LASTEN JA NUORTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016. Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

Samankaltaiset tiedostot
Petri Lehikoinen Joensuun lyseon lukion rehtori, Kaupungin lukio-opetuksen yhdysrehtori, Koulutus kannattaa hankkeen haalarimies

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

TYÖIKÄISTEN PALVELUOHJELMA Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

JOENSUUN KAUPUNGIN PALVELUOHJELMAT YLEISET LINJAUKSET

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Tavoitteena nykyistä lapsi- ja perhelähtöisemmät, ennaltaehkäisevät ja vaikuttavat palvelut

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Lape uuteen vaiheeseen: Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia! Maria Kaisa Aula, Lape ohjausryhmän puheenjohtaja 26.1.

SOTERKO Sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalaitosten yhteenliittymä

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Palvelu on helposti saatavaa, asiakaslähtöistä ja turvallista

Lapsiperheiden, lasten ja nuorten palvelujen systeeminen muutos Hämeenlinnassa > Markku Rimpelä

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

TA2015 Toimintamalli ja kehittämisen eteneminen kuvattu yleisellä tasolla 3/2015 (eli tämä diasarja TNK:ssa 25.3.)

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Taloudellinen ja toiminnallinen analyysi Savonlinnan koulut ja varhaiskasvatus. Helmikuu 2010

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Hyvinvointiareena

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Sivistyspalvelujen tilaus 2015

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

NUORTEN SOSIAALINEN VAHVISTAMINEN

0 6v. 7 12v v v v v. Yhteensä

Oulun palvelumalli 2020:

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

POP perusopetus paremmaksi

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Lasten ja Nuorten ohjelma

x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

Strategian päivitys KV

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman avulla. ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä Kuopiossa

OSALLISUUTTA OHJAUKSEN KEINOIN - projekti. Kati Ojala Lahden ammattikorkeakoulu

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

Nuorisotakuu määritelmä

Mihin haasteisiin hankerahalla tehty kehittämistyö voi vastata? Juhani Jarva Projektijohtaja Pohjois-Suomen Lasten Kaste hanke

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti (liite 1)

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE

TAVOITE TOIMENPITEET VASTUUTAHO AIKATAULU. kartoitetaan ennaltaehkäisevä työ kaikki ikäryhmät

HYVINVOIVA KASVUYHTEISÖ. Tuomo Lukkari

Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

POP perusopetus paremmaksi

Strategia Koululautakunta

Vaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun

LAPE Etelä-Savo. Miten opiskeluhuolto nivoutuu uuteen SOTEmaakuntahallintoon?

KP LAPE Keski-Pohjanmaa lapsi- ja perhepalvelumaakunnaksi. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE / STM ja OKM

HYVÄN KASVUN OHJELMA Palveluvaliokunta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Varhaiskasvatuslain muutosesitys lisää syrjäytymistä

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Hyvinvoinnin palvelualueen näkymät vuoteen 2019

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX

Ei kenenkään maalta kaikkien maalle. Kohdennetun nuorisotyön Luotsi-toiminnan arviointitutkimus

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Transkriptio:

LASTEN JA NUORTEN PALVELUOHJELMA 2013-2016 Kohti kestävästi kehittyvää Joensuuta

JOENSUUN STRATEGIAA TOTEUTETAAN TOTEUTTAMISOHJELMILLA JA TALOUSARVIOLLA Elämänkaarimallin mukaiset toteuttamisohjelmat 1. Lasten ja nuorten palveluohjelma 2. Työikäisten palveluohjelma 3. Ikääntyvien palveluohjelma

LASTEN JA NUORTEN PALVELUOHJELMA Noin kolmannes kaupunkilaisista on lapsia ja nuoria Ohjelma sisältää Joensuun kaupungin keskeiset tavoitteet 0-29-vuotiaiden kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Lasten ja nuorten palvelujen kehittäminen tapahtuu mahdollisimman paljon perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen yhteydessä sekä tavallisissa nuoriso-, kulttuuri-, liikunta- ja sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ohjelman kärkihanke on lasten ja nuorten varhaisen tuen palveluiden kehittäminen.

LASTEN JA NUORTEN PALVELUOHJELMA Tavoitteet Lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen on kaupungille keskeinen, strategisen tason hanke Kaikilla tasoilla tavoitteena on positiivista kehittämisen kehä. Palveluihin osallistuvien tehtävänä on välittää uskoa tulevaisuuteen ja yhteisöllisyyteen sekä tukea lapsen/nuoren motivaatiota rakentaa omaa tulevaisuuttaan.

