ERITYIS- JA TERVEYSLIIKUNNAN KALENTERI Tähän kalenteriin on koottu Jämsänjokilaakson erityis- ja terveysliikuntaryhmille kuten vammaisille, pitkäaikaissairaille ja iäkkäille - tarkoitetut viikoittaiset liikuntaryhmät. Useimmat liikuntaryhmät toimivat säännöllisesti syys- ja kevätkauden. Syyskausi alkaa pääsääntöisesti syyskuun alussa. Kausien välissä pidetään joulu- ja kesätauko, sekä syysloma (vko 42) ja hiihtoloma (vko 9). Kevään 2018 ryhmät alkavat pääsääntöisesti loppiaisen jälkeen. Ryhmiin voi tulla mukaan koko toimintakauden ajan ilmoittautumalla ryhmän ohjaajalle harjoituspaikalla. Muistathan myös vuosittaiset tapahtumat: Erityisliikkujien talvipäivä maaliskuussa 2018 Himoksella Erityisliikkujien kesäpäivä Oinaalassa elokuussa 2018 Seuraa ilmoittelua ja mahdollisia muutoksia Jämsän Seutu lehdestä sekä Vekkarista! Kalenteri myös netissä: www.jamsa.fi liikunta erityis- ja terveysliikunta TERVETULOA LIIKKUMAAN!!!! LIIKUNTARYHMIEN OSALLISTUMISMAKSUT Useimmat ohjatut liikuntaryhmät ovat maksullisia ja hinnat selviävät ryhmän ohjaajilta ellei esitteessä ole mainittu. Lisätietoja erityisliikuntapalveluista saat mm. seuraavilta tahoilta: Jämsän kaupungin liikuntapalvelut vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki... 040 571 6556 uimahallin vastaava liikunnanohjaaja Marko Tarvainen... 040 712 2485 liikunnanohjaaja Tommi Kuronen... 040 861 7023 Jämsän Terveys oy:n fysioterapiapalvelut... 050 435 8163 Vammaisneuvosto Aira Putkonen, puheenjohtaja... 040 158 7979 Jämsän ammattiopisto, seniorikuntosali Sanna Anttila... 040 341 4320 Jämsän Terveys oy (senioripiste) palveluvastaava Sirpa Heikkinen... 040 182 1772 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 1
JÄMSÄN KAUPUNKI Liikuntapalveluiden ohjatut erityis- ja terveysliikuntaryhmät Uimahalli Koskikara remontissa kauden 2017 2018. Avaamisen ajankohta selviää keväällä 2018. Kuva Marko Tarvainen TORSTAI 15.00 15.45 Liikunta lääkkeenä Sairaalan fysioterapiaosasto alkaen 21.9. Jämsän kaupungin liikuntapalvelut Tiedustelut: Tommi Kuronen, puh. 040 8617 023 Matalan kynnyksen liikuntaryhmä liikuntaa aloittaville. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 2
JÄMSÄN TYÖVÄENOPISTO MAANANTAI 9.00 10.30 Kevennetty kuntojumppa A Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 10.30 12.00 Kevennetty kuntojumppa B Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 12.30 13.15 Eläkeläisten kuntojumppa A, Jämsänkoski Korven koulun liikuntasali, Korventie 14 alkaen 28.8. OS = opintosetelikurssi 15.30 16.15 Harmaat Pantterit kuntosali I Jämsän liikuntahalli, kuntosali, Keskuskatu 16 alkaen 28.8. 16.30 17.15 Harmaat Pantterit kuntosali II Jämsän liikuntahalli, kuntosali, Keskuskatu 16 alkaen 28.8. 16.00 17.30 Senioritanssi, Jämsänkoski Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 17.00 17.45 Tuolijumppa Suinula Nuorisoseura Nysän talo, Suinula OS = opintosetelikurssi 17.00 18.30 Jooga jatkoryhmä, Jämsä Jämsän lukion liikuntasali, Kelhänkatu 8 17.30 19.00 Jooga jatkoryhmä, Jämsänkoski Koivulinnan päiväkoti, Koivutie 24 18.45 20.15 Jooga, Jämsä Jämsän lukion liikuntasali, Kelhänkatu 8 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 3
