SEURAAVA TEKSTI ON 4. LUKU MEDIALEIKIN OHJAUSKIRJASTA MEDIALEIKKI MEDIATAITEENA Taide on läsnä lähes kaikessa lapsen tekemisessä. Kun lapsen ilmaisu asetetaan mediataiteen alustalle, kohtaavat kaksi luovuuden ulottuvuutta, leikki ja taide. Luodessaan omaa kokeellista estetiikkaa lapset hahmottavat taideprosessien kautta ympäristön rakenteita. Kasvatuksen ammatillisuudessa medialeikki keskustelee suoraan mediataiteen kanssa. Mediataiteesta mallinnetut menetelmät avaavat pedagogiikan ammatillisuuteen uuden esteettisen näkökulman tarkastella lapsen tapaa havainnoida ympäristöään. MEDIALEIKKI TAITEEN TAPAHTUMISENA TAIDE ESTEETTISEN ESILLEPANONA Mediataiteeseen perustuvan mediakasvatuksen avain on suhtautuminen median tarjoamaan estetiikkaan. Tässä taide toimii luonnostaan itsenäisen ajattelun alustana. Havaitsemisen taitona taide on kriittistä suhtautumista, tekojen ja tarkoitusten, rakenteiden ja prosessien tunnistamista ja näkyväksi tekemistä. Taiteessa ihminen tutkii ja luo estetiikkaa, tapaa havaita maailma ja olla olemassa. Taiteen yksi merkitys on tehdä näkyväksi tämä havaitseminen. Taiteen ilmaisussa ihminen asettaa näkyville sen, millaisena hän maailman kokee. Taide esteettisen esillepanon tapahtumana on kulttuurin perustavia tekijöitä. Taide antaa jokaiselle välineet tähän esille panoon. Näin taide palvelee nähdyksi tulemisen ja jakamisen yhteisöllisiä perustarpeita. Taide vapauttaa havaitsemisen, taiteessa ihminen on esteettisen syntymisen osallisena eikä vain valmiina annetun vastaanottajana. Taide läpäisee kaikki olemisen tasot, taiteessa ihminen tunnistaa tapansa olla olemassa. Kulttuurisena olentona ihminen syntyy taiteesta. Taiteen tekemisessä on omat menetelmänsä, joilla ihmistä kutsutaan sen äärelle, tunnistamaan tapa jolla maailmaa tarkkailemme. Taide on näkemisen, kuulemisen, tuntemisen ja näiden ilmaisun taitoa. Medialeikissä taiteen kosketus tuo nuo välineet mukaan pedagogiseen ajatteluun. Ja siitä pitkälti onkin kyse, ajattelutavasta, koska taiteella ei välttämättä ole mitään muuta omaa kuin erityinen tapa lähestyä ja käyttää kaikkea sitä, mikä meillä jo on käytössämme. MEDIALEIKKI SOVELTAVANA TAITEENA Medialeikissä on taiteen sydän. Sen menetelmällinen ydin on taiteen tekemistä. Lapsi oppii tuottamaan mediaa mediataiteen tarjoamilla keinoilla. Medialeikki on itsessään taidehanke, taiteen tekemää tutkimusta ja kehittämistä. Se on kuitenkin erityinen taidehanke, jossa taide on viety yhteiskunnan toiminta-alueelle, jota ohjaavat aivan muut säännöt kuin mitä taide normaalisti noudattaa. Taide on tullut osaksi toimintaa, jolla on taiteesta riippumattomat toimintatavat ja tavoitteet. Taiteen menetelmistä on etsitty ratkaisuja kasvatuksen ja opetuksen täsmällisesti nimettyihin tarpeisiin. Mediakasvatuksen haasteita on lähestytty mediataiteen suunnalta. Medialeikki on yhteisöllisen taidekäsityksen ja mediamenetelmien soveltamista lapsilähtöisen pedagogiikan palvelukseen. Tämä on osoittautunut mahdolliseksi lähestymistavaksi, joka selvästi on tuonut pedagogiseen palvelutuotantoon kokonaan uusia toimintamalleja ja ajattelutapoja. Medialeikki tuottaa kasvatuksen ja opetuksen menetelmiä taiteen työtavoista ja taidehankkeista. Toisaalta se muuntaa pedagogiset tapahtumat taiteen tapahtumiseksi. Mediatuotannon menetelmät tuovat toiminnan arviointiin pedagogisten kriteereiden lisäksi taiteen tarkastelutavan. Medialeikki saattaa kasvatuksen ammattilaiset keskustelemaan suoraan mediataiteen kanssa. Se myös syventää muidenkin taidemuotojen merkitystä taiteena. Musiikki, teatteri, tanssi, kirjoittaminen, kuvataide kuuluvat median ilmaisumuotoihin.
