Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016



Samankaltaiset tiedostot
4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

PARKANON YHTENÄISKOULU

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Paunun koulun tiedotuslehti

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

KÄSIKIRJA KUUDESLUOKKALAISELLE 2016

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Perusopetuslain muutos

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

TERVETULOA! Ylöjärven lukion vanhempainilta Ryhmä 16X

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. Kolmiportainen tuki

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Luokanopettajan tilalle tulee useita aineenopettajia. Melkein kaikissa aineissa on eri opettaja.

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Paunun koulun tiedotuslehti

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

TULEVIEN SEITSEMÄSLUOKKALAISTEN JA HEIDÄN HUOLTAJIENSA INFOILTA

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Kempeleen kunta Liite 1

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

Kolmiportainen tuki Marjatta Takala

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Tavoitekeskustelu 7-9 lk.

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

JOUSTAVA PERUSOPETUS

Terva-Toppilan koulun käytänteet

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

LUKUVUOSITIEDOTE KUHANIEMEN KOULU HUOM! KOULUN VANHEMPAINILTA JÄRJESTETÄÄN TIISTAINA 7.9. KLO 18. Kahvinjuonnilla aloitellaan jo klo

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Oppilaan nimi: luokka: rehtori Hannu Isolauri (02) apulaisrehtori Matti Palmunen (02)

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Transkriptio:

1 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 kuva: Hannu Koivisto

2 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Arvoisat Paunun koulun oppilaat ja huoltajat Olemme aloittamassa uutta lukuvuotta valoisassa, värikkäässä ja viihtyisässä Paunun koulussa. Oppimisympäristön merkitys oppimiselle ja koulussa viihtymiselle on erittäin tärkeä. Tarkoituksenmukaiset tilat ja välineet edistävät oppimismotivaatiota, ja ihmisten välinen myönteinen ja kannustava asenne tukevat yhteisöllisyyttä. Paunun koulussa on hyvä opiskella ja tehdä työtä! Saamme joukkoomme 140 uutta 7.-luokkalaista, jotka toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kouluyhteisöömme! Korostamme kaikessa toiminnassamme turvallisuutta ja keskinäistä kunnioitusta, joiden toivomme edesauttavan sopeutumista uuteen opiskeluympäristöön. Koulun henkilökunta ja kaikki 8.- ja 9.-luokkalaiset ovat valmiita auttamaan uusia oppilaita perehdyttäessä Paunun kouluun ja sen käytänteisiin. Koulumme asiantunteva ja motivoitunut henkilökunta odottaa innolla uuden kouluvuoden alkua ja on aina valmis kannustamaan oppilaita ottamaan vastuuta oppimisestaan ja sitä kautta luomaan parhaat mahdolliset edellytykset löytää jokaiselle parhaiten soveltuva jatkoopiskelupaikka peruskoulun jälkeen. Toivomme vanhempien ja huoltajien olevan tiiviisti yhteydessä luokanvalvojaan ja eri oppiaineiden opettajiin. Kätevimmin se onnistuu WILMAohjelman avulla, johon jokainen huoltaja saa omat tunnuksensa. Mikään ei kuitenkaan voita henkilökohtaista yhteydenottoa ja tapaamista lapsen koulunkäyntiin liittyvistä asioista keskusteltaessa ja sovittaessa. Toivotammekin kaikki vanhemmat tervetulleiksi koululle! Alkavana lukuvuonna panostamme erityisesti uusien, 1.8.2016 voimaan astuvien opetussuunnitelmien valmisteluun. Koulut panostavat myös edelleen koulukiusaamisen ja oppilaiden syrjäytymisen ennaltaehkäisevään työhön ja koko kouluyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. Oppilaat otetaan entistä vahvemmin mukaan heitä koskevien asioiden suunnitteluun, ja heitä kannustetaan ottamaan enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja koulussa viihtymisestä. Huoltajilta saamamme palautteen pohjalta lv 2015-2016 parannamme työrauhaa ja kohennamme koulun siisteyttä. Koulussamme toimii vapaamuotoinen vanhempainneuvosto, joka kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Toivon näkeväni siellä mahdollisimman monta vanhempaa ja huoltajaa. Teidän mielipiteenne ja näkemyksenne koulunkäynnistä ovat meille äärimmäisen arvokkaita! Tavataan koulussa! Tuija Huikuri, rehtori

3 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koulun puhelinnumerot Rehtori Tuija Huikuri 040 702 8379 Kanslia Reetta Peltonen 040 569 7911 Apulaisrehtori Anu Piispanen 040 712 2488 Opettajat 0400 277 782 Erityisopetus Mari Lyyra 040 352 4266 Erityisopetus Ulla Arjola 040 533 7402 Opinto-ohjaus Hanna Härmälä 040 712 2489 Kotitalous 040 712 2501 Teknisen työn opetus 040 712 2502 Liikunta Leena Salonen 040 712 2473 Liikunta Ville Wacklin 040 712 2474 Terveydenhoito Petra Koljonen 040 774 0381 Jakelukeittiö/Katja Lampinen 040 712 2499 Kiinteistönhoitaja Hannu Oksanen 040 547 7161 Koulukuraattori Reijo Ahonen 040 726 3724 Koulupsykologi Tiina Isosaari 040 752 6302

4 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Luokat lk. t. p. yht. luokanvalvoja opinto-ohjaaja 7A 12 13 25 Anna-Mari Piippo Anna-Mari Piippo 7B 9 14 23 Anita Pesonen Anita Pesonen 7C 14 7 21 Maija Jääskeläinen Maija Jääskeläinen 7D 11 13 24 Marja Hartus Marja Hartus 7E 13 10 24 Anu-Susanna Metso A. Metso 7F 11 11 22 Juha Rytkönen Juha Rytkönen 7H 0 4 4 Soile Kukkonen Soile Kukkonen 8A 11 15 26 Kai Jokinen Hanna Härmälä 8B 14 11 25 Johanna Laitila-Paananen H.Härmälä 8C 11 14 25 Jarno Hihnala Hanna Härmälä 8D 15 11 26 Henna-Marjut Berg Hanna Härmälä 8E 13 11 24 Leena Salonen Hanna Härmälä 8H 0 3 3 Soile Kukkonen Hanna Härmälä 9A 14 13 27 Sari Luhtanen Hanna Härmälä 9B 7 13 20 Pasi Aho Hanna Härmälä 9C 9 16 25 Olli Raitio Hanna Härmälä 9D 14 11 25 Outi Alakoski Hanna Härmälä 9E 10 14 24 Kaija-Leena Soikkeli Hanna Härmälä 9F 11 14 25 Juha Puodinketo Hanna Härmälä 9H 4 0 4 Soile Kukkonen Hanna Härmälä

5 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koulun työajat Työ- ja lomapäivät Syyslukukausi 11.8.-19.12.2015 Syysloma 13.-19.10.2015 Joululoma 20.12.2015-6.1.2016 Kevätlukukausi 7.1.-4.6.2016 Talviloma 23.2.-1.3.2016 Pääsiäinen 3.-6.4.2016 Vappu 1.5.2016 Helatorstai Helatorstai 15.5.2016 Päivittäinen työaika (poikkeukset mm. ruokailuajoissa mahdollisia) tunti 7LK 8LK 9LK 1 8.00-8.50 8.00-8.50 8.00-8.50 2 9.00-9.45 9.00-9.45 9.00-9.45 3 10.00-10.45 9.55-10.40 9.55-10.40 RUOKAILU 10.40-11.20 RUOKAILU 10.40-11.20 4 10.55-11.40 11.20-12.05 11.20-12.05 RUOKAILU 11.40-12.15 5 12.15-13.00 12.15-13.00 12.15-13.00 6 13.15-14.00 13.15-14.00 13.15-14.00 7 14.05-14.50 14.05-14.50 14.05-14.50

