Köyhyys, tunteet ja toimijuus. Eeva-Maria Grekula

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Köyhyys, tunteet ja toimijuus. Eeva-Maria Grekula"

Transkriptio

1 Köyhyys, tunteet ja toimijuus Eeva-Maria Grekula

2 Aiheuttaako köyhyys suomalaisille eläkeläis- naisille häpeää ja toimijuuden menetystä? Robert Walker ym The Shame of Poverty Köyhyyteen liittyy aina häpeää riippumatta materiaalisista, kulttuurisista ym. olosuhteista. Häpeä puolestaan johtaa itseinhoon, vihaan, vetäytymiseen, masennukseen, jne. ja näin vähentää ihmisten toimijuutta. Ihminen joutuu noidankehään, jossa on vaikea päästä köyhyydestä.

3 Kiinnostuin lähinnä siitä, mitkä näistä köyhyyteen liittyvän häpeän seurauksista, kuten vetäytyminen tai viha, painottuisivat suomalaisessa aineistossa. Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä -kirjoituskilpailutekstit vuodelta 2006 ja sen seuranta-aineisto vuodelta Nykyajan köyhyydestä kertovien eläkeläisnaisten kertomuksia yhteensä 378 sivua. 119 kirjoittajaa vuodelta 2006 ja 45 vuodelta 2012.

4 Menetelmänä laadullinen sisällönanalyysi: laadin luokittelun avuksi analyysirungon pääasiassa Walkerin ym. havaintojen pohjalta. Lisäksi hyödynsin Hannun Ruonavaaran (2008) elaboraatioteesin mukaista metodologista ohjetta: oletettaessa, että ilmiöiden välillä on kausaalinen yhteys, tulee etsiä, miten tuo yhteys muodostuu.

5 Aiheuttaako köyhyys suomalaisille eläkeläisnaisille häpeää? noin 3 /4 kirjoituksista ei kerrota köyhyyteen liittyvästä häpeästä tai häpäisy-yrityksistä n=165

6 Vaikuttaako köyhyyden syvyys häpeän kokemiseen? Onko puutetta jopa ruuan tai asumisen kaltaisista perustarpeista / rajalliset resurssit kuitenkin venyvät kaikkeen tarvittavaan? Jopa noin 40 %:ssa eli 65 kertomuksessa kerrotaan puutteista perustarpeiden kohdalla. Häpeästä kertovien kertomuksissa enemmän eli 62 %:ssa. Saattaisi olla jatkotutkimuksen aihe.

7 Suomalaisten eläkeläisnaisten köyhyyteen liittyvä viha ja katkeruus Melkein puolessa eli 78 kirjoituksessa kerrottiin köyhyyteen liittyvästä vihasta ja katkeruudesta. 28 tekstissä kuvailtiin sekä köyhyyteen liittyvää häpeää että vihaa tai katkeruutta. En voinut päätellä, että viha olisi välttämättä auttanut torjumaan häpeää.

8 En voinut päätellä, että suomalaisten eläkeläisnaisten köyhyyteen liittyisi olennaisesti häpeää, enkä näin myöskään voinut päätellä, että tästä aiheutuisi toimijuuden menetystä. Itse asiassa kirjoittajat olivat usein hyvinkin aktiivisia niissä puitteissa, joihin heillä oli mahdollisuus. Toimijuus oli joillakin eläkeläisnaisilla vähentynyt, mutta syynä saattoi olla yksinkertaisesti sairastuminen tai harrastuksiin ja menoihin tarvittavan rahan puute.

9 Miksi tulokseni eroavat Walkerin ym. tuloksista? Saattaa olla niin kuin Scheff (2003) sanoo, että häpeä hävettää ja siitä ei siksi kerrota. Kukapa ei mieluummin esiintyisi pärjäävänä? Eläkeläiseltä ei odoteta, että tienaisi toimeentulonsa. Kirjoituskilpailuun osallistuvat saattavat olla köyhistä "parempiosaisia", joilla on enemmän toimijuutta ja vahvempi omanarvontunne. Taloudelliset vaatimukset ovat painaneet enemmän miehiä kuin naisia (Lidman 2011). Walkerin ym. käyttämä Scheffin häpeän määritelmä.

