Liikuntatieteen päivien 2017 abstraktit

Liikuntatieteen päivien 2017 abstraktit Kaikki liikuntatieteen tekijät kutsuttiin esittelemään tutkimusta Liikuntatieteen päiville 2017 Jyväskylään. Päiville on varattu oma osio tutkijoille, opettajille, kehittäjille ja opiskelijoille liikuntatieteellisen tutkimus- ja kehittämistyön esittelyyn. Esittelemään sai tulla 1.1.2016 jälkeen julkaistun tai toistaiseksi julkaisemattoman liikuntatieteeseen liittyvän alkuperäistutkimuksen. Lisäksi päiville kutsuttiin kaikki alle 35-vuotiaat liikuntatieteen tekijät osallistumaan tutkimuskilpailuun. Määräaikaan mennessä saapui vajaat 60 abstraktia, jotka erillinen paneeli arvioi. Lähetetyistä abstrakteista 54 hyväksyttiin esitettäväksi päivillä ja julkaistavaksi Liikunta & Tiede -lehdessä. Parhaat työt ja paras nuori tutkija palkitaan Liikuntatieteen päivillä stipendeillä. 82 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

Johtajien uramenestys liikunta-alalla naisten ja miesten näkökulmista AALTO-NEVALAINEN P TAUSTA: Palkattujen johtajien määrän kasvu ja toiminnan ammattimaistuminen ovat herättäneet tarpeen tutkia johtajien uria liikunta-alan organisaatioissa (Koski & Heikkala 1998; Shilbury & Ferkins 2011). Huolimatta siitä, että Suomessa naisten ja miesten liikunta-aktiivisuus on keskenään suurin piirtein samalla tasolla, ja naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet, on naisten määrä liikuntajohtajina miehiä vähäisempi. Tästä ristiriidasta kumpuaa tämän tutkimuksen perusajatus. Liikunta-alalla johtamisuria on tutkittu suku puolten näkökulmista vähän (Doll-Tepper ym. 2006; Laakso 2016), ja uramenestystä marginaalisesti (Sagas & Cunningham 2004). Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa liikunta-alan ylimpinä johtajina toimivien naisten ja miesten objektiivisesta (palkka) ja subjektiivisesta (uramenestystyytyväisyys, työ- ja perhe-/yksityiselämän tasapaino) uramenestyksestä ja uramenestystekijöistä sekä niiden välisistä yhteyksistä Suomessa erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. MENETELMÄT: Kyselytutkimuksen aineisto (n=329, palautusprosentti 56) analysoitiin tilastollisten menetelmien, kuten faktorianalyysin ja yleisen lineaarisen mallin avulla. TULOKSET: Tulokset paljastavat mielenkiintoisia eroja nais- ja miesliikuntajohtajien välillä. Naiset saavat miehiä vähemmän palkkaa ja ovat tyytymättömämpiä uramenestykseensä kuin miehet. Naiset ovat miehiä korkeammin koulutettuja, tekevät enemmän kotitöitä ja saavat enemmän sosiaalista tukea kuin miehet. Miehet taas ovat useammin naimissa ja heillä on enemmän lapsia verrattuna naisiin. Miehet ovat myös kilpaurheilleet korkeammalla tasolla kuin naiset, ja toimineet muissa liikunta-alan tehtävissä ja seuraavat liikuntaa useammin kuin naiset. Useat eri tekijät ovat yhteydessä liikuntajohtajien objektiiviseen ja subjektiiviseen uramenestykseen. Monet yhteyksistä ovat erilaisia naisilla ja miehillä. Vaikka tutkimuksen kokonaismalli uramenestyksestä on samankaltainen naisilla ja miehillä, tutkimus osoittaa ongelmia liikuntajohtajien uramenestyksessä tasa-arvon kannalta. Yksi keskeinen ongelma on, että huolimatta siitä, että naisilla on kaikki sama kuin miehillä, kuten ikä, koulutus ja työtunnit, naiset saavat miehiä vähemmän palkkaa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus indikoi, että liikuntajohtajia rekrytoivien päätöksentekijöiden tulisi tutkia huolella asenteitaan ja oletuksiaan naisista johtajina. Heillä on vastuu tasa-arvoisesta uramenestyksestä sekä naisille että miehille. Tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan edistää sekä naisten että miesten uramenestystä ja tasaarvoa liikunta-alalla. Doll-Tepper, G., Pfister, G. & Radtke, S. (toim.) 2006. Progress towards leadership. Biographies and Career Paths of Male and Female Leaders in German Sport Organizations. Bundesinstitut fur Sportwissenschaft. Köln: Sportverlag Strauss. Koski, P. & Heikkala, J. 1998. National Sports Organisations and the Process of Professionalisation. University of Jyväskylä. Department of Social Sciences of Sport, research report 63. Laakso, N. 2016. Stories of becoming an elite sport manager in Finland. Jyväskylä Studies in Business and Economics 166. Sagas, M. & Cunningham, G.B. 2004. Does having the right stuff matter? Gender differences in the determinants of career success among intercollegiate athletic administrators. Sex Roles 50 (5/6), 411 421. Shilbury, D. & Ferkins, L. 2011. Professionalisation, sport governance and strategic capability. Managing Leisure 16 (2), 108 127. Yksilöllisten tekijöiden yhteys tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen ikääntyessä AARTOLAHTI E, RANTANEN T, PORTEGIJS E, PALMBERG L, VILJANEN A, RANTAKOKKO M TAUSTA: Ikääntyneen tyydyttymätön liikunnantarve kuvaa tilannetta, jossa henkilö ei koe mahdolliseksi liikkua niin paljon kuin haluaisi. Tarkoituksena oli selvittää, mitkä yksilölliset fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tekijät ovat yhteydessä ikääntyneiden tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen yhden vuoden seurannassa. MENETELMÄT: Kotona tehtyihin haastatteluihin ja toimintakyvyn arviointiin osallistui alkutilanteessa 843 henkilöä (75 90-vuotiaita, 62 % naisia). Henkilöt, jotka ilmoittivat haluavansa liikkua enemmän, mutta kokivat samalla, ettei heillä ole siihen mahdollisuuksia, luokiteltiin tyydyttymätöntä liikunnantarvetta kokeviksi. Koettuja kävelyvaikeuksia kahden kilometrin matkalla, taloudellista tilannetta sekä yksin asumista selvitettiin kyselyillä. Alaraajojen toimintakykyä testattiin Short Physical Performance Battery- (SPPB), kognitiota Mini Mental State Examination (MMSE) ja masennusoireita Center for Epidemiologic Studies Depression Scale (CES-D) -testeillä. Tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymistä arvioitiin yhden vuoden seurannassa niillä henkilöillä, jotka eivät aiemmin raportoineet tyydyttymätöntä liikunnantarvetta (n=693). Aineisto analysoitiin logistisella regressioanalyysillä. Psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia tekijöitä tarkasteltiin malleissa erikseen sekä monimuuttajamalliin yhdistettynä. Mallit vakioitiin iällä ja sukupuolella. TULOKSET: Ne tutkittavat, joilla alkutilanteessa oli tyydyttymätöntä liikunnantarvetta (n=115, 14 %) olivat vanhempia, useammin naisia, kokivat taloudellisen tilanteensa heikommaksi, kokivat enemmän masennusoireita ja liikkumisvaikeuksia sekä suoriutuivat heikommin SPPB-testistä verrattuna niihin joilla ei ollut tyydyttymätöntä liikunnantarvetta. Yhden vuoden seurannassa tyydyttymätön liikunnantarve kehittyi 85 tutkittavalle (12 %). Tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen olivat yhteydessä sosiaalisista tekijöistä heikommaksi koettu taloudellinen tilanne, psyykkisistä tekijöistä masennusoireet ja fyysisistä tekijöistä kävelyvaikeudet ja SPPB. Monimuuttujamallissa liikkumisvaikeudet sekä heikompi SPPB tulos olivat yhteydessä tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tyydyttymätön liikunnantarve on yleistä kotona-asuvilla ikääntyneillä henkilöillä, joilla on koettuja tai mitattuja liikkumisvaikeuksia, masennus oireita ja heikompi sosioekonominen asema. Edistettäessä ikääntyneiden tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua liikuntaan, on liikuntaa rajoittavat tekijät huomioitava laaja-alaisesti. Eri liikuntamuotojen ja liikunnan kokonaisindeksin yhteydet kuolleisuuteen 13 vuoden seurannassa: Kansallinen FINRISKItutkimus 1982 2002 BORODULIN K, HARALD K, MÄNNISTÖ S, WENNMAN H, JOUSILAHTI P TAUSTA: Väestöaineistoissa on paljolti tutkittu eri liikuntamuotoja erikseen, joissa erityisesti työn ruumiillista rasittavuutta on pidetty erillään vapaa-ajan liikunnasta. Aiemmissa tutkimuksissa ei ole tutkittu liikunnan kokonaisaktiivisuutta kovinkaan syvästi ja siksi suomalainen tutkimusnäyttö on vajavaista kokonaisliikunnan ja terveyden LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 83

välisistä yhteyksistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eri liikuntamuotojen sekä näistä muodostetun kokonaisindeksin yhteyttä kuolleisuuteen 13 vuoden seurannassa väestöä edustavassa kansallisessa FINRISKI kohortissa. MENETELMÄT: Tutkimusaineisto kerättiin osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallista FINRISKI -tutkimusta vuosina 1982 2002, jonka tavoitteena on väestön laajamittainen terveyden seuranta. Tutkittavat (17 215 miestä, 18 830 naista) osallistuivat terveystarkastukseen ja raportoivat liikunta-aktiivisuuttaan työssä, työmatkalla ja vapaa-ajalla. Eri liikuntamuodoista rakennettiin kokonaisliikunnan indeksi (matala, keskitaso ja korkea). Lähtötilanteessa terveitä tutkittavia seurattiin 13 vuoden ajan kansallisista rekistereistä kokonaiskuolleisuuden suhteen. Analyysinä käytettiin Coxin suhteellisen vaaran mallia (Hazard ratio, HR ja sen 95 %:n luottamusvälit, LV), jossa vakioitiin tutkimusvuosi, ikä, alue, kokonaiskolesteroli, verenpaine, tupakointi, painoindeksi ja koulutus. TULOKSET: Kokonaisliikunnan indeksin yhteys kokonaiskuolleisuuteen oli tilastollisesti merkitsevä sekä miehillä (p=0,012) että naisilla (p=0,0004), mutta yhteys säilyi vain naisilla (p=0,0013), kun muut sekoittavat tekijät otettiin huomioon. Erot liikuntaindeksiluokkien välillä olivat pieniä ja epäsystemaattisia. Esimerkiksi naisilla keskitasoinen liikuntaindeksi (HR 0,73; 95 % LV 0,57 0,93) ennusti matalampaa kokonaiskuolleisuuden riskiä verrattuna korkeaan liikuntaindeksiryhmään, kun taas matala liikuntaindeksiluokka ei poikennut korkeasta luokasta kuolemanriskin suhteen. Kun eri liikuntamuotojen vakioitua kuolemanriskiä tutkittiin erikseen, löydettiin miesten ja naisten vapaa-ajan aktiivisuuden ja naisten työmatkaliikunnan olevan yhteydessä matalampaan kuolemanriskiin vakioiduissa malleissa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Laajan väestöä edustavan aineiston perusteella ei löydetty merkitseviä tai systemaattisia yhteyksiä liikunnan kokonaisindeksin ja kuolleisuuden välillä lähtökohtaisesti terveillä aikuisilla. Sen sijaan vapaa-ajan ja työmatkojen aktiivisuus oli yhteydessä kokonaiskuolleisuuteen. Tulokset viittaavat siihen, että työliikunnalla ei välttämättä olisi tärkeää roolia liikunnan terveysvaikutuksissa, kun taas vapaa-ajalla ja työmatkoilla tapahtuvalla liikunnalla olisi. Työliikunta lasketaan mukaan kansainvälisissä terveyttä edistävän liikunnan suosituksissa, mutta tämän analyysin tulokset eivät välttämättä näe työliikuntaa tärkeässä roolissa kuolemanriskiä ennustettaessa. Vastaavia tuloksia on raportoitu muissakin aineistoissa. On selvää, että tutkimustietoa tarvitaan lisää, mm. kuolemanriskin oheen sairastumisriskin suhteen sekä analyyseissä käytetyn kokonaisindeksin luotettavuudesta suhteessa todelliseen fyysiseen kokonaisaktiivisuuteen. Kahdeksasluokkalaisten välituntien fyysinen aktiivisuus ja koulun sosiaaliset tekijät neljässä koulussa vuosina 2011 ja 2013 HAAPALA H, HIRVENSALO M, LAINE K, LAAKSO L, HAKONEN H, LINTUNEN T, TAMMELIN T TAUSTA: Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on edistää aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia koulun liikunnallisen toimintakulttuurin muutosta 1) selvittämällä neljän yläkoulun kahdeksannen luokan oppilaiden välituntien fyysistä aktiivisuutta ja kouluun liittyviä sosiaalisia tekijöitä Liikkuva koulu -ohjelman keskivaiheilla (kevät 2011) ja vuosi ohjelmaan osallistumisen jälkeen (kevät 2013), sekä 2) kuvailemalla koulujen liikunnan edistämistoimia ja henkilökunnan kokemuksia. MENETELMÄT: Neljä yläkoulua osallistui Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheeseen lukuvuosien 2010 2012 aikana. Välituntien fyysistä aktiivisuutta, vertaissuhteita koulussa, yhteenkuuluvuutta koulussa ja kouluilmapiiriä kartoitettiin kyselylomakkeilla kahdeksansien luokkien oppilailta keväällä 2011 (n=385) ja keväällä 2013 (n=373). Fyysisen aktiivisuuden edistämisprosessin kartoittamiseksi hankevastaavat osallistuivat haastatteluihin ja kyselyihin (2012, n=7), ja rehtorit (2013, n=3) ja henkilökunta (2012, n=83) vastasivat kyselyihin. Oppilastason data analysoitiin varianssianalyysilla, ja kouluprosessien analysoinnissa käytettiin luokittelua, narratiivista lähestymistapaa ja sisällönanalyysia. TULOKSET: Kahdessa yläkoulussa pojat raportoivat fyysisesti aktiivisempia välitunteja vuonna 2013 verrattuna vuoteen 2011 (p=0,004; p=0,003). Yhdessä yläkoulussa oppilaat raportoivat heikompia vertaissuhteita ja kouluilmapiiriä sekä pojat parempaa ja tytöt heikompaa yhteenkuuluvuutta koulussa vuonna 2013 verrattuna vuoteen 2011. Liikkumisen edistämishanke koettiin hyvin näkyväksi kouluissa, mutta henkilökunnan osallistuminen liikkumisen edistämiseen vaihteli. Yhdessä koulussa lähes kaikki opettajat osallistuivat ja toisessa koulussa alle neljännes opettajista oli mukana toiminnassa. Suurin osa henkilökunnasta koki koulupäivän aikaisen liikunnan edistävän kouluviihtyvyyttä ja välituntiliikunnan edistävän oppituntien työrauhaa. Kolmessa koulussa neljästä suurin osa henkilökunnasta uskoi hankkeesta jäävän pysyviä käytäntöjä kouluun. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kouluissa toteutetut fyysisen aktiivisuuden edistämistoimet aktivoivat poikien välituntiliikkumista, mutta eivät juurikaan vaikuttaneet kouluun liittyviin sosiaalisiin tekijöihin. Henkilökunnan osallistuminen edistämistoimiin vaihteli kouluittain, vaikka koulupäivän aikaisen liikunnan hyödyistä oltiin yksimielisiä. Jatkossa tulisi tutkia millaiset aktiviteetit ja toteutustavat olisivat tehokkaimpia lisäämään niin fyysistä aktiivisuutta kuin sosiaalista hyvinvointia kouluissa. Lisätietoa tarvitaan myös koulun autonomian tason sekä henkilökunnan sitou tumisen ja osallistumisen merkityksestä fyysisesti aktiivisemman ja viihtyisämmän koulupäivän edistämiseksi. Kuudesluokkalaisten uimataito ja uimaopetuksen järjestäminen Suomessa HAKAMÄKI M TAUSTA: Uimataidon opettaminen on kirjattu Suomessa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. Tavoitteeksi on asetettu opettaa riittävä uimataito, jotta oppilas voi liikkua vedessä ja pelastautua vedestä. Opetushallitus tukee ja seuraa perusteiden toimeenpanoa. Tukeminen ja seuraaminen edellyttävät ajantasaista tietoa, jonka hankkiminen oli tämän tutkimuksen tarkoitus. Tutkimuskysymykset olivat, kuinka suuri osa kuudesluokkalaisista osaa uida, miten uimaopetus on kunnissa järjestetty ja riittääkö se perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden toteutumiseen. MENETELMÄT: Tieto koululaisten uimataidosta kerättiin kyselylomakkeilla alueellisesti kattavasti 4 213 kuudesluokkalaiselta oppilaalta sekä suomen- että ruotsinkielisistä kouluista lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Kyselyllä selvitettiin uimataidon taso, alkeisuimataidon oppimisikä sekä uimassa käymisen useus koulun ulkopuolella. Opettajat (194 kpl) vastasivat uimaopetuksen järjestämistä kunnissa koskeviin kysymyksiin (millä luokka-asteilla uimaopetusta järjestetään ja jos ei lainkaan, niin miksi). Tuloksia verrattiin aiempiin kyselyihin, joita on toteutettu oleellisesti samalla protokollalla vuodesta 2000. Täydentävää tietoa kerättiin kysymällä pitkään uimaopettajina kunnissa 84 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

toimineilta henkilöiltä (17 kpl) uimaopetuksessa tapahtuneista muutoksista ja mm. maahanmuuton vaikutuksista. TULOKSET: Kolme neljästä kuudesluokkalaisesta sekä tytöistä että pojista osaa uida pohjoismaisen uimataitomääritelmän edellyttämällä tavalla eli 200 metriä. Taso on pysynyt pitkään samana. Osa kunnista ei järjestä uimaopetusta siinä laajuudessa, että riittävä uimataito olisi mahdollista opettaa, saati että pelastautumista voitaisiin opetella. Valintaa perustellaan yleensä uimaopetuksen ja kuljetusten kalleudella. Joissakin kunnissa tai yksittäisissä kouluissa uimataitoa ei pidetä niin oleellisena, että sen opettamiseen suhtauduttaisiin tavoitteen kannalta vakavasti. Toisaalta useissa kunnissa uimataito on prio risoitu korkealle elämässä tarpeellisena tietona ja taitona ja sen opetus on systemaattisesti järjestetty ja lisäopetusta on tarjolla sitä tarvitseville. Oppilaiden uimataidon yleisyys ja taso ovat yhteydessä siihen, järjestetäänkö kunnassa uimaopetusta, onko kunnassa uima halli ja miten pitkä matka uimahalliin on. Kaksi jälkimmäistä vaikuttavat myös siihen, käyvätkö oppilaat uimassa koulun ulkopuolella. Maahanmuutto tuottaa Suomeen lapsia, joilla ei kuudenteen luokkaan tultaessa ole samoja uimataito- tai vesiturvallisuusvalmiuksia kuin kantaväestöllä. Tähän ei ole kaikissa kunnissa vielä varauduttu. Osa uimaopettajista kokee, että opetustilanteet ovat levottomampia kuin ennen. Toisaalta luottamus uimaopetukseen on yleisesti korkea. JOHTOPÄÄTÖKSET: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin kirjatut tavoitteet toteutuvat hyvin vaihtelevasti. Oppilaat ovat asuinkunnasta riippuen eriarvoisessa asemassa sen suhteen, toteutuvatko perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteet. Nuorten omaehtoinen liikkuminen tilan kehyksissä HASANEN E TAUSTA: Organisoimaton vapaa-aika on tärkeä osa nuorten elämää. Samalla kun huoli nuorten vähäisestä liikkumisesta kasvaa, omaehtoisen liikkumisen merkitys saa ansaitusti lisää huomiota. Omaehtoisesti liikutaan enemmän kuin organisoidusti, mutta monimuotoista ilmiötä on tutkittu vähän. Tarvetta on ollut nuorten omien merkitysmaailmojen esiin tuomiselle sekä liikuntakäyttäytymisen selittämiselle laajemmasta sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta. Pelkästään yksilön valintoihin keskittymisen sijasta on tarpeen huomioida valintoihin ja niiden tekemisen mahdollisuuksiin vaikuttavat taustatekijät. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan mielekkään omaehtoisen liikkumisen edellytyksiä nuorten kokemusmaailmoista ja elinympäristöistä lähtien. MENETELMÄT: Tutkimus on laadullinen ja yhdistää liikuntasosiologian, nuorisotutkimuksen sekä humanistisen maantieteen lähestymistapoja. Nuorten omaehtoista liikkumista tarkastellaan tilallisuuden teoreettisessa viitekehyksessä, vapaa-ajan kokonaisuuden sekä liikkumisen paikkojen kontekstissa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) missä nuoret omaehtoisesti liikkuvat, 2) millaista omaehtoista liikkumista nuoret harjoittavat, ja 3) millaisia merkityksiä nuoret liittävät omaehtoisen liikkumisen tiloihin. Aineisto kerättiin yhden kunnan neljässä eri tyyppisessä elinympäristössä: kaupungin keskustassa, kaupungin asuinalueilla, maaseudun kirkonkylässä ja haja-asutusalueilla. Pääaineistona ovat 12 16-vuotiaiden, liikuntaharrastuneisuudeltaan erilaisten tyttöjen ja poikien teemahaastattelut (34). Suurin osa haastatelluista etsittiin kouluissa kahdeksasluokkalaisille tehdyn kyselyn avulla ja osa nuorten vapaa-ajanvieton paikoilta. Aineistoon kuuluvat lisäksi haastatteluissa tuotetut kartat omaehtoisen liikkumisen paikoista sekä havainnointiaineisto. Analysointimenetelmät ovat teoriaohjaava ja aineistolähtöinen sisällönanalyysi. TULOKSET: Tulosten mukaan nuorille tärkeät omaehtoisen liikkumisen paikat sijaitsevat lähellä kotia. Laadun sijasta korostuu paikkojen käytön vapaus sopivalla hetkellä ja tavalla. Liikkumismuotoja luonnehtii soveltaminen käytettävissä olevaan paikkaan, aikaan ja porukkaan. Oman ajan vieton viiteryhmä määrittää olennaisesti liikkumista, ja itse liikkumismuodon rooli vaihtelee spontaanista oheistoiminnasta pääosaan tavoitteellisen harjoittelun kohteena. Nuorten omaehtoisen liikkumisen paikkojen tulkitaan merkityksellistyvän monenlaisiksi tiloiksi osina nuoren elämän kokonaisuutta. Sosiaalisuus ja leikkisyys näyttäytyvät keskeisinä merkityksinä, ja rationaaliset liikunnan perustelut vastaavat merkityksenantoja vain pieniltä osin. Toimintatilan löytäminen mielekkäälle liikkumiselle edellyttää usein neuvottelua, jossa tarvitaan toimijuutta sekä pääomia kuten sosiaalisia suhteita ja liikuntataitoja. Tutkimuksen mukaan vallitseva liikuntakulttuuri ja aikuisten tilallinen valta voivat usein rajoittaa nuorten omaehtoista liikkumista. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus tuottaa ymmärrystä siitä, mikä nuoria kannustaa liikkumaan sekä myös liikkumattomuuden taustoista. Tulosten valossa tila, joka rakentuu yksilön ja hänen fyysisen elinympäristönsä, ympäröivän yhteisön sekä kulttuurin kohtaamisissa tiettyinä ajankohtina, tekee liikkumisen erilailla mielekkääksi ja mahdolliseksi valinnaksi erilaisille nuorille. Omalla ajalla liikkumisessa merkityksellisenä asiana näyttäytyy nuoren kokemus vapaudesta valita tilansa sekä tilankäyttötapansa. Nuorten kestävyysurheilijoiden ja heidän valmentajiensa ravitsemusosaaminen HEIKKILÄ M, LEHTOVIRTA M, FOGELHOLM M, VALVE R TAUSTA: Hyvä ravitsemustila edistää urheilijan suorituskykyä ja kehittymistä. Ravitsemustietoa ei hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä urheilijoiden ja valmentajien ravitsemusosaaminen on usein puutteellista. Valmentajat ovat urheilijoille eräs tärkeimmistä ravitsemustiedon lähteistä. Siksi on tärkeää, että valmentajien ravitsemusosaaminen on riittävää. Ravitsemusosaamista voidaan arvioida oikealle kohderyhmälle valituilla, validoiduilla osaamiskyselyillä. Valtaosa urheilijoiden ravitsemusosaamiseen liittyvistä tutkimuksista on tehty ulkomailla joukkueurheilijoiden parissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten lukioikäisten kestävyysurheilijoiden ja heidän valmentajiensa ravitsemusosaamista. Saatuja tuloksia tullaan hyödyntämään 2018 alkavassa interventiossa, jonka tavoitteena on kehittää, yksilöidä ja parantaa kestävyyslajien ravitsemuskoulutusta. MENETELMÄT: Ravitsemusosaamista kartoittava kyselylomake luotiin ja validoitiin 2016 aikana Helsingin yliopistolla. Se sisältää 79 urheiluravitsemukseen ja yleisiin ravitsemussuosituksiin liittyvää oikein/ väärin -väittämää, joista jokaisesta oikeana vastatusta saa yhden pisteen. Kyselylomakkeen täytti 312 kestävyyslajien urheilijaa ja 94 valmentajaa, jotka rekrytoitiin lajiliittojen päävalmentajien ja valmennuspäälliköiden kautta. Lomake oli saatavana sekä paperiversiona että e-lomakkeena. Tulokset kerättiin 2016 lokakuun ja 2017 helmikuun välisenä aikana. TULOKSET: Urheilijoista 156 oli miehiä ja 156 naisia, heidän keski-ikänsä oli 17,9 ± 1,2 vuotta ja heistä 25 % kuului maajoukkueeseen. Maastohiihtäjiä oli 36 %, suunnistajia 35 % ja ampumahiihtäjiä 12 %. Valmentajien keski-ikä oli 46,3 ± 12,3 vuotta ja heistä 27 % oli naisia. Ravitsemusosaamista kartoittavassa kyselyssä urheilijat vastasivat oikein keskimäärin 73 ± 8,8 prosenttiin ja valmentajat 81 ± 8,7 prosenttiin kysymyksistä. Ero urheilijoiden ja valmentajien ravitsemusosaami- LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 85

