Sanomalehdet koulutiellä 50 vuotta sanomalehtien ja koulujen yhteistyötä Pirjo-Riitta Puro. Kustantaja Bod Books on Demand, Helsinki. 288 sivua. Sanomalehtien ja koulujen säännöllinen, valtakunnalliseksi katsottava yhteistyö alkoi aktiivisen historian lehtorin uskosta sanomalehteen erinomaisena ja havainnollisena oppimateriaalina lukion yhteiskuntaopin opetuksessa. Virikkeitä oli saatu muista Pohjoismaista ja ennen kaikkea Ruotsista, jossa toiminnan käynnistivät opetusviranomaiset vuonna 1963. Suomessa Sanomalehtien Liitto järjesti ensimmäisen opettajakurssin sanomalehden opetuskäytöstä kesällä 1964 ja historian opettajien aloitteesta. Sanomalehdet kärvistelivät 1960-luvulla suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, eivätkä kustantajat tai päätoimittajat olleet innostuneita mahdollisesti uusia kulueriä tuottavista hankkeista. Sanomalehtien Liiton johdossa, sekä toimistossa että johtokunnassa, oli kuitenkin henkilöitä, jotka uskoivat sanomalehtien opetuskäytöllä olevan myös lehdistön etujen mukaisia tavoitteita, ja näin päädyttiin opettajakurssien järjestämisen lisäksi toimittamaan aiheeseen liittyvät ensimmäiset julkaisutkin. Suomeen rakennettiin 1970-luvulla peruskoulu, ja sen mukana kehitettiin myös suomalainen joukkotiedotuskasvatuksen malli. Samaan aikaan Länsi- Eurooppaan ja Suomeenkin pienellä viiveellä levisi voimakas vasemmistolainen aatevirtaus. Läpipolitisoituneella 1970-luvulla vasemmistolaiseen ideologiaan perustuva joukkotiedotuskasvatuksen malli ei kuitenkaan juurtunut peruskoulun arkeen. Vain harvoilla opettajilla oli edes taitoja opettaa oppilaita kovin kriittisiksi
ja itsenäisesti kantaa ottaviksi joukkotiedotuksen kuluttajiksi, kuten joukkotiedotuskasvatuksen tavoitteissa toivottiin. Tiedotusvälineitäkin oli kouluissa tarjolla niukasti, edes sanomalehtiäkään ei saatu tilata. Opetus oli opettajien omien lehtitilausten ja oppilaiden kotoa tuomien lehtien varassa. Sanomalehtien Liiton järjestämät opettajien kesäkurssit olivat useille opettajille ainoa keino saada koulutusta joukkotiedotuskasvatukseen, vaikkakin lehdistökeskeisesti. Vasta vuonna 1974 kouluhallitus ja ammattikasvatushallitus antoivat luvan sanomalehtien tilaamiseen, edellyttäen kuitenkin, että kouluun tilataan kaikkien eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden äänenkannattajat. Tämä oli opettajienkin toivomus tasapuolisen kuvan saamiseksi. Aluksi lupa koski kahden kuukauden tilausta, myöhemmin se pikkuhiljaa venyi pitemmäksi. Kouluhallituksen tiukka valvonta ja myös rahan puute aiheuttivat ongelmia sanomalehtien opetuskäytön lisäämiselle. Vaatimus poliittisesta tasapainosta lehtien tilauksissa vaikutti opettajien mielessä pitkään vielä 1990-luvullakin, vaikka nämä ohjeet oli jo kumottu. Kun koulujen kehittämistyötä siirrettiin lääninhallitusten kouluosastoille 1980-luvun alkupuolella, tekivät sanomalehdet aloitteita läänikohtaiseen yhteistyöhön. Yksittäinen lehti ei saanut toimia kouluissa, vaan niitä piti lähestyä kaikkien läänissä ilmestyvien sanomalehtien yhteisrintamana. Kouluhallinto omalla tavallaan pakotti sekä levikistä että politiikasta kilpailevat lehdet yhteistyöhön. Lehtien kannalta oli ongelmallista, että läänien rajat eivät läheskään aina olleet lehden levikkirajoja. Lääninhallitusten kouluosastot tulivat vastaan tarjoamalla postituspalveluja ja työhuoneita läänien toiminnanohjaajille eli lehtien palkkaamille
