi, jonka avulla voi tuottaa erilaisia ääniä ja purkaa lauluäänen rajoitteita. Laulutekniikan ei pidä olla päämäärä itsessään, eikä kenenkään laulajan pidä luulla, että hänen pitää omaksua kaikki ihmisäänen äänenkäyttötavat voidakseen luoda uran ammattilaulajana. Muista, että valinnat tekevät taiteilijan sekä valinnat mitä tehdä että valinnat mitä olla tekemättä. Tekniikoiden on toimittava heti Uusien tekniikoiden avulla laulaja voi saada välittömän avun teknisiin ongelmiinsa sen sijaan, että hänen käskettäisiin harjoitella vuosikausia tietämättä, onko hän menossa oikeaan suuntaan. Tekniikoiden on toimittava heti, ja jos ne eivät toimi, niin niitä käytetään väärin. Ei ole tarpeen keksiä pyörää uudestaan, eikä ole mitään järkeä yrittää unohtaa aiempaa koulutusta tai harjoittelua kun lähdetään hakemaan uutta tietoa. Laulaminen nyt ei ole niin vaikeaa: kun laulaja on oikeilla jäljillä, niin sovelletut tekniikat toimivat heti. Näitä tekniikoita käyttämällä laulaja voi keskittyä korjaamaan niitä osa-alueita lauluäänessään joissa hänellä on ongelmia, eikä hänen tarvitse lainkaan puuttua niihin asioihin, joihin hän on itse tyytyväinen. Nykyään on mahdollista antaa laulajalle hätäapua. Jopa yhden tunnin harjoitus on auttanut laulajia laulamaan loppuun kokonaisen konsertin tai studiosession, joka olisi muuten jouduttu keskeyttämään lauluäänen ongelmien vuoksi. Suuri osa Complete Vocal Instituten työstä käsittää juuri tällaista hätäapua, ja tämä osoittaa, että nämä tekniikat vaikuttavat välittömästi. Teoria on näin muunnettu hyödyllisiksi käytännön tekniikoiksi, jotka toimivat heti (hätätilanteissakin). Olen sitä mieltä, että kaikki äänet, joita ihmisäänellä ylipäänsä pystyy tuottamaan, on mahdollista tuottaa terveesti. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 9
Miten tätä kirjaa käytetään Erilaiset oppimistavat Jokainen oppii eri tavalla. Joidenkin laulajien täytyy saada ymmärtää ongelman teoreettinen kuvaus jotta he pystyvät ratkaisemaan sen. Jotkut etenevät fyysisten tuntemusten nojalla, toiset taas kuuntelemalla ja jäljittelemällä. Jotkut oppivat parhaiten katsomalla kuvia, toiset taas mielikuvien ja tuntemusten kautta. Kirjan jokaisessa luvussa on jokaiselle jotakin erilaisten oppimistapojen kannalta hyödyllistä: anatomiaa ja fysiologiaa, koska silloin on helpompi päätellä terveellä järjellä mitkä tekniikat soveltuvat itselle parhaiten. Tunnista keskeisin ongelma Oppiessa on usein vaikea hahmottaa, mikä on keskeistä ja mikä vähemmän tärkeää. Tämän vuoksi kirjan alussa on neljän sivun mittainen yhteenveto CVT:n tekniikoista (alkaen s. 15), jotta saat yleiskuvan kirjan aihealueista ennen yksityiskohtiin perehtymistä. Anatomisia ja fysiologisia selityksiä Fyysisiä suoritusohjeita Ääniesimerkkejä ( 5 = ääniesimerkki no. 5) Kuvia Esimerkkejä mielikuvista ja tuntemuksista Oppimistapoja ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. Joidenkin laulajien mielestä anatominen ja fysiologinen tieto on hyödyllistä. Toiset eivät kaipaa sitä ja pitävät sitä jopa häiritsevänä. Kirjan tekniikoiden käyttäminen ei edellytä anatomian tai fysiologian tuntemusta. Erilaisista selityksistä ei pidä hämääntyä; ne ovat erilaisia oppimistapoja tukevia apuneuvoja. Jokaisen laulajan pitää valita itselleen sopiva oppimistapa ja parhaat keinot saada tuloksia. Kannattaa kuitenkin käydä läpi eri selitystavat jo senkin vuoksi, että asioiden tarkastelu eri näkökulmista auttaa ymmärtämään niitä paremmin, ja selitystavat täydentävät toisiaan. Anatomia Suosittelen perehtymistä siihen, mitä laulajan kehossa itse asiassa tapahtuu kun hän laulaa. Käytän kuvauksissani oikeita anatomisia termejä. Lauluäänen anatomian ja fysiologian tuntemus auttaa laulajaa ymmärtämään miten hän käyttää ääntään ja helpottaa tekniikoiden oivaltamista ja soveltamista lauluäänen ongelmien ratkaisemiseksi. Tämä tieto auttaa myös arvioimaan, ovatko annetut neuvot hyödyllisiä vai eivät, sekä tunnistamaan oikeaa laulutekniikkaa koskevat myytit. Kannustan jokaista laulajaa opiskelemaan lauluäänen Jokainen aihealue käsitellään yksityiskohtaisesti, mutta kaikki asia ei ole jokaiselle laulajalle yhtä tärkeää. Laulajat ovat yksilöitä; eri asiat ovat eri laulajille tärkeitä. Kuten kaikessa opettamisessa, tärkeintä on keskittyä keskeisimpään ongelmaan eikä eksyä puuttumaan kaikkiin yksityiskohtiin, joita matkan varrella tulee vastaan. Kun keskeisin ongelma tunnistetaan ja ratkaistaan, ratkeaa muitakin ongelmia siinä sivussa. On helpompaa ja tehokkaampaa keskittyä yhteen ongelmaan kerrallaan. Kun olet lukenut yhteenvedon, ehdotan keskittymistä keskeisimmän ongelmasi tunnistamiseen käymällä tärkeiksi kokemiasi aihealueita läpi yksi kerrallaan. Ota vastuuta itsestäsi Laulajana sinun on tärkeää ottaa vastuuta omasta kehityksestäsi sen sijaan, että luottaisit vain opettajaan. Maailman paraskaan opettaja ei pysty opettamaan sinulle mitään, jos et ota opetusta vastaan ja sovella sitä. Loppujen lopuksi sinun on itse päätettävä, mikä osa opetuksesta on sinulle hyödyllistä ja mikä ei. On helppoa arvioida, onko harjoittelusi oikean suuntaista. Käyttämällä tekniikoita oikein laulamisesi pitäisi parantua koko ajan. Ei ole mitään järkeä käydä tunneilla vuosikausia jos sinusta tuntuu siltä, että saamasi opetus ei tee laulamisesta yhtään helpompaa tai auta sinua saavuttamaan tavoitteitasi. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 11
Miten harjoitella Luota omaan makuusi, arvostelukykyysi ja aisteihisi. Kokeilu auttaa uudistumaan; yksilöllisyys on tärkeää. Tunne, kuuntele, ja valitse. Kokeile tekniikkaa ja harjoittele, kunnes olet oppinut sen, mitä haluat tehdä. Pystytkö tuottamaan haluamasi äänen? Jos et, niin mitä puuttuu? Yritä löytää puuttuva osatekijä vaistosi ja makusi avulla. Miksi käyttäisit ääntä, josta et pidä? Vain sinä voit päättää oman urasi valinnoista, ja ehkä urasi tarkoitus onkin kuulostaa erilaiselta kuin kukaan muu. Ole oma kriitikkosi ja arvioi, oletko pääsemässä lähemmäksi tavoitteitasi. Terve ääni Ensiksi sinun on opittava olemaan menettämättä lauluääntäsi. Jos lauluääni menee, niin lopeta harjoittelu kunnes se palautuu. Ääni käheänä on vaikea tehdä kokeiluja, koska laulaminen ei silloin toimi normaalisti. Vain harjaantunut laulaja pystyy laulamaan väsyneellä lauluäänellä vahingoittamatta sitä. Mutta kun lauluääni on hyvässä kunnossa, pystyt harjoittelemaan ja kokeilemaan erilaisia asioita, kunnes olet saavuttanut tavoitteesi. Minusta opettajan henkilökohtainen maku on epäolennainen asia. Opettajan tehtävä on vain auttaa laulajaa saavuttamaan haluamansa laulutapa terveellisellä tavalla; opettaja pystyy esimerkiksi kuulemaan lauluäänestä, jos laulajalla on kuroumia ja ehdottamaan miten laulaja voisi vapautua niistä. Opettaja voi myös ehdottaa vaihtoehtoisia äänenkäyttötapoja, mutta viime kädessä taiteellinen päätösvalta on laulajalla itsellään. Lihasmuisti Kun laulat jotain toistuvasti, aivosi taltioivat