sessa oli tilastollisesti merkitsevä (p<0,001). Vanhemmat urheilijat saivat keskimäärin parempia tuloksia kuin nuoremmat urheilijat (p=0,001). Naisurheilijoilla ja -valmentajilla tulokset olivat parempia kuin miehillä (p=0,005 ja p=0,004). Valmentajilla nuori ikä oli yhteydessä parempiin vastausprosentteihin (p<0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Valmentajien ravitsemusosaaminen oli keskimäärin hyvällä tasolla. Urheilijoiden osaamisessa oli enemmän puutteita. Kyselytutkimuksen tulosten perusteella tullaankin suunnittelemaan ravitsemusinterventio, jossa urheilijoiden ja valmentajien ravitsemustaitoja pyritään konkreettisesti ja spesifisti kehittämään. Saatujen tulosten perusteella etenkin miesurheilijoiden ravitsemusohjausta tulee kehittää kokonaisvaltaisesti. Naisurheilijoiden osalta tutkimus antaa viitteitä siitä, että ohjauksen yksi päälinjoista tulee olla syömishäiriöalttiuden kartoittamisessa ja ehkäisyssä. Nuorten valmentajien parempi ravitsemusosaaminen herättää toiveita kyseisen intervention hyvästä vastaanotosta ja viemisestä käytäntöön. Torres-McGehee, T.M., Pritchett, K.L., Zippel, D., Minton, D.M., Cellamare, A. & Sibilia, M. 2012. Sports Nutrition Knowledge Among Collegiate Athletes, Coaches, Athletic trainers, and Strength and Conditioning Specialists. J Athl Train 47, 205 211. Birkenhead, K.L. & Slater, G. 2015. A review of factors influencing athletes food choices. Sports Med. 45, 1511 1522. Parmenter, K & Wardle, J. 2000. Evaluation and Design of Nutrition Knowledge Measures. J Nutr Educ 32, 269 277. Toimenpiteet doping-rikkomusten varalle moraalifilosofinen näkökulma HÄMÄLÄINEN M TAUSTA: Doping-taistelua käydään kolmella rintamalla: sääntöjen asettamisessa, sääntöjen valvonnassa ja rikkomuksiin puuttumisessa. Tämä tutkimus käsittelee kolmatta näistä, rikkomuksiin puuttumista. Doping-rikkomuksiin puuttuminen on jäänyt vähäiselle huomiolle akateemisessa kirjallisuudessa. Se on kuitenkin tärkeässä asemassa, kun ilmi tulleita doping-tapauksia puidaan ja uusia yritetään ehkäistä. Monesti doping-tapaus tulee ilmi kilpailun ja palkintojenjaon jälkeen. Tällöin on päätettävä, mihin toimiin ryhdytään. Epäreilua kilpailua on vaikea muuttaa reiluksi jälkikäteen. Miten voitaisiin silti päästä ainakin mahdollisimman lähelle reilua tilannetta? Doping-rikkomukseen on mahdollista reagoida vähintään kahdeksalla erilaisella tavalla tai toimenpiteellä. Ne ovat (1) hylkäys ja sijoitusten uudelleenjako, (2) suorituksesta saavutetun tuloksen muuttaminen, (3) mitalien palauttaminen ja uudelleenjako, (4) kilpailukielto, (5) uusintaottelu, (6) oikeudellinen seuraus, (7) anteeksipyyntö sekä (8) anteeksianto. Tässä moraalifilosofian eli etiikan alaan kuuluvassa tutkimuksessa tarkastelen toimenpiteitä doping-rikkomusten varalle. Monet urheilun doping-rikkomukset paljastuvat vasta itse kilpailun ja palkintojenjaon jälkeen. Tällöin rikkomus on ehtinyt aiheuttaa vääryyttä, jota on vaikea korjata jälkikäteen. Mihin toimenpiteisiin tulisi ryhtyä, jotta vääryys saataisiin ainakin minimoitua? MENETELMÄT: Tutkimusmenetelmänä on tapauskuvaus ja eettinen arviointi. Eettisessä arvioinnissa selvitetään toimenpiteiden käyttökelpoisuutta etiikan näkökulmasta. Eettisen arvioinnin tärkeä työkalu on johdonmukainen ajattelu. TULOKSET: Mikään toimenpiteistä ei näytä yksinään korjaavan doping-rikkomuksen aiheuttamaa vääryyttä. Kaikkiin toimenpiteisiin liittyy myös ongelmia. Yleisenä haasteena on löytää sopiva aikaikkuna, jolloin toimenpidettä olisi perusteltua käyttää. Voidaanko esimerkiksi urheilijoiden sijoituksia muuttaa 50 vuotta alkuperäisen kilpailun jälkeen? JOHTOPÄÄTÖKSET: Suurin mahdollinen määrä reiluutta voidaan tyypillisesti saavuttaa doping-rikkomuksen jälkeen, kun käytössä on järkevästi valitut toimenpiteet ja ne toteutetaan viisaalla tavalla. Ihannetilanteessa saattaisivat esiintyä muut toimenpiteet paitsi uusintaottelu. Erikseen on hyvä mainita, että tarvitaan näyttävyyttä ja juhlallisuutta, kun mitaleja jaetaan uudelleen. Keihäänheittäjä Antti Ruuskaselle järjestetty mitaliseremonia hiihdon MM-kisoissa Lahdessa vuonna 2017 oli oikea askel tähän suuntaan, mutta lisää työtä tarvitaan. Lasten erilaiset fyysisen aktiivisuuden tyypit päiväkodissa ulkona vapaan leikin aikana talvella IIVONEN S, NIEMISTÖ D, ITKONEN J, SÄÄKSLAHTI A TAUSTA: Lapselle tyypillinen fyysinen aktiivisuus ilmenee vapaassa leikissä. Tutkijat ovatkin esittäneet arvioita, että vapaa leikki ulkona olisi helppo ja edullinen tapa lisätä lasten päivittäistä fyysistä aktiivisuutta ja edistää motoristen perustaitojen kehittymistä päiväkodissa. Suoralla havainnoinnilla toteutettuja tutkimuksia lasten fyysisestä aktiivisuudesta on vähän, vaikka sitä pidetään tarkimpana menetelmänä tutkia lasten tyypillistä fyysistä aktiivisuutta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli havainnoida lasten vapaata leikkiä päiväkodin pihalla ja laskea, kuinka kauan aikaa kukin lapsi käytti erilaisiin motorisista perustaidoista koostuviin fyysisen aktiivisuuden tyyppeihin. MENETELMÄT: Kaksitoista lasta videoitiin yksitellen 60 minuutin ajan päiväkodin pihalla vapaan leikin aikana talvella 2016. Jokaisen lapsen videosta koodattiin observointiohjelmalla aika minuuteissa ja sekunneissa (min.s.), jonka hän käytti kahdeksaan erilaiseen fyysisen aktiivisuuden tyyppiin. Kahdeksan havainnointikategorian yksimielisyysprosentti kahden havainnoijan välillä oli keskimäärin 89, mikä osoittaa havainnoinnin luotettavuuden. TULOKSET: Jokaiselta lapselta saatiin keskimäärin 60 minuuttia 17 sekuntia havainnoitua aineistoa. Lapsi käytti keskimäärin (min.s.) erilaisiin fyysisen aktiivisuuden tyyppeihin havainnoinnin aikana: makaamiseen 0.14, istumiseen 7.29, seisomiseen 7.24, kävelemiseen 0.49, juoksemiseen 0.33, kevyisiin fyysisiin aktiviteetteihin ja peleihin 40.26, kohtuullisesti kuormittaviin ja kuormittaviin fyysisiin aktiviteetteihin ja peleihin 3.22 sekä keinumiseen 0.0. JOHTOPÄÄTÖKSET: Lasten vapaa leikki päiväkodin ulkoilutilanteessa koostui suurimmaksi osaksi kevyistä fyysisistä aktiviteeteista ja peleistä. Yksilöiden väliset erot erilaisiin fyysisen aktiivisuuden tyyppeihin eli erilaisten motoristen taitojen harjaannuttamiseen käytetyissä ajoissa olivat kuitenkin suuria. Kevyet fyysiset aktiviteetit saattoivat sisältää esimerkiksi hienomotorisia taitoja harjaannuttavia leikkejä ja karkeamotorisia käsittelytaitoja harjaannuttavia pelejä. Aikuisten tulisi havainnoida lasten leikkimistä ja kannustaa erityisesti vähiten fyysisesti aktiivisia lapsia fyysisesti kuormittaviin aktiviteetteihin ja peleihin. General Observation Software. 2006. Department of Sport Sciences. University of Jyväskylä. Pellegrini, A.D. & Smith, P.K. 1998. Physical activity play: the nature and function of a neglected aspect of playing. Child Development 69 (3), 577 598. Trost, S.G. 2007. State of the art reviews: Measurement of physical activity in children and adolescents. American Journal of Lifestyle Medicine 1 (4), 4299 4314. True, L., Pfeiffer, K.A., Dowda, M., Williams, H.G., Brown, W.H., O Neill, J.R. & Pate, R.R. 2017. Motor 86 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

competence and characteristics within preschool environment. Journal of Science and Medicine in Sport. Alaselän jäykistysleikkauksen jälkeinen nousujohteinen kotiharjoittelu ei kehitä vartalon lihasvoimaa tavanomaista yhtä fysioterapiaohjausta paremmin. Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. ILVES O, NEVA M, HÄKKINEN K, DEKKER J, JÄRVENPÄÄ S, KYRÖLÄ K, HÄKKINEN A TAUSTA: Hyvä vartalon lihasvoima mahdollistaa vartalon paremman liikehallinnan sekä toimintakyvyn, ja on siten tärkeä tekijä alaselkäkivun ennaltaehkäisyssä ja kuntoutuksessa. Nikamaliukumaan liittyvä krooninen alaselkäkipu heikentää etenkin selkälihasvoimaa ja aiheuttaa toiminnan vajautta. Lannerangan jäykistysleikkauksen on todettu vähentävän kipua tehokkaasti, mutta lyhytaikaisessa kolmen kuukauden seurannassa vartalon lihasvoimatasot jäivät edelleen mataliksi. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, parantaako selän jäykistysleikkauksen jälkeinen nousujohteinen kotiharjoittelu tehokkaammin vartalon lihasvoimaa ja lihastasapainoa kuin tavanomainen kertaohjaus. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 98 nikamaliukumapotilasta (75 % naisia, ka. ikä 59 v.), joille tehtiin selkäkivun takia lannerangan jäykistysleikkaus. Heidät satunnaistettiin joko interventioryhmään (IR, n=48) tai tavanomaisen kertaohjauksen saavaan kontrolliryhmään (KR, n=50). Kolme kuukautta leikkauksen jälkeen IR aloitti 12 kuukauden kestävän progressiivisen vartalon lihasvoima- ja liikehallintaharjoittelun, johon he saivat henkilökohtaisen ohjauksen ja kuvalliset harjoitusohjeet fysioterapeutilta kahden kuukauden välein. Heitä kannustettiin myös säännölliseen kestävyysliikuntaan. KR sai kolmen kuukauden kohdalla fysioterapeutilta kertaohjauksen omatoimiseen keskivartalon lihaskestävyysharjoitteluun. Isometristä vartalon fleksio- ja ekstensiovoimaa mitattiin venymäanturilla seisten. Tulos on suhteutettu kehon painoon. Lisäksi laskettiin ekstesoreiden ja fleksoreiden voimasuhde. Harjoittelufrekvenssiä seurattiin harjoittelupäiväkirjoilla. Tulokset analysoitiin ikä- ja sukupuolivakioidulla mixed model -menetelmällä hoitoaikeen mukaan. TULOKSET: Ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja missään vartalon lihastoimintaa kuvaavissa muuttujassa 12 kuukauden intervention aikana. Intervention alussa keskimääräinen (SD) vartalon ekstensiovoiman suhde painoon oli IR:llä 0,35 (0,16) ja KR:llä 0,40 (0,15), parantuen vastaavasti 0,10 (95 % LV 0,07 0,12) ja 0,08 (0,06 0,011). Fleksiovoiman suhde painoon oli lähtötilanteessa IR:llä 0,39 (0,13) ja KR:llä 0,43 (0,16) parantuen vastaavasti 0,06 (0,04 0,09) ja 0,07 (0,04 0,09). Ekstensiovoima/fleksiovoima -suhde oli intervention alussa 0,90 (0,31) IR:llä ja 0,98 (0,28) KR:llä, muuttuen vastaavasti 0,11 (0,05 0,17) ja 0,02 (-0,04 0,08). IR:n harjoittelufrekvenssi aleni intervention aikana, ollen ensimmäisten kahden kuukauden aikana ~2,5x/vko ja viimeisten kahden kuukauden aikana ~1,5x/ vko. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vuoden nousujohteinen kotiharjoittelu ei kehitä tavanomaista ohjausta tehokkaammin vartalon lihasvoimaa tai lihastasapainoa. Tutkimuksessa vartalon ekstensio- ja fleksiovoimat paranivat molemmilla ryhmillä intervention aikana, mutta voimatasot jäivät edelleen alhaisiksi terveisiin verrattuna. Häiriintynyt ekstensio/ fleksio -voimasuhde ei myöskään korjaantunut kotiharjoittelulla. Lisää tutkimusta tarvitaan tehokkaan ja kustannusvaikuttavan selkäleikkauksen jälkeisen harjoittelumuodon ja -ohjelman löytämiseksi. Lisäksi tarvitaan lisää motivointikeinoja harjoitteluun sitoutumisen parantamiseksi. Tarnanen, S., Neva, M.H., Kautiainen, H., Ylinen, J., Pekkanen, L., Kaistila, T., Vuorenmaa, M. & Häkkinen, A. 2013. The early changes in trunk muscle strength and disability following lumbar spine fusion. Disabil Rehabil 35 (2), 134 9. Paalanne, N.P., Korpelainen, R., Taimela, S.P., Remes, J., Salakka, M. & Karppinen, J.I. 2009. Reproducibility and reference values of inclinometric balance and isometric trunk muscle strength measurements in Finnish young adults. JCR 23 (5), 1618 1626. Mayer, T.G., Smith, S.S., Keeley, J. & Mooney, V. 1985. Quantification of lumbar function. Part 2. Sagittal plane trunk strength in chronic low-back pain patients. Spine 8 (10), 765 772. Liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevat tekijät SuomiMies seikkailee -kampanjaan osallistuneilla miehillä KAASALAINEN K, KASILA K, KOMULAINEN J, MALVELA M, POSKIPARTA M TAUSTA: Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten psykososiaaliset tekijät ovat yhteydessä itsearvioituun liikunta-aktiivisuuteen ja fyysiseen kuntoon suomalaisilla työikäisillä miehillä, jotka osallistuivat SuomiMies seikkailee -kampanjaan. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselle muodostivat Health Action Process Approach (HAPA) -malli ja sosiaalisen markkinoinnin periaatteet. HAPA-malli selittää terveyskäyttäytymistä yksilötasolla, kun taas sosiaalinen markkinointi liittää yksilön käyttäytymisen kampanjan laajempaan toimintaympäristöön. MENETELMÄT: Aineistot kerättiin SuomiMies seikkailee -rekkakiertueelta vuonna 2011 sekä seurantakyselyllä ja kuntotesteillä vuonna 2014. Kuntoa arvioitiin kehon kuntoindeksillä (BFI), perustuen kehon koostumusanalyysiin (Inbody 720), kestävyyskunnon arvioon (Polar OwnIndex) ja käden puristusvoimamittaukseen. Liikuntaaktiivisuutta, muutosvalmiutta sekä psykososiaalisia tekijöitä (tiedot, taidot, pystyvyys, tavoitteen asettaminen, sosiaalinen tuki) arvioitiin kyselylomakkeella. Tutkimusaineistot analysoitiin keskiarvo- ja mediaanitesteillä sekä monimuuttujamenetelmillä. Tutkimukseen osallistui 900 miestä (keskiikä=43,9; SD=12,7), joista 19 % oli huonokuntoisia ja 42 % keskitasoisessa kunnossa. Kaikkiaan 40 %:lla (n=361) oli selkeä tarve terveystottumusten muutoksille. Vuoden 2014 aikana näistä miehistä 102 vastasi seurantakyselyyn ja 41 osallistui kuntotesteihin. TULOKSET: Heikko pystyvyys sekä tavoitteiden, taitojen ja sosiaalisen tuen puute erottivat huonokuntoiset hyväkuntoisista. Lähes kaikki (95 %) huonokuntoiset miehet aikoivat lisätä liikunnan harrastamista. Seurantakysely (n=102) osoitti, että vähiten liikkuvien (<1t/vko) osuus väheni 25 %:sta 16 %:iin, mutta yli 3 tuntia viikossa liikkuvien määrä ei kasvanut. Verrattuna liikuntaa vähentäneisiin ja aktiivisuustason säilyttäneisiin, liikuntaa lisänneet miehet olivat asettaneet vahvempia tavoitteita vuonna 2011 [ka.=2,55 (SD 0,83) vs. 3,01 (0,88); p=0,01], ja vuonna 2014 heillä oli korkeampi pystyvyys [3,00 (0,48) vs. 3,25 (0,46); p=0,03] ja LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 87

paremmat taidot [2,97 (0,72) vs. 3,30 (0,65); p=0,02] sekä enemmän omaan hyvinvointiin liittyviä liikunnan motiiveja [3,00 (0,48) vs. 3,25 (0,46); p=0,01]. Kuntotesteihin osallistuneilla (n=41) keskimääräinen kuntoindeksi ei kohonnut, mutta yksittäisillä osa-alueilla havaittiin myönteisiä muutoksia. Seuranta-aineiston pienen koon ja useiden sekoittavien tekijöiden vuoksi tulokset eivät kerro liikuntamuutoksiin vaikuttavien tekijöiden välisistä kausaalisuhteista. Yleistettävyyttä rajoittaa osallistujien valikoituminen terveystietoisiin miehiin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset vastasivat HAPA-mallin oletuksia pystyvyyden, taitojen ja tavoitteiden merkityksestä liikunta-aktiivisuudelle. Jatkossa miehille suunnattavissa interventioissa on tärkeää tukea liikuntapystyvyyttä sekä tarjota monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan liittyvien taitojen kehittämiselle. Näihin tekijöihin vaikuttavia, ja kuntotestejä täydentäviä, toimia voivat olla esimerkiksi yksilöllinen liikuntaneuvonta, matalan kynnyksen ryhmät ja säännöllinen palaute elintapamuutosten suunnasta. Yhteistyö paikallistason toimijoiden, työyhteisöjen ja liikuntajärjestöjen kanssa voi juurruttaa kuntotestit osaksi liikunnan palveluketjua. Naisurheilun muuttuva mediakuva KAIVOSAARI A TAUSTA: Naishiihtäjät ovat olleet osallisina suomalaisessa kilpahiihtokulttuurissa sen alkuajoista lähtien. Vailla omaa sarjaansa he osallistuivat aluksi miesten kilpailuihin. Vaiheittain he ovat raivanneet tietään kohti tasa-arvoisempaa asemaa kilpahiihtokulttuurin piirissä. Samalla naisten asemassa tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat vauhdittaneet naishiihtäjien aseman kehitystä. Naisihanteen muutosten myötä tyttöjen ja naisten on ollut helpompaa astua miehisenä pidetyn raskaammankin urheilun piiriin. Sukupuolinormeja tarkastelevassa tutkimuksessa tukeudutaan Judith Butlerin ideologiaan sukupuolen performatiivisuudesta. Tutkimuksessa tarkastellaan naishiihtäjien representointeja ja niissä tapahtuneita muutoksia sekä perinteisen naisnormin vahvistamisen, että sen uudistamisen näkökulmasta. Tutkimusaineistona toimivat Urheilulehden tekstit vuosien 1905 2010 välisenä aikana. MENETELMÄT: Tutkimuksen metodisena viitekehyksenä toimii kriittisen diskurssianalyysin perinteeseen nojaava Fairclough n kolmiulotteinen malli. Mallin mukaisesti analyysi aloitettiin tekstin tasolta ja edettiin diskurssikäytänteiden tasolta sosiaalisen käytännön tasolla tapahtuvaan tulkintojen selittämiseen. TULOKSET: Analyysin tuloksena syntyi naishiihtäjien representointeja ohjaava neljän ylätason diskurssin ja kahdeksan päädiskurssin luokitus. Ylätason diskurssit ovat Hiihtäjädiskurssi Naishiihtäjädiskurssi, Yksilödiskurssi ja Naiseusdiskurssi. Päädiskurssit muodostuvat ylätason diskursseihin sisältyvistä vastapareista: Menestyvä hiihtäjä Kyseenalainen hiihtäjä, Hyväksytty naishiihtäjä Kyseenalaistettu naishiihtäjä, Kelpoyksilö Kelvoton yksilö sekä Normia myötäilevä nainen Normista poikkeava nainen. Aineistossa voimakkaimman diskurssin aseman saanut menestyvän hiihtäjän diskurssi kasvatti osuuttaan aineiston loppuosan teksteihin tultaessa. Naishiihtäjä representoitiin viimeisten tarkasteluvuosien teksteissä yhä useammin urheilusankariksi. Yksityiselämän kuvaukset ilmestyivät teksteihin vuoden 1970 kirjoituksissa ja kasvattivat osuuttaan loppua kohden. Perinteistä naiseutta korostavat kuvaukset vähenivät ja naiseutta uudistavat kuvaukset lisääntyivät tutkimusajanjakson edetessä. Naishiihtäjien representoinneille tyypilliseksi piirteeksi tutkimusajanjakson loppupuolella muodostui diskurssien päällekkäinen esiintyminen, jota kuvataan monitulkinnallisen subjektin käsitteellä. Aikaisemmista tutkimuksista poiketen naisurheilijoiden vähättelyä, kuten epäoleellisten seikkojen korostamista, tytöttelyä ja ulkonäkökuvauksia ei tutkimusaineiston loppuosan teksteissä enää esiintynyt. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimusaineistossa esiintyvät naishiihtäjien representoinnit välittävät kuvaa tasa-arvoistuvasta urheilun uutisoinnista. Tätä kehitystä on vauhdittanut paitsi urheilun maskuliinisten rakenteiden purkautuminen, myös yleisten sukupuolinormien väljentyminen. Samalla urheilevien naisten normista poikkeavat esitykset ovat mitä otollisimpia yleisiä naisnormeja uudistavia performansseja. Tutkimuksessa muodostetun diskurssiluokituksen valossa voitaisiin tarkastella myös muiden elämänalueiden toimijoiden sukupuolittuneita representointeja. Urheilumedia voi esityksillään olla edistämässä urheilun tasa-arvoa. Jatkuvan kritiikin sijaan tulisikin nostaa esiin tutkimustulosten kaltaisia havaintoja niistä toimintamalleista, joiden kautta tasa-arvoa rakennetaan. Median tavoin myös urheilevat naiset itse voivat toiminnallaan ja esiintymisillään antaa oman panoksensa tasa-arvotyöhön. Liikehallinnan ennustettavuus kouluiästä aikuisikään KALARI J, NUPPONEN H TAUSTA: Aikuisten ja varsinkin kouluikäisten liikehallinnasta on runsaasti poikittaistutkimuksia, mutta vain muutamia kouluiästä aikuisikään ulottuvia pitkittäistutkimuksia. Tämä tutkimus tuo uutta tietoa aikuisiän liikehallinnan ennustamisesta ja selitysmalleista kouluiässä 21 vuoden seuranta-aineiston avulla. MENETELMÄT: Tutkimus pohjautuu Tehostetun koululiikunnan tutkimuksessa (TEKO) 1985 1988 kerättyyn aineistoon koululaisten liikehallinnasta (n=2007), joista kutsuttiin 88 suostumuksensa antanutta (44 miestä ja 44 naista) aikuisiän liikehallintamittauksiin eri puolilta Suomea vuonna 2009. Puolet heistä osallistuivat koulujen toteuttamiin erilaisiin koululiikunnan tehostamisohjelmiin, jotka sisälsivät mm. liikuntakerhoja, liikuntapäiviä, välituntiliikunnan aktivointia. Kouluiän liikehallintatuloksista käytettiin vuoden 1988 tuloksia, jolloin koehenkilöt olivat 10 16-vuotiaita. Aikuisiän mittauksissa 2009 he olivat 33 38-vuotiaita. Aikuisiän mittauksiin valittiin TEKOtutkimuksen liikehallintatesteistä vauhditon 5-loikka, edestakaisinhyppely, flamingoseisonta, kahdeksikkokuljetus, tarkkuusheittokiinniotto ja kärrynpyörä. Valintaperusteena oli aiemmissa tutkimuksissa osoitettu luotettavuus sekä soveltuvuus aikuisille. Muuttujina käytettiin yksittäisten testien tuloksia sekä niistä muodostettua kokonaisliikehallinnan summamuuttujaa. Lisäksi taustamuuttujina olivat kouluiän kehonrakenne, liikkuvuus ja lihasvoimakkuus sekä sukupuoli, koululiikunnan tehostus ja kouluiän liikehallinnan monipuolisuus. Aikuisiän liikehallintaa ennustettiin kolmella tavalla. Ensiksi laskettiin yksittäisten testien selitysosuudet (korrelaatioiden neliöt) koulu- ja aikuisiän tulosten välille. Toiseksi vertailtiin kouluiän liikehallinnaltaan eritasoisten ryhmien kehitystä varianssianalyysillä. Kolmanneksi etsittiin parasta kouluiän selitysmallia aikuisiän liikehallinnalle lineaarisella regressioanalyysillä taustamuuttujien joukosta. TULOKSET: Kouluiän tulosten selitysosuus aikuisiän tuloksista oli keskimäärin 33 %. Suurimmat selitysosuudet olivat kahdeksikkokuljetuksessa (54 %) ja kärrynpyörässä (51 %). Flamingoseisonnassa kouluiän tulokset eivät selittäneet lainkaan aikuisiän tuloksia. Kouluiän liikehallinnaltaan eritasoisten 88 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

ryhmien (heikko, keskiverto, hyvä) kehitys kouluiän jälkeen oli erilaista sukupuolten välillä, mutta tasoryhmien erot säilyivät. Miehillä heikkojen ja keskivertojen tulokset paranivat, mutta hyvien tulokset eivät muuttuneet. Naisilla heikkojen tulokset eivät muuttuneet, mutta hyvien ja keskivertojen tulokset heikkenivät. Kouluiän kehonrakenne, liikkuvuus, lihasvoima, liikehallinnan monipuolisuus sekä koululiikunnan tehostus selittivät 57 % miesten ja 30 % naisten aikuisiän liikehallinnasta. Parhaiten aikuisiän liikehallintaa selittivät miehillä kouluiän liikehallinnan monipuolisuus ja liikkuvuus (61 %), mutta naisilla ainoastaan kouluiän liikehallinnan monipuolisuus (37 %). JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikehallinta aikuisena on vahvimmin ennustettavissa kouluiän yleisillä voimistelu- ja välineenkäsittelytehtävillä. Liikehallinnan taso kouluiässä vertaisryhmään nähden ennustaa vahvasti liikehallinnan tasoa aikuisena. Parhaiten liikehallintaa aikuisiässä selittää kouluiän liikehallinnan monipuolisuus. Tulokset korostavat kouluiän monipuolisen liikunnan ja varsinkin koululiikunnan merkitystä, koska liikuntatunnit ovat monille ainut mahdollisuus monipuoliseen liikuntaan. Koululiikunnan tulisi huolehtia erityisesti liikehallinnaltaan heikoimmista oppilaista ja perusliiketaitojen opettamisesta. Tavoiteorientaation yhteys urheiluseuraharrastamiseen 10-vuotiailla suomalaisilla lapsilla KALLINEN V, MONONEN K, BLOMQVIST M, LOCHBAUM M, KONTTINEN N TAUSTA: Suomalaiset urheiluseurat ovat merkittävässä roolissa lasten liikunnan ja urheilun harrastamisessa. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan yli 400 000 suomalaista lasta osallistuu vuosittain ohjattuun urheilutoimintaan. Toimintaan osallistumisen on todettu edistävän lasten hyvinvointia (Donaldson & Ronan, 2006) sekä kehittävän heidän sosiaalisia taitojaan (Fraser-Thomas, Cötè & Deakin, 2005). Laakso ym. (2008) mukaan lasten urheiluseuroissa harrastaminen on lisääntynyt viimeisen 30 vuoden aikana, mutta toisaalta yleinen fyysinen aktiivisuus on laskenut viime aikoina (Tammelin ym. 2016). Lisää tutkimusta kaivataankin lasten liikunnan ja urheiluun harrastamisesta, jotta voidaan paremmin ymmärtää tekijöitä, jotka edistävät fyysisesti aktiivista elämäntapaa. Tavoiteorientaatioteorian mukaan suoritusmotivaation lähtökohtana on koetun pätevyyden ja kykyjen osoittaminen. Teorian mukaan suoritusmotivaatio ja pätevyyden tunne voidaan jakaa eri tavoiteorientaatioihin sen mukaan, miten yksilöt käsittelevät menestystä ja epäonnistumisia. Tavoiteorientaatioteoriassa keskiössä ovat tehtäväja kilpailuorientaatio. Tehtäväorientoituneen yksilön pätevyyden tunne syntyy henkilökohtaisten taitojen kehittymisen myötä. Kilpailuorientoitunut yksilö kokee pätevyyden tunnetta kilpailullisten saavutusten kautta ja vertailemalla itseään muihin (Nicholls, 1989). Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko tavoiteorientaatio yhteydessä lasten urheiluseuraharrastamiseen. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 969 (482 tyttöä ja 487 poikaa) 10-vuotiasta suomalaista lasta, jotka rekrytoitiin koulujen kautta. Lapset täyttivät vanhempien avustuksella kyselylomakkeen, joka sisälsi suomalaisen version tavoiteorientaatiokyselystä (POSQ) (Liukkonen, 1998). Lisäksi kysyttiin urheiluseuraharrastamisen tilannetta, jonka mukaan lapset jaettiin viiteen ryhmään: 1) Ei ole harrastanut urheiluseurassa 2) Lopettanut urheiluseuratoiminnan, mutta ei ole kilpaillut 3) Lopettanut urheiluseuratoiminnan ja on kilpaillut 4) Harrastaa urheiluseurassa, mutta ei kilpaile ja 5) Harrastaa urheiluseurassa ja kilpailee. Sukupuolten välisiä eroja tavoiteorientaatioiden suhteen tutkittiin t-testin avulla. Tavoiteorientaation yhteyttä urheiluseuraharrastamiseen tutkittiin MANOVA-testillä ja Tukeyn HSD posthoc -testillä. TULOKSET: Tulokset osoittivat, että pojat olivat merkitsevästi tyttöjä kilpailuorientoituneempia (p<0,001). Urheiluseurassa harrastavat ja kilpailevat lapset olivat kilpailuorientoituneempia kuin muiden ryhmien lapset (p<0,001). Lisäksi urheilua harrastavat ja kilpailevat lapset olivat tehtäväorientoituneempia kuin muiden ryhmien lapset (p<0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tyttöjen ja poikien välinen ero kilpailuorientaatiossa on johdonmukainen aikaisempien tutkimustulosten kanssa. Urheiluseuroissa harrastavat lapset pystyvät motivoitumaan monista eri lähteistä, mikä luo hyvän lähtökohdan pitkäaikaiselle harrastamiselle. Lisätutkimusta tarvitaan selvittämään edistääkö urheiluseuratoiminta motivaatiopohjan laajentumista vai hakeutuvatko tietynlaiset lapset toimintaan mukaan. Donaldson, S.J. & Ronan, K.R. 2006. The effects of sport participation on young adolescents emotional well-being. Adolescence 41, 369 389. Fraser-Thomas, J., Côté, J. & Deakin, J. 2005. Youth sport programs: An avenue to foster positive youth development Physical Education & Sport Pedagogy 10, 19 40. Laakso, L., Telama, R., Nupponen, H., Rimpelä, A. & Pere, L. 2008. Trends in leisure time physical activity among young people in Finland, 1977-2007. European Physical Education Review 14, 139 155. Liukkonen, J. 1998. Enjoyment in youth sports: A goal perspectives approach. Research Reports on Sport and Health Sciences no. 114. LIKES Research Center for Sport and Health Sciences. University of Jyväskylä. Kansallinen liikuntatutkimus 2009 2010. 2010. Lasten ja nuorten liikunta. SLU:n julkaisusarja 7. Nicholls, J.G. 1989.Competitive ethos and democratic education. Cambridge, MA: Harvard University Press. Tammelin, T.H., Aira, A., Hakamäki, M., Husu, P., Kallio, J., Kokko, A.,Laine, K., Lehtonen, K., Mononen, K., Palomäki, S., Ståhl, T., Sääkslahti, A., Tynjälä, J. & Kämppi, K. 2016. Results from Finland s 2016 report card on physical activity for children and youth. Journal of Physical activity and Health 13, 157 164. Epäterveelliset elintavat lisäävät lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutuvia kustannuksia työnantajalle KANERVA N, PIETILÄINEN O, RAHKONEN O, LAHTI J TAUSTA: Epäterveelliset elintavat, kuten liikkumattomuus, tupakointi, runsas alkoholin käyttö ja huono uni lisäävät sekä itsenäisesti että yhdessä sairaspoissaolojen riskiä. Epäterveellisistä elintavoista aiheutuvien sairaspoissaolojen kustannuksia on kuitenkin tutkittu vain vähän. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, lisäävätkö epäterveelliset elintavat lyhyistä, <15 vrk sairaspoissaoloista työnantajalle aiheutuvia palkkakustannuksia. MENETELMÄT: Aineistona käytettiin Helsingin kaupungin 40 60-vuotiaiden työntekijöiden terveyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia koskevaa Helsinki Health Study -tutkimusta (n=8 960, vastausprosentti 67 %). Vuonna 2000 2002 tutkittaville lähetettiin postitse kyselylomake, jolla kerättiin terveyskäyttäytymistä (tupakointi, alkoholi, liikunta, ruokavalio ja uni) koskevia tietoja. Tutkittavien epäterveellisten elintapojen lukumäärää kuvattiin indeksillä, jossa tupakoinnista, runsaasta alkoholin käytöstä, liikkumattomuudesta, vähäisestä kasvisten ja hedelmien käytöstä sekä toistuvista (yli 14 yönä/kk) unettomuusoireista sai kustakin LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 89

yhden pisteen, jotka summattiin yhteen. Indeksin vaihteluvälillä 0 5 suurempi pistemäärä kuvaa epäterveellisten elintapojen suurempaa lukumäärää. Tutkittavien työaika- ja palkkatietoja sekä sairauspoissaoloja seurattiin vuosien 2002 2016 välillä työntekijöiden rekisterin kautta (yhdistämisluvan antaneita 78 %). Rekisteritietojen avulla laskettiin lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutuvat suorat palkkakustannukset. Ensin lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutuvien kustannusten todennäköisyyttä mallinnettiin logistisella regressiolla koko aineistossa. Sitten epäterveellisten elintapojen yhteyttä lyhyiden sairaspoissaolojen kustannusten määrään mallinnettiin yleistetyllä lineaarisella mallilla niiden tutkittavien keskuudessa, joilla kustannuksia esiintyi (Gamma-jakauma, loglinkkifunktio). Analyyseissä huomioitiin tutkittavien ikä, sukupuoli, sosioekonominen asema, siviilisääty, fyysinen toimintakyky sekä seurantavuodet. Analysointi suoritettiin R- ja STATA-ohjelmistoilla. TULOKSET: Tutkittavia seurattiin keskimäärin 9,9 vuotta. Epäterveellisimmin käyttäytyvillä tutkittavilla (indeksi >2) oli todennäköisemmin lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutuneita palkkakustannuksia (p=0,009) sekä suuremmat kustannukset (p<0,001) verrattuna terveellisimmin käyttäytyviin (indeksi=0). Epäterveellisimmin käyttäytyvien sairaspoissaoloista aiheutui työnantajalle 3 074 (95 % luottamusväli 1 812 4 251 ; p<0,001) enemmän palkkakustannuksia verrattuna terveellisimmin käyttäytyviin. Elintapojen itsenäisiä vaikutuksia kustannuksiin tarkasteltaessa havaittiin, että tupakointi aiheutti suurimmat lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutuvat kustannukset työnantajalle (2 334 enemmän vrt. tupakoimattomat; 1 528 3 139 ; p<0,001). Liikkumattomuudesta aiheutuneet lyhyiden sairaspoissaolojen palkkakustannukset työnantajalle olivat 945 (1 46 1 739 ; p=0,020) suuremmat verrattuna aktiiviseen elämäntapaan. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kymmenen vuoden ajanjaksolla, useita epäterveellisiä elintapoja omaavien henkilöiden lyhyistä sairaspoissaoloista aiheutui työnantajalle noin 3 000 suuremmat kustannukset verrattuna niihin, joilla epäterveellisiä elintapoja ei ollut. Yksittäisistä elintavoista erityisesti tupakointi lisää sairauspoissaolojen kustannuksia. Lapsuuden liikunnan ja koulutuksen pitkän aikavälin yhteydet KARI J, PEHKONEN J, HUTRI-KÄHÖNEN N, RAITAKARI O, TAMMELIN T TAUSTA: Koulutus on yksi tärkeimmistä investoinneista inhimilliseen pääomaan. Korkeamman koulutustason on osoitettu olevan positiivisesti yhteydessä mm. terveyteen, työmarkkinatulemiin sekä talouskasvuun. Mikä on puolestaan liikunnan rooli koulutuksen näkökulmasta? Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet liikunnan olevan positiivisesti yhteydessä mm. oppimiseen, koulumenestykseen ja koulutustasoon. Sen sijaan tietoa liikunnan ja koulutuksen pitkän aikavälin yhteyksistä on vain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko lapsuuden liikunta yhteydessä koulumenestykseen peruskoulun päättyessä sekä koulutusvuosien määrään aikuisuudessa. MENETELMÄT: Tutkimusaineistona hyödynnettiin Lasten ja nuorten sepelvaltimotaudin riskitekijät -seurantatutkimusta yhdistettynä Tilastokeskuksen rekistereihin. Tutkimusaineisto koostui lapsista, jotka olivat 12- (n=1 723, 49 % poikia) ja 15- (n=2 445, 48 % poikia) vuotiaita liikuntaa mitattaessa. Lapsia seurattiin vuoteen 2010 asti, jolloin osallistujien keski-ikä oli 40 vuotta. Lapsuuden liikunta koostui neljästä muuttujasta: vapaa-ajan liikunta koulutuntien ulkopuolella, osallistuminen urheiluseuran harjoituksiin, osallistuminen kilpailuihin, sekä muutos liikunta-aktiivisuudessa 12 15 vuotiaana. Koulutustiedot puolestaan koostuivat kahdesta muuttujasta: keskiarvo 15-vuotiaana (itse-raportoitu) ja koulutusvuosien määrä aikuisuudessa (rekisteripohjainen). Analyysit tehtiin hyödyntäen pienimmän neliösumman- sekä instrumenttimuuttujamenetelmää. Mallinnuksessa huomioitiin mm. lapsen terveys, aikaisempi koulumenestys, vanhempien koulutus sekä perheen tulot ja koko. TULOKSET: Lapsuuden liikunta oli positiivisesti yhteydessä koulumenestykseen peruskoulun päättyessä sekä koulutusvuosien määrään aikuisuudessa. Paljon liikkuneilla tytöillä oli keskimäärin noin yhden arvosanan verran korkeampi keskiarvo peruskoulun päättyessä verrattuna vähän liikkuneisiin tyttöihin. Pojilla ero oli noin puoli arvosanaa. Koulutusvuosien määrässä ero paljon liikkuvien ja vähän liikkuvien välillä oli noin vuosi, sukupuolesta riippumatta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulosten mukaan lapsuuden liikunnalla voi olla kauaskantoisia seurauksia koulutuksen näkökulmasta: Lapsuudessa harrastettu liikunta ei ole ainoastaan yhteydessä parempaan koulumenestykseen, vaan se voi myös johtaa korkeampaan peruskoulun jälkeiseen koulutustasoon. Tämä voi puolestaan tarjota niin yksilöllisiä kuin yhteiskunnallisia hyötyjä. Barron, J.M., Ewing, B.T. & Waddel, G.R. 2000. The effects of high school athletic participation on education and labor market outcomes. Rev Econ Stat. 82 (3), 409 421. Becker, G.S. 2009. Human capital: A Theoretical and Empirical Analysis, with Special Reference to Education. Chicago (IL): University of Chicago Press, 17 21;29 54. Donnelly, J.E., Hillman, C.H., Castelli, D., Etnier, J.L., Lee, S., Tomprorowski, P., Lambourne, K. & Szabo-Reed, A.N. 2016. Physical activity, fitness, cognitive function, and academic achievement in children: a systematic review. Med Sci Sports Exerc. 48, 1197 1222. Hanushek, E.A. & Woessmann, L. 2012. Do better schools lead to more growth? Cognitive skills, economic outcomes, and causation. J Econ Growth. 17 (4), 267 321. Organization for Economic Cooperation and Development. Education at a glance interim report: Update of Employment and Educational Attainment Indicators. 2015. https://www.oecd.org/edu/eag- Interim-report.pdf. Ross, C.E. & Wu, C.I. 1995. The links between education and health. Am Sociol Rev. 60 (5), 719 45. E-urheilijoiden fyysinen harjoittelu KARI T, KARHULAHTI V-M TAUSTA: Videopelien kilpailullinen pelaaminen e-urheilu (esports) on noussut viime vuosien aikana merkittäväksi osaksi urheilukulttuuriamme. Laji kerää kasvavissa määrin katsojia niin paikan päälle kuin TV:n ja eri verkkomedioiden ääreen. Esimerkiksi vuonna 2016 The League of Legends -pelin finaalilla oli 43 miljoonaa katsojaa (Riot Games, 2016). Myös e-urheilussa liikkuvat rahamäärät ja palkintorahat ovat kasvussa (Talouselämä, 2017). Useat muista lajeista paremmin tunnetut urheiluseurat ovat myös perustaneet e-urheilujoukkueita. Lajin urheilullisuudesta on käyty paljon keskustelua, mutta pelaajien fyysistä harjoittelua ei ole kuitenkaan aiemmin tutkittu. Tämä tutkimus selvitti mm. e-urheilun huippujen harjoitusmääriä ennen kaikkea fyysiseltä kantilta, sekä fyysisen harjoittelun koettuja vaikutuksia kilpailusuoritukseen. 90 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

