KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 5.10.2012 Taltionumero 2649 Diaarinumero 3916/2/11 1 (19) Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus S Oy Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely Markkinaoikeuden ratkaisu Markkinaoikeus 17.11.2011 nrot 525 ja 526/2011 R:n kaupunki on pyytänyt kansallisella hankintailmoituksella ja 4.6.2010 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia vanhusten tehostetusta palveluasumisesta ajalle 1.1.2011 31.12.2017, minkä lisäksi tarjouspyyntö on sisältänyt mahdollisuuden jatkaa sopimuskautta kahdella yhden vuoden pituisella optiokaudella. R:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on 26.10.2010 tekemällään hankintapäätöksellä ( 253) valinnut C Oy:n (myöhemmin ME Oy), AM Oy:n (myöhemmin AT Oy) ja MH Oy:n palvelujen tuottajiksi. Markkinaoikeus on hylännyt muun ohella S Oy:n valituksen ja velvoittanut yhtiön korvaamaan R:n kaupungin, C Oy:n ja AM Oy:n oikeudenkäyntikulut kunkin osalta 500 eurolla sekä MH Oy:n oikeudenkäyntikulut 500 eurolla korkoineen.
2 (19) Markkinaoikeus on perustellut päätöstään seuraavasti: Pääasiaratkaisun perustelut Julkisista hankinnoista annetun lain (jäljempänä hankintalaki) 2 :n 1 momentin mukaan hankintayksikön on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailuolosuhteet, kohdeltava hankintamenettelyyn osallistujia tasapuolisesti ja syrjimättä sekä toimittava avoimesti ja suhteellisuuden vaatimukset huomioon ottaen. Hankintamenettelyn valinta Valittajat ovat esittäneet, ettei vanhusten tehostettua palveluasumista olisi saanut hankkia puitejärjestelynä eikä hankintayksikkö ole perustellut puitejärjestelyn käyttöä. Hankintalain 5 :n 1 momentin 15 kohdan mukaan puitejärjestelyllä tarkoitetaan yhden tai usean hankintayksikön ja yhden tai usean toimittajan välistä sopimusta, jonka tarkoituksena on vahvistaa tietyn ajan kuluessa tehtäviä hankintasopimuksia koskevat ehdot, kuten hinnat ja suunnitellut määrät. Hankintalain 31 :n 2 momentin mukaan puitejärjestelyyn perustuvat hankintasopimukset on tehtävä puitejärjestelyn alkuperäisten osapuolten kesken. Puitejärjestelyn ehtoihin ei saa tehdä huomattavia muutoksia sen voimassaoloaikana. Puitejärjestelyä ei saa käyttää kilpailua vääristävällä, rajoittavalla tai estävällä tavalla. Pykälän 3 momentin mukaan puitejärjestely voi olla voimassa enintään neljä vuotta. Hankinnan kohteen välttämättä sitä edellyttäessä puitejärjestely voi olla poikkeuksellisesti kestoltaan pidempi. Lain esitöiden (HE 50/2006 vp s. 81) mukaan puitejärjestely soveltuu erityisesti sellaisiin hankintoihin, joissa palvelun määrää ei ole tarkoituksenmukaista etukäteen vahvistaa. Menettelyn käyttö mahdollistaa kestoltaan melko pitkien sopimusten käytön. Oikeuskirjallisuudessa (Elise Pekkala Mika Pohjonen: Hankintojen kilpailuttaminen ja sopimusehdot, 2010, s. 223 224) on todettu, että pitkä puitejärjestely on mahdollinen, jos esimerkiksi tehtävien investointien takaisinmaksuaika edellyttää sitä. Toisaalta kirjallisuudessa on katsottu, että puitejärjestelyn kesto on eri asia kuin sen nojalla tehdyn lopullisen hankintasopimuksen kesto, joka voi olla hankinnan luonteen mukaan myös pidempi.
3 (19) Hankintayksikkö on pyytänyt avointa menettelyä koskevalla kansallisella hankintailmoituksella ja tarjouspyynnöllä tarjouksia vanhusten tehostetusta palveluasumisesta kolmessa eri kohteessa. Markkinaoikeus toteaa, että tässä kysymyksessä olevat valitukset koskevat tarjouspyynnössä määriteltyjen kohteiden 1.1 ja 2 palveluntuottajien valintaa. Hankinnan sopimuskausi on tarjouspyynnön mukaan 1.1.2011 31.12.2017, minkä lisäksi hankintayksikkö on varannut mahdollisuuden jatkaa sopimuskautta alkuperäistä sopimusta vastaavilla ehdoilla vuosille 2018 ja 2019. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että palveluntuottaja voi määritellä tarjouksensa alkamaan myöhemmin kuin 1.1.2011, mutta palvelua on tarjottava sopimuskauden loppuun saakka. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankintayksikkö tekee valittujen palveluntuottajien kanssa puitesopimuksen. Edelleen tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että hankintayksikkö ostaa määrärahojensa ja tarpeen mukaan paikkoja tarjouskilpailussa parhaiten sijoittuneilta palveluntuottajilta puitesopimuksessa mainituin ehdoin. Hankintayksikön on ilmoitettu sijoittavan asukkaat harkintansa mukaan sopivaksi katsomalleen kilpailutuksessa hyväksytyksi tulleelle palveluntuottajalle ottaen huomioon kilpailutuksen tulos. Hankintalain 24 :n 1 momentin mukaan hankinnassa on käytettävä ensisijaisesti avointa tai rajoitettua menettelyä. Markkinaoikeus toteaa, että hankintamenettelyn lajin valinta on kuitenkin hankintayksikön harkintavallassa hankintalain 25 32 :ssä säädettyjen edellytysten asettamissa rajoissa. R:n kaupunki on hankintamenettelyssään pyrkinyt siihen, että valittujen tarjoajien kanssa tehdään puitesopimukset edellä todetun hankintakauden ajaksi ja siten, että sopimuksia on mahdollista jatkaa enintään kahdella vuodella. Puitesopimus on luonteeltaan lopullinen hankintasopimus, jossa ei ole jätetty avoimeksi muuta kuin palvelun tilaamiseen ja toimittamiseen liittyvät käytännön seikat. Kaikki tarjouksen valintaan liittyvät perusteet, kuten hinnan määräytyminen ja laatu, on ratkaistu sitovasti jo kilpailutusvaiheessa. Kun hankintayksikkö tekee tilauksia puitesopimuksessa mukana olevilta palveluntuottajilta, sen on noudatettava tarjouskilpailun tuloksena asettamaansa paremmuusjärjestystä tai muuta mallia, jonka perusteella tilaukset tehdään. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut harkintavaltansa puitteissa kilpailuttaa vanhusten tehostettua palveluasumista koskevan hankinnan siten, että se on hankintapäätöksellään valinnut kolme puitesopimustoimittajaa, jolta asumispalveluita tullaan sopimus- eli hankintakauden aikana tilaamaan kulloistakin tarvetta vastaavasti. Ottaen huomioon, että hankinnan kohteena on ollut vanhusten palveluasuminen,
