-10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus. Marika Hakala. Tutkimuksen taustaa



Samankaltaiset tiedostot
Syöpä ja eriarvoisuus

3. KUOLLEISUUS JA ELINAIKA

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä

Taulukko 143.1b/4. Naisten vaivojen esiintyminen opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan sukupuolittain (%) (AMK)

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Sosioekonomiset terveyserot 90-vuotiailla naisilla ja miehillä

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa


Onko erikoissairaanhoidon kustannuksissa ja vaikuttavuudessa sosioekonomisia eroja? Esimerkkinä sydäninfarktin hoito Unto Häkkinen 8.2.

Suomiko terveyden edistämisen. Tiedätkö, montako diabeetikkoa maassamme on tällä hetkellä?

Aikuiskoulutustutkimus2006

Ravitsemus näkyy riskitekijöissä FINRISKI 2012 tuloksia

Muutokset suhteutettiin väestökehitykseen ja ikärakenteeseen. Uusien digitaalisten palveluiden ja logistiikan mahdollisuudet otettiin huomioon

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari

MUUTOKSET VALTIMOTAUTIEN ESIINTYVYYDESSÄ

Suomalaisten verenpaine FINRISKI 2012 tutkimuksen mukaan

Vihreiden yhdistysten jäsenmaksumäärät 2007 (vahvistettu puoluehallituksessa

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Johdanto. Aineistojen analysoiminen perustuu paikkatietomenetelmiin.

Kansanterveystiede L2, L3, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Näissä ammateissa on suurin alkoholiriski Naiset ja miehet, duunarit ja asiantuntijat eläke- ja kuolinsyytilastojen valossa

18-79 vuotiaat Painottamaton n= Painotettu (.000) N=

Suomalaisten veren kolesterolitasot ja rasvan ruokavaliossa FINRISKI 2012-tutkimuksen mukaan

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

jokseenkin samaa mieltä täysin samaa mieltä täysin eri mieltä N % % % % hiukan eri mieltä Opiskelun kesto

TILASTOKATSAUS 15:2016

Taulukko 87b/1. Tarve käyttää rahaa pelaamiseen yhä enemmän opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

SOSIODEMOGRAFISET TEKIJÄT JA ELÄMÄNTAVAT SOSIOEKONOMISTEN TERVEYSEROJEN TAUSTALLA SUOMESSA

TIETOISKU 5/

LAUSUNTO LAHTI 1 (3) MENETETYT ELINVUODET (PYLL) -INDEKSI (PYLL = Potential Years of Life Lost)

Terveyspalvelut ja terveyserot. Kristiina Manderbacka SLY-seminaari

Facebookin käyttäjien iän, sukupuolen ja asuinpaikan vaikutus. matkailumotivaatioihin ja aktiviteetteihin Juho Pesonen

Osastopäällikkö, tutkimusprofessori

Valtakunnallisia ATH-tutkimustuloksia sote-alueiden välisistä eroista terveydessä ja sote-palvelujen saamisessa

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Tervola Varevaaran tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Ver 2 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila

Oikeudenmukaisuus terveyspolitiikassa ja terveydenhuollossa Suomen sosiaalifoorumi Tampere

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Sosioekonomiset terveyserot

Rattijuopon elämänkaari

Nuorten aikuisten terveyden ja elintapojen alue-erot ATH-tutkimuksen tuloksia erityisvastuualueittain (suunnitellut sote-alueet)

Sepelvaltimotaudin riskitekijät ja riski koulutusryhmittäin

Kangasala Kisaranta muinaisjäännösinventointi 2012

KUOPIO Viitaniemen ranta-asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2018

VERENKIERTOELINTEN (KARDIOVASKULAARISTEN) SAIRAUKSIEN AIHEUTTAMAT KUOLEMAT LISÄÄNTYIVÄT STATIINIAIKAKAUDELLA

Taulukko 122b/1. Omien lasten lukumäärä opiskelun keston, opiskelupaikkakunnan ja koulutusalan mukaan (%) (YO)

Terveyden tasa-arvoa koskevassa tutkimuksessa

20-30-vuotiaat työelämästä

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Sukupuolten ammatillisen eriytymisen mittarit, kehitys ja rakenne