MENETELMÄT: Tutkimuksen data kerättiin verkkokyselytutkimuksella syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 välisenä aikana. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat huipputason ja vakavasti huipulle tähtäävät e-urheilijat. 31 vastaajaa tavoitettiin suoraan kutsumalla ja 84 sosiaalisen median kautta. Yhteensä kyselyyn vastasi 115 e-urheilijaa. Datan analysoinnissa käytettiin IBM SPSS Statistics 22 -ohjelmistoa. Vastaajien keski-ikä oli 20,8 vuotta. Vastaajista 68 % pelasi pääosin joukkueissa ja 27 % oli yksilöurheilijoita. Tutkimuksen rajoitteena oli aasialaisten ja aasialaisia tiimejä edustavien vastaajien vähäinen määrä. Tutkimuksen tulokset ovatkin yleistettävissä vain eurooppalaisiin ja pohjois-amerikkalaisiin pelaajiin. TULOKSET: Huipputason ja huipulle tähtäävät e-urheilijat harjoittelevat keskimäärin noin 5,5 tuntia päivittäin, josta keskimäärin yksi tunti on fyysistä harjoittelua, kuten lenkkeilyä, voimaharjoittelua tai vastaavaa. Lepo- ja kilpailupäivät huomioiden, todellinen päivittäinen harjoitusmäärä on suhteessa korkeampi. Suurin osa vastaajista koki fyysisen harjoittelun parantavan heidän suoritustasoaan e-urheilussa: 39 % koki vaikutuksen jokseenkin positiivisena ja 17 % erittäin positiivisena. Yksilö- ja joukkueurheilijoiden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Noin 82 prosentilla vastaajista oli (fyysinen) harjoitusohjelma, mutta suurin osa (70 %) oli kuitenkin itse vastuussa oman (fyysisen) harjoitusohjelmansa suunnittelusta ja vain noin 10 prosentille ohjelman suunnitteli valmentaja tai vastaava. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus osoittaa, että pelaamisen lisäksi myös fyysinen harjoittelu on keskeisessä osassa huipputason e-urheilijoiden harjoittelua heidän tavoitellessa parempaa kilpailumenestystä. Tämä antaa mielenkiintoisen viestin uraansa aloittaville pelaajille, kuten myös huippupelaajia fanittaville harrastajille. Lisäksi se vihjaa, että e-urheilutiimien tulisi panostaa enemmän pelaajiensa fyysisen harjoittelun suunnitteluun. Kannustamme sellaisten sosiaalisten verkostojen kehittämistä, jotka auttavat nuoria ymmärtämään ja arvostamaan myös e-urheilun asettamia fyysisiä vaatimuksia e- urheilijan polulla. Riot Games. 2016. 2016 League of Legends World Championship By the Numbers. http://www.lolesports.com/en_us/articles/2016-league-legendsworld-championship-numbers. Luettu 25.5.2017 Talouselämä. 2017. Kalpene NBA-finaali ja US Open -golf Nörttiurheilu hakkaa jo katsojissa ja rahoissa, suomalaistähdelle lähes 600 000. http:// www.talouselama.fi/uutiset/kalpene-nba-finaali-jaus-open-golf-norttiurheilu-hakkaa-jo-katsojissa-ja-rahoissa-suomalaistahdelle-lahes-600-000-6640754. Luettu 25.5.2017 Ravitsemus, energiankulutus ja palautuminen aavikkoultramaratonin aikana KARINEN H TAUSTA: Ultramaratonkilpailut ja polkusekä maastojuoksu (trail running) ovat lisänneet suosiotaan viime aikoina pitkänmatkan juoksua harrastavien parissa. Ultramaratoniksi lasketaan kaikki juoksutapahtumat, joissa matka ylittää yhdessä tai useammassa etapissa perinteisen maratonin 42 195 km. Viime vuosina näitä on alettu järjestää enenevästi äärimmäisissä ympäristöolosuhteissa, kuten aavikoilla, viidakoissa ja jäätiköillä, missä pitkän juoksumatkan lisäksi kilpailijoita koettelevat ympäristöolosuhteet. Aavikoilla lämpötila on säännöllisesti yli 30 C, ja osallistujat vastaavat itse kilpailunaikaisesta huollostaan monipäiväisten kilpailujen ajan. Järjestäjien taholta voidaan toimittaa ainoastaan vettä määrävälein erämaahan sovituille pisteille. MENETELMÄT: Tässä tapaustutkimuksessa kuvataan aavikkomaratonjuoksijan ravitsemus, energian saanti ja kulutus, kehonkoostumuksen muutokset ja palautuminen vuoden 2015 Oman Desert Maratonissa (ODM). Energian kulutus mitattiin sykevälivaihteluun (heart rate variation, HRV) perustuvalla menetelmällä koko kilpailun ajan. Data kerättiin First Beatin BodyGuardtallentimella (Body Guard, FirstBeat, Kuopio, Suomi). Koehenkilö on juoksunharrastaja, joka on juossut useita tavallisia maratoneja. Ikä 50 vuotta, pituus 175 cm, paino 70,7 kg, paras henkilökohtainen maratonaika 3.30 (3.30 4.00). ODM on ultramaratonjuoksu, jossa kuuden päivän aikana juostaan kuudessa etapissa 165 km Omanin hiekka-aavikolla päivälämpötilan ollessa 38 41 C. Kilpailijat joutuvat kantamaan itse vettä lukuun ottamatta kaikki tarvitsemansa varusteet. Ravintoa tuli olla vähintään 8,36 MJ/päivä. TULOKSET: Ravintoa oli mukana 4,6 kg eli 0,7 (0,4 0,8) kg/vrk. Energian [11,4 (6,9 13,8) MJ/päivä], proteiinin [1,5 (0,98 1,6) g/ kg/päivä] ja hiilihydraattien [6,4 (3,8 8,1) g/kg/päivä] saanti olivat hieman alle suosituksien, koska kaikki tarvikkeet piti kantaa itse, jolloin painon ja tilan säästämiseksi mukaan otettiin mahdollisimman vähän tavaraa. Repun paino oli kisan alkaessa 9,2 kg. Ruuan energiatiheys oli 1,4 MJ/100 g, ja kaikki mukana ollut ruoka syötiin. Energian kulutus ennen kisaa lepopäivänä oli 8,25 MJ, juoksupäivinä se vaihteli 13,7 17,7 MJ. Nestettä nautittiin janon tunteen mukaan, ad libitum 6 9 l/vrk ilman mitään kuivumisen oireita tai hyponatremiaa. Koehenkilö nukkui 7.30 9.50 tuntia yössä paitsi yömaratonin jälkeen vain 3.30 tuntia. Ensimmäisen juoksuetapin jälkeen kesti kuusi tuntia nukkumaanmenosta ennen unen muuttumista voimavaroja palauttavaksi. Kuumuuteen ja juoksurasitukseen sopeutumisen myötä viive palauttavaan uneen lyheni niin että se oli 3 4 päivän kuluttua normaalia vastaava. JOHTOPÄÄTÖKSET: Merkittävin löydös oli koehenkilön nopea sopeutuminen vallitseviin olosuhteisiin ja rasitukseen, mikä näkyi palauttavan univaiheen viiveen nopeana lyhenemisenä. Ennen aavikkoultramaratonia tulisi akklimatisoitua vähintään 3 4 päivää kuumassa ilmastossa. Hyvä patja varmistaa hyvät yöunet ja helpottaa palautumista etappien välillä. Koehenkilön lopullinen sijoitus oli 49/98. Jampen, S.C., Knechtle, B., Rüst, C.A., Lepers, R. & Rosemann, T. 2013. Increase in finishers and improvement of performance of masters runners in the Marathon des Sables. Int J Gen Med. 5 (6), 427 438. Knechtle, B. 2012. Ultramarathon runners: nature or nurture? Int J Sports Physiol Perform. 7 (4), 310 312. Scheer, V. & Murray, A. 2014. Ultra-Marathon running injuries. SpringerReference 27, 04:35. CrossFit Suomen jälkimodernissa liikuntakulttuurissa: CrossFitin rantautuminen, organisoituminen ja laji liikuntamuotona KAUPPINEN A TAUSTA: Suomalainen liikuntakulttuuri elää jatkuvassa muutoksen tilassa. Uusi sukupolvi muokkaa perinteisiä liikuntalajeja uudelleen vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeitaan. Samalla virtuaalimaailman kehitys tuo kaukaisemmatkin liikuntavaikutteet lähelle. Liikunnalle asetetaan yhä kokonaisvaltaisempia merkityksiä ihmisten arjessa ja yhteiskunnassa. Uusia liikuntalajeja tutkimalla saadaan yhteiskunnallisesti arvokasta tietoa liikunnan muuttuvista merkityksistä ja liikuntakentän organisaatiomuutoksista. Tässä tutkimuksessa katse kohdistuu Suomeen 2000-luvulla rantautuneeseen Cross- Fit-liikuntalajiin, jota ei ole aikaisemmin tutkittu liikuntasosiologian näkökulmasta. Tutkimustiedosta hyötyvät niin liikunta-alan toimijat kuin poliittisten päätösten tekijät. LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 91

MENETELMÄT: Tutkimus on luonteeltaan sosiologian perustutkimus, jonka tavoite on tuottaa uutta tietoa ennen tutkimattomasta ilmiöstä ja vastata tutkijoiden kiinnostukseen uusia liikuntalajeja kohtaan. Tutkimuksen teoriaosa antaa kuvan tekijöistä, jotka vaikuttavat uusien liikuntalajien syntymiseen ja rantautumiseen, mitkä tekijät ratkaisevat liikuntalajien vakiintumisen ja millaisena nykyinen jälkimoderni liikuntakulttuuri käsi tetään. Tutkimuksen empiirinen osa kuvaa CrossFitin Suomeen rantautumisen kanavia, toiminnan organisoitumista ja luonnehtii CrossFitiä kokonaisvaltaisena liikuntalajina. Lopuksi teoria ja empiria yhdistyvät pohdintoina CrossFitin paikantumisesta osaksi Suomen nykyistä liikuntakulttuuria. Tutkimusmetodologiana on laadullinen tapaustutkimus, jossa tutkimuskohteena ovat Suomen CrossFit-salien toiminta ja Cross- Fitin harrastaminen saleilla. Tutkimusmetodina käytettiin teemahaastatteluja, jotka toteutettiin kuudelle lajipioneerille. Haastateltavien valinnassa käytettiin lumipallo- ja saturaatio-otantaa. TULOKSET: Tutkimus osoittaa CrossFitin rantautuneen Suomeen Yhdysvalloista aluksi epävirallisesti omaehtoisena harrastamisena, jossa tiedonlähteenä on toiminut lajin internet-sivustot. Tämän jälkeen laji on organisoitunut viralliseksi salitoiminnaksi. CrossFit-salitoiminnan rinnalla virtuaaliympäristöllä on keskeinen asema salitoiminnan jatkeena. Salitoiminnan lisäksi kilpailuilla ja koulutuksilla on olennainen osa Cross- Fitissä. Tutkimukseni mukaan CrossFit on kokonaisvaltainen liikuntalaji, joka tarjoaa yhteisöllisyyden kokemuksia ja yksilöllisen elämäntyylin rakennuspalikoita. CrossFitistä on erotettavissa jälkimodernin liikuntakulttuurin kaupallisen kuntoliikunnan ja vaihtoehtoisen liikunnan piirteitä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimukseni vahvistaa tutkijoiden vaihtoehtoisen liikunnan käsitepohdintoja. Uusia liikuntakentän tulokkaita on kuvattu virtuaalimaailmaan sidottuina, kansainvälisinä ja tee-se-itse -kulttuuria korostavina. Tutkimukseni mukaan virtuaaliympäristö on saamassa yhä merkittävämmän roolin toiminnan organisoimisen alustana. Uusissa liikuntalajeissa korostuvat sovellettava ja avoin toiminta, jotka mahdollistavat niiden mukautumisen perinteisiä lajeja paremmin vastaamaan harrastajien tarpeisiin. Samalla ne toimivat yksilöllisen identiteetin ja elämäntyylin rakennuspalikoina jälkimodernin ajan yksilöille. Muutokset liikuntamotivaation liittyvissä tekijöissä voimaharjoitteluintervention aikana ennustavat voimaharjoittelun jatkamista intervention jälkeen vähän liikkuvilla ikääntyneillä KEKÄLÄINEN T, KOKKO K, SIPILÄ S, TAMMELIN T, WALKER S TAUSTA: Liikuntamotivaatioon liittyvät tekijät ovat keskeisessä roolissa liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko liikuntamotivaatioon liittyvillä tekijöillä ja muutoksilla niissä intervention aikana yhteyttä voimaharjoittelun jatkamiseen intervention jälkeen. MENETELMÄT: Kutsukirje tutkimukseen lähetettiin 2 000 väestörekisteristä satunnaisesti valitulle 65 75-vuotiaalle jyväskyläläiselle. Poissulkukriteereiden ja lääkärintarkastuksen jälkeen lopullinen otos oli 106 vähän liikkuvaa miestä ja naista. Heidät satunnaistettiin neljään ryhmään: harjoitteluryhmiin 1 (n=26), 2 (n=27) ja 3 (n=28) sekä kontrolliryhmään (n=25). Ensimmäisen kolmen kuukauden ajan kaikki harjoitusryhmät osallistuivat ohjattuun voimaharjoitteluun kahdesti viikossa. Seuraavat kuusi kuukautta ryhmä 1 harjoitteli kerran, ryhmä 2 kahdesti ja ryhmä 3 kolmesti viikossa. Voimaharjoittelun jatkamista intervention jälkeen selvitettiin harjoitusryhmiin kuuluneilta haastatteluilla seurantamittauksissa kuuden kuukauden kuluttua intervention päättymisestä (n=66) sekä puhelinhaastatteluilla vuosi intervention päättymisestä (n=78). Liikuntamotivaatioon liittyviä tekijöitä mitattiin liikuntaan ja harjoitteluun liittyvien itsesäätelyn, minäpystyvyyden, toiminta- ja selviytymissuunnitelmien sekä fyysisen aktiivisuuden hyväksynnän kautta. Intervention vaikutuksia selvitettiin GEE-menetelmällä (generalized estimated equations) ja harjoittelun jatkamista ennustavia tekijöitä binaarisella logistisella regressioanalyysilla. TULOKSET: Yhdeksän kuukauden voimaharjoitteluintervention aikana sisäinen motivaatio liikuntaa (ryhmä x aika p=0,005) ja harjoittelua kohtaan (p=0,004) lisääntyivät kaksi tai kolme kertaa viikossa harjoitelleilla verrattuna kontrolliryhmään ja kerran viikossa harjoitelleisiin. Lisäksi toimintasuunnitelmien (p<0,001) tekeminen lisääntyi kaikilla harjoitteluryhmillä ja selviytymissuunnitelmien (p=0,011) tekeminen kaksi tai kolme kertaa viikossa harjoitelleilla verrattuna kontrolliryhmään. Intervention jälkeen 46 % tutkittavista jatkoi voimaharjoittelua vähintään kerran viikossa seuraavan vuoden ajan. Liikuntamotivaatioon liittyvien tekijöiden taso intervention päättyessä ei ollut yhteydessä voimaharjoittelun jatkamiseen, mutta liikuntaan liittyvän minäpystyvyyden lisääntyminen intervention aikana ennusti voimaharjoittelun jatkamista intervention jälkeen (OR 1,20; 95 % LV 1,03 1,40). Jatkaneista 47 % harjoitteli keskimäärin kerran viikossa ja 53 % kahdesti viikossa. Intervention aikana lisääntynyt sisäinen motivaatio harjoittelua kohtaan ennusti voimaharjoittelun jatkamista tiheämmällä frekvenssillä (OR 4,33; 95 % LV 1,30 14,49). JOHTOPÄÄTÖKSET: Voimaharjoittelulla on myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden liikuntaan liittyvien toiminta- ja selviytymissuunnitelmien tekemiseen ja motivaatioon. Erityisesti motivaation liittyvien hyötyjen saamiseksi harjoittelutiheyden on oltava vähintään kaksi kertaa viikossa. Intervention aikana lisääntynyt liikuntaan liittyvän minäpystyvyyden kokemus innostaa jatkamaan voimaharjoittelua, kun taas lisääntynyt sisäinen motivaatio harjoittelua kohtaan innostaa jatkamaan voimaharjoittelua tiheämmin intervention jälkeen. Vaikka voimaharjoitteluinterventiot keskittyvät yleensä fyysisen toimintakyvyn parantamiseen, olisi lisäksi tavoiteltava liikuntaan liittyvän minäpystyvyyden ja sisäisen motivaation edistämistä, jotta voimaharjoittelu jatkuisi intervention jälkeen ennestään vähän liikkuvilla ikääntyvillä. Aktiivisen toimintakulttuurin edistäminen peruskouluissa itsearviointia hyödyntäen KÄMPPI K, INKINEN V, AIRA A, HAKONEN H, LAINE K TAUSTA: Nykytilan arvioinnin työkalu on luotu koulujen käyttöön, jotta ne voisivat itse arvioida oman koulunsa Liikkuva koulu -toiminnan tilannetta, saada kehittämisideoita ja konkreettisen välineen koulun sisäisiin keskusteluihin. Työkalu on kehitetty Liikkuva koulu -ohjelmassa, jonka tavoitteena on edistää aktiivisen toimintakulttuurin levittämistä kaikkiin peruskouluihin. Toukokuussa 2017 ohjelmaan oli rekisteröitynyt 1 978 peruskoulua eli 81 % kaikista Suomen peruskouluista. MENETELMÄT: Koulujen itsearviointityökalu on sähköinen verkkokysely. Arvioinnissa on yhdeksän osa-aluetta: 1) toiminnan 92 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

