KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA"

Transkriptio

1

2

3

4 ARVOPANEELI VAIKUTTAJA- HAASTATTELUT KVALITATIIVINEN ANALYYSI KYSELY- TUTKIMUKSEN HYPOTEESIT JA SUUNNITTELU MÄÄRÄLLINEN TUTKIMUS KVANTITATIIVINEN ANALYYSI KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

5 Tutkimuksen tekijätiimi: Maria Vesanen, Sari Maunula, Joonas Tarpila, Essi Vesterinen, Riku Ruokolahti, Mikael Thuneberg

6

7

8

9

10 Nuoret voisivat myös kuvitella asuvansa ulkomailla ja he hyväksyvät maahanmuuttajia työyhteisöönsä vanhempia ikäluokkia useammin. Yleisellä tasolla suhtautuminen maahanmuuttoon ja kansainvälisyyteen ei kuitenkaan merkittävästi eroa vanhemmista ikäluokista jossain kohtaa suhtautuminen on jopa tiukempaa. Esimerkiksi nuoret ovat vanhempia ikäluokkia useammin samaa mieltä väittämän maahanmuuttajia pitäisi valita sen perusteella, kuinka paljon heistä on taloudellista hyötyä Suomelle kanssa.

11

12

13

14 !

15

16

17 Nuorista yli puolet näkevät nuorten työllistymisen kiinnostavana teemana. Lisäksi nuoria kiinnostaa heitä itseään lähellä olevat asiat, kuten korkeakouluopintojen maksullisuus, opiskelupaikkojen määrä. Lisäksi nuoria kiinnostaa homoseksuaalisen oikeudet selvästi keskimääräistä enemmän. Vanhempia ikäluokkia kiinnostaa erityisesti vanhustenhoito, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä eläkkeet ja eläkeikä.

18 Kokoomuksen kannattajat top 5 SDP:n kannattajat top 5 % % Nuorten työllistyminen 37 % Sosiaali- ja terveyspalvelut 36 % Verotuksen keventäminen/korottaminen 31 % Eläkkeet ja eläkeikä 26 % Valtion velkaantuminen 25 % Sosiaali- ja terveyspalvelut 54 % Nuorten työllistyminen 44 % Julkisten palveluiden tuottaminen 36 % Työttömyys 34 % Vanhustenhoito 31 % Vihreiden kannattajat top 5 Ympäristönsuojelu 44 % Sosiaali- ja terveyspalvelut 42 % Nuorten työllistyminen 39 % Julkisten palveluiden tuottaminen 30 % Homoseksuaalien oikeudet 29 % Vasemmistoliiton kannattajat top 5 Sosiaali- ja terveyspalvelut 50 % Nuorten työllistyminen 42 % Julkisten palveluiden tuottaminen 35 % Työttömyys 31 % Sosiaalietuudet ja perustulo 27 %

19 RKP:n kannattajat top 5 Sosiaali- ja terveyspalvelut 42 % Vanhusten hoito 30 % Ympäristönsuojelu 30 % Työttömyys 28 % Suomen EU-politiikka 27 % Kristillisdemokraattien kannattajat top 5 Sosiaali- ja terveyspalvelut 51 % Nuorten työllistyminen 49 % Vanhusten hoito 30 % Työttömyys 28 % Luterilaisen kirkon asema 26 % % Keskustan kannattajat top 5 Sosiaali- ja terveyspalvelut 53 % Nuorten työllistyminen 39 % Julkisten palveluiden tuottaminen 26 % Vanhustenhoito 25 % Verotuksen keventäminen/korottaminen 23 % % Perussuomalaisten kannattajat top 5 Sosiaali- ja terveyspalvelut 36 % Työttömyys 35 % Maahanmuutto 31 % Suomen EU-politiikka 30 % Nuorten työllistyminen 30 %

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31 !

32

33

34

35 % % % %

36 * ** *Korostuu naisilla, naimisissa olevilla ja yli 44-vuotiailla **Korostuu miehillä ja alle 45-vuotiailla

37

38 Muodostimme vastausten pohjalta klusterianalyysiä käyttäen viisi erilaista arvoprofiilia. Profiloinnissa on käytetty arvoväittämiä, jotka perustuvat Shalom Schwartzin arvoteoriaan. Tutkimuksessa on käytetty Schwartzin Portrait Values Questionnaire (PVQ) lomakkeen pohjalta kehitettyä, Desire e Knoppenin ja Willem Sarisin tekemiä väittämiä. Väittämien avulla selvitettiin arvoja 11 ulottuvuuden avulla: itseohjautuvuus, tasa-arvo, uutuudenviehätys, hyväntahtoisuus, hedonismi, turvallisuus, ympäristö, menestyminen, sovinnaisuus, perinteet ja valta. Eri profiileilla painottuvat eri arvo-orientaatiot ja heillä on erilainen suhtautuminen arvokysymyksiin. Myös arvoihin liittyvä toiminta vaihtelee profiileittain. Nimesimme profiilit niitä kuvaavien ominaisuuksien pohjalta seuraavasti: Eettiset, vaatimattomat, menestysorientoituneet, tunnolliset ja elämystenhakijat.

39 Arvoprofiili Määrä % Naisia Miehiä Korostuvat demografiat suhteessa perusjoukkoon Eettiset vuotiaat, on lapsia, äänestäisi Vasemmistoliittoa tai Vihreitä Vaatimattomat vuotiaat ja yli, naimissa, eläkkeellä, on lapsia, asukkaan kaupunki tai pienempi Menestysorientoituneet vuotiaat, naimaton tai avoliitossa, lapseton, äänestäisi Kokoomusta tai Perussuomalaisia Tunnolliset ja 65-vuotiaat ja yli, naimisissa, eläkkeellä, on lapsia, asukkaan kaupunki tai pienempi, äänestäisi SDP:tä tai Keskustaa Elämystenhakijat vuotiaat, naimaton, opiskelija, lapseton, pääkaupunkiseutu, äänestäisi Vasemmistoliittoa tai Vihreitä

40 Millaisia tyyppejä? Eettiset ovat hyväntahtoisia ja suvaitsevaisia. He ovat kiinnostuneita ympäristöstä ja tutustuvat mielellään uusiin ihmisiin. He ovat yhteiskunnallisesti aktiivista väkeä ja haluavat tehdä työtä, jolla on merkitys. Eettisiä on koko aineistosta 19 prosenttia. Alikorostuvat arvot Menestyminen ja valta Korostuvat arvot Ympäristö, hyväntahtoisuus ja tasa-arvo

41 Millaisia tyyppejä? Vaatimattomat ovat perinteistä ja nöyrää väkeä, keitä ei kiinnosta liiemmin tuoda itseään esille. He tulevat toimeen pienemmälläkin eikä raha tai valta erityisemmin kiinnosta. Vaatimattomia on koko aineistosta 18 prosenttia. Alikorostuvat arvot Uutuudenviehätys Korostuvat arvot Perinteet, sovinnaisuus ja turvallisuus

42 Millaisia tyyppejä? Menestysorientoituneet ovat uraorientoituneita mutta samalla suhteellisen perinteisiä. He korostavat yksilön vastuuta ja näkevät, että jokaisen tulisi tulla toimeen omillaan. He ovat isänmaallisia ja suhtautuvat hieman epäluuloisesti vieraisiin asioihin. Menestysorientoituneita on koko aineistosta 23 prosenttia. Alikorostuvat arvot Tasa-arvo, myös hyväntahtoisuus ja ympäristö Korostuvat arvot Menestys, myös hedonismi, valta ja perinteet

43 Millaisia tyyppejä? Tunnolliset ovat perhekeskeistä ja suhteellisen vaatimatonta porukkaa. He noudattavat yhteiskunnan sääntöjä ja normeja kohtalaisen tunnollisesti. Perhe, lapset ja avioliitto nähdään tärkeinä saavutuksina elämässä. Myös isänmaallisuus ja uskonnollisuus korostuvat tässä ryhmässä. Tunnollisia on koko aineistossa 18 prosenttia. Alikorostuvat arvot Itseohjautuvuus, myös hedonismi lievästi Korostuvat arvot Sovinnaisuus ja valta, myös perinteet

44 Millaisia tyyppejä? Elämystenhakijat ovat avoimia ja kansainvälisesti suuntautuneita. He ovat yrittäjähenkisiä ja haluavat tehdä työtä jolla on merkitys. He haluavat erottautua joukosta ja ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia. Myös matkustelu ja hauskanpito nähdään tärkeinä. He eivät ole uskonnollisia perinteissä mielessä, mutta hengellisiä kyllä. Elämystenhakijoita on koko aineistossa 21 prosenttia. Alikorostuvat arvot Perinteet ja sovinnaisuus, myös turvallisuus. Korostuvat arvot Uutuudenviehätys ja itseohjautuvuus, myös hedonismi ja tasa-arvo.

45

46

47

48

49 !

50 Annamme mielellämme lisätietoja! Maria Vesanen Tutkija m Sari Maunula Tutkimusjohtaja m T-Media Oy Eteläinen Makasiinikatu HELSINKI T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. T-Media edustaa Suomessa Reputation Institutea ja on osa Taloudellista tiedotustoimistoa (TAT) yhdessä Finnfactsin kanssa.

KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA ARVOPANEELI VAIKUTTAJA- HAASTATTELUT KVALITATIIVINEN ANALYYSI KYSELY- TUTKIMUKSEN HYPOTEESIT JA SUUNNITTELU MÄÄRÄLLINEN TUTKIMUS KVANTITATIIVINE N ANALYYSI KANSAN ARVOT TUTKIMUKSEN TULOKSET JA TULKINTA

Lisätiedot

Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä. Tutkimusraportti päivitetty 1.2.2013

Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä. Tutkimusraportti päivitetty 1.2.2013 Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä Tutkimusraportti päivitetty 1.2.2013 Sisältö Tutkimuksen toteutus s. 3 Vastaajien profilointi s. 5 Nuorten kehy-asenteet s. 15 Lopuksi s. 37 Raportti liitteineen on

Lisätiedot

Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä. Tutkimusraportti

Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä. Tutkimusraportti Nuorten ajatuksia kehitysyhteistyöstä Tutkimusraportti Sisältö Tutkimuksen toteutus s. 3 Vastaajien profilointi s. 5 Nuoret ja kehitysyhteistyö s. 12 Lopuksi s. 33 Raportti liitteineen on ladattavissa

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset

Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset Yritysten Mediabarometri 2012 Parhaiten ja heikoiten arvioidut yritykset T-Media on osa Taloudellista tiedotustoimistoa ja edustaa Suomessa Reputation Institutea Mediabarometri? T-Median Yritysten Mediabarometrissa

Lisätiedot

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011

Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan. Tiivistelmä 2011 Lukiolaisten arvot ja asenteet jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Tiivistelmä 2011 Tervetuloa tutustumaan lukiolaisten arvoihin ja asenteisiin jatko-opiskelua sekä työelämää kohtaan Lukiolaistutkimus

Lisätiedot

TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit

TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit Tervetuloa Tampereen amk:n alumneja koskevan työnantajakuvaraportin pariin! Raportin tavoitteena on selvittää, minkälaisia asioita Tampereen amk:n alumnit arvostavat

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Yksityinen sektori vetovoimainen kaikissa tutkituissa ryhmissä

Yksityinen sektori vetovoimainen kaikissa tutkituissa ryhmissä 1 T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

Käy lukemassa viimeisin AMISlehti: osku.info/amis-lehti/

Käy lukemassa viimeisin AMISlehti: osku.info/amis-lehti/ AMIS-lehti T-Median tuottama ja OSKU ry:n julkaisema AMIS-lehti tarjoaa 15-25 vuotiaille nuorille ajankohtaista tietoa tämän päivän tärkeistä aihealueista sekä viihdyttää esittelemällä muun muassa nuorisokulttuurin

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuudensuunnitelmista. Toimialakohtainen raportti: Metsäteollisuus

Tutkimus nuorten tulevaisuudensuunnitelmista. Toimialakohtainen raportti: Metsäteollisuus 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuudensuunnitelmista Toimialakohtainen raportti: Metsäteollisuus Tervetuloa toimialakohtaisen erikoisraportin pariin! Tässä erikoisraportissa on tarkasteltu useilla eri muuttujilla

Lisätiedot

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen

SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen?

Ilmapuntari 2014: Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Ilmapuntari : Mitä hallitukselta odotetaan? Mitkä puolueet tulevaan hallitukseen? Suomalaisten mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen tulee olla maan hallituksen painopistealue

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTRENDIT 2013

TYÖELÄMÄTRENDIT 2013 TYÖELÄMÄTRENDIT 2013 T-Media Oy T-Media tarjoaa parhaat palvelut maineen ja sidosryhmäsuhteiden johtamiseen. Palvelemme asiakkaitamme tutkimuksen, viestinnän, koulutuksen ja konsultoinnin keinoin. Teemme

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin

Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Kaikki Nainen Mies 1 Raportti ISSP 2018 kyselystä / Kirkon tutkimuskeskus Julkaisuvapaa 13.3.2019 klo 7.00. Nuorten aikuisten suhde uskontoon muuttuu entistä herkemmin Suomalaisten uskonnollisuutta kartoittaneesta

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Kysely lähetettiin 159 ehdokkaalle. Siihen vastasi 97 ehdokasta ja vastaamatta jätti 62.

Kysely lähetettiin 159 ehdokkaalle. Siihen vastasi 97 ehdokasta ja vastaamatta jätti 62. 28.5.2004 SAK:N KYSELY EUROPARLAMENTTIVAALIEN EHDOKKAILLE Kysely lähetettiin 159 ehdokkaalle. Siihen vastasi 97 ehdokasta ja vastaamatta jätti 62. Kysymysten vastausvaihtoehdot ovat: täysin samaa mieltä

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea.

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea. T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia

Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia TUTKIMUSOSIO 1 Ehdokkuus maakuntavaaleissa kiinnostaa satojatuhansia suomalaisia -0 -kertaisesti mielellään mukaan lähteviä ehdokasmäärään nähden Maakuntavaaliehdokkaiksi voisi pyydettäessä olla lähdössä

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme

Lisätiedot

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita

Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

2013 / 2014 /

2013 / 2014 / 2013 / 2014 / 2015 2016 Sisällys 1. Onko luottamuksemme INSTITUUTIOIHIN muutoksessa? 2. Kestääkö kantokykymme nykyistä HYVINVOINTIVALTIOTA? 3. Mitä työn ja TYÖELÄMÄN MUUTOKSIA haluamme tehdä? 4. Pelottaako

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Nuoret ja johtaminen 2010

Nuoret ja johtaminen 2010 Taloudellinen tiedotustoimisto & T-Media Nuoret ja johtaminen 2010 Laajan tutkimusraportin tiivistelmä Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköposti-informoituna sähköisenä lomakekyselynä

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi

Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimusosio Kansa: korttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä erilaisten sanojen käyttämisen hyväksyttävyydestä

Lisätiedot

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja 30.6.2011 1 30.6.2011 T2622-2626 Jari Pajunen Toteutus Tämä tutkimus on tehty YLE Uutisten toimeksiannosta. Tutkimus- ja

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01 TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen

Lisätiedot

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? PERINTÄASIAKKAAT IKÄRYHMITTÄIN Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla? 1. TILASTOSELVITYS Tilastotarkastelun tarkoituksena on selvittää, miten perintään päätyneet laskut jakautuvat eri-ikäisille

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media Oy is a part of TAT Group together with Economic

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma

Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Minkälaiset palvelut kuntalaiset haluavat ja millä hinnalla? Pauli Forma Ikärakenne Lähtökohtia Palvelujen tarve lisääntyy ja painopiste muuttuu Palveluja tuottavat työntekijät siirtyvät eläkkeelle Työvoimakilpailu

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014

Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014 Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista teknologiateollisuuden alalla 6.11.2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää teknologiateollisuuden toimijoilta alan tulevaisuuden koulutus-

Lisätiedot

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta

Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta 12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

PU:NC Participants United: New Citizens

PU:NC Participants United: New Citizens PU:NC Participants United: New Citizens 2013 PU:NC Participants United: New Citizens * Kolmas Loimaan teatterin (Suomi) & County Limerick Youth Theatren (Irlanti) yhteinen Youth in Action projekti * CIMOn

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista

Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Monimuotoiset perheet ja lapset erilaisissa elämäntilanteissa asennekysely Tiivistelmä kyselyn tuloksista Lastensuojelun Keskusliitto teetti syksyn 2017 aikana asennekyselyn, jolla selvitettiin, kuinka

Lisätiedot

Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista. Syksy 2013

Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista. Syksy 2013 Matkailuala Yritysselvitys tulevaisuuden osaamistarpeista Syksy 2013 Tutkimuksen toteutus ja vastaajien taustatiedot Toimintasektori % Matkatoimistot 46 Majoitus 14 Laivaliikenne 7 Lentoliikenne 6 Ohjelmapalvelut

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

Mitä nuoriso ajattelee opiskelusta ja työelämästä

Mitä nuoriso ajattelee opiskelusta ja työelämästä Mitä nuoriso ajattelee opiskelusta ja työelämästä INSSI-kehittämisseminaari 2.11.2009 T-Media motivoi nuoria tunnistamaan mahdollisuutensa ja löytämään uusia kiinnostuksen kohteita työelämässä. Harri Leinikka

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet TIEDOTE 1 Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet Selvä enemmistö suomalaisista on kiinnostunut elokuvista, kirjastopalveluista, kunnan

Lisätiedot

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa klo 00:01

Tutkimusosio Julkaistavissa klo 00:01 Tutkimusosio Julkaistavissa.. klo : Kansalaisten lista uuden hallituksen tärkeimmistä asioista: Kärjessä sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus - hännillä julkisten palvelujen ulkoistaminen Suomalaiset

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

Sari Lepistö & Noora Ellonen & Mika Helminen & Eija Paavilainen Lapsiin kohdistuvan väkivallan arvioiminen (YP 2/2017). Liitetaulukot 1 9.

Sari Lepistö & Noora Ellonen & Mika Helminen & Eija Paavilainen Lapsiin kohdistuvan väkivallan arvioiminen (YP 2/2017). Liitetaulukot 1 9. 1 Sari Lepistö & Noora Ellonen & Mika Helminen & Eija Paavilainen Lapsiin kohdistuvan väkivallan arvioiminen (YP 2/2017). Liitetaulukot 1 9. Liitetaulukko 1. Vastaajien taustatiedot interventioperheissä

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu

Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Vapaaehtoistoiminnan haasteet tämän päivän Suomessa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen järjestöfoorumi 5.12.2006 Joensuu Henrietta Grönlund, TM, tutkija Helsingin yliopisto henrietta.gronlund@helsinki.fi

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja

Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja TUTKIMUSOSIO Hyvä maakuntavaltuutettu ajaa koko maakunnan etua, eikä ole kansanedustaja Hyvän maakuntavaltuutetun tulee ennen muuta ) ajaa koko maakunnan etua, ) pitää yhteyttä äänestäjiinsä ja ) ajaa

Lisätiedot

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee

Tutkimusosio Julkaistavissa Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee Tutkimusosio Julkaistavissa.7. Vajaa viidesosa suomalaisista luottaa maan hallituksen talouslinjauksiin enemmistö epäilee 1 Enemmistö suomalaisista suhtautuu varauksellisesti hallituksen taloutta koskeviin

Lisätiedot