18.00 19.00 Kehon kuntoremppa - Länkipohja Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 19.00 19.45 Venyttelytunti Länkipohja Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 19.00 20.30 Äijäjooga, Jämsänkoski Koivulinnan päiväkoti, Koivutie 24 TIISTAI 9.00 9.45 Miesten kuntojumppa B Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 29.8. 10.00 10.45 Kuntojumppa A Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 29.8. OS = opintosetelikurssi 11.30 12.15 Kuntojumppa B, Kuorevesi Kuoreveden koulun iso sali, Opintie 2 alkaen 29.8. OS = opintosetelikurssi 12.30 13.15 Kuntosaliryhmä, Kuorevesi Kuoreveden koulun kuntosali, Opintie 2 alkaen 29.8. 15.00 15.45 Kuntojumppa C Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 OS = opintosetelikurssi 17.00 17.45 Toiminnallinen kehonhuolto Paunun koulu, liikuntasali, Paununkatu 1 17.00 17.45 Naisten vatsa-peppu treeni, Jämsänkoski Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 4
17.45 18.30 Miesten kuntojumppa A, Jämsänkoski Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 18.00 18.45 Paunun kuntojumppa Paunun koulu, liikuntasali, Paununkatu 1 18.00 18.45 Latinobic, alkeet 18.45 20.15 Latinobic, jatkokurssi Jämsän lukio, liikuntasali, Kelhänkatu 8 18.45 19.30 Naisten kuntosalijumppa, Jämsänkoski Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus 19.00 19.45 Hopsun kuntojumppa Hopsun kylätupa KESKIVIIKKO 10.30 11.15 Kevennetty kuntojumppa C Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 30.8. 17.00 17.45 Tanssiliikunta Paunun koulu, liikuntasali, Paununkatu 1 alkaen 13.9. 18.00 18.45 Kahvakuulalla kuntoon Paunun koulu, liikuntasali, Paununkatu 1 alkaen 13.9. 18.00 19.00 Kehonhuolto/jumppa, Partala Partalan ent. koulu, Partalantie 212 alkaen 13.9. 18.00 19.00 Koskenpään kuntojumppa Koskenpään koulu, Korpilahdentie 7 alkaen 13.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 5
18.15 19.00 Sammallahden kuntojumppa Sammallahden ent. koulu, Sammallahdentie 200 alkaen 13.9. 19.15 20.45 Shindo Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19 alkaen 13.9. TORSTAI 9.00 9.45 Ikinuorten kuntojumppa, Jämsänkoski Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus alkaen 14.9. 10.00 10.45 Ikinuorten kuntosalijumppa, Jämsänkoski Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus alkaen 14.9. 11.20 12.50 Senioritanssi Jämsän liikuntahalli, Keskuskatu 16 alkaen 14.9. 17.00 18.00 Juoksukurssi juoksuharrastuksen aloittaville Paunun koulu, Paununkatu 1 12.9. 24.10. 17.30 18.15 Juokslahden kuntojumppa Juokslahden koulu alkaen 14.9. 18.00 18.45 Palsinan kuntojumppa Palsinan ent. koulu, Palsinantie 547 alkaen 14.9. PERJANTAI 11.00 11.45 Tasapainoryhmä A Jämsän sairaala, fysioterapiaosasto alkaen 1.9. 12.00 12.45 Tasapainoryhmä B Jämsän sairaala, fysioterapiaosasto alkaen 1.9. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 6
18.00 18.45 Asahi iltaryhmä, Halli Kuoreveden koulu, liikuntasali, Opintie 2 alkaen 15.9. Syyskausi katso työväenopiston opinto-oppaasta, syysloma viikolla 42 Kevätkausi katso työväenopiston opinto-oppaasta, hiihtoloma viikolla 9 Ilmoittautuminen kursseille internetissä, josta näkee myös muun työväenopiston liikuntatarjonnan sekä osallistumismaksut. www.opistopalvelut.fi/jamsa OS = opintoseteli (a`30 yksi per asiakas). Kohderyhmänä työttömät, yli 63-vuotiaat, kokoaikaisella eläkkeellä olevat ja maahanmuuttajat. Seteleitä rajoitettu määrä ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ota yhteyttä opiston toimistoon. Tiedustelut: puh. 040 712 2640 www.jamsa.fi, Kelhänkatu 8, 42100 Jämsä Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 7