organisointi, 2) välitunnit ja kampanjat, 3) henkilökunnan osallistuminen, 4) oppilaiden osallisuus, 5) koulun piha, tilat ja ympäristö, 6) oppitunnit, opetuskäytännöt ja oppimisympäristöt, 7) koulumatkojen edistäminen, 8) kerhotoiminta ja 9) yhteistyö. Jokainen osa-alue koostuu useasta väittämästä, joita arvioidaan asteikolla 0 4 (0=ei lainkaan ja 4=toteutuu täysin). Arvioinnin täyttämisen jälkeen koulu saa visuaalisen yhteenvedon tuloksistaan. LIKES-tutkimuskeskus koordinoi arviointiprosessia kansallisesti, kerää aineiston ja analysoi tuloksia. Tulokset ovat avoimesti tarkasteltavissa verkkosivuilla. TULOKSET: Toukokuussa 2017 nykytilan arvioinnin oli tehnyt 1 367 koulua (951 alakoulua, 234 yhtenäiskoulua ja 182 yläkoulua; 209 kunnasta). Valtakunnallisten tulosten mukaan Liikkuva koulu -toiminnan organisointi ja välituntitoiminta ovat saaneet osa-alueista parhaat keskiarvot. Noin 60 prosentissa kouluista on Liikkuva koulu -tiimi, joka organisoi toimintaa. Yhtä yleistä on, että koulupäivän aikainen liikkuminen on kirjattu osaksi koulun lukuvuoden toimintasuunnitelmaa. Lukujärjestyksiin on raivattu tilaa pitkille toimintavälitunneille joka toisessa koulussa. Eniten kehitettävää on oppilaiden osallisuuden hyödyntämisessä, oppituntien toiminnallisuuden lisäämisessä sekä yhteistyömahdollisuuksien hyödyntämisessä. Vähän liikkuvat oppilaat huomioi kohdennetuin toimenpitein joka viides koulu. Tulosten perusteella edellytykset aktiiviselle toimintakulttuurille ovat paremmalla mallilla ala- ja yhtenäiskouluissa suhteessa yläkouluihin kaikilla osa-alueilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Nykytilan arvioinnin avulla saadaan seurantatietoa Liikkuvien koulujen nykytilasta ja kehitystarpeista. Tuloksia voidaan tarkastella esimerkiksi valtakunnallisesti, maakunnittain, kunnittain tai aluehallintovirastojen alueiden mukaan tai erotellen alakoulujen, yläkoulujen ja yhtenäiskoulujen vastaukset. Kuntakoosteita on eri kunnissa hyödynnetty myös esimerkiksi kunnan hyvinvointikertomuksen datana. Työkalun avulla saadaan ajantasainen tieto aktiivisen toimintakulttuurin edistämisestä peruskouluissa välittömästi asian parissa toimivien käyttöön. Rakennettu ympäristö fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavana tekijänä: Systemaattinen kirjallisuuskatsaus pitkittäistutkimuksista KÄRMENIEMI M, LANKILA T, IKÄHEIMO T, KOIVUMAA-HONKANEN H, KORPELAINEN R TAUSTA: Fyysinen inaktiivisuus on globaali ongelma, joka lisää monien kroonisten tautien riskiä ja vähentää elinajan odotetta. Maankäyttö ja liikennepolitiikka on tunnistettu eräiksi tekijöiksi fyysisen inaktiivisuuden taustalla, sillä yksityisautoilun ehdoilla toteutetut hajanaiset kaupunkirakenteet eivät tue luonnollista arkista fyysistä aktiivisuutta. Hyvällä yhdyskuntasuunnittelulla voidaan lisätä aktiivisia liikkumismuotoja (kävely, pyöräily, joukkoliikenne) ja edistää fyysistä aktiivisuutta väestötasolla pitkäkestoisin tuloksin (Sallis ym. 2016). Viimeisen 15 vuoden aikana rakennetun ympäristön yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen on tutkittu pääasiassa poikkileikkausaineistojen avulla ja vasta viime vuosina pitkittäistutkimukset ovat yleistyneet. MENETELMÄT: Pyrimme systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla tunnistamaan rakennettuun ympäristöön liittyvät tekijät, jotka ovat yhteydessä muutoksiin fyysisessä aktiivisuudessa. Lisäksi tarkastelimme sitä, miten muutokset rakennetussa ympäristössä vaikuttavat fyysiseen aktiivisuuteen. Etsimme englanninkielisiä tiedejulkaisuissa joulukuuhun 2015 saakka julkaistuja alkuperäistutkimuksia kuudesta tietokannasta: Medline, PubMed, Scopus, Web of Science, Transportation Research Information Services ja Active Living Research. Tutkimusten täytyi hyödyntää pitkittäisasetelmaa ja tarkastella rakennetun ympäristön muutosten yhteyttä muutoksiin fyysisessä aktiivisuudessa. Sisällytimme katsaukseen 21 prospektiivista kohorttitutkimusta, joissa tarkasteltiin muuttamista erilaisten ympäristöjen välillä ja 30 rakennetun ympäristön muokkaamiseen liittyvää luonnollista koetta. TULOKSET: Rakennetun ympäristön muu tokset olivat yhteydessä fyysisen aktiivi suuden lisääntymiseen. Objektiivisesti mitattu määränpäiden saavutettavuus ja käve lyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen liittyvä uusi infrastruktuuri olivat yhteydessä aktiivisten liikkumismuotojen valintaan ja suurempaan kokonaisaktiivisuuteen. Lisäksi ympäristön koetut esteettiset ja turvallisuuteen liittyvät tekijät olivat yhteydessä lisääntyneeseen aktiivisuuteen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset vahvistavat käsitystä aktiivisten liikkumismuotojen varaan suunniteltujen yhdyskuntarakenteiden terveyshyödyistä. Kaavoituksessa määritelty maankäytön monipuolisuus asumiseen tarkoitetut rakennukset sekoittuneena julkisten ja yksityisten palveluiden, työpaikkojen ja vapaa-ajan määränpäiden kanssa on yhteydessä suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen ympäristön laadullisten tekijöiden, kuten esteettisyyden ja turvallisuuden ohella. Luomalla kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tarkoitettua uutta infrastruktuuria, kävelyn ja pyöräilyn kulkutapaosuuksia voidaan kasvattaa ja henkilöauton käyttöä vähentää. Tuloksia voidaan hyödyntää kestävän kehityksen mukaisten kaupunkirakenteiden toteuttamisessa ja arvioitaessa yhdyskuntaja liikennesuunnittelun terveysvaikutuksia perusteellisemmin. Sallis, J.F., Bull, F., Burdett, R., Frank, L.D., Griffiths, P., Giles-Corti, B. & Stevenson, M. 2016. Use of science to guide city planning policy and practice: How to achieve healthy and sustainable future cities. Lancet 388 (10062), 2936 2947. Liikuntatehtäviä kotiläksyinä: Koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen opetuksen tukena tyttöjen liikunnassa KÄÄPÄ M, HIRVENSALO M, PALOMÄKI S, VALLEALA U M TAUSTA: Liikuntaläksykokeilussa tutkittiin, miten erilaiset liikunnalliset kotitehtävät, liikuntaläksyt, toteutuivat koululiikunnan osana ja miten oppilaat kokivat liikuntaläksyt sekä oman osallisuutensa niiden tekemisessä. Tutkimuksessa tarkasteltiin, tehtiinkö läksyjä kaverien ja vanhempien kanssa sekä sitä, millaisia eroja oli läksyjentekoaktiivisuudessa ja luokka-asteiden välillä? MENETELMÄT: Liikuntaläksykokeilu toteutettiin lukuvuonna 2015 2016 keskisuomalaisessa koulussa 6. 9.-luokan tyttöjen kanssa, yhteensä 117 tyttöä. Liikuntaläksykokeilun päätteeksi tehdyn oppilaskyselyn vastaukset analysoitiin frekvenssien, ristiintaulukoiden (khiin neliötesti) ja keskiarvovertailujen avulla (varianssianalyysi ja t- testi). Kyselylomakkeen avoimet vastaukset järjestettiin luokka-asteittain ja läksytyypeittäin. TULOKSET: Oppilaskyselyn vastausten LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 93

mukaan liikuntaläksyjä tehtiin ahkerasti. Lähes 90 prosenttia oppilaista teki läksyt aina (89,7 %). Yli puolet (51,3 %) vastanneista teki läksyt mieluiten yksin ja neljännes teki ne kavereiden kanssa. Läksyjentekoaktiivisuudessa havaittiin muiden muuttujien suhteen merkittäviä eroja. Läksyt aina tehneet pitivät läksyistä enemmän, he pitivät läksyjen tekemistä hyödyllisempänä kuin läksyjä vähemmän tehneet. Vähemmän läksyjä tehneet eivät pitäneet niin tärkeänä läksyjen tarkistamista. Aina läksyt tehneiden mielestä läksyjen tekeminen on lisännyt heidän liikuntaansa ja heille vapaa-ajalla liikkuminen oli mieluisampaa. Oppilaiden mielestä heidän tulisi voida vaikuttaa liikuntaläksyihin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kotitehtävät sopivat koululiikuntaan, oppilaat tekivät liikuntaläksyjä ahkerasti. Kotitehtävät ovat muissa koulun oppiaineissa tavallinen osa koulutyötä, myös liikunnan oppiaineksen lisäharjoittelulla kotitehtävien muodossa voidaan lisätä tunneilla opitun harjoittelumäärää, mahdollisesti myös lisätä yläkouluikäisten tyttöjen fyysistä aktiivisuutta kouluajan ulkopuolella. Lihasproteomianalyysi osoittaa estrogeenin osallistuvan naisten luurankolihasten energia-aineenvaihdunnan säätelyyn LAAKKONEN E, SOLIYMANI R, KARVINEN S, KAPRIO J, KUJALA U, BAUMANN M, SIPILÄ S, KOVANEN V, LALOWSKI M TAUSTA: Luurankolihakset ovat koko kehon aineenvaihdunnan kannalta tärkeä kudos. Naisten keski-ikään liittyy lihasten koon ja lihasvoiman vähentyminen, mikä iän karttuessa voi altistaa sarkopenialle ja aineenvaihdunnan häiriöille. Keski-ikään sijoittuviin vaihdevuosiin eli menopaussiin kuuluva munasarjojen toiminnan hiipuminen johtaa verenkierron estradiolitason laskuun. Matalan estradiolitason tiedetään olevan yhteydessä lihasten ikääntymismuutoksiin, mutta ilmiön taustalla olevia molekyylibiologisia mekanismeja ei täysin tunneta. Toistaiseksi androgeeneja on tutkittu estrogeenejä enemmän ja niitä pidetään tärkeämpinä lihaksiin vaikuttavina hormoneina. Toisaalta poistogeenisillä koe-eläimillä on puutteellisen estrogeenisignaloinnin osoitettu heikentävän lihasten energia-aineenvaihduntaa ja mitokondrioiden toimintaa. MENETELMÄT: Tässä työssä käytettiin 24:ltä pre- ja postmenopausaaliselta naiselta otettuja lihasnäytteitä, joiden avulla määritettiin lihaksissa näytteenottohetkellä olevat proteiinit (proteomi) ja selvitettiin, ovatko erot proteiinien määrissä yhteydessä tutkittavien naisten ikään, menopaussivaiheeseen tai hormonikorvaushoidon käyttöön. Tutkittavista premenopausaalisista naisista (30 34- v., n=6) kukaan ei käyttänyt estrogeenia sisältäviä valmisteita. Postmenopausaaliset naiset (54 62-v., n=9 paria) olivat identtisiä kaksossisaria, joista toinen käytti estrogeenihoitoa ja toinen ei. Proteomi kartoitettiin leimavapaalla nano-lc-hd-ms menetelmällä. Proteiinit identifioitiin ja niiden suhteellinen määrä mitattiin Progenesis QI proteomiikkaalustaa hyödyntäen. TULOKSET: Lihasnäytteistä tunnistettiin 1 353 proteiinia ja 762 esiintymisen voimakkuus saatiin määritettyä. Näistä 137 ei oltu aiemmin yhdistetty lihasten ikääntymiseen. Identifioidut ryhmien välillä eri voimakkuudella ilmentyvät proteiinit muodostivat toiminnallisia ryhmiä, joista suurimmat liittyivät mitokondrioiden toimintaan, solulimassa tapahtuvaan energia-aineenvaihduntaan ja solusignalointiin. Erityisesti energia-aineenvaihduntaan liittyvät reaktiotiet glukolyysi, oxidatiivinen fosforylaatio, glukoneogeneesi, sitruunahapposykli ja mitokondrioiden toimintahäiriöt, nousivat Ingenuity Pathway analyyseissä (IPA) esiin. IPA-menetelmällä selvitettiin myös mihin alavirran biologisiin prosesseihin havaitut proteomierot liittyvät ja mitkä ylävirran säätelytekijät mahdollisesti aiheuttavat proteiinitasolla havaitut erot. Estradioli osoittautui todennäköiseksi ylävirran säätelytekijäksi. Havaintoa tukivat mitatut erot verenkierron estradiolitasoissa. Alavirran biologisista prosesseista todennäköisimmin solukuolemaan ja sokeriaineenvaihduntaan liittyvät reaktiotiet olivat yhteydessä havaittuihin ryhmäeroihin. IPA:n ennusteen mukaan estadioli oli useiden solukuolemaan ja energia-aineenvaihduntaan liittyvän proteiinin säätelijä. Tulos varmennettiin kokeellisesti altistamalla lihassoluja estradiolille ja mittaamalla proteiinitasot. JOHTOPÄÄTÖKSET: Estradiolin säätelyrooli löydettiin tässä tutkimuksessa ensimmäistä kertaa lihasproteomitasolla. Löydöstemme mukaan lihasten energiaaineenvaihdunta on osittain estrogeenisäätelyn alaista selittäen vaihdevuosien ja lihasten ikääntymismuutosten välistä yhteyttä. Jatkotutkimuksia tarvitaan löydettyjen reaktioteiden ja estradiolin säätelyroolin validointiin. Koska vaihdevuosien jälkeen naisten kardiometabolisten sairauksien riski kasvaa, voivat löydetyt energia-aineenvaihdunnan proteiinit osoittautua kliinisesti tärkeiksi kohdemolekyyleiksi. Nuorten kestävyysurheilijoiden ravitsemusvalmennuksen digitalisoiminen LAHTI M TAUSTA: Urheilijat ja valmentajat eivät aina tiedosta hyvän ravitsemuksen merkitystä. Nuoret urheilijat tarvitsevat ammattimaista ravitsemusvalmennusta oppiakseen toteuttamaan harjoittelua ja hyvinvointia tukevia ravitsemuskäytäntöjä. Kasvava tutkimusnäyttö suorituskykyä parantavista ravitsemuskäytännöistä haastaa suomalaisen huippu-urheilun panostamaan ammattimaiseen ravitsemusvalmennukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, voidaanko nuorten kestävyysurheilijoiden ruokailutottumuksiin vaikuttaa mobiilisovellus MealLoggerTM välityksellä toteutetulla ravitsemusohjauksella, jonka keskiössä on sovelluksen kautta asetettava tavoitteellinen ruokavalio-ohjelma. Tavoitteena oli myös selvittää, vaikuttavatko urheilijan motivaatio ja koettu pystyvyys ruokavalio-ohjelmassa asetettujen tavoitteiden täyttymiseen ja ruuankäytössä havaittuihin muutoksiin. MENETELMÄT: 17 nuorta kestävyysurheilijaa osallistui neljän viikon mittaiseen ravitsemusvalmennukseen, jossa pidettiin ruokapäiväkirjaa mobiilisovelluksen avulla kuvaamalla aterioita ja kirjaamalla ruokaaine annoksia. Urheilijat osallistuivat ravitsemusvalmennusluennolle, jonka jälkeen heille asetettiin mobiilisovelluksen kautta kaikille yhteinen, eri ruoka-aineryhmien annosmäärätavoitteisiin perustuva ruokavalioohjelma. Intervention aikana sovellus tarjosi osallistujille reaaliaikaista palautetta asetettujen tavoitteiden täyttymisestä. Osallistujien ateriakuvia kommentointiin myös yksilöllisesti kolmesti viikossa. Lisäksi osallistujat vastaanottivat sovelluksen kautta viikoittain motivoivia, kaikille yhteisiä viestejä. Ruoankäyttöä mitattiin ruoankäytön frekvenssilomakkeella (FFQ). Motivaatiota ja koettua pystyvyyttä arvioitiin itsemääräämisteoriaan perustuvien kyselyiden avulla. Ruokavalioohjelman tavoitteiden täyttymistä arvioitiin vertaamalla kirjattujen ruoka-aineannosten määrää asetettuihin tavoitteisiin. TULOKSET: Intervention päätyttyä, kyselyihin vastasi yhteensä 12 osallistujaa (71 %). Ruokavalio-ohjelman tavoitteisiin liittyvien ruoka-aineryhmien käytössä ei havaittu tilastollisesti merkitseviä muutoksia. Marjojen käyttö lisääntyi 2,36 kertaa viikossa (SD 4,07, p=0,049). Rasvattoman maidon käyttö vähentyi 3,00 kertaa viikossa 94 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

(SD 4,28, p=0,042). Myös maidon ja maitoon verrattavissa olevien juomien käyttö kokonaisuudessaan vähentyi 3,67 kertaa viikossa (SD 5,82 p=0,034). Mobiilisovellusdata saatiin 15 osallistujalta. Ohjaukseen ja sovelluksen käyttöön hyvin sitoutuneet osallistujat (n=8) saavuttivat lähes poikkeuksetta 3/4 tavoitetta viikoittain, kun taas huonosti sitoutuneet osallistujat (n=7) eivät useimmiten saavuttaneet yhtäkään tavoitetta yhtenäkään viikkona. Alussa mitattu motivaatio ja koettu pystyvyys eivät eronnet näiden kahden joukon välillä. Huonosti sitoutuneet olivat nuorempia. Naisten sekä kotona vanhempien ruokahuollon piirissä asuvien osallistujien osuus oli suurempi huonosti sitoutuneiden joukossa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vähäisistä muutoksista huolimatta, mobiilisovellus osoittautui käyttökelpoiseksi ja hyväksyttäväksi valmennustyökaluksi niiden urheilijoiden keskuudessa, jotka osoittivat hyvää sitoutumista ravitsemusvalmennukseen. Tulevaisuudessa tehokkaamman ravitsemusvalmennuksen toteuttamiseksi urheilijoiden lähtötilanne tulisi kartoittaa paremmin. Myös ruokavalioohjelman tavoitteet tulisi asettaa paremmin urheilijan tarpeiden mukaisiksi. Tasavertaisempien valmennustyylien käyttämistä sekä vanhempien osallistamista tulisi myös harkita. Liikuntaa tukevat vanhemmuuskäytännöt: lapsi-, perhe- ja ympäristötason korrelaatit LAUKKANEN A, NIEMISTÖ D, JUUTINEN FINNI T, CANTELL M, SÄÄKSLAHTI A TAUSTA: Liikuntaa tukevat vanhemmuuskäytännöt, eli kannustus, liikkuminen lapsen kanssa sekä varusteiden hankkiminen ja kyyditseminen, ovat lasten fyysisen aktiivisuuden johdonmukainen korrelaatti (Yao & Rhodes 2015). Tämä tutkimus selvitti liikuntaa tukeviin vanhemmuuskäytäntöihin yhteydessä olevia lapsi-, perhe- ja ympäristötason muuttujia. MENETELMÄT: Tutkimus perustuu valtakunnallisesti edustavaan, ryvässatunnaistettuun Taitavat Tenavat -hankkeen otokseen ja koostuu 3 7-vuotiasta (5,41 ± 1,13 vuotta) lapsista (n=989) ja kunkin lapsen yhdestä vanhemmasta (naiset n=864, ikä 35,27 ± 5,23 vuotta; miehet n=125, ikä 38,5 ± 5,54 vuotta). Kyselylomakkeella selvitettiin vanhemman liikunnallisen tuen käytännöt, koulutus- ja tulotaso, liikunta-aktiivisuus, käsitys lapsen taidoista ja ulkoilumäärästä verrattuna ikätovereihin sekä lapsen temperamenttipiirteet (Rowe & Plomin 1977), lapsen ulkoilumäärä ja ohjattuun liikuntaan osallistumisaktiivisuus, syntymäjärjestys perheessä, nauttiminen liikunnasta, viihdemediaan käyttämä aika sekä urheilu- ja liikkumispaikkojen saatavuus ja käyttöaste. Lisäksi lasten motoriset taidot mitattiin (TGMD-3, Ulrich 2013; KTK, Kiphard & Schilling 1974). Liikuntaa tukevien vanhemmuuskäytäntöjen summapisteiden eroa testattiin sukupuolten välillä t-testeillä ja yhteyttä muihin muuttujiin osittaiskorrelaatioilla lapsen ikä huomioiden (p<0,001 erittäin merkitsevä; p<0,05 merkitsevä). TULOKSET: Liikuntaa tukevia vanhemmuuskäytäntöjä esiintyi merkitsevästi vähemmän vanhempien kuin nuorempien lasten vanhemmilla. Miespuolisten vanhempien liikunnallinen tuki lapselle oli merkitsevästi korkeampi kuin naispuolisten. Liikuntaa tukevat vanhemmuuskäytännöt eivät kuitenkaan eronneet tyttöjen ja poikien välillä. Lapsitason tekijöistä vanhemmuuskäytäntöjen kanssa olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä lapsen ns. helppo temperamentti (r=0,297), ulkoilumäärä (r=0,296), liikunnasta nauttiminen (r=0,257), osallistumisaktiivisuus ohjattuun liikuntaan (r=0,239), ns. vaikea temperamentti (r=-0,199), viihdemediaan käyttämä aika (r=-0,112) sekä merkitsevästi lapsen motoriset taidot (r 0,098 0,107). Perhetason tekijöistä vanhemmuuskäytäntöihin olivat erittäin merkitsevästi yhteydessä vanhemman oma liikuntaaktiivisuus (r=0,312), vanhemman käsitys lapsen ulkoilumäärästä (r=0,265) ja taidoista (r=0,174) muihin ikätovereihin verrattuna sekä merkitsevästi lapsen syntymäjärjestys perheessä (r=-0,101). Ympäristötason korrelaateista vanhemmuuskäytäntöihin olivat yhteydessä erittäin merkitsevästi lapsen aktiivisuus urheilu- ja liikuntapaikkojen käyttämisessä (r=0,327) sekä näiden paikkojen saatavuus (r=0,111). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus paljasti, että liikuntaa tukevat vanhemmuuskäytännöt ovat laajasti sidoksissa niin lapsi-, perhekuin ympäristötasonkin muuttujiin. Tulokset auttavat tunnistamaan mihin lasten liikuntaa edistävän liikuntaviestinnän, -neuvonnan ja -rakentamisen sekä erilaisten muiden vaikuttamis- ja tukitoimien tulisi kohdistua. Jatkotutkimuksissa on olennaista tunnistaa havaituista korrelaateista ne, jotka ennustavat vanhemmuuskäytänteiden muutoksia. Kiphard, E.J. & Schilling, F. 1974. Körperkoordinationstest für Kinder. Belz test, Weinham. Rowe, D.C. & Plomin, R. 1977. Temperament in early childhood. J Pers Assess 41 (2), 150 156. Ulrich, D. 2013. The Test of Gross Motor Development-3. Hacettepe J Sport Sci 24 (2), 27 33. Yao, C.A. & Rhodes, R.E. 2015. Parental correlates in child and adolescent physical activity: a metaanalysis. Int J Behav Nutr Phys Act 12:10. Hankerahoitus liikuntapoliittisena välineenä LEHTONEN K, LAINE K, TURPEINEN S TAUSTA: Suomalaista julkista hallintoa on 1990-luvulta alkaen määrittänyt hallinnon ja päätöksenteon näkökulmasta katsottuna keskeisimmin projektit, ohjelmat ja arviointi. Kehityssuunta on vaikuttanut merkittävästi myös liikunnan ja urheilun rahoituskäytäntöihin, toimintatapoihin ja organisoitumiseen ja niissä tapahtuneisiin muutoksiin. Tässä katsausartikkelissa uutta hallintamuotoa tarkastellaan seuratoiminnan kehittämistuen viitekehyksessä. Seuratoiminnan kehittämistuki on valtion liikuntahallinnon pitkäaikaisin yksittäinen hankerahoitus, jonka jakaminen aloitettiin vuonna 1999. Vuoteen 2016 mennessä tukea on jaettu urheiluseuroille yli 33 miljoonaan euroa. Seuratoiminnan kehittämistuki on paitsi yksittäinen hankerahoitusmuoto myös liikuntapolitiikan toteuttamisen väline, jonka vuoksi se heijastelee laajempia liikunnan politiikkatoimissa tapahtuneita muutoksia. Artikkelissa luodaan katsaus näihin muutoksiin ja hahmotetaan liikunnan politiikkatoimien kehitysvaiheita tukeen liittyneiden sisällöllisten ja hallinnollisten muutosten kautta. MENETELMÄT: Ensisijaisena tutkimusaineistona käytetään seuratoiminnan kehittämistuen seuranta- ja arviointiaineistoja ja niistä tehtyjä raportteja vuosilta 1999 2016. Täydentävinä tutkimusaineistona ovat valtion liikuntahallinnon rahoittamien liikuntaohjelmien asiakirjat ja liikuntaohjelmista tehdyt arvioinnit vuosilta 2005 2012 sekä muu aihetta tukeva kirjallisuus. TULOKSET: Seuratoiminnan kehittämistuen historiasta on löydettävissä kolme erilaista hallinnollista jaksoa: 1999 2008, 2009 2012, 2013 2016. Ensimmäisellä jaksolla tuki kytkeytyy kiinteästi valtakunnallisten liikuntajärjestöjen toimialarakenteeseen, jossa lasten ja nuorten liikunnan toimialajärjestöstä Nuori Suomi ry:stä muodostui valtion liikuntahallinnon strateginen kumppani. Sen asema nousi muita toimialajärjestöjä vahvemmaksi siksi, että sen toimintastrategiana oli valtion liikuntahallinnon rahoittama lasten ja nuorten liikuntaohjelma (1999 2012). Liikuntaohjelman yhtenä toimenpiteenä aloitettiin vuonna 1999 seuratoiminnan kehittämistuki. Valtionhallinnon LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 95

