Monta polkua hahmotustaitoihin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monta polkua hahmotustaitoihin"

Transkriptio

1 Monta polkua hahmotustaitoihin Miten hahmotustaitojen opetus voi tavoittaa soittajan kokemusperäisen ja toiminnallisen hahmotuksen? Esimerkkeja ja opettajan työkaluja Musiikin perusteiden teemavuosiseminaari

2 Tänään: Mupe- ja soitinpedagogiikka: tilannekuvaa ja keskustelun lähtökohtia Helppoja työkaluja mupe-opettajalle Kehittämis- ja yhteistyökohteita

3 Mupe- ja soitinpedagogiikka: tilannekuvaa ja keskustelun lähtökohtia Tekeminen: itseisarvo + väline kehittää hahmotusta! Ajattelutapa mupe:ssa vielä tuore materiaalit, käytännöt. Pedagoginen tausta-ajattelu on muuttunut sekä MuPe:ssa että soitinpedagogiikassa käytännöissä näkyy eri kerroksia. MuPe:n osa-alueet: 1. sanattomat hahmotusmallit 2. toiminnalliset merkitykset nuoteille ja muille merkeille 3. tietoinen jäsentäminen, kuvaaminen ja keskustelu Soittimen äärellä opitaan etenkin alueita. Puolueetonta musiikinteoriaa tai hahmotustaitojen opetusta ei ole!

4 Alue ei ole ihan helppo... Lapsi hahmottaa asioita tilannesidonnaisesti. Jos teoria-asia ei soittotunnilla heti muistu mieleen, kukaan ei välttämättä ole epäonnistunut! Musiikinteoria ON puolueellista. MuPe:ssa opetettavat käsitteet edustavat aina valikoitua näkökulmaa musiikkiin. (Vrt. englannin kieli.) Soitinpedagogi on monien oman soittimensa hahmotusasioiden asiantuntija. MuPe -ja soitinpedagogeilla on toistensa alueista arkikäsityksiä. Ja kaikilla on kiire... Mupe-opet: Ymmärrys omien työkalujen rajallisuudesta tärkeä.

5 Vähemmän toimivia keskusteluaiheita...?...eikö siellä ole opetettu sävellajeja... On ehkä opetettukin. Tieto ei siirry tilanteesta toiseen itsestään. voisihan se soitonopettajakin puhua oikeilla nimillä... On ehkä puhuttukin. Nimeämisellä on eri soittimissa erilainen käyttöarvo. Lapsi oppii sen, mikä hyödyttää toimintaa. Mitkä ovat oikeita nimiä? Esim. kehon kautta puhuminen hyvin keskeistä musiikin hahmotuksessa, myös tunneasia (keho kuuleminen identiteetti...)

6 Toimivia keskusteluaiheita mupe instrumenttiopetus Hahmotus- ja lukutaidot ja musiikin historiallinen ja tyylillinen tuntemus: sekä soittimille yhteistä aluetta että soitinkohtaisia kysymyksiä. Kaikilla on asiasta tietotaitoa. Lähtökohta: kokoonnutaan yhteisten kysymysten äärelle. Toimivia ratkaisumalleja on ja kannattaa jakaa (esim. tehtävät, jotka toimivat mupe:ssa JA instrumenttiopetuksessa). Samojakin tehtäviä kannattaa teettää molemmissa aineissa. Viestintä vaatii vaivannäköä, mutta hyödyttää kumpaakin aluetta.

7 2. Helppoja / kohtuullisia ratkaisuesimerkkejä (mupe) Sävellajit: Opetetaan periaatteet, osaamisvaatimuksiin ja aikatauluun joustoa. ( Opettele 8 asteikkoa / Transponoi kahteen omalle soittimellesi luontevaan sävellajiin ). Soittimen otejärjestelmä: usein viittaaminen riittää. Sormitukset, soitinten kielet, huiluäänet. Rytmiin monipuolisuutta myös soitinnäkökulmasta: hyödyttää kaikkia! (Pitkät äänet, moniäänisyys ja polyfonia, tauot) Musiikkiesimerkit esimerkkejä instrumenttiopettajilta mupe:n työtapoja ikivihreät kappaleet, joita soitetaan eri soittimilla Opetetaan monipuolisesti. Vaatimukset rajatumpia ja tarvittaessa soitinkohtaisesti(kin) säädettävissä.

8 Helppoja / kohtuullisia ratkaisuja Hahmotus- ja lukutaitoihin on soitinkohtaista materiaalia, joka on sellaisenaan käytettävissä mupe:ssa (esim. vapaa säestys). Helppoja soitinten käyttötapoja: bassojen soitto intervallisekvenssit, murtosointukaanonit HUOM! Oppilaat, joille harmoninen ja tekstuurinen hahmotustapa kulkee edellä melodiaa Säestyssointujen valinta soinnutus ja soinnutusten transponointi tienä säveltapailuun Bassojen laulaminen ja transponointi Omalle soittimelle kirjoittaminen

9 Vaativampia ja silti tärkeitä aiheita Hahmotustaidot, joille ei suoraa vastinetta nuottikuvassa intonaatio (esim puhaltajat); sointiväri, yläsävelet (esim. laulajat) muodon, kokonaisuuksien hahmotus Lapset: liian toiminnallinen nuottikuvan ymmärrys. Ilmenee esim. kun sävelelkulku väärillä asteilla /oikeat funktiot, väärät intervallit rytmi / artikulaatio sekoittuvat (vrt. Bamberger rytmin hahmotuksesta) nämä esimerkit ovat vasta jäävuoren huippu :) Nuottivälitteinen, passiivinen harmonia- ja melodiataju tehtävät: lähdetään nuoteista, edetään kuulonvaraisempaan ja aktiivisempaan hahmotukseen Lasten omat notaatiot: tutkittu aihe, yhteys lukutaidon pedagogiikkaan (Barrett, Bamberger)

10 3. Aiheita mupe instrumenttipedagogi -yhteistyöhön Soitinten infopaketit: Mitä toivoisin mupe-opettajani tietävän kitarasta? Linkit hyviin soitinkohtaisiin materiaaleihin. Valmiita tiedonpaloja ei voi siirtää kohtelias muistuttelu tarpeen :) Tunnistetaan yhteinen pedagoginen alue, jonka kehittäminen hyödyttää kaikkia. Soitinpedagogeilta ohjelmistoesimerkkejä (esim. rytmi), mupe-opeilta työtapoja Soitinten säestysmateriaalit, sormitukset yms. tekninen info: mupeopeille käytettäväksi tarpeen mukaan Soitinohtainen historia ja ohjelmistot Valitaan yleismusiikillinen aihe (esim. impro, rytmiikka) kokoonnutaan ja ideoidaan soitinkohtaisia sovelluksia

11 Toimintamalleja Opettajakouluttajat ja järjestöt: soitinten perustietopaketit. Alkua jo on: Koulutuspäivät: yleismusiikillinen aihe (esim. impro, rytmiikka) työstetään soitinkohtaisia ratkaisuja ja materiaalivinkkejä. Ja uskalletaan pohtia vaativiakin hahmotuskysymyksiä... MuPe: muunnettavat materiaalit & tehtävät, josta soitinkohtaisia versioita (myös TVT)! Oppilaitoskohtaiset vahvuusalueet käyttöön

12 Palataanhan aiheeseen!, Kevät 2011: Netti- ja sähköpostitiedotus, OPH-haku MUTES: elokuun koulutus, Muuttuva musiikinteoria 2012 Soitinpedagogiset järjestöt, pedagogiikkaopettajat: jatketaan! Kaikkeen saa tulla mukaan jos haluat olla kuulolla koekäyttää materiaaleja jakaa tietotaitoa (myös opettajan arkitietoa!!) edistää vuoropuhelua

Äänihahmoista musiikkiin. lotta.ilomaki@siba.fi

Äänihahmoista musiikkiin. lotta.ilomaki@siba.fi Äänihahmoista musiikkiin lotta.ilomaki@siba.fi mupe:n sisältökehitystä opettajakoulutuksen, säveltäjien ja instrumenttipedagogien dialogina lotta.ilomaki@siba.fi Pohdintoja, nähtyä ja kuultua Instrumenttiopettajat

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet:

Mupe Ops. Musiikkitaito 1. Tavoitteet: Mupe Ops Musiikkitaito 1 Tavoitteet: Nuotinluvun ja musiikin kielen alkeiden ymmärtäminen ja integroiminen omaan soittimeen. Helppojen laulujen ja rytmien oppiminen ja säveltapailutaitojen vahvistaminen.