6 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Opiskelu yläkoulussa Opiskelu yläkoulussa edellyttää oppilaalta: itsenäisyyttä kykyä hoitaa omat asiat, tehtävät ja työt vastuuntuntoa kotitehtävät on tehtävä säännöllisesti ilman vaivannäköä tulokset jäävät heikoiksi yhteistyöhalua ja taitoa, kykyä tulla toimeen erilaisissa ryhmissä erilaisten opettajien kanssa koulun sääntöjen kanssa erilaisten kavereiden kanssa koulutarvikkeista huolehtimista Mikäli oppilas hukkaa opiskelutarvikkeensa, hän on velvollinen hankkimaan itse uudet tilalle. Kotitehtävistä Useimmissa oppiaineissa annetaan lähes jokaisella tunnilla kotitehtäviä. Myös reaaliaineiden uskonto, historia, biologia, maantieto, fysiikka ja kemia läksyt tulee lukea kotona. Säännöllinen läksyjen lukeminen ja kotitehtävien tekeminen on edellytys koulussa menestymiselle. Läksyparkki Perusopetuslain 36 :n mukaan kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä suorittamaan tehtäviään. Koulussamme tämä toimii läksyparkin nimellä. Läksyparkki toimii maanantaista perjantaihin klo 13, 14 ja 15 kirjastossa. Läksyjen tekoa valvoo joko avustaja tai ao. aineen opettaja. Oppilaan läksyparkkiin määrännyt opet-taja laittaa Wilmaan asiasta tiedon. Näin opiskelet vierasta kieltä Oppitunnilla 1. Osallistu tuntiin aktiivisesti 2. Kuuntele äänitteet ja opettajan antamia ääntämismalleja tarkoin ja toista ne mahdollisimman huolellisesti. 3. Mieti aina vastaukset kysymyksiin, vaikka et tietysti aina saa itse vastata. 4. Kysy, jos sinulle jää jokin asia epäselväksi. 5. Alleviivaa opettajan mainitsemat asiat tekstistä. 6. Harjoitellessasi parin kanssa tai yksin omaan tahtiin keskity työhösi, älä kiirehdi turhaan, tarkista huolellisesti. Kotona 1. Lue kappaleen teksti useaan kertaan ääneen. 2. Opettele sanastosta kappaleen sanat.varmista osaamisesi sekä suullisesti että kirjallisesti esim. peittämällä paperilla ensin suomalainen teksti ja sitten vieraskielinen puoli. 3. Kiinnitä tekstissä huomiota alleviivattuihin asioihin. 4. Tee lopuksi työkirjan tehtävät. Valinnaisten kielten arvioinnista Mikäli oppilaan huoltaja pyytää, ettei oppilaan päättötodistukseen merkitä numeroarvosanaa valinnaisesta A2 tai B2-

7 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 kielestä, numeroarvosana jätetään pois ja todistukseen laitetaan poisjätettyjen arvosanojen tilalle merkintä "hyväksytty". Wilma Koulussamme on käytössä Wilma ohjelma tehostamassa tiedon kulkua koulun ja kodin välillä. Sen kautta saa tietoa mm. oppilaan työskentelystä, koearvosanoista ja poissaoloista. Vanhemmat voivat halutessaan seurata oppilaan poissaoloja ja tuntityöskentelyn arviointia päivittäin Wilmassa. Wilmaan kirjaudutaan tunnuksilla, jotka koulu on huoltajille toimittanut. Wilman internetosoite https://wilma.jamsa.fi löytyy myös koulumme sivulta. Toivomme, että vanhemmat lähettäisivät kouluun päin terveisiä Wilman välityksellä. Poissaolot Jos oppilas ei sairauden vuoksi jonain päivänä pääse kouluun, on huoltajan ilmoitettava siitä saman päivän aamuna luokanvalvojalle. Jos ilmoitusta ei tule, luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin. Kätevin tapa lähettää ilmoitus on Wilman viesti. Myös soittaminen, tekstiviesti tai sähköposti etunimi.sukunimi@jamsa.fi luokanvalvojalle käyvät. Mikäli oppilas sairastuu kesken koulupäivän, on hänen käytävä sopimassa kotiinlähdöstään terveydenhoitajan, luokanvalvojan, kyseisen oppitunnin pitäjän tai muun opettajan kanssa. Kun oppilas on ollut poissa oppitunnilta, hänen on omatoimisesti otettava selvää luokkakavereiltaan tai opettajalta tunnilla käsitellyt asiat ja kotitehtävät. Kokeesta poissaollut oppilas tulee seuraavaan rästikokeeseen suorittamaan kokeen. Mikäli oppilas on poissa koulusta muun kuin sairauden vuoksi, on siihen huoltajan aina anottava etukäteen lupa. Lomien anomista varten saa lomakkeen koulun kansliasta tai koulun nettisivuilta, luokanvalvojalle käy vapaamuotoinenkin kirjallinen anomus. Luvan myöntää 1-5 päiväksi luokanvalvoja ja sitä pidemmäksi ajaksi rehtori. Kun huoltaja anoo lomaa, hän myös ottaa vastuun siitä, että oppilas ei jää opinnoissaan jälkeen. Kun oppilas on luvatta poissa oppitunnilta, tai myöhästyy tunneilta kolme kertaa saman kuukauden aikana, niistä seuraa rangaistus. Rästikoe Jos oppilas on ollut poissa kokeesta, hänen on suoritettava tekemättä jäänyt koe rästikoetilaisuudessa. Jos oppilas ei osallistu rästikokeeseenkaan, voi opettaja merkitä kokeen tekemättömäksi. Rästikokeita järjestetään kokeen jälkeisen viikon tiistaina klo 14 tai sopimuksen mukaan. Seuraamukset Rangaistuksista ilmoitetaan oppilaan huoltajille lomakkeella, joka palautetaan allekirjoitettuna luokanvalvojalle. Koulun sääntöjen rikkomuksista ensisijainen rangaistusmuoto on kasvatuskeskustelu, johon kutsutaan myös vanhemmat. Kun keskustelut eivät tuota tulosta, määrätään oppilaalle jälki-istuntoa enintään 2 tuntia. Jos oppilas on saanut rangaistuksen, se on suoritettava annettuna ajankohtana. Mikäli hän ei jostain syystä voi tulla silloin, huoltajan on otettava yhteyttä luokan-valvojaan ja sovittava istunnon ajankohta. Syyttä rangaistusajankohdan siirtämisestä seuraa uusi rangaistus.

8 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Rangaistusmuotoja kasvatuskeskustelun ja jälki-istunnon ohella ovat oppilaalle määrättävä kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen. Rangaistuksen suorittamisen jälkeen koulu ei järjestä oppilaalle kotiinkuljetusta. Kaikki rangaistukset merkitään WIL- MAan. Matkapuhelimen ja viihdemedian käyttö kouluaikana Kännykkä ja MP3soitin tai vastaava tulee olla äänettömänä tai suljettuna oppituntien ja niihin verrattavien koulun tilaisuuksien aikana. Esillä oleva, leikittelyyn tai häirintään käytetty kännykkä tai soitin otetaan oppilaalta pois ja luovutetaan vasta koulupäivän päätyttyä takaisin oppilaalle. Em. laitteiden häiritsevästä käytöstä seuraa rangaistus. Tupakointi koulussa Tupakointi koulun alueella ja sen välittömässä läheisyydessä on tupakkalain nojalla kielletty. Myös koulun järjestyssäännöt kieltävät tupakoinnin. Kun oppilas jää tupakoinnista kiinni, hän saa jälki-istuntoa ja oppilashuoltoryhmä tekee asiasta ilmoituksen poliisille ja sosiaaliviranomaisille. Välipala Koulussamme tarjoillaan välipalaa klo 13 välitunnilla. Jos pitkän päivän vuoksi on välipalan tarvetta, niin oppilas tai huoltaja voi ostaa 1,50 euron hintaisia välipalalipukkeita kaupungintalon kassalta. Toki kotoakin voi evästä ottaa mukaan. Eväsleivät tai hedelmä ovat parempi vaihtoehto kuin karkit ja limsat. Opintoretket Oppilaat voivat tehdä mahdollisuuksien mukaan tutustumisretkiä kotimaassa. Tällöin koulun opettaja toimii retken johtajana ja lähettää matkasta tiedotteen kotiin. Koulu on vastuussa työsuunnitelmaan hyväksytyistä retkistä ja opintomatkoista, joiden sisällön on vastattava koulun tavoitteita. A2-kieltenopiskelijat järjestävät usein päättövuonna leirikoulun kohdekielimaassa. Koululaiskortin käyttäjille Jyväskylän Liikenne Oy tarjoaa kaikille koululaislipun käyttäjille mahdollisuuden kulkea Jyväskylän Liikenteen vuoroissa myös iltaisin, viikonloppuisin ja lomapäivinä kesäloma poislukien. Näin mm. kerhoihin, harrastuksiin ja kylällä käyntiin voi jatkossa käyttää koululaislippua niiltä alueilta, joilla vuorojen käyttö on mahdollista. Kortti oikeuttaa kulkemiseen ainoastaan Jyväskylän Liikenteen vuoroilla Jämsän ja Jämsänkosken alueella myös iltaisin. Keväällä kortit kerätään pois ja ne jaetaan oppilaille syksyllä uudelleen. Mitä tehdä kortin hukkuessa tai sen rikkoutuessa? Kun kortti hukkuu tai rikkoutuu siitä ilmoitetaan välittömästi koululle. Hukkuneen tai rikkoutuneen tilalle annetaan koululaiselle uusi kortti. Rikkoutuneesta kortista peritään 3,50 euron korttimaksu. Jos hukkunutta korttia ei löydy kahden viikon sisällä, oppilaalta peritään 3,50 euron korttimaksu.

