1 Satu Palolahti ALKOHOLIN ONGELMAKÄYTÖN EHKÄISYÄ ETSIMÄSSÄ Ehkäisevä päihdetyö kokonaisvaltaisessa viitekehyksessä 9.3.2004
2 Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä! Eeva Kilpi
SISÄLLYS 3 JOHDANTO 5 1. ALKOHOLI JA SEN ONGELMIA AIHEUTTAVA KÄYTTÖ 6 MITÄ EHKÄISTÄÄN JA MIKSI 6 MIKSI ALKOHOLIA KÄYTETÄÄN 9 Nykyinen elämänmeno ahdistuksen aiheuttajana 10 Alkoholinkäytön kaksi syykategoriaa 10 Raitistuneiden alkoholistien käsityksiä juomisensa syistä 11 Juoppokulttuuri 13 ELÄMÄNKAARIAJATTELUUN PERUSTUVA KEHITYSPSYKO- LOGINEN TEORIA ALKOHOLIN ONGELMAKÄYTÖN KEHITTY- MISESTÄ 13 Kehityspsykologisen elämänkaariajattelun perusteita 14 Riippuvuuskäyttäytymisen kehittyminen elämänkaariajattelun mukaan 17 Lapsuus 18 Nuoruus 20 Aikuisuus 21 2. MIELENTERVEYS JA SEN YHTEYS ALKOHOLIN ONGELMA- KÄYTTÖÖN 23 MIELENTERVEYS 23 Kokonaisvaltainen lähestymisote mielenterveyteen 23 Mitä on mielenterveys 24 Positiivinen ja negatiivinen näkökulma mielenterveyteen 25 Lapsen mielenterveyteen vaikuttavat tekijät 28 Mielenterveyden sosiaalinen, biologinen ja psykologinen pohja 28 Perhetilanteen vaikutus lapsen mielenterveyden häiriöön 30 Miten psyykkinen terveys kehittyy 31 TUNNEÄLY, SOSIAALISET TAIDOT JA ELÄMÄNHALLINTA PÄIHTEIDEN ONGELMAKÄYTÖLTÄ SUOJAAVINA TEKIJÖINÄ 32 Tunteet ja tunneäly 32 Sosiaaliset taidot 33 Elämänhallinta 34 ITSETUNNON YHTEYS MIELENTERVEYTEEN JA ALKOHOLI- ONGELMIIN 36 Mitä on itsetunto 36 Suomalaisten itsetunto 38 Miten itsetunto kehittyy 39 Koulun vaikutus lapsen itsetuntoon 39 Kiusaamisen vaikutus lapsen itsetuntoon ja mielenterveyteen 40 Itsetunto ja minäkuva 40
4 IHMISKÄSITYKSEN MERKITYS 41 Kokonaisvaltainen ihmiskäsitys 42 3. KULTTUURI, YHTEISKUNTA JA YHTEISKUNNAN ONGELMAT 43 MAAILMANKUVAN VAIKUTUS IHMISTEN ELÄMÄÄN 43 Mekanistismaterialistinen ja dualistinen maailmankuva 44 Mekanistinen maailmankuva taloustieteen taustalla 44 Länsimainen kulttuuri ja alkoholi 45 SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN VALTAIDEOLOGIAT JA SUHTAUTUMINEN ALKOHOLIN AIHEUTTAMIIN ONGELMIIN 46 Kaksi lähestymistapaa alkoholin aiheuttamien ongelmien käsittelyyn 47 Hyvinvointivaltioideologia 47 Uusliberalistinen ideologia 50 Elämänpolitiikka 53 SUOMALAISTEN ELINOLOT TÄLLÄ HETKELLÄ 58 Lapsiperheiden tilanne 58 Köyhyyden seurauksia lapsiperheiden elämään 59 Lasten elinolot Helsingissä 61 Työelämä tällä hetkellä 63 Mielenterveyden häiriöt suomalaisessa yhteiskunnassa 65 Suomalaisten nuorten tilanne 66 Suomalaisten alkoholinkulutus 67 Nuoret ja alkoholi 68 Helsinkiläisten nuorten alkoholinkäyttö 4. YHTEISKUNNASSA ESIINTYVIEN ONGELMIEN EHKÄISY 70 EHKÄISEVÄN TYÖN ERI MUOTOJA 71 Ehkäisevä sosiaalipolitiikka 71 Sosiaalinen tuki ja auttamistyö 73 Suomalainen alkoholipolitiikka 76 Ehkäisevä päihdetyö 77 Ehkäisevä päihdetyö ja terveyden edistäminen 81 Tiedotus ja alkoholivalistus 82 Mielenterveystyö ja mielenterveyden edistäminen 83 Mielenterveys ja sen edistäminen kaikille kuuluvana asiana 84 5. MITÄ SIIS PITÄISI TEHDÄ, JOTTA ALKOHOLIN AIHEUTTAMAT ONGELMAT SAATAISIIN VÄHENEMÄÄN 86 YHTEENVETO RAPORTIN YDINKOHDISTA 86 EHKÄISEVÄN TYÖN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT JOHTOPÄÄTKSET 91 LÄHTEITÄ 95
JOHDANTO 5 Suomalaista alkoholipolitiikkaa on liberalisoitu vauhdilla, ja sen seurauksena myös alkoholin kulutuksen ennustetaan kasvavan. Yleisesti tunnettu tosiasia on, että alkoholin kulutuksen kasvun myötä myös sen aiheuttamat haitat lisääntyvät. Jo tällä hetkellä karkeasti ottaen joka kolmas helsinkiläinen mies käyttää alkoholia niin, että se on terveydelle haitallista, ja tutkijoiden mukaan kulutustaan tulevat lisäämään eniten ne, jotka jo nyt juovat keskimääräistä enemmän. Myös alkoholin aiheuttamien haittojen ja ongelmien tuottamat kustannukset tulevat oleellisesti lisääntymään tilanteessa, jossa yhteiskunta muutenkin kamppailee taloudellisissa vaikeuksissa. Jotakin olisi siis tehtävä ja nopeasti. Tämä raportti on syntynyt siitä huolesta, jonka suomalaisen yhteiskunnan kehitys tällä hetkellä nostaa pintaan. Meillä ei todellakaan enää ole varaa antaa ongelmien jatkuvasti lisääntyä, ja yrittää sitten hoitaa niitä niin pitkälle kuin resurssit antavat myöden. Nyt on aika ryhtyä tosissaan paneutumaan ongelmien ehkäisyyn. Mutta mitä tämän ehkäisevän työn tulisi olla, jotta sillä olisi todellista merkitystä, siihen yritetään hahmotella vastausta tässä raportissa. Käsityksemme siitä, mistä ongelmia aiheuttava alkoholinkäyttö johtuu, suuntaa oleellisella tavalla toimintaa, jolla yritämme ehkäistä ongelmien syntymistä. Se, mitä Antti Särkelä (2001) ongelmista kärsivien ihmisten auttamisesta puhuessaan toteaa teoksessaan Sosiaalisia näkökulmia auttamiseen, pätee myös ongelmien ehkäisyyn: Rationaalisesti ajatellen työn kohteeksi pitäisi valikoitua ne tekijät, jotka ongelmia tuottavat ja ylläpitävät, tai sitten sellaiset tekijät, joita tukemalla ja kehittämällä henkilö suoriutuu ongelmia tuottavista tekijöistä huolimatta. Yhteiskunnalliset ongelmat kietoutuvat monimutkaisella tavalla yksilöllisiin ongelmiin ja päinvastoin. (Särkelä, 2001). Tämä raportti on yritys työstää kokonaisvaltaista, laaja-alaista teoriapohjaa alkoholista aiheutuvien ongelmien ja haittojen ehkäisyyn, ja sovittaa se erityisesti Helsingin kaupungin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Raportissa pohditaan aluksi sitä, mitä ehkäistään ja miksi. Sitten käydään läpi eräitä tutkimuksista ja kirjallisuudesta löytyviä selityksiä sille, miksi alkoholia käytetään. Tässä yhteydessä tarkastellaan myös elämänkaariajatteluun perustuvaa kehityspsykologista teoriaa alkoholin ongelmakäytön syistä ja alkoholiriippuvuuden kehittymisestä. Tämän jälkeen tarkastellaan mielenterveyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, ja mielenterveyden yhteyksiä alkoholiongelman kehittymiseen. Mukana tarkastelussa on myös tutkimustietoa itsetunnosta ja siihen liittyvistä tekijöistä sekä tunneälystä, sosiaalisista taidoista ja elämänhallinnasta ja ihmiskäsityksestä ja sen merkityksestä. Myös kulttuurin ja yhteiskunnassa vallalla olevien ideologioiden merkitys on tarkastelun kohteena. Seuraavaksi käsitellään suomalaisten ja erityisesti helsinkiläisten elinoloja ja niiden yhteyksiä alkoholiongelman kehittymiseen, pohditaan ehkäisevän päihdetyön, ehkäisevän mielenterveystyön ja mielenterveyden edistämisen sekä sosiaalisen tuen ja auttamistyön ja ehkäisevän sosiaalipolitiikan suuntaviivoja. Lopuksi kaikesta esitetystä laaditaan yhteenveto ja tehdään sen pohjalta johtopäätökset tarvittavan ehkäisevän päihdetyön toteuttamisen tarpeista. Kaikki raportissa käsiteltävät asiat perustuvat olemassa oleviin tutkimuksiin ja julkaisuihin.