VÄESTÖENNUSTE LASTEN JA NUORTEN MÄÄRÄSTÄ 25000 20000 15000 10000 Joensuu 19-24 v. Joensuu 16-18 v. Joensuu 13-15 v. Joensuu 7-12 v. Joensuu 4-6 v. Joensuu 0-3 v. 5000 0 2012 2015 2020 2025 2030 2035 2040 Tilastokeskus: Väestöennustetaulukot 2012-2040

TIETOA JA LINJAUKSIA Taustapaperit kehittämistyölle Joensuun kaupungin hyvinvointikertomus Koottu tutkimustieto: Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua - Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus, VM 11/2013 julkaisu Muu relevantti tutkimustieto Nuorisotakuun ja lapsi- ja nuorisopolitiikan linjaukset (OKM) Koulutukseen ja varhaiskasvatukseen liittyvät valtakunnalliset linjaukset KASTE-ohjelman linjaukset (STM)

JOENSUUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI Suurin osa voi hyvin, ongelmat kasautuvat varhaisen tuen puutteiden takia Hyvinvointi-indikaattoreiden löydöksiä Lapsiperheiden suhteellinen määrä laskenut, noin neljännes yksinhuoltajaperheitä Joensuussa varsin paljon lapsia pienituloisissa perheissä Yläkouluikäisillä korostuvat psykososiaaliset ongelmat Nuoria jää vähän koulutuksen ulkopuolelle, keskeyttäjät suurempi ongelma Nuorisotyöttömyys korkea Nuorilla aikuisilla mielenterveyshäiriöt ja päihdehuollon raskaat palvelut lisääntyneet

JOENSUUN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI Asiantuntijoiden kokemusperäistä havainnointia Perheiden erot ja huoltajuuskiistat sekä koululaisten oireilu ja tyttöjen masentuneisuus lisääntyneet Murrosikä ja murrosikäisen vanhemmuus on edelleen haasteellinen vaihe elämässä Palvelujen sijaitseminen ns. omassa kaupunginosassa lähekkäin nähdään yhteistyötä, ja siten asiakkaiden hyvinvointia, edistävänä asiana

NÄKEMYKSIÄ TOIMIVISTA KÄYTÄNNÖISTÄ Keskeisiä havaintoja tutkimuksiin perustuen (VM 11/2013) Tuloksellisimmat tukitoimet kohdistuvat varhaiskasvatuksen ja koulunkäynnin tukemiseen Kouluvalmiuksien tukeminen nousee ongelmien ehkäisemisen keinoista vahvimmin esille Koulun yhteisönä tulisi olla syrjäytymistä ehkäisevä sekä onnistumisen kokemuksia antava Samojen päätöksentekijöiden tulisi olla vastuussa koko palveluketjusta ja sen kustannuksista Perheitä on tuettava kokonaisuuksina Ongelmat ovat moniulotteisia ratkaisut vaativat monien instituutioiden ja ammattilaisten yhteistyötä Kotipalvelu on hyvä etenkin pikkulapsiperheiden vanhempien tukimuoto Maahanmuuttajaperheiden eristäytyminen on lapselle riski, lasten kielenopetukseen on panostettava Ongelma pitää hoitaa siellä missä se havaitaan, ei ylikuormiteta lastensuojelua Lapselle tulisi nimetä jo tuen varhaisessa vaiheessa vastuuhenkilö, joka ei vaihdu Onnistumisessa on tärkeää sosiaalityöntekijän, vanhempien ja lasten suhteen laatu Omaisten huomiointi on positiivinen mahdollisuus, esimerkiksi sukulaisperheiden käyttö sijaishuollossa. Perheitä ja lapsia tukevat palvelut sosiaalisina investointeina, panostamalla voidaan välttää suurempia julkisia kustannuksia korjaavissa toimenpiteissä

PALVELUOHJELMAN PÄÄKOHDAT JA HANKKEET Muut toimijat Kaupungin yleiset palvelut Kaupungin tuen palvelut ----------------------- 4. Kulttuuri- ja harrastepolku ---------------------------- Kodin kasvatus Kodin kasvatus Siirtymä aikuisuuteen Varhaiskasvatus Peruskoulu - Jatko-opiskelu 3. Monipuoliset palvelut - Työelämä --------------------- 2. Yhteisöllinen toimintakulttuuri ------------------ Neuvola Kouluterveydenhuolto 1. Varhaisen tuen palvelut tukemaan yleisiä palveluja (kärkihanke) Muut toimijat

PALVELUOHJELMAN PÄÄKOHDAT JA HANKKEET Kaikilla tasoilla tavoitellaan tapahtuvaksi positiivista kehittämisen kehää Tarkoituksena on yhteistoiminnallisesti organisoida olemassa olevat palvelut sekä niihin liittyvät tehtävät ja palveluprosessit kokonaisuudeksi. Kaikkien lasten ja nuorten palveluihin osallistuvien tehtävänä on välittää uskoa tulevaisuuteen ja yhteisöllisyyteen sekä tukea lapsen / nuoren motivaatiota rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Tavoitteena on, että jokainen nuori integroituu yhteiskuntaan löytää omat vahvuutensa oppii elämänhallinnan taidot hankkii työelämän edellyttämän tutkinnon tai ammattitaidon

LASTEN JA NUORTEN VARHAISEN TUEN PALVELUT Kärkihanke Tavoitteena on ehkäistä raskaan tuen palvelujen tarvetta ja varmistaa resurssien tehokas käyttö varhaiseen tukeen Toimenpiteet Selvitetään erityisesti varhaisen tuen palvelujen (noin 30 M ) nykyinen toimivuus, palvelut hajallaan organisaatiossa. Osallistavassa kehittämisprosessissa palveluprosessit muokataan asiakkaan ja kokonaisvastuun näkökulmasta. Kootaan vaiheittain eri keskuksiin sijoitetut palvelut ja resurssit yhteen kokonaisuuteen. Ensimmäisessä vaiheessa suunnittelussa ovat Moniammatilliset aluetiimit, jotka toimivat kiinteässä yhteistyössä alueen koulujen ja varhaiskasvatuspalvelujen kanssa. Nuorten palvelujen keskus, joka tukee siirtymässä kohti aikuisuutta (mm. nuorisotakuu). Aikataulu Nykytilan kartoitus 5/2014 Ensimmäiset toimenpiteet 8/2014 1. vaihe toimeenpanossa TA2015 Toimintamalli valmis 2016 Valmisteluvastuu TNK / palvelupäällikkö ja tuotantojohtaja Mitataan Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Palvelujen käytön ja kustannusten kehitys Nuorisotakuun raportointi

LASTEN JA NUORTEN VARHAISEN TUEN PALVELUT (TP2012 ) Nuorisotyö Erityistä tukea tarvitsevien Perusopetuksen pienryhmät Lastenneuvola Lasten tutkimus- ja Lyhytaikaiset sijoitukset Nuorisoasema Ls sosiaalityö ja kotipalvelut LISÄKSI 3.SEKTORI 415 719 135 000 90 000 1 551 026 50 000 13 472 923 1 426 074 1 325 095 625 215 816 223 696 346 570 503 432 681 207 894 1 981 876 0 1 000 000 2 000 000 3 000 000

YHTEISÖLLINEN TOIMINTAKULTTUURI - KASVUYHTEISÖN JA OPPIMISYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN Tavoitteena ehkäistä syrjäytymistä ja mahdollistaa onnistumisen kokemukset Toimenpiteet Lähtökohta: Toimintaa varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiossa kehitetään valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden ja varhaiskasvatuslain mukaisesti. Erityisenä kehittämiskohteena on toimintakulttuuri yhteisöllisyyden rakentajana. Kiusaamisen ja syrjäytymisen ennaltaehkäisy sekä varhainen puuttuminen Esiopetuksen yhtenäisen toteutusmallin kehittäminen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen nivelvaiheeseen Perusopetuksessa jatketaan joustavien opetusjärjestelyjen sekä ohjauksen kehittämistä Lukiokoulutuksessa jatketaan lukioiden ja muiden II asteen oppilaitosten yhteistyön kehittämistä opiskelijanäkökulmasta Aikataulu Valmisteluvastuu Esiopetuksen malli käytössä VarkoLK/ Varko-johtaja 1.8.2015 alkaen OPS-linjaukset yhtenäistetään ja toimeenpannaan 1.8.2016 alkaen Mitataan Esiopetuksen malli käytössä OPS-linjaukset yhtenäistetty

MONIPUOLISTUVAT VARHAISKASVATUSPALVELUT Tavoitteena paremmin kohdentuvat palvelut ja tuottavuuden parantaminen Toimenpiteet Tuetaan yksityisten palvelutuottajien päivähoidon laajentamismahdollisuuksia Selvitetään avoimen varhaiskasvatuksen lisäämismahdollisuudet Kokeilu 31.5.2014 saakka Tehostettu asiakasohjaus avoimeen varhaiskasvatukseen Kehitetään kannusteita perhepäivähoitajien rekrytointiin Parannetaan ICT-sovellusten hyödyntämistä osana toimintaprosessien kehittämistä Selvitetään hoitoaikaperusteisen laskutuksen toimivuus kaupungin omassa palvelutoiminnassa Aikataulut Selvitykset 2014 Toteutus 2015 Valmisteluvastuu VarkoLK/Varko-johtaja ja päivähoidonjohtaja Mitataan Hoitomuotojen %-osuuksien kehitys Kustannuskehitys /asiakas Selvitykset laadittu

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURI- JA HARRASTEPOLKU Tavoitteena tukea lasten ja nuorten hyvinvointia sekä tehostaa nykyisten resurssien käyttöä Tällä hetkellä osa lapsista ja nuorista jää ilman kokemuksia kaupungissa olevasta kulttuuri- ja harrastetarjonnasta, koska mm. kouluista puuttuu systemaattinen tarjontaan tutustumisen malli. Lisäksi hallintokuntarajat ovat hankaloittaneet toimivan mallin luomista (esim. kuljetusja pääsylippukustannusten kohdistuminen). Toimenpiteet Selvitetään nykyiset käytännöt ja luodaan toimintamalli, jonka tavoitteena on nykyresurssien tehokkaampi ja tavoitteellisempi käyttö Kehitysvaiheessa hyödynnetään hankerahoitusta Hanke integroidaan yleissivistävän koulutuksen opetussuunnitelmaprosessiin Aikataulu Toimintamalli 2014 Toteutus 2015 alkaen Valmisteluvastuu Vapaa-aikaLK ja VarkoLK/ kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtaja ja hallinnon aluevastaava Mitataan Toimintamalli tehty Kuinka toimintamalli tavoittaa kohderyhmän (% ikäluokasta) Toteutuksen tehokkuus

JOENSUU ON OPISKELIJALLE HUIPPUKAUPUNKI Tavoitteena on jatkaa Joensuun profiilin nostamista koulutuskaupunkina Joensuussa on noin 20 000 opiskelijaa ja koululaista. Kaupunki on imagoltaan opiskelijakaupunki ja tavoitteena on, että näin on myös tulevaisuudessa. Ikäluokkien pienentyessä kilpailu opiskelijoista kiristyy samalla kun koulutusmaailma kansainvälistyy. Toimenpiteet Koulutuksen merkitystä korostetaan lasten ja nuorten elämänpolulla Toteutetaan monipuolinen Koulutus kannattaa -teemavuosi 2015 yhteistyössä eri oppilaitosten kanssa, samalla juhlistetaan Lyseon lukion 150v juhlavuotta Tuodaan koulutusta ja oppimista sekä Joensuun hyviä tuloksia ja käytäntöjä esille positiivisessa valossa Kehitetään opiskelija-asioiden yhteistyötä yhdessä opiskelijajärjestöjen, yliopiston, ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymän kanssa Huomioidaan opiskelijaystävällisyys kaupungin viestinnässä ja palveluita kehitettäessä Kehitetään tiedotusta ja viestintää, huomioiden myös kansainväliset opiskelijat ja tutkijat Tuetaan oppilaitosten kehittymistä Joensuussa Aikataulu Jatkuvaa toimintaa Juhlavuoden valmistelu 2014 Juhlavuoden toteutus 2015 Valmisteluvastuu KH/Konsernihallinto, tilaajajohtaja sekä, varhaiskasvatus- ja koulutusjohtaja Mitataan Kv-nettisivut uudistettu keväällä 2014 Oppilaitosten hakijamäärien kehitys Opiskelijoille suunnatut kyselytutkimukset

PALVELUOHJELMAN LIITTEET Liitteet Hyvinvointikertomus Lapsia ja nuoria koskevat keskeiset tulokset ja johtopäätökset Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Nykyversio 2010-2012, Laatiminen perustuu lastensuojelulain (417/2007) 12 :än. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma päivitetään osana palveluohjelman päivitystä