9 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Autokoulun ajotunnit Ajotunnit pitäisi pyrkiä sopimaan kouluajan ulkopuolelle. Jos aikoja ei ole mahdollista saada ennen koulupäivää tai koulupäivän päätyttyä, niin menetellään seuraavasti: 1. Kokeen ajaksi ei saa sopia ajotuntia. 2. Ajotunnit tulisi pyrkiä sopimaan valinnaisainetunneille tai tasaisesti muille tunneille. Missään tapauksessa ei saa kaikkia ajotunteja sijoittaa saman teoriaaineen tunneille. 3. Ajotunnin sovittuaan oppilaan pitää pyytää kyseisen tunnin opettajalta lupa poissaoloon tunnilta ja selvittää tunnilla läpikäytävät asiat. 4. Oppilas toimittaa luokanvalvojalle ilmoituksen ennen ajotuntia (paperilla, tekstiviestillä, sähköpostilla) ajotunnin ajasta Wilmaan merkitsemistä varten. 5. Ajotunnille lähtiessään oppilas poistuu koulualueelta huoltajien vastuulla. Arviointi Perusopetusasetuksen (852/1998) 11 :n mukaan oppilas, joka on saanut vuosiluokan oppimäärään kuuluvissa oppiaineissa vähintään välttäviä tietoja ja taitoja osoittavan numeron tai sanallisen arvion, siirtyy seuraavalle vuosiluokalle. Oppilaalle, jonka vuosiluokan suoritus jossakin aineessa on hylätty, tulee varata mahdollisuus opetukseen osallistumatta osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Mahdollisuus voidaan antaa lukuvuoden koulutyön aikana tai koulutyön päätyttyä. Tässä ns. erillisessä kokeessa oppilaan osaamista voidaan selvittää monipuolisesti erilaisin suullisin ja kirjallisin sekä tarvittaessa myös muin näytöin, jotta oppilaalla on mahdollisuus osoittaa osaamisensa. Perusopetusasetuksen mukaan oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hän ei ole opintojen aikana eikä erillisessä kokeessa suorittanut vuosiluokan opintoja hyväksytysti. Hylätyistä arvosanoista huolimatta oppilas voi siis siirtyä seuraavalle luokalle, mikäli näin päätetään. Päätöksen edellytyksenä on, että oppilaan arvioidaan kykenevän selviytymään seuraavan vuosiluokan opinnoista hyväksytysti. Oppilas voidaan jättää luokalle, vaikka hänellä ei olisi hylättyjä suorituksia, jos sitä pidetään oppilaan yleisen koulumenestyksen vuoksi tarkoituksenmukaisena. Oppilaalla saattaa esimerkiksi olla useista oppiaineista välttäviä arvosanoja ja hänen perustietojaan ja - taitojaan sekä oppimisvalmiuksiaan on syytä vahvistaa ennen ylemmälle luokalle siirtymistä. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus tulla kuulluksi ennen päätöksen tekemistä. Oppilaan arvioinnista päättää kunkin oppiaineen opettaja tai jos heitä on useampia, opettajat yhdessä. Luokalle jättämisestä päättävät rehtori ja oppilaan opettajat yhdessä. Opettajan tulee noudattaa perusopetuslakiin ja -asetuk-

10 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 seen, opetussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen opetussuunnitelmaan kirjattuja oppilaan arvioinnin periaatteita ja menettelyjä. Nykyiset perusopetuksen oppilaan arviointia koskevat määräykset ovat vuodelta 2004. Oppilaan arviointi uudistui, kun Opetushallitus päätti uusista perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista kyseisenä vuonna. Uudistuksen yhtenä päätavoitteena oli selkeyttää oppilaan arviointia ja luoda yhtenäiset valtakunnalliset puitteet erityisesti päättöarvosanojen muodostamiselle. Oppilaan oikeusturvan kannalta on tärkeää, että päättöarvosanat on annettu samoin perustein. Päättöarviointi perustuu näyttöön siitä osaamisesta, jota oppilaalla on suhteessa opetussuunnitelmassa (tai HOJKS:issa) asetettuihin tavoitteisiin perusopetuksen päättyessä. Siksi on aivan oleellista, että oppilaalle taataan monipuolisesti ja riittävästi mahdollisuuksia osoittaa osaamistaan, jotta opettaja voi sitä arvioida. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan päättöarvosanan tulee perustua oppilaan osaamiseen perusopetuksen päättövaiheessa vuosiluokilla 8 9. Vuoden 2004 perusteissa on myös todettu, että oppilas on saavuttanut perusopetuksessa vaadittavat tiedot ja taidot välttävästi (5 on välttävä), mikäli hän pystyy osoittamaan jossain määrin kriteerien edellyttämää osaamista. Päättöarvosanaa korotettaessa toimitaan niin, että kun oppilas on vielä koulussa, koulu voi järjestää mahdollisuuksia antaa erilaisia suullisia, kirjallisia ja muita näyttöjä, joiden avulla oppilaat voivat osoittaa parantunutta osaamistaan. Mahdollisuuksia voidaan antaa normaalin opetuksen yhteydessä sekä erillisissä näyttötilaisuuksissa. Muunlaiset lisänäytöt kuin kirjalliset kokeet ovat tarpeen varsinkin taide- ja taitoaineissa ja kotitaloudessa, mutta niitä voidaan käyttää missä oppiaineessa tahansa. Oppilaan tuki Perusopetuksen lakimuutoksen (1.1.2011) sekä opetussuunnitelmamuutoksen myötä (1.8.2011) kunnissa otetaan käyttöön lähikouluperiaate, varhainen puuttuminen sekä kolmiportainen tuki. Tavoitteena on tuen tarpeen havaitseminen mahdollisimman varhain sekä tuen järjestäminen mahdollisimman paljon yleisen tuen tasolla. Kolmiportaisen tuen muodot ovat: yleinen tuki, tehostettu tuki sekä erityinen tuki. Yleinen tuki Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua tukea ja se on ensisijainen tuen järjestämisen muoto. Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ehkäisemään tehostetun ja erityisen tuen tarvetta. Yleisen tuen tukimuotoja ovat:

11 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 eriyttäminen joustavat ryhmittelyt kodin ja koulun yhteistyö tukiopetus osaaikainen erityisopetus oppilashuollon tuki oppilaanohjaus aamuja iltapäivätoiminta apuvälineet avustajapalvelut ohjaus ja tukipalvelut terapiat ym. koulun toimintaa tukevat asiat Tukiopetus Laki perusopetuslain muuttamisesta (642/2010) 16 määrittelee, että oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Aloite tukiopetuksen järjestämiseen tietylle oppilaalle voi tulla oppilaalta itseltään, opettajalta tai oppilaan huoltajalta. Kun yleisen tuen tukitoimet alkavat näyttää riittämättömiltä ja oppilaan on työlästä saavuttaa yleisopetuksen tavoitteita, opettajat laativat pedagogisen arvion oppilaan oppimisesta ja tarvittavista tukitoimista. Pedagoginen arvio käsitellään oppilashuoltoryhmässä ja sen perusteella arvioidaan tarve tehostettuun tukeen siirtymisestä. Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimi-sessaan tai koulunkäynnissään säännöl-listä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, tulee antaa tehostettua tukea hänelle laaditun oppimissuunnitelman (HOPS) mukaisesti Tehostetun tuen avulla tuetaan oppimista ja kasvua sekä ehkäistään oppilaan oppimiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen tai kehitykseen liittyvien ongelmien kasvamista ja monimuotoistumista, sekä estetään syrjäytymistä. Tehostetun tuen vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisesti. Jos oppilas ei enää tarvitse tehostettua tukea, hän voi siirtyä yleisen tuen piiriin. Silloin kun tehostettu tuki ei riitä laaditaan oppilaalle moniammatillisesti pedagoginen selvitys. Selvitys käsitellään oppilashuoltoryhmässä ennen erityisen tuen päätöstä. Erityinen tuki Kun oppilaalle annettu tehostettu tuki ei riitä, tehdään kirjallinen päätös erityisestä tuesta. Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja muusta perusopetuslaissa määritellystä tuesta. Erityisopetus järjestetään oppilaan edun mukaisesti ensisijaisesti muun opetuksen yhteydessä. Erityinen tuki on suunnitelmallista ja yksilöllistä oppilaan tukemista sekä tavoitteellista yhteistyötä oppilaan tarvitsemien muiden tukipalveluiden kanssa. Erityistä tukea saavalle oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjes-tämistä koskeva suunnitelma eli HOJKS. Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteena on vähentää perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäistä syrjäytymistä. Opetus järjestetään pienryhmämuotoisesti koulussa, työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä moniammatillista yhteistyötä sekä tuki ja neuvontapalveluita käyttäen. Joustavan perusopetuksen toiminta on tarkoitettu niille 7 9 luokkien oppilaille, joilla on

12 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 alisuoriutumista ja koulumotivaation puutetta sekä oppilaille, joita näyttäisi uhkaavan syrjäytyminen jatkokoulutuksesta ja työelämästä. Joustavan perusopetuksen oppilaalle laaditaan erityisopettajan ja oppilaan opettajien toimesta oppimissuunnitelma tai tarkistetaan hänelle jo aiemmin laadittua oppimissuunnitelmaa. Lisätietoja antavat: Erityisluokanopettaja Soile Kukkonen, p. 040533 7401 Erityisopettaja Ulla Arjola, p. 040533 7402 Erityisopettaja Mari Lyyra, p. 040352 426 Erityisopettaja Sari Valkonen p. 040 1536002 Tukioppilastoiminta on Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) alaista toimintaa ja sitä on pyöritetty koulullamme jo yli 20 vuotta. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussamme. Tukioppilastoiminnalla pyritään myös ennaltaehkäisemään kiusaamista sekä madaltamaan kynnystä kiusaamistapausten kertomisessa eteenpäin opettajille ja kummeille. Tukioppilas- ja kummikurssi järjestetään Oppilaskuntatoiminta Kaikki koulumme oppilaat kuuluvat oppilaskuntaan. Oppilaskunnan eri luokka-asteilta valitsema hallitus edustaa koko oppilaskuntaa. Hallituksen tehtävänä on koordinoida oppilaskunnan toimintaa, toimia linkkinä opettajien ja oppilaiden välillä, ideoida esityksiä ja ehdotuksia, kehittää oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia sekä ennen kaikkea toimia yhteishengen kohottajana koulussa. Oppilaskunnan hallitus järjestää koululla erilaisia tapahtumia, juhlia ja teemapäiviä ja pyrkii muutenkin piristämään arkea. Se toteuttaa myös syksyn nälkäpäiväkeräyksen ja päättää Taksvärkkipäivän keräyskohteesta. Hallitus on myös perinteisesti pyörittänyt koululla kahviota. Mikäli teillä on uusia ideoita toimintamme kehittämiseen, otamme niitä mielellämme vastaan. Tukioppilastoiminta koulussamme valinnaisaineena 8. ja 9. luokan oppilaille. 9.luokan kummikurssilaiset toimivat seitsemänsien luokkien kummeina ja järjestävät omalle kummiluokalleen mm. seiskojenpäivän, kummitunteja ja muuta mukavaa toimintaa. Lisäksi tukioppilaat järjestävät yhteisiä tapahtumia koko koululle mm. joulun ja ystävänpäivän aikoihin. Tukioppilasohjaajana toimii Johanna Laitila-Paananen, joka vetää myös kummikurssia.

13 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koulukiusaaminen Mitä koulukiusaaminen on? Kiusaamista on se, kun aiheutetaan tahallaan ja toistuvasti pahaa mieltä yhdelle ja samalle oppilaalle. Koulukiusaaminen voi olla sanallista eli nimittelyä, haukkumista tai pilkkaamista, fyysistä, kuten lyömistä, tönimistä ja potkimista tai epäsuoraa kiusaamista, jolloin joku jätetään toistuvasti porukan ulkopuolelle, hänestä puhutaan pahaa selän takana ja yritetään saada toisetkin välttämään häntä ja suhtautumaan häneen kielteisesti. Olennaisesti koulukiusaamiseen liittyy ympäröivän ryhmän vahvistava ja hyväksyvä käyttäytyminen. Kolme nyrkkisääntöä Toisia oppilaita ei saa kiusata Kiusattuja on yritettävä auttaa Syrjään jätettyjä oppilaita on pyrittävä ottamaan mukaan. Miten toimin kiusaamistilanteessa? Kerro jollekin aikuiselle, kun havaitset kiusaamista tai jos sinua kiusataan. Tue kiusattua olemalla hänelle ystävä. Puhu asiasta, hae apua mahdollisimman pian. Huumori avuksi. Osoita, että kenenkään ei tarvitse suostua kiusattavaksi. Osoita käytökselläsi, että et hyväksy kiusaamista. Vanhemmat, jos tiedätte tai epäilette lastanne kiusattavan, ottakaa yhteyttä välittömästi luokanvalvojaan tai koulukuraattoriin. Koulumme on mukana KiVa kouluhankkeessa, jonka tavoitteena on vähentää koulukiusaamista. Koulussamme toimii KiVa-tiimi, jonka jäsenien tehtävänä on toimia sovittelijoina koulussa.

14 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koulukuraattorin toiminta Paunun koulun koulukuraattorina toimii Reijo Ahonen. Repan työtehtäviin kuuluvat perinteiset koulukuraattorin tehtävät. Työtehtävät koostuvat pääasiassa asiakastyöstä ja opetussuunnitelman mukaisesta oppilashuoltotyöstä (esim. osallistuminen opiskeluhuoltoryhmiin). Asiakastyö pitää sisällään oppilaan ja myös vanhempien tapaamisia. Useimmiten oppilas tulee asiakkaaksi opettajan kautta, jolloin syynä on tavallisesti joku koulunkäyntiin liittyvä pulma. Niitä voivat olla mm. poissaolot, keskittymisvaikeudet, motivaatio-ongelmat, oppilaiden väliset ristiriidat. Toivottavaa on, että yhä useammin oppilas itse tai vanhemmat ottavat suoraan yhteyttä mieltä askarruttavissa asioissa. Parhaiten Repan tavoittaa soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Toimisto sijaitsee Paunun koululla toisessa kerroksessa. p. 040 7263724 reijo.ahonen@jamsa.fi Suun terveyden hoito Hampaiden reikiintyminen eli karies on yhä paheneva ongelma Sokeripitoisten ja happamien tuotteiden käytön lisääntyminen ja suun puutteellinen puhdistaminen näkyvät koululaisten hampaiden kunnossa. Juuri suuhun puhjenneet hampaat ovat alttiita reikiintymään jatkuvien happohyökkäysten vaikutuksista Reiät eivät periydy, eivätkä johdu huonosta hammasluusta. Paikkaaminen ei poista reikiintymisen syytä. Takimmaisten poskihampaiden puhkeaminen purentaan kestää jopa vuosia. Mikäli puhkeavia hampaita ei säännöllisesti puhdisteta, niihin kehittyy helposti reikiä. Kariesta eli hampaiden reikiintymistä ei ole vaikea ehkäistä. Jos terve koululainen noudattaa säännöllisiä ruoka-aikoja, juo janoonsa vettä, harjaa hampaansa fluorihammastahnalla aamuin illoin ja käyttää ksylitolia (esim. purkkaa) aterioiden jälkeen, riski hampaiden reikiintymiselle on pieni. Suun terveydenhuollossa hoitopalve-luja on kehitetty ja on siirrytty yksilöllisiin hoitoväleihin. Kutsut hammastarkastuksiin lähetään kotiin. Suun terveystarkastuksen suorittaa yhä useammin suuhygienisti. Hammashoitoloissa on tehostettu koululaisten suun itsehoitoa, esimerkiksi plakki värjäyksien avulla oppilaat näkevät tarkemmin omassa suussa olevat puhdistuksen ongelmakohdat. Yläasteella oppilaat saavat tarkastuksen yhteydessä henkilökohtaista neuvontaa hampaiden

