Lasten ja nuorten palvelut remonttiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lasten ja nuorten palvelut remonttiin"

Transkriptio

1 Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö

2 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008) määrän arvioidaan lisääntyvän yli tuhannella vuodessa jokainen tulee maksamaan yhteiskunnalle arviolta miljoona euroa Sosiaali- ja terveyspalveluilla ei ole onnistuttu vähentämään lastensuojelun tarvetta koko maassa 5,6 % alaikäisistä on lastensuojelun asiakkaina

3 Kodin ulkopuolelle sijoitetut vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä

4 Psykiatrian laitoshoito ikäryhmittäin (/1000) pojat & tytöt vuotiaat pojat vuotiaat tytöt vuotiaat pojat vuotiaat tytöt lähde: Sotkanet.fi

5 Erityisopetukseen siirrettyjen osuus kaikista peruskoululaisista ¹) Osa-aikaisesta erityisopetuksesta on saatavissa vertailukelpoista tietoa vuosilta (esimerkiksi vuosi 2006 viittaa lukuvuoteen ). Erityisopetukseen siirrettyjen ja osa-aikaista erityisopetusta saavien määrää ei voi laskea yhteen, koska osa erityisopetukseen siirretyistä saa myös osa-aikaista erityisopetusta. Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus

6 Lapsiperheiden häiriöpalvelumenot, kaupunki as. (x 1000 )

7 Kouluth käynnit/7--18 vuotiaat (1000 as.) Kouluth lääkärikäynnit/7--18 vuotiaat (1000 as.) Kouluterveydenhuollon käynnit vuosina Kouluth käynnit/ vuotiaat (1000 as.) *) Skolhälsovårdsbesök / 7 18-åringar ( inv.) *) Kouluth lääkärikäynnit/ vuotiaat (1000 as.) *) Skolhälsovårdsbesök / 7 18-åringar (1 000 inv.) *)

8 Peruspalveluihin vaikuttaneita tekijöitä Laman aikaiset leikkaukset palvelut nähtiin kuluna eikä investointina Palvelujen hajanaisuus neuvola; kouluterveydenhuolto, psykologi ja kuraattori; perheneuvolat; eri toimijoiden perhetyö, lastensuojelu, nuorisotoimi Ei yhtenäistä kuvaa palveluiden käytöstä Systemaattinen kehittäminen puuttunut

9 Sektorien ja toimialojen väliset raja-aidat Perus - erityistaso Terveys - sosiaalitoimi Aikuis nuoriso - lastenpsykiatria Lasten/nuorisopsykiatria perheneuvola Lasten/nuorisopsyk osastot sijoituskodit, laitokset Terveyden edistäminen - korjaavat palvelut/ hoito Tytti Solantaus, THL 10

10 Erityispalveluiden kehittäminen Mielenterveyspalveluiden lisääntynyt tarve kanavoitunut erikoissairaanhoitoon arviolta 60-70% lastenpsykiatrisesta työvoimasta sidottu osastohoitoon isot erot alueellisesti osastohoidon uudelleenajattelu päivätoiminta, ryhmäkuntoutus Samoja asiakkaita lastensuojelussa ja erityisopetuksessa yhteinen kehittäminen täysin välttämätöntä

11 Palvelupolku / hoitoketju -ajattelu Lapsi kotona päivähoidossa koulussa perhenla perhetuki psyk. pkl avohuolto psyk.osasto sijoitus Yksi palvelu toisensa jälkeen Kuka siirtyy? Mikä ei siirry : kehityksellinen konteksti Tytti Solantaus, THL 12

12 Uudistamisen suunnat Peruspalvelujen kehittäminen erityispalvelut peruspalveluiden tukena Tutkimuksen ja käytännön vuorovaikutus sen tekeminen, minkä tiedetään tukevan kehitystä ja hyvinvointia terveystaloustieteellinen tuki tarpeen erityisesti kuntatalouden kriisiytessä Kehitysympäristöjen tukeminen koti, päivähoito, koulu, vapaa-ajan ympäristö

13 Kehityksellinen tuki lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi oma verkosto Päivähoitaja Opettaja Neuvola Kouluterv.h Tytti Solantaus, THL 14

14 Kehityksellinen tuki lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi/nuori Oma verkosto Päivähoitaja Opettaja Neuvola Kouluth. Vanhemmat? Elto Phoidon psyk Neuvola? Vanhemmat? Erityisopettaja Kouluterv.huolto Oppilashuolto Tytti Solantaus, THL 15

15 Kehityksellinen tuki lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi oma verkosto Päivähoitaja Opettaja Neuvola Kouluth. Vanhemmat? Elto Phoidon psyk neuvola? Ongelmia, joiden kanssa ei pärjätä Vanhemmat? Erityisopetus Kouluterv.huolto oppilashuolto perheneuvola psykiatrinen pkl sosiaalitoimen perhepalvelut?? Luokka-avustaja Tytti Solantaus, THL 16

16 Kehitysympäristöt ja hyvinvoinnin edistäminen Kehitysympäristöjen voimavarat ja tarpeet jääneet vähälle huomiolle Tarvitaan uusia työmenetelmiä ja malleja ja uutta ajattelua häiriökeskeisyydestä kehityskeskeisyyteen intensiiviset moniammatilliset avohoidon menetelmät aktiivisen vuorovaikutuksen menetelmät lisäämään läsnä olevan aikuisen tukea

17 Kehityksellinen tuki lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi/nuori Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi/nuori Terveyttä edistävät palvelut Vapaa-ajan ympäristöt Tytti Solantaus 18

18 Varhainen hoito lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi/nuori Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi/nuori Ongelmia, joiden kanssa ei pärjätä Peruspalvelut Vapaa-ajan ympäristöt Tytti Solantaus 19

19 Erityistason hoito lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi/nuori Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi/nuori Ongelmia, joiden kanssa ei pärjätä peruspalveluiden tuella Peruspalvelut Erityispalvelut Vapaa-ajan ympäristöt Tytti Solantaus 20

20 Kehityksellinen tuki lapselle ja kehitysympäristöille Koti Lapsi Päivähoito Lapsi Koulu Lapsi Ongelmia, joiden kanssa ei pärjätä Peruspalvelut Erityispalvelut Tytti Solantaus, THL Vapaa-ajan ympäristöt 21

21 Lasten ja nuorten Kaste Uudistetaan lasten ja nuorten ja lapsiperheiden palveluja kokonaisuutena siten, että perustasolla kehitetään ja nivotaan yhteen kehitystä tukevat, ongelmia ja häiriöitä ehkäisevät ja korjaavat palvelut yli nykyisten sektorirajojen (kuten terveys-, sosiaali-, nuoriso-, sivistys- ja poliisitoimi), erityispalveluja kehitetään tukemaan peruspalveluja erilaisilla työmenetelmillä tuodaan palvelut suoraan lasten ja nuorten kehitysympäristöihin

22 Mikä on hyvä kehityssuunta Lapset, nuoret ja perheet saavat tarvitsemansa tuen ja avun niissä ympäristöissä, joissa he luonnostaan ovat Ongelmien ja häiriöiden ilmaantuessa tuetaan ensisijaisesti kehitysympäristöjä, jolloin lapsia ja nuoria ei hoidettaisi erillään heille luonnollisesti kuuluvista ihmissuhteista ja arkisista toimista

23 Lapsen ja lähiaikuisen suhde Aivan ydinkysymys Keskinäinen ymmärrys: psykiatrian tai sosiaalitoimen työntekijä - perhe/päivähoitaja/opettaja Vanhemman/ päivähoitajan/opettajan asiantuntemuksen oivaltaminen ja kunnioittaminen ongelmallisen lapsen kanssa ei ole helppoa: jokainen on ymmällään ja tekee virheitä Oman asiantuntemuksen rajojen oivaltaminen ja kunnioittaminen Tytti Solantaus, THL

24 Työtapoja Yhteinen koulutus kohti uudenlaista ajattelua koulutus, konsultaatio ja työnohjaus lapsen yksilöllisen kehitystuen tarve Yhteinen asiakastyö yli erityistason rajan jalkautuminen perustason työntekijä jatkaa terveydenhoitajan rooli päivähoidossa ja kouluissa Moniammatillinen työ kehitysympäristössä poikkisektorinen, poikkihallinnollinen työote JM: Perheneuvolan uudet suunnat 26

Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst. stä hyvinvoinnin edistämiseen

Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst. stä hyvinvoinnin edistämiseen Jukka Mäkelä: Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat 1 Lasten ja perheiden hyvinvointi ja palveluiden paikat korjaavasta työst stä hyvinvoinnin edistämiseen Jukka MäkelM kelä Lastenpsykiatri,

Lisätiedot

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla

Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Uudet käytännöt ja muutosprosessin alku kunta- ja aluetasolla Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 15.5.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL

Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa. Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Lasten ja nuorten hyvinvointi Suomessa Jukka Mäkelä, Lastenpsykiatri, Kehittämispäällikkö, Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, THL Nykyisen tilanteen kestämättömyys Vähintään 65 000 nuorta vaarassa

Lisätiedot

Moniammatillinen työ ja perheiden asema Suomessa

Moniammatillinen työ ja perheiden asema Suomessa Moniammatillinen työ ja perheiden asema Suomessa Lapset, lapsiperheet ja lama 90-luvun laman aikana kunnissa supistettiin lasten ja lapsiperheiden peruspalveluja Laman jälkeen lasten ja nuorten erityispalvelujen

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö lasten ja nuorten kehityksen tukemisessa

Monialainen yhteistyö lasten ja nuorten kehityksen tukemisessa Monialainen yhteistyö lasten ja nuorten kehityksen tukemisessa Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö; lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö 26/04/2010 1 Nykyisen tilanteen kestämättömyys

Lisätiedot

Miten Kaste ohjelma haastaa asiakaslähtöisyyteen

Miten Kaste ohjelma haastaa asiakaslähtöisyyteen Miten Kaste ohjelma haastaa asiakaslähtöisyyteen Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 30.9.2009 1 Asiakaslähtöisyys on osallisuutta Lapsella on oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon

Lisätiedot

Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten

Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten Visio vaikuttavammista lasten ja nuorten palveluista Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, VET lasten psykoterapeutti kehittämispäällikkö; lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö 14/10/2010 1 Minkä on muututtava

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittäminen Valtiontalouden kehykset Hallitusohjelma Lainsäädäntöhankkeet Peruspalveluohjelma Paras- hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma

Lisätiedot

Asetus neuvolatoiminnasta, koulu ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 380/2009

Asetus neuvolatoiminnasta, koulu ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 380/2009 Asetus neuvolatoiminnasta, koulu ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta 38/29 Ptl 23.3.21 / Johtava hoitaja Anne Valtonen Asetuksen voimaantulo, sisältö

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset

Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Lasten, nuorten ja perheiden Kaste valtakunnalliset kuulumiset Yhdessä tehden Kaste etenee PaKasteen työseminaari III, Kuusamo Arja Hastrup, THL 18.3.2010 Arja Hastrup 1 Lasten, nuorten ja perheiden Kaste

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Lapset, nuoret, vanhemmuus nyky- Suomessa

Lapset, nuoret, vanhemmuus nyky- Suomessa Lapset, nuoret, vanhemmuus nyky- Suomessa Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lasten, nuorten ja perheiden osasto, THL Miten lapset ja nuoret voivat Suurin osa nuorista

Lisätiedot

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN?

MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? MITÄ NUORTEN PALVELUJA TULISI KEHITTÄÄ JA MITEN? Lastensuojelupalvelujen kehittäminen ja yhteistyö psykiatrisen hoitojärjestelmän kanssa Nuorten hyvinvointi ja pahoinvointi Konsensuskokous 2.2.2010 Kristiina

Lisätiedot

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki

Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen

Lisätiedot

KASTE ja lasten ja nuorten palvelujen uudistaminen

KASTE ja lasten ja nuorten palvelujen uudistaminen KASTE ja lasten ja nuorten palvelujen uudistaminen Lastenpsykiatripäivät 23.11.2009 Tytti Solantaus I Tausta KASTE Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2009-2015 (Mieli 2009) Palvelujen trendit ja ongelmat

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari

Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö. 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari Onko laman lapsista opittu mitään? Tiina Ristikari Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 8.3.2016 Onko laman lapsista opittu mitään/ Ristikari 1 Seuranta vuonna 1987 syntyneistä Aineistona

Lisätiedot

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA?

MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? MITEN TOIMIA, KUN VANHEMMALLA ON VAIKEAA? Perheaikaa 18.2.2016 Tytti Solantaus Lastenpsykiatri, emeritatutkimusprofessori Toimiva lapsi & perhe hankejohtaja (SMS) OMA TAUSTA Työ lasten ja perheiden parissa

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia LAPE-päivät 29.-30.5.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 1 29.5.2017 Hanne Kalmari hankepäällikkö LAPEn tavoitteisiin ja sisältöön

Lisätiedot

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008

PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 PERHEKESKUS PALVELUMALLINA 28. 29.8.2008 Perhekeskustoiminnan raamit ja rakenteet Riitta Viitala 1.9.2008 PERHEKESKUS Valtioneuvoston periaatepäätös 2003 PERHE hanke 2005 2007 Kumppanuushankkeena STM,

Lisätiedot

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa

Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Lapsuuden olosuhteet avainasemassa myöhemmässä hyvinvoinnissa Reija Paananen, FT, tutkija Lasten ja nuorten hyvinvointi ja terveys yksikkö, THL Oulu (Paananen & Gissler: Kansallinen syntymäkohortti 1987

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Keskeiset LAPE-periaatteet Osallisuus Tärkeänä

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015

SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ. prosessit ja vastuualueet SISUKAS-PROJEKTI 2015 SISUKAS VERKOSTOYHTEISTYÖ prosessit ja vastuualueet 2015 SISUKAS-PROJEKTI 2015 Lukijalle Sijoitettujen lasten elämään liittyy usein monia menetyksiä, muutoksia, vaihtuvia aikuisia ja kehityksen riskejä.

Lisätiedot

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto

Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi. Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto Nuorten työnhakijoiden hyvinvointi Tiina Ristikari, Erikoistutkija, YTT Lapset, nuoret, perheet- yksikkö Hyvinvointiosasto 20.4.2016 Tiina Ristikari 1 Taustaa Nuorten syrjäytyminen noussut voimakkaasti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM

Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi

LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi LAPE Pohjois-Pohjanmaalla Taloudelliset tavoitteet, lapsibudjetointi Projektipäällikkö Suvi Helanen LAPE, Toimiva arki suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi Lasten ja perhepalvelujen bruttokustannukset Pohjois-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari

Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari Miten vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia TerveSos Teemaseminaari 16.5.2013 Tarja Heino, Erikoistutkija, Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja talouden osasto Reija Paananen, Erikoistutkija, Lapset, nuoret

Lisätiedot

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012

Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut. Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 Kainuun perhekeskukset kokoavat lapsiperheiden palvelut Perhekeskus tiimivastaavat Terttu Karppinen Helena Saari 13.12.2012 PERHEKESKUSTEN PERUSAJATUKSET Luodaan koko perheen hyvinvointia tukevien seudullisten

Lisätiedot

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen uudistaminen kokonaisuutena Perusterveydenhuollon hoitotyön johtajien työkokous 10.4.2015 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Nykyiset palvelut eivät

Lisätiedot

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015 Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Lastenpsykiatristen palvelujen kysyntä Hyks 2500 lähetteet hyks koko vuosi lähetteet hyks lps

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Miten toimia kun perheellä ja lapsella on vaikeuksia?

Miten toimia kun perheellä ja lapsella on vaikeuksia? Miten toimia kun perheellä ja lapsella on vaikeuksia? Tytti Solantaus ja Mika Niemelä Oppilas- ja opiskelijahuollon kehittämispäivät Helsinki 1.12.2011 Lapsen kehityksestä ja kehitysympäristöistä Yhteispeli

Lisätiedot

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä

Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea

Lisätiedot

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla

Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla h Pirilän toimintakeskus- ajattelun taustalla Syrjäytymisen uhka Nuorisotyöttömyyden lisääntyminen Lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen Päihteiden käytön lisääntyminen Ammattitaitoisen

Lisätiedot

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup

Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,

Lisätiedot

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet

Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Erityisestä edistävään tulokset ja kehittämishaasteet Mielenterveystyön kehittäminen 1.8.2008 30.4.2009 Pekka Makkonen Marita Päivärinne Irmeli Leino Liisa Anttila ESITYKSEN SISÄLTÖ Case-työpaja työskentelyn

Lisätiedot

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Liite 1 Kaupunginhallitus 3.11.2014. Ulvila MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS Kaupunginhallitus 3.11.214 MERIKARVIA PORI LAVIA ULVILA KUNTAKORTTI 215 Kaupunginhallitus 3.11.214 Väestöennuste 212-24 Vuosi 212 22 225 23 235 24 9 8-6 199 1 176 136 113 117 7-14 136 1329 1336 1315 1278

Lisätiedot

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa

Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Varhaista tukea ja kumppanuutta rakentamassa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen uudistaminen Lasten Kaste kehittämistyö jatkuu Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Oppilashuollollinen tuki Yhteisöllistä Yksilökohtaista Yhteistyötahojen tärkeä merkitys

Lisätiedot

Julkisen sektorin uudisraivaajat

Julkisen sektorin uudisraivaajat Julkisen sektorin uudisraivaajat 2010-luvun julkisen sektorin uudisraivaajat ovat uudistusmielisiä julkishallinnon päättäjiä, johtajia ja kehittäjiä Uudisraivaajilla on halu... luoda pysyviä rakenteellisia

Lisätiedot

Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina. Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö

Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina. Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Ehkäisevä työ kustannuksia säästävänä investointina Jukka Mäkelä lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Taloudellinen ja sosiaalinen vauraus Taloudellinen vauraus:

Lisätiedot

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelusta Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo 21.11.2012 Janne Pajaniemi Lastensuojelulain kokonaisuudistus tuli voimaan 1.1.2008 Kaikkien lasten kehityksen turvaaminen Ongelmien ehkäiseminen

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Timo Aronkytö Terveyspalvelujen johtaja 1 Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mikä Vantaata vaivaa? Vantaalaisen hyvä mieli

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Koulu lapsen kehitysympäristönä: Mitä Lapset puheeksi menetelmä voi antaa?

Koulu lapsen kehitysympäristönä: Mitä Lapset puheeksi menetelmä voi antaa? Koulu lapsen kehitysympäristönä: Mitä Lapset puheeksi menetelmä voi antaa? Tytti Solantaus 6.5.2014 Esityksen sisältö Kehitysympäristön tehtävät ja opettaja/koulu Lapset puheeksi työ kouluissa Opettajien

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala_24042019

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Perhekeskus perheiden moniammatillisena kumppanina Kokkola, Perhekeskusseminaari

Perhekeskus perheiden moniammatillisena kumppanina Kokkola, Perhekeskusseminaari Perhekeskus perheiden moniammatillisena kumppanina Kokkola, Perhekeskusseminaari 26.2.2010 Marjatta Kekkonen, erikoissuunnittelija Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö, Lanu Mikä on perhekeskus?

Lisätiedot

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4.12.2018 Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten suotuisan kehityksen tukeminen, kun perheessä on vaikeuksia Menetelmien kehittäminen, tutkimus, koulutus ja juurruttaminen

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa

Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Kaksiportainen Lapset puheeksi - menetelmä koulun arjessa Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 5.11.2013 1 Lasten tilanteeseen reagoiminen Elämäntilanne muuttuu: Vanhempaa

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista

Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Säästöjä vai kustannuksia - lasten suojelun kustannuksista Ohjelmajohtaja L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O Arm feltintie 1, 00150 Helsinki Puh. (09) 329 6011 toim isto@lskl.fi Esityksen

Lisätiedot

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa

Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Varhainen tunnistaminen ja tuen piiriin ohjaaminen neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa Tuovi Hakulinen-Viitanen Tutkimuspäällikkö, Dosentti 13.9.2012 Tuovi Hakulinen-Viitanen 1 Säännölliset tapaamiset

Lisätiedot

Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti

Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti Lastensuojelun tehostettu perhetyö LASTEN KASTE 2014 2016, Lapin osahanke, Ranuan kunnan kehittämispilotti Ranuan kunnan kuntastrategia: hyvinvoiva kuntalainen, laadukkaat lähipalvelut Riskittömin perhekuntoutus

Lisätiedot

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen

Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Työpaja 3: Tuumasta toimeen: Koulujen ja oppilaitosten sekä psykiatrian yhteistyön vahvistaminen Tila: 2.Krs B276(akvaarioluokka) Virve Edlund ja Marjaana Karjalainen PKS LAPE, erityis- ja vaativin taso

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017

Lisätiedot

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria

Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt. Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria Toimivat ADHD:n kuntoutuskäytännöt Duodecim, Käypä hoito- seminaari Biomedicum 29.1.2015 Leena Pihlakoski Ayl, Tays/Lastenpsykiatria KH: Laatusuositus yhtenäinen tutkimusrunko kirjallinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa

Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Lapsibudjetointi maakunnan akatemiassa Ennakkotehtävä kunnille Suvi Helanen Muutosagentti Pohjois-Pohjanmaa Tarkoitus ja tavoite Ennakkotehtävän tarkoituksena on avata konkreettisesti lapsibudjetointia

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto

Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto Lyhyesti LAPEsta ja tehtävästämme Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluhuoltoryhmän mallinnos verkosto 22.1.2018 Maakunnalliset kehittämiskokonaisuudet Toimintakulttuurin muutos 11 maakuntaa Matalan

Lisätiedot

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi

ASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää

Lisätiedot

Monitoimijainen perhevalmennus

Monitoimijainen perhevalmennus Monitoimijainen perhevalmennus Ulla Lindqvist Projektipäällikkö, VTL, KM Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun hanke ulla.j.lindqvist@hel.fi Monitoimijainen perhevalmennus on esimerkki Perhekeskus toiminnasta,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 799/02.05.02/2012 223 Sosiaali- ja terveyskeskuksen osallistuminen STM:n Kaste II -ohjelmaan valmisteltavaan lasten ja nuorten palveluja kehittävään hankkeeseen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015

VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 20.10.2015 Terveydenhoitajan näkökulma sosiaalihuoltolakiin JOENSUUSTA Perustettu vuonna 1848, 284 asukasta Asukkaita 1.1.2015 75 041 Syntyvyys v 2014 768 lasta Asukastiheys

Lisätiedot

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio

Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Riitta Vartio Lapsen paras yhdessä enemmän Miten eroauttamista kehitetään pääkaupunkiseudulla? Lapsen paras yhdessä enemmän pähkinänkuoressa VARHAISKASVATUS, KOULU JA OPPILAITOKSET SISÄLLÖLLINEN KEHITTÄMINEN Yhteisöllisten

Lisätiedot

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS

Merikarvia MERIKARVIA PORI ULVILA PORIN PERUSTURVAKESKUS MERIKARVIA PORI ULVILA KUNTAKORTTI 6 Väestöennuste Huoltosuhde 3 ja ennusteet, ja 4 3 346, 4,6 3 4 8 79,8 8,9 8, 77 6 3 3 4 4 6 8 483 36 64-6 7-4 -64 6-74 7-84 8- yhteensä 3 4 4 *Tilastokeskus *Tilastokeskus

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 29.4.2014 EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN KÄSITE Käsite

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot