Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä"

Transkriptio

1 Kunnan ja maakunnan yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Uudenmaan Maakuntaparlamentti Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Järvenpää

2 Kuntien nykyisten tehtävien muuttuminen maakunta- ja sote-uudistuksen johdosta Toimintoja läpileikkaavat prosessit ovat yhteisiä

3 Yhteinen tehtävä yhteinen vastuu

4 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä

5

6 Yhdyspinta haastaa nykyistä valtion, maakuntahallinnon ja kuntien virkamiehistöä rakentamaan uudistettavia toimintamalleja ja rakenteita. Rajapinnan / yhdyspinnan määrittelyä 1. Yhdyspinnassa korostuu verkostojen johtaminen palveluprosessien toimivuus ja vaikuttavuus 3. Yhdyspinnan riskejä ovat toiminnallisten aukkojen, päällekkäisyyksien syntyminen ja osaoptimointi 2. Yhdyspinnassa tehtävien yhteensovittamisen keinoina ovat yhteiset tavoitteet, rakenteet, vuoropuhelu ja sopiminen Yhdyspinnoilla korostuvat tekijät Lähde: Kuntaliitto

7 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kuntalain 1 mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa. Maakuntalaissa yksi maakunnan tehtävistä tulee olemaan sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen. HYTE on toimivan ja vaikuttavan yhteistyön perusta. 7

8 Hyvinvointikertomukset edellytys onnistuneelle yhteistoiminnalle Kunnan strategiassa tulee ottaa huomioon mm. kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Maakunnan tehtävänä tulee olemaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strateginen johtaminen maakuntatasolla. Kunnan ja maakunnan strategiset tavoitteet tulee kyetä yhteensovittamaan. Kunnan johtamisen ja ohjauksen työvälineenä toimii sähköinen hyvinvointikertomus. Maakunta tulee laatimaan alueellisen hyvinvointikertomuksen yhteistyössä alueen kuntien kanssa, ja sen tulee antaa kunnille tuki hyvinvointikertomustyöhön ja ennakkoarviointiin. 8

9 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä ja strategisesti johtaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä poikkihallinnollisesti. Maakunnan velvollisuutena on myös laatia alueellinen hyvinvointikertomus sekä arvioida toimenpiteiden vaikutukset maakunnan väestön hyvinvointiin ja terveyteen. Tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen poikkihallinnollinen strateginen johtaminen maakuntien kunnille tarjoaman tuen järjestäminen ja toteuttaminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvien tehtävien järjestäminen osana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yhdyspintapalveluiden järjestäminen 9

10 Nyt ollaan yhteistyön ytimessä! Varsinaiset ehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat olemaan maakunnan vastuulla. Näitä ovat mm.: neuvola, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, terveysneuvonta ja -tarkastukset, ikääntyvien toimintakyvyn edistäminen ja tapaturmien ehkäisy, ympäristöterveydenhuolto sekä sosiaalihuoltolain mukainen ehkäisevä ja edistävä toiminta, kuten syrjäytymisen ja työelämän ulkopuolelle joutumisen ehkäisy sekä työllisyyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen. Kunnan on kirkastettava oma tapansa tehdä hyvinvointityötä ja hyvinvointitekoja yhdessä kuntalaisten ja kunnassa toimivien yritysten ja yhteisöjen kanssa. Samaan aikaan rakennetaan kunnan ja maakunnan hyvinvointipalveluiden ammattilaisten yhteistyötä. Jatkossa kunta toimii mahdollistajana muiden toimijoiden hyvinvointitoiminnalle. 10

11 ESIMERKKI: OPISKELUHUOLTO Oppilashuoltopalveluita ovat kuraattori- ja psykologipalvelut ja kouluterveydenhoitajapalvelut, toiveena on kuraattori- ja psykologipalvelujen pysyminen uuden kunnan palveluina, organisoituminen lähellä sivistyspalveluja ja huomioiden kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävän, kouluterveydenhuoltopalvelut ja kouluterveydenhoitajat siirtyvät todennäköisesti pois kunnista Sote- alueille, 11

12 niiden tulisi kuitenkin edelleen säilyä lähipalveluna esimerkiksi osana suunnitteilla olevaa perhekeskusmallia, kouluterveydenhoitajien toimipisteiden tulee edelleen olla kouluilla ja siellä toimia kiinteässä yhteistyössä muun koulun oppilashuollon kanssa, on luotava yhteisen tekemisen rakenteet kuntiin jäävien ja Soteen siirtyvien palvelujen sekä työntekijöiden että johtamisen välillä. 12

13 Kiitos!

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE-

KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- KUNTIEN JA SIUN SOTEN HYTE- YHTEISTYÖN SEMINAARI o Mikä on maakuntien tuleva rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työn ohjauksessa ja koordinoinnissa? -Maarita Mannelin Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Maakuntauudistuksen tilannekatsaus Jarno Turunen Muutosjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Järjestöt maakuntauudistuksessa, Joensuu 21.6.2017 Uudistuksen päätavoitteet o maakunnan elinvoima ja kestävä

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Seinäjoki 4.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi

Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen. Keskustelun pohjaksi Työskentelyrynko ja teemaehdotuksia Hytealuekierroksen työpajoihin Keskustelun pohjaksi Hyte-aluekierroksen työpajat Tavoitteet Tukea alueen valmistelua ja väliaikaishallinnon työtä Tukea tiekartan ja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa

Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Hyte tulevien maakuntien organisaatioissa Maakuntien hyte-valmistelijoiden vertaisfoorumi Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntaliitto Muuttuvat kuntien hallintomallit Lautakunta hoitaa kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Sosiaali- ja terveysministeriö 13.10.2016 13.10.2016 1 Sote-uudistuksen tavoitteet Ihmisten hyvinvointija

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto

Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto Sote- ja maakuntauudistus ja uudistuksen tuki Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveys Kuntaliitto 27.1.2017 Sote- ja maakuntauudistuksen muutostuki Muutostuen elementit Kuntaliitossa Sote- ja maakuntauudistuksen

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN TULEVIEN MAAKUNTIEN VALMISTELUSSA JA TOIMINNASSA - EHDOTUS TOIMEENPANON TUEKSI

HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN TULEVIEN MAAKUNTIEN VALMISTELUSSA JA TOIMINNASSA - EHDOTUS TOIMEENPANON TUEKSI HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN TULEVIEN MAAKUNTIEN VALMISTELUSSA JA TOIMINNASSA - EHDOTUS TOIMEENPANON TUEKSI Tässä muistiossa kuvataan ehdotus hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen organisoimiseksi

Lisätiedot

Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet

Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet Pirkanmaan parhaat HYTE-kannustimet Pientyöryhmä Ulla Harala, Sari Mäkinen, Paula Paavilainen Maarit Varjonen-Toivonen, Mika Vuori 18.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Yleistä HYTE on maakunnan ja kuntien

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Jyväskylä 13.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan?

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuntien ja maakuntien yhteisenä tehtävänä - kuka tekee ja miten rahoitetaan? Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies, STM Tehyn Kuntapäättäjät seminaari 17.3.2018 Helsinki

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 30.3.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen 18.6.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lupauksen toteutuslinjaukset Palvelulupaus HYTE-työn sisällyttäminen maakuntastrategian eri elementteihin Asiakkuudet segmentoitu

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Kunta-alan hyvinvointiseminaari Helsinki. Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö

Kunta-alan hyvinvointiseminaari Helsinki. Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Kunta-alan hyvinvointiseminaari 7.6.2017 Helsinki Taru Koivisto, johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 1 7.6.2017 - Taru Koivisto Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lähtökohtia uudistuksessa - muutosjohtajien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen

Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen Hyvinvoinnin edistäminen ja sen johtaminen tulevaisuuden Pohjois-Savossa Elsa Paronen HYTE, TKI, YTA, Ympäristöpoliittinen, Kiinteistö ja arviointi - valmistelua jatkavat 1. vaiheen työryhmät Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa

Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Kunta-maakunta -yhdyspinnat sote-uudistuksessa Sote-johdon neuvottelupäivät 15.2.2017 Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio Yhdyspinta Kahden tai useamman organisaation välinen toiminnallinen raja Yhdyspinnoilla

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta Kokous 8.6.2017 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 - Yhteenvetoa toimeenpanosta Pirkanmaan maakunta- ja

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto

Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Terveyden edistämisen neuvottelukunta ja Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden verkosto Kokous 9.2.2018 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pienryhmätyöskentely 1 Ehdotus Pirkanmaan hyvinvointikoordinaattoreiden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä 1 7.3.2017 - Vastuu yhdelle toimijalle - 3 29.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen resursointi kunnassa Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen resursointi kunnassa Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen resursointi kunnassa Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies 1-24.5.2017 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Mihin sillä pyritään? kavennetaan väestöryhmien välisiä

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen. Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen. Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kunta- ja maakuntatehtävien yhteensovittaminen Uudenmaan maakuntauudistuksen käynnistämiskokous 3.10.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Meillä on taipumus yliarvioida muutoksia kolmessa vuodessa ja aliarvioida

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Heli Hätönen, neuvotteleva virkamies HYVINVOINTIA MAAKUNTAAN X - juhlaseminaari 24.1.2017, Lappeenranta 1 16.2.2017 1 Hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN

KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN KUMPPANUUDELLA SOTEEN JA KUNTIIN 2017-2019 Järvenpää 31.03.2017 @yverkosto #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen välistä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä

Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Alueellinen hyvinvointikertomus kuntien ja maakuntien yhdyspintojen tukipylväänä Hyvinvointirooli tulevaisuuden kunnassa ja yhdyspinnoilla Kuntamarkkinat 13.9.2017 12.9.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden maakunta. Maakunta- ja soteuudistus

Tulevaisuuden maakunta. Maakunta- ja soteuudistus Tulevaisuuden maakunta Maakunta- ja soteuudistus 16.11.2017 Johanna Kiiskilä Asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan sote-valmistelu Kuntayhtymän johtaja, Peruspalvelukuntayhtymä Kallio www.alueuudistus.fi Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Yleishyödylliset yhteisöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Yleishyödylliset yhteisöt sote- ja maakuntauudistuksessa Yleishyödylliset yhteisöt sote ja maakuntauudistuksessa Uudenmaan sote ja maakuntauudistuksen järjestötilaisuus 12.6.2017, Messukeskus, Helsinki 1 erityisasiantuntija Esityksen sisältö Kunnat yleishyödyllisten

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko

Järjestäjätoiminto. Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjätoiminto Muutosjohtaja (sote järjestäminen), Harri Jokiranta Sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija (sote järjestäminen), Päivi Saukko Järjestäjän perusta Maakunta vastaa asukkaan laissa

Lisätiedot

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori

Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori Mikä on ehkäisevän päihdetyön suhde soteen? Tytti Solankallio-Vahteri hyvinvointikoordinaattori 19.4.2016 29.4.2016 Mikä on kunnan tehtävä? Kuntalaki (410/2015) 1 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr. Hilkka Halonen toimitusjohtaja Meriva sr hilkka.halonen@meriva.com Hyvinvointi määritelmät Elintaso tulot, asuminen, työllisyys, koulutus ja terveys Yhteisyyssuhteet paikallis- ja perheyhteisyys, ystävyyssuhteet

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016

Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin. Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Rajapinnat: Järjestöihin ja kuntiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 2.5.2016 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Ohjaus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa - kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä 1 7.3.2017 - Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Mihin sillä pyritään? kavennetaan väestöryhmien

Lisätiedot

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta

Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Alueellisen hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman valmistelu ja tilannekatsaus Pirkanmaalta Maarit Varjonen-Toivonen, ylilääkäri PSHP ja Johanna Riippi, Pirkanmaa 2021 muutosvalmistelusuunnittelija Maakuntien

Lisätiedot

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Suosittelemme taidetta jokaiselle Suosittelemme taidetta jokaiselle Rahoittajan näkökulma ja ministerien suositukset Johanna Vuolasto, FT, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus 9.11.2018/ 2.11.2018 Parannetaan taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS

ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALAN MAAKUNTAUUDISTUS Koontia omasta valmistelusta sekä VM, KL, STM ja TEM materiaaleista 20.11.2017 Aija Tuimala etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 20.11.2017 1 MAAKUNTAAN SIIRTYVÄT

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa?

Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Miten ehkäisevän päihdetyön rakenteet pitäisi järjestää kunnassa? Ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöpäivä 28.9.2017 Rokua PSAVI, ylitarkastaja Raija Fors 2.10.2017 1 Kunnat vastaavat paikallisen ehkäisevän

Lisätiedot

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin

Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin Minimitietosisällön määrittely kunnan ja maakunnan hyvinvointikertomuksiin taustaa minimitietolistauksille 21.2.2018 21.2.2018 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaa: laki Laki sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen

Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! Sini Sallinen Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia! 14.9.2016 Sini Sallinen 1 Meidän kunta = Hyvinvoinnin johtaminen = Yhteinen väestö Ł Sote on poistunut työnjohdosta, mutta ei kunnan alueelta! Ł Organisaatiolähtöisestä

Lisätiedot

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä

Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä Yhteistyön tiivistäminen uusissa maakunnissa Kumppanuuspäivä 18.10.2017 Asko Peltola Maakuntajohtaja Etelä-Pohjanmaan liitto Mitä tapahtuu? Sote-tehtävät siirtyvät kunnilta maakunnille yli puolet kuntien

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen

Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Ajankohtaiskatsaus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämiseen, tuottamiseen ja johtamiseen Hankepäällikkö Marja Heikkilä Hanketyöntekijä Päivi Koikkalainen Eläköön elämä ja työ V Laajavuori

Lisätiedot

1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki

1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki 1. Maakunnan tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja maakuntien kunnille tarjoama asiantuntijatuki Karoliina Luukkainen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmän pj Niina Jalo, ehkäisevän

Lisätiedot

Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella

Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella Vuoden 2019 toimintasuunnitelman esittely WHO Healthy Cities tavoitteet kaudella 2019 2023 12.4.2019 Sanna Ahonen, Terve Kunta -verkoston koordinaattori, THL 1 TERVE KUNTA -VERKOSTON PÄÄTEEMAT VUOSINA

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä 31.8.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan, mutta älä liiku paikaltasi.

Lisätiedot

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava

SOTE ajankohtaista HYTE. Kauhava SOTE ajankohtaista HYTE Kauhava 31.10.2017 Ajankohtaista Kansallinen valmistelu Valinnanvapauslain luonnos lausunnolle näinä päivinä http://alueuudistus.fi/valinnanvapauslakiluonnos-10-2017 Valinnanvapausehdotuksesta

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle?

Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Yhdyspintapalvelut mitä, miten ja kenelle? Anne Taulu, FT, TtM, sh, ylitarkastaja, terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan edistäminen, Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työpajatyöskentelyssä mukana: Hanna

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL

Hyvinvointikertomus. kuntajohtamisen välineenä. Tampere Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL Hyvinvointikertomus kuntajohtamisen välineenä Tampere 27.9.2016 26.9.2016 Nella Savolainen, erityisasiantuntija, THL 1 MAHDOLLISUUKSIEN ROSKIS Ruttaa paperi ja heitä roskikseen. Saat nousta seisomaan,

Lisätiedot