Medialeikissä taide ei ole erillisenä muun pedagogiikan lisänä vaan se on itsessään pedagogiikkaa, toiminnassa sisällä sitä luomassa ja ohjaamassa. Taiteen tekemisen taito tukee kaikkea oppimista ja tutkimista. Löytyy uusia kysymyksiä, erilaisia välineitä ja tekemisen tapoja. Taide on ympäristön havaitsemista ja omien sisäisten kokemusten ilmaisemista. Taide on ajattelua ja luovuutta. Taide aktivoi hiljaisen tiedon virtauksia yhteisössä ja antaa sille monipuolisen metaforisen ilmaisun. Taide tarjoaa näkemisen tavan, todellisuutta tutkivan havaitsemisen ja ajattelun taidon, luovuuden ja innovatiivisuuden lähteen, ilmaisun ja intuitiivisen viestinnän välineitä, valmiita käsikirjoituksia, joihin on nuotinnettu taiteen näkökulmia, taideohjauksen ammatillisuuden, kriittisen foorumin olla dialogissa ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin kanssa, moniarvoisen ihmis- ja yhteiskuntakäsityksen, yhteenkuuluvuutta, merkityksellisiä sosiaalisia tiloja, tapahtumia, kohtaamisia. MEDIALEIKKI SOSIAALISEN TAITEEN TAPAHTUMISENA Edellä ensimmäisessä luvussa kuvattu lapsiryhmän kuvaamisen kokonaisuus on sosiaalisen taiteen tapahtumista. Samoin taiteeseen astutaan, kun mediastudiossa muokataan olevaa ja luodaan uusia todellisuuksia, niin kuvien käsittelynä kuin pienoismaailmojen rakentamisena. Taiteen työtapa toteutuu niin ikään medialeikin prosesseissa, toistuvissa pienissä ja isoissa kehissä. Medialeikissä on lapsilähtöiseen pedagogiikkaan tuotu mediataiteilija Markus Renvallin kehittämä lähimediamalli. Siinä mediakasvatus toteutuu sosiaalisena taiteena, jossa lasten omat henkilökohtaiset kuvat yhdistyvät niiden katsomisessa muodostuvaan yhteisen kuvavirran estetiikkaan. Tässä yhdessä tekemisessä tulee jokainen osallistuja olemassa olevaksi toinen toisensa katseessa. Siten jokainen kuvaushetki ja tuotosten yhteinen katsominen on taiteen äärellä olemista. Jaettavuus tekee havaitsemisesta, sen esillepanosta ja tunnistamisesta taidetta sille joka tuohon jakamiseen ja havaitsemisen tunnistamiseen osallistuu. Taiteen tapahtumista on, kun lapsi katsoo kameran läpi ja maailma luodaan uudelleen lapsen katseessa. Medialeikissä aikuinen antaa lapselle sekä luvan katsoa omalla tavallaan että välineen tämän näkemisen tavan näkyväksi tekemiseen. Se mikä näin koskettaa aikuista, on lapsen havaitsemisen tavan avautuminen aikuisen silmille ja korville ei vain sen esillepanoa, mitä lapsi näkee vaan se miten lapsi maailman hahmottaa. Medialeikissä kuvaaminen, valokuvat ja videot ovat taidetta, koska niin päätämme. Tämä päätös muuttaa tapaamme ottaa ja katsoa kuvia, sitä millaisia merkityksiä kuvista etsimme. Medialeikissä taidetta on tilan antaminen lasten kertomuksille ja halu tehdä ne näkyviksi. Taiteen menetelmiä on prosessi, jolla kertomukset muuttuvat esityksiksi: luonnostelu, käsikirjoittaminen, harjoittelu, kuuntelevan keskustelun herkkyys, arviointi ja uudelleenarviointi, uudelleen tekeminen. Taidetta on vapaus liikkua tilassa, sijoittua siihen totutusta poikkeavilla tavoilla, hahmottaa tilan rakenteita ja tehdä ne näkyviksi. Rakentaa ja luoda uusia maailmoja, lavastaa todeksi kokemuksen unipiiri. Loputon hiominen ja silleen jättäminen. TAIDE MONIPUOLISENA OPPIMISEN MALLISTONA Medialeikin pedagoginen monipuolisuus syntyy taiteesta, mediataiteen soveltamisesta kasvatukseen. Media on havaitsemista ja havaitun esittämistä. Medialeikissä tämä avautuu monialaisena kaikkiin ilmaisun muotoihin. Kuva, sana, teksti, ääni, puhe, laulu, musiikki, värit, muodot, rytmit, liike, keho, tila, ympäristön rakenteiden ja prosessien