suorituksen. Tätä kutsutaan lihasmuistiksi : lihakset tottuvat toimimaan tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa ja ennen pitkää toimivat automaattisesti. On tärkeää luoda itselleen terveellisiä rutiineja lihasmuistin harjoittamiseksi. Keskity kun harjoittelet ja vältä virheitä. On parempi tehdä helppoja harjoituksia virheettömästi kuin vaikeita harjoituksia virheiden kanssa. Jos epäonnistut saman harjoituksen kanssa kolme kertaa peräkkäin, niin harjoitus on siinä tilanteessa liian vaikea. Sen jatkaminen vain kuroo kurkkua, kun kurkun lihakset tekevät liikaa työtä tai jännittyvät väärään aikaan. Tämä estää lauluääntä toimimasta vapaasti ja helposti. Harjoituksen on oltava riittävän helppo, jotta se palvelee lauluääntä. Opi tuntemaan, milloin ääni tuntuu oikealta, ja harjoita lihasmuistiasi terveillä rutiineilla. Ennen pitkää lauluäänesi tuntee vain nämä terveet rutiinit, etkä joudu käyttämään niin paljoa aikaa teknisiin ongelmiin. Luota itseesi En voi korostaa liiaksi sitä, että laulaminen ei saa koskaan sattua tai tuntua epämukavalta. Jos jokin asia ei kuulosta oikealta, tai tuntuu väärältä, tai tuntuu epämukavalta, niin lauluäänesi yrittää kertoa sinulle, että teet jotain väärin. Luota tuntemuksiisi ne ovat hyödyllisemmät kuin parhaimmankaan opettajan korvat. 12 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
Laulamisen on aina tunnuttava mukavalta Tekniikan on vaikutettava toivotulla tavalla heti; jos näin ei käy, niin käytät tekniikkaa väärin. Jos harjoitus sattuu tai tuntuu epämukavalta tai muuten väärältä, niin se on väärin. Sinä olet ainoa, joka tietää miltä se tuntuu, joten luota omaan arvioosi. Harjoittele todenmukaisissa oloissa aina kun mahdollista. Jos joudut tositilanteessa laulamaan istualtasi, niin harjoittele myös istuen. Helpot harjoitukset Monet laulajat pyytävät räätälöityjä harjoituksia tiettyjen ongelmien käsittelemiseksi. Minusta tärkeää ei ole niinkään se mitä harjoitellaan vaan se miten harjoitellaan. Sinun on keskityttävä täysin siihen, miten käytät lauluääntäsi harjoituksen aikana. Sinun tulee pyrkiä siihen, että pystyt laulamaan kaikki mahdolliset sävelet ja intervallit esteettä. Koska sinun täytyy keskittyä tekniikan oikeaan hallintaan, harjoitusten tulisi olla niin yksinkertaisia kuin mahdollista. Silloin pystyt keskittymään kehon hallintaan. Minusta on hankalaa yrittää hallita monimutkaista harjoitusta ja keskittyä teknisiin ongelmiin samanaikaisesti. Siksi tässä kirjassa annetut harjoitukset ovat helppoja, ja jokainen niistä on suunnattu tietyn teknisen ongelman hoitamiseen. Muitakin harjoituksia voi käyttää, sillä ei ole niinkään tärkeää mitä sävelkulkuja harjoituksissa on. Tärkeää on se, miten harjoituksia käytetään. Voit aivan hyvin käyttää joitakin muita harjoituksia kuin tässä annettuja. Oikeita lauluja eikä monimutkaisia harjoituksia Kun olet oppinut laulamaan yksinkertaisia harjoituksia oikealla tekniikalla, sinulla on vankka perusta laulujen sisältämien haasteiden käsittelyyn. Minusta ei ole mitään mieltä käydä läpi rytmisesti ja melodisesti monimutkaisia ääniharjoituksia. Ota sen sijaan jokin oikea laulu ja keskity ratkomaan sen sisältämiä ongelmia. Kun törmäät tekniseen ongelmaan, ota jokin yksinkertainen harjoitus ja keskity sen ongelman ratkaisemiseen. Sitten kun olet selvittänyt tämän ongelman, siirrä sen ratkaisu ao. laulun esitykseen. Jos väsyt laulamaan duuriasteikkoja, voit kehittää muuntelu- ja improvisointitaitojasi muilla