vahvana ajatuksena oli toteuttaa liikuntaa liikuntajärjestöjen kautta. Toista jaksoa (2009 2012) kuvaa leimallisimmin murros. Seuratuen jakamisvastuu laajeni myös muille toimialaorganisaatioille ja se kohdentui laaja-alaisesti eri ikäryhmille. Samaan aikaan poliittisena interventiona alettiin voimistaa urheiluseurojen professionaalisuuteen liittyvää eetosta kohdistamalla tukea seuratyöntekijöiden palkkaamiseen. Ajanjaksoon sisältyi myös valtakunnallisten liikuntajärjestöjen muutosprosessi, joka johti muun muassa Nuori Suomi ry:n lakkauttamiseen. Kolmannessa vaiheessa vuodesta 2013 alkaen tuen haku- ja jakoprosessi siirtyi kokonaan pois liikuntajärjestöiltä opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueelle. Päätös oli sekä hallinnollinen että poliittinen. Liikuntajärjestöt jäivät prosessissa selkeästi taka-alalle, mikä tapahtui myös valtionhallinnon ohjelmallisessa ajattelussa. Lasten ja nuorten liikunta kiinnittyi valtakunnalliseen Liikkuva koulu -ohjelmaan, jonka myötä kasvatus- ja koulutusinstituutiot ohittivat liikuntajärjestöt ohjelmapolitiikan toteuttajina. Samalla seuratoiminnan kehittämistuesta tuli muusta liikuntapolitiikasta irrallinen rahoitusinstrumentti. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnan politiikkatoimissa tapahtuneet sisällölliset muutokset ja liikunta- ja urheilujärjestelmässä tapahtuneet rakenteelliset ja toimintatavalliset muutokset ovat heijastuneet seuratoiminnan kehittämistuen hallinnollisiin toimintatapoihin. Liikuntapoliittisena rahoitusinstrumenttina tukimuoto on muovautunut yksittäisen järjestön strategisesta välineestä valtion liikuntahallinnon jakamaksi hankerahaksi. Yhteisenä nimittäjänä vuosien varrella on ollut vahva paikallisuuden tukemisen eetos. Arvostus tukee ikääntyvien liikunnanopettajien työssäjaksamista LIPPONEN H, HIRVENSALO M, ILMANEN K TAUSTA: Liikunnanopettajan työssä on haasteita, jotka vaikuttavat opettajan työssäjaksamiseen, kuten työn fyysinen kuormittavuus, koulun heikko johtaminen, huonot opetustilat ja -välineet sekä kiire. (Mäkelä ym. 2012). Näiden haasteiden merkityksen voisi olettaa korostuvan ikääntymisen myötä. Työikäisten ikäluokkien pieneneminen on tuonut yhteiskunnalliseen keskusteluun kuitenkin vaatimuksen, että työuria pitäisi jatkaa entistä pidempään. Tämä tutkimus tavoitteli tietoa seikoista, jotka tukevat pitkään ammatissa toimineiden liikunnanopettajien työhyvinvointia, työkykyä ja työssä jaksamista. MENETELMÄT: Tutkimuksessa haastateltiin kevään 2015 ja syksyn 2016 välillä kuutta yli 55-vuotiasta liikunnanopettajaa. Kaikki tutkittavat olivat työskennelleet yli 30 vuotta liikunnan opetustehtävissä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua. Tulosten käsittelyssä merkityksellisiksi asioiksi nousi esiin työhyvinvointiin yhteydessä olevista tekijöistä yhteisöllisyys, oppilaiden tukeminen sekä arvostus. TULOKSET: Liikunnanopettajien tuntema opettajien, oppilaiden ja koko työyhteisön arvostus tuki työssä jaksamista. Arvostuksen tunne lisäsi työmotivaatiota ja halua jatkaa työntekoa mahdollisimman pitkään. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että liikuntaa oppiaineena ei arvosteta yhtä paljon kuin lukuaineita. Tällaista aliarvostuksen kokemusta ei esiintynyt haastateltujen opettajien keskuudessa. Haastateltavat kertoivat kollegoiden pitävän heitä terveyden edistämisen asiantuntijoina ja kysyvän neuvoja oman terveytensä ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Tutkittavat painottivat muiden aineiden opettajien ymmärtävän myös oppilaiden fyysisen kunnon merkityksen kokonaisvaltaisen jaksamisen ja hyvinvoinnin tukijalkana. Haastatteluissa nousi esiin ajatus siitä, että liikunnanopettajien uskottiin olevan hyviä ihmissuhdeasioissa. Muut opettajat lähettivät oppilaita keskustelemaan liikunnanopettajan kanssa erilaisten haastavien tilanteiden purkamiseksi. Liikunnanopettajat näkivät tämänkaltaiset luottamuksenosoitusten lisäävän ammatillista itseluottamustaan. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen mukaan ikääntyminen ja opettajien senioriteetti oli lisännyt liikunnanopettajien arvostusta, mikä vahvisti työhyvinvointia. Mäkelä, K., Hirvensalo, M., Palomäki, S., Herva, H. & Laakso, L. 2012. Liikunnanopettajiksi vuosina 1984 2004 valmistuneiden työtyytyväisyys. Liikunta & Tiede 49 (1), 67 74. Fyysinen aktiivisuus ja sen muutokset eri ikäryhmissä: Systemaattinen kirjallisuuskatsaus trajektorianalyysejä hyödyntävistä pitkittäistutkimuksista LOUNASSALO I, MÄKELÄ K, HIRVEN SALO M, PALOMÄKI S, KANKAANPÄÄ A, TOLVANEN A, YANG X, TAMMELIN T TAUSTA: Yksilön aikaisemman fyysisen aktiivisuuden tason on havaittu ennustavan sen myöhempää tasoa. Toisaalta esimerkiksi ikä ja elämäntilanteet voivat muuttaa liikuntakäyttäytymistä. Pitkittäistutkimuksissa on alettu hyödyntämään ns. trajektorianalyysejä, jotta ymmärrettäisiin paremmin liikuntakäyttäytymistä ja sen muutoksien eroja yksilöiden välillä elämänkulun aikana. Trajektorianalyysin avulla voidaan heterogeenisestä populaatiosta tunnistaa liikuntakäyttäytymiseltään homogeenisiä alaryhmiä. Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli koota yhteen pitkittäistutkimukset, jotka ovat tutkineet fyysistä aktiivisuutta elämänkulun aikana väestötasolla käyttäen tilastollisena menetelmänä trajektorimallinnusta. MENETELMÄT: Katsaukseen otettiin mukaan tutkimusartikkelit, jotka käyttivät jotakin ns. kehittynyttä pitkittäisaineistoihin soveltuvaa latenttien luokkien analyysimenetelmää joko fyysisen aktiivisuuden, liikunnan tai urheiluseuratoimintaan osallistumisen trajektorityhmien tunnistamiseksi aina lapsuudesta vanhuuteen. Systemaattiset haut tehtiin neljästä tietokannasta: Medline Ovid, PubMed, Web of Science ja CINAHL. Viimeisin haku toteutettiin 15.8.2016. TULOKSET: Aineisto koostui 17 tutkimusartikkelista, jotka luokiteltiin kolmeen ryhmään tutkittavien alkumittauksen iän mukaan: Nuorin ryhmä (8 artikkelia), Keskimmäinen ryhmä (4 artikkelia) ja Vanhin ryhmä (5 artikkelia). Kukin tutkimus tunnisti 2 5 erilaista trajektoriryhmää, kuten fyysisen aktiivisuuden lisääjät tai vähentäjät sekä aktiivisten ja inaktiivisten ryhmät. Lapsilla ja nuorilla (Nuorin ryhmä) havaittiin enemmän erilaisia aktiivisuustason vähentämistä kuvaavia trajektoriryhmiä kuin aikuisilla ja iäkkäillä. Selkeää lisääjien ryhmää lapsilla ja nuorilla ei havaittu: mikäli lapsi tai nuori lisäsi aktiivisuuttaan, hän myös ennemmin tai myöhemmin vähensi sitä. Sen sijaan Keskimmäisessä ja Vanhimmassa ryhmässä havaittiin useammassa tutkimuksessa fyysisen 96 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

aktiivisuuden lisääjien ryhmä. Fyysistä aktiivisuuttaan muuttavien suhteellinen osuus oli matalin Vanhimmassa ryhmässä, mikä osoittaa, että fyysinen aktiivisuus stabiloituu iän myötä. Kaiken kaikkiaan inaktiivisten määrä oli suhteellisen suuri kaikissa ikäryhmissä ja inaktiivisuus lisääntyi iän myötä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kirjallisuuskatsaus osoitti, että fyysistä aktiivisuutta ja sen muutoksia olisi tärkeä ymmärtää laajemminkin kuin vain kuvaamalla väestön keskimääräistä fyysisen aktiivisuuden tasoa, jotta liikuntaa ja terveyt tä edistäviä toimenpiteitä voidaan jatkossa suunnata tarkoituksenmukaisesti oikealle kohderyhmälle. Telama, R. 2009. Tracking of PA from childhood to adulthood: a review. Obesity Facts 2 (3), 187 195. Hallal, P.C., Andersen, L.B., Bull, F.C., Guthold, R., Haskell, W. & Ekelund, U. 2012. Global physical activity levels: surveillance progress, pitfalls, and prospects. Lancet 380, 247 257. Reilly, J.J. 2016. When does it all go wrong? Longitudinal studies of changes in moderate-tovigorous-intensity physical activity across childhood and adolescence. Journal of Exercise Science and Fitness 14, 1 6. Allender, S., Hutchinson, L. & Foster, C. 2008. Life-change events and participation in PA: A systematic review. Health Promotion International 23 (2), 160 72. Hyvä fyysinen kunto ennustaa työkykyisyyttä MALVELA M, OKSANEN H, HAKONEN H, KOMULAINEN J TAUSTA: Muutokset toimintakyvyssä ja terveydessä heijastuvat työkykyyn terveyden heikkeneminen luo uhan työkyvylle. Suomalaisten työuria lyhentävät erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivat, mielenterveydenongelmat sekä sydän- ja verisuonisairaudet. Riittävällä fyysisellä aktiivisuudella voidaan edistää ja ylläpitää sekä fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ja säilyttää työkyky pitkälle eläkevuosiin asti. Matka hyvään kuntoon -kampanja kannustaa työikäisiä kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiinsa ja työyhteisöjä huomioimaan fyysisen kunnon merkitys työkykyä edistävänä avaintekijänä. Kampanja sisältää johdolle ja esimiehille suunnatut Tulosta kohti -tilaisuudet sekä työikäisille ja työyhteisöille suunnatun Matka hyvään kuntoon -rekkakiertueen. Kampanjan toteutuksesta vastaa Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma yhteistyökumppaneineen. MENETELMÄT: Matka hyvään kuntoon -rekkakiertue oli syksyllä 2016 liikkeellä 40 päivän ajan eri puolilla Suomea. Rekkaan oli rakennettu kuntotestiasema, jossa asiakkaat pääsivät testauttaman oman kuntonsa. Esitietolomakkeessa pyydettiin kuntotestien esitietojen lisäksi työssäkäyviä arvioimaan tämänhetkinen työkyky (0 10) sekä uupumus (1 5). Työkyvyn itsearvio on osoitettu olevan luotettava työkyvyn ennuste. Henkilöt, jotka arvioivat työkykynsä välttäväksi tai huonoksi, ovat vaarassa menettää työkykynsä lähivuosina. Itse arvioitu uupumus kertoo työpäivän kuormittavuudesta ja siitä palautumisesta. Fyysisen kunnon arviointi tapahtui puristusvoimamittauksen, kehonkoostumusmittauksen, vyötärön ympärysmittauksen sekä Polar-kuntotestin avulla. Mittausten yhteenveto, Kehon kuntoindeksi, kertoi fyysisen kunnon kokonaisarvion. Kehon kuntoindeksin asteikko oli viisiportainen: alle -3 hälyttävä, -3-1 huolestuttava, -1 1 ok, 1 3 hyvä, yli 3 erinomainen. TULOKSET: Oman kuntonsa testautti 11 186 työikäistä, joista työkyky- ja uupumuskyselyn täytti 8 673 työssäkäyvää (naisia 62 % ja miehiä 38 %). Kehon kuntoindeksin perusteella 2/3 työikäisistä tulos oli luokissa hälyttävä, huolestuttava tai ok (alle -3 1), mikä tarkoittaa sitä, että he hyötyisivät liikunnan lisäämisestä ja ruokailutottumusten kohentamisesta. Puolet työssäkäyvistä naisista ja 40 % miehistä koki työpäivän jälkeen kohtuutonta uupumusta usein tai silloin tällöin. Fyysisesti hyväkuntoiset (Kehon kuntoindeksi > 1) arvioivat työkykynsä paremmaksi ja työpäivän jälkeisen kohtuuttoman uupumuksen vähäisemmäksi kuin fyysisesti huonokuntoiset (Kehon kuntoindeksi < -1). JOHTOPÄÄTÖKSET: Kehon kuntoindeksi, työkyky- ja uupumusarviot kertovat, että merkittävällä osalla rekassa testatuista työikäisistä työkyky on uhattuna. Työpäivän jälkeinen toistuva uupumus heijastuu työkyvyn heikkenemisenä. Kun työntekijällä ei jää voimia olla aktiivinen, palautuminen työstä heikentyy entisestään. Lisäksi tulosten perusteella fyysisesti huonokuntoisilla naisilla on kolminkertainen riski ja miehillä nelinkertainen riski menettää ennenaikaisesti työkykynsä hyväkuntoisiin verrattuna. Työkyvyn ylläpitämisen ohella hyvä fyysinen kunto edistää työkuormituksesta palautumista. Työkyvyn säilyttäminen lisää yksilön elämänlaatua, minkä ohella suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden kannalta mahdollisimman monen työikäisen tulisi olla työssä terveenä ja työkykyisenä. Työpaikoilla tulee olla aktiivinen rooli seurata ja tukea työntekijöiden työkykyä, ennakoida kuormitusongelmia ja nähdä fyysisen aktiivisuuden merkitys työkyvyn ylläpitämisessä. Elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta opetussuunnitelman toteutuksessa: Etnografinen tutkimus MARTTILA M TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä ymmärrystä 1990-luvulla Suomeen levinneestä elämys- ja seikkailupedagogiikasta ja tutkia sen sovellusmahdollisuuksia opetuksessa opetussuunnitelmaa toteuttaen. Lisäksi tarkoituksena oli tutkia menetelmän soveltuvuutta erilaisille oppijoille. Tutkimusongelmat tiivistyivät tutkimuksen edetessä seuraaviin kysymyksiin: 1) Miten elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta soveltuu erilaisille opiskelijoille? 2) Mitä muutoksia vuoden aikana tapahtuu valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen ryhmän opiskelijoissa, ryhmässä ja organisaatiossa? 3) Miten elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta soveltuu opetussuunnitelman toteuttamiseen ja tavoitteisiin? Tutkimuksen teoreettisina lähtökohtina olivat suomalaiset ja kansainväliset elämysja seikkailupedagogiikan teoriat ja traditiot sekä kokonaisvaltaisen, reflektiivisen, kokemuksellisen ja konstruktivistisen oppimisen teoriat. Oppimisympäristönä elämys- ja seikkailupedagogiikassa on usein luonto ja siellä toimiminen. Luontoliikunnalla oli tärkeä rooli tutkimuksessa. MENETELMÄT: Tutkimuskohteena oli erään ammatillisen oppilaitoksen valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen ryhmä. Ryhmään kuului kymmenen iältään 16 22-vuotiasta opiskelijaa. Ryhmän opetukseen sisällytettiin lukuvuonna 2012 2013 opettajatiimissä (ryhmää ohjaava erityisopettaja, -ohjaaja ja tutkija-opettaja) kehittämää tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen pohjautuvaa elämys- ja seikkailupedagogiikkaa erilaisissa ympäristöissä huomioiden opetussuunnitelman tavoitteet kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla (opiskelijat, kotiväki, rehtori, ammatillisen koulutuksen johtaja, erityisopettaja, -ohjaaja), havainnoimalla, valokuvaamalla, videoimalla ja tallentaen opiskelijoiden kirjoituksia ja kertomuksia. Lisäksi pidettiin kenttä- ja tutkimuspäiväkirjaa sekä muistioita eri yhteistyötahojen kanssa käydyistä keskusteluista. Erityisopettajalle ja -ohjaajalle tehtiin seurantakysely vuonna 2014. Opetussuunnitelmia koskevaa materiaalia eri koulutusasteilta ja julkaisuja elämys- ja LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 97

seikkailupedagogiikasta kerättiin. Elämys- ja seikkailupedagogiikan asiantuntijoita (4 kpl) hyödynnettiin tutkimuksessa peilaten kerättyä aineistoa heidän näkemyksiinsä. Aineisto analysoitiin käyttämällä tutkimusta varten räätälöityä etnografiaan soveltuvaa aineistoa kunnioittavaa ja teoriatietoon linkittyvää analyysimenetelmää. TULOKSET: Opiskelijoiden, opettajien ja vanhempien kokemukset olivat myönteisiä. Keskeiset tulokset näyttävät osoittavan, että elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta tuki yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita, kouluviihtyvyys parantui, poissaolot olivat vähäisiä ja liikunnan määrä lisääntyi. Menetelmä tuki oppimista opiskelijoiden itsensä ja kotiväen kertomana. JOHTOPÄÄTÖKSET: Elämys- ja seikkailupedagoginen luontoliikunta näyttää sopivan opetussuunnitelmien toteuttamiseen eri koulutusasteilla ja erilaisille oppijoille. Myös aiempien tutkimusten mukaan elämys- ja seikkailupedagogiikalla on ollut myönteisiä vaikutuksia muun muassa oppimiseen motivaation kautta ja yhteistyöhön. Koska tutkimus oli laadullinen, tuloksia ei voida suoraan yleistää. Kuitenkin tulokset tukevat aiempia tutkimustuloksia, ja tästä johtuen suositus on, että menetelmää sisällytetään laajemmin osaksi opetussuunnitelmia eri koulutusasteilla. Sosioekologisten tekijöiden merkitys lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuudessa MEHTÄLÄ A, VILLBERG J, KÄMPPI K, KOKKO S TAUSTA: Vähäinen liikkuminen on kansanterveyteen ja hyvinvointiin liittyvä suuri haaste. Terveyden edistämisen näkökulmasta olisi tärkeää tunnistaa ne lapset ja nuoret, jotka eivät yllä liikuntasuosituksiin, sillä liikunnallinen elämäntapa omaksutaan jo lapsuusiässä. Ymmärrys liikunta-aktiivisuuteen yhteydessä olevista sosioekologisista tekijöistä auttaa tehokkaiden poliittisen tason interventioiden suunnittelussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavoin erittäin aktiiviset ja vähemmän aktiiviset viides-, seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaiset lapset ja nuoret eroavat toisistaan tarkastelemalla tekijöitä sosioekologisen mallin eri tasoilta. MENETELMÄT: Tutkimusaineistona on käytetty vuoden 2016 Lasten ja nuorten kansallinen liikuntakäyttäytyminen (LIITU) -tutkimuksen kyselyaineistoa. Reippaan liikunta-aktiivisuuden määrää selvitettiin kysy mällä lapsilta ja nuorilta, kuinka monena päivänä he liikkuivat reippaasti tutkimusta edeltävän viikon aikana vähintään 60 minuuttia. Raportoitujen päivien lukumäärän mukaan lapset ja nuoret luokiteltiin neljään eri liikunta-aktiivisuus luokkaan: 7 päivänä korkein, 5 6 päivänä korkea, 3 4 päivänä keskimääräinen ja 0 2 päivänä matala liikunta-aktiivisuus. Jokaiselle aktiivisuusluokalle ajettiin mallit, joihin lisättiin selittäjiä sosioekologisen lähestymistavan mukaisesti sekä yksilö- että ympäristötasoilta. Analyysimenetelmänä käytettiin 2-tasoista logistista regressiomallia. TULOKSET: Pojat olivat tyttöjä todennäköisemmin erittäin aktiivisia kuin vähemmän aktiivisia, lukuun ottamatta matalinta aktiivisuustasoa, jossa sukupuoli ei ollut merkitsevä. Viides- ja seitsemäsluokkalaiset lapset ja nuoret kuuluivat todennäköisemmin korkeimpaan aktiivisuusluokkaan kuin yhdeksäsluokkalaiset nuoret. Merkitseviksi tekijöiksi kaikissa aktiivisuusluokissa osoittautuivat koetut esteet liikunnan harrastamiselle, omaehtoinen liikunta sekä kavereiden tuki siten, että vähäisemmäksi koetut esteet, säännöllisesti harrastettu omaehtoinen liikunta sekä voimakkaammaksi koettu kavereiden liikunnallinen tuki lisäsivät todennäköisyyttä olla liikunnallisesti erittäin aktiivinen. Korkeaksi koetulla fyysisellä toimintakyvyllä ja fyysisellä pätevyydellä, vähäisellä ruutuajalla samoin kuin säännöllisellä osallistumisella urheiluseuran tai liikuntayrityksen järjestämiin liikuntatilaisuuksiin oli suuri merkitys varsinkin korkeimmassa aktiivisuusluokassa. Koulun järjestämiin liikuntakerhoihin useammin kuin kerran viikossa osallistuvat lapset ja nuoret liikkuivat todennäköisemmin yli tunnin päivässä 5 6 päivänä viikossa kuin päivittäin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksessa löydettiin sosioekologisen mallin tasoilta tekijöitä, joiden ottaminen huomioon terveyttä edistävissä interventioissa tavoittaisi laajalti niitä lapsia ja nuoria, jotka eivät liiku terveytensä kannalta riittävästi. Toisaalta tulokset osoittivat, että eri aktiivisuusluokkiin kuuluvat lapset ja nuoret myös eroavat toisistaan useiden tekijöiden suhteen. Tehokkaiden interventioiden suunnittelun ja toteutuksen haasteena onkin kyky ottaa huomioon erilaiset liikkujat ja heidän toimintaympäristöjensä väliset moninaiset yhteydet. Lihasaktiivisuus ja kiihtyvyys lasten fyysisen aktiivisuuden mittareina MELIN M, LAUKKANEN A, PESOLA A, VANHALA A, SÄÄKSLAHTI A, JUUTINEN FINNI T TAUSTA: Paikallaanolo ja kohtuullinen fyysinen aktiivisuus ovat yhteydessä moniin terveyttä kuvaaviin muuttujiin. Tämänhetkiset objektiiviset fyysisen aktiivisuuden mittausmenetelmät, joista yleisin on kiihtyvyysmittari, eivät pysty täsmällisesti erottelemaan kaikkia päivittäisiä liikkumismuotoja. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten lapsilta mitattua kiihtyvyysmittarin signaalia pitäisi analysoida, jotta se parhaiten vastaisi reisilihaksista mitattua lihasten aktiivisuutta ja inaktiivisuutta. MENETELMÄT: Fyysistä aktiivisuutta mitattiin 8 9-vuotiailta lapsilta (n=13) samanaikaisesti lihasaktiivisuutta mittaavilla EMG-shortseilla (Myontec Ltd.) ja kiihtyvyysmittarilla (X6-1a, Gulf Coast Data Concepts, 40 Hz) kahtena päivänä, molempina noin yhdeksän tunnin ajan. EMG:ssä paikallaanolon raja-arvo asetettiin signaalin perustason yläpuolelle (3 µv, vastaa keskimäärin 15 % kävelyn aikaisesta EMG-signaalin amplitudista). EMG-signaali kategorisoitiin fyysisen aktiivisuuden tasoihin käyttämällä kävelyn aikaista EMG:tä vertailuarvona (kevyt < kävely; reipas > kävely; rasittava > 2*kävely). Kiihtyvyysaineisto analysoitiin erilaisilla fyysisen aktiivisuuden intensiteettien (paikallaanolo, kevyt, reipas, rasittava) kynnysarvoilla (Evenson ym. 2008, Pate ym. 2006, Puaya ym. 2002, Sirard ym. 2005 ja Van Cauwenberghe ym. 2011) sekä erilaisia analyysi-ikkunan pituuksia käyttäen (1, 7.5, 15, 30 ja 60 s., Evenson). TULOKSET: Mittausjakson keskimääräinen paikallaanoloaika oli EMG:n mukaan 41±15 % (210 min). Kiihtyvyysanalyysissä 40±8 % paikallaanoloon päästiin käyttämällä Evensonin ym. (2008) kynnysarvoja 15 s. analyysi-ikkunalla. Kevyen aktiivisuuden osuudeksi EMG tunnisti keskimäärin noin 41±10 % mitatusta ajasta. Kiihtyvyysanalyysissä lähimmäksi päästiin jälleen Evensonin ym. kynnysarvoilla (52±7 %) ja suurin ero tuli Van Cauwenberghen ym. 2011 kynnysarvoja (7±1 %) käytettäessä. Reipasta tai rasittavaa lihasaktiivisuutta EMG-housut tunnistivat keskimäärin 18±9 % mitatusta ajasta (~90 min). Lähin täsmäävyys EMGshortsien ja kiihtyvyysanturin välille tuli Paten ym. 2006 (12±3 %) ja Evensonin (9±2 %) kynnysarvoilla. Analyysi-ikkunoi- 98 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