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Alkoholinkäytön puheeksiotto ja aikuisten alkoholin käytön trendit. Tuomas Tenkanen

Holiday Inn, Tampere Kari Lahti

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017

Ruovesi Pappilankulma Vesihuoltolinjan muinaisjäännösinventointi 2011

Skenaariot suurpetokantojen verotuksen suunnittelussa

TUTKIMUSAINEISTON ANALYYSI. LTKY012 Timo Törmäkangas

DI-katsaus 2008 SUOMEN RAKENNUSINSINÖÖRIEN LIITTO RIL. Huhtikuu Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL


Tuloryhmien väliset kuolleisuuserot maakunnissa

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

SAIRASTAVUUSINDEKSI HELSINGISSÄ JA PERUSPIIREITTÄIN 2011

Nuorten vapaa-aikatutkimus 2009 järjestöjen kannalta. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta pääsihteeri Tuomas Kurttila Järjestöseminaari

Pylväsdiagrammi Suomen kunnat lääneittäin vuonna Piirakkadiagrammi Suomen kunnat lääneittäin vuonna 2003 LKM 14.8% 11.2% 19.7% 4.9% 3.6% 45.

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Kestävyyskunto ja työkykyisyyden haasteet

Kuolleisuuden alue-erot ja niiden historia. Kari Pitkänen, Seppo Koskinen ja Tuija Martelin

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Tupakointi- ja alkoholikuolleisuuden muutosten vaikutukset sukupuolten välisiin elinajanodotteiden eroihin

Otanko riskin vai vältänkö vaaran? - tutkimustietoa ja selviytymiskeinoja

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Nurmijärvi, Zonation-aluetunnus 40

Yleiskuva. Palkkatutkimus 2005, osa I. Tutkimuksen tausta. Tutkimusasetelma. Tulosten edustavuus

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

KORJUU- JA KULJETUSYRITYSTEN KANNATTAVUUS

TILASTOKATSAUS 3:2019

SAKU ry:n henkilöstön lentopalloturnaus Vierumäki MIEHET A

Alueelliset työmarkkinat luvulla. Pekka Myrskylä

Kanalinnustajien neljä eri kastia. Riistapäivät , Ahti Putaala

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

Keski-iän työuran ja työkyvyn vaikutukset vanhuuteen

VÄESTÖENNUSTE

Terveydenhuollon haasteita ja ongelmia. Perjantai-yliopisto Juha Teperi

Tilastokatsaus 11:2013

Väestökatsaus. Huhtikuu Väestönmuutos vuodenvaihteesta kunnittain huhtikuussa 2016

En Kyllä Otin En Kyllä Otin

Tilastojen kehittämistarpeet aluetalouden ja politiikan näkökulmasta

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkintojen järjestäjät

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

Miten väestöennuste toteutettiin?

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen

Transkriptio:

Sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset erot Suomessa -10 km² ruutuaineistoon perustuva tutkimus Marika Hakala Tutkimuksen taustaa Suomessa kuolleisuudessa on merkittävää alueellinen vaihtelua: Itä- ja Pohjois- Suomessa ylikuolleisuutta maan länsi- ja eteläosiin nähden kuolleisuusero johtuu pitkälti sydän- ja verisuonisairauksista aiemmat tutkimukset kunta- ja läänitasoisia 1

aiempia tutkimuksia kuntatason tutkimus: S.Näyhä 1989: verenkiertoelinsairauksien alueelliset kuolleisuuserot miehillä vuosina 1961-1985 korkean kuolleisuuden raja kaakosta luoteeseen Itä-Suomi, Oulun läänin keskiosat, Lapin läänin keskiosat korkean kuolleisuuden keskittymät alueellisten erojen syistä selitykset kuolleisuuden alueellisista eroista vaihtelevat ja ovat edelleen osin tuntemattomia biologisiin tekijät perimä sosiaalisen ja fyysisen ympäristö käyttäytyminen 2