15 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 hoidosta. Suun terveydenhoidon opetustunnit koululla pidetään 7. ja 9. luokkalaisille. Peruskoulun jälkeen nuorille ei enää lähetetä ajalla varustettuja kutsuja hammastarkastukseen vaan kehotuskirje, jossa muistutetaan itse varaamaan aika hammashoitolasta. 15 vuotta täyttäneeltä peruuttamaton poisjäänti maksaa 33,80 euroa. Suun terveydenhuollon keskitetty ajanvaraus: Jämsän hammashoitola Koulu ja opiskeluterveydenhuolto Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon tehtävä on tarjota ennaltaehkäiseviä ja terveyttä edistäviä peruspalveluja, tukea lapsen/nuoren tervettä kasvua ja kehitystä sekä koko perheen hyvinvointia. Kouluja opiskeluterveydenhuolto toimii moniammatillisessa yhteistyössä muiden lasten ja nuorten palveluiden toimijoiden kanssa sekä kiinteänä osana oppilashuoltoa. Valtioneuvoston asetuksen (VNA 380/2009) mukaan kouluiässä terveystarkastus tehdään peruskoulun jokaisella vuosiluokalla. Laajat terveystarkastukset tehdään 1-, 5-, 8-luokalla. Laajoissa terveystarkastuksissa terveydenhoitaja ja lääkäri sekä tarvittaessa muut lapsiperheen kanssa työskentelevät ammattihenkilöt yhdessä arvioivat lapsen terveydentilan lisäksi myös koko perheen hyvinvointia yhdessä vanhempien ja lapsen/nuoren kanssa. Opiskeluterveydenhuollossa terveydenhoitaja tapaa opiskelijan ensimmäisenä lukuvuonna. Lääkärin tarkastus toteutetaan 1. tai 2. lukuvuonna. Keskustelunaiheita ovat mm. elämäntilanne, voimavarat ja mahdolliset kuormittavat tekijät, opintojen sujuminen, seksuaaliterveys, mieliala ja päihteet. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20 110338 Ennen laajennettuun tarkastukseen tuloa huoltajat voivat yhdessä lapsen/nuoren kanssa koko perheen osalta mm. seuraavia asioita: lapsen/nuoren kokemus omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan ilonaiheet ja mahdolliset huolet päivärytmi; ravitsemus, liikunta, uni ja lepo arjen sujuminen ja siinä jaksaminen oppiminen ja koulunkäynti kiusaaminen päihteiden käyttö perhesuhteet, ystävät, tuki- ja sosiaalinen verkosto

16 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Paunun koulun terveydenhoitajana toimii Petra Koljonen, p. 040 774 0381, petra.koljonen@jamsa.fi Vastaanottoajat ovat ma - to klo 8 15.30 ja pe 8 14. Suuri osa terveydenhoitajan ajasta kuluu terveystarkastuksen parissa. Muissa asioissa vastaanotolle voi tulla ajanvarauksella. Yhteyden terveydenhoitajaan saa puhelimitse, s.postilla tai Wilman kautta. ajanvarausta esim. mieltä askarruttavissa asioissa, murheissa tai huolissa. Tapaturmat hoidetaan luonnollisesti ennen muita asioita. Koululaisen sairaanhoidolliset asiat, kuten perussairauksien seuranta ja hoito, kontrollit, pitkittyneet sairaudet kuten flunssat ym. hoidetaan terveyskeskuksessa, p. 020 638 3690. Koululääkärinä toimii Sirpa Kuusniemi. Hoitotunti on päivittäin klo 12-13, jolloin vastaanotolle voi tulla myös ilman Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tavoitteena on tukea oppilasta koulun arjessa, kehittää opiskelutaitoja ja itsetuntemusta sekä opettaa oppilasta hankkimaan tietoa koulutuksesta, ammateista ja työelämästä. Oppilaanohjaus muodostuu luokkamuotoisesta ohjauksesta ja pienryhmäohjauksesta sekä henkilökohtaisesta ohjauksesta. Kaikki 9.luokkalaiset käyvät opon luona henkilökohtaisessa ohjauksessa, jossa keskustellaan opintoihin, koulutukseen ja ammatinvalintaan sekä elämäntilanteeseen liittyvistä asioista. Myös 7. ja 8.luokkalaiset voivat halutessaan varata keskusteluajan. Työelämään tutustuminen (TET): 7. luokkalaisilla yksi TET-päivä omien vanhempien työpaikalla 8. luokkalaisilla TET-viikko keväällä 9. luokkalaisilla TET-viikko syksyllä sekä vapaaehtoinen TET-viikko keväällä Oppilaanohjaajina toimivat: 8. ja 9. luokat Hanna Härmälä, p. 040 7122489 7. luokkien luokanvalvojat ja 7H, 8H Soile Kukkonen Lisää tietoa Paunun koulun oppilaanohjauksesta löydät osoitteesta: http://www.peda.net/veraja/jamsa/ya/opintoohja us

17 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koululaisten fyysinen aktiivisuus Maailma on muuttunut yhä istuvammaksi ja arjen liikunta on vähentynyt. Liikunta ei enää välttämättä sisälly luonnostaan koululaisen päivään. Lapset ja nuoret ovat lihoneet ja heidän fyysinen kuntonsa on heikentynyt. Yhä harvempi lapsi ja nuori yltää viikon kokonaisliikuntaannoksellaan edes terveysliikuntasuositusten lähituntumaan. Lapset ja nuoret istuvat varsin paljon television ja tietokoneruutujen ääressä. Koulumatkojen kulkeminen ja asioiminen kävellen tai pyörällä on vähentynyt. Lyhyitäkin matkoja liikutaan yhä useammin autolla. Sosiaalisia suhteita hoidetaan kännyköillä ja netissä sen sijaan, että kavereita mentäisiin tapaamaan omin jaloin. Lapsi liikkuu luontevasti ja mielellään, kun siihen annetaan mahdollisuus. Lapsella liikunnan kokonaismäärä kertyy koko valveillaolon aikana tehdyistä suhteellisen lyhyistä suorituksista, välitunnit ovat tästä hyvä esimerkki. Vapaa-ajan liikunnassa avainasemassa ovat vanhemmat. Heidän tarjoamansa esimerkki on jälkikasvulle paras suunnannäyttäjä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempien täytyisi itse olla himourheilijoita. Liikuntaan kannustaminen ei tarkoita, että lasta pitäisi kuljettaa joka ilta ohjattuihin harjoituksiin. Lajin löytäminen ei ole tärkeää, vaan se, että lapsi liikkuu monipuolisesti ja erilaisissa ympäristöissä. Tärkeintä on omaehtoisuus, eli liikkuminen omasta halusta itselle luontevilla tavoilla. Kaverien kanssa pelailu, pihaleikit ja koko perheen yhteiset liikunnalliset hetket antavat lapselle mukavia elämyksiä ja kehittävät liikunnallisia taitoja. FYYSISEN AKTIIVISUUDEN PERUSSUOSITUS KOULUIKÄISILLE: Kaikkien 7-12-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1,5-2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Yli 2 tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. Ruutuaikaa viihdemedian ääressä saa olla korkeintaan 2 tuntia päivässä. Paunun alueella starttaa syksyllä 2015 Iloa liikkeellä hanke, jonka myötä oppilaita kannustetaan mm. välituntiliikuntaan.

18 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 Koulupsykologin toiminta Koulupsykologina työskentelee Tiina Isosaari. Toiminta-alueena ovat Vitikkalan, Paunun ja Kaipolan peruskoulut, ja pääasiallinen työhuone sijaitsee Vitikkalan koululla. Työn tavoitteena on oppilaan koulunkäynnin ja hyvinvoinnin edistäminen. Koulupsykologi on mukana oppilashuoltoryhmissä, selvittelee oppimisvaikeuksia ja kartoittaa tukitoimenpiteiden tarpeellisuutta. Vanhemmat voivat ottaa suoraan yhteyttä koulupsykologiin, jos heillä herää huoli lapsen oppimisesta tai kokonaiskehityksestä. p. 0407526302 (puhelinaika ti 9-10, muulloin jätä viesti yhteystietoineen) tiina.isosaari@jamsa.fi Seurakunnan nuorisotyö Koulupastorilla tapaat vuoden aikana seurakuntamme nuorisotyönohjaajia. Jaana Mäki-Arvela ja Antti Närhi vuorottelevat koulupastoreina aina joka keskiviikko klo 10.45. 11.30 koululla toisessa kerroksessa, tietokoneluokkaa vastapäätä. Meiltä kuulet, mitä toimintaa Jämsän seurakunnassa on nuorille. Luoksemme voi tulla juttelemaan mielessä pyörivistä asioista ja vaikka mitään erityistä juttua ei olisikaan, voi moikkaamassa käydä ihan muuten vaan. Tiedot tapahtumista, isoskursseista, nuortenilloista ja leireistä löytyvät siis koulupastorilta. Jämsän seurakuntanuorten uutisia voit lukea myös Facebookista ja Twitteristä. Muistathan myös meidän Yläaste + pallokerhon, joka on Paunussa tiistaisin klo 16.00 17.00. Nuorisotyönohjaajille voi myös soittaa: Jaana 050 5919378 Antti 050 5919383 Nuorisopsykiatrian poliklinikka Nuorisopsykiatrian poliklinikka palvelee 13-17-vuotiaita ja heidän perheitään erilaisissa psyykkisissä ongelmissa, jotka ilmenevät mm. koti-, koulu- ja ihmissuhdevaikeuksina, keskittymisvaikeuksina, masentuneisuutena, ahdistuneisuutena, jännittyneisyytenä, pelkoina, syömishäiriönä ja unettomuutena. Nuorisopsykiatrian poliklinikan tutkimusjakso sisältää yksilö- ja perhekäyntejä sekä tarvittaessa verkosto-tapaamisia, joiden perusteella valitaan sopiva hoitomuoto. Lisäksi annetaan neuvontaa ja konsultaatioita. Palvelut ovat maksuttomia. Poliklinikka toimii ajanvarauspoliklinikkana ja sinne tarvitaan lähete. Lähetteen voi

19 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 lääkärin lisäksi laatia myös kouluterveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä, koulupsykologi tai -kuraattori. Poliklinikalla toimii liikkuvan nuorisopsykiatrisen konsultaation (KOLIKKO) työntekijä, joka koulun tai muun viranomaisen pyynnöstä voi tavata ilman lähetettä nuorta tai perhettä yhdessä viranomaisen kanssa esim. koululla tilanteen ja hoidontarpeen arvioimiseksi. Kolikkotyöntekijä tekee myös lyhyitä hoitointerventioita poliklinikan ulkopuolella. Osoite: Sairaalantie 11, 42100 Jämsä, puh. 040 152 0055 Avoinna: ma to klo 08.00 16.00 pe klo 08.00 14.00 Toimisto avoinna: ti ja to klo 08.00-15.00 Henkilökunta: lastenpsykiatrian erikoislääkäri Kauko Julma psykologi Tiina Pynnönen sairaanhoitajat Sirpa Iivari ja Arja Rytkönen osastonsihteeri Anitta Tiainen Koulutapaturmat Koulussa ja koulumatkalla oppilaalle sattuneen koulutapaturman hoito on oppilaalle maksuton. Koulumatkalla tarkoitetaan koulun ja kodin välistä, lyhintä jalankulkukelpoista reittiä. Jämsän kaupunki on vakuuttanut perusopetuksen oppilaat ja lukion opiskelijat vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella. Vakuutus on voimassa koulussa, koulumatkoilla sekä otettaessa osaa koulun työsuunnitelman mukaiseen toimintaan esim. leirikoulu ja retket. Jämsän kaupungin vakuutusyhtiönä toimii Pohjola. Tapaturmasta on heti ilmoitettava luokanopettajalle/ luokanvalvojalle sekä koulun kansliaan. Oppilas on ohjattava julkisen terveydenhoidon palvelujen piiriin (kouluterveydenhoitajan, terveyskeskuksen, keskussairaalan tai hammashoitolaan puoleen tapaturman laadusta ja vakavuudesta riippuen). Myös silloin, jos vanhemmat vievät oppilaan lääkäriin, tulee ensisijaisesti käyttää julkisen terveydenhuollon palveluita. Koulut huolehtivat tapaturmailmoituksen

20 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 täyttämisestä ja toimittavat sen viivyttelemättä sivistystoimialan hallintopalveluihin. Tapaturmailmoitus täytetään aina tapaturmatilanteissa, vaikka lääkärin hoitoa ei heti tarvittaisikaan. Koulussa sattuneena pidetään tapaturmaa, joka tapahtuu opetustyön aikana tai muussa koulun järjestämässä tilaisuudessa ja on äkillinen, odottamaton tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta. Jos oppilaan/opiskelijan koulutapaturma on sattunut koulumatkalla tai vaatii hoitoa vasta koulupäivän jälkeen, niin tällaisissa tapauksissa on asiasta ilmoitettava mahdollisimman pian koululle ja noudatettava ylläolevia ohjeita. Koulutapaturman ollessa kyseessä on terveysviranomaiselle mainittava, että kyseessä on koulutapaturma, jolloin lasku tullaan osoittamaan huoltajalle. Huoltajalle aiheutuneiden kustannusten korvaaminen Koulutapaturman aiheuttamat välittömät kuljetuskustannukset (kuljetus taksilla ensiapuun) ja myöhemmin tarvittaessa järjestettävät koulukuljetukset kaupunki maksaa suoraan kuljetuspalvelun tuottajalle. Muut koulutapaturman aiheuttamat kustannukset (mahdollinen ambulanssikuljetus, lääkärissäkäynnit matkakuluineen jne.) tulevat huoltajan ensin maksettavaksi. Tositteet näistä kustannuksista ja mahdolliset matkakorvauslaskut toimitetaan koululle tai sivistystoimialan hallintopalveluihin (Kelhänkatu 3, 42100 Jämsä). Vakuutusyhtiö korvaa kustannukset suoraan huoltajalle. Turvallisuus Paunun koulussa Jokaisella on oikeus opiskella ja työskennellä koulussa turvallisin mielin. Rauhallinen ja reipas käytös ehkäisee helpoiten tapaturmat ja vaikuttaa myönteisesti viihtyvyyteen. Järjestyssäännöt ja muut annetut ohjeet opettelemalla ja niitä noudattamalla jokainen huolehtii omalta osaltaan turvallisuudesta. Koulussamme on paljon portaita ja käytävätasanteita, joissa juokseminen, töniminen tai tavaroiden pudottaminen aiheuttavat hengenvaaran. Kaikenlaiseen vaaralliseen käytökseen puututaan ankarasti, ja sääntöjen rikkomiset tutkitaan valvontakameroiden tallenteilta. Ilkivaltaiset teot ja varastamiset selviävät parhaiten, kun jokainen kertoo havainnoistaan heti lähimmälle aikuiselle. Teot näkyvät myös kameratallenteilta, tarvittaessa poliisin kanssa tutkien. Kouluun ei tule ottaa mukaan arvokkaita esineitä tai suuria summia rahaa. Jos ilmenee tarve tuoda esimerkiksi arvokas soitin kouluun, sen säilyttämisestä kannattaa kysyä etukäteen henkilökunnalta. Kaikki annetut tietokoneiden käyttäjätunnukset salasanoineen täytyy pitää vain omana tietona. Sama koskee säilytyslokeroiden koodeja. Jos salasanoja tai koodeja joudutaan vaihtamaan toistuvasti samalle henkilölle tiedon leviämisen tai oman unohtelun vuoksi, koulu/tietohallinto voi veloittaa lisätyöstä tai esimerkiksi evätä tietokoneiden käytön. Koulupoliisi käy tarvittaessa koulussamme mm. vanhempainilloissa

21 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 puhumassa poliisin roolista koululaisten parissa. Paunun koulussa on automaattinen paloilmoitinjärjestelmä. Palohälytyksen sattuessa poistutaan koulurakennuksesta ja piha-alueilta kokoontumispaikalle jäähallin taakse. Tilanteen vaatiessa oppilaat ja henkilökunta käsketään varakokoontumispaikalle, jonne mennään kuulutuksen ja henkilökunnan ohjeiden mukaan. Luokanvalvojat antavat evakuoitumisesta sekä paloilmoituksen tekemisestä tarkemmat ohjeet. Sisäkenkien käyttö on välttämätöntä evakuoitumistilanteiden takia. Poistuttaessa koulusta hätätilanteessa tai harjoituksessa käytetään lähintä reittiä ulos, jolloin kenkiä tai ulkovaatteita ei voida hakea naulakoilta talvellakaan. Turvallisia koulupäiviä! Veijo Rössi, turvallisuuspäällikkö Paunun koulun opettajat PAA Aho Pasi, biologia, maantieto, 9B ULA Arjola Ulla, erityisopetus OUA Alakoski Outi, englanti, ruotsi, italia, 9D HMB Berg Henna-Marjut, äidinkieli, 8D MAR Hartus Marja, matematiikka, fysiikka, kemia, 7D JAH Hihnala Jarno, tekninen työ, 8C JUH Holm Jukka, kuvataide TUI Huikuri Tuija, englanti, rehtori HAH Härmälä Hanna, oppilaanohjaus KAJ Jokinen Kai, matematiikka, fysiikka ja kemia, 8A MAJ Jääskeläinen Maija, kotitalous, 7C LAK Kangastalo Laura, musiikki ANK Kukkonen Anu, kotitalous SOK Kukkonen Soile, erityisluokanopettaja, 7-9H JLA Laitila-Paananen Johanna, 8B, saksa, tukioppilaskurssi, oppilaanohjaus LUS Luhtanen Sari, englanti, 9A MAL Lyyra Mari, erityisopetus LEL Lähdesmäki Leena, äidinkieli CHM Matveinen Christa, kotitalous ASM Metso Anu-Susanna, matematiikka, fysiikka, kemia, 7E HeMä Mäkelä Heidi, matematiikka EIM Mäki-Jaakkola Eija, kotitalous, virkavapaalla lv 2015-2016 PÄN Noppari Päivi, historia ja yhteiskuntaoppi ANN Nurmi Antti, liikunta ANP Pennanen Anne, matematiikka, fysiikka ja kemia ANI Pesonen Anita, englanti, ruotsi JPE Petäjä Jussi, musiikki, virkavapaalla 31.12.2015 saakka

22 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 AMP ANU JUP OLR PRI HER JUR VER LES KLS ETO SVA PÄV VIW Piippo Anna-Mari, matematiikka, fysiikka, tietotekniikka Piispanen Anu, tekstiilityö, matematiikka, apulaisrehtori Puodinketo Juha, biologia, maantieto Raitio Olli, uskonto, historia, yhteiskuntaoppi, 9C Rinne Päivikki, ruotsi, ranska Ristaniemi Heli, kotitalous Rytkönen Juha, tekninen työ, uskonto Rössi Veijo, matematiikka, fysiikka ja kemia Salonen Leena, liikunta, terveystieto, 8E Soikkeli Kaija-Leena, äidinkieli, 9E Toivola Erja, venäjä Valkonen Sari, erityisopetus Viitanen Päivi, liikunta, psykologia Wacklin Ville, liikunta, terveystieto Paunun koulun ATK-laitteiden käyttösäännöt Koulujen tietokoneita pyritään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti opetuksessa. Oppilaita ohjataan tulevaisuuden tietoyhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi. Minkään järjestäytyneen yhteiskunnan toiminta ei ole mahdollista ilman selkeitä sääntöjä sekä tietoa yhteiskunnan jäsenen oikeuksista ja velvollisuuksista. Koulun tehtävänä on laatia sekä oppilaille että henkilökunnalle tietotekniikan käytön osalta säännöt, joiden noudattamiseen kaikki sitoutuvat. Koulujen käyttöön on uskottu varsin mittava määrä tietotekniikkaa, jonka tehokkaasta ja huolellisesta käytöstä me kaikki olemme vastuussa. Sekä oppilaiden että opettajien oikeusturvan kannalta on tärkeää, että yhdessä hyväksytyt tai työnantajan määräämät säännöt ovat käytettävissä myös kirjallisessa muodossa. Alaikäisten oppilaiden vanhempien ja huoltajien on myös tunnettava säännöt. 1 Luokkiin, joissa on tietokoneita, ei saa mennä ilman opettajan lupaa tai sovittua käyttövuoroa. Koulupäivän aikana opettajat voivat päästää oppilaita työskentelemään tietokoneilla ilman valvontaa sillä ehdolla, että luokan avannut opettaja huolehtii myös luokan sulkemisesta ja vastaa siellä tapahtuvasta toiminnasta. Koulun tietokoneita käytetään vain opiskelutarkoituksiin opettajan antamien ohjeiden mukaisesti. 2 Jokainen tietokoneen käyttäjä on osaltaan vastuussa siitä, että luokassa vallitsee työrauha ja työympäristö pysyy siistinä ja hyvässä järjestyksessä. ATKluokassa syöminen ja juominen on ehdottomasti kielletty. Vältä myös näytön kuvaruudun koskettelua sormilla. 3 Kukaan käyttäjä ei koskaan saa yrittää käyttää kenenkään muun käyttäjätunnusta eikä sellaisia järjestelmiä eikä tiedostoja,