den pituuksien vertailussa paras yhdenmukaisuus kiihtyvyysmittarin ja EMG-shortsien tuloksiin saatiin 7,5 s. ikkunaa käytettäessä. Lyhyen (1 s.) analyysi-ikkunan käyttö johti keskimäärin 58 minuuttia lyhyempään arvioon paikallaanolosta verrattuna pidempään aikaan (7,5 s.). Reippaan ja rasittavan aktiivisuuden määrä pysyi samankaltaisena analyysi-ikkunan pituudesta riippumatta. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimusaineiston analysoinnin erilaiset menetelmät ja viitearvot vaikuttavat merkittävästi tutkimustuloksiin. Paras yhdenmukaisuus EMG- ja kiihtyvyysmittausten välillä tuli käyttämällä lyhyitä analyysi-ikkunan pituuksia. Tutkimustuloksia tulkittaessa ja vertailtaessa on ensiarvoisen tärkeää huomioida tutkimuksen toteuttamis- ja analysointitavat. Jatkossa olisi tärkeää löytää kiihtyvyys- ja EMG-mittauksille yhdenmukaiset ja yksilölliset fyysisen passiivisuuden ja aktiivisuuden kynnysarvot. Evenson, K.R., Catellier, D.J., Gill, K., Ondrak, K.S. & McMurray, R.G. 2008. Calibration of two objective measures of physical activity for children. J Sports Sci 26(14), 1557 1565. Pate, R.R., Almeida, M.J., McIver, K.L., Pfeiffer, K.A. & Dowda, M. 2006. Validation and calibration of an accelerometer in preschool children. Obesity 14(11), 2000 2006 Puyau, M.R., Adolph, A.L., Vohra, F.A., Butte & N.F. 2002. Validation and calibration of physical activity monitors in children. Obesity 10(3), 150 157 Sirard, J.R., Trost, S.G, Pfeiffer, K.A., Dowda, M. & Pate, R.R. 2005. Calibration and evaluation of an objective measure of physical activity in preschool children. Journal of Physical activity and Health 2(3), 345 357 Van Cauwenberghe, E., Labarque, V., Trost, S.G., de Bourdeaudhuij, I. & Cardon, G. 2011. Calibration and comparison of accelerometer cut points in preschool children. Int J Pediatr Obes 6(2-2), e582 589. Liikunnan yhteys nuorten käsityksiin ulkonäöstään: WHO-Koululaistutkimus OJALA K, KEMPPAINEN T, PIKKUPEURA V, HUOTARI P TAUSTA: Yksi nuoren kohtaamista kehitystehtävistä on myönteisen ruumiinkuvan luominen osaksi identiteettiä. Liikunta voi auttaa nuorta tässä tehtävässä. Tässä esiteltävien kahden tosiinsa liittyvän tutkimusten tavoitteena oli lisätä tietoa liikunnan yhteydestä yläkouluikäisten nuorten käsityksiin ulkonäöstään ja lopulta edistää nuorten myönteistä minäkuvaa ja hyvinvointia. MENETELMÄT: Kyselyaineistoja on kaksi: WHO-Koululaistutkimuksen pilottitutkimus vuodelta 2013 ja WHO-Koululaistutkimus vuodelta 2014. Pilottitutkimuksessa (n=402) selvitettiin 23 väitteen Body-Esteem Scale for Adolescents and Adults (BESAA) -mittarin soveltuvuutta 7. ja 9.-luokkalaisten koetun ulkonäön arvioimiseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sukupuolen, iän ja liikuntaaktiivisuuden yhteyttä koettuun ulkonäköön sekä lopulta ulkonäön kokemista erilaisissa liikunta-aktiivisuusryhmissä. WHO-Koululaistutkimuksen aineistosta tarkasteltiin 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen (n=1 965) liikunnan ja painoindeksin yhteyksiä heidän käsityksiinsä ulkonäöstään, jota arvioitiin 11-väitteen BESAA-mittarilla. Ylipainoisuus määriteltiin kansainvälisten, ikä- ja sukupuolispesifien painoindeksien raja-arvojen avulla. Liikuntaaktiivisuutta arvioitiin tutkimuksissa Moderate-to-vigorous physical activity (MVPA) mittarilla, johon vastaaja merkitsi kuinka monena päivänä hän oli liikkunut vähintään 60 minuuttia edellisinä seitsemänä päivänä. Täyttämisohjeissa annettiin esimerkkejä liikunnasta ja sen intensiteetistä. TULOKSET: BESAA-mittari soveltui hyvin koetun ulkonäön arvioimiseen erityisesti 9.-luokkalaisilla koululaisilla. Väitteet faktoroituivat vastaaviin ryhmiin (BE-Appearance=käsitys omasta ulkonäöstä yleensä, BE-Weight=paino ja BE- Attribution=muiden oletetut arviot ulkonäöstä) kuin alkuperäisessä mittarissa ja väiteryhmistä muodostettujen summamuuttujien sisäinen yhdenmukaisuus oli korkea. Korkeimmat, myönteistä käsitystä omasta ulkonäöstä kuvaavat pistemäärät saivat nuoret, jotka olivat ilmoittaneet liikkuneensa vähintään 60 minuuttia kaikkina kyselyä edeltävinä seitsemänä päivänä. Tulos saatiin sekä normaali- että ylipainoisille nuorille. Lisäksi pilottitutkimuksen aineistosta havaittiin tilastollisesti merkitsevät ero pistemäärissä paitsi liikunta-aktiivisuuden ääriryhmien välillä, myös vähän ja jonkin verran liikkuvien ryhmien välillä. Pojat liikkuivat enemmän ja suhtautuivat myönteisemmin ulkonäköönsä kuin tytöt. Tytöillä ylipaino oli liikuntaa voimakkaammin yhteydessä heidän käsityksiinsä ulkonäöstään, olivatpa kyseessä tyttöjen käsitykset omasta ulkonäöstä yleisesti, painosta tai muiden oletetuista arvioista heidän ulkonäöstään. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vähäinenkin liikkuminen näyttäisi olevan yhteydessä myönteisempään käsitykseen omasta ulkonäöstä. Poikien ja tyttöjen erilainen suhtautuminen ulkonäköönsä on syytä ottaa huomioon liikunnan edistämisessä: hoikkuuden paineet näyttävät olevan erityisen merkityksellisiä tytöille. Kemppainen, T. & Pikkupeura, V. 2016. Yläkouluikäisten nuorten liikunta-aktiivisuus ja koettu ulkonäkö. Body-Esteem Scale for Adolescents and Adults -mittarin esitutkimus. Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto. Ojala, K., Välimaa, R., Tynjälä, J., Villberg, J., & Kannas, L. 2016. Liikunnan ja painoindeksin yhteydet 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen käsityksiin kehostaan. Liikunta & Tiede, 53 (2 3), 64 72. Move!-mittausten mediaanitulokset sekä vertailuarvot lukiolaisille OKSANEN H, JOENSUU L, KULMALA J, SIEKKINEN K, HEISKANEN J, HAKONEN H, TAMMELIN T TAUSTA: Move! on perusopetuksen 5. ja 8. vuosiluokkien oppilaille tarkoitettu fyysisen toimintakyvyn valtakunnallinen tiedonkeruu- ja palautejärjestelmä, johon kuuluu kahdeksanosainen fyysisen toimintakyvyn mittaristo (www.edu.fi/move). Mittausosioita ovat: 1) 20 metrin viivajuoksu, 2) vauhditon 5-loikka, 3) etunojapunnerrus, 4) ylävartalon kohotus, 5) heitto-kiinniotto-yhdistelmä sekä liikkuvuus sisältäen 6) kyykistyksen, 7) alaselän ojennuksen sekä 8) oikean ja vasemman olkapään liikkuvuuden. Lukiolaisten Move!-mittaukset toteutettiin osana Opiskelijoiden fyysinen aktiivisuus, toimintakyky ja hyvinvointi -tutkimusta, jonka yhtenä tavoitteena oli luoda Move!-mittausten vertailuarvot liikunnan lukiodiplomia varten. MENETELMÄT: Mittaukset toteutettiin maaliskuussa 2017. Tutkimuksen osallistui 186 pääosin toisen vuosikurssin opiskelijaa. Opiskelijoiden keski-ikä oli 17,3 vuotta. Mittauksissa käytettiin Move!-mittariston 8. luokan ohjeistuksia. Mittaukset toteutettiin yhdelle ryhmälle n. 1,5 tunnin aikana aloittaen heitto-kiinniotto-yhdistelmällä ja päättäen 20 m viivajuoksuun. Jokaisen oppilaan suoritusta ohjeisti ja valvoi koulutettu mittaaja. TULOKSET: Mittauksiin osallistui 87 tyttöä (T) ja 99 poikaa (P). Tyttöjen ja poikien mediaanitulokset ovat seuraavat: 20 m viivajuoksu (min.s.) T:4.12 ja P:7.13; vauhditon 5-loikka (m) T:8,8 ja P:10,6; etunojapunnerrus (kpl) T:28 ja P:27; ylävartalon kohotus (kpl) T:31 ja P:33; heitto-kiinniotto-yhdistelmä (kpl) T:13 ja P:16. Liikkuvuusmittauksissa laskettiin tytöiltä ja pojilta onnistuneet suoritukset: kyykistys (onnistuneiden suoritusten osuus, %) T:93 ja P:88; alaselän ojennus (%) T:91 ja P:51; olkapäiden liikkuvuus, LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 99

oikea käsi yläkautta (%) T:90 ja P:87; vasen käsi yläkautta (%) T:80 ja P:67. JOHTOPÄÄTÖKSET: Move!-mittausten mediaanitulokset olivat pääsääntöisesti pojilla parempia kuin tytöillä. Poikkeuksena liikkuvuusmittaukset sekä etunojapunnerrus, jonka suoritustekniikka poikkeaa sukupuolten välillä. Liikkuvuusosiossa tytöt saivat poikia enemmän onnistuneita suorituksia kaikissa liikkeissä. Move!-vertailuarvot laadittiin kerätystä aineistosta lukioikäisille tytöille ja pojille mittausosioittain. Vertailuarvot muodostettiin aineistosta tertiileittäin lukuun ottamatta liikkuvuusmittauksia. Vertailuarvot julkaistaan osana uudistettua liikunnan lukiodiplomia. Fyysisen aktiivisuuden yhteys tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen iäkkäillä henkilöillä PALMBERG L, PORTEGIJS E, RANTANEN T, AARTOLAHTI E, VILJANEN A, HIRVENSALO M, RANTAKOKKO M TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus on yksi ihmisen perustarpeista ja tärkeä terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäjä. Kuitenkin noin joka seitsemäs suomalainen iäkäs henkilö kokee tyydyttymätöntä liikunnantarvetta. Tyydyttymätön liikunnantarve on henkilön kokemus siitä, ettei hänellä ole mahdollisuutta liikkua niin paljon kuin haluaisi ja joka siten eroaa liikuntasuositusten täyttymisestä. Fyysisen aktiivisuuden roolia tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen ei kuitenkaan tiedetä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko fyysinen aktiivisuus yhteydessä tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen yhden ja kahden vuoden seurannassa. MENETELMÄT: Vuonna 2012 tutkimukseen osallistui 848 iältään 75 90-vuotiasta henkilöä, joista 816 osallistui ensimmäisen vuoden seurantaan ja 761 toisen vuoden seurantaan. Alkutilanteessa 174 henkilöä osallistui lisäksi kävelytutkimukseen, jossa fyysistä aktiivisuutta mitattiin kiihtyvyysmittareilla seitsemän päivän ajan. Tyydyttymätöntä liikunnantarvetta kokeviksi henkilöiksi luokiteltiin ne osallistujat, jotka raportoivat haluavansa liikkua enemmän, mutta kokivat, ettei heillä ole siihen mahdollisuutta. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin sekä subjektiivisesti kyselyllä (kevyt aktiivisuus, kohtalainen aktiivisuus ja runsas aktiivisuus) että objektiivisesti käyttäen keskimääräistä päivittäistä askelmäärää. Aineisto analysoitiin logistisella regressioanalyysillä. Mallit vakioitiin iällä, sukupuolella, koulutusvuosilla, sairauksien lukumäärällä, masennusoireilla (CES-D) sekä alaraajojen toimintakyvyllä (SPPB). Askelmääriä sisältävät mallit vakioitiin lisäksi kiihtyvyysmittarin keskimääräisellä käyttöajalla. Analyyseihin otettiin mukaan ne henkilöt, jotka eivät aiemmin raportoineet tyydyttymätöntä liikunnantarvetta (1 v. seurannassa n=693 ja 2 v. seurannassa n=572). TULOKSET: Ensimmäisen vuoden aikana tyydyttymätön liikunnantarve kehittyi 85 (12 %) henkilölle ja toisen vuoden aikana 52 (9 %) henkilölle. Henkilöillä, jotka raportoivat korkeintaan kevyttä aktiivisuutta, oli suurempi riski tyydyttymättömän liikunnantarpeen kehittymiseen sekä vuoden (OR 2,72; 95 % LV 1,33 5,56) että kahden vuoden seurannassa (OR 2,25; 95 % LV 1,01 4,99) verrattuna kaikkein aktiivisimpiin osallistujiin. Tulokset olivat samansuuntaisia objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden suhteen; henkilöillä, jotka olivat fyysisesti aktiivisempia, oli pienempi riski kokea tyydyttymätöntä liikunnantarvetta vuoden seurannassa (OR 0,60; 95 % LV 0,42 0,87), mutta yhteys ei säilynyt enää kahden vuoden seurannassa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vähäisen fyysisen aktiivisuuden vaikutus tyydyttämättömän liikunnantarpeen kehittymiseen näkyi vielä kahden vuoden jälkeen, mikä osoittaa, että sopeutuminen vähäiseen liikuntaan on hidasta. Tyydyttymättömän liikunnantarpeen taustalla olevien tekijöiden tunnistaminen on tärkeää koettujen liikuntamahdollisuuksien sekä hyvinvoinnin edistämiseksi iäkkäillä henkilöillä. Nuoruuden urheiluseuraharrastuksen yhteydet aikuisuuden terveellisiin elintapoihin LASERIpitkittäistutkimus PALOMÄKI S, HIRVENSALO M, TAMMELIN T TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella nuoruuden urheiluseuraharrastuksen yhteyksiä aikuisuuden elintapoihin. Erityisesti pyrittiin selvittämään, ennustaako säännöllinen urheiluseuraharrastaminen tupakoimattomuutta, kohtuullista alkoholinkäyttöä, runsasta hedelmien ja vihannesten syöntiä sekä liikunta-aktiivisuutta aikuisuudessa. Tutkimuksissa on osoitettu, että yksilön terveyskäyttäytyminen muodostaa usein jatkumon, jossa aikaisemman perusteella voidaan ennustaa tulevaa, kun tarkastellaan samoja elintapoja. Sitä, millainen rooli liikunnalla ja urheiluseuraharrastamisella on muiden terveellisten elintapojen omaksumisessa, ei kuitenkaan vielä kovin hyvin tunneta. MENETELMÄT: Tutkimuksen aineisto käsitti kolme ikäkohorttia Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksesta. Tutkittavien urheiluseuraharrastamisista selvitettiin vuonna 1983, jolloin he olivat 9-, 12-, ja 15-vuotiaita sekä uudelleen kolme vuotta myöhemmin. Aikuisuuden elintapoja selvitettiin vuonna 2011, jolloin tutkittavat olivat 37 43-vuotiaita (n=771). Aineistoa analysoitiin ristiintaulukoiden, khiin -neliötestillä ja logistisella regressioanalyysillä. TULOKSET: Naisilla nuoruuden aktiivinen urheiluseuraharrastaminen oli yhteydessä aikuisuuden terveellisempiin elintapoihin tupakoimattomuuden, hedelmien käytön ja liikunta-aktiivisuuden osalta. Kolme vuotta harrastusta jatkaneiden naisten todennäköisyys ylläpitää aikuisuudessa useita terveellisiä elintapoja oli nelinkertainen verrattaessa niihin naisiin, jotka eivät olleet osallistuneet urheiluseurojen harjoituksiin. Miehillä havaittiin selvä yhteys urheiluseuraharrastamisen ja aikuisuuden liikunta-aktiivisuuden välillä, mutta seuraharrastaminen ei ennustanut terveellisten elintapojen määrää. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulokset viittaavat siihen, että etenkin naisilla säännöllinen urheiluseuraharrastaminen voi tukea liikunnan lisäksi muidenkin terveellisten elintapojen omaksumista. On kuitenkin huomioitava, että terveyskäyttäytymiseen vaikuttavat hyvin monenlaiset edistävät ja estävät tekijät ihmisten elämänkulussa. Urheiluseuroissa on mahdollista tehdä merkittävää työtä liikunnan ja terveyden edistämiseksi, sillä suurin osa lapsista ja nuorista osallistuu toimintaan jossakin ikävaiheessa. Objektiivisesti mitattu sedentaariaika työssä ja vapaalla sekä kardiometaboliset biomarkkerit vuoden aikana: Istumisen vähentämiseen tähtäävä klusterisatunnaistettu kontrolloitu tutkimus toimistotyötä tekevillä vanhemmilla PESOLA A, LAUKKANEN A, HEIKKINEN R, SIPILÄ S, SÄÄKSLAHTI A, JUUTINEN FINNI T TAUSTA: Istumisen vähentäminen ja 100 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