hahmottaminen ovat kaikki medialeikin ulottuvuuksia. Siten median tekeminen tukee kasvatuksessa kaikkia taiteen ilmaisumuotoja. Taiteen työtavat virtaavat medialeikin kautta kasvatukseen ja opetukseen: kuvaamisen kokeelliset ja luovat muodot, studio- ja prosessityöskentelyn sovellukset, ilmaisun luonnostelu, tuotantoryhmänä työskentely, yhteistoiminnallisuus, uuden etsiminen, käsikirjoittaminen, harjoittelu, esiintyminen, esittäminen muuttuvat luonnollisen huomaamattomaksi osaksi lapsen oppimista. Taidetta medialeikissä on asettuminen avoimeen havaitsemisen tilaan. Tehtävät eivät suuntaudu kohti valmiina odottavaa tulosta. Jokaisen tapahtuman päätöksenä odottaa yllätys, jonka luomisessa lapsella itsellä on ratkaiseva osuus. Kuvakäsikirjoitus kehittyy ja täyttyy lapsen omista oivalluksista. Taiteessa tila ei ole suljettu vaan avoin ja mahdollinen. Lapsi täyttää tilan omalla olemuksellaan, määrittää sen ilmiöitä, asioiden merkityksiä, määrittää niitä uudelleen, sitoo kudelmiksi, niin kuin leikissä. Taiteen kosketuksessa mikä tahansa tulee merkitseväksi. Taiteessa syntyy viime kädessä vain erilaisia töitä, ei oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja. Taiteen tehtävä on palvella ihmistä elämänkokemusten jakamisessa,
kuvaamisessa, maailmaan sijoittumisessa. Tässä mielessä media on maailman oppimisen tilaa, jatkuvaa havaitsemisen ja ilmaisun virtaa, jossa ihmisen osana ei ole olla vain passiivisena kohteena vaan itse aktiivisena oppijana. Taiteessa kyse ei ole yhden oikean vastauksen löytämisestä, vaan käänteisesti yhdestä kysymyksestä löytyvien lukemattomien vastausten joukosta itselle oman etsimisestä. KOKEELLISUUDEN ESTETIIKKA LAPSI KOKEILIJANA Medialeikki antaa lapselle median tekemisen välineet ilman valmiita sisällöllisiä malleja. Tämä merkitsee käytännössä hiljaisesti kätkettyä pedagogista vallankumousta, jossa lapsen kokemisen tapa tulee näkyväksi taiteellisen esittämisen keinoin periaatteessa ilman minkäänlaista taustaolettamusten tai valmiiden ratkaisumallien ja kulttuuristen käytäntöjen rajoittavaa ennakkosuodatusta. Tästä johtuen yhdistelmä lapsi ja kamera edustaa estetiikaltaan lähinnä kokeellisen taiteen reuna-alueita, joilla julkisesti ei ole juurikaan tässä merkityksessä liikuttu. Kokeellisen taiteen estetiikka purkaa ilmaisun yhteyden valmiiksi annettuihin kerronnan tapoihin. Kokeelliset työtavat lähtevät kirjaimellisesti avoimesta kokeilusta ja vapaudesta, mielen vapaudesta seurata impulsseja, todellisuuden tosiasiallisen satunnaisuuden sallimisesta, opittujen merkitysten purkamisesta, valmiiden polkujen välttämisestä, avoimeen maastoon astumisesta. Asenne- ja arvovapauden lisäksi myös tekniikka antaa tähän mahdollisuuksia ja jopa tuottaa niitä. Mitä tapahtuu kun lapsi heiluttaa kameraa, kääntää sen ympäri? mistä eri suunnista kohteita voi lähestyä? millaisia rytmejä ja kestoja kuvilla pitää olla ja voi olla? mitä tapahtuu kun useita kuvia yhdistellään, useita kameroita kuvaa samanaikaisesti? mitä sisältöjä kuvattu tarjoaa? miten esineet, asiat, tapahtumat sijoittuvat katsojan havaintokartalle? millaisia merkityksiä tai merkityksettömyyksiä paljastuu? miten ihmisten toiminta paljastuu kuvissa ja videoilla? millaisia rakenteita, sosiaalisia tottumuksia ihmiset ilmaisevat ja miten niistä irtautuminen näkyy kuvassa ja vaikuttaa katsojassa? AIKUISEN ESTEETTINEN VASTUU Kokeellisuuden estetiikka paljastuu, kun tarkastelee ilmaisun tapaa, johon medialeikkiä opettelevat aikuiset pyrkivät tuottaessaan elokuvallista kerrontaa. Aikuiselle joka ohjaa, on olemassa valmis esteettinen ja dramaturginen kerronnan