tutkimuksen tarkoitus tarkastella Suomen sepelvaltimotaudin alueellisia kuolleisuuseroja Tilastokeskuksen keräämän 10x10 km- ruutuaineiston avulla merkitys? sosiaali-ja terveyspoliittinen tavoite kaventaa alueellisia terveyseroja mahdollisuus tehostaa sairauksien hoitoa ja ehkäisyä ongelma-alueilla sairauksien aiheuttaman kuormituksen sekä hoitokäytäntöjen ja ehkäisytoimien vaikuttavuuden arviointi ongelmanasettelu antaako kunta-aineisto kuolleisuuden alueellisesta jakaumasta virheellistä kuvaa ekologisen virhepäätelmän kautta? hypoteesi: alueelliset erot säilyivät, vaikka kokonaiskuolleisuus väheni tutkimusajanjaksolla 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun 3

aineisto Tilastokeskuksen keräämä koordanaattisidonnaiset, ruutukohtaiset kuolleisuustiedot vuosilta 1978-1995 tilastointialue 10x10km-peruskarttaruutu kuolinpaikka määräytyy kuolinhetken asuinpaikan perusteella tutkimusajankohdat: 1978-1980, 1981-1985, 1986-1990 ja 1991-1995 tarkastelussa ruutukohtaiset suoralla menetelmällä vakioidut kuolleisuusluvut: SDR = kuolemantapaukset/ 100000 poistaa ikärakenteen vaikutusta kuolleisuuteen, jolloin havaitut erot eivät johdu ikärakenteen vaihtelusta tietosuojaus ruudut, joissa koko aikajaksolla 1978-95 on ollut alle 30 kuollutta on salattu salauksen jälkeen kuolleisuustieto poistuu noin 1200 ruudusta, ja tietoa on jäljellä 2081:ssa ruudussa heikentää huomattavasti harvaan asuttujen alueiden tutkimusta (Lappi, Oulun lääni) tulkinta epäluotettavaa 4

TULOKSET miesten sepelvaltimotautikuolleisuus laski koko tutkimusajan kiihtyen 1990-lukua kohti naisten kuolleisuudessa myös laskeva suuntaus suoralla menetelmällä vakioitu kuolleisuusluku (SDR) 500 450 400 350 300 250 200 150 1978-80 1981-85 1986-90 1991-95 miehet naiset vuosi miesten sepelvaltimokuolleisuuden vaihtelun arvio hajontakuvioilla: keskihajonnat (sd) samansuuruisia ja hajontakuviot samanmuotoisia miesten kuolleisuuslukujen hajontakuviot 5

miesten sepelvaltimokuolleisuuden alueellinen vaihtelu kvartiililuokitus Sepelvaltimotaudin alueellinen vaihtelu oli pysyvää: alhaisimman kuolleisuuden alueet (vihreät ruudut) sijaitsevat Lounais- ja Etelä-Suomessa Kaikkina tutkimusajankohtina on näkyvissä raja länsirannikolta kaakkoon, jonka koillispuolella alueet kuuluvat laajalti kahteen suurimpaan kvartiiliin Oulun läänin keskiosat kuuluvat kaikilla ajankohdilla suurimman kuolleisuuden alueisiin Lapin läänissä kuntien sisäiset vaihtelut ovat suuria Pienimmän ja suurimman kvartiilin erot jopa 8- kertainen Naisten sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset erot vastaavat miesten alue-eroja. poikkeuksena Lapin pieni kuolleisuus pienimmän ja suurimman kvartiilin erot noin 5- kertaiset 6

yhteenvetona Tutkimuksen perusteella sepelvaltimotautikuolleisuuden alueelliset kuolleisuuserot vaikuttavat pysyviltä ja riippumattomilta kokonaiskuolleisuuden vähentymisestä Tulokset vastaavat aikaisempia kuntatason alueellisia kuolleisuustutkimuksia: raja korkean kuolleisuuden alueesta kulkee Kotkan tienoilta Kokkolan seudulle alueellinen kuolleisuuserojen tarkastelu on koko Suomen mittakaavassa haastavaa. Siksi kyseisen aineiston avulla voitaisiin tulevaisuudessa tarkasteluun valita pienempiä alueita, mikä mahdollistaisi myös kunnan sisäisten alue-erojen tutkimuksen 7