Kotiin maalle? Hämeenlinnan maaseudulle! Opas Sinulle, maaseudun tuleva tai nykyinen asukas

Kehittämiskeskus Oy Häme, Satu Huuhka Hämeenlinnan seudun kyläkaavoitushanke Kotiin maalle? Hämeenlinnan maaseudulle! Opas Sinulle, maaseudun tuleva tai nykyinen asukas Linnaseutu

Kehittämiskeskus Oy Häme Hämeenlinnan seudun kyläkaavoitushanke 2012 teksti, ulkoasu & taitto Satu Huuhka kannet Jenna Taajamo & Satu Huuhka kannen kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme ISBN 978-952-6625-00-3 (painettu) ISBN 978-952-6625-01-0 (pdf) Kotiin maalle? Hämeenlinnan maaseudulle! on opas Sinua varten, kodin ostoa tai rakentamista pohtiva. Opas tehtiin osana EU:n maaseuturahaston rahoittamaa Kehittämiskeskus Oy Hämeen kyläkaavahanketta, joka toimi vuosina 2010-2012 seitsemällä maaseutukylällä Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Työssäni kyläkaava-arkkitehtina kävi pian ilmi maaseudulle muuttamista harkitsevien ja yhtä lailla siellä jo asuvien suuri tiedontarve. Tietoa kaivattiin erityisesti palvelutarjonnasta, rakentamista säätelevästä kaavajärjestelmästä ja rakennuslupaprosessista. Kylillä liikkuessani tein itse havainnon, että monet uudet rakentajat olivat - ehkä vailla parempaa tietoaan - vieraantuneet maaseudun perinteisestä rakennustavasta, joka alkaa jo rakennuspaikan valinnasta ja pihapiirin muodostamisesta. Niinpä tämä vihkonen pyrkii tarjoamaan vastauksia yleisempiin kyläkaavahankkeessa säännöllisesti esiin nousseihin kysymyksiin vielä hankkeen päättymisenkin jälkeen. Oppaan on inspiroinut Kuopion kaupungin vastaava julkaisu Rakentaisinko kodin maalle?. Toivotan Sinulle mukavia ja hyödyllisiä lukuhetkiä oppaan parissa. Hämeenlinnassa 25.5.2012 Hanke ja julkaisu ovat saaneet rahoitusta EU:n maaseuturahastosta Linnaseutu ry:n kautta. Linnaseutu Satu Huuhka, kyläkaava-arkkitehti Kehittämiskeskus Oy Häme 2

Sisällys 1. Maaseutu asuinympäristönä 2 Maaseudun vetovoima 2 Hämeenlinnan erilaiset maaseudut 4 Palvelutarjonta 6 Liikenne 6 Koulut 8 Infrastuktuuri 8 Muut palvelut 10 Sosiaalinen ympäristö 11 Asumisen kustannukset 12 2. Kaavoitus maaseudulla 14 Yleiskaava 14 Asemakaava 16 Kaavasta poikkeaminen 16 Kyläkaava 16 3. Omakotitalon rakentaminen 18 Tontin hankkiminen 18 Suunnittelutarveratkaisu 18 Rakennuslupa 19 Liittymälupa yleiseen tiehen 19 Kunnan rakennusjärjestys 19 4. Perinteinen rakennustapa 24 Rakennuspaikan valinta 24 Pihapiirin muodostaminen 27 Rakennuksen muoto 27 Runko ja julkisivut 29 5. Yhteystiedot 30 Lupaviranomaiset 30 Kaavoitus 30 Rakennusvalvonta 31 Korjausneuvonta ja -avustukset 31 Yleisiin teihin liittyvät lupa-asiat 32 Infrapalvelut 32 Vesihuolto 32 Sähkö 32 Internet-liittymät 32 Jätehuolto 33 1

1 MaAseutu asuinympäristönä 2 Kuva MMM / Mavi, Yrjö Tuunanen Maaseudun vetovoima Maaseutua arvostetaan erityisesti oman rauhan, kauniiden maisemien ja luonnontilaisen ympäristön vuoksi. Maaseudulla asuminen tuntuu niin sosiaalisesti kuin fyysisestikin vapaammalta kuin elämä kaupunkien asemakaava-alueilla. Luontoon liittyvä, tilaa vievä tai ääntä tuottava harrastustoiminta esimerkiksi eläinten kanssa on maalla mahdollista aivan eri tavalla kuin kaupungissa. Toisia houkuttelee maalle vanhat talot - historiallinen rakennusperintö, jossa näkyy menneen ajan käsityötaito. Joskus maaseudun vetovoiman lähteeksi mainitaan myös edullinen rakennusmaa, joka kuitenkin lienee osin myyttiä. Edullisempaa neliöhintaa kompensoi rakennuspaikan koko, joka maaseudulla yleensä on suurempi kuin kaupungissa. Etäisyys naapuriin voi tilanteesta tai henkilöstä riippuen olla sekä vapauttavaa että pelottavaa. Maaseudun luonnonläheisyyteen kuuluu myös täydellinen pimeys, jollaista keinovalaistuissa kaupungeissa ei juuri enää saa kokea. Toisaalta maaseutuun liittyy ajatus yhdessä tekemisestä ja toisista huolehtimisesta, ja kylät pienine kouluineen vaikuttavat turvalliselta kasvuympäristöltä lapsille. Kaupungissa kaavoitus säätelee ympäristöä mutta toisaalta takaa kaupunkilaisille oikeuden osallistua keskusteluun tulevista muutoksista. Maalla taas kaivattu vapaus kuuluu kaikille, ja yksilön määräysvalta loppuu oman kiinteistön rajaan. Muut maaseudun asukkaat ja maanomistajat elävät ja tekevät työtä kuin ennenkin: hakkaavat metsää, viljelevät maata, kasvattavat eläimiä ja myyvät rakennuspaikkoja, ehkä läheltäkin omaa asumustasi. Metsiköt voivat muuttua hakkuuaukeiksi, pellot voidaan metsittää, lähelle voi nousta uusia taloja tai pelloille voidaan levittää lantaa, jonka tuoksu kantautuu läheisiin asuintaloihin.

3

Sesonkiaikoina peltotöitä tehdään aamuvarhaisesta iltamyöhään, ja traktorit pärisevät vielä iltakymmenen jälkeenkin. Maatalouselinkeinon harjoittaminen kuuluu mahdollisine haittoineenkin erottamattomasti maaseutuun. Juuri maatalous luo ja ylläpitää suomalaisille kollektiivisesti rakasta ja tuttua maalaismaisemaa. Entistä harvempi kuitenkaan enää saa toimeentuloaan maataloudesta. Maaseudulle ei ehkä muutetakaan elinkeinon perässä, vaan siitä huolimatta. Hyvä tieverkko, väestön vaurastuminen ja henkilöautoistuminen mahdollistavat työn ja asumisen erottamisen siten, että työ voi olla kaupungissa ja koti maalla. Muuttajia houkuttelee erityisesti kaupunkien läheinen maaseutu lievealue, jonka sisäinen ristiriita on, että se kasvavan rakentamisen myötä muuttuu hiljalleen maaseudusta kaupungin laidaksi. Tähän muutokseen on muuttajankin syytä varautua ainakin henkisesti. Maaseutuja on kuitenkin Hämeessäkin monenlaisia. Ns. ydinmaaseutu koostuu vanhoista viljelysseuduista, jotka vastaavat suomalaisten yleistä mielikuvaa maaseudusta. Ydinmaaseudun kulttuurimaisemassa asunee edelleen myös Suomi-filmi romantiikkaa, josta osa sen houkuttelevuudesta ehkä syntyykin. Harvaan asuttu, metsäinen maaseutu puolestaan vetoaa hiljaisuutta ja rauhaa etsivään. Maaseudun rauhaa? Työn äänet ja eläinten hajut kuuluvat maaseudun aistimaailmaan. (Ylempi kuva MMM / Mavi, Martina Motzbäuchel, alempi Kehittämiskeskus Oy Häme, Jorma Jämsén) 4 HHämeenlinnan erilaiset maaseudut Tosiasiassa Hämeessäkään ei ole olemassa vain yhtä maaseutua, vaan useita erilaisia maaseutuja. Hämeenlinnan seudun maaseudun rakenne muodostuu palvelutaajamista, kylistä, harvemmin asutusta haja-asutusalueesta ja vapaa-ajan ranta-asutuksesta. Palvelutaajamat ovat usein entisiä kuntakeskuksia ja edelleen alueensa kaupallisia ja hallinnollisia keskuksia. Niissä sijaitsevat ruoka- ja erikoiskaupat sekä kunnalliset palvelut, kuten koulut ja terveyskeskukset. Keskustojen yleisilme ei useinkaan ole yhtä huoliteltu kuin kaupungeissa. Taajamien omakotialueet eivät juuri poikkea kaupunkien vastaavista alueista, joskin niiden rakenne voi olla hieman väljempi. Taajamissa voi asua myös kerros- ja rivitaloissa sekä vuokra-asunnoissa. Varsinkin vanhemmat ihmiset arvostavat palveluiden läheisyyttä ja vaivatonta kerrostaloasumista rauhallisessa maaseututaajamassa. Kylät ovat taajamia pienempiä asutuskeskittymiä, ja niitä on rakenteeltaan hyvinkin erilaisia. Perinteiset hämäläiskylät ovat olleet vuosisatojen ajan ryhmäkyliä, joissa maatalot talousrakennuksineen sijaitsivat yhteisellä kylätontilla peltojen keskellä. Tällaisia ryhmäkyliä on edelleen olemassa Hämeenlinnan seudulla, ja ne ovat rakenteeltaan paljon tiiviimpiä kuin kaupunkimaisimmatkaan omakotitaloalueet. Niiden historiallinen rakennuskanta muodostaa omaleimaisen miljöön, ja tiiviyden vastapainona niitä ympäröivät upe-

at avarat pelto- tai järvimaisemat. Hämeessä vasta myöhemmin, esimerkiksi 1900-luvun alussa syntyneet tai maanjakotoimitusten myötä uudelleen rakennetut kylät voivat olla rakenteeltaan harvoja nauha- tai hajakyliä. Asumismuotona kylissä on lähinnä itse omistettu omakoti- tai maalaistalo. Vuokra-asuntoja tai esimerkiksi rivitaloja ei niissä yleensä sijaitse. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kylissä ei yleensä ole kouluja tai kauppojakaan. Kylien omilta osaajilta on kuitenkin usein ostettavissa monenlaisia palveluja, kuten polttopuita kotiovelle toimitettuna, kirvesmiehen töitä tai vaikkapa kampaamopalveluja. Ei ole yhtä maaseutua. Naapurikylät Uusikylä ja Oinaala Rengosta - yksi ryhmäkylä, toinen hajakylä. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) Vasemmalla: Hämeenlinnan seudulta löytyy maaseututaajamia, viljelysmaisemaan sijoittuvia perinteisiä kyliä sekä harvemmin asuttuja pienkyliä ja metsäistä haja-asutusaluetta. (Kartta Kehittämiskeskus Oy Häme / Sonja Hilska, aineisto SYKE/YKR) Palvelutarjonta Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012. Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty. Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08. 5

K16-65. Lakisääteisiä palveluita kylissä ja haja-asutusalueella ovat lasten koulukyydit ja vanhusten kotihoito. Muut palvelut järjestetään pääsääntöisesti taajamissa, jonne asukkaiden on itse hankkiuduttava. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme) 6 PPalvelutarjonta Maaseutuun erottamattomasti kuuluvan vapauden vastinparina on vastuu. Monet palvelut, jotka kaupungeissa tai taajamissa järjestää kunta, on maaseudun asukkaiden järjestettävä itse jos niitä edes kaipaa. Harva maaseudulle varsinaisesti palvelutarjonnan perässä muuttaakaan, mutta omatoimisuuden tarve voi silti joskus tulla yllätyksenä. Lakisääteisiä maaseudulle ulottuvia kunnan palveluita ovat peruskoululaisten ja vammaisten kuljetukset sekä vanhusten kotihoito. Jotkut kunnat tarjoavat näiden lisäksi vapaaehtoisesti ylimääräisiä palveluita, joten maaseudun palvelutaso saattaa vaihdella eri puolilla Suomea. Monet palvelut, esimerkiksi terveydenhoito, on kuitenkin yleensä haettava taajamasta. Myös yksityisyritysten tarjoamat kaupalliset palvelut sijaitsevat tätä nykyä lähinnä nykyisissä tai entisissä kuntakeskuksissa, ja joskus niissä saattaa tapahtua odottamattomia muutoksia hyvinkin lyhyellä aikataululla. Suuri osa maaseudun peruspalveluista on kuitenkin asukasyhteisöjen, esimerkiksi vesiosuuskuntien ja tienhoitokuntien, itse järjestämiä. Maaseudulla onkin perinteisesti totuttu olemaan omatoimisia ja antamaan omaa työpanosta yhteiseksi hyväksi, ja sitä saatetaan odottaa myös uusilta tulijoilta. LLiikenne Maaseudun yleisin yhteiskunnan tarjoama palvelu on tie, joka valitettavasti on myös tyypillinen asukkaissa tyytymättömyyttä aiheuttava seikka. Tieverkko koostuu valtion omistamista yleisistä maanteistä, kuntien hallinnoimista kaduista ja yksityisten ylläpitämistä yksityisteistä. Suuri osa maaseudun tieverkosta on valtion vastuulla. Näitä ovat kaikki valtatiet, kantatiet, seututiet, yhdystiet ja paikallistiet. Käytännössä valtion tiestön ylläpidosta ja kehittämisestä vastaa ELY-keskus, jonka määrärahat esimerkiksi paljon toivottujen valaistuksen ja kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ovat viime vuosina olleet vähäiset. Valtio on määräyksin rajoittanut aivan yleisten teiden viereen rakentamista, ja kaikenlaisia ajoliittymiä varten tarvitaan ELY-keskuksen myöntämä liittymälupa. Kunnat puolestaan hoitavat ja rakentavat katuja vain asemakaava-alueilla eli käytännössä lähinnä nykyisissä tai entisissä kuntakeskuksissa ja joissakin suurimmissa kylissä. Kaikki muut tiet kuuluvat yksityisteinä asukkaiden omalle vastuulle, jolloin tienkäyttäjien muodostaman tienhoitokunnan on järjestettävä esimerkiksi tien auraus tai valaistus itse. Valtio myöntää kylläkin taloudellisia avustuksia yksityisteiden tienhoitokunnille. Erimielisyydet yksityisteiden järjestelyistä aiheuttavat herkästi riitaa kyläyhteisöissä.

Julkinen liikenne maaseudulla rakentuu lähinnä pääteitä pitkin liikkuvien pitkänmatkanbussien varaan. Matkaa kotiovelta lähimmälle bussipysäkille voi kertyä pitkästikin, ja vuoroväli voi olla hyvin harva, vain muutamia kertoja päivässä. Maaseudun asukkaat kokevat usein julkisen liikenteen palvelut huonoiksi, ja käyttävät mieluummin omaa henkilöautoa. Autoistuminen on puolestaan vähentänyt julkisen liikenteen tarjontaa entisestään. Kyseessä on itseään ruokkiva kierre. Monien linjojen ajaminen perustuukin nykyään siihen, että kunnat tukevat julkisen liikenteen järjestämistä rahallisesti. Syrjäisemmälle maaseudulle Hämeenlinnan seudun kunnat järjestävät lisäksi kerran tai kahdesti viikossa liikennöiviä palvelulinjoja, joiden tarkoitus on auttaa maaseudun autottomia vanhuksia hoitamaan tarpeellista asiointiaan lähimmässä taajamassa. Hämeenlinnassa palvelun nimi on Kyläpussi ja Janakkalassa Tassu-bussi. Hattulassa vastaavaa palvelua ei ole. Uutena kokeiluna aamuisin ja iltapäivisin Hämeenlinnan kylillä liikennöivät koulukuljetusvuorot ottavat koululaisten lisäksi myös muita asiakkaita kuljetettavakseen normaalin bussilipun hinnalla. Monen maaseudun asukkaan mielestä asuminen maalla ei ole tänä päivänä mahdollista ilman omaa henkilöautoa. Ajokortittomista vanhuksista tai teini-ikäisistä elämä voi tuntua rajoitetulta, jos on menemisissään toisista riippuvainen. Toisen puolison työskennellessä etäämpänä myös lapsia kotona hoitava puoliso voi syrjäseudulla tuntea olonsa turvattomaksi ilman pihassa seisovaa autoa, jolla tarvittaessa pääsee ihmisten ilmoille. Lähes kaikilla kylissä ja haja-asutusalueella asuvilla perheillä onkin vähintään kaksi autoa, mikä rasittaa paitsi luontoa, myös kukkaroa. Maaseudun taajamissa asuvat pärjäävät selkeästi useammin vain yhdellä autolla tai jopa kokonaan ilman autoa, kenties koska niissä on tarjolla enemmän palveluita, työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia kuin haja-alueella. Toisaalta, jos työ ja harrastukset sijaitsevat omassa kylässä tai jopa kodin pihapiirissä, voi liikkumistarve olla hyvinkin vähäistä. Sellainen vain ei ehkä ole nykypäivänä enää kovin yleistä. Kyläkauppa alkaa olla historiaa. Maaseudun kaupallisia ympäristöjä Hämeenlinnan itäosista: kauppakeskus Tuulonen 10- ja 12-teiden risteyksessä, Lammin kirkonkylä palveluineen sekä Alvettulan perinteinen kyläkauppa Hauhon länsiosassa. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / Jorma Jämsén) 7

Piennarta pitkin. Haja-asutusalueilla ei ole kevyen liikenteen väyliä. Lapsella on oikeus linjaautokyytiin, jos koulumatka ylittää kolme tai viisi kilometriä. Kotoa on kuitenkin kuljettava koulubussin pysäkille. Monet vanhemmat kokevat turvattomuutta siitä, että lapset kävelevät tai pyöräilevät maanteiden varressa. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 8 Koulut Peruskoulun ala-aste on yleisin kyliltä löytyvä kunnallispalvelu. Myös kouluverkko on viime vuosina harventunut. Hämeenlinnan seudun maaseutukylissä ja kirkonkylillä toimii noin 25 ala-asteen koulua. Kyläympäristö ja kyläkoulut mielletään turvalliseksi kasvuympäristöksi, mutta kuitenkin monet vanhemmat kokevat lasten koulumatkat maantien piennarta pitkin turvattomiksi, sillä kevyen liikenteen väylät ovat harvassa. Perusopetuslain mukaan koulukuljetusraja on viisi kilometriä, jonka ylityttyä ala- ja yläasteen oppilaalla on oikeus maksuttomaan, kunnan järjestämään koulukuljetukseen. Kuljetusta varten koululaisen on itse kuljettava ensin kotoa koulubussin pysäkille käytännössä jonkun suuremman tien varteen. Hämeenlinnan ja Janakkalan kunnat ovat päättäneet tarjota kaikkein pienimmille koululaisille kuljetusta jo kolmen kilometrin ylittävästä matkasta: Janakkala 1.-3. -luokkalaisille ja Hämeenlinna 1.-2. -luokkalaisille. Hattulassa kuljetusraja on kaikille oppilaille lain mukainen viisi kilometriä. Vasta kun koulumatkoihin kuluva aika venyy lapsen iästä riippuen yli 2,5 3 tuntiin, tulee koulubussin sijasta harkittavaksi yksilöllisempi kuljetus. Yläkoulujen verkosto on selkeästi harvempi kuin alakoulujen. Yläasteet sijaitsevat vain suurimmissa taajamissa, eikä esimerkiksi Tuuloksen tai Rengon entisissä kuntakeskuksissa ole yläastetta ei ole koskaan ollutkaan, vaan oppilaat ovat aina kulkeneet yläasteelle Rengosta Hämeenlinnaan ja Tuuloksesta Lammille. Koululaisten päivät voivat näin ollen venyä kuljetuksineen yllättävän pitkiksi. Peruskoulun jälkeisiin keskiasteen oppilaitoksiin eli lukioihin ja ammattikouluihin opiskelijoiden perheiden on itse järjestettävä ja kustannettava nuorten kulkeminen joko julkista liikennettä käyttäen tai muulla tavoin. Myöskään pienten lasten päivähoitoon ei liity kunnan kuljetusvelvollisuutta. IInfrastruktuuri Kunnallisilla vesihuoltoyhtiöillä Hämeenlinnassa ja Hattulassa HS Vedellä, Janakkalassa Janakkalan vedellä on jonkin verran vesihuoltoverkostoa maaseudun taajamissa ja joissakin kylissä. Vesihuoltoyhtiön toimitusvelvollisuus ulottuu asemakaava-alueella kymmenen metrin ja haja-alueella sadan metrin päähän sille määritellyn toiminta-alueen rajasta. Vastaavasti toiminta-alueella olevilla kiinteistöillä on liittymisvelvoite. Ylivoimaisesti suurimmalla osalla maaseudun kiinteistöistä on kuitenkin oma, kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä ja oma puhtaan veden kaivo. Jäteveden käsittelyn määräykset ovat tiukentumassa vuonna 2011 hyväksytyn jätevesiasetuksen myötä, jonka siirtymäaika jatkuu vuoteen 2016 asti. Kaikkia aiemmin hyväksyttyjä jäteveden käsittelytapoja ei enää katsota

Lähi- vai kaukokoulu? Valkoisilla ja vaaleanharmailla alueilla lapset jaksavat kävellä itse kouluun. Tummanharmaan alueen koululaiset ovat linja-autokuljetuksen piirissä. (Kartta Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012. Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty. Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08. 9

Ekoenergiaa. Hauhon kaukolämpö tuotetaan paikallisesta puuhakkeesta. Verkostojen ulkopuolella voi tuottaa itse esimerkiksi aurinkoenergiaa. (Ylempi kuva MMM/Mavi, Martina Motzbäuchel, alempi kuva Wikimedia Commons / TUBS) 10 riittävän tehokkaiksi. Uusien kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien hankintakustannukset voivat olla varsin korkeita. Asuntokauppoja haja-asutusalueella tehdessään kannattaakin varmistua etukäteen, täyttääkö olemassa oleva jätevesijärjestelmä asetuksen vaatimukset. Joillakin kylillä on vesiosuuskuntia, jotka ovat rakentaneet ja ylläpitävät kylän yhteistä vesijohtoverkostoa ja joskus myös viemäriä. Paikallisesta polttoaineesta tuotettua kaukolämpöä on tarjolla lähinnä entisissä kuntakeskuksissa, ainakin Hauholla. Maatalousyrittäjät saattavat tuottaa lämpöä biomassasta, mutta sitä harvoin riittää ulos myytäväksi asti. Pääasiallisesti kiinteistöt vastaavatkin maaseudulla itse omasta lämmityksestään. Kiinteistökohtaiset ekologiset energiaratkaisut, kuten maalämpö, puulämmitys, aurinkosähkö ja tuulivoima, ovat maaseudulla helpommin toteutettavissa kuin kaupungissa. Valtio avustaa rahallisesti vanhojen kiinteistöjen siirtymistä uusiutuviin energianlähteisiin. Kiinteää laajakaistaa ei ole tarjolla kaikkialla maaseudulla, ja matkapuhelinverkossa toimivan langattoman mokkulan nopeus on joillakin alueilla sietämättömän huono. Valtio pyrkii kehittämään maaseudun tietoverkkoja, mutta käytännössä niiden takkuisuus voi toistaiseksi jopa estää etätyön tekemisen joillakin alueilla. Sijainti voi vaikuttaa palveluiden liittymishintaan. Esimerkiksi sähköliittymä saattaa olla harvaan asutulla alueella monta kertaa perusliittymää kalliimpi. Myös kunnalliseen vesihuoltoverkostoon liityttäessä saatetaan periä korotettua maksua, jos verkostoa laajennetaan maaseutualueelle eikä liittyjiä saada tarpeeksi kustannusten kattamiseksi normaalitaksalla. Tällöin korotettu maksu voi kuitenkin mahdollistaa verkoston rakentamisen. MMuut palvelut Useimmat niin julkiset kuin yksityisetkin palvelut sijaitsevat taajamien kiinteissä toimipisteissä, joihin asiakkaan on itse tultava. Esimerkiksi päivähoitoon vanhempien on itse tuotava lapsensa. Myöskään kiireettömään terveydenhuoltoon ei liity kunnan kuljetuspalveluita, vaan lähimmälle terveysasemalle tai hammashoitolaan on hankkiuduttava omin konstein. Myös näihin vanhempien täytyy itse järjestää lastensa kuljetus, mikä voi joskus olla hankalaa, jos työpaikka sijaitsee kaukana kotoa eikä esimerkiksi sukulaisten apua ole käytettävissä. Kunnallisiin palveluihin kehitetään uusia asiakkaiden luokse liikkuvia toimintamalleja, mutta käytännössä ne eivät ole vielä käytössä. Perinteisistä liikkuvista palveluista kirjastoautot kiertävät yhä maaseudulla, mutta kauppa-autot ovat käyneet harvinaisiksi. Kaupallisten palveluiden verkko on viime vuosina harventunut, mutta taajamissa palvelut

ovat kuitenkin säilyneet varsin kohtuullisella tasolla. Maaseudulla omalla ostoskäyttäytymisellä valitseeko lähimmän kyläkaupan vai kaupungin reunan suuren automarketin voi olla erityisen suuri merkitys palveluiden turvaamisessa. Kylissä paikalliset yrittäjät ja kyläyhdistykset järjestävät usein hämmästyttävän monipuolista palvelutarjontaa takkapuista teatterikerhoon, kukin oman osaamisalueensa mukaan. Maaseudulla asuu monitaitoista väkeä, ja oman kylän palveluiden suosiminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta kylässä. SSosiaalinen ympäristö Maalla tervehditään kaikkia, kyläillään ennakkoon ilmoittamatta eikä ovia usein vielä tänäkään päivänä pidetä lukossa. Kylää ei vain asuta vaan sitä eletään: asiat ovat yhteisiä niin hyvässä kuin pahassakin. Maalla vaalitaan perinteistä kulttuuria, johon kuuluu esimerkiksi yhteiseksi hyväksi tehtävä talkootyö. Sekä miesten että naisten toimeliaisuutta arvostetaan, mutta perinteiset sukupuoliroolit voivat näyttäytyä maaseudulla vahvempina kuin kaupungissa. Aikuisten on helppo ylläpitää sosiaalisia suhteitaan omaehtoisesti, mutta alueella asuvien lasten määrällä ja etäisyyksillä on suuri vaikutus lasten mahdollisuuksiin muodostaa ystävyyssuhteita ja tavata kavereita. Asiaa kannattaa pohtia myös lasten arjen näkökulmasta. Monet mainitsevat yhdeksi maalla asumisen parhaista puolista, että voi luottaa naapurin pitävän silmällä lapsia, vanhuksia ja vieraita kulkijoita. Kaikki tuntevat toisensa, eikä uusi muuttaja jää huomaamatta. Mene siis rohkeasti mukaan kyläyhteisön toimintaan ja tee itsesi tutuksi, mutta kunnioita yhteisön vanhoja toimintamalleja. Edelleenkään ei ole täysin harvinaista, että kantatiloilla asuu yhä sukua, joka on viljellyt samaa maata jo 1600-luvulta lähtien. Tällöin ei liene ihme, että side maahan on syvä, ja sitä kuvastaa hyvin haluttomuus myydä tonttimaata muille kuin sukulaisille tai muutoin luotetuille henkilöille. Ei ole myöskään poikkeuksellista, että kyläläiset eivät 30 vuoden asumisenkaan jälkeen uskalla sanoa tulevansa kyseiseltä kylältä, koska ovat syntyneet ja kasvaneet jossain muualla. Kaverit kaukana? Lapset ja nuoret eivät aina koe maaseudun rauhaa yhtä positiivisena kuin vanhempansa. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme) Meidän kylä! Vahva paikallisidentiteetti yhdistää ihmisiä, mutta joskus - onneksi harvemmin - se voi olla myös erottava tekijä. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / Laura Vuoma & Jorma Jämsén) 11

Ekoillen vai ökyillen maalla? Maaseudulla on mahdollisuus kaikkein kuluttavimpaan tai kaikkein säästäväisimpään elämäntapaan - sekä kukkaron että ympäristön kannalta. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 12 Asumisen kustannukset Maan neliöhinta on maaseudulla edullisempi kuin kaupungissa, mutta käytännössä maaseudun rakennuspaikkojen suuremmat pinta-alat tasoittavat hinnaneron. Kunnat myyvät maaseudulla asemakaavoitettuja tontteja lähinnä taajamissa ja joissakin suurimissa kylissä. Kuntien myymien tonttien neliöhinnat ovat vuonna 2011 olleet luokkaa 2-15 / m² ja pinta-alat 1000-3000 m². Asemakaava-alueiden ulkopuolella tarjolla on yksityisten myymiä rakennuspaikkoja. Vuonna 2011 yksityisten myymien maaseuturakennuspaikkojen keskihinta oli Kanta-Hämeessä 15 000-30 000 euron luokkaa ja keskimääräinen pinta-ala 6000 m². Kaikkea maata ei haja-asutusalueella ole tarkoitettu rakennusmaaksi, ja pelto- ja metsämaiden neliöhinnat ovatkin huomattavasti alhaisempia kuin rakennusmaan. Tontin hinta on tietysti vain pieni osa vuosien mittaa syntyvistä asumisen kuluista. Jos työpaikka ja harrastukset sijaitsevat kaupungissa, jo 20 minuutin automatkan etäisyydellä asumisesta syntyy vuodessa yli 10 000 ajokilometriä, silloin kun matkaa taitetaan vain arkisin. Nykyisillä polttoaineen hinnoilla tämä merkitsee 1300 euroa vuodessa, jos autoja on yksi. Jos autoja onkin kaksi - mikä on varsin tavallista - summa tuplaantuu. Kahdella autolla pendelöinnistä syntyy esimerkkitapauksessa lähes 80 000 euron kustannukset 30 vuodessa nykyhinnoilla laskettuna. Maailman öljyvarantojen ehtyessä polttoaineen hinta on kuitenkin jatkuvassa nousussa. Tällä hetkellä liikkumiskustannukset eivät ehkä vielä näy asuntojen jälleenmyyntiarvossa, mutta onko tilanne tulevaisuudessa toinen? Talonrakentamisen kustannukset eivät tonttia lukuun ottamatta juuri riipu rakennuspaikan sijainnista. Myös teknisten palveluiden (esimerkiksi lämmitys, vesihuolto) osalta kustannukset ovat samansuuntaiset maaseudulla ja kaupungissa, ja suurin ero on ehkä niitä järjestävä taho ja vastuun jakautuminen: kaupungissa palveluiden järjestäjä on usein yhtiö, jolle verkostoon liittymisestä ja huollosta maksetaan - maaseudulla useassa tapauksessa asukkaan täytyy itse rakentaa ja ylläpitää järjestelmänsä. Siellä missä niitä on tarjolla, verkostoihin liittymisen kustannukset voivat maaseudulla olla korkeammat kuin kaupungissa. Rakennuksen jälleenmyyntiarvo määräytyy rakennuspaikan ja itse rakennuksen muodostamasta kokonaisuudesta. Rakennuspaikalla voi olla jälleenmyyntiarvoon paljon suurempi vaikutus kuin sen osuus hankintakustannuksista antaisi ymmärtää. Jälleenmyyntiarvo syrjäisellä ja varjoisalla rakennuspaikalla voi jäädä alle hankintakustannusten, kun se maisemallisella ja hyvien liikenneyhteyksien varrella sijaitsevalla paikalla voi ylittää ne. Myös kulutustrendien pitkän tähtäimen muutokset ekologisempaan suuntaan voivat tulevaisuudessa vaikuttaa maaseutukiinteistöjen haluttavuuteen ja arvoon.

Missä työ? Värilliset ruudut ilmaisevat työpaikkojen sijaintia. Väri määräytyy suurimman toimialan mukaan. Maatalous työllistää edelleen haja-alueilla. Muiden alojen työpaikat keskittyvät taajamiin. (Kartta Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka, tiedot YKR/SYKE) Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012. Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty. Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08. 13

2 KaAvoitus maaseudulla Suurinta osaa maaseudusta ei ole lainkaan kaavoitettu. Rannoilla tilanne on toinen, sillä Maankäyttö- ja rakennuslaki säätelee rantarakentamista tiukasti. Ennen rakennuspaikan tai talon ostamista on syytä tarkistaa kunnasta kaavatilanne ja rakentamiseen tarvittavat luvat. Yhteydenotto teknisen toimen tai maakäytön suunnittelun asiakaspalveluun ei maksa mitään, mutta voi säästää turhilta yllätyksiltä. Kaavoitus on rakentamisen säätelyä. Yllä ote Tuuloksen asemakaavasta ja oikealla sivulla osayleiskaavasta, johon asemakaavaotteen paikka on rajattu punaisella. (Kartat Hämeenlinnan kaupunki) 14 OOsayleiskaava / rantayleiskaava / kyläyleiskaava Yleiskaava on nimensä mukaan tarkoitettu yleispiirteiseen suunnitteluun, ja siinä osoitetaan suurehkoja alueita erilaisiin toimintoihin kuten kerros- tai pientaloasumiseen, teolliseen toimintaan tai vaikkapa virkistyskäyttöön. Rakentaminen edellyttää yleiskaavan lisäksi yleensä myös asemakaavaa, jonka laatimista yleiskaava ohjaa. Poikkeuksen tähän tekevät ranta- ja kyläyleiskaavat, joissa osoitetuille rakennuspaikoille saa hakea rakennuslupaa suoraan rakennusvalvonnasta samaan tapaan kuin jos alue olisi asemakaavoitettu. Ranta- ja kyläyleiskaavoja voisi karkeasti luonnehtia perinteisen yleiskaavan ja asemakaavan välimuodoksi. Ne tehdään rajatulle alueelle, jolloin ne ovat tarkempia kuin osayleiskaavat yleensä ja ohjaavat jo itsessään rakentamista riittävällä tavalla ilman asemakaavaakin. Rakennuspaikkoja ranta- tai osayleiskaavoihin osoitettaessa on tutkittu perusteellisesti mm. niiden tasapuolista jakautumista eri maanomistajille suhteessa kiinteistöjen pinta-aloihin ja jo rakennettuihin rakennuspaikkoihin. Tällöin uusia rakennuspaikkoja ei pääsääntöisesti saa, jos ne eivät ole kaavassa. Kun kyse ei ole ranta- tai kyläyleiskaavasta, tarvitaan yleiskaava-alueilla asemakaavan puuttuessa yleensä ns. suunnittelutarveratkaisu, jossa kaavoittaja tutkii suunnitellun

15

rakentamisen vaikutuksia samaan tapaan kuin kaavaa laadittaessa tutkittaisiin. Suunnittelutarveratkaisusta on kerrottu lisää seuraavassa luvussa 3, Omakotitalon rakentaminen. Tällöinkin rakentamisen täytyy olla yleiskaavan mukaista, eli yleiskaavassa esimerkiksi pientaloalueeksi osoitetulle alueelle ei saa rakentaa varastohallia ilman poikkeuslupaa. AAsemakaava / ranta-asemakaava Asemakaava on yksityiskohtainen, yleiskaavaa huomattavasti tarkempi suunnitteluväline taajaan rakennetuille alueille. Asemakaava on meistä useimmille kaavajärjestelmän tutuin osa, ja lähtökohtaisesti kaupunkimainen kaavoituksen muoto. Maaseudulla niin tarkkaan sääntelyyn ei yleensä ole tarvetta. Asemakaavoja onkin tehty maaseudulla lähinnä entisiin kuntakeskuksiin ja lisäksi joihinkin suurimpiin kyliin. Kaavamääräykset voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia säädellen rakennuksen sijoitusta, käyttötarkoitusta, ulkomuotoa aina kattomuodosta pintamateriaaleihin ja jopa velvoittaa pihan istuttamiseen tietyllä tavalla. Määräyksiin kannattaa tutustua huolellisesti etukäteen, sillä ne ovat sitovia. Ranta-asemakaava säätelee rakentamista rannalla samaan tapaan. Pääsääntö on, että asemakaavassa olevalle tontille saa rakennusluvan suoraan rakennusvalvonnasta, kunhan kiinteistölle on kulkuväylä ja kiinteistön rajat ovat maastossa samat kuin asemakaavakartassa. Yleensä näin onkin. Kuitenkin maaseututaajamissa on edelleen voimassa 1970- ja 1980-lukujen asemakaavoja, joiden laadinnassa tällaisiin muotoseikkoihin ei aikanaan kiinnitetty riittävästi huomiota. Jos asemakaavatonttia on ostamassa yksityiseltä myyjältä, varmistaa huolellinen rakentaja vielä kunnalta, että tontti todellakin on rakennettavissa. Esimerkiksi kadun puuttuessa rakentaja saattaa joutua järjestämään itse ajoyhteyden tontille. Mitä uudempi asemakaava on, sitä todennäköisemmin se on kelvollinen eikä edellytä rakentajalta mitään erityistoimenpiteitä. KKaavasta poikkeaminen Kaavan määräyksistä voidaan poiketa hakemalla poikkeuslupaa rakennuslupaprosessin yhteydessä. Poikkeamisen pitää olla erityisen hyvin perusteltua, eikä lupaa välttämättä myönnetä. Ranta-alueilla poikkeamisen päätösvalta on tietyissä tapauksissa ELY-keskuksella. Kaavoittajakin on ihminen. Kaavamääräysten hieroglyfit ja taikamerkit avautuvat keskustelussa kaavoittajan kanssa. (Kuva Kehittämiskeskus Oy K Häme / Jorma Jämsén) Kyläkaava Kyläkaava voi sanana viitata joko viralliseen kyläyleiskaavaan tai epäviralliseen rakennuspaikkaselvitykseen. Esimerkiksi tämän oppaankin laatineen Kyläkaavahankkeen puitteissa maaseutukylille tehdyt suunnitelmat ovat epävirallisia kyläkaavoja, jotka eivät velvoita 16 lupaviranomaisia.

Kaavoihin kangistumattomat. Suurin osa maaseutua on kaavoittamatonta, jolloin rakentamisen säätely on vapaampaa kuin kaava-alueilla.yleiskaavat (vihreä väri) kattavat maaseudulla etenkin ranta-alueet, sillä laki velvoittaa rantojen suunnitteluun. Asemakaava (sinien väri) soveltuu suunnitteluvälineeksi lähinnä taajamiin. (Kartta KehittämiskeskusOy Häme / Satu Huuhka) Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012. Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty. Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08. 17

3 Omakotitalon rakentaminen Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme 18 Varaa omakotitalon rakentamisprosessissa riittävästi aikaa tarvittavien lupien selvittämiseen, hakemiseen ja ennen kaikkea niiden käsittelyyn. Saatat tarvita rakennusluvan lisäksi muitakin lupia, esimerkiksi suunnittelutarveratkaisun tai liittymäluvan yleiseen tiehen. Valmistaudu keskustelemaan kaavoittajan ja rakennustarkastajan kanssa avoimin mielin maaseudulle sopivista suunnitteluratkaisuista. He ovat alansa ammattilaisia, jotka paitsi auttavat asiakasta, myös tuovat keskusteluun yleisen edun näkökulman, jonka ei tarvitse olla ristiriidassa asiakkaan toiveiden kanssa. Viranomaisen tehtävänä on huolehtia hyvän rakennetun ympäristön syntymisestä, mikä merkitsee mm. rakennuspaikan sopivuutta maisemaan. Sitoumuksia esimerkiksi talopakettikaupoista ei missään nimessä pidä tehdä ennen rakennusmahdollisuuksien ja -ehtojen varmistumista. Rakennuslupaprosessissa naapuritkin pääsevät aina sanomaan sanansa suunnitelmista, ja suunnitelmia täytyy olla valmis muuttamaan viranomaisten ohjauksen mukaan. Unelmiaan ei kannata lyödä lukkoon etukäteen, sillä suunnittelussa ei koskaan ole yhtä oikeaa vastausta - hyviä vaihtoehtoja on useita. Usein pienellä hionnalla päästään kaikkien kannalta parhaaseen lopputulokseen, missä riittävän aikaiseen ajoitettu kontakti lupaviranomaiseen on avainasemassa. Itse rakennusluvan käsittelyaika voi olla sisään jättämisestä jopa kahdeksan viikkoa, ja mahdolliset puutteet asiakkaan omissa dokumenteissa pidentävät aikaa. Nopeimmillaan luvan saattaa saada parissa viikossa. Asia riippuu rakennusvalvontatoimen kulloisistakin resursseista vireillä olevien lupahakemusten määrään nähden, mikä vaihtelee kunnan ja vuodenajan mukaan. Kevät on ruuhkaisinta aikaa, ja kesällä lomat pidentävät käsittelyaikoja. Pienempiin rakentamistoimiin riittää toimenpidelupa tai -ilmoitus, eikä aina tarvitaan lupaa lainkaan. Rakennusvalvonnan asiakaspalvelu neuvoo lupatarpeen arvioinnissa.

19

Rakennuspaikan hankinta Kun olet hankkimassa maata rakennuspaikaksi asemakaava-alueen ulkopuolelta, varmista jo etukäteen kunnan kaavoittajalta, että siihen voidaan myöntää rakennuslupa. Samalla selviää, tarvitaanko muita lupia. Ennen rakennuslupaa saatetaan edellyttää suunnittelutarveratkaisun hakemista. Esimerkiksi lähes kaikki vanhat viljelysalueet ovat Kanta-Hämeessä maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita, jolloin viranomaista kiinnostaa rakennuksen maisemaan sopiva sijoittelu. Maaseudulla rakennuspaikan rakennettavuudesta ei yleensä ole olemassa virallista päätöstä ennen kaupantekoa. Joskus - mutta harvemmin - rakennuspaikan myyjä on saattanut hakea esimerkiksi suunnittelutarveratkaisun tai jopa rakennusluvan etukäteen, jolloin rakentamisen ehdot selviävät päätöksistä. Yleensä kauppakirjaan on kuitenkin syytä kirjata, että maa ostetaan rakennuspaikaksi ja että kauppa purkautuu, jos lupaa rakentamiseen ei voikaan saada. Toinen vaihtoehto on tehdä esikauppakirja. Rakennuspaikan ostaminen on maakaaren mukaista kiinteistökauppaa ja vaatii aina julkisen kaupanvahvistuksen. Omistusoikeuden siirryttyä haetaan Maanmittaustoimistosta lainhuutoa, jossa uusi omistaja merkitään kiinteistörekisteriin. Muista, että määräalalle eli tilan osalle ei saa rakennuslupaa, vaan määräala on ensin lohkottava itsenäiseksi tilaksi. Rakennuspaikka katsottuna, mutta entäs ne luvat? Rakentaja säästää omia hermojaan selvittämällä kaavat ja tarvittavat luvat etukäteen sekä varaamalla lupakäsittelyyn riittävästi aikaa. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme) 20 SSuunnittelutarveratkaisu Suunnittelutarveratkaisu on rakennuslupaa edeltävä lupa, jonka kunnan kaavoittaja myöntää. Siitä puhutaan myös laajennetun rakennusluvan nimellä. Nimensä mukaisesti suunnittelutarveratkaisu tarvitaan kaavoittamattomilla alueilla, joilla on kuitenkin suunnittelun tarvetta esimerkiksi liikenteellisten tai maisemallisten seikkojen vuoksi. Suunnittelutarveratkaisulla valvotaan yleisen edun toteutumista. Siinä kaavoittaja tutkii, että rakentaminen mm. sopii maisemaan, kunnioittaa luonnonarvoja ja kulttuuriarvoja, on toivottua yhdyskuntakehitystä eikä vaikeuta kaavoitusta jatkossa. Lisäksi tarkastellaan esimerkiksi maanomistajien tasapuolista kohtelua samaan tapaan kuin kaavoitettaessakin. Tietyt alueet ovat suunnittelutarvealueita suoraan Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella, mutta lisäksi kunta voi yleiskaavassa tai rakennusjärjestyksessä määritellä muitakin alueita suunnittelutarvealueiksi. Esimerkiksi taajamien kaavoittamattomat reuna-alueet ovat suunnittelutarvealueita. Jos olet epävarma siitä, onko aikomasi rakennuspaikka suunnittelutarvealueella, saat asian selville ottamalla yhteyttä kunnan kaavoituksen ja rakentamisen asiakaspalveluun. Suunnittelutarveratkaisunkin käsittely vaatii oman aikansa, joten ole ajoissa liikkeellä.

Rakennuslupa Uusien rakennusten rakentamiseen tarvitaan aina rakennuslupa - pienempiin rakennelmiin voi riittää toimenpidelupa tai -ilmoitus. Myös rakennuksen purkamiseen vaaditaan purkulupa. Kunnan rakennusjärjestyksessä määritellään, minkälainen lupa eri rakennustoimenpiteisiin tarvitaan asemakaava-alueella ja sen ulkopuolella. Asemakaava-alueilla lupa saatetaan vaatia sellaisillekin toimenpiteille, jotka haja-alueella saa tehdä pelkällä ilmoituksella. Omakotihankkeella tulee olla pääsuunnittelija ja rakentamisesta vastaava työnjohtaja. Lisäksi tarvitaan rakennussuunnittelija (arkkitehti), rakennesuunnittelija (insinööri) sekä LVI- ja sähkösuunnittelijat. Pääsuunnittelijan tehtävä on koordinoida eri suunnitelmien yhteensopivuutta. Usein pää- ja rakennussuunnittelija ovat sama henkilö, mutta näin ei tarvitse olla. Suomen Rakennusmääräyskokoelma edellyttää suunnittelijoilta pätevyyttä tehtäväänsä, minkä rakennusvalvonta ratkaisee suunnittelijoiden koulutuksen ja kokemuksen sekä rakennushankkeen vaativuuden perusteella. Hämeenlinnan kaupungilla sekä Janakkalan ja Hattulan kunnilla on kullakin omat Rakentajan oppaansa, jossa rakennuslupaprosessia on selostettu yksityiskohtaisemmin. LLiittymälupa yleiseen tiehen Uusi liittymä valtion ylläpitämään yleiseen tiehen vaatii aina liittymäluvan ELY-keskukselta, samoin olemassa olevan liittymän luonteen muuttaminen esimerkiksi maatalousliittymästä vakituisen asunnon liittymäksi. Maanteihin ei mielellään myönnetä kiinteistöille uusia liittymiä, vaan liittymisen tulisi tapahtua useamman talon yhteisen yksityistien kautta. Aivan tien reunaan ei saa rakentaa. Rakennuksen etäisyyden on oltava yleisillä teillä vähintään 20 metriä ja yksityisteillä vähintään 12 metriä ajoradan keskiviivasta. Hämeenlinnan seudun liittymäluvat myöntää Uudenmaan ELY-keskus, jonka yhteystiedot löytyvät tämän julkaisun lopusta. KKunnan rakennusjärjestys Rakennusjärjestys ohjaa kaikkea rakentamista kunnassa, niin maaseudulla kuin taajamissakin. Siinä kuvataan rakentamisen perusedellytykset ja -vaatimukset. Asemakaavoissa esitetään usein rakennusjärjestystä yksityiskohtaisempia määräyksiä esimerkiksi rakennusten ulkonäölle. Koska maaseutualueita ei yleensä ole asemakaavoitettu, ohjaa rakennusjärjestys rakentamista maalla suoremmin kuin kaava-alueilla. Tosin suunnittelutarveratkaisussa voidaan antaa tiukempia ehtoja vaikkapa rakennuksen sijoittelulle tai rakennusoikeudelle samaan tapaan kuin asemakaavoissakin. Muutoin rakennusjärjestys määrää esimerkiksi rakennuspaikan minimikoon, enimmäiskerrosluvun ja rakennusoikeuden. Saanko luvan? Liittymän tekeminen yksityistiehen on helpompaa kuin yleiseen tiehen. Yksityistiekuntaan on luonnollisesti kuuluttava, jotta tietä saa käyttää. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 21

Yhteenveto Hämeenlinnan seudun kuntien rakennusjärjestysten pinta-alaehdoista (tilanne 5/2012) Oikean sivun kartalla on kuvattu alueet, joita rakennusjärjestykset koskevat. Hämeenlinnan rakennusjärjestyksen yhtenäistäminen on kuntaliitoksen jäljiltä kesken, ja liittyneiden kuntien omia rakennusjärjestyksiä noudatetaan aina uuden ilmestymiseen asti. Myös Janakkalassa rakennusjärjestyksen uusiminen on vireillä. Kanta-Hml Hauho (Hml) Tuulos (Hml) Lammi (Hml) Rakennuspaikan minimikoko (m²) 10 000 5 000 4 000 4 000 jos vesihuoltoverkoston piirissä 10 000 2 000 4 000 2 000 jos suunnittelutarvelueella 10 000 5 000 5 000 7 000 Max rakennusoikeus, % pinta-alasta 10 10 10 10 Asuinrakennuksen kerrosala (m²) max 300 max 500 max 350 max 500 Kalvola (Hml) Renko (Hml) Hattula Janakkala Rakennuspaikan minimikoko (m²) 3 500 2 000 3 000 5 000 jos vesihuoltoverkoston piirissä 2 000 2 000 2 000 5 000 jos suunnittelutarvealueella 5 000 5 000 3 000 10 000 Max rakennusoikeus, % pinta-alasta 10 15 10 7 Asuinrakennuksen kerrosala (m²) max 500 max 350 max 250 max 150 / min 300* Maitolaituri ei sentään vaadi rakennuslupaa. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme / Jorma Jämsén) * rakennuspaikan koosta riippuen: alle 2 000 m² rakennuspaikalla aina 150, 2 000-4 300 m² rakennuspaikoilla 300 m² ja sitä suuremmilla 7% pinta-alasta. 22

Pohjakartta (c) Maanmittauslaitos 2012. Kopiointi ilman MML:n lupaa kielletty. Julkaisulupa MML/VIR/HÄME/611/08. 23

Hämeenlinn 4 Perinteinen rakennustapa Maaseutu on tiivistä - maaseutu on väljää. Rengossa naapurikylät Uusikylä (yllä) ja Oinaala (alla) ovat erilaiset naapurit. Ne muodostuvat molemmat maatiloista, mutta toinen on ryhmäkylä ja toinen hajakylä. (Kartat Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 24 Maaseutumaisema ja perinteinen tapa rakentaa sitä on syntynyt sääty-yhteiskunnassa, jossa ihmisen paikka yhteisössä heijastui myös hänen mahdollisuuksiinsa hankkia ja omistaa maata sekä asua ja rakentaa. Niinpä perinteinen maaseutumainen rakennustapa osoittaakin edelleen hierarkiaa monin eri tavoin. Hierarkkisuus helpottaa ympäristön hahmottamista ja tekee siitä ymmärrettävän. Toisaalta luonnonolosuhteet ovat hyvin pitkälle sanelleet esimerkiksi rakennuspaikan ja -materiaalien valintaa. Myös yhteiskunnan määräämät maanjakotoimitukset, kuten iso- ja uusjaot, ovat muovanneet kylärakennetta suurella kammalla. Perinteinen maaseutumainen rakennustapa onkin harmoninen yhdistelmä yhteiskunnan ja luonnon tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämistä. Se on sitä, mikä näyttäytyy tänäkin päivänä silmälle tuttuna, vaikka sen osasia ei tuntisikaan. RRakennuspaikan valinta Tapa rakentaa maisemaan on perua vuosisatoja vanhasta maankäyttötavasta. Maaperältään hienoaineiset alavat alueet osoittautuivat hyväksi maatalousmaaksi, joten ne otettiin viljelykäyttöön jo varhain. Rakentaminen sijoitettiin ylempänä sijaitseville paikoille, jossa maaperä koostuu karkeammista maalajeista ja on siksi routimatonta, hyvää rakennusmaata. Perinteisessä rakennuspaikan valinnassa on aina pyritty välttämään maiseman äärikohtia, jotka ovat myös luonnonvoimille alttiita. Aukeat pellot, jyrkät rinteet ja kukkuloiden laet on jätetty rakentamatta. Tietysti aina on ollut myös poikkeuksia, mutta epäedullisilla paikoilla rakennetut rakennukset eivät yleensä ole olleet pitkäikäisiä. Maaperältään ja pienilmastoltaan hyviä rakennuspaikkoja ovat loivat etelään suuntautuvat rinteet sekä pienet maaston kohoumat ja kumpareet. Rakentaminen on perinteisesti sijoitettu

25

Maaseudulla on omat rakennustyyppinsä. Asuinrakennukset on tehty puusta. Yllä talonpoikaistalo, alla mäkitupa Hauholta. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / ylempi Toni Husu, alempi Satu Huuhka) 26 tukeutumaan johonkin maisemaelementtiin tai solmukohtaan - pellon ja metsän rajaan, kumpareeseen, tienristeykseen tai jo olemassa olevaan rakennusryhmään. Valitettavasti nykyään myynnissä olevat rakennuspaikat eivät aina ole maaperältään, pienilmastoltaan ja maisemalliselta sijainniltaan hyviä. Maanomistajilla on taipumusta varmuuden vuoksi säästää parhaita rakennuspaikkoja jälkeläisilleen paluumuuttoa varten, vaikka jo aikuiset lapset olisivat rakentaneet elämänsä muualle. Usein maisemallisesti hyvien rakennuspaikkojen koetaan myös olevan liian lähellä omaa reviiriä, mutta uuden rakennuspaikan muodostaminen jo olemassa olevasta rakennusryhmästä erikseen onnistuu harvoin kauniisti ja luontevasti. Rakennuspaikan valinnassa on tärkeää havainnoida ja huomioida kunkin kylän erityispiirteet, sillä kylät ovat rakenteeltaan eriluonteisia. Hämeessä vanhinta kylätyyppiä edustavat ryhmäkylät, joissa talonpoikaistilat ovat sijainneet tiiviisti yhteisellä kylätontilla raitin varrella. Talonpoikaistalon lukuisat rakennukset ovat muodostaneet umpikorttelimaisia suljettuja pihapiirejä. Talousrakennusten määrä on yleensä vähentynyt murtoosaan entisestä, mutta tiiviissä rivissä seisovat päärakennukset kertovat vielä ryhmäkylien tarinaa. Niihin kuuluneet tilattoman väestön piskuiset mäkituvat oli tyypillisesti annettu rakentaa ryppääksi kylän yhteyteen, omalle alueelleen mäkiseen ja kivikkoiseen, viljelyyn kelpaamattomaan maastoon. Perihämäläiseen ryhmäkylätyyppiin kuuluu siis tiiviys ja kompakti tonttikoko. Näistä oma lukunsa ovat torpat, joita syntyi lähinnä kartanoiden takamaille. Torpat muodostuivat rakennusryhmistä kuten talonpoikaistalotkin. Isojako ja sitä seuranneet yhteiskunnan ajamat maanjakotoimitukset hajottivat ryhmäkylien rakennetta Hämeessäkin. Talouskeskuksia siirrettiin pois kylätontilta omien peltojensa keskelle. Peltojen keskelläkin rakennusryhmä sijaisee usein kompaktisti pienellä metsäkumpareella ja rajaa maanviljelykseen liittyvillä talousrakennuksillaan oman tilansa maisemaan. Omien laajojen peltojensa keskellä sijaitseva maatila on luonteva näky, mitä viljelysmaaton omakotitalo toisten omistamien peltojen keskellä ei maiseman hierarkiaa rikkovana vieraslajina ole. Hyvä viljelysmaa ei yleensä ole hyvää rakennusmaata, joten pelloille rakentamista tulisi pyrkiä välttämään maisemallisten seikkojen vuoksi myös teknisistä syistä. Harva tulee muistaneeksi, että omakotitalo on asumismuotona itse asiassa syntynyt vasta 1900-luvun alussa kaupungeissa. Maaseudulla asuttiin Suomen itsenäistymiseen asti talonpoikaistaloissa, torpissa ja mäkituvissa, joissa asuminen ja työ kietoutuivat erottamattomasti yhteen, ja saman katon alla eli useampia sukupolvia. Vielä jälleenrakennuskauden rintamamiestalotkin rakennettiin maaseudulle maataloiksi, eikä omakoti-

taloiksi kuten kaupungissa. Omakotitalo saapuikin maaseudulle puhtaassa muodossaan ehkä vasta 1900-luvun loppupuoliskolla, 1960- ja 70-lukujen suuren maaltamuuton jälkeisenä kaupungistumisen vastareaktiona. Omakotitalonkin voi kuitenkin istuttaa luontevasti maalaismaisemaan soveltamalla maaseudun perinteisiä tapoja rakennuspaikan valintaan, pihapiirin muodostamiseen ja rakennusten muotokieleen. Rakennuspaikan suuren koon ei pidä olla itsetarkoitus. Kanta-hämäläiseen maaseudun rakennusperinteeseen kuuluu maatilojen ohella entisajan viljelysmaattoman väestön pienemmät asumukset, jotka ovatkin ehkä luontevampi esikuva omakotirakentamiselle kuin kartanot ja suuret maatilat. Koska uudet asuinrakennukset ovat joskus huomattavan kookkaita vanhaan rakennuskantaan nähden, voi talousrakennusten muotokieli tietyissä tapauksissa olla nykyrakentamiselle soveltamiskelpoinen lähtökohta. Pihapiirit kuin umpikorttelit. Hämäläistalon pihapiiri 1920-luvulta (Kuva kirjasta Suomalainen kylä kuvattuna ja muisteltuna ). Samankaltaisia pihapiirejä näkyy edellisen aukeaman ilmakuvassa Rengon kirkonkylästä 1940-luvulla. (Kuva Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo) PPihapiirin muodostaminen Maaseudulla on luontevaa, että pihapiiri muodostuu useammasta rakennuksesta. Useimmat eivät enää tarvitse navettaa, mutta jo päärakennuksella ja autotallilla pystyy muodostamaan pihapiiriä. Jos tähän lisätään vielä yhdistetty pihasauna ja puuliiteri, päästään jo lähemmäs perinteisen pihapiirin muodostusta. Kasvillisuuden kertyminen kestää kauan, mutta rakennukset luovat heti suojaisan oleskelualueen, kun kaikkia tiloja ei sijoiteta samaan rakennukseen. Esimerkiksi kolmella U-muotoon sijoitetulla, mittasuhteiltaan toisiinsa istuvilla rakennuksilla saadaan syntymään kaunis ja perinteinen pihapiiri. Pihan ulkopiiriä rajataan rakennusten lisäksi puin ja pensain. Omalla reviirillä, useamman rakennuksen välillä ja suojissa tapahtuva ympärivuotinen pihaelämä on oleellinen osa maalaiselämän viehätystä. Sisäänkäynti rakennuksiin tapahtuu perinteisesti aina pihan kautta. Kuistia ei koskaan suunnata suoraan tielle, avoimeen maisemaan - se on pikemminkin kivikaupunkien kerrostalojen sisäänkäyntien sijoittamisen tapa. Perinteinen maaseudun piha on hyötypuutarha omenapuineen ja marjapensaineen. Suuret nurmikentät eivät kuulu viljelysmaisemaan. RRakennuksen muoto Perinteinen suomalainen maaseudun asuinrakennus, oli se sitten maalaistalo tai torppa, on pohjamuodoltaan yksinkertainen suorakaide tai neliö, johon liittyy muodoltaan yhtä yksinkeirtainen kuisti. Maaseudun omat rakennustyypit eli esimerkiksi talonpoikaistalot olivat rungoltaan kapeita. Hyvä sääntö on, että asuintalon runkosyvyyden eli raken- 27

Ulkorakennuksia puusta ja kivestä. Tiilitaloissa, olkoonkin komeita kuin Tuuloksessa, eivät asuneet ihmiset vaan karja. Punamultaiset ulkorakennukset ovat luontevia lähes ikkunattomina. (Kuvat Kehittämiskeskus Oy Häme / ylempi Jorma Jämsén, alempi Satu Huuhka) 28 nuksen lyhyemmän sivun leveyden ei tulisi nykyäänkään ylittää kahdeksaa metriä. Talousrakennukset ovat käyttötarkoituksensa vuoksi olleet luonnollisesti hyvinkin kookkaita. Niinpä työnteon tuomiselle osaksi nykyaikaistakin maalaispihapiiriä sijoittamalla siihen työhön tai varastointiin tarkoitettuja hallirakennuksia on hyvät lähtökohtaisesti hyvät edellytykset, jos rakennusten suunnittelussa muutenkin nojaudutaan maaseudun rakennusperinteeseen esimerkiksi materiaalien ja värien osalta. Kattomuodoista maaseudulle perinteinen on yksinkertainen harjakatto. Auma- ja mansardikatot kuuluvat kaupunkiarkkitehtuuriin. Maaseudulla niitä esiintyi vain ylempien säätyjen ulottuvilla olevien arkkitehtuurin muotivirtausten myötä. Useimpien hämäläiskylien vanhan rakennuskannan mansardikatot voi laskea yhden käden sormilla - jos löytää yhtään. Perinnetietoinen rakentaja valitseekin itsestäänselvästi pelkistetyn harjakaton, jonka jyrkkyys on yksikerroksisessa talossa loivempi, noin 1:3 ja 1½-kerroksisessa hieman jyrkempi, esimerkiksi 1:2. Vielä 1900-luvun alussa hämäläisen maaseudun asuinrakennukset olivat yleisesti yksikerroksisia - vintit olivat yleensä kylmiä. 1½-kerroksinen rintamamiestalo toi toisen asuinkerroksen maalaistaloihin. Niitä korkeampia ovat olleet vain kartanot - mutta harva meistä nykyäänkään on kartanonomistaja. Koska emme ole Pohjanmaalla, jo puhtaasti kaksikerroksinen talo näyttää helposti maisemassa ylikorkealta. Myös rinneratkaisut tuottavat usein kaksikerroksisen julkisivun, ja avautuessaan maisemaan ne ovat erittäin haastavia suunnittelukohteita - siis mikäli rakentamista halutaan ajatella myös vuosisataisen maisema- ja kyläkuvan näkökulmasta, eikä ainoastaan omien olohuonenäkymien kannalta. Monimutkaiset pohjaratkaisut tuottavat rakennuksille usein monimutkaisen ulkomuodon kattorakennelmineen, erkkereineen ja lukuisine kuisteine sekä terasseineen. Tällainen on harvoin eduksi rakennuksen arkkitehtuurille, eikä ainakaan kiinnitä sitä perinteeseen. Esimerkiksi laajat laitureita tai hyppytorneja muistuttavat terassirakennelmat ovat suomalaiselle maalaismaisemalle vieraita. Monet rakentamisessa hetkellisesti suositut piirteet ovatkin huonosti harkittuja lainoja vieraista rakennuskulttuureista. Suomalaista rakennusperinnettä jatkavat ratkaisut ovat maiseman kannalta turvallinen ja paras valinta. Perinteisyyttä on esimerkiksi rakennuksen sopusuhtaisuus - pröystäilemätön harmonia, joka syntyy rakennuksen osien kauniista suhteista sekä rakennuselementtien niukkuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Valitettavasti vain juuri millään talovalmistajalla ei ole erityisesti maaseudulle suunnattua mallistoa. Näyttääkin siltä, että 1900-luvun loppupuolella alkanut maaseuturakentamisen kaupunkimaistuminen ei ole ainakaan äkillisesti pysähtymässä.

Runko ja julkisivut Suomessa maaseudun asuinrakennusten perinteinen rakennusmateriaali on puu: 1900-luvun alkupuoliskolle asti hirsi, ja sen jälkeen puinen rankarunko. Puurungon tyypistä huolimatta julkisivut on Hämeessä laudoitettu jo pitkään. Verhoilematon hirsirunko on kuulunut korkeintaan talousrakennuksiin ja asuintaloissa viestinyt vähävaraisuudesta. Verhouksen, ikkunoiden ja listoitusten yksilölliset koristeet ovat olleet nyttemin jo hävinneen käsityöläisyyden taidonnäytteitä. Näiden jäljitteleminen koneellisessa massatuotannossa ei tee oikeutta perinteelle, sillä perinteisyys ei ole pelkkä ulkoinen tyyliseikka. Taitavasti suunniteltu muotokieleltään moderni rakennus voi kiinnittyä maaseudun rakennusperinteeseen tyylikopioita paremmin. Toisaalta perinne on joka tapauksessa katkennut, koska nykyajan teollinen rakennustekniikka on täysin erilainen kuin sata vuotta sitten. Maaseutumaisemassa tiili- tai kivirakennus lähettää viestin eläinten pidosta. Tiilestä on tehty lähinnä karjarakennuksia, sillä kivimateriaali kestää hyvin eläinsuojien kulumisen ja kosteuden suhteen vaativia olosuhteita. Jopa kartanot, joita on pitkään rakennettu kivestä, ovat Hämeessä maaseudulla yleisesti puisia. Kivisen asuintalon rakentamista maaseudulle ei voi perustella rakennusperinteellä, vaan se on selkeä - ja toivottavasti tietoinen - irtiotto siitä. Vanhojen rakennusten värimaailma perustuu maapigmenttien käyttöön. Niillä pystyttiin tuottamaan lähinnä keltaisen, punaisen ja ruskean sävyjä. Vihreät olivat pääsääntöisesti hyvin vaaleita, murrettuja sävyjä, ja.sininen ei oikeastaan kuulu suomalaiseen väriperinteeseen lainkaan. Maaseudun pihapiirin rakennukset eivät juuri koskaan ole kaikki samanvärisiä. Hyvä tapa on ilmentää rakennusten värityksellä hierarkiaa, kuten ennen vanhaankin on tehty: päärakennus maalataan kalliimmalla, vaaleammalla öljymaalilla - esimerkiksi vaaleankeltaisella tai -ruskealla, ja talousrakennukset edullisemmalla punamullalla. Punamullatut, ikkunattomat umpijulkisivut ovat talousrakennuksille luonteenomaisia. Esimerkiksi autotallista ei tule rakentaa asuinrakennuksen kopiota pienoiskoossa ikkunoineen ja vaaleine väreineen, vaan mallia kannattaa ottaa rohkeasti vaikkapa oman kylän ladoista tai traktoritalleista. Väljässä maaseutuympäristössä asuinrakennuksissa saa mielellään olla ikkunoita kaikilla sivuilla. Kaupunkien kapeille tonteille suunnitellut umpipäätyiset talomallit voivat tulla kyseeseen lähinnä tiiviiden ryhmäkylien rakennusrivistöjä täydennettäessä. Kiinnitä huomiota myös ikkunoiden kokoon ja muotoon - perinteisten rakennusten ikkunat ovat pystysuuntaisia. Pikkuruiset wc:n ja saunan ikkunat ovat modernin ajan tuote, joiden ei tulisi mielellään näkyä ainakaan paraatijulkisivussa. Modernia ja maaseutumaista. Valmistaloja ei juuri ole suunniteltu erityisesti maaseutua silmälläpitäen. Kannustalon moderni Lato-talomalli tekee tästä positiivisen poikkeuksen. (Kuvat Sameli Rantanen / Kannustalo Oy) 29

5 Yhteystiedot Lupaviranomaiset Kaavoitus Hämeenlinnan Maankäytön ja ympäristön palvelupiste auttaa. Leena Leiponen ottaa vastaan lupahakemukset virastotalo Wetterillä. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 30 Hämeenlinna Kylä-, ranta- ja haja-asutusalueet Asemakaava-alueet Tilaajapäällikkö Aimo Huhdanmäki Maankäytön ja ympäristön palvelupiste aimo.huhdanmaki@hameenlinna.fi mypalvelupiste@hameenlinna.fi puh. 03 621 2406 puh. 03 621 2310 Janakkala Kylä-, ranta- ja haja-asutusalueet Asemakaava-alueet Yleiskaavasuunnittelija Ismo Holstila Kaavoitusarkkitehti Leena Turkka ismo.holstila@janakkala.fi leena.turkka@janakkala.fi puh. 03 680 1319 puh. 03 680 1293 Hattula Tekninen johtaja Janne Teeriaho janne.teeriaho@hattula.fi puh. 03 673 1235

Rakennusvalvonta Hämeenlinna Rakennustarkastaja Jouko Salminen Maankäytön ja ympäristön palvelupiste jouko.salminen@hameenlinna.fi mypalvelupiste@hameenlinna.fi puh. 03 621 3770 puh. 03 621 2310 Janakkala Rakennustarkastaja Harri Turunen Palvelutoimisto Lyyli harri.turunen@janakkala.fi lyyli@janakkala.fi puh. 03 680 1336 puh. 03 680 1225 Hattula Rakennustarkastaja Jorma Immonen jorma.immonen@hattula.fi puh. 03 673 1294 Korjausneuvonta ja -avustukset Ohjeita avustusten hakuun: www.ara.fi > avustukset Hämeenlinna Peruskorjauskeskus Oy Häme Suunnitteluavustaja Jaana Lindholm jaana.lindholm@peruskorjauskeskus.fi puh. 03 621 2499 Janakkala Hattula Rakennustarkastaja Pertti Kähönen Rakennustarkastaja Jorma Immonen pertti.kahonen@janakkala.fi jorma.immonen@hattula.fi puh. 03 680 1337 puh. 03 673 1294 Rakentavia neuvoja. Hämeenlinnan kaupungin rakennustarkastaja Jouko Salminen neuvoo maanantaista keskiviikkoon ilman ajanvarausta. (Kuva Kehittämiskeskus Oy Häme / Satu Huuhka) 31

Yleisiin teihin liittyvät lupa- ja neuvonta-asiat liikenteen.asiakaspalvelu@ely-keskus.fi puh. 020 690 300 (liikenteen asiakaspalvelu) puh. 020 690 303 (yksityistieavustusten neuvonta) Infrapalvelut Vesihuolto Hämeenlinna & Hattula Janakkala HS Vesi Oy Janakkalan Vesi Oy www.hsvesi.fi www.janakkalanvesi.fi puh. 03 621 2279 puh. 03 680 11 Sähkö Sähköenergian myynnin voi kilpailuttaa, mutta siirrosta vastaa aina paikallinen sähköyhtiö, joka on Hämeenlinnan seudulla Vattenfall. Vattenfall Oy www.vattenfall.fi puh. 020 690 022 (liittymämyynti) Internet-liittymät Paikallinen operaattori on AinaCom, mutta liittymiä voi tiedustella myös kaikilta valtakunnallisilta toimijoilta. 32 AinaCom www.aina.fi puh. 040 4500 500 (asiakaspalvelu)

Jätehuolto Kaikkien vakituisten ja loma-asuntojen pitää liittyä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Hämeenlinnan seudun kunnissa on sopimusperusteinen jätteenkuljetus, mikä merkitsee, että jokainen kiinteistö tekee jonkin jätteenkuljetusliikkeen kanssa oman sopimuksen. Hämeenlinna Lassila & Tikanoja Oyj SITA Finland Oy puh. 010 636 140 puh. 010 540 141 Hämeen kuljetus Oy Kuljetus Tuusa Oy puh. 020 161 6261 puh. 0400 218 839 Kuljetus Mälkki Janatrans Oy puh. 03 616 2550 puh. 0400 737 233 Kuljetusliike Heikki Mäkeläinen Oy Lammin Jätehuolto Ay puh. 03 633 5414 puh. 050 572 8906 Janakkala Hattula Lassila & Tikanoja Oyj Lassila & Tikanoja Oyj puh. 010 636 140 puh. 010 636 140 Janakkalan jätteenkuljetus puh. 03 687 6425 Janatrans Oy puh. 0400 737 233 SITA Finland Oy puh. 010 540 141 Fagerlund Kuljetus Oy puh. 0400 485 562 33

Kyläkaavahankkeen julkaisuja 2 Kehittämiskeskus Oy Häme 2012 Julkaisua ovat tukeneet 34