opettajille, jotka joko kokopäiväisesti tai oman työnsä ohella veivät tietoa sanomalehtiopetuksesta kouluihin. Tästä alkoi alueellisen toiminnan vilkas vuosikymmen, joka päättyi pikkuhiljaa 1990-luvun aikana laman, läänien lopettamisen ja uusien koululakien seurauksena. Jo 1970-luvulta on peruja myös se hyvä ja säilynyt periaate, että Nuoret lukijat - ja Sanomalehti opetuksessa -toiminnassa lehdet eivät kilpaile, vaan ideat ovat jaettavissa ja nuorten lukutottumusten edistäminen on kaikkien lehtien yhteinen etu. Kun yhteistyöryhmät purkautuivat, lehdet joutuivat itse suunnittelemaan koulutoimintansa ja luomaan yhteydet. Tämä tarkoitti myös sitä, että lehdissä entistä useampi henkilö paneutui kouluyhteistyön asioihin, ja lehdet ottivat vastuun toiminnan pyörittämisestä. Samalla alkoivat vähitellen myös toimitusten asenteet muuttua. Hyvin vähän ja häveliäästi lehdissä kuitenkin kerrottiin omista kouluprojekteista. Toimitusten ja markkinoinnin välinen seinä oli korkea, ja usein kouluyhteistyö katsottiin kuuluvaksi levikkimarkkinointiin, koska se vastasi lehtitaloissa toiminnan kustannuksista. Maksuttomat lehdet: Sanomalehtipäivästä sanomalehtiviikkoon Jo 1970-luvulla olivat jotkut lehdet antaneet kouluille maksutta lehtinippuja opettajien käyttöön. Kun ensimmäisiä sanomalehtiviikkoja järjestettiin 1970-luvulla ja vuonna 1981, nousi keskusteluun myös se, kuka maksaa koulujen lehdet teemaviikoilla. Lehtitaloissa ei ollut suurta innokkuutta antaa niitä ainakaan kokonaan ilmaiseksi, koska myös jakelukustannukset jäivät lehtien hoidettaviksi.
Lehtitalot tottuivat kuitenkin ajatukseen, että kouluilla ei ole varoja tilata suuria lehtimääriä, ja opettajien pyyntöihin lehtien saamisesta opetuskäyttöön teemapäivinä alettiin suhtautua ymmärtäväisesti. Sanomalehtipäivää vietettiin ensimmäistä kertaa tammikuun 15. päivänä 1988 ensimmäisen suomalaisen sanomalehden syntymäpäivänä. Päivään liittyi lupaus antaa oppilaille oma sanomalehti. Sanomalehtipäivän vietto yleistyi kouluissa. Sanomalehdet ottivat päivän hyvin omakseen, ja useimmat sanomalehdet olivat siinä mukana. Sanomalehden syntymäpäivän vietosta siirryttiin vuonna 1994 viettämään kokonaista sanomalehtiviikkoa helmikuussa, yleensä viikolla kuusi. Sanomalehtipäivää ja sittemmin -viikkoa viettivät ensin lukiot ja peruskoulujen yläasteet, sitten ala-asteet ja lopulta oma-aloitteisesti päiväkodit ja esikoulut. Päiväkodeista alettiin 1990-luvun aikana kysellä, voisivatko hekin osallistua sanomalehtiviikkoon ja tilata lehtiä. Myös sanomalehdet olivat tähän suostuvaisia. Tosin moni toimittaja ja levikkipäällikkö ihmetteli, mitä päiväkodissa tehdään lehdellä, kun eivät lapset osaa lukeakaan. Mutta pian päiväkodeista tuli lehtitaloille luonnollinen yhteistyökohde, ja vähitellen sanomalehtiinkin ilmestyi perheen pienimmille suunnattuja palstoja. Alkuvuosina lehtiä jaettiin kouluille muutama sata tuhatta, miljoonan raja kuitenkin lähestyi ja 2004 se ylitettiin. Sanomalehtiviikon viettämisessä painopiste siirtyi entistä enemmän alakouluihin. Lukioiden kursseihin teemaviikot sopivat valitettavasti huonosti, mutta lehdet yrittivät tukea lukioita sitten muina aikoina. Sama ongelma koskee entistä useampaa yläkouluakin. Sanomalehtiviikko on kaiketi tunnetuin Sanomalehti opetuksessa -toimintamuoto ja sanomalehdet ovat mukana siinä lähes 100- prosenttisesti.
Aineistoja opettajille ja oppilaille Opettajille järjestettävät koulutustilaisuudet olivat koko toiminnan lähtökohta. Nopeasti saatiin kuitenkin jo ensimmäinen kirjakin, jossa opettajille annettiin ohjeita sanomalehden käytöstä opetuksen tukena. Opettajille on tuotettu pedagogisia aineistoja kaikkina vuosikymmeninä. Aineistoja saatiin kirjoittamaan maan parhaita opetuksen kehittäjiä ja toimittajia. Sanomalehtien Liiton tapainen toimija voi olla vikkelä, ja se on aina etu. Ennen kuin joku asia saadaan oppikirjoihin, voi kulua vuosia. Useimmissa muissa maissa kouluille ja opettajille tuotettu pedagoginen virikemateriaali on maksullista. Suomessa on lähdetty siitä, että koulut saavat nämä materiaalit maksutta. Liiton tuottamat aineistot tukivat opetussuunnitelmissa olevia sisältöjä. Joukkotiedotuskasvatus, viestintäkasvatus ja mediakasvatus olivat aihekokonaisuuksia, joita olisi pitänyt käsitellä kaikkien oppiaineiden opetuksessa. Opettajille oli kuitenkin järjestetty hyvin vähän näihin liittyvää koulutusta, oppikirjoissa aihetta käsiteltiin niukasti tai ei lainkaan. Tästä syystä pedagogisten materiaalien tuottaminen oli milteipä edellytys, kun tavoitteena oli sanomalehden opetuskäytön lisääminen. Näiden aineistojen piti mieluiten olla suoraan käyttöön otettavia malleja. Yhteistyökumppaneita Sanomalehti opetuksessa -toiminta on rakentunut sanomalehtien ja opettajien yhteistyölle. Yksittäiset opettajat ovat olleet avainasemassa, kun Sanomalehtien
Liitto on tuottanut pedagogisia aineistoja. Yhteistyö on ollut tiivistä myös pedagogisten opettajajärjestöjen kanssa. Opetushallitus, ennen kouluhallitus, on ollut yhteistyökumppani, jota ilman koko toiminta olisi ollut mahdoton. Useimmiten yhteistyö on sujunut mallikkaasti ja molemmin puolin on löydetty yhteiset tavoitteet ja toimintatavat. Sanomalehtien Liitto on lausunnoissaan ja kannanotoissaan esittänyt omia näkemyksiään erityisesti viestintäkasvatukseen ja mediakasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Niiden mahdollisista vaikutuksista ei ole selvityksiä, mutta ainakin kannat ovat tulleet tietoon. Median murros, joka kaikessa voimassaan kohtasi sanomalehdet 2010-luvun alussa, on rakentanut mediakentän uuteen uskoon ja muutokset jatkuvat. Sanomalehti opetuksessa -toiminnassa ovat kollegat aina rohkaisseet toisiaan uskomaan kouluyhteistyön merkitykseen. Suomalaiset nuoret ovat edelleen innokkaita sanomalehtien lukijoita, vaikkakin enenevässä määrin verkosta luettuina. Se on hyvä lähtökohta jatkaa kouluyhteistyötä. Suomalaiset ovat olleet maailman aktiivisimpia sanomalehden lukijoita ja niin myös suomalaiset nuoret. Tämän osoittavat erilaiset kansainväliset tutkimukset, joissa on voitu tehdä vertailuja. Suomalaisten nuorten sanomalehden lukemisen aktiivisuus on todennäköisesti ainakin osittain Sanomalehti opetuksessa -toiminnan pitkäjänteisen työn tulosta.