tapa, jonka voi kokea mielekkääksi. Aikuinen kaipaa selvyyttä, sitä että kerronta sijoittuu johonkin, esittää uskottavan tilanteen ja sen että tapahtumilla on tunnistettava logiikka. Aikuinen toisin sanoen pyrkii tuottamaan esityksen, joka vahvistaa olevaa todellisuuskäsitystä vaikka kyseenalaistaisikin sen ilmenemismuotoja. Kaikki aikuismaisessa lopputuotteessa oleva on osa samaa kokonaisuutta, jolloin todellisuuskokemus ei purkaudu. Esteettisesti vapauttavampaa ja siten myös aivojen kannalta virkistävämpää olisi luoda jotain täysin ennalta arvaamatonta, irrationaalista. Tähän perustuu kokeellisuuden pedagoginen merkitys. Kun kasvatus- ja opetustilanteissa päätöksiä pitää tehdä nopeasti ja jatkuvasti, ohjaavat niitä omaksutut esteettiset arvot. Velvollisuus huolehtia lasten terveestä ja tasapainoisesta maailmankuvasta rajoittaa aikuisen tekemään valintoja, joille hänen mielessään on olemassa valmis ja yhteisössä vahvistettu tausta. Kasvattajan suosima kuvallisen kerronnan hahmo kiinnittyy tuttuun todellisuuskäsitykseen ja tuntuu siitä käsin mielekkäältä ja turvalliselta. Satunnaisuuksien pirstoma kuva todellisuudesta sen sijaan häiritsee sekä mielekkyyden tarvetta että puhtaasti havaitsemisen aistimuksellista kokemista. Aikuisen on vaikea katsoa itselleen käsittämätöntä. Aikuinen kokee mielekkyyden pakenemisen tuskaa katsoessaan satunnaisuuksien leikkiä. Mediakriittisyyden kannalta merkitsevää on, että tuttuuden kaipuussa jää tunnistamatta, mistä esteettinen tajuntamme on kerännyt aineistonsa. Tämän päivän aikuisella sen lähde on televisio ja elokuvat, nuoremmilla aikuisilla koko digitaalisen median avaruudellinen kirjo. Pedagogisesti olennaista on, miten tämä tarjottu estetiikka omaksutaan sellaisenaan. Käytännössä ainoa tietoinen kriittisyys kohdistuu oletettuihin sisältöväittämiin, joiden vaikutus esteettisen hahmottamisen rinnalla on enimmäkseen pinnallinen. Samalla esteettinen vapaus luovutetaan sitä edes huomaamatta.
ESTEETTISEN VALTA JA VAPAUS Valmiina annettu esteettinen ajattelu omaksutaan jo hyvin varhain. Esikouluikäisten lasten kohdalla ero näkyy siinä, miten päiväkodissa pienestä asti olleet lapset ovat tottuneet sosiaaliseen kulttuurin jakamiseen. Heille hauskojen kotivideoiden estetiikasta on muodostunut sosiaalinen normi, jota he yrittävät jäljitellä päästessään itse kuvaamaan. Kotona olleilla lapsilla ei sosiaalisen yhtenäistämisen mediamalleja vielä ole samassa laajuudessa. Tämä on medialeikissä syntynyttä kasvattajan havaintoa vailla tarkempaa tutkimuksellista perustaa. Erityisesti televisio tuottaa joka tapauksessa esteettisesti yhdenmukaistavia ja tylsistyttäviä malleja, joita sosiaalisen samautumisen tarve houkuttelee jäljittelemään. Suomalainen lapsi ei kuitenkaan pysty kilpailemaan markkinoita hallitsevan tuotannon kanssa. Ilmaisumahdollisuuksien tasolla markkinoiden mediatuotanto on saavuttamatonta. Sillä on ylivoimaiset illuusioiden rakentamisen resurssit, trikkikuvauksen tekniikka, harjoittelun ja rakenteiden käsittämätön määrä ja niiden lisäksi se hallitsee tuotantoa ohjaavaa esteettistä ajattelua. Hollywood vetoinen elokuvateollisuus on normittanut elokuvailmaisun tavat ja ohjaa tuotantoa kaupallisesti. Jos esikuvaksi asetetaan sen jäljittely, jäädään pienemmillä resursseilla aina toiseksi. Jos sen kanssa ryhtyy kilpailemaan, kokee huonommuuden. (Markus Renvall) Medialeikissä tuotettu kokeellinen ilmaisu sisältää kuitenkin itsessään omat ylivoimaiset mahdollisuutensa. Mielivaltaiselta tuntuvalla on sittenkin mielekäs ja looginen merkitys nimenomaan aivojen ja oppimisen näkökulmasta. Sen nimi