asteikoilla kuten molliasteikoilla, pentatonisella tai blues-asteikolla (ks. Improvisointi ja muuntelu s. 234). Harjoitusten sävellaji Kun osaat harjoitukset yhdessä sävellajissa, siirrä (transponoi) niitä toisiin sävellajeihin, jotta saat käsityksen siitä, millaisia tekijöitä on otettava huomioon kun laulat eri sävellajeissa. Henkilökohtainen harjoitusohjelma Kokoa henkilökohtainen harjoitusohjelma niistä tekniikoista, joita koet tarvitsevasi. Muokkaa harjoitusohjelmaa sen mukaan, mitä teknisiä ongelmia sinulla on, mitä tarvitset ja paljonko aikaa sinulla on käytettävissäsi. Miten pitkään harjoitella? Erilaisia myyttejä liittyy siihenkin, miten pitkään laulajan pitäisi harjoitella. Mutta niin kuin kaikki muukin laulamiseen liittyvä, harjoitusaika on yksilöllinen asia. Laulajan on itse arvioitava, kuinka kauan hän jaksaa keskittyä ja harjoitella tehokkaasti. Pitää tuntea omat rajansa eikä harjoitella enemmän kuin jaksaa. Harjoittelemisesta ilman keskittymistä tai energiaa voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Saatat käyttää tekniikoita virheellisesti, minkä korjaamiseen voi mennä kauan aikaa. On parempi olla harjoittelematta kuin harjoitella huolimattomasti. Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 13
Harjoittele muiden laulajien kanssa Harjoittele muiden laulajien kanssa, jotta voitte tukea ja rohkaista toisianne. Harjoittelu on näin hauskempaa, ja useampi korvapari kuulee paremmin. On usein helpompi kuulla toisten laulajien virheitä kuin omansa. Luota omaan arvostelukykyysi, mutta älä sekoita henkilökohtaista makua tekniikkaan. Vain sinä voit tehdä taiteellisia valintoja sen suhteen, miltä haluat lauluäänesi kuulostavan. Käytä puhtaita vokaaleja On erittäin tärkeää ääntää vokaalit sataprosenttisesti oikein. Vokaalien täsmällisyys on edellytys tekniikoiden toimimiselle. Jos käytät vääriä vokaaleja, et ehkä pysty tuottamaan tiettyjä moodeja, säveltasoja tai äänen värejä. Opettele vokaalien muodostaminen CVT-äänikirjaston avulla. Eri kielissä ja eri murteissa on erilaisia vokaalivärejä. Varmista jäljittelemällä ja harjoittelemalla, että toistat harjoitusten vokaalit täsmällisesti. Vokaalien epätäsmällisyys voi estää sinua tuottamasta Curbing-, Overdrive- ja Edge-moodeja. Koska ääniesimerkkien ja harjoitusten vokaalit perustuvat englannin kielen vokaaleihin, jotka poikkeavat joiltakin osin suomen kielen vokaaleista, suosittelen huolellista tutustumista harjoitusten vokaaleihin kuuntelun ja jäljittelyn kautta. Englannin kielestäkin on olemassa monia erilaisia variantteja, ja sinun osaamasi tai oppimasi englanti saattaa olla vokaaliväreiltään erilainen kuin tämän kirjan harjoituksissa käytetty. Riippumatta siitä, miten olet itse tottunut ääntämään, tämän kirjan harjoitukset on toteutettava näiden ääninäytteiden vokaaleja käyttäen jotta ne toimisivat halutulla tavalla. Kirjassa käytetyt vokaalit (merkitään isoin kirjaimin): Suom.huom.: Jokaisen vokaalin perässä hakasuluissa on sen merkintätapa alkuperäisessä englanninkielisessä kirjassa mahdollisen vertailun helpottamiseksi. Englanninkieliseen merkintätapaan ei viitata missään muualla tässä kirjassa. I kuten sanassa siima 8 [alkuperäisessä EE] I/E kuten englannin sanassa sit (suomen i - ja e -vokaalien väliltä) 9 [alkuperäisessä I] E kuten sanassa Eeva 10 [alkuperäisessä EH] Ä kuten sanassa ääni 11 [alkuperäisessä A] U kuten sanassa uuni 12 [alkuperäisessä OO] Å kuten riikinruotsin sanassa vår (kapeampi kuin suomen o -vokaali) 13 [alkuperäisessä O]?O kuten englannin sanassa so ( ö-mäisempi kuin suomen o -vokaali) 14 [alkuperäisessä OH] A kuten sanassa aamu Ö kuten sanassa öljy 15 [alkuperäisessä AH] 16 [alkuperäisessä OE] A/O kuten englannin sanassa hungry (neutraali vokaali, suomen a -, o - ja ä -vokaalien väliltä) 17 [alkuperäisessä UH] OR kuten brittienglannin sanassa Orlando (suomen o -vokaali) 18 [alkuperäisessä OR] Huom! R ei äänny, se on vain osoittamassa vokaalin laatua. 14 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
CVT: neljän sivun yhteenveto Laulaminen ei ole vaikeaa. Kuka tahansa voi oppia laulamaan. Olen jakanut tämän kirjan laulutekniikat neljän pääotsikon alle. Näiden pääkohtien osatekijöitä yhdistelemällä pystyt tuottamaan juuri niitä ääniä, joita haluat. Pystyt myös tunnistamaan, missä sinulla on ongelmia ja missä teet väärin, ja voit siten keskittyä tarvittaviin tekniikoihin. Voit palata tähän neljän sivun yhteenvetoon aina, kun haluat yleiskatsauksen. Neljä pääotsikkoa ovat: Kolme perusperiaatetta terveellisen äänen tuottaminen. Neljä moodia valitse vaihde, jolla haluat laulaa. Äänen värit tummempi tai vaaleampi. Tehosteet lauluäänen käyttö tiettyjen tehosteiden tuottamiseen. Kolme perusperiaatetta Nämä kolme perusperiaatetta ovat kaiken A ja O, ja niiden hallitseminen on oleellisen tärkeää. Niiden avulla pystyt tehokkaasti käyttämään koko äänialaasi, laulamaan pitkiä fraaseja, laulamaan selkeällä ja voimakkaalla lauluäänellä, ja välttämään käheytymistä. Koska perusperiaatteet ovat niin keskeisiä, niitä on aina noudatettava, riippumatta siitä mitä moodia, äänen väriä tai efektejä käytät. taaksepäin, ja vatsalihakset taas pyrkivät vetämään lantiota eteen ja ylöspäin. Näiden välinen jännite on tärkeä osa tukea. Tuen on kuitenkin oltava jatkuvaa ja kestävää tasaisena vastavoimana niin kauan kuin ääntä tuotetaan. Jos jatkuva ja tasainen liike lakkaa jos esimerkiksi et enää pysty supistamaan alavatsan lihaksia enempää tai antamaan vyötärön ja ylävatsan lihaksilla enempää tilaa niin tuki lakkaa. On tärkeää jakaa tuen vaatima energia oikein, jotta et tuhlaa sitä tai käytä sitä väärään aikaan. Älä lisää tukea ennen kuin se on välttämätöntä. Säästä se niihin hetkiin, jolloin laulaminen käy vaikeaksi, esimerkiksi korkeilla äänillä tai fraasin lopussa. Tuki on raskasta fyysistä työtä, joten sinun tulee olla hyvässä kunnossa. 2. Perus-twang Välittömästi äänihuulten yläpuolella on suppilon muotoinen alue, jota kutsutaan kurkunpään eteiseksi (vestibulum laryngis). Twang muodostuu, kun kurkunpään eteistä supistetaan; tällöin kannurustot siirtyvät lähemmäksi kurkunkannen alaosaa. Lauluääni muuttuu kirkkaammaksi, ja siinä on vähemmän ilmaa mukana. Tämä mahdollistaa suuremman voimakkuuden. Perus-twang on aina oltava lauluäänessä mukana, jotta pystyt soveltamaan tekniikoita oikein ja käyttämään lauluääntäsi vapaasti ja helposti. Tämä ei riipu mitenkään siitä, mitä moodia, äänen väriä ja tehosteita käytät. Perus- 1. Tuki Tämä tarkoittaa, että vastustetaan pallean luontaista pyrkimystä pakottaa sisään hengitetty ilma keuhkoista ulos, ts. työskennellään pallean ylöspäin suuntautuvaa liikettä vastaan. Laulaessa vyötärön seudun ja ylävatsan lihakset työntyvät ulospäin samalla kun alavatsan lihakset vetäytyvät sisäänpäin jatkuvana ja tasaisena liikkeenä ja selkälihakset jännittyvät. Lannelihakset pyrkivät vetämään lantiota Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 15
twang yksinkertaisesti helpottaa laulamista, ja monien mielestä perus-twang ei edes vielä kuulosta twangiltä. 3. Rento leuka ja huulet Älä työnnä leukaa eteen äläkä jännitä huulia, sillä tämä usein kuroo kurkkua äänihuulten ympärillä. Rentouta leukasi taivuttamalla päätäsi taakse ja laittamalla sormi ylä- ja alahampaiden väliin. Pidä leuka tässä asennossa kun laulat. Alaleuan tulisi olla taaempana kuin yläleuan. Avaa suuta enemmän hyvin korkeissa ja hyvin matalissa äänissä kuin keskialueella. Vokaalit on muodostettava huolellisesti, ensisijaisesti kielen avulla muuttamatta suun muotoa ja jännittämättä huulia liikaa. Useimmat konsonantit kuitenkin muodostetaan kaventamalla ääntöväylää ja/tai jännittämällä huulia, mutta ne ovat ohimeneviä, ja kun ne äännetään nopeasti niin ne eivät vaikuta lauluäänen laatuun. On tärkeää rentouttaa konsonantin ääntämisestä johtuva jännitys heti kun siirryt seuraavaan vokaaliin. toiseen parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Siirtymät voivat olla saumattomia tai jyrkkiä (jolloin syntyy ns. breikki, vocal break). Jokaista neljää moodia on harjoiteltava erikseen ja eri tavoin. Muista aina noudattaa kolmea perusperiaatetta, olipa moodi mikä hyvänsä. Neutral-moodi Neutral-moodi on ainoa ei-metallinen moodi. Lauluäänessä ei tällöin ole lainkaan sitä äänenlaatua, jota tässä kutsumme metalliseksi. Se on luonteeltaan pehmeä ja hiljainen, kuin kehtolaulussa. Neutral-moodi on ainoa, jossa voi laulaa vuotavalla äänellä (ts. päästäen ilmaa lauluäänen sekaan) vahingoittamatta lauluääntä. Neutral-moodin kaksi ääripäätä ovat Huokoinen Neutral-moodi 55 ja Kiinteä Neutral-moodi. 56 Selkeyden vuoksi nämä esitellään joskus erikseen. Neutral-moodi löytyy, kun rentoutat leukasi täysin. Kevyessä musiikissa Huokoista Neutral-moodia käytetään hiljaisissa paikoissa, joissa kaivataan pehmeää, kuiskauksen tapaista ääntä. Klassisessa musiikissa Huokoista Neutral-moodia käytetään vain tehosteena ja hyvin harvoin. Arkielämässä tämä vastaa huokoisella tai kuiskaavalla äänellä puhumista. Neljä moodia Lauluäänen käyttö voidaan jakaa neljään moodiin: Neutralmoodi, Curbing-moodi, Overdrive-moodi ja Edge-moodi. Moodien väliset erot johtuvat äänen metallisuuden määrästä. Useimmat lauluäänen ongelmat johtuvat moodien väärästä käytöstä. Jokaisella moodilla on oma luonteensa, omat etunsa ja omat rajoituksensa. Virheiden ja teknisten ongelmien välttämiseksi on tärkeää tuntea ja hallita kaikki moodit, jotta osaat hyödyntää niiden etuja ja kunnioittaa niiden rajoituksia. On myös tärkeää osata vaihtaa vapaasti moodista Kiinteä Neutral-moodi on hyvin tavallinen kevyessä musiikissa, kun haluttu ääni on ei-metallinen mutta silti selkeä. Klassisessa musiikissa sekä mies- että naislaulajat käyttävät tätä laulaessaan hyvin hiljaa (pp) ja ohentaen (jolloin äänen voimakkuus vähenee ilman, että äänen laatu muuttuu). Klassiset naislaulajat käyttävät Kiinteää Neutral-moodia lauluäänensä yläalueella, olipa äänen voimakkuus mikä hyvänsä. Arkielämässä tämä vastaa hiljaista, selkeää puheääntä. Neutral-moodissa sekä miehet että naiset pystyvät käyttämään kaikkia lauluäänen alueita, kaikkia vokaaleja ja kaikkia äänen värejä. Neutral-moodin voimakkuus on hyvin hiljaisesta (pp) kohtuullisen kovaan (mf). Kiinteällä Neutral-moodilla pystyy laulamaan hyvin kovaa (ff) vain lauluäänen yläalueella. Länsimaisessa klassisessa laulukoulutuksessa Neutral-moodi on tavallisin (naisille), ja sitä kuulee usein kirkko- ja koulukuoroissa (ks. Neutral-moodi s. 87). 16 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
