Se ei ookkaan et mummot ja papat rukoilee hartaina Kalliolaisten nuorten aikuisten näkemyksiä kirkon toiminnasta

Se ei ookkaan et mummot ja papat rukoilee hartaina Kalliolaisten nuorten aikuisten näkemyksiä kirkon toiminnasta Ilona Kumpulainen Opinnäytetyö syksy 2005 Diakonia-ammattikorkeakoulu Helsingin yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys-ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK),diakoni

SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 6 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA... 8 2.1 Aikaisempia tutkimuksia...8 2.2 Nuorten aikuisten asema seurakunnassa...12 2.3 Yhteiskunnallinen murros...16 2.4 Kallio alueena...20 3 NUORI JA NUORI AIKUINEN... 22 3.1 Nuori ja nuori aikuinen käsitteenä...22 3.2 Nuori aikuinen E. H. Eriksonin ja Levinsonin teorioissa...23 3.3 Nuorten uskonnollisuus...25 3.4 Uskonnollisen kehityksen vaiheet...27 4 EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN... 30 4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimustehtävä...30 4.2 Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat....31 4.3 Aineiston keruumenetelmät...32 4.4 Haastattelujen toteuttaminen...33 4.5 Aineiston analyysi...35 5 AKTIIVISTEN NUORTEN AIKUISTEN ELÄMÄNTYYLI... 37 6 KÄSITYKSET KIRKON TOIMINNASTA... 41 6.1 Asenteet kirkkoa ja kirkossa kävijöitä kohtaan...41 6.2 Median vaikutus...49 6.3 Tiedon puute...53 7 POHDINTAA KESKEISISTÄ TULOKSISTA... 60 7.1 Tutkimuksen luotettavuus ja eettiset kysymykset...63 7.2 Jatkotutkimusehdotuksia...65 7.3 Tulosten hyödynnettävyys työelämässä...66 7.4 Omakohtainen pohdinta lopputyöprosessista...67

8 LÄHTEET... 69 9 LIITE 1... 72

TIIVISTELMÄ Kumpulainen, Ilona. Se ei ookkaan, et mummot ja papat rukoilee hartaina Kalliolaisten nuorten aikuisten näkemyksiä kirkon toiminnasta. Helsinki, syksy 2005, 73 s. 1 liite. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Diakoninen sosiaali-, terveys-, ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosiaali- ja kasvatusala, sosionomi (AMK), diakoni. Opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia, miksi Kalliossa asuvat 20 28-vuotiaat nuoret aikuiset, eivät ole kiinnostuneita kirkon toiminnasta. Tutkimuskysymyksinä ovat: Miksi seurakunnan toiminta ei kiinnosta? Mitä pitäisi tehdä, että se kiinnostaisi? Tutkimuksen tilaajana on Kallion seurakunta ja se on osa Helsingin seurakuntayhtymän, Kirkon tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston, teologisen tiedekunnan ja Diakoniaammattikorkeakoulun yhteistä Case-Kallio-projektia. Tutkimuksen teoria osuudessa käsitellään nuoruutta ja nuoren kehitysvaiheita, sekä yhteiskunnan murrosta ja nuorten uskonnollisuutta aikaisemman tutkimuksen ja muun kirjallisuuden avulla. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimusta varten on haastateltu puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen 8 nuorta aikuista, joista puolet oli naisia ja puolet miehiä. Nauhoitetut haastattelut on litteroitu sanasta sanaan. Tutkimusaineisto on analysoitu sisällön analyysiä käyttäen. Lähestymistapa tutkimuksessa on induktiivinen. Aineiston läpikäynnin ja teemoittelun tuloksena muotoutui 3 erillistä teemaa. Teemat ovat asenteet kirkkoa ja kirkossa kävijöitä kohtaan, median vaikutus ja tiedon puute. Tuloksina ilmenivät nuorten aikuisten ristiriitaiset näkemykset kirkkoa ja sen toimintaa kohtaan, tiedon puute kirkon toiminnasta, ehdottomuus, individualismi ja median vaikutus nuorten asenteisiin kirkkoa kohtaan. Tärkeäksi nousi myös rehellisyyden merkitys. Kirkko koetaan luotettavana, mutta ei uskottavana, eikä rehellisenä. Nuoret aikuiset toivovat kirkon toiminnan lähemmäksi ihmisten arkea ja arvostavat uskon näyttämistä teoilla todeksi, enemmän kuin sanan julistusta. Tulokset osoittavat myös, että nuoret aikuiset tulisi ottaa aktiivisesti mukaan seurakunnan toiminnan kehittämiseen. Nuorille aikuisille tärkeää on konkreettinen vaikuttaminen ja osallistuminen toimintaan, joka vastaa heidän arvomaailmaansa. Tärkeitä asioita ovat myös samalla tavalla ajattelevien kanssa yhdessä tekeminen ja kirkon historiallisuus, jota arvostetaan kulttuuriin kuuluvana asiana. Avainsanat: nuori-aikuinen, kvalitatiivinen, tapaustutkimus, seurakunta

ABSTRACT Kumpulainen, Ilona. Opinions of young adults about church activities. Helsinki, Autumn 2005, 73 pages., 1 appendix Diaconia Polytechnic, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services, Option in Diaconal Social Work. The objective of the thesis was to study why young 20 28-year-old young adults living in Kallio were not interested in church activities. The questions posed in the interviews of eight young adults were: Why are you not interested in church activities?, What should be done to make the activities interesting? The study was requested by the congregation of Kallio. The study was conducted as a qualitative case study. For the study, eight young adults (4 males) were interviewed using a semistructured thematic interview questionnaire. Interviews were recorded and transcribed, after which the material was analyzed using content analysis methods. An inductive approach was chosen for the study. After thorough analysis of the material, three separate themes were found, which were studied in detail. The themes were attitudes towards the church and church-goers, the effects of media and lack of knowledge. It was found that young adults had inconsistent or contradictory views towards the church and its activities, they lacked knowledge of church activities., they usually had an unquestioning attitude, were individually minded and that the media had an effect on their attitudes towards the church. Honesty was also seen as an important factor: church was seen as reliable, but not as believable or honest. Young adults hoped that church activities would concern everyday life more and prove the values of one s faith by actions instead of words. The results show that the church should actively take young adults along to develop church activities. Young adults seem to crave honest work and activities in which their beliefs and values play a role. Important issues are also working with similarry minded individuals and the historical role of the church, which is seen as a part of the culture. Keywords: young adult, qualitative, case study, congregation, church

1 JOHDANTO Postmodernissa yhteiskunnassa nuorilla aikuisilla on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan, ja erilaisia ideologioita on vapaasti tarjolla. Erityisesti kaupunkiympäristössä yksilöllisyys ja valinnan vapaus ovat korostuneet. Pääkaupunkiseudulla kasvaneena nuorena aikuisena tiedän, ettei yksilöllisten mahdollisuuksien määrä aina takaa onnellisuuden ja vapauden tunnetta. Ystävieni kanssa käydyissä keskusteluissa olen huomannut, että kaiken individuaalisuuden keskellä nuoret aikuiset kuitenkin janoavat yhteisöllisyyttä. Tämä antoi minulle kimmokkeen tehdä opinnäytetyö, jossa tarkastellaan nuorten aikuisten maailmaa. Kiinnostukseni heräsi, kun kuulin Case-Kallio-projektista, jossa tarkoituksena on selvittää nuorten aikuisten suhdetta seurakunnalliseen toimintaan. Nuoret aikuiset ovat suurin enemmistö kirkosta eroavien joukossa, joten projekti vaikutti myös hyvin ajankohtaiselta ja tärkeältä. Halusin tehdä opinnäytetyön, jolla voisin konkreettisesti osallistua työelämän kehittämiseen. Tämä projekti antoi siihen mahdollisuuden. Projekti tuntui myös henkilökohtaisesti mielenkiintoiselta, sillä olen ollut itse seurakuntanuori ja yhteys seurakuntaan katkesi 18-vuotiaana, sillä tuntui että olin nuorten toimintaan liian vanha. Tällöin jo mietin, että miksi toimintaa ei ollut minun ikäiselleni. Olin surullinen siitä, että yhteys katkesi seurakuntaan, jonka olin aiemmin kokenut toiseksi kodikseni. Nuorten aikuisten osallistumista seurakunnalliseen toimintaan on useimmiten tutkittu seurakunnan työntekijöiden näkökulmasta. Tämän vuoksi minulle oli ehdottoman tärkeää, että työssä kuuluisi nuorten aikuisten oma ääni, ja tein tutkimukseni nuorten aikuisten näkökulmasta. Kiinnostuin erityisesti siitä, minkälaisia näkemyksiä ja käsityksiä olisi seurakunnan toiminnasta niillä nuorilla aikuisilla, joita kirkko ja kirkon toiminta ei juuri kiinnosta.