23 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 joihin hänellä ei ole käyttöoikeutta. Oppilaiden tulee itse muistaa oma käyttäjätunnuksensa ja salasanansa. Salasanan unohduttua oppilaan tulee itse ottaa yhteyttä ATK-vastuuhenkilöön uuden salasanan saamiseksi. Kukin käyttäjä on aina itse vastuussa oman tunnuksensa alla tapahtuvasta toiminnasta. 4 Koulun tietokoneet ovat opetusvälineitä ja niitä saa käyttää vain opettajan luvalla. Verkkolaitteisiin ei saa koskea. Verkkojohdot saa kiinnittää seinillä oleviin rasioihin vain ATK-vastuuhenkilö. 5 Tietokoneita käytetään huolellisesti. Koneiden asetuksia ei saa muuttaa. Jos työsi vuoksi joudut muuttamaan näytön asetuksia, palauta ne ennalleen ennen kuin lopetat työskentelyn. Koneelle tai koneen työpöydälle ei saa tallentaa tiedostoja ilman opettajan lupaa. Kaikki tallennukset tehdään verkkolevylle (Masema). 6 Tiedostojen imurointi koulun koneille on kiellettyä ilman opettajan lupaa. Koneissa saa käyttää vain niitä ohjelmia, joiden käyttö on koulun puolesta hyväksytty. Muiden kuin koulun omistamien pelien pelaaminen on kiellettyä. Myös Internet-pelien pelaaminen on kiellettyä, koska ne kuormittavat tarpeettomasti koulun verkkoa. 7 Koulun koneisiin ei saa luvatta asentaa mitään ohjelmia, ei edes väliaikaisesti. Asennusoikeus on vain ATKvastuuhenkilöillä. Luvattomasti asennetun ohjelman käyttö on yhtä vakava rikkomus kuin sen asentaminen. 8 Verkkoympäristössä ei saa mennä toiselle koneelle ilman opettajan lupaa. Verkkoasetusten muuttaminen on ehdottomasti kiellettyä, koska siitä aiheutuu sekä koulun että koko seutukunnan tietoverkolle vakavia häiriöitä. 9 Internet-viestinnässä noudatetaan asiallisuutta ja hyviä tapoja. Internetyhteyksien käyttäjänä olet aina myös koulun edustajana maailmalla ja siten vaikutat osaltasi siihen, millaisia yhteyksiä meillä on tulevaisuudessa käytössämme. 10 Koulun laitteistolla on ehdottomasti kiellettyä edes avata internetsivuja, jotka -ovat epäsiveellisiä, -sisältävät väkivaltaa, -sisältävät pornografiaa, pedofiliaa tai saatananpalvontaa, -ovat Suomen lakien ja hyvien tapojen vastaisia, -sisältävät huonoa kielenkäyttöä tai ovat chat-sivuja. 11 Omien muistitikkujen, CD-levyjen ym. käyttäminen on mahdollisten virusten vuoksi kiellettyä. 12 Tulostaminen tapahtuu vain opettajan luvalla. Koulun tulostimilla saa tulostaa vain kouluun ja opiskeluun liittyviä töitä. Käytä tulostamiseen ensisijaisesti mustavalkotulostinta. 13 ATK-laitteiden sekä niiden sisältämien ohjelmien sekä Internetin käytössä on noudatettava tekijänoikeussäännöksiä. Koulun verkkoon asennettuja ohjelmia ei saa kopioida omaan käyttöönsä. 14 Koulun koneilla ei saa tehdä kaupallisia tilauksia ilman vanhempien ja opettajien lupaa. 15 Käyttäjä on aina velvollinen ilmoittamaan ATK-vastuuhenkilölle tai jollekin muulle opettajalle havaitsemistaan puutteista, teknisistä ongelmista, vioista ja mahdollisista laittomista ohjelmista.

24 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 16 Tietokoneiden sekä niiden oheislaitteiden ja ohjelmien tahallinen vahingoittaminen johtaa normaalin käytännön mukaisesti korvausvelvollisuuteen. Vahingonaiheuttaja joutuu henkilökohtaisesti maksamaan aiheuttamansa vahingot. 17 Minkä tahansa edellä mainitun säännön rikkomisesta seuraa tietokoneiden käyttöoikeuden menettäminen määräajaksi tai kokonaan. Tekijänoikeuslain rikkomisesta sekä laittomien ohjelmien asentamisesta tai käyttämisestä koulun koneissa vastaa suoraan tekijä siten kuin Suomen laissa määrätään. Lain rikkominen johtaa poliisitutkintaan. Koululla on oikeus jäljittää ja tutkia sellaisia lähetettyjä viestejä ja toimintoja, joista on ollut haittaa tai jotka ovat olleet hyvien tapojen vastaisia. Muistathan, että vahingonaiheuttaja on aina korvausvelvollinen. Omien tietokoneiden käyttö Paunun koulussa Paunun koulussa ei tällä hetkellä ole vielä mahdollista olla langattomassa verkossa. Oppilaiden on luvallista tuoda ja käyttää omaa tietokonettaan koulun tiloissa omalla vastuullaan. Oppitunneilla oman laitteen (kännykkä, tabletti, kannettava) käyttö on kuitenkin pääsääntöisesti kiellettyä. Opettajalla on kuitenkin mahdollisuus myöntää oppilaalle lupa oman laitteen käyttöön omalla tunnillaan, mikäli hän katsoo sen tarpeelliseksi. Oppilaat voivat käyttää kannettaviaan muistiinpanojen tekemiseen, tiedonhakuun verkosta, erilaisiin kirjoitustehtäviin ja verkkooppimisympäristöissä tapahtuvaan työskentelyyn. Oma laite ei ole välttämätön, koska koulu tarjoaa jokaiselle välineet, jos oppitunnin ohjelma perustuu toimintaan verkossa. Oppilaan päätelaitteen tulisi olla sellainen, että sillä pääsee langattomaan verkkoon. Lisäksi kirjoittamisen ja kuvioiden ja kaavioiden piirtämisen tulisi onnistua helposti. Kännykät soveltuvat usein tiedonhakutehtäviin mutta kirjoittaminen niillä on varsin vaivalloista. Omien kannettavien käyttö oppitunneilla on tarkoitettu oppimista varten. Viihdekäyttö ei kuulu tunneille vaan vapaa-ajalle. Oma kannettava on vastaava oppimisen apuväline kuin esim. laskin, oppilas vastaa itse ylläpidosta ja vakuutuksista. Näin ollen myös laitteen lataaminen tapahtuu muualla kuin koulussa.

25 Paunun koulun tiedotuslehti 2015-2016 KOHTELIAISUUS ON KAUNISTA Paunun koulun järjestyssäännöt Muistan auttaa, kiittää ja tervehtiä. Kielenkäyttöni on asiallista. Pukeudun tarkoituksenmukaisesti ja sään huomioiden. Ulkovaatteet jätän sisään tullessani naulakkoon. Annan toisille työrauhan Käytän huolellisesti ja vain luvan kanssa muiden myös koulun omaisuutta. Olen rehellinen. Kunnioitan toistemme työtä, siksi keskityn ja osallistun opetukseen saamieni ohjeiden mukaan. Opetusta häiritsevät laitteet ja esineet pidän suljettuna repussa, taskussa tai pulpetissa oppitunnin ajan. Saavun ajoissa oppitunneille ja muihin koulun tilaisuuksiin. Välitunnilta siirryn viivyttelemättä tunnille ja tunnilta välitunnille. JÄRJESTYS SE OLLA PITÄÄ Noudatan opettajan ja muun henkilökunnan antamia ohjeita. Pysäköin polkupyörät, mopot, moottoripyörät ja autot koulupäivän ajaksi niille varatuille paikoille. Välitunnit vietän koululla erikseen määrätyllä välituntipihalla. Välituntileikkeihin ja peleihin osallistuessani sitoudun yhteisiin sääntöihin. Huoltajani ilmoittaa sairauspoissaoloni kouluun ja anoo luvan muuhun poissaolooni hyvissä ajoin etukäteen (luokanopettaja/ -valvoja enint. 5 pvää, rehtori yli 5 pvää) TOIMIN MUIDEN KANSSA RAKENTAVASTI Hyväksyn toisten erilaisuuden, kunnioitan kavereideni koskemattomuutta ja jos huomaan kiusaamista, ilmoitan siitä kouluni aikuiselle. Osaan kuunnella muidenkin puheenvuoroja ja vältän toisten päälle puhumista. Pyydän puheenvuoroni viittaamalla. Yhteisissä töissä tavoittelen parasta mahdollista yhteistä työn tulosta. SELVITÄMME YHDESSÄ ONGELMATILANTEET Jos sattuu jokin vahinko, ilmoitan asiasta vastuussa olevalle aikuiselle tai lähimmälle opettajalle Pyydän koulumme aikuiselta apua tilanteissa, joita en osaa itse tai yhdessä kavereiden kanssa ratkaista. VIIHTYISYYDEN LUOMME ITSE Huolehdin omalta osaltani työrauhasta. Liikun sisätiloissa rauhallisesti. Siivoan työskentelyni lopuksi työpisteeni ja huolehdin omalta osaltani muustakin ympäristöni siisteydestä. RUOKAILEN ASIALLISESTI Hyvät tavat lisäävät viihtyisyyttä myös ruokailussa Syön riittävästi jaksaakseni opiskella koko päivän. Palautan astiat sovittuun paikkaan