10 Kritiikkiä Walkerin tutkimusryhmän työlle Olisi ehkä kannattanut valita muu häpeän määritelmä kuin Thomas Scheffin. Häpeän määritelmä jää epäselväksi, kun häpeä-käsitteen alle voidaan niputtaa joukko erilaisia tunteita ujoudesta lähtien. Silloinkin, kun häpeää ei voida havaita, sen kuitenkin arvellaan vaikuttavan jossain taustalla, koska "häpeä piiloutuu". Jos valitsee määritelmän, jonka mukaan häpeä on levittäytynyt kaikkeen vuorovaikutukseen, ei liene yllätys saada tulokseksi, että häpeä liittyy olennaisesti myös köyhyyteen?

11 Kritiikkiä Walkerin tutkimusryhmän työlle Ruonavaaran menetelmällinen ohje oli hyödyllinen. Ei ollutkaan niin selvää, millä asialla on loppujen lopuksi tekemistä häpeän kanssa ja millä tavalla. Walker ym. esimerkiksi pitivät vihaa ja katkeruutta seurauksena köyhyyteen liittyvästä häpeästä, mutta nähdäkseni saattaisivat hyvin olla seurausta suoraan itse köyhyydestäkin. Heikentynyt toimijuus oli saattanut olla paremminkin köyhyyteen johtanut syy vaikkapa sairastumisen myötä, kuin köyhyyden seuraus.

12 Kritiikkiä Walkerin tutkimusryhmän työlle Robert Walker tekee perusteettomia päätelmiä, kuten se, että köyhä yrittää parantaa olosuhteitaan häpeää välttääkseen. Eikö ole aika tavallista, että ihminen pyrkii mieluummin kohentamaan olosuhteitaan lähtötasosta riippumatta? Miksi näin ei olisi, jos on vaikeuksia tulla toimeen.

13 Miten tutkijan oma asema yhteiskunnassa vaikuttaa? Pentti Saaritsa: "Ne jotka nauttivat säännöllistä palkkaa eivät koskaan täysin ymmärrä niitä jotka eivät nauti." Oman ajattelunsa itsestäänselvyyksistä on vaikea tulla tietoiseksi.

14 Tutkimussuunnitelman päivittäminen Tutkimukseni liittyy EAPN-Finin kansalaistoimintaryhmään, ja tavoitteena on tukea ryhmän yhteiskunnallisia vaikuttamistoimia. Toisaalta myös havainnot ja keskustelut kansalaistoimintaryhmässä ovat jo vaikuttaneet tutkimuksen muotoutumiseen ja mm. niiden ohjaamana haluan myös päivittää aiempaa tutkimussuunnitelmaani.

15 Tutkimussuunnitelman päivittäminen Tutkimusongelmat Pätevätkö suomalaisessa aineistossa Robert Walkerin johtaman tutkimusryhmän tulokset köyhyyteen liittyvästä häpeästä ja sen vaikutuksesta toimijuuteen? Mikä tukee ja mikä haittaa köyhyyttä kokevien toimijuutta ja aktivismia? Mitä asioita köyhyyttä kokeneet itse tuovat esille köyhyysongelmasta ja sen ratkaisuista?

16 Artikkeleiden aiheita 1. Aiheuttaako köyhyys suomalaisille eläkeläisnaisille häpeää ja toimijuuden menetystä? 2. Aiheuttaako köyhyys suomalaisille työttömille häpeää ja toimijuuden menetystä? 3. Miten haastateltavani kokevat köyhyytensä ja mitä ajattelevat tulevaisuudestaan? 4. Mikä tukee ja mikä haittaa köyhyyttä kokevan toimijuutta ja aktivismia? 5. Mitä köyhyyttä kokeneet ajattelevat köyhyysongelmasta ja sen ratkaisuista?

17 Aineistot Nykyajan köyhyydestä kertovien tekstejä Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä kirjoituskilpailuaineistosta ja sen seuranta-aineistosta vuodelta Köyhyyttä kokeneiden haastatteluja.