on leikki. Ja juuri vapautuminen valmiista estetiikasta voi tarjota myös yllättävän kokemuksen vapaudesta: tuoreen, raikkaan, inspiroivan, aivoja huuhtelevan ajattelun mahdollisuuksia avaavan kokemuksen. Sellaisen löytää lasten ilmaisun leikillisyydessä. Kerronnan rakenteet ovat myös lapsen ilmaisussa, mutta sillä erolla ettei lapsen ajattelussa ole samoja loogisen johdattelun sidoksia kuin aikuisella. Asiat voivat ilmaantua lapsen maailmaan ilman perusteita, maailma vain on ja siinä olevat asiat näyttävät tulevan satunnaisesti. Tosiasiassa kaikella lapsen ilmaisemalla lienee kuitenkin yhteytensä lapsen kokemusmaailmaan. Leikeissä se on vahvasti kollektiivinen ja lapset tunnistavat toistensa symbolikielen, jakavat merkityksiä, tunteita, kohtaavat maailman ilmiöitä itse luomissaan hahmoissa. Satunnaisuus ja kaoottisuus, mielivaltaisuus, merkitysten muuntelu ja ketjuuntuminen ovat lapsen ylivoimaa. Lapsen toiminnan logiikka on erilainen kuin aikuisen. Tutkia, tarttua, kiinnostua hetken, joka riittää. Niin kuin 2 vuotias lapsi tulee tilaan, ottaa kameran, kääntää, säätää. Ottaa kymmenen kuvaa, jättää kameran. Tarttuu siihen uudelleen kuukausien päästä, taas muutamaksi hetkeksi. Tässä leikin vapaudessa on kokeellisen taiteen estetiikka jo valmiiksi sisällä, lapsen mediaoppiminen noudattaa tätä mallia. MEDIATAIDE IHMISEN LIIKETTÄ ETSIMÄSSÄ Jokaisella ihmisellä on oma olemisen estetiikkansa, liikkeen kauneus jonka tunnistamista mediataide palvelee. Markus Renvallin ja Elina Lauttamäen teos Avoin tanssi 3:1 1 etsi ihmisen omaa liikettä, liikkeen esteettistä vapautta yhteisessä sosiaalisessa tilassa. Teoksen ydin muodostui satunnaisesti kohdattujen ihmisten tanssillisista liikkeistä, joiden kauneutta kameran hidastukset ja videon esitystilanteessa toteutetut ammattitanssijoiden mallinnukset alleviivasivat. Hidastukset paljastavat, miten jokainen liike - sisään astuminen, pysähdys, kohtaaminen - ilmentyy tanssillisen täydellisenä, miten jokapäiväisissä hetkissä tapahtuvat sivuuttamiset, kohtaamiset, kumartamiset, asettumiset edustavat kaikki koreografista luovuutta. Teos toisinti medialeikin periaatetta antaa ihmiselle taiteen ilmaisun kanava rajoittamalla kehyksiä kuten tilaa ja aikaa, mutta jättämällä sisällön, liikkeen muotoilun ihmiselle itselleen. Näin teos toimi alustana ihmisen yksilöllisen liikekielen ainutkertaisuuden näkyväksi tekemiselle. Tämä havainnollistaa sitä, miten samoilla menetelmillä syntyy niin mediataiteen esityksiä kuin pedagogisia sovelluksia ja kysyy sitä, mitä tanssi ja taide ovat suhteessa ihmisen arkeen, tavalliseen elämään. Arjessa jokainen on tanssija ja yhteinen liikkumisemme on yhteistä sosiaalista koreografiaa. LAPSEN LIIKE KAMERAN SILMÄSSÄ Medialeikin kuvaustapahtumissa lapsen liikkuminen avautuu samalla tavalla taideteoksena. Kameran eteen asettuminen, liikkuminen, leikkiminen, tanssiminen näyttöpäätteelle tai valkokankaalle on olemukseltaan taidetta, 1 URB09 Kiasma 9.8.2009 / You Tube
esteettisen syntymisen tapahtumaa. Liike kasvaa liikkujassa, tulee näkyväksi ja virtaa tilaan, katsojan kehoon. Liikkeen kuvaaminen paljastaa sen kauneuden, lihasten jäsenten kehon harmonisen yhteyden itsessään ja suhteessa toisiin tilassa liikkuviin. Tämän näkemisen tavan soveltaminen antaa myös liikkeen pedagogiseen kuvaamiseen uutta syvyyttä. Lapsen liike on lumoavan kaunista, ulos kotilostaan kuoriutuvan kömpelöä ja hapuilevaa, samalla täydellisen kokonaisvaltaista, koko ajan syntyvää tulvillaan pursuavaa merkitystä, yhteyttä liikkeen ja sen tavoitteen välillä. Huolehtivaa aikuista, ystäväänsä lähestyvän lapsen liike on täynnä toisen ihmisen tärkeyttä, kosketusta. Liikkumisessaan lapsi kysyy, kertoo, etsii yhteyttään maailmaan. Lapsen liike värähtelee, aaltoilee toisten lasten kautta yhteisinä liikeparvina, huojuntoina, pyrähdyksinä, keinuntoina, liukumisina, kaatumisina, putoamisina, pysähtymisinä. Kuinka paljon tästä liikkeestä jää aikuiselta huomaamatta? Miten aikuinen tunnistaa liikkeen, lukee liikkeiden viestit? Miten paljon lapsen kasvusta ja oppimisesta on kirjottu liikkeiden kudelmiin! Liikkeen tutkiminen kameralla näyttää, mitä lapsessa tapahtuu, tallentaa ja palauttaa menneeksi muuttuneen uudelleen nykyisyytenä näkyväksi. Samalla se on kasvattajalle pysähtymisen ja lapsen näkemisen mahdollisuus, hetkiä jotka arjessa vilahtavat ohi ilman että niitä ehtisi tunnistaa. Tälle liikkeen kuvaamiselle löytyy lukuisia pedagogisia ja opetusta syventäviä merkityksiä. Lapsen kasvun tueksi se tuo näkyville oppimisen yhden olemuksen, sen miten aivot simuloivat liikkeitä sekä silmän ja muiden aistien havaitsemisessa että samanaikaisesti liikettä koordinoivien hermopiirien ohjauksessa. Kamera ja kuva tekevät lapselle mahdolliseksi tunnistaa yhteys liikkeen tarkoituksen ja sen toteutumisen välillä. Kuva havainnollistaa liikkeen merkityksen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja ympäristöön sijoittumisessa. Siten liikkeen tutkiminen avautuu itsetuntemukseen ja kehonhallintaan, liikkeen havaitseminen on liikkeen hallinnan tunnistamista. Kun liike kuvataan kameralla, joka mahdollistaa hidastuksen, hahmottuu liikkeen kehollinen tiedostaminen ja liikemielikuva sulavan esteettisenä kokonaisuutena. LIIKE LAPSEN MAAILMAAN ASETTUMISENA Yksilöllisen oppimisen lisäksi kuva yhdistää liikkeen sen sosiaalisiin ja kulttuurisiin merkityksiin. Lapsen asettuessa esittämisen tilaan kameran eteen, on liike viestintää ja sijoittumista ryhmän yhteyteen. Liike on kasvojen ilmeitä lapsen puhuessa, tunteiden ja viestinnän pienten vivahteiden tunnistamista. Niin koko kehon liike peleissä, voimistelussa, tanssissa kuin pienet ihon värähdyksetkin ulottavat kokemukselliset vaikutuksensa syvälle alueella, jolla ihminen tunnistaa tapansa olla olemassa oman kehonsa rytmisessä läsnäolossa, siinä fyysisen tilan, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja oman liikkeen muodostamassa keinuvassa aaltoilussa, joka kannattelee kaikkea yhteisöllistä elämää. Kasvattajalle kamera antaa monia mahdollisuuksia lapsen liikkumisen havainnointiin. Lapsi on olemassa liikkeessään, kamera näyttää sen aikuisen silmille. Kamera huomaa asioita, joita ihmissilmä ei erota. Kamera tallentaa ja laajentaa havainnointia suhteessa aikaan. Kuvaa voi toistaa ja tutkia. Kamera voi keskittyä yksityiskohtiin, tiettyihin liikkeisiin tai suorituksiin. - Liikkeen kuvaamisesta Medialeikin reseptikirjassa. LASTEN KUVAT TAITEEN ESILLEPANONA TAIDENÄYTTELY PEDAGOGIIKAN MUOTONA Kun lasten kuvista kootaan näyttely päiväkotiin tai kouluun, sävyttää mediataide pedagogisen tilan ja merkitsee lapsen mediasuhteen uudelleen: Jokainen näyttelykuvia kokeva lapsi, opettaja ja vanhempi hengittää lapsen mediasuhdetta ja sitä miten aikuinen on lapselle tärkeä myös taiteen kautta. Arkisen tapahtuman nostaminen uudelleenkoettavaksi taiteena luo katsojalle saman lähestymistavan kuin taiteen tekijällekin: Katsoja vapautuu näkemään jokapäiväisen uusina elävinä kysymyksinä, avauksina, kutsuina, seikkailujen tilana. Taide värittää sitä tunteista kudottua seinävaatetta, joka verhoaa päivittäisen elämämme. Vaikka askareet ovat samat lasten pukeminen, riisuminen, ruokkiminen, nukuttaminen; lukeminen, kertominen, leikkiminen; lohduttaminen, seuraaminen, ohjaaminen niin todellisuus muuttuu kun sen värit kyllästetään uusilla sävyillä. Lapset näkevät itsensä taiteessa ja taiteena, löytävät taiteen kysymisen tavan, tunnistavat itsensä siitä. Sen lisäksi että lapset kulkevat museoiden näyttelyihin, voisivat näyttelyt syntyä ja kiertää lasten omissa ympäristöissä, kulkea
päiväkodista ja koulusta toiseen. Näin yksi taiteen ilmenemismuoto olisi taidenäyttelyiden luominen suoraan pedagogisiin tiloihin ja tilanteisiin. Taidenäyttely on yksi kanava, jota kautta mediakasvatus ja lapsen mediaymmärrys murtautuu ulos kohteena olevan kuluttajan roolista. Taidenäyttely on tapa keskustella ja olla vuorovaikutuksessa, jakaa kokemuksia mediasta. Taide on alue, jolla lapsen tekeminen, lapsen oma ilmaisu voisi saada vielä uudenlaisen merkityksen. Päiväkodeissa ja kouluissa on perinteisesti laitettu lasten töitä näytteille. Miten tätä perinnettä voisi kehittää tuomalla kuvan käsittelyyn ja esillepanoon taiteen ammatillisuutta, tuottamalla yhdessä taiteilijan kanssa lasten kuvista ja mediasta teoksia, joista syntyy kiertäviä taidenäyttelyitä. Taiteen ja pedagogiikan vuoropuhelussa lapsi viihtyisi. Olla mukana näyttelyssä kuvataiteilijana, jonka oma ilmaisu sellaisenaan on arvostettuna, on lapselle yksi kokemus omasta aktiivisesta roolista suhteessa mediaan. Jokaiselle lapselle tämä voisi olla oppimispolun aikana muutaman kerran toistuva tilaisuus. Samoin olla mukana katsojana jakamassa toisten taiteilijoiden näkemyksiä. Lasten työt ovat lähtökohdiltaan taidetta ja taiteena niitä kannattaa myös rikastaa. LASTEN KUVAT TAITEENA Medialeikki tuottaa jatkuvasti kulttuuripoliittista aineistoa: lasten omia taideteoksia, jotka ovat syntyneet lasten omasta näkemisestä ja ilmaisusta, vapaina ennakkoon annetun esteettisen ohjeistuksen rajoitteista. Lasten kuvat ja videot ovat taideteoksia. Taidetta on myös niiden esillepanon tapa. Esitetty aineisto ohjaa luovaan katsomiseen, josta kuvien sisältö oikeastaan vasta syntyy. Medialeikkiä eri paikoissa käynnistettäessä on aina tehty tavoitesuunnitelma. Yksi kasvattajien ja opettajien tavoitelistalla toistuneista toiveista on ollut lasten oma taidenäyttely. He ovat aavistaneet lasten kuvissa ja videoissa olevan erityisyyden, mistä syystä ne ansaitsevat tulla esille taideteoksina ainakin päiväkodin tai koulun omissa tiloissa, mutta myös yhteisinä esityksinä, joita toisten päiväkotien ja koulujen lapset, vanhemmat, opettajat, lähialueen asukkaat, media tulevat katsomaan ja jakamaan. Medialeikki kysyy, mikä merkitys on lasten kuvilla, miten aikuismaailma suhtautuu lapsen ilmaisuun? Medialeikki tarjoaa kehyksiä, joiden suojassa lapset pääsevät tuottamaan taidetta omasta näkemisestään. Kun lapset saavat kameran käteensä ja löytävät aivan oman näkemisensä, avautuu aikuisen silmille kokonaan uusi kokemisen maailma - usein häkellyttävän väkevä, ennakkoluuloton, tarkka, visuaalisesti kekseliäs. LAPSI KUVAN TUOTTAJANA Medialeikki tuottaa monella tapaa aineistoa lapsen kasvun havainnointiin. Kuvassa lapsella on lupa etsiä nimenomaan omaa ilmaisuaan. Kuville ei ole olemassa valmiiksi annettuja kriteereitä toisin kuin monissa lapsen opettelemissa asioissa. Kuvaamisessa lapsi etsii omaa tapaansa havainnoida ympäristöään. Kuvissaan lapset kertovat itsestään ja maailmoistaan, näkevät toisensa ja itsensä sekä omin että toisten silmin. Kuvien yhteinen katsominen on lapsen sosiaalisen kulttuurin oppimisessa merkittävä tilaisuus. Lapset katsovat mielellään toistensa kuvia, kiinnostuneina toistensa tavoista nähdä he harjaantuvat merkitsevien sosiaalisten tilojen rakentamisessa. Asema kuvien tuottajana vahvistaa lapsen osallisuutta, identiteettiä aktiivisena toimijana. Kuvaaminen on kilpailusta vapaata, tarjoaa roolin jossa voi ottaa julkisesti osan itselleen. Erityisen merkitsevää on, kun huomion jakamisessa vetäytymään tottunut lapsi löytää medialeikin sääntöjen vapauttaman avoimen tilan, jonka voi ottaa itselleen rajoittamatta kenenkään toisen oikeuksia. Lapsen sosiaaliseen rooliin kuuluva itsemääräämisoikeus toteutuu myös kuvien kautta. Kuvan ottajana ja kuvan käsittelijänä lapsi itse päättää kuvan käytöstä, valikoi säilytettävät ja poistettavat, taitojensa mukaan muokkaa niitä. Kun kuvat tulostetaan tai teetetään, tuodaan näytteille, ne saavat merkityksen taideteoksina. Lasten korkeudelle asetettuna ne myös muuttavat koko tilan estetiikkaa ja tekevät näkyväksi lapsen olemusta. KUVAN MERKITYS LAPSEN ILMAISUNA Kuvassaan lapsi tulee näkyväksi sekä itselleen että kasvua seuraaville aikuisille. Se tapahtuu monella tavalla niin sosiaalisesti, emotionaalisesti kuin esteettisesti. Kuva dokumentoi lapsen kehitykseen liittyviä tapahtumia, hetkiä ja merkityksiä. Keskeisintä medialeikissä onkin lapsen näkyväksi tuleminen.
Kuva kiinnittää lapsen ympäristöön, lapsi on osa ympäristöään kuvassa. Kuva on ympäristön havainnointia. Kun lapset kuvaavat omaa päiväkotiaan tai kouluaan, tutustuvat he siihen uusin silmin kameran kanssa. Kuvaaminen tuo uuden suhteen tilassa ja yhteisössä olemiseen. Paperisina ja lasten omissa kansioissa kuvat tulevat käyttöön kasvun ja kiinnittymisen, itsen oppimisen, tunteiden ja kokemusten alustana. Kiintymyssuhteiden heijastuksina kuva voimauttaa, vahvistaa identiteettiä. Kuva on kirjaimellisesti lapsen muistia. Lapsi kertoo itsestään kuvien kautta, niin ensi käynnillä lapsen kotona kuin myöhemmin samojen kuvien äärelle palatessa toistaa omaa historiaa, joka sekin koko ajan muuntuu, saa rinnalleen uusia kuvia. Vielä vuosienkin päästä kuva elää lapselle. Se tekee arvokkaaksi lapsen oman kasvun kansioon tallentuvat kuvat. Omassa kansiossaan lapsi katselee kuviaan, näyttää niitä toisille. Lapset jakavat kuvakokemuksia keskenään. Yhteisessä toistensa kuvien katsomisessa kuvat saavat merkityksen lasten keskinäisenä kommunikaationa, sosiaalisena viestintänä ja tilaan sijoittumisena. Kun kaksi lasta katsoo toistensa kuvia, tulee siitä oman kehityksen arviointia, jaettua aikaa. Ja lapsi malttaa istua ja katsoa toistensa kuvia. Lapsilla on läsnäolon taito. Siksi kuvien, kansioiden tulisi olla siten saatavilla, että lapset voivat tarpeensa mukaan niitä selailla. Kasvattajille ja opettajille kuvat ovat näkymiä lasten ajatteluun, tunteisiin, sosiaalisiin suhteisiin. Pysähtyessään lapsen kuvien äärelle aikuinen havahtuu huomaamaan, miten todellista on lapsen oma tapa nähdä maailma. Kuvat nostavat esille asioita, joita ei välttämättä tutuissakaan lapsissa ole huomannut. Kuvasta lapsi voi avata kuvan taakse kätkeytyviä kokemuksia. Lapsi pystyy näkemään itsensä, toimintatapansa ja myös keskustelemaan ja selittämään niitä aikuiselle. Kuvissa ja videoissa aikuinen tutustuu lapseen uudella tavalla, näkee lapsen uusin silmin. Kuva paljastaa lapsen olemuksen, liikkumisen, kehollisen viestinnän, ilmeiden herkkyyden, katseen suunnan video ja kuva ovat aikuiselle ajan pysäytys, mahdollisuus tunnistaa jo tapahtuneesta uusia piirteitä, ymmärtää ja muuttaa omaa huomiotaan. Lapsi näkyy hetkessä, ajassa, tilassa, ryhmässä, ryhmän jäsenenä. Kuva kutsuu esiin ryhmässä tapahtuvan, tuo tarkasteltavaksi myös koko ryhmän, sen dynamiikan ja sen suhteita ohjaavan koreografian.