Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina hyvä selitys, mutta on se kumma, kun vuodessa ei ole ylimääräistä aikaa, joten oikea syy taitaa olla vaan saamattomuus. Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan Mutta sitten pikkuhiljaa asiaan. Kuten edellisessäkin (siis siinä vuosi sitten kirjoitetussa..) blogissa, kisakausi loppui jo kauan aikaa sitten. Talveen mahtui taas monen moista, ei ihan kaikkein korkeimpia vuorenhuippuja, mutta ei niitä syvimpiä merenpohjiakaan. Kaudesta on kuitenkin jo päästy hyvin eteenpäin ja harjoittelu ja varsinkin motivaatio ovat olleet tänä keväänä ja kesänä todella kovalla tasolla. Vaikka tähän harjoituskauteen on jo mahtunut kasa ongelmia, muun muassa jalkojen kanssa, niin silti tunne on se, että harjoiteltu on ja hyvin. Välillä on myös luonnollisesti pitänyt muistaa levätä ja tehdä sekin hyvin, eikä vain jotain sinne päin. Olenkin tässä monesti pohdiskellut itsekseni ja olen myös tapani mukaan päivitellyt asioita monen ihmisen kanssa, että jos kerta se harjoittelu pitää olla niin kovin suunniteltua ja tarkkaa, niin miksi lepo ja ravinto eivät monestikaan ole niin suunniteltua? Niitä kyllä toteutetaan, mutta ei useinkaan niin intohimolla kuin itse harjoittelua. Vaikka tosiasiahan on, että ne harjoituksen vaikutuksen syntyvät juuri sen levon ja ravinnon saannin kautta. Jos siellä on puutteita, esim. lepo on vähänkin liian
vähäistä, niin se on suoraan pois palautumisesta ja sitä kautta treenien tehokkuudesta. No se taas siitä, olen jauhanut tästä asiasta jo ehkä vähän liiankin kanssa, vaikka tämän pitäisi olla aivan perus kauraa! Kilpailukausi oli mukava päättää seurakavereiden kanssa nykyisillä kotiladuilla Kontiolahden SM-kisoissa Mutta tämä aihe koskettaa minua ja monia muita urheilijoita siinä mielessä paljon, että töitä pitää tehdä. Siis nyt en tarkoita vain urheilijan työtä, vaan ihan rehellistä palkkatyötä. Koska urheilu ja elämä yleensäkin vaatii rahaa, ja koska urheilullinen menestyminen ei vielä ole aivan sillä tasolla, että siitä jotain käteen jäisi, on rahaa kerättävä vielä tässä vaiheessa muulla tavalla. Minä olen tehnyt kesä- ja muita töitä jo kauemmin kuin edes jaksan muistaa. Ensimmäisen ihan oikean työn sain, kun olin 8. luokalla tet-harjoittelussa kirjakaupassa. Siellä tulikin vietettyä seuraavat neljä vuotta aina koulun loma-aikoina. Sittemmin myyntitykin ura on vaihtunut hieman isommalle sektorille ABC:n kassalle ja sinne kassojen taaksekin ruuanlaitto ja muihin hommiin. Joten, vaikka sanotaan, että koulujen loma-ajat ovat nuorelle sitä parasta treeni aikaa, en ole päässyt niitä täysin nuorena, enkä nyt vanhempanakaan, hyödyntämään. Ja miksi se sitten on ongelma? Enhän minä kuitenkaan koko aikaa lenkillä olisi, vaikka en muita töitä tekisikään? No se aika, jonka olen siellä kassalla tai keittiössä, on kaikki pois juuri siitä levosta, jonka merkitys on yhtä suuri kuin sen harjoittelun, mutta se ei ole ollut niin suunnitelmallista
kuin harjoittelu. Miten siis voisin saavuttaa maailman huippuja, kun niiden lepo on sitä täydellistä ja, ainakin oletettavasti, suunniteltua lepoa, kun suuri osa minun lepoajastani menee töitä tehdessä? Ei ole aivan sama asia nukkua parin tunnin päiväunia, ja sen jälkeen nostaa jalat kohti kattoa ja antaa kehon ja mielen rentoutua ja latautua seuraavaan harjoitukseen, kun juosta kassan, pesukoneen ja pizzanpaisto pisteen väliä pää kolmantena jalkana ja yrittää pitää asiakkaat tyytyväisenä kiireestä huolimatta. Vähän eriasia lähteä iltapäivän treeniin näistä lähtökohdista, varsinkaan kun jälkimmäisen jälkeen on harvoin edes aikaa päivän toisen harjoitukseen.. Tänä keväänä olin myös töissä hautausmaalla puutarhurin töissä. Joku päivä haravointi oli pitkittyneen talven takia hieman haastavaa.. Pahinta tässä on se, että tietää antavansa muille tasoitusta siinä, ettei pysty olla hiihtäjä 24 tuntia vuorokaudesta, vaikka aivan huipulle pääseminen sitä vaatisi, mutta kun tietää myös sen, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Eikä homma ainakaan helpotu kesätöiden jälkeen: kun jo töiden vaikutus lepoon on suuri, niin siihen kun vielä opiskelee täysipäiväisesti päälle, voi hiihtounelmat jo huolella laskea siitä yhtälöstä pois. Mutta, koska menen
urheilu edellä, niin yhtälöstä jää pois työt ja opiskelusta täysipäiväisyys. Se taas tarkoittaa sitä, että opiskelusta saatava tuki jää mahdollisesti pienemmäksi kuin muilla opiskelijoilla, koska aikaa ei vain riitä kaikkeen. Kyllä sitä saa kesälläkin pistää itseään tiukille, että talvella tulee tulosta Välillä kannattaa lukea omaa ajatuksen juoksuaan taaksepäin ja huomata, että on todennut lopettavansa samasta asiasta jauhamisen jo aikaa sitten ja jatkanut vain juttua, aivan kuin välihuomautusta ei olisikaan :D Tulipahan sitten vaan jauhettua lisää kahta kauheammin. Tähän väliin on kuitenkin kiitettävä yhteistyökumppaneita, jotka kuitenkin mahdollistavat omien unelmien ja tavoitteiden perässä juoksemisen, sillä ilman heitä tuo edellinen purkautuminen resurssien käytöstä olisi jatkunut vielä aika paljon pitemmälle. Joten kiitokset varsinkin keväällä uuden ilmeen saaneelle Savon Tilipisteelle!! Meidän yhteistyö on jatkunut jo monta vuotta ja toivon mukaan vielä tulevaisuudessakin pitkään!
Ja huh, iso kivi vierähti pois sydämeltä, kun viimeinkin sain tämän tekstin aikaiseksi. Ja taas kerran huomasin sen, että kun vain jotain aloittaa, niin sen saa sitten myös loppuun (huomasin äsken saman tiskatessani tällä viikolla kertyneen tiskivuoren, heh..) Nyt vielä toivotan oikein aurinkoista kesän jatkoa, koska Suomen kesä näyttää vaihteeksi tänään taas kesältä. Olen myös aika varma siitä, ettei seuraava teksti ilmesty vasta vuoden päästä -Vilma