18 Menetelmät Laadullinen sisällönanalyysi yksinkertaisina luokitteluineen Ruonavaaran metodologinen ohje Mahdollisesti narratiivinen menetelmä

19

20

21 Runoja köyhyydestä Yle Radio ja 14.6.

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä. Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä. Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö Kielellä on väliä Maria Ohisalo, tutkija, Y-Säätiö 1 Teema: Osallisuus, voimaantuminen ja integraatio Kuka on osallinen, kuinka osallisuutta rakennetaan jne., sillä kuinka ihmisiä luokittelemme on väliä

Lisätiedot

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä

Köyhä vai ihminen, joka elää köyhyydessä? Kielellä on väliä Kielellä on väliä twitter.com/mariaohisalo Maria Ohisalo, YTT, tutkija, Y-Säätiö facebook.com/ohisalomaria 1 Kielellä on väliä Kieli rakentaa maailmaamme ja suuntaa toimintaamme Arkikielessä köyhä on terminä

Lisätiedot

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus

Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Köyhien lapsiperheiden vanhempien kokema luottamus Sosiaalityön väitöskirjatutkimuksen tutkimussuunnitelman työstämistä Sanna-Liisa Liikanen Pieksämäen seminaari 12.6.2018 Taustaa Sosiaalityön ammatillinen

Lisätiedot

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT. Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Maunu T. Asikainen Alisa J. Salminen Ilona V. A. Anttila KÖYHYYDEN MÄÄRITELMIÄ Euroopassa köyhyysrajana käytetään yleisesti pienituloisuuteen perustuvaa määritelmää, mikä n 60% kotitalouksien

Lisätiedot

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa

Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Kokemuksellisuus politiikan julkisuudessa Mediatutkimuksen päivät, Turku 4.2.2011 Esa Reunanen Perustiedot Käynnistyi syksyllä 2010 Valmistuu vuodenvaihteessa 2011 / 2012 Tutkijat: Esa Reunanen, Auli Harju,

Lisätiedot

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi kyselytutkimuksen tuloksia Euroopan sosiaalirahaston TL 5:n hankkeiden asiakkaille suunnattu kyselytutkimus (2017) Lars Leemann & Anna Keto-Tokoi

Lisätiedot

Köyhyyden monet kasvot

Köyhyyden monet kasvot Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen. Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto

Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen. Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto Viitebudjetit ja köyhyyden mittaaminen Lauri Mäkinen Sosiaalipolitiikan oppiaine Turun yliopisto VIITEBUDJETIT ELINTASON MITTARINA- LYHYT HISTORIAKATSAUS Viitebudjetteja on käytetty elintason mittaamiseen

Lisätiedot

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kolme kehitysvaihetta Rikkaat Rikkaat Super-Rikkaat Rikkaat Keskiluokka

Lisätiedot

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto

Lisätiedot

SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ

SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ SOSIAALIPOLITIIKKA & INTERSEKTIONAALISUUS MARIA OHISALO, YT T, TUTKIJA, Y -SÄÄTIÖ UCLA School of Law Professor Intersektionaalisuus lyhyesti Teoria ja menetelmä, työkalu tarkastella risteäviä eroja Crenshaw

Lisätiedot

Matemaatikot ja tilastotieteilijät

Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat

Lisätiedot

Turpakäräjät

Turpakäräjät Turpakäräjät 17.1.2017 Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kuntien tehtävänä Näkökulmia ennaltaehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön kehittämiseen kunnissa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnissa

Lisätiedot

Eriarvoistava kieli ja köyhyys

Eriarvoistava kieli ja köyhyys Eriarvoistava kieli ja köyhyys Kieli ja syrjäytyminen 8.2.2019 Anna-Maria Isola Osallisuus on sitä, että ihminen kuuluu merkityksellisenä osana johonkin kokonaisuuteen. Hän tulee kuulluksi itsenään ja

Lisätiedot

Sosiaalitietoa kansalaisille ja päättäjille - kenen ehdoilla ja kenen kielellä. Sosiaaliala ja media Reetta Meriläinen.