Curbing-moodi 72 Curbing-moodi [Suom.huom.: hillintä, keskitys, pito, kevyt puristus ] on ainoa puolimetallinen moodi. Äänessä on vain vähän metallia, ja niinpä Curbing-moodi on metallisista moodeista lievin. Se kuulostaa hieman valittavalta tai pidättelevältä, kuin vatsakipujen aiheuttama vaikerointi. Curbing-moodi löytyy muodostamalla pito. Curbing-moodia käytetään kevyessä musiikissa kohtuullisen voimakkaassa ja hieman metallia edellyttävässä musiikissa kuten pehmeässä soulissa tai R&B-musiikissa. Klassisessa musiikissa sitä käyttävät miehet kohtuullisella voimakkuudella (mf) koko äänialallaan ja naiset kovalla voimakkuudella (f) keskialueella ja joskus ala-alueellakin. Arkipäivän vertailukohtia ovat valittaminen, vaikertaminen ja marina. Sekä miehet että naiset käyttävät Curbing-moodia kaikilla lauluäänen alueilla. Äänen väriä voi muokata melko paljon. Kaikkia vokaaleja voi käyttää. Korkealla alueella vokaaleja on kuitenkin mukautettava Å-, A/O- ja I/E-vokaalien suuntaan jotta pysyisi tässä moodissa. Äänen voimakkuus on kohtuullinen verrattuna muihin moodeihin, kohtuullisen hiljainen (mp) tai kohtuullisen kova (mf). Tässä moodissa ei voi laulaa hyvin hiljaa eikä hyvin kovaa (ks. Curbing-moodi s. 96). Overdrive-moodi 97 Overdrive-moodi [Suom.huom.: turbo, ylikiihdytys, ylikierrokset, överiksi ] on toinen täysmetallisista moodeista. Lauluäänessä on paljon metallia, ja se on luonteeltaan suora ja äänekäs, kuten silloin kun huudat jollekulle kadun toiselle puolelle. Tämän moodin löytymistä auttaa suun avaaminen haukkausasentoon. Sitä käytetään, kun lauletaan tai puhutaan suurella voimakkuudella äänen keski- ja alaalueella. Overdrive-moodia käytetään kevyessä musiikissa, kun voimakkuus on suuri ja ääneen halutaan paljon metallia, kuten rock-musiikissa. Klassisessa musiikissa sitä käyttävät miehet laulaessaan kovaa (f) tai hyvin kovaa (ff), mutta naiset vain ala-alueella jos silloinkaan. Overdrive-moodia tulee käytettyä arkielämässäkin, aina kun huudetaan. Overdrive-moodi on ainoa moodi, joka on äänialaltaan rajallinen, erityisesti naisilla. Naisilla sen käytön yläraja on D2/ Es2 ja miehillä C2. Alarajaa ei ole. Ala-alueella voi käyttää kaikkia vokaaleja, mutta yläalueella käyttökelpoisia ovat vain E- ja?o-vokaalit. Äänen väriä voi kuitenkin muokata jonkin verran. Vaikka Overdrive-moodi on luonteeltaan äänekäs, sitä voi käyttää hiljaisemmissakin sävyissä ala-alueella. Mitä korkeammalle mennään, sitä enemmän huutamiselta tämä moodi kuulostaa (ks. Overdrive-moodi s. 106). Edge-moodi 120 Edge-moodi [Suom.huom.: särmä, terä, kärki, piikki ] on toinen täysmetallisista moodeista. Lauluäänessä on erittäin paljon metallia. Lauluääni on tässä moodissa luonteeltaan vaalea, aggressiivinen, terävä ja kirkuva. Vertailukohtana voisi olla syöksyvän lentokoneen matkiminen. Edge-moodi löytyy kurkunpään eteisessä muodostetun twangin kautta (esim. matkimalla ankan ääntä). [Alkuperäisen kirjan aiemmassa versiossa tästä moodista käytettiin nimeä Belting.] Edge-moodia käytetään kevyen musiikin eräissä tyyleissä, useimmiten ylä-alueella kun tarvitaan suurta voimakkuutta ja paljon metallia, kuten heavy rock musiikissa ja gospel-musiikissa. Klassisessa musiikissa miehet käyttävät Edge-moodia laulaessaan ff-voimakkuudella yläalueella (esim. tenorin korkea C), mutta naiset eivät lainkaan. Arkielämässä tätä moodia vastaisi kirkuminen. Sekä miehet että naiset voivat käyttää Edge-moodia kaikilla lauluäänen alueilla. Vain twang-pitoisia vokaaleja voi käyttää, koska kurkunpään eteisessä muodostettu twang on Edgemoodin edellytys. Siksi yläalueella käyttökelpoisia ovat vain I/E-, Ä-, E- ja Ö-vokaalit. Äänen väriä voi muokata vain vähän. Yläalueella äänen väri on pidettävä vaaleana ja terävänä. Edge-moodia käytettäessä voimakkuus on lähes aina suuri. Mitä korkeammalle mennään, sitä enemmän kirkumista ääni muistuttaa (ks. Edge-moodi s. 116). Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 17
Äänen väri Kaikissa moodeissa äänen väriä voi muokata vaaleammaksi tai tummemmaksi, vaikkakin joissakin moodeissa mahdollisuudet ovat rajatumpia. Äänen väri muodostuu ääntöväylässä, mikä tarkoittaa äänihuulien ja huulien välissä olevaa tilaa, nenäportti mukaan lukien. Ääntöväylän muoto ja koko vaikuttavat äänen väriin. Jokaisella laulajalla on erilainen ääntöväylä ja niin ollen erilainen äänen väri. Jos ääntöväylä on suuri, äänen väri on tumma ja rikas; jos ääntöväylä on pieni, äänen väri on kirkas ja kevyt. Ääntöväylän muotoa voi muuttaa monin eri tavoin, jolloin äänen väri muuttuu vastaavasti. Tehosteet On äänentuottotapoja, jotka eivät liity melodiaan eivätkä tekstiin vaan ovat ilmaisun välineitä. Monia tehosteita muodostetaan ääntöväylässä. Koska jokainen laulaja on yksilö, sinun on itse selvitettävä miten pystyt mitäkin tehosteita käyttämään. Tähän vaikuttavia tekijöitä ovat paitsi anatomia ja fysiologia myös kunto, energia ja temperamentti. Ennen kuin alat harjoitella tehosteita, sinun on hallittava kolme perusperiaatetta, valitsemasi moodin käyttö ja valitsemasi äänen värin käyttö. Muista aina noudattaa kolmea perusperiaatetta ja hallita valitsemasi moodin käyttö ennen kuin alat muokata lauluäänesi väriä. pehmeä kitalaki nenäportti huulet ääntöväylä (punaisella) kurkunkansi kieli Tehosteita ovat: Distortion-tehoste (särö) 222 Creak-tehoste (narahdus) 234 ja Creaking-tehoste (narina) 240 Rattle-tehoste (ratina) 8 Growl-tehoste (urina) 252 Grunt-tehoste (örinä) 270 Kirkaisut (screams) 276 277 278 Tahalliset breikit (vocal breaks) 284 Huokoinen ääni 67 Vibrato 295 296 Ornamentaatio (juoksutukset) 316 äänihuulet kurkunpää Ääntöväylän muotoa voi muuttaa muuttamalla: kurkunpään eteisen muotoa 163 164 kurkunpään sijoitusta 165 166 kielen muotoa 167 168 suun muotoa 169 170 pehmeän kitalaen sijoitusta 171 172 nenäporttia (auki tai kiinni) 173 174 Luota itseesi Eräitä perussääntöjä ei voi toistaa liikaa: Laulamisen on aina tunnuttava mukavalta. Tekniikan on tuotettava haluttu vaikutus heti, ja jos näin ei käy, niin sitä käytetään väärin. Jos harjoitus sattuu tai tuntuu epämukavalta tai tuntuu väärältä, niin se on väärin. Vain sinä voit tietää miltä sinusta tuntuu; luota tuntemuksiisi. Harjoittele jokaista näistä erikseen, jotta opit, miten kukin niistä vaikuttaa äänen väriin. Kun pystyt hallitsemaan jokaista erikseen, voit yhdistelemällä niitä tuottaa erilaisia äänen värejä. 18 Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com
3 perusperiaatetta tuki perus-twang rento leuka ja huulet VALITSE MOODI Neutral Curbing Overdrive Edge VALITSE ÄÄNEN VÄRI TUMMA VAALEA VALITSE MAHDOLLISESTI TEHOSTE Distortion-tehoste Creak/Creaking-tehoste Rattle-tehoste Growl-tehoste Grunt-tehoste kirkaisut breikit huokoinen ääni vibrato ornamentaatio Kokonaisvaltaisen äänenkäytön tekniikka 2009 Cathrine Sadolin www.completevocalinstitute.com 19