6 Raportissa yritetään purkaa auki yksityiskohtaisempaan tarkasteluun useita sellaisia tekijöitä, jotka usein mainitaan alkoholin ongelmakäyttöä tai ehkäisevää työtä käsittelevissä tutkimuksissa, mutta joiden käsittely yleensä jää vain maininnan asteelle. Näitä ovat esim. kulttuurinen vaikutus yksilön elämään ja tästä johtuvat kytkennät alkoholinkäyttöön, yhteiskunnassa vallalla olevien ideologioiden vaikutus suhtautumisessa alkoholiin ja sen aiheuttamiin ongelmiin, sosiaaliset taidot ja niiden yhteys alkoholin ongelmia aiheuttavaan käyttöön, itsetunnon ja mielenterveyden yhteys alkoholinkäyttöön jne. Jokainen näistä asiakokonaisuuksista on vaativa ja ongelmallinen, ja jokaisen tarkastelu vaatisi jo yksinäänkin ainakin yhden kokonaisen raportin tullakseen kunnolla käsitellyksi. Yritys saada ne kaikki mahtumaan yhteen raporttiin aiheuttaa kuitenkin sen, että kunkin yksittäisen asiakokonaisuuden käsittely on pakostakin jäänyt suppeaksi. Tästä huolimatta niiden kautta avautuu uudenlaisia näkökulmia yhteiskuntaa vaivaavien ongelmien käsittelyyn ja niiden laaja-alaiseen ja entistä tehokkaampaan ehkäisyyn. 1. ALKOHOLI JA SEN ONGELMIA AIHEUTTAVA KÄYTTÖ MITÄ EHKÄISTÄÄN JA MIKSI Monentyyppinen alkoholin liiallinen käyttö voi aiheuttaa huomattavia riskejä ja haittoja. Esimerkiksi haittoja aiheutuu jokapäiväisestä runsaasta alkoholin juomisesta, toistuvasta humalajuomisesta, ruumiillisia tai henkisiä sairauksia aiheuttavasta ja pahentavasta alkoholinkäytöstä sekä riippuvuutta aiheuttavasta käytöstä. Liiallinen alkoholin käyttö aiheuttaa sairauksia, kärsimyksiä ja taloudellisia menetyksiä niin käyttäjälle itselleen, hänen perheelleen ja muulle lähipiirilleen ja hänen työpaikalleen sekä kustannuksia koko yhteiskunnalle. Se aiheuttaa ihmissuhteiden kariutumista ja ristiriitoja, tapaturmia ja liikenneonnettomuuksia, sairaalahoidon tarvetta, vajaakuntoisuutta ja ennenaikaisia kuolemia sekä suuria taloudellisia menetyksiä maailmanlaajuisesti. (Babor et al., 2001). Alkoholin ongelmia aiheuttavaa käyttöä tarkasteltaessa voidaan puhua kolmesta eri riskikäyttötasosta: 1) alkoholin riskikäytöstä, 2) haitallisesta alkoholinkäytöstä ja 3) alkoholiriippuvuudesta: 1) Alkoholin riskikäyttö on sellaista käyttöä, josta voi olla haitallisia seurauksia joko käyttäjälle itselleen tai muille. Riskikäytöllä on kansanterveydellistä merkitystä, vaikkei käyttäjällä itsellään olisikaan vielä mitään varsinaisia alkoholista johtuvia sairauksia. 2) Haitallinen alkoholin käyttö tarkoittaa sellaista käyttöä, joka on jo aiheuttanut vaurioita käyttäjän ruumiilliseen tai henkiseen terveyteen tai hänen sosiaalisiin suhteisiinsa. Alkoholi on osallisena monissa vaivoissa, sairauksissa ja vammoissa sekä sosiaalisissa ja oikeudellisissa ongelmissa. Se on merkittävä suun, ruokatorven ja kurkunpään syöpien aiheuttaja, ja pitkäaikaisesti ja liiallisesti käytettynä se saattaa aiheuttaa
7 haimatulehduksen tai maksakirroosin. Se aiheuttaa sikiövaurioita ja pahentaa jopa satunnaisesti ja lyhytaikaisesti käytettynä monia yleisiä fyysisiä sairauksia kuten verenpainetautia, mahatulehdusta, diabetesta ja osaa aivohalvauksista sekä psyykkisiä sairauksia kuten masennusta. Alkoholinkäyttö aiheuttaa myös liikenneonnettomuuksia, kaatumisia, työtapaturmia ja muita ongelmia työpaikoilla sekä riitoja, tappeluita ja jopa veritekoja. 3) Alkoholiriippuvuus tarkoittaa erilaisia kognitiivisia, fysiologisia ja käyttäytymiseen liittyviä ilmiöitä, joita voi kehittyä toistuvan, runsaan alkoholinkäytön seurauksena. Siihen liittyy yleensä voimakas tarve käyttää alkoholia, huonontunut kyky hallita alkoholinkäyttöä, jatkuva juominen haitallisista seurauksista huolimatta, juomisen pitäminen muita asioita tärkeämpänä, alkoholin sietokyvyn lisääntyminen ja fyysiset vieroitusoireet alkoholinkäytön lopettamisen jälkeen. Alkoholinkäytön aiheuttamat riskit ja haitat riippuvat alkoholinkäyttötavoista ja juodun alkoholin määrästä ja toisinaan myös alkoholinkäyttötilanteesta. Vaikeita haittoja tulee eniten alkoholista riippuvaisille henkilöille. Kuitenkin suurin osa haitoista aiheutuu sellaisille henkilöille, jotka eivät ole varsinaisesti alkoholiriippuvaisia. Tämä johtuu siitä, että tällaisia henkilöitä on niin paljon. WHO:n asiantuntijakomitean mukaan alkoholiin liittyvien ongelmien vaara on erityisen suuri keski-ikäisillä miehillä, nuorilla, vierastyöläisillä ja tietyillä ammattiryhmillä kuten liike-elämän johdolla, viihdetaiteilijoilla, seksityöntekijöillä, ravintoloitsijoilla ja merimiehillä. Riskit vaihtelevat iän, sukupuolen, terveydentilan ja alkoholinkäyttötilanteen ja tapojen mukaan. Myös sosiokulttuurisilla tekijöillä on suuri merkitys sen kannalta, miten alkoholiin liittyvät ongelmat määritellään ja miten ne ilmenevät. (Babor et al., 2001, Babor & Higgins-Biddle, 2001, ). Kohtuullisen ja liiallisen sekä harmittoman ja haitallisen alkoholinkäytön välillä vallitsee yleensä jatkumo. Alkoholiin liittyvät ongelmat sekä voimistuvat asteittain että kasaantuvat. Yksittäinen henkilö myös siirtyy usein jatkumolla edes takaisin, akuutin ongelman kokemiseen ja siitä pois. Näin alkoholin aiheuttamassa ongelmassa on Edwardsin et al. (1996) mukaan kyse pikemminkin siirtymisistä, liukumista ja astevaihteluista kuin kategorioista, ehdottomuuksista tai alkoholismiksi luokiteltavista pysyvistä tiloista. Alkoholi tuottaa niin nautintoa kuin kärsimystäkin, eivätkä nämä jakaudu niin, että kärsimykset kasautuisivat jotenkin ihmisille, jotka poikkeavat meistä muista. Jäykkä käsitys alkoholismista jonakin selkeärajaisena ja normaalista alkoholinkäytöstä laadullisesti poikkeavana on nykyisen tietämyksen valossa saanut väistyä moniulotteisemman käsityksen tieltä. Nykyisin myönnetään, että alkoholismiksi kutsutulla tilalla on monet kasvot ja että alkoholin käyttöä, väärinkäyttöä ja riippuvuutta on monenlaista. Myös siirtyminen normaalista alkoholinkäytöstä epänormaaliin tapahtuu asteittain. (Edwards et al., 1996, 30, 97). Edwards et al. (1996, 14-16) ovat pohtineet melko perusteellisesti sitä, milloin alkoholinkäyttö luokitellaan ongelmia aiheuttavaksi. Heidän mukaansa asiaan vaikuttavat ainakin seuraavat tekijät:
1. Akuutti vai krooninen alkoholinkäyttö. Akuutit ongelmat edellyttävät tietyn alkoholimäärän juomista erityisissä tilanteissa tai yhteyksissä, mutta ei välttämättä jatkuvaa alkoholinkäyttöä. Päihtyneenä kaatumisen aiheuttama luunmurtuma on tyypillinen akuutti ongelma. Krooniset ongelmat puolestaan vaativat jatkuvaa altistumista alkoholille. Esimerkkinä tästä on mm. maksakirroosi. Ongelmat voivat myös olla samanaikaisesti sekä akuutteja että kroonisia. Pitkittynyt alkoholiongelma johtaa mm. kirroosiin, mutta sillä voi olla myös akuutteja haittaseuraamuksia. 2. Käyttötapojen vaikutus. Vaikka kaksi yksilöä käyttäisi täsmälleen saman määrän alkoholia viikon, kuukauden tai vuoden aikana, toinen voi juoda sen kerrallaan yhtenä putkena. Tällöin hän kokee suuremmalla todennäköisyydellä ongelmia kuin toinen, joka juo saman kokonaismäärän pienemmissä kerralla nautituissa määrissä. 3. Päihtymyskäyttäytyminen. Se miten henkilö päihtyneenä käyttäytyy, vaikuttaa yleensä keskeisesti niihin ongelmiin, joita hän päihtyneenä kohtaa. 4. Ongelmien kohteena käyttäjä itse vai sivullinen. Monet alkoholiin liittyvät ongelmat kohdistuvat täysin sivullisiin kuten esimerkiksi rattijuopon kuljettajan päälle ajama jalankulkija, alkoholinkäyttäjän perhe, työnantaja tai yhteiskunta. 5. Yhteiskunnallisten reaktioiden vaikutus. Yhteiskunta reagoi eri tavoin erilaisiin alkoholin aiheuttamiin ongelmiin. Esimerkiksi syövän ilmaantuminen alkoholinkäytön seurauksena ei edellytä yhteiskunnallisten suhteiden lisävaikutusta. Toisaalta vaikkapa työpaikan menettäminen, vankeus, lasten huostaanotto tai avioero ovat ongelmia, joiden aiheutumiseen tarvitaan lisäksi ympäristön virallisia tai epävirallisia reaktioita. 6. Alkoholi vai juoma. Useimmiten alkoholiongelman aiheuttaja on nautittuun juomaan sisältyvä etyylialkoholi. Joskus juomatyyppiin kuitenkin liittyy tiettyjä omia taudinkuviaan. Esimerkiksi oluen juonti saattaa olla yhteydessä paksunsuolen syöpään. Alkoholijuomissa esiintyvät epäpuhtaudet kuten metyylialkoholi (metanoli) saattavat aiheuttaa jopa kuoleman. Monet alkoholin aiheuttamista ongelmista ovat eri ihmisille aiheutuneita yksittäisiä ongelmia. Kuitenkin juomatapatutkimuksissa on ollut erotettavissa erityisesti runsaasti alkoholia käyttävien moniongelmaisten miesten ryhmä, jonka kohdalla alkoholin aiheuttamat ongelmat näyttävät ajan myötä kasaantuvan. Tietty osa alkoholinkäyttäjistä kokee ajan kuluessa useita erilaisia henkilökohtaisia ongelmia ja aiheuttaa ehkä ongelmia myös muille. Tällaiset henkilöt kärsivät todennäköisesti myös alkoholiriippuvuudesta. (Edwards et al., 1996, 16). 8
9 MIKSI ALKOHOLIA KÄYTETÄÄN? Miksi alkoholia käytetään niin, että se aiheuttaa ongelmia Alkoholinkäytölle on vuosikymmenten myötä esitetty monenlaisia selitysmalleja. Monet niistä ovat etsineet selitystä yhteiskunnasta ja elämänmenosta laajemmin. Toiset selitysmallit keskittyvät puolestaan etsimään alkoholinkäytön syitä yksilöstä. Edwardsin et al. (1996) mukaan alkoholinkäyttöä säätelevät monet erilaiset tekijät, joiden vaikutukset ovat multiplikatiivisia. Alkoholin suurkäytöllä on monia syitä, ja suurkuluttajassa yhdistyy useita erilaisia perimäja ympäristötekijöitä. Mikään näistä ei todennäköisesti yksinään johtaisi alkoholin suurkulutukseen, vaan vasta usean samaan suuntaan vaikuttavan ja toisiaan vahvistavan tekijän olemassaolo tuottaa suurkulutukseksi kutsutun käyttäytymistyylin. Tutkijat ovat jo usean vuosikymmenen ajan etsineet ns. alkoholismigeeniä, joka selittäisi sen, miksi osa ihmisistä tulee riippuvaiseksi alkoholista. Edwardsin et al. (1996, 97-98) mukaan mitään erillistä juoppousgeeniä ei kuitenkaan ole löydettävissä. Tietyt hermoston välittäjäaineet voivat vaikuttaa alkoholin tuottamaan mielihyvään, ja eräät aineenvaihdunnalliset tekijät aiheuttavat joillakin henkilöillä alkoholiin kohdistuvia torjuntareaktioita. Monet biologiset mekanismit puolestaan vaikuttavat ihmisten alkoholikäyttäytymiseen välillisemmin. Geeniperustan vaikutus ei kuitenkaan ole mekaanista ja väistämätöntä. Altistavien tekijöiden ja taipumusten olemassaolo merkitsee ainoastaan suurempaa riskiä, jonka toteutuminen alkoholiongelmana riippuu ympäristötekijöistä. Tutkimukset osoittavat, että suurkulutus on läheisessä yhteydessä yleiseen alkoholinkäyttöön. Yleinen normaali alkoholinkäyttö yhteiskunnassa muodostaa suurkäytön kulttuurisen perustan, ja tietyillä luontaisilla taipumuksilla varustetun yksilön kulutus ja hänen ongelmariskinsä ovat suorassa suhteessa yksilön kulttuurisessa ympäristössä käytetyn alkoholin määrään. Mitä kosteampi kulttuuri on, sitä suurempi on ihmisten riski altistua alkoholin ongelmakäytölle. Kosteassa kulttuurissa alkoholiongelma voi ilmaantua sellaisillekin henkilöille, joiden taipumukset ja riskit ovat keskinkertaisia. Akuuttien alkoholiongelmien yleisyys puolestaan liittyy läheisesti yhteiskunnassa vallalla oleviin juomatapoihin ja humalakäyttäytymistä koskeviin normeihin. (Edwards et al.,1996, 97, 99, 106). Seuraavassa tarkastellaan hieman lähemmin joitakin sellaisia tekijöitä, joita on mainittu runsaan alkoholinkäytön taustatekijöinä. Nykyinen elämänmeno ahdistuksen aiheuttajana Nykyisestä elämänmenosta ja maailmantilanteesta on helposti löydettävissä yllin kyllin tekijöitä, jotka ovat omiaan aiheuttamaan ahdistusta ja kuormittuneisuutta ihmisille. Ja kuten tunnettua, yleisesti hyväksytty ja käytetty lääke ahdistukseen ja stressiin on juuri alkoholi. Nykyisen elämänmenon
10 ahdistavuudesta on esitetty lukuisia kuvauksia erilaisissa yhteiskuntatieteellisissä tutkimuksissa. Seuraavassa on Ilmo Häkkisen (1991) kuvaus asiasta. Vaikka kirjoitus on jo 1990-luvun alusta, se kuvaa edelleen osuvasti myös tätä päivää. Tahti on itse asiassa vain kiihtynyt, ja mukaan on entistä enemmän tullut kova keskinäinen kilpailu ja pelko työpaikan ja toimeentulon menetyksestä sekä inhimillisten perusarvojen syrjäytyminen kovuudella, ahneudella, häikäilemättömyydellä ja piittaamattomuudella. Häkkinen (1991) kiteyttää nykypäivän suomalaisen elämisenmallin seuraavasti: Yhteistä suurelle osalle meistä on kiireinen, hätäinen, pakkotahtinen levoton, luonnoton, kaupunkimainen elämänmeno. Mahdollinen hyvinvointi ei olekaan poikinut hyvin voimista. Monien vapautuminen olemassaolon, elämän ja kuoleman, toimeentulon taistelusta ja raadannasta, ei olekaan vapauttanut heitä vapauteen vaan sysännyt uusiin vankiloihin, uusiin pakkopaitoihin, uusiin sidoksiin, joissa on pakahduttavaa rimpuilla. Yhtäältä elämänmenomme on ikään kuin ulkoapäin annettu, kenenkään hallitsemattomien kehitysmyrskyjen tulosta, pakollista osallisuutta ajan ja touhun virrassa. Ajan henki elää ajan ihanteista ja vaatimuksista, helppoudesta, mukavuudesta, välittömästä tyydytyksestä ja lyhytrytmisestä säpinästä. Elämämme näyttää pahuksen ansalta, oravanpyörältä, josta ei pääse ulos. Tuntuu, että elämä on pettänyt meidät. Ei ole ihmeellistä, että monen mielessä väikkyy epätoivoinen pakoajatus: laittaa kerralla sileäksi. Oravanpyörästä voi paeta päätä pahkaa luovuttamalla ja näin syrjäytyä jonkinlaiseen minimaalisesti tyydyttävään varjoelämään, elämään sordino päällä, ilman tulevaisuutta. Luomme toisillemme ja ennen kaikkea itsellemme mitä moninaisimpia pitäisi, pitäisi asetelmia. Elämäämme ohjaavat päteminen, näyttäminen, menestyminen, suorittaminen, vertaileminen ja matkiminen. Kaikkea mitataan ikään kuin kouluarvosanoin. Skaaloihin sopimaton ei ole mitään. Itseämmekään emme voi hyväksyä ehdoitta ja ehosteitta, sellaisina kuin olemme. Elämme elämäämme toisten kautta. Välitämme liikaa siitä, mitä toiset meistä ajattelevat. (Häkkinen, 1991).. Alkoholinkäytön kaksi syykategoriaa Oleellinen kysymys on Ilmo Häkkisen (1991) mukaan se, mitä juominen ja humala palvelevat. Mitä hyvää niiden avulla saavutetaan? Kukaan ei juo juomisen kielteisten vaikutusten vuoksi. Humalaodotukset ja kokemukset ovat suurelle osalle ihmisiä melko samanlaisia ja ne palvelevat alkoholistia ja eialkoholistia melko samalla tavalla. Siitä, miksi ihmiset käyttävät alkoholia, on vuosikymmenten kuluessa tehty erittäin paljon tutkimuksia. Eräs varsin yleisesti hyväksytty selitys on se, että alkoholinkäytön syyt voidaan jakaa karkeasti ottaen kahteen kategoriaan: Irrottelujuomiseen ja pakenemisjuomiseen. Irrottelujuominen on Häkkisen (1991) mukaan tavallista, sosiaalista juomakuviota, johon kuuluu rentoutuminen, vapautuminen, estojen häviäminen, hauskanpito ja juhliminen. Silloin alkoholista saadaan lisää vilkkautta, rohkeutta, lennokkuutta ja apua seurustelusuhteiden solmimiseen. Irrottelujuomisessa
11 pyritään pitämään yllä hyvä humalatila. Sammuminen ei ole itsetarkoitus, vaan pikemminkin työtapaturma. Useimmat irrottelujuojat eivät juo yksin, vaan haluavat seuraa, viimeistään alkuryypyn jälkeen. Pakenemisjuominen on toisenlaista. Juomisen avulla unohdetaan hetkeksi ikävät asiat ja paineet tai näköalattomuus ja päästään hetkeksi pakoon ahdistusta. Juominen lohduttaa ja lääkitsee surua, yksinäisyyttä, epäonnistumista, pettymystä ja itsesääliä. Tämä juomistyyppi ei ole yleensä seurallista, vaan siihen liittyy usein eristäytymistä. Sammuminen nopeasti voi myös olla koko juomisen ainoa tarkoitus. Juomiseen pakenevan ongelmana on, ettei hän pysty kohtaamaan ongelmiaan selvin päin. Irrottelujuomisesta siirrytään yleisesti pakenemisjuomiseen juomisuran aikana, kun alkoholi on jo saanut vahinkoa aikaan. (Häkkinen, 1991). Raitistuneiden alkoholistien käsityksiä juomisensa syistä Tuleeko ihmisestä ns. krooninen alkoholisti vai ei, riippuu tutkimusten mukaan sekä hänen biologisesta ja psykologisesta perustastaan että alkoholille altistumisen määrästä. Niistäkään, joiden perimä viittaa vahvasti alkoholismiin, ei tule alkoholisteja, jos alkoholinkäyttö heidän ympäristössään on vähäistä. Toisaalta vähäisetkin perinnölliset taipumukset voivat johtaa alkoholiongelmiin ympäristössä, jossa alkoholi on halpaa, helposti saatavilla ja yleisesti käytetty. Mitään alkoholismigeeniä ei nykytietämyksen valossa ole löydettävissä. Tietyt hermoston välittäjäaineet voivat vaikuttaa yksilön alkoholinkäytön yhteydessä kokemaan mielihyvään, ja eräät aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat aiheuttaa joillakin henkilöillä alkoholin torjuntailmiön. Kuitenkin altistavat tekijät tai taipumukset merkitsevät ainoastaan suurempaa riskiä, jonka toteutuminen alkoholiongelmana riippuu ympäristötekijöistä. (Edwards et al., 1996, 98). Käsitykset siitä, että alkoholin aiheuttamat ongelmat kohdistuvat vain väärinkäyttäjien suppeaan ryhmään, on nykytutkimusten valossa osoitettu virheellisiksi. Kuitenkin saattavat alkoholiriippuvuudesta selviytyneiden omakohtaiset arviot riippuvuuden kehittymisen ja siitä selviytymisen syistä tarjota näkökulmia, joista voisi olla hyötyä myös ehkäisevän päihdetyön toteuttamisessa. Siksi seuraavassa tarkastellaan lähemmin eräiden raitistuneiden alkoholistien näkemyksiä. Monet sellaiset henkilöt, jotka ovat itse olleet alkoholin ongelmakäyttäjiä ja selvinneet siitä kuiville, ovat kirjoittaneet myöhemmin kirjoja omasta juomisurastaan ja siitä selviytymisestään. Eräs tällainen henkilö on Raimo O. Kojo (1998). Hänen mukaansa varsinainen syy juomiseen on se, että ihmisellä on paha olla, tai ainakaan hän ei ole tyytyväinen itseensä sellaisena kuin luonnostaan on. Alkoholi tuntuu poistavan pahaa oloa vaikka todellisuudessa se vain peittää sen. Jos ihminen löytäisi mielihyvän muuten, vaikkapa suhteesta toiseen ihmiseen, työstä, yhteiskunnasta, elämästä yleensä tai ennen kaikkea omasta itsestään, ei Kojon mukaan koko viinaa tarvittaisi, ei ainakaan juopotteluun. Jos olo on jatkuvasti paha, hyvän kaipuu kasvaa kestämättömäksi ja hyvää tavoitellaan helpoimmalla tavalla, juomalla alkoholia. Kun ihminen keksii tämän keinon, hän alkaa turvautua siihen aina kun elämä tuntuu tuskaiselta. Ei väliä ettei autuus pysy kunhan mieli paranee edes hetkeksi.
12 Pian lähtökohdaksi ei tarvita edes erityisen pahaa mieltä, vaan pelkkä halu päästä epämääräisestä, tympeästä olosta riittää syyksi. Näin syntyy riippuvuus. (Kojo, 1998) Kojon (1998) mukaan juoppo juo, koska ei tule toimeen itsensä kanssa. Läheisten, olosuhteiden, tapahtumien yms. syyttämien on turhaa, valheellista ulkopuolelta löytyy vain tekosyitä. Pohjimmainen syy juomiseen on pelkästään se, ettei alkoholisti hyväksy itseään sellaisena kuin on. Ja ellei ihminen tätä hyväksy, hänelle jää vain yksi mahdollisuus: hänen on kieltäydyttävä näkemästä todellista itseään eli hänen on jollakin keinoin paettava todellisuutta. Vähemmän herkät ihmiset onnistuvat hämäämään itsensä pakenemalla ylenpalttiseen työntekoon tai harrastamiseen, uskonnollisuuteen, kuntoiluun tms. Tämän kaltaista pakenemista emme usein edes huomaa koska toiminta on yhteiskunnallisesti paitsi yleisesti hyväksyttyä myös kunnioitettavaa. Herkimmät yksilöt eivät osaa suunnata voimiaan aktiivisuuteen, ja niin heille jää ainoaksi pakomahdollisuudeksi itsensä kemiallinen huumaaminen. Erilaiset pakenemismuodot eivät muuta ihmistä pohjimmiltaan, vaan todellinen (halveksittu, väheksytty, heikkoitsetuntoinen) minä vain peittyy liiallisen tekemisen tai alkoholihuurun alle. (Kojo, 1998). Eivät lapsuuden ankeudet tehneet minusta juoppoa, kertoo Raimo O. Kojo (1998). Minä pakenin pienestä pitäen vaikeuksia koteloimalla ne sisimpääni, ja katkeroiduin. Elämänasenteeni vääristyi vääristymistään. Koska kielsin vaikeudet, niitä ei lopulta ollut minulle olemassakaan, tietoisella tasolla. Mutta en minä todellisuuden kieltämällä löytänyt onnea, mielenrauhaa. Elin alituisessa epämääräisessä ahdistuksessa enkä tiennyt kuka olin (koska en tutustunut itseeni). Tunsin vain epämääräisesti olevani aina, kaikkialla ja kaikessa huonompi kuin muut hyljeksitty, sivullinen. (Kojo, 1998). Samasta asiasta puhuu myös Anja Koski-Jännes (1998) tutkimuksessa, jossa haastateltiin erilaisia riippuvuutensa voittaneita ihmisiä. Monet haastatelluista kertoivat, miten olivat raitistuneet ja vapautuneet riippuvuudesta luovuttuaan vääristyneestä todellisuuskäsityksestä ja oivallettuaan, että juominen oli vain heidän sairautensa mekaaninen puoli, kun taas sen todellinen syy oli heidän haavoittuva tunne-elämänsä ja se väärä elämäntapa, jota he olivat erehtyeet luulemaan oikeaksi. Monet Koski-Jänneksen (1998) haastattelemista henkilöistä kertoivat hukanneensa oman minuutensa kokonaan. He kokivat, että kelvatakseen äidilleen tai isälleen, he olivat joutuneet olemaan jotenkin muuta kuin mitä he tunsivat sisimmässään olevansa. Tämä alituinen esittäminen oli heidän käsityksensä mukaan osatekijä siinä epäviihtymyksessä, joka ajoi etsimään helpotusta riippuvuutta tuottavista toiminnoista. Riisuttuaan riippuvuuden suojakuoren, moni heistä tunsi palaneensa siihen, mistä oli pienenä lähtenyt eli siihen, mitä he pitivät aitona ja oikeana minuutena. (Koski-Jännes et all., 1998).
Juoppokulttuuri 13 Ellei ihminen koe elämää itsessään ja luonnollisesti mielekkääksi, hän hakeutuu Kojon (1998) mukaan muitten vastaavalla tavalla elävien seuraan. Yhteiskunta koostuu muutenkin samankaltaisesti ajattelevien ja toimivien pikkuyhteisöistä. Niinpä viinaan mieltyneet löytävät toisensa ja alkavat tukea toisiaan matkalla yhä rajumpaan juopotteluun. Pako todellisuudesta etanolin luomaan valheelämään yhdistää, syntyy humalaan uskovien seurakunta. Lopulta koko elämä tuntuu elämisen arvoiselta vain kapakassa ja muussa ryyppyseurassa, sittemmin myös yksin juoden. Koko ajan ryhmä kietoutuu tiukemmin ansaan, ja siitä irtautuminen käy mahdottomaksi, kun yhä kauemmaksi jäänyt normaali elämä näyttää täysin vieraalta. Loppujen lopuksi viinaton elämäntapa onkin juopon mielestä valheellista. Vähitellen juoppo huomaa olevansa selvänä epänormaali ja humalassa normaali. (Kojo, 1998). Seppo Toiviainen (1997) on tutkinut erityisesti juoppokulttuureja. Hänen mukaansa juopottelevia ihmisiä, ihmisryhmiä ja porukoita on käytännössä monenlaisia, mutta ne ovat perimmältään yhden ja saman, yleisen ja yksilöllisen juoppokulttuurin ilmenemismuotoja. Juoppokulttuuri on vahvasti emergentti; se on kollektiivinen, yksilöllinen kiteytymä. Se on saman tyyppinen tapahtuipa juominen kapakassa, asunnossa, puistossa tai rannalla. Toiviainen puhuu juoppokulttuurin läpideterminoivasta luonteesta tarkoittaen sillä sitä, että alkoholistisessa juomisessa ei ole kysymys yksinkertaisen välittömästä ihmisen ja pullon välisestä suhteesta. Ihmisen ja pullon välillä on kolmas tekijä: Juoppokulttuuri. Se ei ole mikään pelkkä tekninen välijäsen, vaan ennen kaikkea se muodostaa determinoivan renkaan ihmisten ja pullojen välisten suhteiden ympärille. Juoppokulttuuri on reaalinen yhteisö, sosiaalinen fakta. Juoppokulttuurin läpideterminointi tarkoittaa myös sitä, että tämä kulttuuri hallitsee jäsentensä kaikkia elämäntoimintoja, sitä enemmän mitä syvemmälle ihminen on juoppokulttuurissa. Juopotteleva ihminen on sidoksissa juoppokulttuuriin näkymättömin langoin jopa silloin kun hän väistää sitä. Kyse ei ole niinkään sosiologisesta alakulttuurista kuin henkisestä, hallitsevasta yläkulttuurista. (Toiviainen, 1997). Tavallisen juomisen ja alkoholistisen juomisen välinen raja on epäselvä. Ero ei Seppo Toiviaisen (1997) mukaan keskity juotujen annosten määrään eikä edes juomisen tiheyteen. Tavanomainen, rentouttava juominen jonkin tietyn asian kunniaksi tai seurustelun yhteydessä saattaa joskus olla rankkaakin. Tavanomaisen, rentouttavan juomisen ja alkoholistisen, addiktiivisen juomisen välinen ero kulminoituu siinä pisteessä, jossa juominen muuttuu keinosta tavoitteeksi. Siirtymä rentouttavasta juomisesta pakojuomiseen merkitsee samalla siirtymistä yhä syvemmälle juoppokulttuuriin (Toiviainen, 1997). ELÄMÄNKAARIAJATTELUUN PERUSTUVA KEHITYSPSYKOLOGINEN TEORIA ALKOHOLIN ONGELMAKÄYTÖN KEHITTYMISESTÄ Viime vuosina alkoholiriippuvuutta käsittelevässä tutkimusorientaatiossa on tapahtunut suuria muutoksia. Leonard ja Blane (1999), jotka ovat kartoittaneet 1980-luvun lopun jälkeen ilmestyneitä tutkimuksia ja laatineet tämän pohjalta
14 laajan yhteenvedon alkoholiriippuvuutta käsittelevistä tutkimussuuntauksista, ovat sitä mieltä, että kysymyksessä on ollut suoranainen paradigmamuutos. Tämän paradigmamuutoksen merkittävin ilmentymä on Leonardin ja Blanen mukaan biopsykososiaalinen kehitysparadigma (biopsykosocial developmental paradigm). Tämä tutkimusote eroaa erityisen radikaalisti lääketieteellisestä sairausmallista, joka pyrkiessään selittämään alkoholiriippuvuutta korostaa pääasiassa jotain yksittäistä tekijää kuten alkoholismigeeniä tai alkoholistista persoonallisuutta. Kehityspsykologisen elämänkaariajattelun perusteita Kehityspsykologisen elämänkaariajattelun perusteellinen läpikäynti ei tämän raportin yhteydessä ole mahdollista. Seuraavassa esitetään kuitenkin yhteenvedonomaisesti joitakin niistä elämänkaariajattelun periaatteista, jotka saattavat olla merkityksellisiä yritettäessä ymmärtää alkoholiriippuvuuden kehittymistä, riippuvuudesta vapautumista ja joitakin ehkäisevän päihdetyön suunnittelussa huomionarvoisia tekijöitä. Elämänkaariajattelun lähtökohdat voidaan Tony Dunderfeltin (1991, 13) mukaan tiivistää seuraaviin neljään kohtaan: 1) Ihmisen kehitys jatkuu koko elämän ajan. Myös aikuisuuden ja vanhuuden elämänvaiheessa syntyy ihmistä uudistavia kykyjä ja voimia. 2) Jokaisen ihmisen elämä muodostaa ainutlaatuisen yksilöllisen kokonaisuuden. 3) Suurista yksilöllisistä eroista huolimatta voidaan ihmisen elämänkaaresta löytää yleisiä kehityksen lainmukaisuuksia. 4) Yksilön kehitystapahtumia voidaan, riippumatta siitä mihin elämänvaiheeseen ne ajoittuvat, ymmärtää parhaiten, kun ne suhteutetaan edellä mainittuihin kehityksen lainmukaisuuksiin. Kehityspsykologinen tietous ja kirjallisuus keskittyy paljolti lapsuuteen ja nuoruuteen. Lapsuuden merkitys yksilön kehitykselle onkin erittäin merkityksellinen, mutta myös aikuisuuden kehitysvaiheet sisältävät mahdollisuuksia muuttaa ja tasapainottaa lapsuudessa ja nuoruudessa sisäistettyjä psyykkisiä rakenteita ja toimintamalleja. (Dunderfelt, 1991, 45). Tony Dunderfelt tiivistää (1991, 45-55) inhimillisen kasvun ja kehityksen tärkeimmät lainalaisuudet kolmeksi perusperiaatteeksi: 1) Ihminen kehittyy täyteen kasvuunsa vuorovaikutuksessa kulttuurin ja sosiaalisten virikkeiden kanssa. Tämä näkyy erityisen selvästi silloin, kun niitä ei ole ollut tai ne ovat olleet erittäin puutteellisia. Esimerkkinä tästä voidaan mainita ns. susilapset, jotka ovat kasvaneet viidakossa tai erämaassa susien keskellä ilman yhteyksiä ihmisiin. Tällöin esimerkiksi kahdella jalalla kävely, puhe ja käsitteellinen ajattelu olivat jääneet
15 kehittymättä. Inhimillinen kehitys on siis vuorovaikutusta sisäisten mahdollisuuksien ja ulkoisten virikkeiden välillä. 2) Biologinen ja psykologinen kehitys seuraavat omaa sisäistä aikatauluaan. Kaikella mikä kasvaa on oma perussuunnitelmansa. Sen osat ilmaantuvat kukin omalla ajallaan ja muodostavat toimivan kokonaisuuden. Vaiheet voivat hidastua tai nopeutua tai jäädä täysin pois ulkoisten virikkeiden ja biologisen perimän vaikutuksesta, ja aikuisella henkilöllä omien valintojen takia. Kehityksellä on oma aikataulunsa, joka toteutuakseen tarvitsee ulkomaailman virikkeitä. Herkkyyskaudet ovat ajankohtia, jolloin jonkin inhimillisen kyvyn oppiminen onnistuu parhaiten. Kriittisellä kaudella puolestaan tarkoitetaan aikaa, jolloin ulkomaailmasta on saatava virikkeitä, jotta kyky pääsisi kehittymään. 3) Sisäistäminen eli internalisaatio kuvaa sitä monimutkaista ja osin tuntematonta tapaa, millä ulkomaailman virikkeet muuttuvat sisäisiksi psyykkisiksi rakenteiksi ja toiminnoiksi. Sisäistämisessä tapahtuu laadullinen muodonmuutos, kun ulkoinen, aistein havaittava ilmiö muuntuu sisäiseksi, kokemukselliseksi ilmiöksi. Sisäisen maailman muodostumista voidaan kuvata seuraavasti: Ihminen sisäistää ulkomaailmaa neljän virran tai kanavan kautta, jotka ovat: a) ravinnon virta, b) hengityksen ja rytmien virta, c) aistimusten virta ja d) ihmissuhteiden virta Sisäistämistä tapahtuu koko ihmisen elämän ajan, mutta sen merkitys on erityisen tärkeä lapsuudessa. a) Ravinnon virta; Ravinnon merkitys ihmiselle on itsestään selvää. Ravinnon on oltava paitsi määrällisesti myös laadullisesti riittävää. Siitä saatavista aineksista rakentuu ihmisen fyysinen olemus. Ravinnon nauttiminen ja hyväksikäyttö on sisäistämistapahtuma, jossa ihmisen elimistö hajottaa nautitun ruuan ainesosat yksinkertaisiksi yhdisteiksi, joiden molekyylejä se sitten käyttää omien aineidensa rakennusosina. Sen vuoksi ruuan laadulla on merkitystä. b) Hengityksen ja rytmin virta; Myös hengityksen merkitys ihmiselle on itsestään selvä, ja hengitykseen liittyy myös sekä määrällinen että laadullinen puoli. Ei ole yhdentekevää miten hengitämme. Oikeanlainen hengitys opitaan elämänrytmin, elämäntavan kautta. Säännöllinen ja pienen lapsen tarpeita tasapainoisesti tyydyttävä hoito ja elämänrytmi luovat perusturvallisuutta ja vaikuttavat jopa oikean hengitystavan kehittymiseen. c) Aistimusten maailma; Aluksi pieni lapsi elää täysin aistimaailmassa, varsinkin silloin kun hän ei vielä ole oppinut puhumaan ja kommunikoimaan sanoin ja käsittein. Myös puhumaan oppimisen
16 jälkeen ovat aistikokemukset merkityksellisiä, koska niistä muodostuu lapsen oma psyykkinen sisäisyys. Aistien kautta tulevat virikkeet toimivat malleina psyykkisten vastineiden muodostumisessa. Ja nämä ulkoisen maailman psyykkiset vastineet muodostavat ihmisen psyykkisen maailman. Jokainen aistimus on pienelle lapselle erittäin tärkeä niin määrällisesti kuin laadullisesti. Aistimusten perusteella muodostuu lapsuudessa ihmisen sisäinen maailma, joka on hänen kehittyvän yksilöllisyytensä kasvualusta. Pieni lapsi on täysin avoin maailmalle ja maailma virtaa häneen aistikanavia pitkin. d) Ihmissuhteiden merkitys; Ihmissuhteilla tarkoitetaan tässä yhteydessä kaikkea sitä, mikä vaikuttaa ihmisten välillä: puhetta, sanoja, eleitä ja tunneilmapiiriä, ihmisten välillä syntyviä psyykkisiä ja sosiaalisia kenttiä jännitteineen, vaatimuksineen, rakkauden ja vihan voimineen. Kaikki ihmiset elävät jatkuvasti jossakin ihmissuhdeverkostossa, ja aikuiset ovat aktiivisesti ja tietoisesti luomassa näitä verkostoja. Myös ihmissuhteet ovat ravintoa lapselle. Hän syö ja hengittää sisäänsä sosiaalisen kentän ilmiöitä. Tämä ei tarkoita pelkästään sanallisella tasolla tapahtuvaa kommunikointia, vaan myös muutoin kuin sanallisesti välittyviä tunnelmia. Psyykkiset voimat ja eleiden, äänenpainon yms. kautta välittyvät merkitykset ja aikomukset kuuluvat näihin. Pieni lapsi elää juuri tällä ei-sanallisella tasolla, varsinkin silloin kun hän ei ole vielä oppinut puhumaan. Aikuisten puheen ajatussisältö on hänelle vielä tuntematonta, mutta merkittäviä ovat äänet, kosketus ja tunnelma. Myöhemminkin lapsi pystyy aistimaan vanhempien todelliset aikomukset heidän sanojensa takaa. Myös ihmissuhteiden vaikutukset käyvät läpi sisäistämisen. Kokemukset muuttuvat lapsen omaksi psyykkiseksi aineistoksi. Se mitä lapsi on kohdannut ulkopuolisessa maailmassa, muuttaa muotoaan ja olemustaan ja siitä tulee lapsen psyykkistä toimintaa. Varhaislapsuuden kokemuksista, niin pienistä ja arkipäiväisistä kuin suuremmista ja ainutlaatuisemmista tapahtumista, muodostuu ihmisen tajunnan syvä peruskerrostuma. Tämä ei kuitenkaan ole mikään staattinen ja paikallaan pysyvä perusta ihmisessä, vaan jopa varhaislapsuuden kokemukset liikkuvat ja elävät vielä aikuisenkin henkilön psyykessä. Kaikki edellä mainitut sisäistämisen kanavat muodostavat yksilön kasvulle ja kehitykselle välttämättömän perustan, mutta eivät sinällään riitä selittämään koko ihmisen yksilöllistä olemusta. Yksilöllisyys herää ulkomaailman kohtaamisen kautta. Vanhemmat voivat antaa perustan lapsensa yksilöllisyyden syntymiselle, mutta kukaan ei voi ulkopuolelta luoda toisen yksilöllisyyttä. (Dunderfelt, 1991, 45-55). Perimä, siis geenit, muodostaa ihmisen elämän fyysisen perustan. Toinen elämän perusta, ihmisen elämän sosiaalinen perusta, muodostuu kaikesta siitä, minkä ihminen elämänsä aikana sisäistää. Tätä kutsutaan yleensä ympäristön vaikutukseksi ja oppimiseksi, vastakohtana sille, mikä meissä muodostuu sisäsyntyisen kypsymisen kautta. Sisäistäminen tapahtuu, kuten aikaisemmin
17 mainittiin, osaksi fyysisellä tasolla (ravinto, hengitys), osaksi psyykkisellä tasolla (kokemukset, ihmissuhteet, tunnelmat). Oppiminen tapahtuu sekä matkimalla että tietoisesti oppimalla. Yksilöllisyys, minuus, on perimän ja sosiaalisen perustan ohella kolmas ihmisen elämänkaarta muovaava tekijä. Se ei ole palautettavissa kahteen edellä mainittuun tekijään, eikä sitä myöskään voida paikantaa mihinkään. Se on alati liikkuva ja kehittyvä, ja se kehittyy läpi koko elämän, pienten ja suurten siirtymävaiheiden kautta. Yksilöllisyydestä on käytetty sellaisia ilmaisuja kuin todellinen minä tai ydinihminen. Yksilöllisyydellä ei tarkoiteta samaa kuin persoonallisuus.(dunderfelt, 1991, 65, 69, 88-89). Persoonallisuus viittaa kaikkeen siihen, minkä ihminen on sisäistänyt ympäristöstään ja mikä on muodostunut hänen henkilökohtaisiksi piirteikseen perimän antamien rajojen puitteissa (esim. pikkutarkkuus, nopea puhe, tunneherkkyys). Persoonallisuutta voidaan mitata psykologisilla testeillä. Yksilöllisyys, minuus, taas on ainutlaatuista. Yksilöllisyyttä ei voi mitata, se on arvo sinänsä, riippumatta henkilön kyvyistä tai menneisyydestä. Suotuisan kehityksen perustaksi lapsi tarvitsee tunnetta siitä, että oma itse on hyväksytty ja että oma itse on osa sosiaalista kokonaisuutta (lähinnä perhettä). (Dunderfelt, 1991, 65, 88-89). Nuoruus on voimakasta yksilöllisyyden heräämisen aikaa maailmassa olevien vastakkaisuuksien kohtaamisen tai niihin törmäämisen kautta. Näin syntyvä kitka herättää ihmisen yksilöllisyyden uuteen vaiheeseen. Noin kahdennenkymmenennen ikävuoden jälkeen ihmisen kehityksen painopiste siirtyy yksilöllisyyden kehityksen kohdalle. Aikuisuuden kehitysvaiheet ovat pohjimmiltaan yritystä seisoa omilla jaloillaan, löytää maailman moninaisuudesta ja omasta sisäistetystä persoonallisuudesta todellinen oma itsensä, eli kasvaa omaksi itsekseen. Ihminen pyrkii löytämään omat kykynsä ja oman todellisen minänsä. Itsetuntemus on tuskallista, mutta se on yksi tärkeimmistä aikuisuuden haasteista. Ihminen kantaa mukanaan aikuisuuteen lapsuudessa ja nuoruudessa sisäistettyjä ajattelun, tuntemisen ja tekemisen malleja. Niitä hän toteuttaa automaattisesti, itsestäänselvyyksinä, kunnes kohtaa nämä persoonallisuuden piirteet itsessään ja joutuu kysymään, mitä minä sisimmästäni todella haluan toteuttaa ja ilmaista elämässäni. Itsetiedostamisen kautta on tietyssä määrin mahdollista muuntaa lapsuudessa ja nuoruudessa muodostuneita kehityksen perusteita. Tämä tapahtuu psyykkisen itsehoidon tai itsekasvatuksen avulla, ja sitä voidaan pitää eräänlaisena oman elämän haltuun ottamisena. (Dunderfelt, 1991, 90-128) Riippuvuuskäyttäytymisen kehittyminen elämänkaariajattelun mukaan Biopsykososiaalisen kehitysparadigman mukaan riippuvuuskäyttäytyminen kehittyy monien tekijöiden yhteisvaikutuksena. Tällaiset vaikuttavat tekijät ovat luonteeltaan biokemiallisia, kognitiivisia, sosiaalisia, psykologisia ja dynaamisia, ja ne vaihtelevat yksilöllisesti kunkin ajankohdan mukaan. Ne liittyvät myös kiinteästi ihmisen elämänkaareen ja siihen yhteydessä oleviin elämäntilanteisiin kuten esim. puberteetin alkamiseen ja juomisen alkamisajankohtaan ja kestoon. Ne ovat tekijöitä, jotka voivat suuresti vaikuttaa yksilöiden elämänkulkuun. (Windle & Davies teoksessa Leonard ja Blane (Eds.), 1999, 164-194).
18 Tämä lähestymisote eroaa oleellisesti sellaisista teorioista, jotka kiinnittävät huomiota vain yhteen ainoaan tekijään pyrkiessään selittämään alkoholismin kehittymistä. Se korostaa myös vuorovaikutuksen kaksisuuntaisuutta niin vanhempi-lapsi-suhteessa kuin suhteessa ympäristöönkin. Lisäksi tämä lähestymisote tunnustaa myös sen, että samaan lopputulokseen voidaan päätyä eri tekijöiden kautta. Mikä tahansa yksittäisistä vaikuttavista tekijöistä voi vaihdella voimakkuudeltaan, kestoltaan ja painoarvoltaan. Ratkaisevaa on kokonaisuus. (Windle & Davies, 1999, 167-170). Elämänkaariajatteluun pohjautuvaa kehityspsykologista teoriaa on usein käytetty hahmoteltaessa esim. alkoholiongelman selkeimpiä kehittymismalleja. Tutkimuksissa on havaittu erityisesti kaksi selkeätä ongelmakäyttäjätyyppiä: ns. epäsosiaalinen alkoholisti, jolle tunnusomaista on lapsuudenaikainen vakava käyttäytymishäiriö, varhain alkanut alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät ongelmat. Toinen päätyyppi on henkilö, jolla ei lapsuudessa esiinny havaittavaa käyttäytymishäiriötä ja jonka alkoholinkäyttöön liittyvät ongelmat alkavat suhteellisen myöhään. (Windle & Davies, 1999, 172). Alkoholinkäyttöön liittyvissä tutkimuksissa keskitytään usein nuoruuteen. Kehityspsykologinen lähestymisote korostaa kuitenkin, että alkoholinkäytön kehittymiseen ja mielenterveyteen vaikuttavat tekijät juontavat juurensa jo paljon varhaisempaan elämänvaiheeseen. Alkoholiongelmat nähdään usein adaptaatiokäyttäytymisen epäonnistumisena tärkeimpien kehitystehtävien kohdalla (manifestation of a developmental history of adaptational failures in key developmental tasks) kuten esim. tunteiden hallinta ja oman identiteetin luominen. Nämä aikaisemmat epäonnistumiset ovat kuitenkin elämän edetessä mukautuvia siten, että mikäli henkilö onnistuu seuraavassa kehitysvaiheessaan, se suuntaa hänen elämäänsä terveempään suuntaan (esim. raittiuteen tai alkoholin kohtuukäyttöön). (Sroufe, 1997/ Windle & Davies, 1999, 173). Lapsuus Vanhempien alkoholismin lapselle aiheuttama synnynnäinen riski on ilmeinen jo hyvin varhaisessa elämänvaiheessa. Alkoholia raskauden aikana käyttäneiden äitien lapset osoittavat suurempaa ärtyvyyttä, arkuutta, huonontunutta tiedonkäsittelykykyä (esim. uusiin ärsykkeisiin tottumisen viivästymistä) ja alhaista aktiivisuutta. He saattavat myös olla temperamentiltaan vaikeita; emotionaalisesti reaktiivisia, tunnetiloiltaan negatiivisesti latautuneita, impulsiivisia ja kärsiä keskittymiskyvyn puutteesta. (Streissguth, 1986; Windle, 1990/ Windle & Davies, 1999, 173). Toisen vanhemman alkoholismi saattaa lisätä lapsen ongelmariskiä geneettisen perimän kautta. Geneettisen haavoittuvuuden mallit ovat esim. osoittaneet, että vanhemman alkoholismin taustalla olevat neurobiologiset mekanismit periytyvät jälkeläisille ja ne ilmenevät vaikeana temperamenttina (luonnevaikeuksina) lapsuudessa. Puolisonvalintaprosessi, jossa henkilöt, joilla on merkittävää taipumusta alkoholismiin ja psyykkisiin ongelmiin, pariutuvat, saattaa oleellisesti lisätä näiden lasten haavoittuvuutta. Lasten haavoittuvuutta lisäävät myös äidin raskaudenaikainen puutteellinen ravinto, hoidon puute, ongelmat synnytyksen yhteydessä ja synnytyksen jälkeiset vaikeudet kuten esim. perheen köyhyys ja
19 lapsen kokema huolenpidon puutteellisuus. (esim. Rodning, Beckwith & Howard, 1989; Streissguth et al., 1990/ Windle & Davies, 1999, 174). Mutta biologiset riskitekijät eivät yksin selitä alkoholia raskauden aikana käyttäneiden äitien jälkeläisten kehitysheikkouksia. Runsaasti alkoholia käyttävien äitien keskimääräistä useammin osoittamaa epäluotettavaa sitoutuneisuutta (kiintymystä) lapseensa ei helposti selitetä keskittymällä pelkästään biologisiin prosesseihin. Lisäksi varhaisiin riskitekijöihin pohjautuva kehityskulku hämärtyy ajan myötä entisestään. Esim. eräät biologisen riskin lähteistä (esim. lapsen ennen syntymäänsä tapahtunut altistuminen alkoholin vaikutuksille) vähenee ajan kuluessa asteittain. Monet lapset, jotka aluksi vaikuttavat sopeutumattomilta, onnistuvat myöhemmässä elämänvaiheessa sopeutumaan terveellä tavalla. Sen sijaan jotkut toiset lapset, jotka aluksi vaikuttavat synnynnäisesti vahingoittumattomilta, saattavat reagoida sopeutumattomalla tavalla kehityshaasteisiin. (Cicchetti, 1993/ Windle &Davies, 1999, 174-175) Elämänkaariajatteluun perustuvan kehityspsykologisen viitekehyksen avulla on pystytty selventämään ongelmakenttää kiinnittämällä samanaikaisesi huomiota niin biologisiin riskitekijöihin kuin yksilön elämän erilaisiin stressitekijöihin ja henkilökohtaisiin taipumuksiin sekä siihen, miten yksilö selvittää tietyt merkitykselliset kehityshaasteet. Erityisesti tärkeimmät kehityshaasteet, joita lapsi kohtaa lähestyessään lapsuuden myöhäisvaihetta, sisältävät 1) tavat, joilla mukauttaa yllykkeitä ja negatiivisia tunteita, 2) harmonisen, synkronisen vuorovaikutuksen huoltajan kanssa, 3) turvalliset tunnesiteet huoltajiin ja 4) turvalliset ihmissuhteet. Jos lapset selviävät onnistuneesti näistä haasteista, heidän mahdollisuutensa selviytyä hyvin myöhemmistä elämänvaiheista todennäköisesti lisääntyy. Mutta mikäli näiden tehtävien selvittäminen epäonnistuu, lisääntyy lasten sopeutumattomuusriski kehityksen edetessä. (Cicchetti, 1993; Sroufe, 1990/ Windle & Davies, 1999, 175). Vaikka monet varhaislapsuudessa kohdattavat kehitystehtävät ovat erittäin merkityksellisiä, kohtaa lapsi kasvaessaan useita uusia, koko hänen myöhempään elämäänsä keskeisesti vaikuttavia kehitystehtäviä. Näitä ovat esim. oman itsen ymmärtäminen erillisenä yksilönä, sosiaalisten ja objektiivisten maailmojen tutkiminen, itsekontrolli, tunteiden hallinta ja muiden henkilöiden tunnetilojen tajuaminen. Koska näiden tehtävien selvittäminen on haastavaa jo sinänsä, kaikki ongelmalliset tekijät kuten esim. vanhempien alkoholismi, perheen taloudelliset vaikeudet ja vanhempien keskinäiset ristiriidat, vaikeuttavat tilannetta ja vaikuttavat häiritsevästi lapsen kehittymiseen. Huomion kiinnittäminen näiden toimintojen ja taitojen kehittymiseen saattaa auttaa hyödyllisellä tavalla ymmärtämään dynaamisten stressiherkkyystaipumusten vaikutusta lapsen kehitykseen. Esim. monet tutkimukset osoittavat, että perheenjäsenten väliset konfliktit jo itsessään lisäävät lapsen haavoittuvuutta, ja tämä puolestaan lisää vanhempien alkoholiongelman haitallista vaikutusta lapsen kehitykseen. (Brooks, Whiteman & Cohen, 1996/ Windle & Davies, 1999, 176).
Koulun alkaminen tuo jälleen uusia ulottuvuuksia lapsen kehitykseen. Kasvaminen ja kehitystehtävät tuovat mukanaan joukon muutoksia stressitekijöiden luonteeseen ja merkitykseen. Tämä puolestaan avaa joukon laadullisesti erilaisia väyliä, joiden kautta vanhempien alkoholiongelmien aiheuttamat riskitekijät saattavat heijastua lapseen. Esim. kognitiivisen kehityksen dramaattinen eteneminen (mm. kyky muodostaa, käyttää ja palauttaa mieleen sosiaalisten kokemusten symbolisia tulkintoja) antaa lapselle lisää käyttäytymismalleja. Eräs seuraus tästä on se, että joutuessaan toistuvasti tekemisiin sellaisten henkilöiden kanssa, jotka käyttävät runsaasti alkoholia, lapsi saa runsaasti alkoholinkäyttöön liittyviä käyttäytymismalleja. Tämä taas saattaa altistaa hänet aliottamaan itsekin juomisen nuoruusikään tultuaan. (Esim. Zucker, Kincail, Fitzgerald & Bingham, 1995/ Windle & Davies, 1999, 177). Tutkimukset osoittavat, että perheen ilmapiirin päävire vaikuttaa enemmän lapsen tunne-elämän kehittymiseen kuin pelkkä vanhempien juominen. Se, että lapsi eläytyy vahvasti perheen ongelmiin, lisää hänen psyykkistä haavoittuvuuttaan (mm. masentuneisuus ja jännittäminen). Siten kyky sosiaalisen etäisyyden ottamiseen saattaa auttaa lasta selviytymään vähemmin vaurioin vanhempien alkoholismin ja perheen ongelmien ja ristiriitojen aiheuttamista häiriöistä. (Windle & Davies, 1999, 178). Vaikka alkoholistiperheen pojalla on vähintään nelinkertainen riski alkoholiongelman kehittymiseen, on tärkeätä huomata, että valtaosa alkoholistiperheen lapsista ei kuitenkaan päädy itse alkoholin ongelmakäyttäjäksi. Osalle heistä kehittyy muunlaisia psyykkisiä ongelmia (esim. masennus) tai sopeutumattomuutta. Osa puolestaan kehittyy hyvin elämässään selviäviksi aikuisiksi. Täten lopputulokset, jotka perustuvat pelkästään alkuperäisoletukseen, eivät anna riittävää käsitystä lopputulokseen vaikuttavista tekijöistä. Tilanteeseen vaikuttavat monet riskitekijät ja suojaavat tekijät ja niitä kaikkia on tarkasteltava yhtäaikaisesti. Myös eri tekijöiden ajallinen vaikuttavuus on otettava huomioon. Esim. varhain alkanut runsas juominen tai lapsuuden proaktiivinen aggressiivisuus saattavat aiheuttaa negatiivisia kurinpitoseuraamuksia, jotka puolestaan saattavat edistää epätoivottujen lopputulosten (esim. alkoholismin) kehittymistä ja tuottaa lisää riskitekijöitä kuten esim. hakeutumista sellaiseen kaveripiiriin, joka kiihdyttää epäterveellisen elämäntyylin kehittymistä (Windle & Davies, 1999, 167-170). 20 Nuoruus Nuoruutta leimaavat merkittävät biopsykososiaaliset muutokset. Sosiaalisessa kentässä nuorten kohtaamia tärkeimpiä haasteita ovat 1) selviytyminen ikätovereiden kanssa, 2) siirtyminen ala-asteen suhteellisen intiimeistä ja suljetuista ympyröistä suurempiin ja usein persoonattomampiin yläasteen kouluihin, lukioon jne., 3) itsenäisyyden ja perhesidonnaisuuden välisen tasapainon asteittainen saavuttaminen ja 4) seksuaalisten suhteiden solmiminen.