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille, opettajille ja vanhemmille 2018-2019 Tämä esite opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikkitunnin (mutu) ja musiikin perusteiden (mupe) opintoihin.

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

PIANONSOITON TAITOTAULUT

PIANONSOITON TAITOTAULUT PIANONSOITON TAITOTAULUT Taitotauluissa kuvataan Vakka-Suomen musiikkiopiston pianonsoiton eri osa-alueita, joita ovat soittimeen tutustuminen, instrumentin hallinta, musiikin hahmottaminen, luovat taidot,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Huilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi HUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen

Huilu 1. Harjoittelu. säännöllinen kotiharjoittelu rauhallisessa ympäristössä vanhempien kannustus ja tuki harjoittelupäiväkirjan täyttäminen Huilu 1. Soittimeen tutustuminen huilun rakenne ja osien nimet osien kasaaminen ja purkaminen sekä puhdistaminen miten ääni syntyy luonteva ja ergonominen soittoasento äänen muodostaminen (ansatsi, tasainen

Lisätiedot

MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1. Sisällön kuvaus:

MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1. Sisällön kuvaus: MUSIIKIN YKSILÖLLISTETTY OPETUS TASO 1 Sisällön kuvaus: Oppilas tutustuu instrumenttinsa perustekniikkaan, opiskelee ohjelmistoa ja löytää musiikillisia ilmaisukeinoja henkilökohtaisten edellytystensä

Lisätiedot

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille.

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Webinaari 28.11.2013 Mirja Kopra TAMK Musiikki Tampere University of Applied Sciences 2013 Yleistä:

Lisätiedot

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia.

Oppilas harjoittelee toimimaan musiikillisen ryhmän jäsenenä ja saa onnistumisen kokemuksia. Kankaantaan koulun musiikkiluokkien 3.- 6. opetussuunnitelma 2016 Toiminta-ajatus Nokian musiikkiluokkien opetussuunnitelma pohjautuu opetussuunnitelman perusteiden tavoitteisiin ja sisältöihin sekä Tampereen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. "Klarinetti soimaan"

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. Klarinetti soimaan SAKSOFONI PERUSOPINNOT "Klarinetti soimaan" TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia musiikin ilmaisuun sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin Äänenmuodostus,

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

HARMONIKKA. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas HARMONIKKA TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Sello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi SELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARMONIKKA VALMENTAVA HARMONIKANSOITON OPETUS Tavoitteet Oppilas oppii soittimen käsittelyn perusteet ja luontevan

Lisätiedot

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops

Ylivieskan seudun musiikkiopisto Pianon instrumenttikohtainen ops Pianon instrumenttikohtainen ops PERUSOPINNOT: opintokokonaisuudet 1-8 Asteikko soitetaan vapaavalintaisessa järjestyksessä opintokokonaisuuksien 2-8 aikana niin, että perusopintojen lopussa oppilas hallitsee

Lisätiedot

Näkökulmia ja työskentelytapoja

Näkökulmia ja työskentelytapoja Näkökulmia ja työskentelytapoja Oppilas osaa jäsentää kuultua ja nuotinnettua musiikkia, on tietoinen sointujen käytön ja äänenkuljetuksen lainalaisuuksista On saanut valmiuksia itsenäisesti analysoida

Lisätiedot

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KLASSINEN KITARA. TASO 1 laajuus 105 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KLASSINEN KITARA TASO 1 laajuus 105 tuntia löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä, monipuolisuutta ja

Lisätiedot

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Viulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Viulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Viulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi VIULUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

KANTELE. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KANTELE. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KANTELE TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET Oppilas löytää luontevan soittoasennon ja soittotavan oppii lukemaan helppoa nuottitekstiä oppii harjoittelun peruselementtejä: mm. säännöllisyyttä,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Cembalo. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Cembalo Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi CEMBALONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Liite opetussuunnitelmaan/taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

Liite opetussuunnitelmaan/taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Liite opetussuunnitelmaan/taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä OPPILASARVIOINNIN PERIAATTEET 1. Arvioinnin kohteet ja kriteerit Varhaisiän musiikkikasvatus Varhaisiän musiikkikasvatuksessa arviointia

