(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "(TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA"

Transkriptio

1 (TOIM.) JENNI VÄLINIEMI-LAURSON PEKKA BORG VESA KESKINEN YKSIN KAUPUNGISSA

2 Tämän esitteen teksteissä mainitut sivunumerot viittaavat Yksin kaupungissa -kirjaan, jonka voit ladata ilmaisena pdf-tiedostona osoitteesta Kirjan julkaisija on Helsingin kaupungin tietokeskus. 1. Yksin asuvien osuus kasvoi pitkään, mutta on laskenut viime vuosina (s. 17) Helsingin asuntokunnat henkilöluvun mukaan Prosenttia asuntokunnista hengen 2 hengen 3+ hengen Yksinasuvienkin absoluuttinen määrä kasvaa silti edelleen. Lapsiperheiden määrä on kasvanut. Lisäksi yksinelävien kimppa-asuminen on lisääntynyt muun muassa asumisen kalleuden takia. 2. Helsingissä on suuren suomalaisen kaupungin verran yksinasuvia (2015) Helsinki yksin asuvaa Jyväskylä asukasta Lahti asukasta Kuopio asukasta

3 3. Yksin asuvat eivät ole yhtenäinen ryhmä (s. 14) Tietoisesti yksinelämisen valinnut Passiivisesti yksineläjäksi ajautunut Ei yksinelämistä valinnut, haluaisi kumppanin Naimaton Etäsuhteessa elävä Eronnut Leski Kotoa muuttaneiden lasten vanhempi Ilman parisuhdetta elävä 4. Lähes jokainen asuu jossakin elämänsä vaiheessa yksin (s. 21) Yksinasuvien lukumäärä Naimaton Eronnut Leski Naimisissa Nuoret yksinasuvat ovat useimmiten naimattomia. Iäkkäimmistä yksinasuvista suurin osa on leskiä Ikäryhmät

4 5. Ikä kuljettaa yksinasuvat kantakaupungin ulkopuolelle (s. 44) Tarkastelussa ovat mukana peruspiirit, joissa on vähintään yksinasuvaa. Pohjakartta: MML 2014, Helsingin kaupunki KMO Lähde: Tilastokeskus Toteutus: Helsingin kaupungin tietokeskus / Faris Alsuhail. 6. Helsinkiläinen yksinasuva asuisi mieluiten m² kokoisessa omistuskaksiossa (s. 60) Tämän kokoinen asunto maksaa Helsingissä euroa. Yksinasuvat asuvat muita useammin kerrostaloissa.

5 7. Maahanmuuttajat asuvat yksin muuta väestöä harvemmin (s. 97) Nuorilla länsieurooppalaisilla naisilla (15 29-v.) yksinasuminen on miehiä yleisempää. Aasiassa ja Afrikassa syntyneistä miehet asuivat huomattavasti useammin yksin kuin naiset. Kantaväestön ja maahanmuuttajien väliset avioliitot päättyvät muita useammin eroon. Siksi yksinasuminen on yleisempää niissä maahanmuuttajaryhmissä, joilla on paljon avioliittoja kantaväestön kanssa. 8. Pääkaupunkiseudun yksinasuvat pärjäävät työmarkkinoilla hyvin (s. 169) Työllisten osuus, % Yksinasuvia eräissä väestöryhmissä, % Kaikki helsinkiläiset 21 Venäläiset 17 Vietnamilaiset 7 Somalit 6 Pakolaistaustaisissa väestöryhmissä asutaan kaikkein vähiten yksin. Yksinasuvat Muu maa Perheelliset Pääkaupunkiseutu Pääkaupunkiseutu Muu maa Naiset Miehet Pääkaupunkiseudulla yksinasuvien naisten työllisyysaste on korkeampi kuin miesten. Perheellisillä sukupuolten väliset työllisyyserot ovat pieniä. Yksinasuvat miehet ovat kaksi kertaa yleisemmin työttömänä kuin perheelliset miehet.

6 9. Nuoret yksinasuvat pienituloisimpia (s. 160) Pienituloiset kotitaloudet Helsingissä 2013 Kotitaloudet yhteensä Yksinasuvat Alle 25-vuotiaat yksinasuvat 13,3 % 20,2 % 54 % Pienituloisiksi lasketaan henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä oleva rahatulo kulutusyksikköä kohti on alle 60 prosenttia mediaanitulosta. 10. Yksin olemiseen käytetty aika on lisääntynyt (s. 126) Yksin olemiseen käytetty aika Miehet Pääkaupunkiseutu Pääkaupunkiseudulla vietetään enemmän aikaa yksin kuin koko Suomessa. Koko Suomi Naiset Pääkaupunkiseutu Koko Suomi Minuuttia/vuorokausi Myös perheissä ollaan huomattava osa valveillaoloajasta yksin. Lisäys voi johtua internetin vaikutuksesta sosiaalisiin suhteisiin.

7 Valtaosa yksinasuvista on tyytyväisiä hyvinvointiinsa Samat asiat ovat tärkeimpiä yksinasuvien hyvinvoinnin kannalta kuin muidenkin: ihmissuhteet, terveys ja ympäristö. Joka viides yksinasuva koki itsensä jatkuvasti tai usein yksinäiseksi. Ikäluokittain vähiten jatkuvaa yksinäisyyttä kokivat kolmatta nuoruutta elävät vuotiaat. Yleisintä yksinäisyys on työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla ja työttömillä. Perheellisistä vain viisi prosenttia tunsi itsensä jatkuvasti yksinäiseksi. 12. Yksin eläminen merkitsee monille itsenäisyyttä ja vapautta Yksinasuvilla ystävien merkitys korostuu enemmän kuin perheellisillä. He tapaavat ystäviään, mutta myös sukulaisiaan, useammin kasvokkain kuin perheelliset. Vapaa-aikaan ja ulkona syömiseen panostetaan yhden hengen talouksissa enemmän rahaa, erityisesti nuorissa ikäluokissa.

8 YKSIN KAUPUNGISSA Muistiinpanoja Julkaisija Helsingin kaupungin tietokeskus PL 5500, Helsingin kaupunki Tilaukset, puh Tiedustelut Vesa Keskinen, Pekka Borg,

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla

Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Ulkomaalaistaustaiset lapset ja perheet pääkaupunkiseudulla Lapsen paras yhdessä enemmän -kehittämispäivä 11.10.2017 Pasi Saukkonen Ulkomaalaistaustaisten väestöryhmien kehitys Helsingissä 1991-2017 100

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset

Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Väestö ja väestönmuutokset Väestö ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 10.4.2017 Väestö ja väestönmuutokset Yli puolet espoolaisista on työikäisiä Kuuden suurimman kaupungin väestö

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa

Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tallella ikä eletty Ikääntyminen tilastoissa Tiedotustilaisuus 9.2.24 Tilastokeskus 11.5.25 klo 9.-12. 55 Puumalan väestö 23 (TK:n kunnittainen väestöennuste) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 5 1 15 2 25 3 35 4

Lisätiedot

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti 25.5.2010 1/12 Perinnässä olevien suomalaisten henkilöprofiili 2001 ja 2010 KENELLÄ SUOMESSA ON MAKSUJEN KANSSA VAIKEUKSIA? 1. TUTKIMUS Lindorff Oy:n Tilastokeskukselta tilaaman tarkastelun tarkoituksena on selvittää,

Lisätiedot

Tilastokatsaus 1:2014

Tilastokatsaus 1:2014 Tilastokatsaus 1:2014 Vantaa 3.1.2014 Tietopalvelu B1:2014 1 Vähintään 65 vuotta täyttäneet Vantaalla Vuoden 2013 alussa 65 vuotta täyttäneitä tai sitä vanhempia vantaalaisia oli 27 579 henkilöä. Heistä

Lisätiedot

Lasten hyvinvointi Helsingissä

Lasten hyvinvointi Helsingissä Lasten hyvinvointi Helsingissä katsaus hyvinvointiin 2017 30.3.2017 Sanna Ranto Tilannekatsaus Tilastotietokantaan www.hyvinvointitilastot.fi lasten hyvinvoinnin osalta on viety ne indikaattorit, joita

Lisätiedot

YSI Yksin osana elinkaarta

YSI Yksin osana elinkaarta YSI Yksin osana elinkaarta VN TEAS 217-218 Väestöliitto 24.4.218 Emma Terämä @eterama Suomen ympäristökeskus (SYKE) YSI konsortiohanke yksinelämisen tutkimiseksi Rahoitus: VN TEAS helmikuu 217 toukokuu

Lisätiedot

Yksinasumisen numeroita ja tuntemuksia

Yksinasumisen numeroita ja tuntemuksia Yksinasumisen numeroita ja tuntemuksia Emma Terämä @eterama Suomen ympäristökeskus (SYKE) Perustuu VN TEAS hankkeeseen YSI Yksin osana elinkaarta 2/217-5/218 2 Hankkeen kulku Taustatietoa niin yksinäisyydestä

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö

Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella. Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö Nuorisotyöttömyydestä ja nuorista työelämän ulkopuolella Pekka Myrskylä Tilastokeskuksen ent. kehittämispäällikkö 16.09.2016 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2019 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konsernihallinto, Tutkimus ja tilastot Lähde: Tilastokeskus 5.4.2019 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013

01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Juha Rantala ja Marja Riihelä. Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 01/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Marja Riihelä Eläkeläisnaisten ja -miesten toimeentuloerot vuosina 1995 2013 Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskeinen arvo suomalaisessa

Lisätiedot

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat

Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Väestö, väestönmuutokset, perheet ja asuntokunnat Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähde: Tilastokeskus 24.4.2018 Yhteenveto Väestömäärä ja väestönkasvu osatekijöittäin

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.

Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 1.1.2010-2030 Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastot ja tietopalvelu 23.3.2010 Ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten määrä Helsingin seudulla

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä

Lisätiedot

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011 Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö.

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 5:2016

TILASTOKATSAUS 5:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 5:2016 1 1.4.2016 YKSINHUOLTAJIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Yksinhuoltajien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista yhden

Lisätiedot

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö

A L K U S A N A T. Espoossa 13.12.2002. Teuvo Savikko Tieto- ja tutkimuspalvelujen päällikkö A L K U S A N A T Perhe- ja asuntokuntatyyppi vaihtelee pääkaupunkiseudun kunnissa. Espoossa ja Vantaalla perheet ja asuntokunnat ovat tyypiltään melko samanlaisia, mutta Helsingissä esimerkiksi lapsettomien

Lisätiedot

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi

Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Yksin asuvat toimeentulo, terveys ja hyvinvointi Tuloksia tiivistetysti Anneli Miettinen, Väestöliitto (nyk. Kela) Toimeentulovaikeudet yleisempiä yksin asuvilla Yksin asuvilla toimeentulovaikeudet olivat

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: Pääkaupunkiseutu:, Espoo, Vantaa, Kauniainen KUUMA kunnat: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi,

Lisätiedot

Sosiodemografiset tekijät ja elinolot. Erikoistutkija Timo Kauppinen, THL

Sosiodemografiset tekijät ja elinolot. Erikoistutkija Timo Kauppinen, THL Sosiodemografiset tekijät ja elinolot Erikoistutkija Timo Kauppinen, THL Maahanmuuttotausta Suomeen on muutettu nuorena: keskimääräinen muuttoikä oli 24 25 vuotta. alaistaustaiset muuttivat hieman muita

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Verkostoseminaarit 11. ja 25.10.2016 Pasi Saukkonen Kotoutuminen yksinkertaistettuna Miten työmarkkinoille pääsyä nopeutetaan, siellä

Lisätiedot

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS tilastoja 2010 5 Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäisten pääasiallisena toimeentulon lähteenä ovat ansiotulot. Kuitenkin pieni, mutta kasvava joukko työikäisiä

Lisätiedot

Perheet ja asuntokunnat

Perheet ja asuntokunnat Vantaan väestö 16/17 julkaisu ilmestyy tänä vuonna osissa, jotta tieto saadaan julkaistua mahdollisimman nopeasti. Lopuksi osiot kootaan yhteen yhdeksi julkaisuksi. Tämä osa koskee Vantaan perheitä ja

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL

Sosiaalinen hyvinvointi. Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi Tutkimuspäällikkö Tuija Martelin, THL Sosiaalinen hyvinvointi: Osallistuminen: Järjestö- ja yhdistystoimintaan osallistuminen Suomen ja lähtömaan tapahtumien seuraaminen Äänestäminen

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio

Toimintaympäristö. Tulot. 12.1.2015 Jenni Kallio Toimintaympäristö Tulot 12.1.2015 Jenni Kallio Käytettävissä olevat tulot pienenivät Tulot 2013 Diat 4 7 Vuonna 2013 tamperelaisten tulonsaajien veronalaiset keskitulot olivat 27 587 euroa. Tulonsaajista

Lisätiedot

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN

YHDESSÄ EI OLLA YKSIN YHDESSÄ EI OLLA YKSIN KESKI-SUOMEN HYVINVOINTIYHTEISTYÖHANKE 18.5.2017 PERUSTIEDOT Kolmivuotinen (2017-2019) hanke, alkaen 3.4.2017 Yksinäisyyden vähentämisen teemarahoitus STEAsta Rahoitus sisältää kahden

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen segregaatio

Kaupunkiseutujen segregaatio Kaupunkiseutujen segregaatio JULMA-hankkeen tuloksia 3.12.2015 Jukka Hirvonen, Aalto-yliopisto 1 Esityksen sisältö 1 Segregaatio ja sen mittaaminen 2 Vieraskielinen väestö ja sen kasvu 3 Vieraskieliset

Lisätiedot

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni

Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Väestö 00 Perheet 009 Vuosikatsaus Ulkomaalaisten perheiden määrä kasvaa, osuus yhä pieni Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan vuonna 009 Suomessa oli 60 500 perhettä, joissa vähintään toinen puolisoista

Lisätiedot

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 8:2016

TILASTOKATSAUS 8:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 8:2016 1 15.4.2016 ASUNTOKUNTIEN ELINVAIHEET JA TULOT ELINVAIHEEN MUKAAN VUOSINA 2005 2013 Asuntokunnat elinvaiheen mukaan lla, kuten muillakin tässä tarkastelluilla

Lisätiedot

ryhmät Suomessa Jarmo Partanen

ryhmät Suomessa Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttaja- ryhmät Suomessa Jarmo Partanen 2010 Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset

Lisätiedot

Tilastokatsaus 8:2010

Tilastokatsaus 8:2010 Tilastokatsaus 8:2010 Lisämateriaalia 7.9.2010 Tietopalvelu B11:2010 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2006 lopulla yhteensä 4 417 vieraskielistä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet

Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintamahdollisuudet Kati Närhi, Sirpa Kannasoja ja Mari Kivitalo, JYU Sari Rissanen, Elisa Tiilikainen, Hanna Ristolainen, Tuula Joro ja Anneli Hujala, UEF Osahankkeen tavoite

Lisätiedot

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet

Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Päivitetty 13.2.2015 Väestörakenne Helsingin seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2013, % 1,8 1,6 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 0,4

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim. Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 1995 2015 Susan Kuivalainen, Juha Rantala, Kati Ahonen, Kati Kuitto ja Liisa-Maria Palomäki (toim.) Eläkeläisten toimeentulo on parantunut useimmilla keskeisillä toimeentulomittareilla

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten

Lisätiedot

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus

Väestö. Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Helsingin kaupungin tietokeskus Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Väestörakenne Hli Helsingin i seudun vuotuinen väestönkasvu vuosina 1990 2012, % 1,8 1,6 14 1,4 Kasvu / vuosi % 1,2 1,0 0,8 0,6 04 0,4 0,2 0,0 1990

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty

Väestö. Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki. tea.tikkanen[at]hel.fi. Päivitetty Väestö Tea Tikkanen / Helsingin kaupunki tea.tikkanen[at]hel.fi Päivitetty 6.2.2018 Väestö Väestörakenne Muuttoliike Asuntokunnat ja perheet Kuvioissa ja taulukoissa käytetyt aluejaot: - Pääkaupunkiseutu:,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus

Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus Nuoren tukeminen on poikiva sijoitus IV Ohjaamo-päivät 16. 17.3.2016, Vantaa Nuorten tukeminen kannattaa aina tilastoista arkikokemuksiin Pekka Myrskylä, kehittämispäällikkö (eläk.), Tilastokeskus 6100000

Lisätiedot

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus

Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus Ikääntyneiden köyhyys Helsingissä Vanhusneuvoston kokous 26.4.2017 Hanna Ahlgren-Leinvuo, tutkija Helsingin kaupungin tietokeskus % Työikäiset ja ikääntyneet tuloluokittain vuonna 2014, osuus % ikäryhmän

Lisätiedot

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010

Yleinen asumistuki Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 2 211 Yleinen asumistuki Helsingissä 21 Yleistä asumistukea sai Helsingissä noin 2 ruokakuntaa. Helsingin asuntokunnista 8 prosenttia sai yleistä asumistukea.

Lisätiedot

Väestörakenne ja väestönmuutokset

Väestörakenne ja väestönmuutokset Väestörakenne ja väestönmuutokset Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähde: Tilastokeskus 20.6.2016 Väestörakenne ja väestönmuutokset Suurista kaupungeista 0 6 vuotiaiden osuus korkein Espoon

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2016

TILASTOKATSAUS 6:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 6:2016 1 7.4.2016 SELLAISTEN ASUNTOKUNTIEN, JOISSA ON PARISKUNTA JA LAPSIA, TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa

Lisätiedot

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Pauli Mero 22.10.2019 ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA Työttömyysaste alenee ja työttömien määrä vähenee Lahdessa. Ulkomaalaisten työttömyysaste on Lahdessa kuitenkin

Lisätiedot

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus

Perheet 2014. Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 0 Vuosikatsaus Nuorten kotoa muutto lykkääntynyt Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan kotona asuvien 0 vuotiaiden osuus on pienentynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana,

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus. Päivitetty

Työvoiman saatavuus. Päivitetty Työvoiman saatavuus Päivitetty 23.9.2013 Demografinen työvoimapula Helsingin seudulla vuosina 1980-2050 Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Vantaan tietopalveluyksikkö / lähde: www.aluesarjat.fi Demografinen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2005:12

Tilastokatsaus 2005:12 Tilastokatsaus 2005:12 Vantaan kaupunki Tilasto ja tutkimus 23.11.2005 Katsauksen laatija: Elina Parviainen, puh. 8392 9011 sähköposti: etunimi.sukunimi@vantaa.fi B19: 2005 ISBN 952-443-133-5, ISSN 0786-7476

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-5/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,8 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013

Elävänä syntyneet Suomessa 1943-2013 1943 1945 1947 1949 1951 1953 1955 1957 1959 1961 1963 1965 1967 1969 1971 1973 1975 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 Tekninen ja ympäristötoimiala Pauli Mero 15.12.2014 LAPSIPERHEIDEN RAKENNE SUOMESSA,

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus

Lisätiedot

Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta

Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta Neljä poimintaa alueellisesta hyvinvointikertomustiedosta perheiden hyvinvoinnin näkökulmasta Miika Kataja KTM, YTM, tohtorikoulutettava Osallisuusagentti, Järjestöt mukana muutoksessa -hanke Neljä eri

Lisätiedot

Työmarkkinoilta kadonneet

Työmarkkinoilta kadonneet Julkinen BoF Online 6 2014 Työmarkkinoilta kadonneet Seppo Orjasniemi Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ

ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ ERIARVOISUUS VANHUUDESSA JA TERVEYDESSÄ Eero Lahelma, professori Helsingin yliopisto Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto eero.lahelma@helsinki.fi Kohti parempaa vanhuutta, Konsensuskokous Hanasaari

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Halsua. Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1700 1600 1500 1400 1300 1200 1100 1000 900 800 Halsua Halsuan väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 2014; 1222 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista

Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyydestä, koulutuksesta ja vuokrista Työllisyysaste koulutusasteittain Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien osuus 25-39-vuotiaista Uudenmaan ja muun Suomen kehityksen eroja Toimeentulotuen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Faris Alsuhail (@AlsuhailFaris) Helsingin kaupunki Tietokeskus faris.alsuhail@hel.fi 050

Lisätiedot

Näkökulmia köyhyyteen

Näkökulmia köyhyyteen Näkökulmia köyhyyteen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 2010-05-22 Jouko Karjalainen 1 2010-05-22 Näkökulmia köyhyyteen Jouko Karjalainen TERVE-SOS Lahti 19 05 2010 Jouko Karjalainen 2 Suhteellinen köyhyyden

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019 Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri

Lisätiedot

Yhdessä vai erillään?

Yhdessä vai erillään? Yhdessä vai erillään? Parisuhteet elämänkulun ja Ikihyvä-hankkeen kymmenvuotisseurannan näkökulmasta Tiina Koskimäki Lahden Tutkijapraktikum, Palmenia, Helsingin yliopisto Lahden Tiedepäivä 27.11.2012

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2016

TILASTOKATSAUS 7:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 7:2016 1 11.4.2016 LAPSETTOMIEN PARIEN TULOT VANTAALLA VUOSINA 2000 2013 Asuntokuntien määrä Vantaalla oli vuoden 2013 lopussa kaikkiaan 95 400 asuntokuntaa, joista

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Maahanmuuton taloustiede Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT

Maahanmuuton taloustiede  Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuton taloustiede www.vatt.fi/maahanmuutto Matti Sarvimäki Aalto-yliopisto ja VATT Maahanmuuttajien määrä kasvanut nopeasti Ulkomailla syntyneet Ulkomaalaistaustaiset Vieraskieliset Ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä Elina Ahola Tutkija, Kelan tutkimusosasto Väliinputoaminen ja sosiaaliset oikeudet -seminaari Kelan päätalo, 21.11.2013 Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 6:2015

TILASTOKATSAUS 6:2015 TILASTOKATSAUS 6:2015 6.10.2015 ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIALLINEN TOIMINTA VANTAALLA VUONNA 2012 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan Suomessa asuvat henkilöt, jotka ovat joko

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Tilastokatsaus 10:2014

Tilastokatsaus 10:2014 Tilastokatsaus 10:2014 Vantaa 1 2.9.2014 Tietopalvelu B11:2014 Vieraskielisten asuntokuntien asumisesta Vantaalla ja vähän muuallakin Vantaalla asui vuoden 2012 lopulla yhteensä 8 854 vieraskielistä 1

Lisätiedot

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO 2017-75-VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT Sisällysluettelo Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo... 3 1 JOHDANTO... 4 2 TOIMINTAKYKY... 6 2.1 Itsenäisyys...

Lisätiedot

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla

SÄÄSTÖPANKKI. Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKKI Parempi Suomi 2016: Tilanne pääkaupunkiseudulla SÄÄSTÖPANKISSA KUULUU ASIAKKAAN ÄÄNI - Kun Säästöpankki menestyy, se pystyy jakamaan osan paikkakunnan hyvinvointia tukemaan, esimerkiksi erilaisiin

Lisätiedot

Perheet 2010. Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalais-venäläisten perheiden määrän. Vuosikatsaus

Perheet 2010. Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalais-venäläisten perheiden määrän. Vuosikatsaus Väestö 0 Perheet 00 Vuosikatsaus Venäjänkielisten perheiden määrä ylittänyt suomalaisvenäläisten perheiden määrän Tilastokeskuksen perhetilaston mukaan Suomessa oli vuoden 00 lopussa yhteensä 00 sellaista

Lisätiedot