Sosiaalitietoa kansalaisille ja päättäjille - kenen ehdoilla ja kenen kielellä. Sosiaaliala ja media Reetta Meriläinen. Sosiaalitietoa kansalaisille ja päättäjille - kenen ehdoilla ja kenen kielellä Sosiaaliala ja media 6.10.2011 Reetta Meriläinen Media 1 Osapuolet ja kieli Päättäjät: poliitikot, virkamiehet, tutkijat yhteinen

Lisätiedot

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana

Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana Suomalaisen köyhyyden kehitys viimeisen 50-vuoden aikana EAPN-Fin tilaisuus Eduskunnassa 22.11.2017 Sosiaalipolitiikan professori Veli-Matti Ritakallio Turun yliopisto Bruttokansantuote Suomessa vuosina

Lisätiedot

Monien menetelmien riemu ja rikkaus tutkimuksessa. Saila Huuskonen BMF-kevätseminaari 17.4.2015

Monien menetelmien riemu ja rikkaus tutkimuksessa. Saila Huuskonen BMF-kevätseminaari 17.4.2015 Monien menetelmien riemu ja rikkaus tutkimuksessa Saila Huuskonen BMF-kevätseminaari 17.4.2015 Tutkimuksen konteksti Tutkimus osa hankkeita, joissa yhtenä osana tutkittiin sosiaalityöntekijöiden dokumentointia

Lisätiedot

Kaapeli-valmennus yhteisöjen rakentajana. Matti Helin

Kaapeli-valmennus yhteisöjen rakentajana. Matti Helin Kaapeli-valmennus yhteisöjen rakentajana Matti Helin CABLE / Kaapeli-valmennus - Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) valmennustoiminnan alustana on vertaistuen, toimijuuden ja yhteisöllisyyden tuottamisen

Lisätiedot

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan

juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan juhani pietarinen Opas Spinozan Etiikkaan 3 Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Kansi: Jukka Aalto Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi KL 11.3 UDK 17, 11/12 ISBN 978-952-345-017-2 Painopaikka: Tallinna Raamatutrükikoja

Lisätiedot

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa

Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus. LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Juho Saari, johtaja KWRC, professori, Kuopion kampus LEIPÄJONOJEN SUOMI Miten huono-osaisuutta käsitellään sosiaalipolitiikassa Miksi Professori nauroi Arkkipiispalle ja miksi ei nauranut? Erolan ja Mäkisen

Lisätiedot

Hyvän hoidon ulottuvuudet

Hyvän hoidon ulottuvuudet Hyvän hoidon ulottuvuudet Kysymyksiä omaishoitajuudesta -seminaari 18.10.2017 Tieteiden talo, Helsinki Jari Pirhonen, FT Hyvä elämä Onnellisuus edellyttää mahdollisuutta ja valmiutta elää mahdollisimman

Lisätiedot

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen

301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen 301111 Mitä tavallinen psykiatri ymmärtää kehitysvammaisen mielenterveysongelmista? Yl juha kemppinen Vastaus: hyvin vähän Tietoakin on ollut vaikea hankkia, nyt on juuri uusi kirja julkaistu Tavallisimmin

Lisätiedot

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti

PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti PSY181 Psykologisen tutkimuksen perusteet, kirjallinen harjoitustyö ja kirjatentti Harjoitustyön ohje Tehtävänäsi on laatia tutkimussuunnitelma. Itse tutkimusta ei toteuteta, mutta suunnitelman tulisi

Lisätiedot

LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU

LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU LAADULLINEN TUTKIMUS Hanna Vilkka 1 LAADULLISEN TUTKIMUKSEN OMINAISLAATU Hermeneuttinen tieteenihanne: intentionaaliset selitykset, subjektiivisuus, sanallinen/käsitteellinen tarkastelutapa, metodien moneus.

Lisätiedot

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman

Laadullinen tutkimus. KTT Riku Oksman Laadullinen tutkimus KTT Riku Oksman Kurssin tavoitteet oppia ymmärtämään laadullisen tutkimuksen yleisluonnetta oppia soveltamaan keskeisimpiä laadullisia aineiston hankinnan ja analysoinnin menetelmiä

Lisätiedot

(Työ)hyvinvoinnin perusteet

(Työ)hyvinvoinnin perusteet (Työ)hyvinvoinnin perusteet Kuuntelu Luottamus episteeminen Mentalisaatio EI tiedä puolesta Vuorovaikutus hyväksyvä, luottavainen, todellisuusperustainen Kertomus Työhyvinvointi Päätökset herättävät tunteita

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013

Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa. Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Köyhyys ja huono-osaisuus hyvinvointivaltiossa Jouko Karjalainen Päivyt 28.11.2013 Tulkintakehikot Yksilön vastuu Yhteisöjen vastuu Yhteiskunnan vastuu Sosiaalisten ongelmien määrittely 1. Ongelman tunnistaminen

Lisätiedot

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa?

Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Näkökulma: Tuleeko suomalaisista eläkeläisistä köyhiä tulevaisuuden Euroopassa? Telan asiantuntijaseminaari 12.2.2016 Jussi Ahokas, pääekonomisti, SOSTE 1 (13) Esityksen sisällys 1. Suomalainen eläkeläisköyhyys

Lisätiedot

Lataa Musiikkipsykoterapia - Sami Alanne. Lataa

Lataa Musiikkipsykoterapia - Sami Alanne. Lataa Lataa Musiikkipsykoterapia - Sami Alanne Lataa Kirjailija: Sami Alanne ISBN: 9789526204352 Sivumäärä: 162 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.15 Mb Kirja on ensimmäinen suomalainen syventävä musiikkipsykoterapian

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely Juha Herkman 25.11.2010 Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sisällönanalyysi/sisällön erittely Sisällönanalyysi (SA), content analysis Veikko Pietilä: Sisällön

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman

Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely. Sisällönanalyysi/sisällön erittely. Sisällön erittely. Juha Herkman Viestinnän mentelmät I: sisällön erittely Juha Herkman 10.1.008 Helsingin yliopisto, viestinnän laitos Sisällönanalyysi/sisällön erittely Sisällönanalyysi (SA), content analysis Veikko Pietilä: Sisällön

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena

MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET. Jaakko Kiander #iareena MIHIN RAHANI RIITTÄVÄT -TUTKIMUKSEN TULOKSET Jaakko Kiander 1.2.219 @KianderJaakko #iareena MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Ikääntyvien talous puhuttaa ja eläkkeelle jääminen aiheuttaa elämänmuutoksia, joita tämä

Lisätiedot

Mitkä tekijät rajaavat toimijuutta iäkkäiden laitoskuntoutuksessa?

Mitkä tekijät rajaavat toimijuutta iäkkäiden laitoskuntoutuksessa? Mitkä tekijät rajaavat toimijuutta iäkkäiden laitoskuntoutuksessa? Lahden tiedepäivä 12.11.2013 Ylva Krokfors, VTL, Helsingin yliopisto, Palmenia, Lahti Esityksen rakenne Tutkimuksen tausta ja tavoitteet

Lisätiedot

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka

Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Pekka Puustinen VAIHDANTA- Finanssipalvelun uusi logiikka Talentum Helsinki 2013 Kirjoittajasta Kauppatieteiden tohtori Pekka Puustinen toimii vakuutustieteen yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

STRATEGIA VUOSILLE

STRATEGIA VUOSILLE STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 1. EAPN-FIN VERKOSTO Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin, European Anti-Poverty Network Finland, on avoin verkosto köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan

Lisätiedot

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI VTT/ Sosiologi Hanna Vilkka Opetusmenetelmät ja opetuksen arviointi -seminaari/ Turun kesäyliopisto 11.12.2010 RAKENTEISTA TOIMIJAAN Oma kasvu merkityksissä,

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA

KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA KESKUSTELEVA PSYKOLOGIA Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Tulevaisuuden Ystävät ry. - Framtidens Vänner rf. c/o Ismo Järvinen Kustaankatu 8 a A 23 00500 Helsinki Puh. (09) 773 2217 s-posti:

Lisätiedot

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö

Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö Tutkimuksellinen vai toiminnallinen opinnäytetyö (Salonen 2013.) (Salonen (Salonen 2013.) Kajaanin ammattikorkeakoulun opinnäytetyön arviointi (opettaja, opiskelija ja toimeksiantaja) https://www.kamk.fi/opari/opinnaytetyopakki/lomakkeet

Lisätiedot

PUUTARHATERAPIA DEMENTIATYÖN TUKENA

PUUTARHATERAPIA DEMENTIATYÖN TUKENA PUUTARHATERAPIA DEMENTIATYÖN TUKENA Aistikokemuksia vahvistamassa Opinnäytetyö HAMK Sosiaalialankoulutusohjelma Raija-Leena Löövi 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSYMPÄRISTÖ JA KESKEISET TEORIAT... 2 2.1 Keskeisiä

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo

Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo Nuorten ääni vai tutkijan tulkintoja? Veronika Honkasalo 31.10.2008 Ääntä etsimässä Mikä ääni? Käytetty usein poliittisessa mielessä, nuorten ääni politiikassa, kirkossa, kulttuurien välisessä vuoropuhelussa.