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus

Musiikin perusteiden opetus Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus OPAS oppilaille ja vanhemmille lukuvuosi 2013-2014 A B C D E F G H I Tämä vihkonen opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikin perusteiden

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI - KANTELE KANSANMUSIIKKI-KANTELEEN PERSUSOPINNOT Soiton ilo, kiinnostuksen herättäminen

Lisätiedot

Terapeuttinen musiikki- kasvatus

Terapeuttinen musiikki- kasvatus Terapeuttinen musiikki- kasvatus Haapavesi 2.10.2013 Pia Kvist Terapeuttinen musiikkikasvatus Lähtökohtana ei opetussuunnitelman sisällöt sinänsä, vaan oppilaiden osallisuus ja sen kautta sisältöjen oppiminen

Lisätiedot

Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä

Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu opetusta Suzuki- ja Kodaly- menetelmillä www.suzukikoulu.com OPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 1.8.2013 Tuusulanjärven avoin musiikkikoulu Opetuspaikka: Järvenpää-

Lisätiedot

MELODIADIKTAATIN PROSESSI JA KIRJOITUSSTRATEGIAT

MELODIADIKTAATIN PROSESSI JA KIRJOITUSSTRATEGIAT MELODIADIKTAATIN PROSESSI JA KIRJOITUSSTRATEGIAT Laura Virkkunen Tutkielma (musiikinteoria) Sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmä Klassisen musiikin osasto Sibelius-Akatemia 2012 SIBELIUS-AKATEMIA Tiivistelmä

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KITARA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KITARA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KITARA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KITARA KITARAN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan kitaransoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton, leikin

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

OBOE TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia OBOE TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme oboensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa. Taitotaulu

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Nokkahuilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Nokkahuilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Nokkahuilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi NOKKAHUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTO-OPISKELUN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN; KÄRKIHANKEPROJEKTI JA SEN TUTKIMUS KOSKELAN ALA-ASTEEN KOULUSSA

MUSIIKKIOPISTO-OPISKELUN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN; KÄRKIHANKEPROJEKTI JA SEN TUTKIMUS KOSKELAN ALA-ASTEEN KOULUSSA J.RIIKKA AHOKAS, KÄPYLÄN MUSIIKKIOPISTO MUSIIKKIOPISTO-OPISKELUN SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN; KÄRKIHANKEPROJEKTI JA SEN TUTKIMUS KOSKELAN ALA-ASTEEN KOULUSSA KOSKELAN ALA-ASTE luokka-asteet 1-4 130 oppilasta,

Lisätiedot

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

RYTMILAULU. TASO 1 - laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas RYTMILAULU TASO 1 - laajuus 70 tuntia Oppii käyttämään ääntä terveellä tavalla Tutustuu laulamisen perustekniikoihin oppii harjoittelun perusteita: säännöllisyyttä, itsenäisyyttä ja monipuolisuutta saa

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto

Kitara 1. Luovat taidot (improvisointi, säveltäminen) Yhteissoitto Kitara 1 - soittimen rakenne - miten ääni syntyy - kitaran osien nimet - istuminen tukevasti tuolin reunalla - kitara pysyy tukevasti sylissä - sormien asento, käden muoto - jalkatuki - vuoronäppäilyn

Lisätiedot

Valintakoeopas Muusikon tutkinto Musiikkiteatteri. Ihminen ratkaisee.

Valintakoeopas Muusikon tutkinto Musiikkiteatteri. Ihminen ratkaisee. Valintakoeopas 2019 Muusikon tutkinto Musiikkiteatteri Ihminen ratkaisee. tuni.fi Sisällys Valintakoeopas 2019 Muusikko 1. Hakijalle 3 1.1 Musiikin valintakokeista yleisesti 3 1.2 Muusikon tutkinnon valintakoepäivät

Lisätiedot

Hakijan opas musiikkipedagogi. instrumenttipedagogi musiikinteoriapedagogi, musiikinteoriapedagogi, säveltäminen kuoronjohtaja

Hakijan opas musiikkipedagogi. instrumenttipedagogi musiikinteoriapedagogi, musiikinteoriapedagogi, säveltäminen kuoronjohtaja v Hakijan opas 2018 musiikkipedagogi instrumenttipedagogi musiikinteoriapedagogi, laaja-alainen musiikkipedagogiikka musiikinteoriapedagogi, säveltäminen kuoronjohtaja Sisällys hakijan opas 2018 muusiiikkipedagogi

Lisätiedot

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

FAGOTTI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia FAGOTTI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme fagotinsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen.