7 Opinnäytetyö on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen ja sen kvalitatiivisena tutkimustyyppinä on tapaustutkimus. Haastattelut on tehty puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Haastatteluiden teko oli erittäin positiivinen ja opettavainen kokemus. Hengelliseen elämään ja uskoon liittyvät teemat ja kysymykset ovat yleensä henkilökohtaisia ja syvimpiä tuntoja koskettavia. Tämän vuoksi haastatteluista tuli mieleenpainuvia ja vaitiolovelvollisuus oli tärkeää. Oli erittäin mielenkiintoista jutella itseäni kiinnostavista kysymyksistä ventovieraiden kanssa, sillä tällaiseen tilanteeseen pääseminen on harvinaista. Yleensä keskustelemme näin henkilökohtaisista asioista kahden kesken vain tuttujen ihmisten kanssa. Opinnäytetyö on antanut minulle mielenkiintoista pohdittavaa tulevaa työelämää varten. Tutkimuksen teko on opettanut minulle paljon siitä, millaista toimintaa nuoret aikuiset seurakunnalta toivovat ja millaisesta toiminnasta he ovat kiinnostuneita. Toivon tämän työn antavan valmiuksia nuorten aikuisten toiminnan kehittämiseen ja uskon, että aiheesta olisi vielä paljon työstettävää jatkotutkimukseen. Haluaisin tarjota lukijalle uusia näkökulmia siihen maailmaan, jossa nykyajan nuoret aikuiset elävät. Vaikka työni käsittelee kirkon toimintaa, voi tutkimuksen tuloksia mielestäni hyödyntää muillakin aloilla, joilla kohdataan nuoria aikuisia.

8 2 TUTKIMUKSEN TAUSTAA 2.1 Aikaisempia tutkimuksia Lea Laine on tutkinut nuoria aikuisia ja seurakunnallista osallistumista Helsingin ja Tampereen hiippakunnissa. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut kartoittaa nuorten aikuisten, 19 24-vuotiaiden, toimintaa Helsingin ja Tampereen hiippakunnissa. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään nuorten aikuisten osallistumisaktiivisuutta ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkimus on suoritettu kvalitatiivisesti kyselylomakkeella seurakunnan nuorisotyöntekijöille ja se on vertailututkimus kahden hiippakunnan välillä. (Laine 1980.) Oman työni kannalta tutkimus on erittäin mielenkiintoinen, sillä siinä on käsitelty samoja teemoja ja pohdittu samoja kysymyksiä nuorten aikuisten osallistumisesta seurakunnan toimintaan. Laineen tutkimus antaa hyvän vertailupohjan omaan työhöni, sillä aihe on sama ja näin voin tarkastella millaista nuorten aikuisten osallistuminen seurakunnalliseen toimintaan oli 25 vuotta sitten. Keskeisimpiä tuloksia Laineen tutkimuksessa on nuoren aikuisen persoonallisen uskon etsiminen, joka näkyy usein uskonnollisen käyttäytymisen vähenemisenä. Tämän vuoksi tutkimuksessa näkyy nuorten aikuisten selvä tarve enemmän sosiaaliseen elämään painottuviin toimintamahdollisuuksiin ja yksilöllisempään pienryhmätoimintaan. Pienryhmätoiminnassa on selvä toive yhteydestä muiden ihmisten kanssa ja mahdollisuus yhdessä asioiden ja tunteiden pureskelemiseen. (Laine 1980.) Tutkimus on tehty seurakunnan työntekijän näkökulmasta, mikä tuo eri lailla asiat esiin kuin omassa työssäni, jossa kuuluu nuorten oma ääni. Helena Helven nuorisotutkimus käsittelee nuorten arvoja ja niiden muuttumista. Helve on tutkinut paljon erityisesti lähiönuoria, joihin omakin tutkimukseni liittyy. Hän on myös tutkinut nuorten uskonnollisuutta, mikä on myös mielenkiintoista oman tutkimukseni kannalta. Tutkimus on seurantatutkimusta pääkaupunkiseudun lähiön nuorista. Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, minkälainen oli lähiönuorten maailmankuva ja miten se muuttui siirryttäessä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. Tutkimus pyrki sel-

9 vittämään myös, minkä tyyppisiä maailmankuvia nuorilla on eri ikävaiheissa. Maailmankuvan muodostumista seurattiin samoilla vuonna 1965 ja 1968 syntyneillä nuorilla vuosina 1976, 1982-3 ja 1985. Näin voitiin seurata kahden ikäryhmän nuorten maailmankuvia. (Helve 1987, 239 248.) Tulosten mukaan vanhemmilla on merkittävä vaikutus traditioiden, asenteiden ja arvojen siirtäjinä lapsille. Joukkoviestinnällä on myös tärkeä merkitys nuorten maailmankuvaan. Samanikäisten nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen oli erilaista eri aikana. Nuorten suhtautuminen tulevaisuuteen oli muuttunut optisemmaksi. Rakenteelliset ja taloudelliset muutokset (esimerkiksi työttömyys) yhteiskunnassa vaikuttavat maailmankuvan elämykselliseen puoleen, kuten pelkoihin ja suhtautumiseen tulevaisuuteen. Nuoret tarvitsevat maailmankuvansa muodostumiselle tukea. Mikäli he eivät sitä saa, heidän kuvansa maailmasta voi muodostua hyvin epätodelliseksi ja pirstaleiseksi. (Helve 1987, 245 248.) Helven tutkimus on mielenkiintoinen oman työni kannalta, sillä haastateltavani ovat kaikki yhdestä Helsingin lähiöstä ja pohtivat Kalliossa asumisen teemaa. Helven tutkimuksessa on paljon aineistoa nuorten tavasta hahmottaa maailmaa ja itseään suhteessa asuinympäristöönsä ja hän tuo tutkimuksessaan esille mielenkiintoista pohdintaa uskosta ja siihen liittyvistä teemoista. Helve on kirjoittanut tutkimuksistaan kirjan, joka kuvaa nuorten asenteita ja arvoja 1990-luvulla, jolloin Suomessa elettiin rajujen taloudellisten ja yhteiskunnallisten muutosten aikaa. Hän on analysoinut kirjassaan kolmena ajankohtana nuorilta kerättyjä empiirisiä aineistoja. Helven tutkimuksen näkökulma on nuorisotutkimuksen. Hän on pohtinut asenteiden, arvojen ja uskomusten yhteyttä ideologisiin, eettisiin ja moraalisiin kysymyksiin. Makrotasolla Helven tutkimusperspektiivi on sosiologinen ja mikrotasolla sosiaalipsykologinen. Hänen tutkimuksensa teesinä on lähtöoletus siitä, että materialistisilla olosuhteilla on vaikutus nuorten asenteisiin ja arvoihin. Viime vuosikymmenen sosioekonomisten muutosten oletetaan vaikuttaneen arvoihin ja nuorten arvostuksiin. Laman kokeneen nuorisopolven siirtyminen aikuisuuteen ei ole ollut helppoa. Psykologisen aikuisuuden saavuttaminen ei takaa nuorille yhteiskunnallista aikuisuutta. Helve toteaakin, että nuoruuden ja aikuisuuden rajat ovat hämärtyneet. (Helve 2002, 11.)

10 Helven tutkimuskirja on mielenkiintoinen katsaus nuorten arvoihin ja asenteisiin sekä uskonnolliseen ajatteluun. Tämä Helven tutkimus on lähellä omaani, sillä haastateltavani nuoret ovat suhteellisen samaa ikäryhmää kuin tässä kirjassa käsiteltävä nuoriso. Olen saanut Helven tutkimuskirjasta paljon tietoa nuorten arvojen muutoksista yhteiskunnallisesta kontekstista katsottuna. Tarkastelen työssäni myös Myyryn ja Satelan tutkimusta nuorista aikuisista kirkon toiminnassa. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää Kuopion evankelis-luterilaisten seurakuntien ja Kuopiossa vaikuttavien Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliikkeiden järjestämää nuorten aikuisten toimintaa ja tutkia näiden yhteisöjen mielipiteitä yhteistyömahdollisuuksista ja toiminnan kehittämisestä tulevaisuudessa. Opinnäytetyö on toteutettu kyselytutkimuksena seurakunnan työntekijöille. Lisäksi tutkimuksen osana on pidetty nuorille aikuisille ja työntekijöille järjestetty tulosten esittely- ja keskustelutilaisuus Kuopiossa. (Myyry ja Satela 2003.) Kyselylomake lähetettiin Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän seurakunnille ja oppilaitostyölle, sekä Kansan Raamattuseuran Kuopion toimipisteelle. Kuopion ja ympäristön rauhanyhdistys ry:lle, Kuopion evankelis-luterilaiselle opiskelija-ja koululaislähetykselle, Pohjois-Savon evankelis-luterilaiselle Kansanlähetykselle Pohjois- Savon Herättäjäyhdistykselle ja Suomen luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Itä- Suomen piirille. Myyryn ja Satelan kyselyyn vastasi yhdeksän yhteisöä 13:sta. (Myyry & Satela 2003.) Tutkimuksesta selvisi, että Kuopion nuorten aikuisten toiminnan tilanne on pääosin kohtalainen. Työntekijäresurssien puute sekä nuorten aikuisten heikko tavoitettavuus vaikeuttavat toiminnan järjestämistä. Tuloksista selvisi myös, että opiskelijat ovat eniten huomioitu ryhmä Kuopiossa ja enemmän toimintaa tulisi järjestää myös muille ryhmille, kuten perheellisille ja maahanmuuttajille. Tuloksista näkyi myös, että yhteistyö eri herätysliikkeiden kesken auttaisi nuorten aikuisten toiminnan järjestämisessä.(myyry ja Satela 2003.)

11 Nuoret aikuiset ovat tämän tutkimuksen mukaan väliinputoajia kirkossa. Kirkon tulisi kiinnittää heihin enemmän huomiota ja tukea heidän hengellistä elämäänsä. Mielenkiintoiseksi tämän tutkimuksen tekee oman työni kannalta sen tulosten samankaltaisuus omiini. Myyryn ja Satelan tutkimuksesta tuli ilmi nuorten aikuisten tarve toimintaan, joka lähtee heidän tarpeistaan käsin. Seurakunnan työntekijät eivät osaa nimetä nuoria aikuisia jonkun tietyn työmuodon alaisuuteen, mikä tuottaa hankaluuksia toiminnan suunnitteluun. Tutkimuksessa tärkeäksi muotoutui myös nuorten aktivoiminen suunnittelemaan itse omaa toimintaansa. (Myyry ja Satela 2003, 32 35.) Tutkimus on antanut omaan työhöni hyvää materiaalia nuorten aikuisten toiminnan tilanteesta seurakunnan työntekijöiden näkökulmasta. Samankaltaiset tulokset omaan työhöni verrattuna ovat mielenkiintoisia, sillä tämä tutkimus on tehty yhdeksälle eri hengelliselle taholle. Juha Siltala käsittelee teoksessaan toisen maailmansodan jälkeisten omistettujen työpaikkojen muuttumista markkinaehtoisiksi suoritteiksi. Taloushistoriallisesta taustasta ja työelämätilastoista edetään yksilöiden kokemukseen. Siltala käsittelee kirjassaan työmarkkinoiden hyperkilpailua, jota voi pitää koko väestölle tehtynä ihmiskokeena. Kokeen alustavat tulokset osoittavat sen, millainen kehitys ei voi olla juuri inhimillisesti kestävää. Antoisakin työ muuttuu siunauksesta kiroukseksi, jos työntekijä ei voi toivoa sen avulla saavuttavansa mitään, mutta pelkää menettävänsä kaiken. (Siltala 2004.) Siltala vertaa tilannetta ennen lamaa ja laman jälkeen, kuinka työnteko on muuttunut suorittamiseksi ja kilpailuksi parhaista tuloksista. Nyt toiset kärsivät työn paljoudesta ja toiset sen puutteesta. Työ, jonka pitäisi vahvistaa identiteettiä, on muuttunut ihmistä alistavaksi paineeksi, joka määrää elämän tahdin. Koko ajan täytyisi jaksaa ja saavuttaa enemmän eikä koskaan saisi olla täysin tyytyväinen. Jos työläinen ei alistu tähän, hän putoaa kelkasta ja tilalle tulee auttamatta joku muu ja parempi. Ei ihme, että kansantautejamme ovat stressi, työuupumus ja masennus. Siltala kysyy, miten yhteiskunta on muuttunut sellaiseksi, että politiikasta on tullut talouden hienosäätöä. Kaikki elämänalat on alistettu työntekijöiltä omistajille ja tulosmittaukseen. Sijoittaminen alkoi tuottaa, mutta työntekijä kärsiä. Siltala kysyykin kirjassaan, onko ainoan vaihtoehdon politiikalle vaihtoehtoja? Voidaanko talous vielä altistaa palvelemaan ihmisten päämääriä sen sijaan, että ihmisten olemassaolon oikeus määräytyy hyväksikäytettävyyden mukaan. (Siltala 2004.)

12 Oman työni kannalta tutkimus avaa mielenkiintoisen läpileikkauksen työnteon historiaan ja yhteiskunnan arvojen muuttumiseen sekä politiikan ja valtakoneiston vaikutukseen yksittäisen ihmisen elämään ja valintoihin. Nuori aikuinen on juuri siinä tilanteessa, että miettii siirtymistään työelämään ja arvioi omaa osaamistaan ja mahdollisuuksiaan vaikuttaa yhteiskunnassa. Työolot ja mahdollisuus toimia kokonaisvaltaisesti työssä ovat tärkeitä kriteerejä nuoren punnitessaan vaihtoehtoja työmarkkinoilla. Tärkeää olisi pohtia, miten seurakunta voisi vaikuttaa nuorten haluun parantaa ja kehittää työelämää ja kuinka työelämä vaikuttaa nuorten aikuisten mahdollisuuksiin harrastaa. Siltalan näkemykset tulivat esiin omassa tutkimuksessani nuorten aikuisten vastauksissa siitä, mihin heidän aikansa kuluu. Melkein kaikilla oli paineita opiskelun ja työelämän yhteensovittamisessa ja jokainen koki ahdistavaksi jatkuvan tuloksiin pääsemisen. Tällä he tarkoittivat sitä, että joka paikassa heidän täytyy tuottaa ja olla tuloksellisia. Kouluun täytyy panostaa, mutta myös työnantaja vaatii jatkuvia tuloksia. Monet nuoret miettivätkin, ettei heillä ole aikaa osallistua kirkon toimintaan, joka on usein jatkuvaa sitoutumista johonkin. 2.2 Nuorten aikuisten asema seurakunnassa Luterilaisen kirkon väkiluku kääntyi vuonna 2004 hienoiseen laskuun. Viimeksi laskua oli 1999 ja 1990-luvun alun lamavuosina. Kirkon läsnä oleva väestö 2004 ja 2005- vuoden vaihteessa oli 4 402 521 henkeä, mikä on 84,6 prosenttia suomalaisista. Kirkon väkiluku pieneni edellisvuodesta 2 500 hengellä. Tähän vaikuttivat kuolleiden määrän kasvu, kastettujen määrän lasku sekä kirkosta eroamisen lisääntyminen. Kirkosta erosi 2004 vuonna reilut 16 000 henkeä ja kirkkoon liittyi 10 377 henkeä. Pelkästään Helsingissä erosi 2004-vuonna hieman yli 4000 henkeä, joista 71 prosenttia oli 18 39- vuotiaita. Espoossa nuorten aikuisten osuus kirkosta eronneista oli myös suhteellisen suuri 67 prosenttia. (Vantaan seurakunnat 2005a.)

13 Tällä hetkellä kirkosta eroavien suurin ryhmä ovat 18 40-vuotiaat. Erityisesti suurissa kaupungeissa elävät nuoret aikuiset ovat kyseenalaistaneet itsestäänselvän kirkon jäsenyyden, joka on ollut Suomelle tyypillistä ja antanut mahdollisuuden puhua kirkosta kansan kirkkona. Niemelä puhuu siitä, miten pohjimmaisena syynä kirkosta eroamiseen on yleinen vieraantuminen kirkon arvomaailmasta. Jos jäsenyys on menettänyt merkityksensä, tuntuu kirkollisveron maksaminen rasitteelta. Aatteelliset syyt ovat melko harvinaisia. Kirkko oli edellisvuonna myös julkisuudessa kielteisessä valossa naispappeuskysymyksen ja parisuhdelain johdosta. (Niemelä 2005.) Pohdintaa herättääkin se, että miksi kirkko on vasta näin myöhään alkanut kehittää nuorten aikuisten toimintaa ja ruvennut puhumaan julkisesti ongelmastaan. Petterson heittääkin Kotimaa lehden haastattelussa ilmaan kysymyksen siitä, tartutaanko kirkossa ongelmiin vasta, kun ne vaikuttavat sen talouteen. Onhan kirkosta erottu jo 1923 alkaen. Pettersonin mielestä havahtuminen tämän tasoisiin ongelmiin on tapahtunut aivan liian myöhään. (Jukola 2005, 12.) Laine on tutkinut nuorten aikuisten seurakunnallista osallistumista Tampereen ja Helsingin hiippakunnissa. Mielenkiintoiseksi tutkimuksen tekee se, että Laine toteaa jo 1980-luvulla saman, mikä on tällä hetkellä saanut sysäyksen nuoret aikuiset projektille. Nuoret aikuiset, ikäryhmä 18/19 24-vuotiaat, ovat hyvin ajankohtainen kasvatuskohde kirkossa tällä hetkellä. Kasvatustyö ei tavoita nuoruudesta aikuisuuteen, perhe-elämään ja työelämään siirtyviä seurakunnan jäseniä. (Laine 1980, 1.) Petterson puhuu Kotimaa lehden haastattelussa siitä, miten keskusteluyhteyttä nuoriin aikuisiin on lähdettävä rakentamaan heidän tarpeistaan eikä organisaatiolähtöisesti kirkosta käsin (Jukola 2005, 12). Näkemys on hyvä ja ajankohtainen, mutta miksi siitä puhutaan vasta nyt, kun asia on tiedostettu jo kymmeniä vuosia. Laineen tutkimustuloksista selviää, että nuorta aikuista pidetään nuorisotyön kohteena ja häntä lähestytään nuorisotyön menetelmin. Työntekijöiltä puuttuu rohkeus kohdata nuori aikuinen hänen omilla ehdoillaan. (Laine 1980, 42.) Nuorten eroaminen kirkosta tuntuu olevan seurakunnille oikea kunnian kysymys. Toisaalta, eikö voitaisi ajatella myös niin, että nykyään tapakristillisyys on vähenemässä ja nuoret aikuiset ajattelevat avoimemmin ja ilmaisevat mielipiteensä selkeästi. He jotka kuuluvat kirkkoon, kuuluvat

14 siihen todellisesta halusta ja kiinnostuksesta. Suomen evankelisluterilainen kirkko (Suomen ev.lut. kirkko 2005.) on määritellyt nuorten aikuisten toiminnan tavoitteita. Nuorilla aikuisilla tarkoitetaan 18 29-vuotiaita. Nuorten aikuisten toiminta on ennen muuta heidän omaan kristilliseen uskoonsa perustuvaa toimintaansa, jossa elämää, kirkkoa ja yhteiskuntaa tarkastellaan heidän kannaltaan ja jota seurakunta tukee. Aikuistuva nuori elää monien paineiden keskellä. Haasteina nuorten aikuisten toiminnalle mainitaan: opiskeleminen työelämään hakeutuminen seurustelu perheen perustaminen muuttaminen asunnon hankkiminen toimeentulosta huolehtiminen elämän- ja maailmankatsomuksen selkiyttäminen Nuorten aikuisten seurakunnalliseen toimintaan osallistuminen ja vaikuttaminen ovat vaihtelevia ja usein rajallista. Tärkeimmiksi nuorten aikuisten vaikuttamiskanaviksi mainitaan: Jumalanpalveluksiin osallistuminen omat nuorten aikuisten ryhmät ja yhdistykset toiminta opiskelupaikkakunnilla musiikki harrastukset hengellinen työ puolustusvoimissa vapaaehtoisina kerhoissa saappaan toiminnassa pyhäkoulussa partiossa rippikoulussa Mahis-ohjaajana (nuorten akatemia)

15 Etsiessäni tietoa nuorten aikuisten toiminnasta seurakunnissa, löysin internetsivuja erilaisista nuorten aikuisten yhteisöistä, joissa tavoitteena on edesauttaa nuorten aikuisten mahdollisuuksia toimia kirkon piirissä. Nämä sivut olivat kuitenkin löydettävissä vain oman aktiivisuuden kautta ja esimerkiksi näistä toiminnoista tiedottaminen on mielestäni kirkossa vähäistä. Nuorten aikuisten asialla Tampereella toimii muun muassa nuorten aikuisten verkosto Uusi verso. Uusi verso on Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän hanke, jonka tavoitteena on mahdollistaa nuorten aikuisten toimiminen kirkon piirissä. Uuden verson pyrkimyksenä on, että nuori aikuinen saa uusia ihmissuhteita, vahvistuu uskossa, löytää oman paikkansa ja kasvaa ihmisenä. (Nuorten aikuisten verkosto Uusi verso 2005.) Uusi verso vaikutti monipuoliselta ja toimivalta verkostolta, joka on jakautunut alueittain eri puolelle Tamperetta. Mielestäni tässä olisi Helsingille esimerkkiä. Olisi tärkeää ottaa selvää muiden kaupunkien nuorten aikuisten tapahtumista ja toiminnasta kirkon piirissä. Porin kirkkopäivillä 1999 perustettiin nuorten aloitteesta nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä Navi. Navin tarkoituksena on edistää nuorten aikuisten toimintaa ja vaikuttamismahdollisuuksia seurakunnissa ja kirkossa. Navi haastaa kaikkia alle kolmikymppisiä vaikuttamaan ja ottamaan vastuuta omassa seurakunnassaan ja koko kirkon tasolla. Navi-ryhmän kokoajana toimii Nuorten keskus ry ja Navi on poliittisesti sitoutumaton järjestö. (Nuorten keskus 2005.) Erilaisia nuorten aikuisten vaikuttamiskanavia on, mutta miten niistä saataisiin tieto sellaisille nuorille, jotka eivät tiedä näistä mitään. Merkittävää tässä on myös se, että nuoret aikuiset ovat itse olleet niitä, joiden aloitteesta tämänlaiset verkostot on perustettu, joten olisi tärkeää saada nuorille viestiä siitä, että heillä on vapaus ideoida ja osallistua oman toimintansa suunnitteluun.