Lisätiedot

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla

Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA HYVINVOINTI Entä sitten kun ei pyyhi hyvin?! keinoja stressin hallintaan ilon psykologian ja läsnäolon avulla Pia Orell-Liukkunen TeraPia; www.terapiaorell.com Flowmeon Oy, www.flowmeon.fi

Lisätiedot

Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta

Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta Miika Kataja KTM, YTM, tohtorikoulutettava Osallisuusagentti, Järjestöt mukana muutoksessa -hanke Neljä eri

Lisätiedot

Tutkimuksen alkuasetelmat

Tutkimuksen alkuasetelmat Tutkimuksen alkuasetelmat Ihan alussa yleensä epämääräinen kiinnnostus laajaan aiheeseen ( muoti, kulutus, nuoriso, luovuus, värit, sukupuoli )... Kiinnostusta kohdennetaan (pilotit, kirjallisuuden haravointi)

Lisätiedot

Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) :

Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) : Nellin matala käyttöaste syyt? (Stadia / AMK) : 1) Opetuksen resurssit 2) Nellin laajuus ja tekniset kompastuskivet 3) AMK:ien tutkimuskulttuuri 1) Opetuksen resurssit aikaa pahimmillaan noin 2h / ryhmä,

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen

Lisätiedot

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Sosiaalipedagogiikan päivät, Mikkeli 7.4.2017 Elina Nivala, Sanna Ryynänen & Päivikki Rapo Taustaa Elämä tauolla? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Lataa Terapeutin huoneessa. Lataa

Lataa Terapeutin huoneessa. Lataa Lataa Terapeutin huoneessa Lataa ISBN: 9789525519228 Sivumäärä: 400 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.45 Mb Joukko kokeneita psykoanalyyttisen koulutuksen saaneita ammattilaisia raottaa tässä kirjassa

Lisätiedot

KULJETTAJIEN SOSIAALISET TAIDOT LIIKENTEESSÄ. Hernetkoski, K., Katila, A. Laapotti, S., Lammi, A. ja Keskinen, E. Turun yliopisto, psykologian laitos

KULJETTAJIEN SOSIAALISET TAIDOT LIIKENTEESSÄ. Hernetkoski, K., Katila, A. Laapotti, S., Lammi, A. ja Keskinen, E. Turun yliopisto, psykologian laitos KULJETTAJIEN SOSIAALISET TAIDOT LIIKENTEESSÄ Hernetkoski, K., Katila, A. Laapotti, S., Lammi, A. ja Keskinen, E. Turun yliopisto, psykologian laitos 1 Keskeiset kysymykset: 1. Millaisia sosiaaliset taidot

Lisätiedot

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Roosa Ritvanen, Emma Tuomola ja Nelli Sirkemaa Kuinka lapset erottavat köyhät rikkaista? Materiaaliset tekijät Tavaroiden määrä, käytössä oleva raha, vaatetus jne. Ulkoinen olemus

Lisätiedot

FSD2795. Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: seuranta-aineisto Aineisto-opas

FSD2795. Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: seuranta-aineisto Aineisto-opas FSD2795 Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: seuranta-aineisto 2012 Aineisto-opas TIETOARKISTO Tämän aineisto-oppaan viittaustiedot: Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä: seuranta-aineisto 2012 [aineisto-opas].

Lisätiedot

Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013

Kasvuteorian perusteista. Matti Estola 2013 Kasvuteorian perusteista Matti Estola 2013 Solowin kasvumallin puutteet Solwin mallista puuttuu mikrotason selitys kasvulle, sillä mikrotasolla yritykset tekevät tuotantopäätökset kannattavuusperiaatteella

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy

Yhteisvoimin kotona hanke. Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Yhteisvoimin kotona hanke Kaija Virjonen TtM 2/3 Tutun ammattikorkeakoulu Oy Päivän teemat Asiakkaan voimavaralähtöisyyden, osallisuuden ja toimijuuden näkökulma palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa

Lisätiedot

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12

TIEDONINTRESSI. Hanna Vilkka. 10. huhtikuuta 12 TIEDONINTRESSI Hanna Vilkka JÜRGEN HABERMASIN TEORIA TIEDONINTRESSEISTÄ Kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi pysyvien ja luonnollisten maailmaa kohdistuvien tiedon intressien avulla.

Lisätiedot

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin?

Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Miten tutkimusta pitäisi suunnata vastaamaan metsäalan haasteisiin? Risto Seppälä Metsämiesten Säätiö: Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 2.12.2013 Esityksen jäsentely Metsäalan määritelmä Selvityksen

Lisätiedot

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula

Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa?En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä? - Heli Vihottula Lataa Kirjailija: Heli Vihottula ISBN: 9789514499531 Sivumäärä: 214 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 38.74 Mb Emme pysty täysin

Lisätiedot

Lataa Julkisesti häpäisty - Jon Ronson. Lataa

Lataa Julkisesti häpäisty - Jon Ronson. Lataa Lataa Julkisesti häpäisty - Jon Ronson Lataa Kirjailija: Jon Ronson ISBN: 9789525182378 Sivumäärä: 258 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 22.76 Mb Julkisen häpäisyn suuri renessanssi pyyhkii läpi maamme. Oikeudenmukaisuus

Lisätiedot

Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus

Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8. 9. 2015 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus Vanhenemisen tutkimusta (elämäkerta- ja sukupolvitutkimusta) yhteiskuntapolitiikan oppiaineessa Helsingin yliopistossa

Lisätiedot

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan

Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aiheesta tutkimussuunnitelmaan Aihepiiri Kiinnostaa, mutta ei ole liian tuttu oppii jotain uutta Mikä on se kysymys tai asia, jonka haluan selvittää? Miten jalostan pähkäilyni tieteellisesti tarkasteltavaksi

Lisätiedot

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014

NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 NUORET LUUPIN ALLA KOULUKYSELY 2014 Leena Haanpää Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus CYRI Turun yliopisto LANU-koordinaatioryhmä 26.11.2015 Turku Näin tutkimus toteutettiin NUORET LUUPIN ALLA 2014 Vastaajat

Lisätiedot

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä

Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Perusturvan riittävyys ja köyhyys iäkkäillä Pasi Moisio Köyhyys vanhuudessa Mitkä ovat päätöksenteon ikävaikutukset? 29.11.2016 Pikku Parlamentti 27.10.2016 1 Perusturva ja köyhyys Sosiaalivakuutus korvaa

Lisätiedot

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari

tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari Nuorten mielenterveys Jaana Suvisaari tutkimusprofessori, yksikön päällikkö, THL, Mielenterveysyksikkö 28.2.2017 Nuorten mielenterveys / Jaana Suvisaari 1 Nuoruusikä: 13 22 -vuotiaat 28.2.2017 Nuorten

Lisätiedot

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio

Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä

Lisätiedot

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö. Eeva Vermas 2010

Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö. Eeva Vermas 2010 Lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja lastenpsykiatrian poliklinikan yhteistyö Eeva Vermas 2010 Itäinen perhekeskus Sörnäisten lastenpsykiatrian poliklinikka Lastensuojelu on sosiaaliviraston lapsiperheiden

Lisätiedot

IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA

IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA IHANTEET JA ARKI PÄIHTEIDEN KÄYTÖN PUHEEKSIOTTOTILANTEISSA PÄIVYSTYSVASTAANOTOILLA Minna-Maria Behm, TtT, henkilöstöasiantuntija Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän

Lisätiedot

oppimisella ja opiskelemisella

oppimisella ja opiskelemisella MITÄ ON OPPIMINEN? Miten, milloin ja missä ihminen oppii esim. suomen kieltä? Miten huomaat, että olet oppinut jotain? Mikä ero on oppimisella ja opiskelemisella? Mikä on PASSIIVISTA OPPIMISTA AKTIIVISTA

Lisätiedot

Kokemuksia peliongelmasta kortit

Kokemuksia peliongelmasta kortit Kokemuksia peliongelmasta kortit Tieto- ja tukipiste Tiltissä on huomattu, että kynnys tulla hakemaan apua ja kertoa tilanteestaan voi olla korkea. Moni ajattelee olevansa ainoa, jolla on rahapeliongelmia.

Lisätiedot

Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon !

Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon ! Tervetuloa Metropolialueen köyhyys NYT oppimisverkostoon 15.3.2019! Pääkaupunkiseudun Praksis Jenika Heinonen Koulutussuunnittelija, Pääkaupunkiseudun Praksis, YTM, KM Socca/ Heikki Waris -instituutti

Lisätiedot

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY

Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus. Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys ja humanistinen tutkimus Otto Latva Tohtorikoulutettava Kulttuurihistoria, TY Monitieteisyys? Menetelmä tutkia, opettaa tai opiskella laajan tieteenalakirjon näkökulmasta Voidaan toteuttaa

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

TT Panu Pihkala,

TT Panu Pihkala, TT Panu Pihkala, 23.4.2018 Ihmisillä on runsaasti erilaisia vaikeita tunteita ympäristötuhoihin liittyen Osa ihmisistä kokee jopa psykofyysisiä oireita, kun kohtaa huonoja ympäristöuutisia: päänsärkyä,

Lisätiedot

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto

Kuvattu ja tulkittu kokemus. Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Kuvattu ja tulkittu kokemus Kokemuksen tutkimus -seminaari, Oulu 15.4.2011 VTL Satu Liimakka, Helsingin yliopisto Esityksen taustaa Tekeillä oleva sosiaalipsykologian väitöskirja nuorten naisten ruumiinkokemuksista,

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Tunnesäätely ja syömisen ongelmat Tunnesäätelyongelmien ymmärtäminen mallina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (F60.3) Biososiaalinen teoria

Tunnesäätely ja syömisen ongelmat Tunnesäätelyongelmien ymmärtäminen mallina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (F60.3) Biososiaalinen teoria Tunnesäätely ja syömisen ongelmat Tunnesäätelyongelmien ymmärtäminen mallina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus (F60.3) Biososiaalinen teoria Transaktionaalinen malli Taitopuutokset Mindfulness

Lisätiedot

R U K A. ratkaisijana

R U K A. ratkaisijana R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA

Lisätiedot

Rakenteellinen turvallisuus miten teoria ja käytäntö kohtaavat?

Rakenteellinen turvallisuus miten teoria ja käytäntö kohtaavat? RIL, Rakennus- ja rakennetekniikkaryhmä 30.10.2013 Rakennusten sortumat miten estetään? Rakenteellinen turvallisuus miten teoria ja käytäntö kohtaavat? Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1.

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI

REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI REETTA KOSKI & KATLEENA KORTESUO KOKOUSTEN SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ PARANNA PALAVEREITASI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1715-3 ISBN 978-952-14-1716-0

Lisätiedot

Mielenterveysbarometri 2015

Mielenterveysbarometri 2015 Sakari Nurmela TNS Gallup Oy Tutkimuksen tavoitteena: selvittää mielenterveyskuntoutujien arkipäivään liittyviä asioita ja ongelmia, tutkia käsityksiä mielenterveyskuntoutujista ja mielenterveysongelmista,

Lisätiedot

Kunnan rooli hyvinvoinnin edistäjänä SoTe-uudistuksen jälkeen

Kunnan rooli hyvinvoinnin edistäjänä SoTe-uudistuksen jälkeen Kunnan rooli hyvinvoinnin edistäjänä SoTe-uudistuksen jälkeen 15.6.2017 Minna Canth: Köyhää kansaa, 1886 Holopaisen nelilapsinen perhe elää köyhyydessä ja kurjuudessa Mari päätyy Harjulan vaivaistaloon

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella

Lisätiedot

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin

Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Alkoholinvaikutukset sosiaalisiin suhteisiin Psykologian tutkimuskurssin työ Pyry Möttönen Janne Santala Toni Kangas 2.2.11 1. Johdanto Alkoholi ja sosiaaliset suhteet. Alkoholijuoma eli väkijuoma on etanolia

Lisätiedot