Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuulainen mediayhtiö. Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää"

Transkriptio

1 Näin me sen teimme! Eli miten yli sata oppilasta, kourallinen opettajia ja viisi kainuulaiskoulua toteuttivat MUSTAA VALKOISELLA liitelehden. Lehti jaettiin neljän kainuulaislehden välissä talouteen.

2 Kainuulainen mediayhtiö Suomalainen Lehtipaino SLP Jakelu SLP Kustannus - Yhteensä noin 14o työntekijää

3 Kainuulainen mediayhtiö Yhteensä 14 lehteä viikossa eri puolilla Kainuuta

4 Useimmat lukevat lehteä, sähköisellä tavoittaa loput Painettu Kainuun Sanomat tavoittaa viikossa eri henkeä. Kun mukaan otetaan verkkopalvelut, tavoitamme ihmistä. Lähde: Kansallinen mediatutkimus 2014/2015

5 Haaste: Miten tavoittaa nuoret? Alle 15-vuotiaat lukevat printti- ja digilehtiä erittäin harvoin. Noin 1400 henkeä tavoittanut lukijakysely (2016) ei tavoittanut lainkaan alle 15-vuotiaita ja vuotiaita vastaajista oli 5 %.

6 Vastaus: Yhteistyö ja sisältö Lisää yhteistyötä koulujen kanssa Menemme kouluihin, kerromme lehden teosta, tarjoamme lapsille ja nuorille mahdollisuutta tehdä sisältöjä myös itse. Uusi, vuosittainen yhteistyöperinne Sanomalehtiviikolle Lisää nuoria kiinnostavia juttuaiheita ja videoita Nimetty nuorisovastaava jokaisessa lehdessä

7 MUSTAA VALKOISELLA -projekti 2016

8 Nuorten oma lehti Ihan oikea sanomalehti, jonka sisällön tuottivat nuoret. He olivat toimittajia, valokuvaajia, kolumnisteja ja mielipidekirjoittajia. Mukana viisi kainuulaiskoulua: alakoulun 6. luokka, yläkoulun 8. ja 9. luokka, ammattikoulu ja lukio. Lehti julkaistiin kaikkien Kainuun lehtien liitteenä Linkki näköislehteen:

9 Lehden rakenne Sivu 1: Etusivu Nimiö, gallup, kuvallisia uutisvinkkejä Sivu 2: Artikkelit Pääkirjoitus, kolumni, sarjakuva Sivu 3: Artikkelit Mielipidekirjoitukset, lukijoiden kuvat Sivu 4-5: Uutiset Pääjuttu, kakkosjuttu, lyhytuutisia Sivu 6: Ulkomaat Sivu 7: Kulttuuri Sivu 8: Urheilu

10 Jutun rakenne Kuva: vaaka/pysty Otsikko ja alaotsikko: X merkkiä Teksti: X merkkiä Kommentti/ kainalo/ fakta: X merkkiä Rikastus: video Kannen vinkki: Kuva ja X merkkiä Toimitusjärjestelmä: Neo Taitto-ohjelma: Adope Indesign Videot muutetaan toimituksessa mov.-tiedostoiksi (pituus 2-3 min) Kuvat jpeg-muodossa

11 Työnjako Etusivu (s.1) Kaikilta gallupiin kaksi henkilöä (vaakakuvat) ja vastaukset Artikkelit (s.2-3) Kaikilta: Kolumneja, mielipiteitä, sarjakuvia, lukijoiden kuvia Uutiset (s.4-5) Hauholan koulu 8A: Pääjuttu 3000 merkkiä, Kommentti (+kuva) 1000 merkkiä, fakta 600 merkkiä, vaakakuva 4 palstaa Tuupalan koulu: Kakkosjuttu 1600 merkkiä, sitaatti ja 2 palstan vaakakuva Ruukinkankaan koulu alaluokka: Lyhytjuttuja/ piirroksia Ulkomaat (s.6) Sotkamon lukio: Pääjuttu 2500 merkkiä + fakta 500 merkkiä, 3p vaakakuva Tuupalan koulu: Lyhyt-juttu 800 merkkiä, Ruukinkankaan koulu: Lyhyt-juttu 800 merkkiä Kulttuuri (s.7) KAO: Pääjuttu 2500 merkkiä + sitaatti, 2p pystykuva KAO: Lyhyt-juttuja 2x 800 merkkiä tai 3 lyhyempää tai yhden palstan kuilujuttu n merkkiä Urheilu (s.8.) Sotkamon lukio: Pääjuttu + lyhyt-juttuja Huom! Videorikasteita voi tehdä kaikkiin juttuihin!

12 Työn eteneminen Oppilaitosvierailut Ideointi + työnjako + tekstien kirjoitusohjeet Itsenäinen kirjoitustyö saakka Tekstien ja kuvien lähetys sähköpostitse Tiina Suutarille tiina.suutari@kainuunsanomat.fi mennessä Tarkastus ja editointi Muokattujen juttujen hyväksyntä mennessä Taitto Julkaisu

13 Mitä opimme?

14 Hyvät huomiot Lehden teko onnistuu nopealla aikataululla ja ketään suuresti rasittamatta, kun työnjako on selkeä. Nuorilla on valtavasti mielipiteitä ja taito tuoda ne esille. Mielipidepalsta oli lehden luetuin. Liitelehti kiinnosti ilmoittajia. Ilmoituspaikat myytiin nopeasti täyteen. Voisi olla yksi keino kartuttaa luokkaretkikassaa. Välimatka ei ole este: sähköiset ratkaisut toimivat materiaalin jakamisessa ja editoinnissa.

15

16 Kriittiset huomiot Uutisia ei osata tehdä, editointityötä paljon Oppilaat eivät hahmottaneet mikä on uutinen ja millainen on uutisen rakenne Faktantarkistus luotetaan yhteen lähteeseen Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan Kaikkia sovittuja juttuja ei saatu Uutinen olikin sisällöltään analyysi Aikataulu venyi Kouluilla ei välttämättä ole välineitä esim. kameroita

17 Vinkit 1. Aikatauluta löysästi, särkymävaraa pitää olla. 2. Tee selkeä työnjako ja määrittele tarkat tavoitteet. 3. Kouluvierailuja vähintään kaksi: käynnistysvaiheessa ja prosessin aikana. Lähiohjaus vähentää editointitarvetta ja innostaa oppilasta! 4. Anna tilaa nuorille. Älä tarjoa valmiita juttuaiheita, vaan viritä keskustelua ja ideointia. Kannusta kolumnien ja mielipiteiden kirjoittamiseen. 5. Koululaiset ja nuoret mukaan myös myyntityöhön. 6. Videokilpailu. Videot ovat nuorten aluetta, josta he innostuvat helposti. 7. Palkitse: Raati valitsee lehden mielenkiintoisimman jutun, jonka tekijä palkitaan.

18 Kiitos! Sirkku Rautio Päätoimittaja Ylä-Kainuu Tiina Suutari Toimittaja Kainuun Sanomat

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Uutiskopla ja kuusi kysymystä

Uutiskopla ja kuusi kysymystä Sanomalehtiviikko Tehtäväpaketti 3. 4.-luokkalaisille Opettajan aineisto Uutiskopla ja kuusi kysymystä Tervehdys opettaja! Tämä aineisto on tarkoitettu käyttöösi oppilaiden sanomalehtiviikon tehtäväpaketin

Lisätiedot

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE

TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE TAMPEREEN YLIOPISTO TIEDOTUSOPIN VALINTAKOE 12.6.2006 Tiedotusopin valintakoe koostuu neljästä tehtäväkokonaisuudesta. Valintakokeesta voi saada yhteensä 60 pistettä. Kokeen eri osat tuottavat pisteitä

Lisätiedot

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat

Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat Lukijat kuvaajina ja kirjoittajina Santtu Parkkonen / Helsingin Sanomat 2 Metron lukijakonsepti Vuodessa Metroa avustaa yli 30 000 lukijaa 3 Lukijat lähettävät toimitukseen yli 35 000 kuvaa, tuhansia juttuja

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto

lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Esiopettajan aineisto Esiopettajalle Lehtipaja sopii osaksi esiopetuksen mediakasvatusta Menetelmä on alun perin tehty alakoululaisten l l käyttöön, tämä versio on muokattu siitä

Lisätiedot

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace. Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies ESLUn viestinnän seuraseminaari 21.9.2013 Viking Grace Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi

Miten kirjoitan tiedotteen? Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Miten kirjoitan tiedotteen? 15.2.2017 Liina Pylvänäinen Viestintätoimisto Lillukanvarsi Syitä kirjoittaa tiedote Meillä on tapahtuma, johon haluamme osallistujia Haluamme näkyvyyttä itsellemme tai asiallemme

Lisätiedot

Meidän kaikkien juttu -mediakasvatuskoulutus Hanna Romppainen & Piia Hietamäki

Meidän kaikkien juttu -mediakasvatuskoulutus Hanna Romppainen & Piia Hietamäki SANOMALEHTI OPETUKSESSA -TOIMINTA Meidän kaikkien juttu -mediakasvatuskoulutus 9.9.2016 Hanna Romppainen & Piia Hietamäki TAVOITTEENA KRIITTINEN JA AKTIIVINEN LUKIJA Tahdomme tukea lasten ja nuorten kriittistä

Lisätiedot

3.3 Jutun saatekaaviotiedot

3.3 Jutun saatekaaviotiedot 3.3 Jutun saatekaaviotiedot STT:n jutun saatekaavio sisältää jutun oheistietoja, jotka kertovat käyttäjälle muun muassa jutun sisällöstä ja juttutyypistä sekä antavat tiedot jutun luokittelua ja lähettämistä

Lisätiedot

Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009

Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009 Muutos! Tehokasta tiedotusta! Tehokkaan tiedotuksen abc Toimittaja Soila Ojanen Vuojoen kartano 12.6.2009 Miten toimittaja katsoo maailmaa? Toimittaja etsii AINA uutista Dramaattista Ristiriitaista Erilaista

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

AIMO käyttötapauksia

AIMO käyttötapauksia AIMO käyttötapauksia Dialog - mforum Asiakaskontaktit ja asiointipalvelut Case: Ilkka - Ystävänpäivätilaus ILKAN YSTÄVÄNPÄIVÄKAMPANJA Sanomalehti Ilkka toteutti AIMOn Dialog-palvelun avulla näkyvästi ystävänpäivän

Lisätiedot

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies

Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Lauri Nurmi, urheilutoimituksen esimies Sanomalehti onnistuu, jos sen levikkialueen urheilu- ja liikuntaväki pitää paikallista urheilujulkisuutta tärkeänä ja haluaa osallistua sen tuottamiseen ja ylläpitää

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Mitä mediassa tapahtuu?

Mitä mediassa tapahtuu? Mitä mediassa tapahtuu? 12 maakuntalehden yhteistä valtakunnallista toimitusta rakentava päätoimittaja Matti Posio Lännen Media Oy Northern Glow, Oulu 29.8.2014 Tulevaisuus on jo täällä. Se on vain jakautunut

Lisätiedot

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media.

Tutkimuksen toteutus. - Haastattelut maaliskuun puolivälissä Tutkimuksen toteutti Sanomalehtien Liiton toimeksiannosta TNS Gallup Oy Media. Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoite - Kuluttajien mielikuvat eri mediaryhmistä - Mukana 5 mediaryhmää - Kuluttajat arvioivat mediaryhmiä 44 ominaisuuden avulla Kohderyhmä ja tutkimusmenetelmä - Kohderyhmänä

Lisätiedot

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva

ERKKI HUJANEN MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva MITEN MEDIA TOIMII? Popup Media/Technopolis Oulu 25.8.2015 Erkki Hujanen Kaleva KALEVA Suurin media-alan konserni Pohjois-Suomessa tarjoaa asiakkailleen tuoreita uutisia, kiinnostavia juttuja ja hyödyllisiä

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko UUTINEN KERTOO TARINAN Tehtäväpaketti 5. 6.-luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään etsimme sanomalehdestä tarinoita. 1. Etsi lehdestäsi mielenkiintoinen

Lisätiedot

sisältö Koululainen 11/2007

sisältö Koululainen 11/2007 Päätoimittaja: Sirkku Kuusava Toimituspäällikkö: Leea Puranen Toimitussihteeri: Marjukka Sonninen Toimittaja: Heidi Ylitalo AD: Tinka Lindroth (äitiyslomalla), Sami Piskonen Postiosoite: Koululaisen toimitus,

Lisätiedot

Lähellä-lehden kirjoittajaohje

Lähellä-lehden kirjoittajaohje Lähellä-lehden kirjoittajaohje Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry on omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa vaikuttamisja tukijärjestö. Liitto on perustettu vuonna 1991 ja se on valtakunnallinen ja

Lisätiedot

FAKTABAARIEDU. Faktantarkistustaitoja opetuskäyttöön

FAKTABAARIEDU. Faktantarkistustaitoja opetuskäyttöön FAKTABAARIEDU Faktantarkistustaitoja opetuskäyttöön Faktabaari on ainoa Suomessa toimiva faktantarkistaja. Toimimme osana kansalaisyhteiskunnan pyrkimystä puolustaa itseään. Tavoitteenamme on jatkuva faktantarkistustoiminta

Lisätiedot

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA

MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA MILLAISIA JUTTUVINKKEJÄ JA TIEDOTTEITA Viestintä- ja markkinointiseminaari 2.-3.6.2015 Kari Ikonen twitter @IkonenKari 3.6.2015 Alma Aluemedia Maakuntalehdet Alma Aluemedia 4 maakuntalehteä 14 tilattavaa

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007

Talent Partners Group / Forma & Furniture lukijatutkimus 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 LUKIJATUTKIMUS 2007 Lukijoiden ammattiryhmät Ammati Otos (kpl) %-koko otannasta Vähittäiskauppias 141 kpl. 70,5 % Sisäänostaja 7 kpl. 3,4 % Sisustussuunnittelija 11 kpl. 5,7 % Muu 41 kpl. 20,5 % Yhteensä

Lisätiedot

Maailmankansalainen ja media

Maailmankansalainen ja media Maailmankansalainen ja media Pirjo-Riitta Puro 14.5.2008 Sanomalehtien Liitto n. 200 jäsenlehteä joista 53 ilmestyy 4-7 kertaa viikossa joista n. 150 paikallislehteä toimialajärjestö jäsenlehtien yhteislevikki

Lisätiedot

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista a) Mikä on Aleksi?... 1 b) Verkkopalvelun ulkoasu. 1 c) Artikkelien hakeminen... 2 d) Artikkelien lukeminen... 4 e) Artikkelien lisääminen koriin.. 5 a) Mikä on

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari 12.5.2008 Varjomaailma sarjakuva Sarjakuvaa jaettiin 70 000 kappaletta yli 1000 kouluun, koko Suomen

Lisätiedot

Nuorten mediankäyttötapoja

Nuorten mediankäyttötapoja Mediakritiikkiprojekti Nuorten mediankäyttötapoja Sinituuli Suominen Haluan mediakritiikkiprojektini avulla lisää tietoa nuorten lehdenlukutottumuksista. Kiinnostavatko lehdet edelleen Internetistä huolimatta?

Lisätiedot

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014

Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus. Tammikuu 2014 Helsingin Sanomat mobiilipalvelun profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Helsingin Sanomien mobiilipalvelussa 16.1.-30.1.2014 välisenä aikana. Tutkimukseen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Uutiskopla ja rapiseva paperi

Uutiskopla ja rapiseva paperi Sanomalehtiviikko Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille Opettajan aineisto Uutiskopla ja rapiseva paperi Tervehdys opettaja! Tämä aineisto on tarkoitettu käyttöösi oppilaiden sanomalehtiviikon tehtäväpaketin

Lisätiedot

Paikallissivuston kumppanin starttipaketti

Paikallissivuston kumppanin starttipaketti Paikallissivuston kumppanin starttipaketti Tervetuloa mukaan paikallissivustolle! Paikallissivusto on osoitteessa www.vantaansanomat.fi Paikallissivustolla on paikallisia uutisia, palveluita, tapahtumatietoja,

Lisätiedot

/ ERIK EHDET OISP / ERIK AINO OISP TUO AINO

/ ERIK EHDET OISP / ERIK AINO OISP TUO AINO ARKKIPAINO // SANOMALEHDET SANOMALEHDET // ERIKOISPAINOTUOTTEET ERIKOISPAINOTUOTTEET // CROSSMEDIA CROSSMEDIA // i247 i247 // LOGISTIIKKA LOGISTIIKKA // I-PLUS I-PLUS ARKKIPAINO Kerro se paperilla Palveleva

Lisätiedot

- Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla.

- Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla. Maailmanuskonnot Itsenäinen tehtävä Ohjeet: - Valitse oheisesta listasta tai oman kiinnostuksesi mukaan maailmanuskontoihin liittyvä aihe/kysymys. Hyväksytä aihe opettajalla. - Selvitä kirjallisuuden,

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto

Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Mitä eväitä PISA-tulokset antavat äidinkielen opetukseen? Sari Sulkunen, FT Jyväskylän yliopisto Lukutaidon määritelmä PISA-arvioinnissa Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia

Lisätiedot

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen Dosentti Mikko Ketola Kirkkohistorian laitos Workshop tohtorikurssilla toukokuussa 2008 Teologinen tiedekunta Workshopin sisältö Miksi kirjoittaa

Lisätiedot

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA

YLIOPISTO-LEHDEN IDEA YLIOPISTO-LEHDEN IDEA Tiedeviestinnän instituutiot ja käytännöt luentosarja Päätoimittaja Marja Pemberton 18.2.2014 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet Kommunikation och samhällsrelationer University University

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Mobiilitutkimus 2016 Sneak peek. Lassi Miettinen Mobile Advisor & Innovator Sanoma Media Finland

Mobiilitutkimus 2016 Sneak peek. Lassi Miettinen Mobile Advisor & Innovator Sanoma Media Finland Mobiilitutkimus 2016 Sneak peek Lassi Miettinen Mobile Advisor & Innovator Sanoma Media Finland Mobiilitutkimus 2016 Sanoma & TNS Gallup helmimaaliskuussa 2016 Vastaajia 1286 Sisältö Älylaitteiden omistus

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014

Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 10/2014 Suomen Kiinteistölehti Lukijatutkimus 0/204 TNS 204 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä ei saa lainata, luovuttaa, jälleenmyydä tai julkaista ilman tutkimusyrityksen

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

Mediafakta 2016 10/2015

Mediafakta 2016 10/2015 Mediafakta 2016 10/2015 Levikki, lukijamäärä ja ilmestyminen Ilmestyy 18 kertaa vuodessa. Koneviestin levikki on 31 103 kpl LT 2014 / Media Audit Finland Koneviestillä on 174 000 lukijaa KMT AL Kevät 2015

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

3.4 Juttukentän tiedot

3.4 Juttukentän tiedot 3.4 Juttukentän tiedot Juttukenttä sisältää otsikoiden ja varsinaisen juttutekstin lisäksi paikkakunnan, päiväyksen, kirjoittajan nimen ja tiedon siitä, onko kyse STT omasta vai muiden uutistoimistojen

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

YHTEISÖT. Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa. KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.

YHTEISÖT. Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa. KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva. YHTEISÖT Sivut yhteisöjen omille esimerkeille Kalevassa KALEVA OY Lekatie 1, 90140 OULU / PL 170, 90401 OULU / Puhelin (08) 5377 111 / www.kaleva.fi KALEVA-KONSERNI Pohjois-Suomen suurin media-alan konserni

Lisätiedot

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy Lukijatutkimus 05 Tutkimusraportti.8.05 Focus Master Oy Lukijaprofiili () työtehtävät % työnantaja % toimittaja 9 tuottaja / toimitussihteeri toimituksen esimies / päällikkötoimittaja freelancetoimittaja

Lisätiedot

Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013

Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013 Lukijaprofiili Suomen Kuvalehti 2013 Suomen Kuvalehti Viikoittain ilmestyvä ajankohtaislehti: reportaaseja, haastatteluja ja uutisanalyyseja Lukijoita 303 000 Lukuminuutit 91 87 Lukukerrat 2,8 Mies 49

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2017 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen

Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuoret, sosiaalinen media/internet ja luotettavuus Kvalitatiivinen tutkimus Hanna Vesa ja Matias Kuosmanen Nuorten internetissä ja somessa kuluttamat sisällöt Nuorten netin käytössä korostuvat erilaiset

Lisätiedot

Sanomalehtien Liitto

Sanomalehtien Liitto 12.6.2019 Sanomalehtien Liitto Mediakasvatuksen asema perusopetuksessa Terhi Hyvönen, Emilia Valtola & Kati Valta TIIVISTELMÄ Mediakasvatuksen tärkeys Kuinka tärkeänä näet mediakasvatuksen? Erittäin tärkeänä

Lisätiedot

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti

MEDIATIEDOT YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti YRITYSPÄÄTTÄJIEN YKKÖSMEDIA Pohjalainen Yrittäjä -lehti tavoittaa Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaalla yli 20 000 yrittäjää, yritystä ja päättäjää. Lehti

Lisätiedot

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen

Seuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille

Lisätiedot

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista.

Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Hei Anu, Tässä on ehdotuksemme Metkan sivujen uudesta konseptista. Ehdotuksessamme olemme selkiyttäneet sivujen rakennetta, lisänneet interaktiivisuutta ja tuoneet lisää visuaalista sisältöä sivuille.

Lisätiedot

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800

KESÄ-KARUSELLI. Kesäkulkija kuluttaa KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: Kaikki tämä 800 KESÄ-KARUSELLI alueilla. Medioillamme saat pienellä rahalla paljon kontakteja! KESÄ-KARUSELLILLA SAAT PIENELLÄ RAHALLA PALJON KONTAKTEJA: 1/25 sivu (92 x 50 mm) molempiin lehtiin ESS.fi, itahame.fi karuselli

Lisätiedot

Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto

Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Yliopistonlehtori Marja Raekallio Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Näyttöön perustuvan eläinlääketieteen verkkokurssi sekä perustutkintoa

Lisätiedot

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen...

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen... 1) Luetko uutiskirjettä? 1. aina 66,3 % 2. useimmiten 28,2 % 3. joskus 3,9 % 4. harvemmin 1 % 5. en juuri koskaan 0,6% 2) Miten tarkoin luet läpi uutiskirjeen artikkelit? 1. Luen aina kaikki uutiset 19,4

Lisätiedot

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon)

Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: Toisen vaiheen tehtävien maksimipisteet (älä tee merkintöjä taulukkoon) Täytä selkeällä käsialalla: Nimi: Syntymäaika: Kotikunta: Sähköpostiosoite: @ Tarkista, että sinulla on neljä erikseen nidottua tehtävää (tehtävät 1 4, 9 sivua), kaksi liitettä sekä konseptipaperi. Mikäli

Lisätiedot

Kysely Lukkarin ylläpitäjille

Kysely Lukkarin ylläpitäjille Kysely Lukkarin ylläpitäjille 1. Miten tyytyväinen olet Lukkariin? Anna Lukkarille yleisarvosana. Vastaajien määrä: 285 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Yhteensä Huono 4 7 17 17 19 32 78 76 32 3 Erinomaine 285 6,65

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista kouluverkkovalmistelussa, Päivi Raukko Case: Hämeenlinnan palveluverkkoselvitys Kaikkia palveluja ja koko kaupunkia koskeva Erityinen mielenkiinto koulu- ja päiväkotiverkossa

Lisätiedot

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo

Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus. Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehden lukijatutkimus Sofia Aiello, Ellinoora Brotkin, Pete Maltamo, Jenni Rantala, Susanna Rathore & Riina Salo Esityksen sisältö Taustatiedot Tavoite Tutkimuksen toteutus

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

Turun lukulähetit Katarina Kapiainen /

Turun lukulähetit Katarina Kapiainen / Turun lukulähetit Katarina Kapiainen / 23.3.2018 Otsikko alaotsikko Otsikko alaotsikko Otsikko alaotsikko Toiminnan lähtökohdat Lahjoita lukuhetki -kampanja Helmet-kirjastoissa v. 2015 Useita asiakaskyselyitä,

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan

Lisätiedot

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja. Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi arkea ja euroja. Mediahinnasto 2016 Koti-Kajaani Koti-Kajaanin avulla tavoitat tehokkaasti! Koti-Kajaani tavoittaa 67 % Kainuun markkina-alueen asukkaista. Lukijoita

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

Miksi tarvitsemme verkkokirjoittamisen taitoa?

Miksi tarvitsemme verkkokirjoittamisen taitoa? Verkkokirjoittaminen Luento Miksi tarvitsemme verkkokirjoittamisen taitoa? Mitä on verkkokirjoittaminen? Ennen: internet-sivujen tekeminen Nyt: blogit, wikit, sähköpostit Sosiaalisen median aikakautena

Lisätiedot

Mediatiedot. Yrityspäättäjien ykkösmedia. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti

Mediatiedot. Yrityspäättäjien ykkösmedia. Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Pohjalaisen talouselämän ja yrittäjyyden erikoislehti Yrityspäättäjien ykkösmedia Pohjalainen Yrittäjä -lehti tavoittaa Etelä- ja Rannikko-Pohjanmaalla yli 20 000 yrittäjää, yritystä ja päättäjää. Lehti

Lisätiedot

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen

Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Taloyhtiöiden antenniverkkojen tilanne - miten tavoittaa päättäjät? 29.10.2015 Rantasipi Sveitsi Yhteysjohtaja Timo Tossavainen Asunto-osakeyhtiöt & tavoitettavuus Suuri määrä taloyhtiöitä Suomessa = haaste

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

www.mediataitokoulu.fi Tämä materiaali sisältää tietoa ja tehtäviä netissä julkaistavista klikkiuutisista, nettijournalismin ansaintatavoista

www.mediataitokoulu.fi Tämä materiaali sisältää tietoa ja tehtäviä netissä julkaistavista klikkiuutisista, nettijournalismin ansaintatavoista Tämä materiaali sisältää tietoa ja tehtäviä netissä julkaistavista klikkiuutisista, nettijournalismin ansaintatavoista sekä uutismediaa koettelevasta myllerryksestä, johon digitalisoituminen, mobiililaitteet

Lisätiedot

Pe 20.11. Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La 21.11. Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen

Pe 20.11. Hyvän ulkoasun elementit. Oulu. Mediapyörä Oy, Tiitinen La 21.11. Hyvän ulkoasun elementit. Ylivieska, Mediapyörä Oy, Tiitinen Lokkaali-hankkeen KOULUTUSKALENTERI Marraskuu 2009 To 5.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Oulu. Moniviestintä Oy, Pietilä Pe 6.11. Journalistinen kirjoittaminen 1. Ylivieska, Moniviestintä Oy, Pietilä

Lisätiedot

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut

Facebook-sivu tehokäyttöön. Osa 2 Facebook-sivun julkaisut Facebook-sivu tehokäyttöön Osa 2 Facebook-sivun julkaisut 2013-3-8 1 Mitä opit tänään Mitä laaja tutkimus kertoo erilaisten julkaisujen saamasta palautteesta Miten luot sisältöstrategian Facebook-sivullesi

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty

GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN. Päivitetty GRAAFINEN OHJEISTO VIDEOILLE SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Päivitetty 26.1.2018 SISÄLLYS ELEMENTTIEN KÄYTTÖ VIDEOSSA... 3 TEKIJÄNOIKEUDET... 4 TUNNUS... 5 Ei-toivottu käyttö...6 VÄRIMAAILMA... 7 TYPOGRAFIA... 8 KUVAMAAILMA...

Lisätiedot

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari

OPPIMISTEHTÄVÄT. Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari OPPIMISTEHTÄVÄT Tietojen hyödyntäminen suunnittelussa ja johtamisessa -verkkokoulutus TEAviisari Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön Aloitus Pääset oppimisalustalle ilman kirjautumista osoitteessa: www.teaviisari.fi/verkkokoulu

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi

Lisätiedot

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella Kainuun lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteutuminen -seminaari 4.6.2015 / Markku Herrala / perheneuvolan päällikkö Lainsäädäntötaustaa Koulupsykologipalvelujen

Lisätiedot

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani.

Vaalit. Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Vaalit Ehdokkaan kokonaisvaltainen kumppani. Kattavat palvelut ja mediakanavat yhdeltä luukulta LEHTI JA -JA DIGIMEDIAT Printtimediat Verkkopalvelut DIGIRATKAISUT Facebook-mainonta Google-mainonta Kohdentaminen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIT Kotisivujen päivitysohje jäsenyhdistyksille www.ksrespiirit.fi 2011 Keski-Suomen Reserviupseeripiiri r.y. Keski-Suomen Reserviläispiiri ry Ville Pekkala, JRU Kotisivujen päivitysohje

Lisätiedot

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin:

Tutustu Rajavartiolaitoksen sivuilla koiratoimintaan ja Kuukauden koira -blogiin. Vastaa seuraaviin kysymyksiin: Rajoja turvaamassa Tehtävät TIEDÄ 1. Mitä asioita rajaturvallisuus pitää sisällään? Mainitse ainakin kolme. 2. Mitä tehtäviä Rajavartiolaitoksella on? Listaa ranskalaisilla viivoilla. 3. Minkä eri viranomaisten

Lisätiedot

Uutta puhtia videoiden hyödyntämiseen ammatillisessa koulutuksessa

Uutta puhtia videoiden hyödyntämiseen ammatillisessa koulutuksessa Uutta puhtia videoiden hyödyntämiseen ammatillisessa koulutuksessa ITK tutkijatapaaminen 2015 Kimmo Oksanen Johdanto Videopalvelut ovat nuorten ahkerassa käytössä Videotuotanto oppimisen tukena on harvinaista

Lisätiedot

Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle

Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle Soveltuva juttu ohjeita Soveli- lehden avustajalle 1. Lehden julkaisija Soveli soveltavan liikunnan asiantuntija on Soveltava Liikunta SoveLi ry:n julkaisema alan erikoislehti ja SoveLin jäsenjärjestöjen

Lisätiedot

Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely

Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely 1 Vakkamedian nettiuutisia koskeva kysely Vakkamedian uutistoimintaa vajaan kymmenen vuoden ajan hoitanut Matti Jalava suunnittelee toiminnan lopettamista tämän vuoden aikana. Lauantaina 26.2.2005 Vakkamedian

Lisätiedot

Ota kantaa. 6. Paras tapa laskea 40 % jostakin luvusta on A: kertoa luvulla 0,40 B: jakaa luvulla 100 ja kertoa luvulla 40 C: jokin muu tapa, mikä.

Ota kantaa. 6. Paras tapa laskea 40 % jostakin luvusta on A: kertoa luvulla 0,40 B: jakaa luvulla 100 ja kertoa luvulla 40 C: jokin muu tapa, mikä. Ota kantaa (erilliset tehtäväpaperit liitteenä) 1. Oletteko samaa vai eri mieltä erään kansanedustajan mielipidekirjoituksen kanssa: Mikäli kaikki Itämeren yhdeksän ympärysvaltiota onnistuisivat vähentämään

Lisätiedot

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa

Projektityön tekeminen. Mitä on hyvä muistaa Projektityön tekeminen Mitä on hyvä muistaa Aineistojen hyödyntäminen Kuvat, kartat, kirjat, lehtiartikkelit, musiikki ja videot ovat tekijänoikeuden suojaamia Toisen tekemän työn kopioimiseen ja liittämiseen

Lisätiedot