16 2.3 Yhteiskunnallinen murros Uuden vuosituhannen alun inspiroimat tulevaisuudennäkymät pursuavat tietotekniikkaa ja multimediaa. Valmistammeko itse jatkossa ravintomme geeniteknologian avulla ja hoitaako tekoäly ajattelun puolestamme? Kommunikoinnin voimme hoitaa sähköpostitse ja elintarvikkeet tilata tietokoneitse. Tällä kännykkäaikakaudella elämämme pitäisi olla helpompaa ja mukavampaa kuin koskaan aikaisemmin, mutta ihmisten henkinen hätä ja tuska vain kasvavat. Yksilöllisyyden korostaminen, lisääntynyt työttömyys ja yhteisöllisyyden puute ovat lisänneet yksinäisyyttä, mielenterveysongelmia ja turvattomuutta. Elämäniloa ja hauskuutta haetaan helposti väärin tavoin esimerkiksi alkoholista ja huumeista. Elämä saattaa ajautua väärille raiteille, jolloin ihmiset eivät enää tiedä, keitä he ovat, mitä he haluavat tehdä tai miten tulisi elää, jotta itsellä ja läheisillä olisi hyvä olla. Oman elämän hallinta vaikeutuu. Hyvinvointivaltio alkoi laman aikana supistua ja alueellinen eriarvoisuus kasvaa. Kuntien valtionosuus palveluiden kustannuksista pieneni puolesta viidennekseen 2000-luvun alkuun tultaessa. Kunta tarjosi enää 1,3 miljoonalle kansalaiselle terveys- ja sosiaalipalveluita yhtä runsaasti kuin ennen. Tasaisen hyvästä hoidosta puuttuu Kuntaliiton ja yhdeksän sairaanhoitopiirin selvityksen mukaan 1-2 hoitajaa osastolta, sisätaudeista ja ortopediasta 2-3. Helsingin kouluissa luokkakoot ovat kokeneen opettajan mukaan puoleksi liian isoja, mutta vielä pitäisi tiivistää. Universaaleista ihmisoikeuksista ja elämänlaatutavoitteista etäännyttiin, kun budjettiyksikköjen selviämisessä oli täysi työ. Kunnat totesivat joutuneensa vastuuseen asioista, joiden hoitamiseen niiden resurssit tai aina edes hallinnolliset valtuudet eivät riittäneet. (Siltala 2004, 319.) Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton teettämän sosiaalibarometrin mukaan asema oli heikkenemässä päihteitä käyttävillä lapsiperheillä, työttömillä ja työttömien vanhempien lapsiperheillä, työttömillä ja päihteitä käyttävillä nuorilla, ylivelkaantuneilla, pienituloisilla eläkeläisillä ja avohuollon varassa elävillä vanhuksilla, vammaisilla ja mielenterveysongelmallisilla. (Siltala 2004, 319.)

17 Yhteiskunta muuttuu jatkuvasti, työelämän vaatimukset kasvavat, vaihtoehdot lisääntyvät, mutta toisaalta samaan aikaan pyritään ohjailemaan ihmisiä tiettyihin valintoihin ja tietyn tyyppiseen samankaltaiseen ajatteluun. Lapsia ja nuoria yhä aikaisemmin ohjaillaan tiettyjen brändien maailmaan ja näin heidän ajattelunsa pyritään lokeroimaan tietyn maailmankatsomuksen mukaisiksi. Toisaalta paljon on valinnanvaraa, mutta vähän liikkumatilaa oman ajattelun ja sen todellisuuden välillä, jonka mainonta ja lehdistö meille tarjoavat. Puhumme globalisaatiosta, joka jakaa mielipiteitä moneen suuntaan. Laitinen kuvaa mielestäni hyvin globalisaation jakavia mielipiteitä. Useimpien maailman maiden poliittiset ja taloudelliset johtajat, sekä vaurain osa ihmiskuntaa on valmis kuvaamaan globalisaatioita positiivisin sanoin. Heille globalisaatio on myönteinen prosessi, jossa kaikki maailman kansat liittyvät osaksi tehokkaasti hoidettua maailmantaloutta ja pääsevät nauttimaan yhä suuremmaksi kasvavasta talouskakusta, internetin iloista ja vapaan kaupan mahdollisuuksista. He puhuvat globalisoitumisesta, maailmanlaajentumisesta, maapalloistumisesta ja lisääntyvästä yhteenkuuluvuudesta maailman kansojen kesken. Toisaalta taas monien tutkijoiden ja kansalaisaktivistien näkökulmasta jo pelkkä sana globalisaatio on harhaanjohtava, synnyttäähän se mielikuvan jostakin itsestään tapahtuvasta, mahdollisesti jo toteutuneesta ilmiöstä. (Laitinen 1999, 11 12.) Monet ovat valmiita sanomaan, että globalisaatio on maailman taloudellisen eliitin käynnistämä hanke, joka tuottaa vaurautta pienelle osalle ihmiskuntaa ja panee loput maksamaan siitä. Globalisoimisen kautta kaikki maailman kansat pyritään liittämään osaksi yhtä taloudellista järjestelmää. Maailman köyhät ovat joka tapauksessa kuitenkin ne, jotka joutuvat tämän eliitin projektin maksajiksi. Se näkyy heidän elämässään jo nyt pilaantuvana ympäristönä, työttömyytenä, maan menettämisenä ylikansallisille yhtiöille, työvoiman riistona, paikalliskulttuurien kuolemina ja monella muulla tavalla. (Laitinen 1999, 11 13.) Suomalaiset ovat myös vahvasti osana maailman globalisoitumista. Kuuluminen Euroopan unioniin ja yhteiseen rahaan ovat siitä hyviä esimerkkejä. Ulkomaalaiset yritykset erityisesti vaateliikkeet ja kodin sisustus liikkeet valtaavat alaa katukuvassamme. Enää emme voi olla varmoja, mistä ostamamme tuote on kotoisin ja onko se valmistettu eettisin periaattein. Suomalaisille nuorille aikuisille globalisaatio näyttäytyy monesti suurina

18 valintojen mahdollisuuksina. Postmodernissa yhteiskunnassa nuorilla aikuisilla on mahdollisuuksia monenlaiseen toimintaan, ja erilaisia ideologioita on vapaasti tarjolla. Erityisesti kaupunkiympäristössä yksilöllisyys ja valinnan vapaus ovat korostuneet. Nuoret ovat valmiimpia kokeilemaan erilaisia ympäristöjä. Samalla, kun maailman rajat ovat hälvenneet ja ulkomaille lähtö on entistä helpompaa ja nopeampaa, on oman kotiseudun merkitys vähentynyt ja samalla juurettomuus kasvanut. Kaiken tämän mahdollisuuksien viidakon keskellä kuitenkin janotaan yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä toisiin ihmisiin. (Helve 2002.) Ojanen puhuu Kirkonmäeltä lehden haastattelussa siitä, miten erilaisten tosi - tv ohjelmien läpimurto kuvaa hyvin sitä, kuinka jatkuvan yksilöllisyyden korostuminen on johtanut siihen, että etsimme yhteisöllisyyden korviketta tällaisilta tirkistely ohjelmilta. Tilanne on paradoksaalinen siinä mielessä, että koko ajan kun yksityisyyden suojaa vahvistetaan, monet ihmiset haluavat luopua siitä. Emme kestä sellaista yksityisyyttä, johon länsimaalainen lainsäädäntö meidät pakottaa. (Ylönen 2005, 12.) Siltala toteaa, että yhä enemmän vapaa-ajasta vie televisio. Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimusten mukaan suomalaiset kellahtavat mieluummin katsomaan televisiota kuin kutsuvat vieraita. Myös juttelu perheen kesken on vähentynyt. Sosiaalinen seurustelu väheni neljänneksellä kymmenessä vuodessa. (Siltala 2004, 239.) Tästä herää kysymys, onko perheen yhdessä olon ja jutustelun tullut korvaamaan televisiossa olevat yhteisöt, kuten esimerkiksi Big Brotherin kaltaiset teennäiset ympäristöt. Tässä olisi kirkolla mahdollisuus tulla esiin ja tuoda omaa oikeudenmukaista näkemystään paremmin esille. Kirkko on juuri yhteisö ja tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille. Ihmisille tulisi viestittää sitä, mitä seurakunnallisella yhteydellä tarkoitetaan. Kirkon tulisi myös pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja tehdä yhteistyötä ns maallisten tahojen kanssa. Olisi hyvä, jos kirkko saisi enemmän näkyvyyttä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolestapuhujana, sekä liiallisen globalisoitumisen ja markkinatalouden vastustajana. Kirkko voisi tuoda enemmän esiin anarkistista puoltaan ja pyrkiä herättämään ihmiset itse vaikuttamaan asioihinsa. Tutkimukseni haastateltavien vastauksista tuli esiin se, miten nuoret aikuiset arvostavat kirkon tekemää työtä kaikista heikoimpien puolesta eli diakoniaa. Kuitenkaan kukaan ei tarkalleen

19 tiennyt, mitä se on tai miten sitä tehdään. Globalisaatio nähdään myös osittain hyvänä asiana. Hyvää on se, että erilaiset ihmiset eri puolilta maailmaa kohtaavat, jakavat ajatuksia ja kuulevat, miltä maailma näyttää maapallon toiselta puolelta katsottuna. On aika hämmentävää huomata, miten samanlaisia asioita tapahtuu lähes yhtä aikaa eri puolilla maailmaa. Asunnottomat ihmiset vaativat oikeuksiaan samaan aikaan Valkoisen talon ja Suomen eduskuntatalon edessä. Paikallisia vaihtojärjestelmiä ja paikallisrahoja syntyy ja kehitetään Argentiinassa, Meksikossa, Kanadassa ja Suomessa. Hiljaisuuden ja henkisyyden etsiminen houkuttaa eri puolilla maailmaa yhtä aikaa. Globaali tiedonsiirtoteknologia on myös kansalaisaktivistien käytettävissä. (Laitinen 1999, 11 20.) Yltiömäistä globalisaation ihannetta ja ihmisten ja kulttuurien yhdenmukaistamista vastustamaan on noussut monia vaihtoehtoisia liikkeitä, joiden juuret Suomessa vievät 1970-luvulle. Myös kirkon piirissä keskustellaan globalisaation vaikutuksista ja pyritään pitämään heikoimpien puolta. Nuoret aikuiset ovat usein niitä, jotka ovat kiinnostuneita kestävästä kehityksestä, maailmanlaajuisista ilmiöistä ja elämän laadun parantamisesta. Samaan aikaan, kun kirkossa keskustellaan nuorten aikuisten vähäisestä osallistumisesta kirkon toimintaan, on ympäri Suomea vaihtoehtoisia liikkeitä ja järjestöjä, joihin osallistuu tuhansia vapaaehtoisia nuoria aikuisia. (Laitinen 1999, 11 15.) Tämä selittää sen, etteivät nuoret aikuiset ole suinkaan passiivisia osallistujia vaan aktiivisia vaikuttajia. Mistä sitten johtuu, etteivät nuoret aikuiset ole aktiivisia kirkossa kävijöitä. Laine puhuu siitä, miten Helsingissä nuoret aikuiset osallistuvat yleisimmin kaksi kertaa kuukaudessa seurakunnan toimintaan, kun taas Tampereen hiippakunnissa nuoret aikuiset osallistuvat yleisimmin kerran viikossa. (Laine 1980, 40.) Tutkimustuloksissa näkyy samankaltaisia asioita, kuin omassa aineistossani. Laine kirjoittaa, siitä miten nuoret aikuiset osallistuisivat mieluiten toiminnalliseen tai pienryhmätoimintaan. Hän myös toteaa, että nuorten aikuisten seurakunnan pienryhmätoimintaan osallistumiseen eivät vaikuta samalla paikkakunnalla vaikuttavat muut toimintamuodot. Seurakunnan toiminnasta kiinnostunut nuori osallistuu seurakunnalliseen toimintaan riippumatta hänen muusta harrastustoiminnastaan. (Laine 2004, 40 41.) Seurakunnan järjestämä ja muu toiminta, eivät ole siis vaihtoehtoisia toisilleen vaan molempiin saatetaan osallistua, jos

20 seurakunnan toiminta vain kiinnostaa. Itse pääsin omassa tutkimuksessani samantyyppiseen tulokseen. Kirkon vähäiseen toimintaan osallistuminen ei ole kiinni siitä, että nykyisin olisi paljon muuta toimintaa johon on mahdollisuus osallistua. Kirkon aate ja sen tarjoama sanoma koetaan usein vieraaksi ja etäiseksi ja sen vuoksi kirkon toimintaan ei osallistuta. Toiminnassa ei sinänsä ole vikaa. 2.4 Kallio alueena Kallio on kaupunginosa Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Se on perinteisesti tunnettu työväestön asuinalueena, mutta nykyään enemmistö asukkaista on työläisperheiden sijaan yksin asuvia nuoria aikuisia ja iäkkäämpiä ihmisiä. Kallio alkaa Pitkänsillan pohjoispuolelta ja jatkuu aina itäväylän alkuun, Vallilan ja Alppilan reunalle. Kallion tarkoista rajoista on kuitenkin olemassa useita erilaisia näkemyksiä. (Kallio-seura. ry 2005.) 1800-luvun puoliväliin saakka nykyisen Kallion aluetta käytettiin pääasiallisesti viljelyja laidunalueena. Vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla asutus kiinteytyi, alue palstoitettiin ja rannoille syntyi teollisuutta. Väestö koostui porvareista, tehtaiden omistajista huviloissaan ja alueen tehtaiden työntekijöistä vuokralaisina. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Helsingistä muodostui talouselämän keskus. Syntyi teollisuutta ja työpaikkoja. Maaseudulta työntyi suuri muuttovirta kaupunkiin. 1800-luvun lopulla Kalliosta tuli merkittävä työvoiman asutusalue. Väestömäärä kasvoi nopeasti, mikä merkitsi suuren asuntokysynnän syntymistä. Kallion linjojen ja Siltasaaren asemakaava valmistuivat 1890-luvulla. Muualle Kallioon vahvistettiin asemakaava 1901. Rakennukset olivat pääasiassa kaksikerroksisia puutaloja ja -kortteleita. Siltasaaren kivisten kerrostalojen rakentaminen alkoi 1900-luvun alkuvuosina. (Kallio-seura. ry 2005.) Kallio tunnettiin pitkään runsasväkisenä ja merkittävänä työväen asuntoalueena. Tilastojen valossa Kallio on muuttunut perheellisen ammattityöväen kaupunginosasta yksinäisten nuorten ja ikääntyneiden yksinäisten naisten kaupunginosaksi. Vanhusten osuus on kasvanut ja lapsiperheiden ja lasten osuus laskenut. Kuvaavaa on, että Kallion ainoan

21 ala-asteen koulun oppilasmäärä on ollut enimmillään 1940-luvulla 1 600 lasta, mutta on nyt alle 300. (Kallio-seura. ry 2005.)

22 3 NUORI JA NUORI AIKUINEN 3.1 Nuori ja nuori aikuinen käsitteenä Nuoruus on lapsuuden ja aikuisuuden välinen elämänvaihe. Unescon esittämän määritelmän mukaan nuoria ovat: a) 15 25-vuotiaat, b) koululaiset, opiskelijat ja sellaiset, jotka eivät ole aloittaneet työtä, eivätkä perustaneet omaa taloutta, c) nuorisolle tunnusomaisen mielenlaadun omaavat ihmiset, d) ne, joille yhteiskunta tuon aseman osoittaa (Cederlöf 1998, 28). Kirkon lapsi-, nuoriso- ja kasvatustyön mallijohtosäännön määritelmän mukaan nuorilla tarkoitetaan laajassa merkityksessä kaikkia 7 29-vuotiaita (Elomaa 1997, 86). Tässä tutkimuksessa nuorilla aikuisilla tarkoitetaan niitä Kallion alueen 18 30-vuotiaita nuoria aikuisia, jotka osallistuvat tähän tutkimukseen. Nuoruus on erityinen elämänvaihe, jonka pituus vaihtelee kulttuureittain ja yksilöittäin. Kulttuuri määrittelee pitkälti sen, miten kauan muiden mielestä on hyväksyttävää viettää nuoruuttaan. (Lukkarinen 2003, 13 14.) Nuoruus on monivivahteinen ja usein erilaisten suurten tunteiden ikävaihe. Nuoruuden monimuotoisuutta kuvaa mielestäni jo se, kuinka paljon erilaisia määritelmiä suomenkielen sanakirjasta nuoruuteen liittyy. Nuori, nuorukainen, nuorikko, nuorimmainen, nuorimies, nuorinainen ja paljon muita nuori-alkuisia sanoja (Suomen kielen perussanakirja 2001, 313 ). Eri aikoina eletty nuoruus on erilainen ja näin ollen nuoruuden käsite saa erilaisia merkityssisältöjä eri aikoina. Esimerkiksi täysi-ikäisyyden raja on muuttunut eri vuosikymmeninä. Kullakin tieteenalalla on myös oma käsityksensä nuoruudesta. Lääketiede korostaa fyysistä kypsymistä aikuisuuteen. Psykologinen näkökulma käsittää taas erilaisia teorioita elämänkaaresta ja kasvatustieteessä korostetaan oppimisympäristöä, sekä kasvattajan roolia. Yhteiskuntatieteessä tarkastelun kohteena ovat yleensä nuorisokulttuurit, nuorisoryhmät, nuorisorikollisuus sekä nuorten päihteiden käyttö. Hoitotieteessä painotetaan taas toimintakyvyn merkitystä hyvinvoinnin saavuttamisessa. Nuoruus määritellään usein siirtymävaiheeksi aikuisuuteen, mutta se on enemmänkin, kuin vain vä-

23 lietappi lapsuuden ja aikuisuuden välissä. Se on elämänvaihe, jossa nuori kasvaa, niin fyysisesti, sosiaalisesti, kuin psyykkisestikin. (Lukkarinen 2003, 13 14.) 3.2 Nuori aikuinen E. H. Eriksonin ja Levinsonin teorioissa Amerikkalainen tutkija E.H. Erikson katsoo ihmisen kehittymisen ja kypsymisen tapahtuvan kriisien avulla. Erikson nimeää kahdeksan eri kriisiä teoksissaan Identitety of Youth and crisis ja Lapsuus ja yhteiskunta. Hägglund, Pylkkänen ja Taipale (1979) käyttävät hyväkseen Eriksonin teoriaa kirjassaan Nuoruusiän kriisit. Hägglund ym toteaa, että ihmisen elämänvaiheet tuovat uusien olosuhteiden mukana kriisejä. Ihmisen kehittymisen ja kypsymiseen liittyy kahdeksan kriisiä: perusturvallisuus, itsenäisyys, aloitteellisuus, ahkeruus, identiteetti, läheisyys, luomiskyky ja minän eheys. Jokainen oletettu kriisi vaikuttaa seuraavan kohtaamisessa. (Hägglund ym 1979, 40.) Hägglundin ym. mukaan ennen nuoren aikuisen ikävaihetta ihminen on käynyt läpi perusturvallisuutta, itsenäisyyttä, aloitteellisuutta, ahkeruutta ja identiteettiä käsittelevät vaiheet. Jälkinuoruudeksi kutsutaan nuoruusiän vaihetta 18 vuodesta aina vuosiin 20 25. Tänä aikana nuoren persoonallisuus muotoutuu ja halu itsensä kehittämiseen tunteiden, tietojen ja taitojen alueilla kasvaa. (Hägglund ym. 1979, 40 41). Nuoruusiän kriisi on se vaihe ihmisen elämässä, jossa ristiriidat korostuvat ja minän vahvuus vaihtelee. Ihminen tavoittelee tässä iässä elämän laajentamista ja roolien selkeyttämistä. Nuori siirtyy tilanteesta toiseen hyvin nopeasti. Minäkuvaa selkiinnytetään peilaamalla omaa itseään ikätovereihin. Erityisesti tämä on rakkaussuhteissa näkyvää. Toisaalta nuorella ilmenee hetkellisiä suvaitsemattomuuden tiloja esimerkiksi eri rodun edustajiin. Tällä toiminnalla nuori haluaa suojata omaa olemassaoloaan. Ihmisen jäsentyminen kokonaisuudeksi auttaa häntä ohjaamaan omat kykynsä samaistumiseen ja viettien vaihteluun. Samalla tavalla osataan ohjelmoida omat perinnöllisyyteen ja sosiaalisiin rooleihin liittyvät kyvyt. Erikson käsittelee aikuisuuden kolmen kriisin avulla: 1.) läheisyys eristyneisyys, 2.) luomiskyky (generatiivisuus) lamautuminen, 3.) minän eheys epätoivo. (Erikson 1968, 249 250.)

24 Yhdysvaltalainen tutkija Daniel Levinson kuvaa elämää vakaiden vaiheiden ja siirtymien vuorotteluna. Elämänkululla on tietty syklinen, jaksollinen luonne (Perho & Korhonen 1997, 323). Levinsonin mukaan keskeisin käsite aikuisen kehityksen hahmottelussa on elämänrakenne, joka sisältää ihmisen merkittävät suhteet. Siihen sisältyvät myös roolit työssä, perheessä ja muissa yhteisöissä sekä yksilön minän eri puolet. Joitakin näistä puolista eletään ja toteutetaan, kun taas toiset estyvät tai niitä laiminlyödään. (Perho ja Korhonen 1997, 323.) Levinsonin mukaan elämänrakenteessa on kyse valinnoista, joiden ympärille elämä rakennetaan ja joista se saa vakautta. Vakaa vaihe kestää noin kuudesta kahdeksaan vuoteen minkä jälkeen sitä tarkistetaan ja muokataan uudelleen. Näitä vaiheita Levinson kutsuu siirtymiksi eli transitioiksi. Näiden siirtymävaiheiden aikana ihminen tutkii omia mahdollisuuksiaan muutokseen ja maailmassa. Tärkeitä rooleja ja suhteita punnitaan, ja etsitään perustoja seuraavalle elämänvaiheelle. Kun keskeisiä elämänvalintoja muutetaan, kuten vaihtamalla työtä tai opiskelupaikkaa voidaan puhua kriisistä. Noin neljästä viiteen vuoteen kestävät siirtymät ovat kehityksen jaksoja, jotka kytkevät elämänvaiheet yhteen. Vaihe käynnistyy, kun yksilön elämä ei enää vastaa hänen toiveitaan, tavoitteitaan ja pyrkimyksiään. Käynnistäjänä voivat toimia ihmisen psyykkiset tai fyysiset muutokset. Siirtymien voimakkuus ja määrä ovat kuitenkin yksilöllisiä. (Perho ja Korhonen 1997, 234 & Myyry ja Satela 2003, 9 11.) Lapsuuden ja nuoruuden jälkeen ihmisen elämässä koittaa aikuisuuden siirtymäjakso, joka aloittaa Levinsonin teorian varhaisen aikuisiän. Siihen kuuluvat aikuiseksi tuleminen, 30. ikävuoden siirtymäjakso ja aloilleen asettuminen. (Perho ja Korhonen 1997, 325.) Nuori aikuisuus on siirtymäaikaa nuoresta aikuiseksi, jolloin nuori aikuinen rakentaa perustaa omalle aikuisuudelleen ja itsenäisyydelleen. Levinsonin teoria selittää osaltaan tämän vaiheen vaikeutta ja nuorten aikuisten kokemaa irallisuutta. Nuori aikuisuus on juuri vaihe, jolloin moni elämäntilanne muotoutuu uudelleen, itsenäistytään kotoa, lähdetään työelämään, etsitään puolisoa ja pyritään löytämään oma paikka yhteiskunnassa. (Perho ja Korhonen 1997, 352.)

25 Eriksonin ja Levinsonin teoriat kuvaavat nuoren aikuisen elämänvaihetta eri lähtökohdista. Eriksonin teorian perustana on käsitys ihmisestä fyysisenä, psyykkisenä ja sosiaalisena olentona. Näitä ominaisuuksia tarkkaillaan eri kehitysvaiheissa, jotka erilaisine kehitystehtävineen muodostavat elämän kokonaisuuden. Levinsonin teorian elämänrakenteessa taas keskeistä on ihmisen merkittävät ihmissuhteet ja rooli. Elämä koostuu vakaiden kausien ja siirtymien vaihtelusta. Yhteistä molemmille teorioille on näkemys siitä, että ihminen kehittyy eri elämänvaiheiden myötä. Eriksonin teoriassa kaikki elämänvaiheet jäävät vaikuttamaan ihmisessä, kun taas Levinsonin teoriassa ihminen pyrkii säännöllisesti muuttamaan sen hetkistä elämäänsä vastaamaan paremmin hänen toiveitaan ja pyrkimyksiään. (Myyry ja Satela 2003, 10.) Nuoren aikuisen elämänvaiheen kehitystehtävän ovat Eriksonin mukaan läheisyyden ja solidaarisuuden tunteiden muodostuminen sekä toisaalta eristäytymisen kokemukset. Levinson taas näkee nuoren aikuisen tehtävänä läheisten ihmissuhteiden ja roolien punnitsemisen ja sen myötä pohjan rakentamisen tulevalle aikuisuudelleen. Tässä elämänvaiheessa Eriksoninkin teorian kehitystehtävät koskevat ihmissuhteita. Levinsonin teoriassa puolestaan ihmissuhteet ja ihmisten erilaiset roolit ovat aikuisuuden elämänvaiheen perustana. Teorioiden pohjalta voidaan todeta, että ihmissuhteet ja niiden mukanaan tuomat positiiviset ja negatiiviset kokemukset ovat tärkeä osa elämää ja ihmisenä kasvamista nuoren aikuisen elämänvaiheessa. (Myyry ja Satela 2003, 10 11.) 3.3 Nuorten uskonnollisuus Uskonto ja uskonnollisuus ovat laajoja käsitteitä. Uskonto on perinteisesti antanut ihmiselle maailmankuvan raamit ja on osa ihmisen maailmankuvaa ja maailmankatsomusta. Jokaisella suhde uskontoon on hyvin henkilökohtainen ja sitä saattaa olla usein vaikeakin kuvailla. Tämän vuoksi uskonnollisuutta on hyvin vaikea tutkia. Helven tutkimuksesta käy ilmi, että puolet pohjalaisista nuorista selitti elämän synnyn raamatun mukaisesti, kun taas puolet helsinkiläisistä uskoi tieteelliseen selitykseen. Kuitenkin helsinkiläiset ja pohjalaiset nuoret olivat lähes yhtä kiinnostuneita muista uskonnoista. Helsinkiläiset olivat kuitenkin valmiimpia vaihtamaan uskontoa ja uskonto ei ollut heille yhtä

26 tärkeä asia kuin pohjalaisille. Pohjalaiset uskoivat Jumalaan, Jeesukseen, Pyhään Henkeen ja suojelusenkeleihin helsinkiläisiä yleisemmin. Heistä myös useampi oli kokenut uskonnollisen herätyksen. Pohjalaisista nuorista myös yli puolet piti uskontoa tärkeänä, mutta helsinkiläisistä vain vajaa kolmannes. Enemmistölle helsinkiläisistä uskonto oli yhdentekevä asia. Tutkimus osoittaa iällä olevan vaikutusta, sillä kummankin paikkakunnan 19 22-vuotiaat pitivät selvästi uskontoa tärkeämpänä kuin he olivat pitäneet 1980-luvun lopulla ja harvemmin yhdentekevänä. (Helve 2002, 125 127.) Helve kirjoittaa siitä, miten elämme maailmassa siirtymäkautta, uudenlaisten arvojen muotoutumista ja maailmankuvan laajentumista. Parhaiten tiedostamme tämän ekologisessa ajattelussa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut lyhyellä aikavälillä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia, jotka näkyvät opettajien ja vanhempien auktoriteetin vähenemisenä, työetiikan höltymisenä, muutoksina sukupuolietiikassa, muutoksina kulutustottumuksissa jne. (Helve 2002, 18.) Kulttuurintutkija ja kasvatussosiologi Thomas Ziehe (1991) on kutsunut tätä yleisestikin Euroopassa tapahtunutta muutosta kulttuurin eroosioksi. Helven mukaan meillä kuten muissakin pohjoismaissa kristinuskolla on vielä ollut vahva vaikutus lasten ja nuorten kasvatuksessa. Kuitenkin vain harvalle nuorelle on muodostunut sen mukainen maailmankuva. Tästä voi päätellä hyvin sen, miten globalisoituminen ja sen tuomat muutokset yhteiskunnassa ovat vaikuttaneet jo tällöin. Moni nuori on pettynyt suuriin kertomuksiin hyvästä Jumalasta, tasa-arvoisesta yhteiskunnasta tai maallisen onnen tuovasta markkinataloudesta. Tieteen ja tekniikan avulla ei useiden nuorten mielestä ole pystytty ratkaisemaan maailman ongelmia. Kehitysmaat kärsivät nälänhädästä ja ympäristökysymykset ovat ratkaisematta. Suurten ideologioiden tilalle nuoret ovat valmiita valitsemaan pieniä projekteja kuten turkistarhaiskut, kasvissyönnin, kirpputorit ja kierrätyksen. Näiden nuorten arvomaailmaan sisältyy monien ideologioiden uskomuksia ja perinteitä. niiden takana näyttää olevan myös uudenlaista moraalia ja eettistä ajattelua. (Helve 1987, 104 120.) Myös omasta tutkimuksestani kävi ilmi, miten monilla haastateltavillani oli erityisesti ekologiseen ajatteluun liittyviä tapoja ja ajatuksia. Arvomaailma oli osaltaan hyvin samankaltainen, kuin kristinuskossa. Nuoret vaan eivät tahtoneet lokeroitua tiettyyn uskonnolliseen ajatteluun, vaan heillä oli tarve katsoa asiaa laajemmasta perspektiivistä.

27 3.4 Uskonnollisen kehityksen vaiheet James W. Fowler on luonut laajalti tunnetun uskon kehitysteorian, joka kattaa ihmisen elämänkaaren lapsuuden intuitiivisesta ja jäljittelevästä uskosta sovinnaisen uskon kautta itsenäiseen ja lopulta kypsään uskoon. Fowler keskittyy teoriassaan uskon inhimillisen ja kokemuksellisen puolen kartoittamiseen. Hän tutkii uskoa ihmisen ajattelussa, todellisuuden tulkinnoissa, kokemuksissa, elämänasenteissa ja käyttäytymisessä esiintyvänä ilmiönä. Keskeistä ei ole miten ihminen uskoo vaan kuinka hän uskoo. (Oikarinen 1993, 24.) Fowlerin mukaan uskon kehitysmuutokset voivat johtua iän karttumisesta, kypsymisestä, elämänkentän muutoksiin liittyvistä kriiseistä. Muutoksia voi ilmetä uskon sisällössä eli perimmäistä todellisuutta koskevissa mielikuvissa ja kertomuksissa. Niitä esiintyy myös uskon rakenteissa eli tavoissa tulkita ja hahmottaa perimmäistä todellisuutta ja sitoutua siihen. Fowlerin kehitysvaiheteoria keskittyy rakenteellisiin muutoksiin. (Oikarinen 1993, 63.) Uskon kehitysvaiheet ovat Fowlerin mukaan toisiaan seuraavia tapoja hahmottaa perimmäinen todellisuus, sitoutua arvo- ja voimakeskuksiin, ilmaista sitoutumiset ja antaa niille symbolinen muoto sekä suhteuttaa ne toisten ihmisten arvoperspektiiveihin. Eri vaiheessa olevat yksilöt kuulevat ja hahmottavat saman elinympäristön eri tavoin. Koska rakenteen laadun kannalta toisistaan poikkeavat hahmotustavat esiintyvät yksilöillä samassa järjestyksessä voidaan puhua kehitysvaiheista. Fowler erottaa kuusi erillistä kehitysvaihetta. Ne ovat intuitiivis-projektiivinen, myyttis-kirjaimellinen, synteettis-sovinnainen, yksilöllis-reflektiivinen, konjuktiivinen ja yleismaailmallisesti pätevän uskon vaiheet. Lisäksi hän puhuu ensimmäisten elinvuosien aikaisesta eriytymättömästä uskosta eli ns. varhaisvaiheesta. (Oikarinen 1993, 69.) Tarkastelen lähemmin synteettissovinnaista ja yksilöllis-reflektiivistä vaihetta, sillä, molemmat ovat erityisiä nuoren aikuisen kannalta.