4 (19) jossa palvelun tarkoituksena on tarjouspyynnön liitteen 1 mukaan turvata mahdollisimman itsenäinen selviytyminen turvallisessa ja kodinomaisessa ympäristössä asukkaan loppuelämän ajan, ja huomioiden vielä palvelun tuottamiseen tarvittavat investoinnit, kuten toimitilojen hankkiminen, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti kilpailuttaessaan puitesopimustoimittajat enintään yhdeksän vuoden pituisille hankintasopimuskausille. Markkinaoikeus toteaa vielä, ettei hankintayksiköllä ole ollut velvollisuutta tehdä ennen hankintamenettelyn aloittamista tehdystä hankintamenettelyn valinnasta hankintalain mukaista kirjallista ja perusteltua päätöstä. Vertailuperusteiden asettaminen Valittajat ovat esittäneet, että tarjouspyyntö on laadittu siten, että se suosii valittuja tarjoajia. Hankintalain 72 :n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arvioinnissa käytettävien vertailuperusteiden tulee liittyä hankinnan kohteeseen ja mahdollistaa tarjousten puolueeton arviointi. Pykälän 2 momentin mukaan käytettäessä valintaperusteena kokonaistaloudellista edullisuutta myös arvioinnissa käytettävät vertailuperusteet on ilmoitettava tärkeysjärjestyksessä hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä. Vertailuperusteiden asettamisessa voidaan noudattaa soveltuvin osin myös, mitä 62 :ssä säädetään. Hankintayksiköllä on harkintavaltaa sovellettavien kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteiden sekä niiden mahdollisen painotuksen määrittämisessä. Kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailuperusteina tulee käyttää sellaisia seikkoja, joiden perusteella voidaan selvittää, mikä tarjouksista on taloudellisesti edullisin. Vertailuperusteiden tulee lisäksi liittyä hankinnan kohteeseen ja olla luonteeltaan syrjimättömiä. Vertailuperusteet eivät myöskään saa antaa hankintayksikölle rajoittamatonta vapautta tarjousten vertailun toteuttamisessa. Tarjouksen valintaperusteena on ollut kokonaistaloudellinen edullisuus, jonka vertailuperusteita ovat olleet vertailuhinta 70 prosentin ja palvelun lisälaatutekijät 30 prosentin painoarvolla. Tarjouspyyntöasiakirjoissa on ilmoitettu palvelun vähimmäisvaatimukset. Palvelun lisälaatua on ilmoitettu vertailtavan vähimmäisvaatimukset ylittävältä osalta tarjouspyynnön liitteessä 3 ilmoitettujen kriteerin perusteella. Liitteessä 3 palvelun
5 (19) lisälaatua koskeva vertailuperuste on jaettu seuraaviin alakohtiin: asukkaan asuintilat (0 7 pistettä), WC- ja peseytymistilat (0 3 pistettä), yksikössä on sertifioitu laatujärjestelmä (kyllä, 5 pistettä; ei, 0 pistettä), ateriapalvelut (0 7 pistettä), palvelunkuvaus arkeen kuuluvista luovan terapian muodoista (0 4 pistettä) ja palvelukuvaus lääkäripalveluiden järjestämisestä (0 4 pistettä). Edellä mainittujen alakohtien osalta on ilmoitettu, mitä tarjouksesta on pitänyt käydä ilmi vertailukohdan arviointia varten ja mitä ominaisuuksia hankintayksikkö tulee arvostamaan tarjousten vertailussa. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole ylittänyt harkintavaltaansa määritellessään hinnan ja laatutekijöiden painoarvot tarjouspyynnössä. Tarjousten laadun vertailuperusteet ovat liittyneet hankinnan kohteeseen, ja niiden perusteella on ollut mahdollista määrittää, mikä tarjouksista on kokonaistaloudellisesti edullisin. Vertailuperusteet eivät myöskään ole antaneet hankintayksikölle rajoittamatonta vapautta tarjousten vertailun toteuttamisessa. Hankintayksikkö ei ole toiminut vertailuperusteita asettaessaan epätasapuolisesti taikka syrjivästi. Näin ollen hankintayksikön ei voida katsoa menetelleen hankintasäännösten vastaisesti määritellessään tarjousten vertailuperusteet ja niiden painoarvot tarjouspyynnöstä ilmenevällä tavalla. Tarjoajien kyky toteuttaa hankinta Valittajat ovat esittäneet, ettei valituilla tarjoajilla ole ollut todellisia edellytyksiä toteuttaa hankinnan kohteena olevaa palveluasumista tarjouspyynnössä edellytetyllä tavalla. Markkinaoikeus toteaa, että oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei tarjoajalta voida edellyttää, että sillä jo tarjouksentekohetkellä täytyisi olla käytettävissään palvelun tuottamisessa tarvittavat resurssit. Riittävää on, että tarjoaja on hankintayksikölle luotettavalla todennäköisyydellä osoittanut, että sillä on sopimuksen täyttämisen alkaessa edellytykset palvelun tuottamista varten. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on voinut lähtökohtaisesti luottaa tarjoajien tarjouksissaan toiminnan aloittamisesta ja toimitiloista antamiin tietoihin. Asian käsittelyssä ei ole tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella hankintayksikön olisi tullut asettaa kyseenalaiseksi tarjoajien tarjouksissaan ilmoittamat tiedot. Hankintapäätöksen perusteleminen Hankintalain 72 :n 1 momentin mukaan tarjouksista on hyväksyttävä se, joka on hankintayksikön kannalta kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin.
6 (19) Hankintalain 73 :n 1 momentin mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaiden ja tarjoajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista sekä tarjousmenettelyn ratkaisusta kirjallinen päätös, joka on perusteltava. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksestä tai siihen liittyvistä asiakirjoista on käytävä ilmi ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneet seikat, joita ovat ainakin ehdokkaan, tarjoajan tai tarjouksen hylkäämisen perusteet sekä ne perusteet, joilla hyväksyttyjen tarjousten vertailu on tehty. Hankintalain 73 :ää koskevissa esitöissä (HE 190/2009 vp s. 47) on todettu, että hankintayksikön tulisi joko hankintapäätöksessä tai siihen liittyvissä muissa asiakirjoissa kertoa ratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko hankintamenettelyssä noudatettu lain velvoitteita. Edelleen esitöissä on todettu, että tarjousvertailun osalta perustelut tulisi esittää sellaisella tarkkuudella, että tarjoajalle käy ilmi oman tarjouksen sijoittuminen tarjouskilpailussa suhteessa muihin tarjouksiin. Tarjousvertailusta tulisi selkeästi ilmetä kaikkien tarjousten osalta, miten niitä on arvioitu kunkin vertailuperusteen osalta. Tarjousvertailusta tulisi esimerkiksi käydä ilmi, mihin konkreettisiin tarjouksista ilmenneisiin seikkoihin vertailu on kunkin vertailuperusteen osalta perustunut ja mihin tarjousten piste-erot perustuvat. Tarjouspyynnössä on aiemmin kuvatulla tavalla ilmoitettu tarjousten vertailuperusteet painoarvoineen sekä se, mitä tarjouksesta on pitänyt käydä ilmi kunkin vertailukohdan arviointia varten ja mitä tekijöitä kunkin vertailukohdan osalta arvioidaan. Hankintapäätöksen liitteenä on ollut taulukko, josta on käynyt ilmi hintavertailu, yhteenveto tarjousten saamista lisälaatupisteistä ja tarjousten saamat kokonaispisteet. Hankintapäätösasiakirjoissa on ilmoitettu kunkin tarjouksen saamat pisteet ja pisteiden perusteet jokaisen laadun vertailuperusteen osalta viittaamalla tarjouspyynnössä asetettujen yksilöityjen edellytysten täyttymiseen tarjouksessa sekä listattu tarjotut hinnat perittävän vuokran, ateriamaksun ja palvelumaksun osalta. Markkinaoikeus katsoo, että hankintapäätös, joka on sisältänyt tiedot hintavertailusta tarjottuine hintoineen ja laatuvertailun perusteista, on antanut tarjoajille riittävät tiedot hankintayksikön ratkaisusta ja sen perusteista. Näin ollen hankintayksikkö ei ole menetellyt hankintasäännösten vastaisesti hankintapäätöstä perustellessaan.