Musiikkia käytetään välineenä oman kulttuuri-identiteetin etsimisessä ja valmiuksien luomisessa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Musiikki Musiikin opetus perustuu opettajan työtään varten määrittelemiin käsityksiin musiikista tiedonalana. Musiikkipedagogiset valinnat opettaja tekee koulun arvoperustan, yleisten oppimis- ja tiedonkäsitysten

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 1 PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET 2 Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA HARPPU Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 HARPPU HARPUN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan harpunsoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton, leikin ja

Lisätiedot

Valintakoeopas Musiikkipedagogin tutkinto

Valintakoeopas Musiikkipedagogin tutkinto Valintakoeopas 2019 Musiikkipedagogin tutkinto Instrumenttipedagogi Musiikinteoriapedagogi, laaja-alainen musiikkipedagogiikka Musiikinteoriapedagogi, säveltäminen Kuoron- tai orkesterinjohtaja Ihminen

Lisätiedot

SAKSOFONI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

SAKSOFONI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia SAKSOFONI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme saksofoninsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c Alkusanat Musiikin Perusteita Pianoa Soittaen Tämä kirja on tarkoitettu johdannoksi musiikin opiskeluun ja soveltuu Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen kirjasarjan rinnakkaismateriaaliksi opiskeltaessa musiikin

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Musiikin perusteet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Musiikin perusteet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Musiikin perusteet Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi MUSIIKIN PERUSTEIDEN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET

Lisätiedot

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen

Piano 1. Konserttivalmiudet - lavakäyttäytyminen: alku- ja loppukumarrukset - esiintyminen pienimuotoisesti. Soittimeen tutustuminen Piano 1. Soittimeen tutustuminen - soittimen rakenne, miten ääni syntyy - koskettimisto, valkoiset koskettimet ja mustien koskettimien ryhmät - luonteva soittoasento - hyvän perussoinnin tuottaminen -

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANO

AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANO AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANO Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 2 (OPS 6)... 2 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Arkistot ja kouluopetus

Arkistot ja kouluopetus Arkistot ja kouluopetus Arkistopedagoginen seminaari 4.5.2015 Heljä Järnefelt Erityisasiantuntija Opetushallitus Koulun toimintakulttuuri on kokonaisuus, jonka osia ovat Lait, asetukset, opetussuunnitelman

Lisätiedot

Säveltäminen musiikin perusteiden opiskelun työtapana Oppilaan kokemusmaailma lähtökohtana sävellyspedagogiikalle

Säveltäminen musiikin perusteiden opiskelun työtapana Oppilaan kokemusmaailma lähtökohtana sävellyspedagogiikalle Säveltäminen musiikin perusteiden opiskelun työtapana Oppilaan kokemusmaailma lähtökohtana sävellyspedagogiikalle Tutkielma (Maisteri) 20.8.2015 Erno Aalto Musiikkikasvatuksen aineryhmä Sibelius-Akatemia

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017

VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 KASVATUSTIETEIDEN TIED EKUNTA 1(5) VALINTAPERUSTEET MUSIIKKIKASVATUKSEN OPETETTAVAN AINEEN KOKONAISUUTEEN (SIVUAINE 75 op) v. 2017 I HAKUKELPOISUUS Hakukelpoisia ovat henkilöt, joilla on voimassa oleva

Lisätiedot

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä

MUSIIKKI. Oppiaineen tehtävä 1 MUSIIKKI Oppiaineen tehtävä Musiikin opetuksen tehtävänä on luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen. Opetus ohjaa oppilasta tulkitsemaan

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan

Lisätiedot

Hakijan opas muusikko. musiikkiteatteri

Hakijan opas muusikko. musiikkiteatteri v Hakijan opas 2018 muusikko musiikkiteatteri Sisällys valintakoeopas 2018 muusikko 1. hakijalle 3 1.1 Musiikin valintakokeista yleisesti 3 1.2 Muusikon tutkinnon valintakoepäivät keväällä 2018 3 1.2 Säestys

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA

MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA MUSIIKIN PIENOISMUODOT Muoto 4 ANALYYSIHARJOITUKSIA Seuraavissa harjoituksissa analysoidaan teemojen muotoja. Yleisimmät musiikin pienoismuodot erityisesti klassismin musiikissa ovat periodi ja satsimuoto.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU

AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU AINEOPETUSSUUNNITELMA LAULU Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2012 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Lyömäsoittimet. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu. SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Lyömäsoittimet Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LYÖMÄSOITINTEN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen

Lisätiedot

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus Helsingin kaupungin aineistopankki / Lauri Rotko Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus SML kevätpäivät 7.4.2017 Luova musiikin tekeminen ja säveltäminen Uusissa musiikin opetussuunnitelmissa yli

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA VASKIPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 VASKIPUHALTIMET Käyrätorvi Trumpetti Pasuuna Alttotorvi Baritonitorvi Tuuba Tässä aineopetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille ja vanhemmille

Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille ja vanhemmille Valkeakosken musiikkiopisto Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille ja vanhemmille 22.8.2017 Tämä vihkonen opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikin perusteiden opintoihin. Musiikkiopiston

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

PERUSOPINNOT. OPINTOKOKONAISUUS 1 Paljepelin alkeet

PERUSOPINNOT. OPINTOKOKONAISUUS 1 Paljepelin alkeet SOITTIMEEN TUTUSTUMINEN HARMONIKAN OPS - säilytyspaikka - pakkaaminen -käsittely (vanhempien apu) - harmonikan osat: diskantti, basso, palje PERUSOPINNOT OPINTOKOKONAISUUS 1 Paljepelin alkeet INSTRUMENTIN

Lisätiedot

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014

Monilukutaito. Marja Tuomi 23.9.2014 Monilukutaito Marja Tuomi 23.9.2014 l i t e r a c y m u l t i l i t e r a c y luku- ja kirjoitustaito tekstitaidot laaja-alaiset luku- ja kirjoitustaidot monilukutaito Mitä on monilukutaito? tekstien tulkinnan,

Lisätiedot

Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Barokkisello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Barokkisello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Barokkisello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2008 www.musicedu.fi BAROKKISELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kantele. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kantele. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kantele Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KANTELEENSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

TEKNOEMO-HANKKEEN MALLINNUS

TEKNOEMO-HANKKEEN MALLINNUS Laitteet ja ohjelmistot Espoon musiikkiopiston musiikkiteknologisessa oppimisympäristössä TEKNOEMO-HANKKEEN MALLINNUS 1. TEOREETTINEN VIITEKEHYS TeknoEMO-hanke sijoittuu oppimisympäristön kolmiomalli-kuviossa

Lisätiedot

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin MUSIIKKIOPISTOTASO Musiikkioppilaitosten tehtävä Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin Kaikille yhteisissä opinnoissa jokaisesta sisältöalueesta

Lisätiedot

Musiikin. perusteet. Vmo. opetussuunnitelman. liite. Musiikin. perusteiden kollegio 2013. Sisällys. Musiikin perusteet, perustaso!...

Musiikin. perusteet. Vmo. opetussuunnitelman. liite. Musiikin. perusteiden kollegio 2013. Sisällys. Musiikin perusteet, perustaso!... Vmo Musiikin perusteet opetussuunnitelman liite Musiikin perusteiden kollegio 2013 Sisällys Musiikin perusteet, perustaso!... 2 Rakenne ja yleistä...! 2 Sisältö ja tavoitteet...! 2 Rytmiikka...! 3 Melodia...!

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANTELE Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANTELE KANTELEEN VALMENNUSOPINNOT Tavoitteet: Tutustutaan kanteleensoiton perusteisiin Tutustutaan mm. soiton,

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Urut. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Urut. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Urut Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi URKUJENSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA JOUSET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 JOUSET JOUSTEN VALMENNUSOPINNOT Valmentavaa jousisoitinopetusta annetaan pienissä viulu-, alttoviulu- ja selloryhmissä

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA

JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO JOUSISOITTIMIEN AINEOPETUSSUUNNITELMA VAKKA-SUOMEN MUSIIKKIOPISTO Tämä aineopetussuunnitelma koskee Vakka-Suomen musiikkiopistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot