Markkuun oppilaat / koulu. Markkuun koululla 16.3.2015



Samankaltaiset tiedostot
Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus

eops Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS

Kohti suunnitelmallisempaa lukion kehittämistä

OPS 2016 tietoisku: Uudistuvat opetussuunnitelman perusteet esiopetuksessa ja perusopetuksessa

Yleissivistävä koulutus uudistuu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

ENERGINEN KUNTA - TYRNÄVÄ. Marjukka Manninen, kunnanjohtaja, Tyrnävä

Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

OPS 2016 ESI- JA PERUSOPETUS UUDISTUVAT

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Taiteen perusopetus

Avaussananat Opetusneuvos, asiantuntijayksikön päällikkö Leena Nissilä. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Opetushallituksen kuulumiset

YLEISSIVISTÄVÄN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen , Ressun lukio

Asukasilta Hausjärven tulevaisuudesta? tilaisuus Ryttylä klo Kunnanjohtaja Pekka Määttänen

Kuka määrittelee. varhaiskasvatussuunnitelman. opetussuunnitelman ja. perusteiden arvot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus EDUCA-messut 27.1.

Matka opetuksen uusiin ulottuvuuksiin Päivi Laukkanen ja Leena Pöntynen

ASIAKIRJAT, JOIHIN YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN PERUSTUU

OPS Minna Lintonen OPS

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!

POP perusopetus paremmaksi

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Mäntyharjun kunnan sivistyspalveluiden palvelualue jakautuu vastuuyksiköihin seuraavasti:

YLEISSIVISTÄVÄ JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUVAT

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

SIVISTYSPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

Fysiikan ja kemian opetussuunnitelmat uudistuvat Tiina Tähkä, Opetushallitus

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

OPS2016 Uudistuva perus- ja lisäopetus

Opetussuunnitelmaprosessi Helsingin kaupungissa. Outi Salo

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

Oppivelvollisille tarkoitettu perusopetuksen opetussuunnitelma Alavieskan kunnassa alkaen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Matkalla Liikkuvaksi kouluksi

OPETTAJUUDEN KEHITTYMINEN JA ARVIOINNIN MUUTTUMINEN

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Miten kansainvälisyys ja globaalit haasteet näkyvät opetussuunnitelmauudistuksessa

Ohjausta kehittämään

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN LAUTAKUNTIEN JA JOHTOKUNTIEN JOHTOSÄÄNTÖ

Opetussuunnitelmauudistus etenee globaaleja haasteita koulutuksessa

YHTENÄINEN PERUSOPETUS Hyvinvointia yhtenäisyydestä

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

TIINA VÄLIKANGAS OPETUSSUUNNITELMA 2014

OPS2016 Koulu rakentaa tulevaisuutta

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

SIVISTYSTOIMEN TURVALLISUUSKANSIO

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

54 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 / opetussuunnitelman yleinen osa

PERUSOPETUKSEN AIHEKOKONAISUUDET

Kasvatuksen ja koulutuksen kehittämissuunnitelma

SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Teematyöpajat I & II. Opetushallitus ja

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

Kuntastrategia. Sivistystoimen strategia. Lukio Toinen aste

Perusopetuksen tuntijako

Transkriptio:

Markkuun oppilaat / koulu Markkuun koululla 16.3.2015

EVA 17.10.2013 Kunnassa on eri yhteyksissä keskusteltu Markkuun koulun edellytyksistä jatkaa kyläkouluna. Vaikutusten ennakkoarviointitilaisuudessa Markkuun koululla 17.10.2013 todettiin, että nykyinen 1-4 vuosikuokat käsittävä koulu on huonoin kolmesta esitetystä vaihtoehdosta. Toteuttamiskelpoisiksi vaihtoehdoiksi jäi joko Markkuun koulun voimakas kehittäminen ja laajentaminen 1-6 vuosiluokat kattavaksi 3-opettajaiseksi kouluksi tai siirtää koulun oppilaat Kirkkomännikön kouluun. Koulun laajentaminen vaatii taloudellisia resursseja. Tämänkin jälkeen pedagogiset mahdollisuudet ovat rajallisia. Oppilaiden siirtyminen Kirkkomännikön kouluun nähtiin oppilaan kannalta pääasiassa positiivisena vaihtoehtona varjopuolena nähtiin pääasiassa kylään kohdistuva imago- ja elinvoimaisuuden menetys.

Valtuusto ja lautakunta Asian on kerrottu tulevan päätettäväksi sen jälkeen, kun Tyrnävän uusi kuntastrategia on linjattu. Valtuusto hyväksyi Tyrnävän kuntastrategia 2020 kokouksessaan 10.12.2014 67. Strategian keskeistä tavoitetta Hyvinvointia koulutuksella syventävä seminaari WorkShop pidettiin kunnantalolla 25.2.2015. Tässä yhteydessä sivuttiin myös Markkuun koulun tulevaisuutta. Sivistyslautakunta kokouksessaan 26.2.2015 kävi läpi seminaarin antia ajankohtaiskatsauksen yhteydessä. Markkuun koulun asiassa lautakunnan evästyksenä oli, että valmistelua Markkuun oppilaiden opetusjärjestelyissä sivistyslautakunnan päätöksentekoa varten jatketaan valtuuston asettaman sivistysosaston tehtävän pohjalta tavoitteena oppilaan oikeus tasapuoliseen ja laadukkaaseen opetukseen.

Talousarvio 2015 1/2 Valtuusto ohjeistaa kunnanhallitusta ja lautakuntia talousarvioasiakirjan kautta. Tyrnävän kunnan strategisena valintana ja tavoitteena on mm. tarjota hyvinvointia ja tasa-arvoa koulutuksella. Tavoite on purettu lauseisiin: Toimivat ja kuntalaisia lähellä olevat peruspalvelut Koulutustason nosto Toisen asteen koulutus Ehyt koulutuspolku ja koulutusta vastaava sijoittuminen työelämään Työttömyyden taittaminen Omavastuu hyvinvointijohtaminen Toimenpiteinä tavoitteen saavuttamiseksi on kirjattu mm. seuraavaa: Omavastuun osalta lisätään kuntalaisten tietoisuutta ja vastuullisuutta omasta hyvinvoinnista ja koulutustasosta. 21-vuosisadan oppimisympäristö rakennetaan noin 400 oppilaalle. Täysin uudenlainen ajattelutapa muodostetaan tilankäyttöön, energiaratkaisuihin ja materiaaliratkaisuihin. Innovaatioita erityisopetuksessa, uutta tekniikkaa perinteitä kunnioittavassa rakennuksessa, oppimisen livinglab yrityksille ja startupeille. Yhteissuunnittelu ja jaettu opettajuus. Joustava perusopetus, etäratkaisut, 2. aste.

Talousarvio 2015 2/2 Sivistysosaston tehtävät valtuusto määrittää seuraavasti: Sivistysosasto antaa hyvät lähtökohdat yksilön kasvuun ja itsensä kehittämiseen sekä valmiudet menestyä erilaisissa toimintaympäristöissä. Sivistysosasto luo edellytyksiä kuntalaisten henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille tarjoamalla laadukkaita kasvatus-, opetus-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita. (Taloussuunnitelma 2015 2017 ja Talousarvio 2015, Kunnanvaltuusto 10.12.2014 66)

delegointisääntö Sivistyslautakunnan keskeinen tehtäväalue on kunnan päivähoito-, koulutus-, kirjasto-, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johtaminen ja kehittäminen. Sivistysosaston ratkaisuvaltaan kuuluu mm. Päättää tehtäväalueeseensa kuuluvien päivähoitolain, perusopetuslain, vapaasta sivistystyöstä annetun lain, taiteen perusopetuksesta annetun lain, vapaa-aikatoimen lakien (nuoriso, liikunta, raittiustyö) sekä kirjasto- ja kulttuuritoimen lakien määräämistä tehtäväalueeseensa asioista Osoittaa oppilaan opetuksen järjestämispaikan tai päättää sen vaihtamisesta (Sivistysosaston delegointisääntö, päivitetty Sivistyslautakunta 30.1.2014 5) Opetustointa ohjatessaan sivistyslautakuntaa sitoo lisäksi valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta (valtioneuvoston asetuksen 422/2012 28.6.2012) sekä opetushallituksen antamat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (22.12.2014).

OPS 2016 Esi-, perus- ja lisäopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistamista koskevissa perustelumuistioissa on kuvattu opetussuunnitelmauudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet sekä uudistettujen perusteiden pääajatukset ja keskeisimmät muutokset. Opetussuunnitelman perusteiden tehtävänä on antaa vahva yhteinen perusta paikallisille opetussuunnitelmille ja siten edistää opetuksen ja oppilaiden oikeuksien yhdenvertaista toteutumista koko maassa. Perusopetuksessa tulee luoda riittävä osaamis- ja asennepohja jatko-opinnoille sekä edellytykset elinikäiselle oppimiselle, sivistymiselle, kestävälle hyvinvoinnille ja elämäntavalle sekä yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle osallisuudelle. Uudistuksen ytimessä on oppilaiden kasvun, oppimisen ja osaamisen tukeminen muuttuvassa yhteiskunnassa ja tästä muutoksesta nouseva tarve toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämiseen Opetussuunnitelman perusteet ohjaavat opetuksen järjestäjiä kehittämään koulujaan kasvuyhteisöinä ja oppilaille mielekkäinä oppimisympäristöinä niin, että asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa mahdollisimman hyvin. Uudistuksen onnistuminen edellyttää paikallisen opetussuunnitelmatyön ja muun kehittämisen kautta tapahtuvaa perusopetuksen pedagogiikan ja toimintakulttuurin uudistumista sekä yhteisen vastuun ottamista kestävän hyvinvoinnin ja tulevaisuuden rakentamisesta. (http://www.oph.fi/ops2016/103/0/opetussuunnitelman_perusteiden_uudistamista_koskevat_per ustelumuistiot ) Perusopetuksen arvoperustan keskiössä on oppilaan ainutlaatuisuus ja oikeus hyvään opetukseen. (Opetusneuvos Irmeli Halinen, Opetushallitus)

Lautakunnan linjaus (esittelijän esitys) Sivistyslautakunnan näkemys on, että lautakunta kykenee parhaiten takaamaan Markkuun kylän oppilaille uuden opetussuunnitelman edellyttämän oppilaiden oikeuksien yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen toteutumisen, tasavertaisen oppimisympäristön sekä toimintakulttuurin ja pedagogiikan kehittämisen, osana Kirkkomännikön koulua. Mahdollisiin ampumaradan alueen tai luontopolun kehittämiseen liittyviin suunnitelmiin lautakunta ottaa kantaa siinä vaiheessa, kun ne ovat ajankohtaisia. Muut Markkuun kylän kehittämiseen liittyvät suunnitelmat eivät kuulu sivistyslautakunnan toimialaan. Kuulemiset: Yleisötilaisuus: EVA Markkuun koululla 17.10.2013 Viranhaltijakuuleminen: Kyläyhdistyksen edustajien tapaaminen Kunnanjohtajan ja sivistysjohtajan kanssa 9.2.2015 Lautakuntakuuleminen: Kyläyhdistyksen puheenjohtajan katsaus lautakunnan kokouksessa 26.2.2015 Markkuun koulun vanhempainilta Markkuun koululla 16.3.2015

TA 2015 Markkuun koulu Markkuun koulu 2015 % Henkilöstökulut 144152 63 % Palvelujen ostot 31474 14 % ateriapalvelujen osto 15095 koulukuljetukset 12326 Aineet ja tarvikkeet 6979 3 % Sisäiset vuokrat 47805 21 % yht 230410 Ylipään koulukuljetusreitti n. 58 500 /vuosi

Investointitarve Palvelutaso noin Temmeksen koulun mukainen Liikuntahalli 1 200 000 Teknisen työn tilat 700 000 Piha-alueen kunnostus 100 000 TA 2015 Temmeksen koulu sisäiset vuokramenot 82 246