7 (19) Tarjousten vertailu S Oy on kiinnittänyt huomiota erityisesti vertailukohtien asukkaan asuintilat ja WC- ja peseytymistilat osalta suoritettuun tarjousten vertailuun. Asukkaan asuintilojen sekä WC- ja peseytymistilojen vähimmäisvaatimuksissa on muun ohella ilmoitettu, että pääsääntöisesti asukkaalla on käytössään yhden hengen huone ja että perustellusta toiminnallisesta syystä voi olla myös kahden hengen huoneita muun muassa pariskuntakäyttöön. Edelleen vähimmäisvaatimuksissa on ilmoitettu, että asuinhuoneiden ja muiden tilojen koot täyttävät aluehallintoviraston esittämät kriteerit. Hankintayksikkö on markkinaoikeudessa esittänyt, että edellä mainitulla on tarkoitettu aluehallintoviraston vanhusten ympärivuorokautisen hoivan ja palvelujen valvontasuunnitelmaa. Kysymyksessä olevassa valvontasuunnitelmassa on todettu, että uutta rakennettaessa tai vanhaa saneerattaessa on suositeltavaa rakentaa pääasiassa vain riittävän tilavia yhden hengen huoneita, joissa on oma WC:llä ja suihkulla varustettu hygieniatila, joka on kooltaan noin 4 5 neliömetriä. Palvelun lisälaatua on aiemmin kuvatulla tavalla ilmoitettu vertailtavan vähimmäisvaatimukset ylittävältä osalta. Vertailukohdan asukkaan asuintilat arvioinnissa on tarjouspyynnön mukaan painotettu yhden hengen asukashuoneiden määrää ja kokoa sekä mahdollisuutta majoittaa toiminnallisista syistä myös aviopareja. Vertailukohdan WC- ja peseytymistilat arvioinnissa on ilmoitettu painotettavan asukashuoneiden, joissa on oma saniteettitila huoneen yhteydessä, määrää sekä WC-tilojen kokoa. Hankintapäätöksen mukaan asukkaan asuintilojen vertailussa tarjoaja on saanut 3,5 pistettä, jos huoneista vähintään 90 prosenttia on yhden hengen huoneita, ja 1 pisteen, jos huoneista vähintään 50 prosenttia on yhden hengen huoneita. Vastaavasti tarjoaja on saanut 3,5 pistettä, jos kaikki yhden henkilön huoneet ovat vähintään 15 neliömetrin kokoisia, ja 1 pisteen, jos osa yhden hengen huoneista on vähintään 15 neliömetrin kokoisia. WC- ja peseytymistilojen vertailussa tarjoaja on saanut 3 pistettä, jos kaikissa huoneissa on vähintään 4 neliömetrin kokoinen WC-tila, ja 1 pisteen, jos osassa huoneita on vähintään 4 neliömetrin kokoinen WC-tila. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on sillä tarjousten vertailussa oleva harkintavalta huomioon ottaen voinut asettaa tarjousten vertailuperusteeksi asuintilojen laadun edellä kerrotulla tavalla.
8 (19) S Oy on antanut tarjoukset kohteista 1.1 ja 2. Yhtiön kohteeseen 1.1 antamasta tarjouksesta käy ilmi, että hoitoyksikössä on 14 hoitopaikkaa, joista 13 on tarjottu hankintayksikölle. Tarjouksen kohdassa Asukkaan asuintilat ja varatut apuvälineet on ilmoitettu seuraavaa: 10 kpl 1 hh, huonekoko 18 m² ja 3 kpl 2 hh, huonekoko 23 m². Kun S Oy:n kohteeseen 1.1 tarjoamien yhden hengen huoneiden määrä on edellä kerrotun perusteella ollut noin 77 prosenttia, markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole menetellyt tarjousten vertailussa hankintasäännösten vastaisesti, kun S Oy on saanut tältä osin tarjousten vertailussa yhden pisteen. S Oy tarjonnut kohteen 2 osalta 12 hoitopaikkaa. Tarjouksessa on ilmoitettu, että asuinhuoneiden kokonaismäärä 12 kpl, joista 12 kpl 1 hh, huonekoko 36 m². Näin ollen tarjotuista huoneista kaikki ovat olleet yhden hengen huoneita. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö on menetellyt tarjousten vertailussa hankintasäännösten vastaisesti, kun S Oy:n tarjous on tältä osin saanut yhden pisteen 3,5 pisteen sijasta. S Oy ei ole saanut WC- ja peseytymistiloja koskevasta vertailukohdasta pisteitä, kun taas tarjouskilpailun voittaneet tarjoajat ovat kukin saaneet kysymyksessä olevasta vertailukohdasta täydet 3 pistettä. S Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu, että WC-tilojen koot täyttävät invamitoituksen. Lisäksi tarjouksessa on ilmoitettu, että kohteen 1.1 WC-tilat ovat kooltaan noin 3 neliömetriä ja kohteen 2 noin 3,3 neliömetriä. Tarjouskilpailun voittaneista tarjoajiasta AM Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu, että WC-tilojen koko on 4,5 neliömetriä. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikkö ei ole menetellyt virheellisesti S Oy:n ja AM Oy:n WC- ja peseytymistiloja pisteyttäessään kiinnittäessään huomiota WC-tilojen kokoon ja antaessaan S Oy:lle tarjouspyynnön liitteessä 3 ilmoitetulla tavalla alle 4 neliömetrin suuruisesta tilasta nolla pistettä ja AM Oy:lle yli 4 neliömetrin suuruisesta tilasta 3 pistettä. MH Oy:n tarjouksessa on ilmoitettu WC- ja peseytymistilojen osalta, että jokaisen huoneen yhteydessä on invamitoitettu, suihkullinen wc ja C Oy:n tarjouksessa, että jokaisella on oma vanhustentyönkeskusliiton suosittelema Gaius WC ja peseytymistila. Markkinaoikeus katsoo, että hankintayksikön menettely, jossa se on edellä mainituissa tarjouksissa esitettyjen tietojen perusteella katsonut
9 (19) tarjoajien tarjoavan vähintään 4 neliömetrin kokoisia WC- ja peseytymistiloja, ei ole turvannut tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua tarjousten vertailussa. Hankintayksikkö on näin ollen tältä osin menetellyt tarjousten vertailussa hankintasäännösten vastaisesti. S Oy on saanut tarjousvertailussa yhteensä 77,59 pistettä ja tarjouskilpailun voittajista AM Oy 98,25 pistettä, C Oy 98 pistettä ja MH Oy 95,61 pistettä. S Oy:n ja voittaneiden tarjousten piste-ero huomioon ottaen hankintayksikön edellä todetulla virheellisellä menettelyllä ei ole ollut merkitystä tarjouskilpailun lopputuloksen kannalta. Markkinaoikeus katsoo lopuksi, ettei asiassa ole ilmennyt, että hankintayksikkö olisi käynyt voittaneiden tarjoajien kanssa neuvotteluja tarjouspyynnön tai tarjousten sisällöstä niin, että tarjoajilla olisi ollut mahdollisuus muuttaa tarjoustensa sisältöä. Näin ollen markkinaoikeus katsoo, etteivät valittujen tarjoajien kanssa käydyt keskustelut ole vaarantaneet tarjoajien tasapuolista ja syrjimätöntä kohtelua hankintamenettelyssä. Johtopäätös Edellä lausutuilla perusteilla markkinaoikeus katsoo, ettei hankintayksikkö ole toiminut sillä tavoin julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastaisesti, että asiassa tulisi harkittavaksi julkisista hankinnoista annetuissa laissa säädetyn seuraamuksen määrääminen. Valitukset on näin ollen hylättävä. Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Hankintalain 89 :n 2 momentin mukaan hankinta-asiassa oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen sovelletaan, mitä hallintolainkäyttölain 74 :n 1 ja 2 momentissa säädetään. Hallintolainkäyttölain 74 :n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen valittajat saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Vastaavasti olisi kohtuutonta, jos hankintayksikkö ja kuultavat joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Valittajat on näin ollen velvoitettava korvaamaan hankintayksikön ja kuultavien oikeudenkäyntikulut markkinaoikeuden kohtuulliseksi harkitsemalla määrällä.