JÄMSÄN AMMATTIOPISTO Seniorikuntosaliryhmät MAANANTAI 9.00 10.30 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 4.9. 11.30 13.00 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 4.9. TIISTAI 11.30 13.00 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 5.9. 13.30 15.00 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 5.9. KESKIVIIKKO 9.00 10.30 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 6.9. 11.30 13.00 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 6.9. 13.30 15.00 Ohjattu senioriryhmä, alkaen 6.9. Tiedustelut: Sanna Anttila puh. 040 341 4320 etunimi.sukunimi@jao.fi Myllymäen kampus, Koulutie 19, 42300 Jämsänkoski www.jao.fi Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 8
MUUTA TOIMINTAA JÄMSÄSSÄ MAANANTAI 15.00 15.45 Mielenterveyskeskuksen jumppa Särkijärven kuntotalo, alkaen 31.8. Tiedustelut: puh. 040 739 4658 tai 040 732 8554 16.00 17.00 Eläkeliitto Jämsän jumppa Vitikkalan koulu, alkaen 25.9. Tiedustelut: Rauno Kotkajuuri, puh. 040 506 6435 17.00 17.50 Futuurikerho - pienet Vitikkalan koulun liikuntasali Erityislasten liikuntakerho. Tiedustelut: Pia Salminen, puh. 0400 888 187 18.00 18.45 Futuurikerho - isot Vitikkalan koulun liikuntasali Erityislasten liikuntakerho. Tiedustelut: Pia Salminen, puh. 0400 888 187 17.00 18.00 Zumba Jämsän liikuntahalli (ent. lukio) Tiedustelut: Tia-Maria Salmi, puh. 040 579 5899 17.30 18.45 Kuntojumppa Paunun koulu Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 4.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 18.00 19.00 Kuntonyrkkeily Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 4.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 19.00 20.00 Teematunti vaihtuva ohjelma Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 4.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 TIISTAI 9.00 9.30 Tuolijumppa Ruotsulan hovi, alkaen 19.9. Jämsän Eläkeläiset ry Tiedustelut: Reijo Jokinen, puh. 040 525 5338 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 9
11.15 12.15 Päiväkuntojumppa Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry, alkaen 5.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 17.00 18.00 Tanssiliikunta Jämsän lukio (ent. Jokivarren koulu) Tahtoo Tanssia ry Tiedustelut: Anneli Rautakoski, puh. 0400 824 458 18.00 19.00 Kuntojumppa Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 5.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 18.00 19.00 Zumba Auvilan kampus, liikuntasali Jämsän Naisvoimistelijat ry, alkaen 5.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 19.00 20.00 Kehonhuolto Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 5.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 KESKIVIIKKO 15.30 16.30 Ikiliike-ryhmä Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 6.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 17.45 19.00 Jooga / kehonhuolto Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 6.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 TORSTAI 10.00 10.45 Kehitysvammaisten liikuntaryhmä Särkijärven kuntotalo Työvalmennussäätiö Avitus, puh. 020 743 7370 12.15 13.00 Kehitysvammaisten liikuntaryhmä Särkijärven kuntotalo Työvalmennussäätiö Avitus, puh. 020 743 7370 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 10
17.00 18.00 Dancing with Tiina Särkijärven kuntotalo Jämsän Naisvoimistelijat ry, alkaen 7.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 18.00 20.00 Tikanheittoa Särkijärven kuntotalo Jämsän seudun Tikka ry Tiedustelut: Hannu Ahlstedt, puh. 040 538 0452 tai 0400 710 477 19.00 20.00 Kuntopiiri Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 7.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 PERJANTAI 09.00 10.00 Tanssiliikunta Kuntosali Keskikeho Tahtoo Tanssia ry. Tiedustelut: Anneli Rautakoski, puh. 0400 824 458 10.10 11.05 Tanssiliikunta Kuntosali Keskikeho Tahtoo Tanssia ry. Tiedustelut: Anneli Rautakoski, puh. 0400 824 458 13.30 15.00 Ohjattu kuntosalivuoro Myllymäen kampus, seniorikuntosali Jämsän Naisvoimistelijat ry., alkaen 8.9. Tiedustelut: Sanna Anttila, puh. 040 504 2752 LAUANTAI 12.00 13.30 Kehitysvammaisten liikunta Särkijärven kuntotalo Jämsän Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Tiedustelut: Lea Alshaban, puh. 0400 461 365 SUNNUNTAI 17.00 18.30 Jooga Kaipolan koulu Kaipolan Naisvoimistelijat ry., alkaen 10.9. Tiedustelut: Tiina Mäki, puh. 040 775 0400 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 11
MUITA LIIKUNTAPALVELUITA JÄMSÄSSÄ Liikunta ja Hyvinvointi Move puh. 040 8617 309 www.facebook.com/liikuntalinna Kuntokeskus Karboni Koskentie 6, 42100 Jämsä puh. 045 670 7319 sähköposti: kuntokeskus@karboni.fi www.karboni.fi Kuntosali Keskikeho Gym Teollisuuskatu 1d, 42100 Jämsä puh. 0500 714 000 sähköposti: posti@keskikeho.fi www.keskikeho.fi Old s Gym Kenraalintie 1, 42300 Jämsänkoski puh. 044 328 7363 www.facebook.com/oldsgym Studio Flow Lukkoilantie 4, 42100 Jämsä puh. 040 517 5988 www.facebook.com/studio-flow Fysio ilo Fysioterapia Jenni Kyllästinen Lukkoilantie 4, 42100 Jämsä puh. 040 7217 802 www.fysioilo.fi Jämsän Fysikaalinen Hoitolaitos Oy Kuoreveden Fysioterapia Keskuskatu 13 a 2, 42100 Jämsä Puistotie 3, 35600 Halli puh. 010 501 2750 puh. 040 842 2010 www.jamsanfysikaalinen.fi www.jamsanfysikaalinen.fi Jämsänkosken Fysikaalinen Hoitolaitos Jämsänkosken kuntoutus Oy Kenraalintie 1B, 42300 Jämsänkoski Kenraalintie 12, 42300 Jämsänkoski puh. 040 541 5091 puh. 014 747 445, 040 178 1541 www.tehofysio.fi jamsankoskenkuntoutus.fi Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 12
TOIMINTAA JÄMSÄNKOSKELLA MAANANTAI 12.30 13.15 Eläkeläisten kuntojumppa A Korven koulun liikuntasali, alkaen 28.8. 16.00 17.30 Senioritanssi Korven koulu, 17.30 19.00 Jooga jatkoryhmä Koivulinnan päiväkoti, Koivutie 24 19.00 20.30 Äijäjooga Koivulinnan päiväkoti, Koivutie 24 TIISTAI 13.30 15.30 Boccia pelit Ilveslinna, Jämsäntie 2 Jämsänkosken Eläkkeensaajat ry Tiedustelut: Tapani Lepistö, p. 040 5410 010 15.45 16.35 Tanssiliikunta Ilveslinna, Jämsäntie 2 Jämsänkosken Eläkkeensaajat ry Tiedustelut: Anneli Rautakoski, p. 0400 824 458 17.00 17.45 Naisten vatsa peppu treeni Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 17.45 18.30 Miesten kuntojumppa A Korven koulu, liikuntasali, Korventie 14 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 13
18.45 19.30 Naisten kuntosalijumppa Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus TORSTAI 9.00 9.45 Ikinuorten kuntojumppa Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus alkaen 14.9. 10.00 10.45 Ikinuorten kuntosalijumppa Jämsän ammattiopisto, Myllymäen kampus alkaen 14.9. 15.30 17.30 Boccia pelit Korven koulun liikuntasali Jämsänjokilaakson Invalidit ry Tiedustelut: Pauli Hakaniemi, puh. 040 820 0692 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 14
TOIMINTAA KUOREVEDELLÄ MAANANTAI 14.45 15.45 Kuntosaliharjoittelua omaan tahtiin Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 4.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 17.00 17.45 Tuolijumppa Suinula Nuoriseura Nysän talo, Suinula OS = opintosetelikurssi 19.00 20.00 Kuntojumppa miehille Kuoreveden koulun pieni sali, alkaen 4.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 19.00 20.00 Kuntojumppa naisille Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 4.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 TIISTAI 10.30 11.15 Tuolijumppa Kuoreveden koulun liikuntasali, alkaen 5.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 11.15 12.15 Kuntosalivuoro Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 5.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 14.00 15.00 Keilaus Mäntän keilahalli, parillisilla viikoilla Alkaen 5.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 19.00 20.00 Rivitanssi Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 5.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 15
KESKIVIIKKO 9.30 10.15 Tuolijumppa Palsinan koulu, alkaen 6.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 10.45 11.30 Tuolijumppa Kuokkalan seurantalo, alkaen 6.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 10.30 11.30 Musiikillista liikuntaa varttuneille Kuoreveden koulu pieni sali, alkaen 6.9. Emppis ry, puh. 044 0377 544 18.00 19.00 Kuntosaliharjoittelua omaan tahtiin Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 6.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 18.30 19.30 Kuntojumppa 50+ Kuoreveden koulun pieni sali, alkaen 6.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 18.30 19.30 Zumbix Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 6.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 TORSTAI 19.00 20.00 Interval Circuit Kuoreveden koulun iso sali, alkaen 7.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 LAUANTAI 17.00 18.00 Kuntosaliharjoittelua omaan tahtiin Kuoreveden koulun kuntosali, alkaen 9.9. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 SUNNUNTAI 18.00 Kahvakuula Kuoreveden koulun pihalla. Omat kuulat. Liikuntaseura Impulssi ry Tiedustelut: puh. 040 536 6279 tai 050 582 9886 Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 16
KUOREVEDEN KOULUN KUNTOSALI Avoinna omatoimiseen harjoitteluun päivisin klo 6 21, paitsi varattujen vakiovuorojen aikana. Sisälle pääsee henkilökohtaisella siruavaimella, joita saavilla Jämsän kaupungin neuvontapisteestä (Keskuskatu 8) arkisin klo 9 15 sekä Kuoreveden kirjastosta ti ke klo 10 16 ja to klo 13 19 Avaimen hinta: 20 /kk, 54 /3 kk ja 90 /6 kk. Perheavaimet: 30 /kk, 80 /3 kk ja 135 /6 kk. Avainpantti 20. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 17
TOIMINTAA LÄNKIPOHJASSA MAANANTAI 18.00 19.00 Kehon kuntoremppa Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 19.00 19.45 Venyttelytunti Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 TIISTAI 15.00 15.45 Kuntojumppa C Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9 LÄNKIPOHJAN KOULUN KUNTOSALI Avoinna omatoimiseen harjoitteluun päivisin klo 6 21, paitsi varattujen vakiovuorojen aikana. Sisälle pääsee henkilökohtaisella siruavaimella, joita saatavilla Jämsän kaupungin neuvontapisteestä (Keskuskatu 8) arkisin klo 9 15 sekä Länkipohjan kirjastosta ma klo 13 19 ja pe klo 10 15 Avaimen hinta: 20 /kk, 54 /3 kk ja 90 /6 kk. Perheavaimet: 30 /kk, 80 /3 kk ja 135 /6 kk. Avainpantti 20. Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 18
LIIKUNTAPAIKAT JA HARRASTUSMAHDOLLISUUDET JÄMSÄSSÄ Avantouinti Särkijärven uimala Särkijärven kuntotalo Moiskalantie 19, Jämsä Kuntotalon saunat lämpiävät marras-huhtikuussa klo 15 18 Hallin uimala Kuorevedentie 120, Halli Yksityiset jäähallit Jämsänjokilaakson Jäähalli Oy Paununkatu 5, 42100 Jämsä Jäävuorovaraukset puh. 0400 264 779 tai myynti(at)jamsanjaahalli.com www.jamsanjaahalli.com Jämsänkosken Tekojäärata Oy Metsäoppilaitoksentie, 42300 Jämsänkoski Jäävuorovaraukset myynti(at)jamsankoskenjaahalli.fi www.jamsankoskenjaahalli.fi Längelmäki Halli Jykintie, 35400 Längelmäki Jäävuorovaraukset, myös curling-vuoroja. www.langelmakihalli.com Kaukalot ja luistelukentät Paunun ulkokaukalo Paununkatu 7, 42100 Jämsä Muita kiekkokaukaloita ja luistelukenttiä - Hallin kaukalo, Jannentie 3, Halli - Koskenpään kaukalo, Korpilahdentie 7, Koskenpää - Kaipolan kaukalo, Kaipolan koulutie 3, Kaipola - Juokslahden koulu - Lamminsuo, Mäkitie 2, Jämsä - Mäntykallio, Koivutie 28, Jämsänkoski - Pienempien koulujen ja leikkipuistojen kentät Hiihtoladut www.mski.fi/jamsa Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 19
Koulujen liikuntasalit Juokslahden koulu, Niemenkyläntie 145, 42140 Juokslahti Jämsän lukio, Kelhänkatu 8, 42100 Jämsä Kaipolan koulu, Kaipolan koulutie 3, 42220 Kaipola Kuoreveden koulu, Opintie 2, 35600 Halli Jämsän liikuntahalli, Keskuskatu 16, 42100 Jämsä Länkipohjan koulu, Kalliomäentie 9, 35400 Längelmäki Paunun koulu, Paununkatu 1, 42100 Jämsä Särkijärven kuntotalo, Moiskalantie 19, 42100 Jämsä Vitikkalan koulu, Joonaantie 1 A, 42100 Jämsä Mäntykallion koulu, Koivutie 28, 42300 Jämsänkoski Kankarisveden koulu, Auvilantie 81, 42100 Jämsä Korven koulu, Korventie 14, 42300 Jämsänkoski Koskenpään koulu, Korpilahdentie 7, 42440 Koskenpää Urheilukentät Paunun urheilukeskus, Paununkatu 7, 42100 Jämsä Oinaalan urheilukeskus, Oinaalantie 41B, 42300 Jämsänkoski Hallin urheilukeskus, Jannentie 3, 35600 Halli Jukka Virtasen pallokenttä, Koskikarantie 1, 42300 Jämsänkoski Kaipolan urheilukenttä, Kaipolan koulutie 5, 42220 Kaipola Länkipohjan urheilukenttä, Haantie 6, 35400 Längelmäki Koskenpään urheilukenttä, Pankkosentie 4, 42440 Koskenpää Frisbeegolf Halli, Himos, Lamminsuo, Myllymäki, Rantapirtti Lisää liikuntapaikkoja ja tarkemmat sisällöt: www.jamsa.fi/liikunta-ja-ulkoilu Erityis- ja terveysliikunnan kalenteri 2017-2018 20