10 (19) Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa S Oy on valituksessaan vaatinut ensisijaisesti, että korkein hallintooikeus kumoaa hankintapäätöksen ja velvoittaa hankintayksikön korjaamaan virheellisen menettelynsä sekä järjestämään uuden tarjouskilpailun, jossa se huomioi tässä valituksessa esitetyt seikat. S Oy on vaatinut toissijaisesti, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa hankintayksikön suorittamaan yhtiölle hyvitysmaksuna 228 800 euroa. S Oy on lisäksi vaatinut, että hankintayksikkö velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen. S Oy on perusteluina vaatimuksilleen uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa: Tarjouspyyntö ei ole ollut omiaan tuottamaan vertailukelpoisia tarjouksia. Tarjouspyynnön mukaan palvelun tulisi alkaa vuoden 2011 aikana, mutta myös myöhempi aloitus hyväksytään. Tarjouspyynnössä ei ole kuitenkaan määritelty sitä, mikä on palvelun aloittamisen takaraja, kunhan palvelua tuotetaan sopimuskauden loppuun asti. Tarjouspyyntö on laadittu siten, että se suosii uusia palveluntuottajia. Pisteitä on jaettu epäolennaisista seikoista ja seikoista, joilla ei ole todellisuuspohjaa. Tarjouspyynnössä ja sen liitteen vähimmäisvaatimuksissa arvostetaan muun muassa kodinomaisuutta, turvallisuutta ja ulkoilumahdollisuutta. Mikään näistä asioista ei kuitenkaan oikeuta pisteisiin tarjousvertailussa. Hankinnan kohteena olevan palvelun kustannukset koostuvat suurelta osin henkilöstökuluista. Valittajalla on aikaisempana palveluntuottajana käytössään kokenut henkilökunta, joka on ansainnut työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset, ikälisät sekä lomaoikeudet. Aikaisempi palveluntuottaja on siten heikommassa asemassa uusiin toimijoihin nähden henkilöstökulujen osalta erityisesti hankinnoissa, joissa hinnan merkitys tarjouskilpailussa on suuri. Pisteytyksessä ei ole huomioitu henkilökunnan kokemusta ja ammattitaitoa, mikä myös suosii uusia toimijoita. Pisteytyksessä ei ole muutoinkaan huomioitu henkilökuntaa ja sitä kautta palvelun laatuun vaikuttavia tekijöitä. Henkilöstökuluja arvioitaessa olisi lisäksi kiinnitettävä huomiota siihen, miten henkilöstö käyttää työajan. Kenelläkään valituista palveluntuottajista ei ole ollut paikkakunnalla palveluiden tuottamiseen tarkoitettuja tiloja eikä henkilöstöä. Kun valitut palveluntuottajat rakennuttavat uudet toimitilat, ne saavat arvonlisäveroon liittyvän edun hakeutuessaan arvonlisäverovelvollisiksi. Tällöin
11 (19) uudet palveluntarjoajat saavat myös hintaedun muihin palveluntuottajiin verrattuna. Hankintayksikkö voi tällöin myös hyödyntää niin sanotun kunta-arvonlisäverovähennyksen, mitä vähennystä ei voi käyttää hyväkseen yli 10 vuotta vanhoista rakennuksista. Markkinaoikeus ei ole ottanut tähän asiaan kantaa. Hankintayksikkö on asettanut lisäpisteisiin edellyttäväksi WC- ja peseytymistilojen koon alarajaksi 4 neliömetriä, minkä johdosta valittaja ei ole saanut kohdasta lisäpisteitä valittajan kyseisten tilojen koon ollessa 3,7 neliömetriä. Lisäpisteisiin oikeuttavaa rajaa ei ole esitetty tarjouspyynnössä. Hankintayksikkö on esittänyt pisteytyksen perustustuvan aluehallintoviraston laatimaan vanhusten ympärivuorokautisen hoivan ja palvelujen valvontasuunnitelmaan. Valvontasuunnitelman kokosuositus koskee kuitenkin vain rakentamis- tai saneeraustilannetta, joista ei ole nyt kysymys. Suositusta ei voi asettaa pisteytyksen ehdoksi. Pelkkä koko ei myöskään kerro tilojen toimivuudesta. Valittujen tarjoajien tarjouksista ei ilmene WC- ja pesutilojen kokoa ja silti valitut tarjoajat ovat saaneet vertailukohdasta täydet pisteet. Tarjousten saapumisen jälkeen ei voida määrittää pinta-alaperusteisia alarajoja pisteytykselle. Jälkikäteisellä määrityksellä asetetaan sellaiset tarjoajat, joilla ei ole vielä tiloja alueella, parempaan asemaan kuin alueella jo toimivat tarjoajat. Valittaja on perusteettomasti menettänyt laatupisteitä yhden hengen huoneita koskevasta vertailuperusteesta. Tarjouspyynnön kohdassa on edellytetty, että tarjoajalla on vähintään 90 prosenttia yhden hengen huoneita. Valittajan tarjouksesta käy ilmi, että se on tarjonnut kaikille asukkaille omat huoneet. Hankintapäätöksestä ei ilmene kaikkia ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneita seikkoja. Valittajalle ei ole toimitettu postitse kopiota toisten tarjouksista, vaan valittajalle on vain varattu tilaisuus tutustua tarjouksiin. Kuitenkaan valittaja ei ole päässyt tutustumaan kaikkien valittujen tarjoajien tarjousten tietoihin. Esimerkiksi MH Oy:n tarjous on lähes kokonaisuudessaan luottamuksellinen. Tällöin valittaja ei ole voinut varmistua lisäpisteisiin vaikuttaneiden seikkojen oikeellisuudesta, eikä hankintapäätöksestä ole lain edellyttämällä tavalla ilmennyt kaikkia ratkaisuun olennaisesti vaikuttaneita seikkoja. Kun hankintayksikkö on todennut kaikki MH Oy:n luottamuksellisiksi merkitsemät tarjouksen osat salaisiksi, menettely on ollut tältä
12 (19) osin myös viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain vastaista. Markkinaoikeus on hyväksynyt päätöksessään tämän virheellisen menettelyn, jossa olennaiset tarjousasiakirjat, kuten henkilöstömitoituslomake sekä tilojen rakentamis- ja hankkimissuunnitelmat, voivat olla liikesalaisuuksia. Tarjouspyynnössä ei ole annettu tietoa siitä, että kaikilla tarjoajilla olisi mahdollisuus uusia tilansa. Päinvastoin tarjouspyynnön mukaan palveluntuottaminen on tarkoitus aloittaa nopealla aikataululla jo vuoden 2011 alusta. Tämän lisäksi tarjouspyynnössä on edellytetty, että tarjoajalla tulee olla asianmukaiset tilat tai edellytykset tilojen hankkimiseen vuoden 2011 loppuun mennessä. Tällaisia tiloja tai edellytyksiä tilojen hankintaan vuoden 2011 loppuun mennessä ei valituilla palveluntuottajilla ole ollut. Tarjouspyynnön liitteenä on tullut toimittaa selvitykset asianmukaisista tiloista tai edellytyksistä niiden hankkimiseksi. Valittaja ei ole saanut nähdä mahdollisesti toimitettuja selvityksiä, koska myös nämä materiaalit ovat salaisia. Hankintayksikön mukaan voittaneet tarjoajat ovat esittäneet hankintayksikölle selvityksen rakennusprosessien kestosta ja aloitusvalmiudesta vuoden 2011 aikana. Hankintayksikkö ei kuitenkaan kerro, onko tämä tapahtunut tarjouspyynnön edellyttämällä tavalla jo tarjousten yhteydessä vai vasta sen jälkeisissä neuvotteluissa. Markkinaoikeus ei ole ottanut tähän kantaa. Toimintaa jo harjoittavan yrityksen toiminnan laatu on tunnettua ja se voidaan osoittaa. Valittujen palveluntarjoajien laatupisteet on annettu vain tavoitetoiminnan perusteella. Kyseisillä tarjoajilla ei ole mitään näyttöä palvelun laadusta paikkakunnalla. Laatusertifikaatti ei ole valtakunnallinen eikä sertifiointi Helsingissä takaa laatua Raumalla. Laatupisteitä ei olisi tullut antaa tarjoajille, joilla ei ole mitään tukea lupauksilleen, koska näin tarjouksia pisteytettäessä tarjoukset eivät voi millään myöskään laatupisteiden osalta olla vertailukelpoisia keskenään. Myös tältä osin valittaja on asetettu epätasa-arvoiseen asemaan suhteessa valittuihin palveluntarjoajiin. R:n kaupunki on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään. R:n kaupunki on lisäksi vaatinut, että S Oy velvoitetaan korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 800 eurolla. R:n kaupunki on perusteluina vaatimuksilleen uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä ja esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa.
13 (19) Hankintayksikkö määrittää tarjouspyynnön laatuvaatimukset ja hankintayksikkö voi painottaa tärkeiksi kokemiaan tekijöitä. Tarjousten vertailu on tehty niin, että parhaan tarjouksen tehneet ovat saaneet kohdasta eniten pisteitä ja muut suhteellisesti vähemmän. Tarjouspyynnön liitteessä 2 on todettu, että asuinhuoneiden ja muiden tilojen koot täyttävät aluehallintoviraston asettamat kriteerit. Aluehallintovirasto on antanut 12.2.2009 voimassa olevan vanhusten ympärivuorokautisen hoivan ja palvelujen valvontasuunnitelman, jota noudatetaan kaikessa vanhusten hoitopalvelujen tuotannossa. Valvontasuunnitelman mukaan WC-tilojen minimikoko on 4 5 neliömetriä. WC- ja peseytymistiloista on voinut saada 0 3 pistettä. Pisteytystapa on ollut ennakoitavissa, läpinäkyvä ja määritetty etukäteen tarjouspyynnössä. WC-tilojen pinta-alakriteeriä ei ole asetettu jälkikäteen. Valittujen tarjoajien tarjouksista käy ilmi, että niiden tarjoamien WC-tilojen koko on 4,5 neliömetriä. Koska valittajan tarjoamien huoneiden WC-tilojen pinta-ala on ollut noin 3,7 neliömetriä, ei valittaja ole saanut kohdasta pisteitä. Halutessaan valittaja olisi voinut saneerata tilojaan tai rakentaa uudet tilat täyttääkseen tarjouspyynnön kriteerit paremmin ja menestyäkseen tarjouskilpailussa. Valittajan tarjouksen mukaan vain noin 77 prosenttia sen tarjoamista huoneista on ollut yhden hengen huoneita. Tarjoaja vastaa tarjouksestaan ja sen oikeellisuudesta. Hankintayksikkö ei ole voinut pisteyttää vertailuperustetta tarjouksesta ilmi käyvän vastaisesti. Vertailuun ei ole voinut vaikuttaa valittajan myöhemmin esittämä tieto siitä, että kahden hengen huoneisiin on ollut tarkoitus sijoittaa vain yksi henkilö huonetta kohden. Vakiintuneen käytännön mukaan julkiset tarjousasiakirjat annetaan pyytäjälle nähtäväksi, mutta niitä ei asiakirjojen suuren määrän vuoksi voida aina kopioida. Hankintayksikkö on poistanut tarjouksista kohdat, jotka ovat sisältäneet salassa pidettäviä liikesalaisuuksia. Tämä ei ole kuitenkaan vaikuttanut tarjouskilpailun tasapuolisuuteen tai valittajan mahdollisuuteen käyttää oikeussuojakeinoja. Kaikki asiakirjat on toimitettu markkinaoikeudelle. Tarjouspyynnössä ei ole ollut henkilöstöön liittyviä valintakriteerejä. Tarjouksia vertaillessa tulee ottaa huomioon jokainen hankintailmoituksessa ja tarjouspyynnössä ilmoitettu vertailuperuste eikä vertailussa saa käyttää mitään muita perusteita.
14 (19) Voittaneet tarjoajat ovat esittäneet hankintayksikölle selvityksen rakennusprosessien kestosta ja aloittamisvalmiudesta vuoden 2011 aikana. Rakennushankkeet ovat käynnissä ja palveluntarjoajat aloittavat toimintansa R:lla kuluvan vuoden aikana. Hankkeet ovat osittain viivästyneet muutoksenhaun takia. Tarjoajalta ei voida edellyttää, että sillä olisi tarjoushetkellä kaikki toimintaa varten tarvittavat luvat ja resurssit. Riittävää on, että tarjoaja osoittaa hankintayksikölle luotettavalla todennäköisyydellä, että sillä on sopimuksen täyttämisen alkaessa siihen edellytykset. Hankintayksiköllä ei ole ollut aihetta epäillä, etteivätkö voittaneet tarjoajat noudattaisi tarjouksiaan. Tarjouspyyntö ei ole rajoittanut nykyisiä palveluntuottajia saneeraamasta tilojaan tai rakentamasta uusia tiloja. Hankintayksikön ei tarvitse erikseen tarjouspyynnössä kehottaa tarjoajia rakentamaan uusia laadukkaampia tiloja. Tarjousten vertailussa täydet pisteet saivat uudet aloittavat palveluntuottajat ja jo markkinoilla toimivat palveluntuottajat, jos niiden tarjouksissa oli sitouduttu hankkimaan yksikön laatujärjestelmälle sertifikaatti kahden vuoden kuluessa. Hankintayksiköllä ei ole ollut syytä epäillä, etteivätkö valituksi tulleet tarjoajat täyttäisi tarjouksiensa mukaisia sitoumuksia. Sertifioinnin merkitys kokonaispisteytykseen on ollut lisäksi niin vähäinen, ettei sillä ole ollut merkitystä lopputulokseen. AT Oy (entinen AM Oy) on valituksen johdosta antamassaan selityksessä uudistanut asiassa aiemmin esittämänsä vaatimukset ja vaatinut lisäksi, että S Oy velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa, jotka ovat 500 euroa + alv. AT Oy on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa. Tarjouspyynnössä on todettu, että asuinhuoneiden ja muiden tilojen koot täyttävät aluehallintoviraston asettamat kriteeri. Tällä on viitattu aluehallintoviraston antamaan vanhusten ympärivuorokautisen hoivan ja palvelujen valvontasuunnitelmaan, jossa on määritelty muun muassa WC-tilojen vähimmäiskoko. Vähimmäiskokovaatimus on ollut kaikkien tarjoajien tiedossa eikä sitä ole asetettu jälkikäteen. Valittajan tarjouksen mukaan sen huoneiden kokonaismäärä on 14, joista 10 on yhden hengen huoneita ja 3 kahden hengen huoneita. Tarjouksessa ei ole ollut mainintaa siitä, ettei kahden hengen huoneisiin sijoiteta kahta henkilöä.
15 (19) Hankintayksikkö ei voi vaatia tarjoajilla olevan valmiita tiloja jo tarjouksen jättämishetkellä. Tarjouspyynnössä ei ole määrätty sitovaa palvelun alkamisen hetkeä, ja se on voinut olla tarjouspyynnön sanamuodon mukaan myöhemminkin kuin vuoden 2012 alussa. ME Oy, johon C Oy on sulautunut, on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja että S Oy velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut 300 eurolla. ME Oy on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa. Hankintayksiköllä on oikeus päättää siitä, mistä laatutekijöistä annetaan pisteitä. Kaikille tarjoajille on annettu yhtäläinen mahdollisuus saada laatupisteitä. WC- ja peseytymistilojen osalta on ollut perusteltua, että toimijat, joilla on viimeisimpien viranomaissuositusten mukaiset tilat, saavat laatupisteitä. Valittajan olisi ollut mahdollista tarkistaa suositusten mukainen WC-tilojen koko, vaikka kokoa ei tarjouspyynnössä mainitakaan. Hankintayksikkö on toiminut lain mukaisesti antamalla muillekin kuin aiemmille toimittajille ja kunnassa jo toimiville yrityksille mahdollisuuden tarjota palveluita. Muunlainen kilpailutus olisi ollut omiaan suosimaan aiempia toimittajia ja syrjimään muita. MH Oy on valituksen johdosta antamassaan selityksessä vaatinut, että valitus hylätään ja että S Oy velvoitetaan korvaamaan yhtiön arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallintooikeudessa 5 129,10 eurolla korkoineen. MH Oy on perusteluina vaatimuksilleen esittänyt muun ohella seuraavaa. Markkinaoikeus on ratkaisussaan katsonut, että hankintayksikkö on menetellyt virheellisesti position 2 osalta antaessaan valittajalle yhden hengen huoneita koskevasta vertailuperusteesta vain yhden pisteen. Position 1.1 osalta markkinaoikeus on katsonut hankintayksikön menetelleen virheettömästi antaessaan valittajalle vain yhden pisteen, koska sen huoneista vain 77 prosenttia on ollut yhden hengen huoneita.
16 (19) Valittajan tarjouksesta ei ole käynyt yksiselitteisesti ilmi, että kahden hengen huoneisiin on tarkoitus majoittaa vain yksi henkilö. Tarjoaja vastaa tarjouksestaan, jolloin valittajan tarjouksen epäselvyys koituu valittajan vahingoksi. Markkinaoikeus on myös todennut, ettei kyseisellä pisteytyksellä ole ollut merkitystä lopputulokseen. Arvonlisäveron vähennysoikeus ei ole sellainen seikka, joka vaikuttaisi hankintapäätöksen oikeellisuuteen. S Oy on lausunut vastaselityksessään muun ohella seuraavaa: Valittaja on tarjouksensa peruslomakkeella ilmoittanut, että sillä on aluehallintoviraston vahvistamia hoitopaikkoja 14 kappaletta. R:n kaupungille vuonna 2001 tarjottujen hoitopaikkojen määrä on ollut myös 14. Koska valittajalla on 14 huonetta ja tarjottuja paikkoja on 14, on tällöin jokaiselle asukkaalle tarjottu omaa huonetta. Yhden hengen huoneita on tarjottu siten 100 prosenttia, vaikka osa huoneista olisikin tilaratkaisultaan kahden hengen huoneita. Valittajalla ei ole ollut todellista mahdollisuutta rakentaa uusia tiloja olemassa olevien asiakkaiden hoitamisen vuoksi. Tarjouspyynnön sanamuoto sertifioidun laatujärjestelmän osalta on ymmärrettävissä siten, että vanhalla palveluntuottajalla on jo oltava sertifikaatti, jotta se saisi lisäpisteitä, mutta että uusille palveluntuottajille annetaan mahdollisuus hakea sertifikaatti kahden vuoden kuluessa. Kyseinen vertailuperuste on ollut vanhoja palveluntuottajia syrjivä. ME Oy on antanut lisäselityksen. MH Oy on antanut lisäselityksen. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. S Oy:n valitus hylätään. Markkinaoikeuden päätöstä ei muuteta. 2. Korkein hallinto-oikeus hylkää S Oy:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta korkeimmassa hallintooikeudessa. 3. Korkein hallinto-oikeus velvoittaa S Oy:n korvaamaan R:n kaupungin oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 800 eurolla.
17 (19) 4. Korkein hallinto-oikeus velvoittaa S Oy:n korvaamaan AT Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 500 eurolla. 5. Korkein hallinto-oikeus velvoittaa S Oy:n korvaamaan ME Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 300 eurolla. 6. Korkein hallinto-oikeus velvoittaa S Oy:n korvaamaan MH Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 000 eurolla. MH Oy:n oikeudenkäyntikulut velvoitetaan korvaamaan viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 :n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta. Perustelut 1. Kun otetaan huomioon edellä ilmenevät markkinaoikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, markkinaoikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita. 2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74, S Oy:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa. 3. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos R:n kaupunki joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon julkisista hankinnoista annetun lain 89 :n 2 momentti (321/2010), S Oy on hallintolainkäyttölain 74 :n 1 momentin nojalla velvoitettava korvaamaan R:n kaupungin oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. 4. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos AT Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi S Oy on hallintolainkäyttölain 74 :n nojalla määrättävä korvaamaan AT Oy:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.
18 (19) 5. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos ME Oy joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi S Oy on hallintolainkäyttölain 74 :n nojalla määrättävä korvaamaan ME Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. 6. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos MH Oy:n joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus määrää S Oy:n hallintolainkäyttölain 74 :n nojalla korvaamaan MH Oy:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa kohtuulliseksi katsottavalla määrällä edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Korkein hallinto-oikeus: Irma Telivuo Anne E. Niemi Eija Siitari-Vanne (t) Tuomas Lehtonen Jukka Lindstedt Asian esittelijä, oikeussihteeri Saija Laitinen
19 (19) Jakelu Päätös Jäljennös Asiakirjat S Oy, oikeudenkäyntimaksu 226 euroa R:n kaupunki AT Oy ME Oy MH Oy Markkinaoikeus Työ- ja elinkeinoministeriö Korkein hallinto-oikeus