tauottaminen on itsenäisesti yhteydessä hyvään terveyteen poikkileikkaus- ja prospektiivisissa tutkimuksissa. Ensisijaisesti istumisen vähentämiseen ja tauottamiseen arjen toiminnoissa pyrkiviä interventioita tarvitaan istumisen vähentämisen toteutettavuuden sekä kausaalisten terveysyhteyksien selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli testata perhelähtöiseen istumisen vähentämiseen tähtäävän neuvonnan vaikuttavuutta työ- ja vapaa-ajan objektiivisesti mitattuun sedentaariaikaan sekä biomarkkereihin vuoden aikana. MENETELMÄT: Tähän kaksihaaraiseen klusteri-satunnaistettuun kontrolloituun interventiotutkimukseen osallistui 133 aikuista istumatyöntekijää (BMI<30kg/m²). Jyväskylästä valittiin seitsemän kaupunginosaparia, jotka vastasivat toisiaan sosioekonomisen taustan ja ympäristön liikuntamahdollisuuksien perusteella, ja arvottiin koe- ja kontrolliryhmiin. Alkumittausten lisäksi tehtiin neljä seurantamittausta vuoden aikana. Alkumittausten jälkeinen interventio sisälsi asiantuntijaluennon (30 min) istumisen haitoista ja arkiliikunnan hyödyistä sekä kasvokkain suoritetun perhelähtöisen neuvonnan, jossa osallistujat asettivat itselleen ja perheelleen tavoitteita istumisen vähentämiseksi työ- ja vapaa-aikana, sekä kaksi puhelua ensimmäisen puolen vuoden aikana koskien tavoitteiden saavuttamista ja muuttamista. Päävastemuuttujat: Työ- ja vapaa-ajan sedentaariaika (7 päivää, <100 counts/ min), kevyt aktiivisuus (<2020 cpm), keskikovatehoinen aktiivisuus ja tauot/tunti sedentaariaikaa mitattiin vyötäröllä pidettävällä kiihtyvyysanturilla viisi kertaa vuoden aikana kolmen kuukauden välein. Sekundäärivastemuuttujat: Kardio-metaboliset muuttujat (perinteiset biomarkkerit sekä metabolomiikka) kolmen kuukauden välein, antropometriset muuttujat kuuden kuukauden välein ja 3+1 päivän ruokavaliokysely alussa ja lopussa. Intervention vaikuttavuus analysoitiin lineaarisella yhteisvaikutusmallilla REML-sovituksella intention-to-treat -periaatteella. TULOKSET: 71 koeryhmäläistä (ikä 36,6±5,0 v., naisia 60 %) ja 62 kontrolliryhmäläistä (ikä 39,6±5,3 v., naisia 52 %) mitattiin lähtötasolla, joista 62 ja 55 säilyivät tutkimuksessa loppuun asti. Vapaa-ajan sedentaariaika laski [-21,2 min/8 tuntia (95 % CI -37,3; -5,1), likelihood ratio p<0,001] ja kevyt aktiivisuus [13,4 min/8 tuntia (-2,2; 29,0), p=0,008] sekä tauot/tunti sedentaariaikaa [1,0 (-0,2; 2,2), p=0,010] lisääntyivät interventioryhmällä verrattuna kontrolliryhmään kolmen kuukauden kohdalla. Lasku vapaa-ajan sedentaariajassa ylläpidettiin vuoden ajan [-7,9 (-24,0; 8,3) min/8 tuntia, p=0,029]. Kontrolliryhmän työ- ja vapaaajan keski- ja kovatehoinen aktiivisuus laski hieman lähinnä kolmen kuukauden kohdalla. Verrattuna kontrolliryhmään, interventioryhmän paastoglukoosi parani hieman kolmen kuukauden kohdalla ja jalkojen lihasmassa sekä apob/apoa-1 -suhde paranivat 12 kuukauden kohdalla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Istumisen vähentämiseen tähtäävä perhelähtöinen neuvonta oli tehokas muuttamaan vapaa-ajan sedentaariaikaa istumatyötä tekevillä vanhemmilla vuoden aikana. Samalla eri biomarkkereissa tapahtui pieniä positiivisia muutoksia. Vapaa-ajan sedentaariajan vähentäminen voi olla hyödyllistä. Kehon painoindeksin ja sen muutoksen yhteys istumiseen käytettyyn aikaan 35 vuoden seurannassa suomalaisilla aikuisilla kaksosilla PIIRTOLA M, KAPRIO J, SVEDBERG P, SILVENTOINEN K, ROPPONEN A TAUSTA: Runsas istuminen on terveydelle haitallista. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kehon painoindeksin ja sen muutoksen yhteys istumiseen käytettyyn aikaan työssä olevilla suomalaisilla 35 vuoden seurannassa. MENETELMÄT: Tutkimusjoukon muodostivat 2 725 aikuista kaksosta (60 % naisia), jotka vastasivat kaikkiin neljään Suomen Kaksoskohortin kyselyyn (1975, 1981, 1990 ja 2011) ja ilmoittivat vuonna 2011 olevansa työssä. Painoindeksin (kg/m²) muutos 35 vuoden aikana laskettiin vähentämällä vuoden 2011 painoindeksistä vuoden 1975 (alkutilanne) painoindeksi. Päivittäinen istumisaika vuonna 2011 laskettiin erikseen työssä ja vapaa-ajalla tapahtuvasta istumisesta. Vapaa-ajalla tapahtuva istuminen sisälsi työmatkat, TV/videoiden katselun, tietokoneen ääressä vietetyn ajan ja muun istumisen. Alkutilanteen painoindeksin ja 35 vuoden painoindeksin muutoksen yhteys istumiseen analysoitiin lineaarisella regressiomallilla. Malleissa huomioitiin sekoittavina tekijöinä ikä, koulutus, tupakointi, alkoholin käyttö ja liikunta-aktiivisuus sekä painoindeksin muutoksen yhteydessä myös alkutilanteen painoindeksi ja 35 vuoden vapaa-ajan liikunta-aktiivisuus. Kaksosparien sisäisen korrelaation vaikutus keskivirheeseen huomioitiin malleissa. Ensin analysoitiin painoindeksi yhteys päivittäiseen kokonaisistumisaikaan ja sitten istumisaikaan työssä ja vapaa-ajalla erikseen. Kaikki analyysit tehtiin erikseen miehille ja naisille. TULOKSET: Tutkittavien keski-ikä oli tutkimuksen alussa 21,9 (18 31) vuotta ja seurannan lopussa 58,3 (53 67) vuotta. Vuonna 2011 miehet istuivat päivässä keskimäärin 7 tuntia 44 minuuttia (keskihajonta 2 tuntia 50 minuuttia) ja naiset 7 tuntia 10 minuuttia (keskihajonta 2 tuntia 31 minuuttia). Seurannan aikana (1975 2011) keskimääräinen painoindeksi nousi miehillä 4,4 kg/m² ja naisilla 4,8 kg/m² (paino nousi miehillä 14 kg ja naisilla 13 kg). Lineaarisen regression monimuuttujamalleissa vuoden 1975 alkutilanteen painoindeksillä ei ollut yhteyttä päivittäiseen kokonaisistumisaikaan vuonna 2011, mutta 35 vuoden seurannan aikana jokainen painoindeksiyksikön nousu lisäsi päivittäistä kokonaisistumisaikaa miehillä 13 minuuttia (95 % luottamusväli [LV] 9 16 minuuttia) ja naisilla 5 minuuttia (95 % LV 2 7 minuuttia). Jokainen lisääntynyt painoindeksiyksikkö oli yhteydessä pidempään istumisaikaan miehillä sekä työssä (6 minuuttia; 95 % LV 4 8 minuuttia) että vapaaajalla (6 minuuttia; 95 % LV 4 9 minuuttia), mutta naisilla vain vapaa-ajalla (4 minuuttia; 95 % LV 3 5 minuuttia). JOHTOPÄÄTÖKSET: Pitkän, 35 vuoden, seurannan aikana tapahtunut kehon suurempi painoindeksin nousu oli yhteydessä pidempään päivittäiseen istumisaikaan erityisesti miehillä ja yhteys säilyi, kun analyyseissä huomioitiin useita sekoittavia tekijöitä. Tulokset korostavat painonhallinnan tärkeyttä osana istumisajan vähentämistä. Räätälöidyn, pelillisen ja mobiilin liikuntapalvelun vaikutukset nuorten miesten elämäntyytyväisyyteen ja koettuun terveyteen väestöpohjainen, satunnaistettu kontrolloitu interventio (MOPO) PYKY R, KOIVUMAA-HONKANEN H, LEINONEN A-M, AHOLA R, HIRVONEN N, ENWALD H, LUOTO T, FERREIRA E, IKÄHEIMO T, KEINÄNEN-KIUKAANNIEMI S, MÄNTYSAARI M, JÄMSÄ T, KORPELAINEN R TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus on vahvasti yhteydessä henkiseen hyvinvointiin. Sähköinen elintapaohjaus voi edistää nuorten liikunta-aktiivisuutta ainakin lyhytaikaisesti. Digitaalisen liikuntaan aktivoinnin vaikutukset subjektiiviseen terveyteen ja hyvinvointiin jäävät usein tutkimatta. Tässä LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 101

tutkimuksessa selvitettiin, miten kuuden kuukauden mittainen, mobiili, räätälöity, pelinkaltainen aktivointi-interventio vaikuttaa nuorten miesten elämäntyytyväisyyteen ja koettuun terveyteen. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 496 keskimäärin 17,8 (SD 0,6) -vuotiasta miestä, jotka rekrytoitiin Oulun kutsuntatilaisuudessa syksyllä 2013. Tutkittavat satunnaistettiin interventioryhmään (n=250) ja kontrolliryhmään (n=246). Kaikki täyttivät laajan elintapa- ja hyvinvointikyselyn ja heidän pituutensa ja painonsa mitattiin tutkimuksen alussa ja lopussa. Interventioryhmä sai käyttöönsä älypuhelimessa toimivan hyvinvointivalmennuspalvelun, jossa aktivointi oli räätälöity tutkittavan aktiivisuustason ja elämäntapamuutoshalukkuuden mukaan, ja joka hyödynsi pelillisiä elementtejä. Kontrolliryhmä jatkoi normaalia elämäänsä. Molempien ryhmien päivittäinen fyysinen aktiivisuus mitattiin rannemittarilla (Polar Active), mutta vain interventioryhmä sai siitä palautetta. Päävastemuuttujina olivat koetun terveyden ja elämäntyytyväisyyden muutokset. Elämäntyytyväisyyttä mitattiin elämän onnellisuutta, kiinnostavuutta ja helppoutta sekä yksinäisyyden kokemista käsittelevillä kysymyksillä. Aineisto analysoitiin sekä intention-to-treat että per protocol -menettelyllä. Ryhmien sisäiset muutokset analysoitiin lineaarisella sekamallilla ja luokkamuuttujien muutos moni-imputoidulla McNemar-testillä. Ryhmien välisten muutosten ero analysoitiin t- testillä ja moni-imputoidulla Mann Whitney U-testillä. Elämäntyytyväisyyden ja koetun terveyden parantumista ennustavat tekijät analysoitiin logistisen regression monimuuttujamallilla sekä interventioryhmän sisällä että koko tutkimusjoukossa. TULOKSET: Interventioryhmässä 182 (72,8 %) ja kontrolliryhmässä 163 (66,2 %) miestä suoritti tutkimuksen loppuun. Elämäntyytyväisyys kohentui yhtäläisesti molemmissa ryhmissä (interventio: p<0,001; kontrolli: p=0,01), mutta interventioryhmässä todennäköisemmin niillä, jotka olivat lähtötilanteessa tyytymättömiä elämäänsä (OR 13,8; 95 % CI 3,7 51,8) ja joita liikkuminen mielialan kohentamiseksi motivoi (OR 2,5; 95 % CI 1,1 5,6). Koetussa terveydessä ei tapahtunut merkitsevää muutosta kummassakaan ryhmässä, mutta interventioryhmässä sen parantumista ennusti lähtötilanteen huonoksi koettu terveys (OR 9,6; 95 % CI 3,7 24,9) ja siihen oli yhteydessä intervention aikana kohentunut itsearvioitu kunto (OR 4,2; 95 % CI 1,5 11,9). JOHTOPÄÄTÖKSET: Mobiili, räätälöity, pelillinen aktivointi-interventio oli tehokkain hyvinvoinnin edistäjä niillä nuorilla miehillä, jotka alkuaan olivat tyytymättömiä elämäänsä ja kokivat terveytensä huonoksi. Oma arvio terveyden ja kunnon kohenemisesta olivat toisiinsa yhteydessä. Nuorten subjektiivisen sosiaalisen aseman yhteys kiihtyvyysantureilla mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen RAJALA K, KANKAANPÄÄ A, LAINE K, ITKONEN H, TAMMELIN T TAUSTA: Nuorten subjektiivisen sosiaalisen aseman on osoitettu olevan yhteydessä terveyteen sekä terveyskäyttäytymiseen (esim. Quon & McGrath 2014). Nuorten subjektiivisella sosiaalisella asemalla on kaksi ulottuvuutta. Se on toisaalta nuoren oma arvio siitä, mikä on hänen paikkansa oman kouluyhteisön sosiaalisessa arvojärjestyksessä ja toisaalta nuoren arvio siitä, kuinka hänen perheensä sijoittuu ympäröivän yhteiskunnan sosiaaliseen arvojärjestykseen. (Goodman ym. 2001.) Subjektiivisen sosiaalisen aseman ja fyysisen aktiivisuuden välistä yhteyttä ei juurikaan ole aikaisemmin tutkittu. Tämä tutkimus oli ensimmäinen, joka selvitti nuorten subjektiivisen sosiaalisen aseman ja objektiivisesti mitatun fyysiseen aktiivisuuden yhteyttä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui keväällä 2013 yhteensä 420 seitsemännen luokan oppilasta kahdeksasta koulusta, jotka sijaitsivat eri puolilla Suomea. Nuoret arvioivat kyselyssä subjektiivisen sosiaalisen asemansa molempia ulottuvuuksia kymmenportaisen tikasmallin avulla (Goodman ym. 2001). Nuorten reippaan liikunnan määrä sekä liikkumattoman ajan määrä mitattiin objektiivisesti kiihtyvyysantureiden avulla. Analyyseissa tarkasteltiin erikseen koko päivän aikaista sekä koulupäivän aikaista reipasta liikuntaa ja liikkumatonta aikaa. Subjektiivisen sosiaalisen aseman ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä tutkittiin monitasomallinnuksen avulla. TULOKSET: Nuorten subjektiivinen sosiaalinen asema koulussa oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Koko päivän aikaista reipasta liikuntaa kertyi enemmän niille oppilaille, jotka kokivat oman sosiaalisen asemansa koulussa korkeaksi. Kokemus matalasta sosiaalisesta asemasta koulussa puolestaan oli yhteydessä koko päivän aikaiseen sekä koulupäivän aikaiseen liikkumattomaan aikaan. Nuorten kokemus oman perheen sosiaalisesta asemasta ei ollut yhteydessä reippaan liikunnan tai liikkumattoman ajan määrään. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus tuotti uutta tietoa nuorten subjektiivisen sosiaalisen aseman ja liikkumisen välisestä yhteydestä. Kouluyhteisössä syntyvään sosiaalisen aseman kokemukseen vaikuttavat muun muassa nuorten erilaiset ryhmäjäsenyydet ja ryhmien väliset sosiaaliset hierarkiat. Näiden kokemusten ymmärtäminen ja huomioiminen voi luoda uudenlaisia näkökulmia nuorten liikkumisen edistämiseen niin koulupäivän aikana kuin vapaa-ajallakin. Goodman, E., Adler, N.E., Kawachi, I., Frazier, A.L., Huang, B. & Colditz, G.A. 2001. Adolescents perceptions of social status: Development and evaluation of a new indicator. Pediatrics 108, E31. Quon, E.C. & McGrath, J.J. 2014. Subjective socioeconomic status and adolescent health: A metaanalysis. Health Psychology, 33, 433 47. Suunnistus selviytyi sodasta voittajana RANTALA K TAUSTA: Suomen Suunnistamisliitto kasvoi voimakkaasti heti perustamisensa jälkeen vuonna 1945. Suunnistaminen, joksi lajia kutsuttiin, itsenäistyi Suomen Urheiluliitosta ja nousi merkittäväksi lajiksi suomalaisessa liikuntakulttuurissa, vaikka sillä ei ollutkaan olympiastatusta. Tutkimuksessa tarkastellaan historiantutkimuksen keinoin syitä miksi suunnistuksella oli tällainen kasvupotentiaali heti sotavuosien jälkeen. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: miten suunnistus tuli Suomeen, millaista suunnistus oli, ketkä lajia levittivät ja miten laji alkoi organisoitua? MENETELMÄT: Lähilukuun pohjautuva analyysi havainnoi kirjallisuuden ohella laajan arkistomateriaalin Suojeluskuntajärjestöstä keskeisiin suunnistusta edistäneisiin urheilujärjestöihin ja -seuroihin. Lisäksi aineistona on käyty läpi suojeluskuntapiirien lehdet, Suomen Urheilulehti, Urheilu ja Helsingin Sanomat 1910-luvun lopulta vuoteen 1945. TULOKSET: Suunnistuksen tapaista liikuntaa ryhdyttiin harjoittamaan laajemmin 1800-luvun loppupuolella jääkärikomennuskunnissa venäläisten sotilaskartoittajien piirtämillä topografikartoilla. Näiden tiedustelujoukkojen olennaisia taitoja olivat maastossa kulkeminen, kartanluku ja kompassinkäyttö. Kilpailemiseksi suunnistus kehittyi Suomessa itsenäistymisen jälkeen. Urheilun avulla kasvuun pyrkinyt Suojeluskuntajärjestö otti tiedusteluhiihdon ohjelmaansa Lauri Pihkalan aloitteesta. Laji muovautui nopeasti tiedustelujuoksuksi eli suunnistuk- 102 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

seksi. Suojeluskuntalaisten ohella erityisesti opiskelijat kiinnostuivat suunnistuksesta, sillä heillä oli yhteyksiä Tukholman seudulle, jossa laji kasvoi. Akateeminen Urheiluliitto otti tiedustelujuoksun viralliseksi lajikseen 1920-luvun puolivälissä. Tämä ei ollut ihme, sillä Lauri Pihkala oli liiton järjestön aktiivi. Urheiluseurat lisäsivät suunnistuksen ohjelmaansa ensin pääkaupunkiseudulla ja Tampereen alueella. Seuroissa toimi samoja miehiä, jotka olivat suunnistaneet suojeluskuntakisoja ja akateemisia suunnistuksia. Myös naiset suunnistivat sekä opiskelijapiireissä, seurojen kisoissa että Lotta-toiminnassa. Kilpaurheilullistamista tuki voimakkaasti se, että urheilutoimittajat innostuivat lajista. Laji sai positiivista näkyvyyttä suojeluskuntayhteyksien lisäksi urheilupalstoilla. Tampereen Pyrinnön aktiivit ajoivat lajin Suomen Urheiluliiton ohjelmaan ja suomenruotsalaiset suunnistusaktiivit Svenska Finlands Idrott:n piiriin 1930-luvun puolivälissä. Suomen Puolustusvoimat haastoi muutaman yrityksen ja keksijä Tuomas Vohlosen kehittämään marssikompassin 1930-luvulla. Vohlosen yritys Suunto sai kompassimarkkinat haltuunsa ja lisensoi kompassia myös Ruotsiin. Sota-ajan rintamaurheilu kasvatti lajia kokeilleiden määriä, sillä suunnistus ajateltiin sekä koulutuksellisena että virkistävänä toimintana. Lajista tuli Sotilaspoikien tärkeimpiä liikuntamuotoja, ja Lotta-tytöt harjoittivat lajia tahollaan. Tietoisuus uudehkosta urheilulajista kasvoi siten voimakkaasti. JOHTOPÄÄTÖKSET: Suunnistuksesta tuli merkittävä kilpaurheilulaji erityisesti siksi, että sen ydin, kartanluku ja kompassinkäyttö, koettiin armeijan, Suojeluskuntajärjestön ja Lotta Svärdin johdossa tärkeäksi opittavaksi taidoksi Suomen olosuhteissa. Suunnistus hyötyi tästä toiminnasta, sillä lajiin tutustui, ja siitä innostui, nopeassa tahdissa selvästi suuremmat massat, kuin tavallisessa urheiluseurojen toiminnassa uusi laji olisi tavoittanut. Suomalaisen liikunnanedistämisen periodit RANTALA M TAUSTA: Suomalaisten liikunnanharrastamista ja fyysistä aktiivisuutta on pyritty edistämään jo yli sadan vuoden ajan. Tämän väitöstutkimuksen osatutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia periodeja, muutoksia, murroksia ja jatkuvuuksia suomalaisessa liikunnanedistämistoiminnassa on esiintynyt vuosien 1941 2010 välisenä aikana. MENETELMÄT: Liikunnanedistämisen historiaa jäsennetään ennen kaikkea kuntoliikuntajärjestöjen organisoitumisen ja toiminnan näkökulmasta. Tutkimuksessa on hyödynnetty järjestöjen asiakirja-aineistoja ja kampanjamateriaaleja. TULOKSET: Suomalaisen liikunnanedistämisen historian voi jakaa viiteen eri periodiin, joita ovat Toiminnan viriämisen vuodet 1890 1937, Järjestäytymisen vuodet 1938 1965, Kasvun vuodet 1966 1981, Itsenäisen toiminnan vuodet 1982 1993 ja Sirpaloituvan toiminnan vuodet 1994 2010. Jokainen periodi sisältää joitakin vain sille ajanjaksolle tyypillisiä piirteitä, mutta aineistossa esiintyy myös jatkuvuuksia. Ajanjaksot eroavat toisistaan sen mukaan, miten kuntoliikuntajärjestöt ovat organisoituneet, tehneet yhteistyötä keskenään ja suunnanneet toimintaansa. Järjestöjen organisoitumiseen ja toimintaan ovat vaikuttaneet ensisijaisesti niiden toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset, joihin kuntoliikuntajärjestöt ovat reagoineet varsin nopeasti. Kuntoliikuntajärjestöjen toiminnan jatkuvuudet liittyvät erityisesti liikuntakampanjointiin, jossa jotkut elementit toistuvat vuosikymmenestä toiseen. Liikunnanedistäjät ovat toisen maailmansodan jälkeen pyrkineet tarkentamaan kampanjoitaan yhä pienempien ja rajatumpien kohderyhmien tavoittamiseksi. Kampanjoinnissa käytetyt keinot eivät ole kuitenkaan merkittävästi muuttuneet. Liikuntakampanjat ovat kaikissa periodeissa perustuneet suurilta osin erilaisten prosenttiosuuksien, pisteiden ja määrien (metrit, minuutit, kerrat, osallistujat) laskemiseen vaikka motivoinnissa olisikin käytetty esimerkiksi kuntokortteja, suoritusmerkkejä, arvontoja tai askelmittareita. JOHTOPÄÄTÖKSET: Suomalainen kuntoliikuntajärjestökentän muutokset ovat usein johtuneet muualta yhteiskunnasta tulleista vaikutteista. Muutokset ovat tapahtuneet ennen kaikkea organisaatioiden tasolla. Keinot ja argumentit, joilla liikuntakulttuurin ulkopuolelle jääneitä tai jättäytyneitä on yritetty houkuttaa ja koukuttaa liikkumaan, ovat kuitenkin pysyneet periodi toisensa jälkeen melko samoina. Suomalainen liikuntajärjestökenttä on ollut murroksessa koko 2010-luvun ajan. Olisiko nyt edessä aika, jolloin organisaatioiden rakenteiden sijaan tarkistettaisiin tavoittavan toiminnan vaikuttamiskeinoja ja viestintää? Rauhanturvaajien koettu fyysinen toimintakyky kriisinhallintaoperaatiossa RINTALA H, STRANDÉN A, PIHLAINEN K, KYRÖLÄINEN H, MÄKINEN J, HUOTARI P TAUSTA: Suomalaisten rauhanturvaajien (n=112) terveyttä ja toimintakykyä tutkittiin Kriisinhallinta ja toimintakyky 2014 -hankkeessa YK:n UNIFIL-operaation aikana pääasiassa tilastollisesti, ensisijassa biologisten ja psyykkisten muuttujien osalta. Yhteenvedossa todettiin mm., että sotilaiden fyysinen aktiivisuus rauhallisessa operaatiossa jäi alle suositusten, ja jopa neljännes tutkittavista ei harrastanut liikuntaa terveyden ja toimintakyvyn kannalta riittävästi. Kunto-ominaisuudet lyhyehkössä operaatiossa näyttivät riittävän kestävyyden osalta kohtalaisesti, joskin hieman heikentyen, mutta taistelijan taitojen osalta jopa parantuen tehtävien hoitamiseen alhaisen toimintavalmiuden vallitessa. Kohotetun soti laallisen valmiuden ja/tai aktiivisten taistelutehtävien osalta tässä tutkimusasetelmassa ei pystytty hankkimaan mittausdataa, mutta loppumittausten yhteydessä tutkimukseen osallistuneita haastateltiin koetun fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja eettisen toimintakyvyn riittävyydestä rauhanturvatehtäviin, tavoitteena monitieteellinen näkemys sotilaan toimintakyvystä. MENETELMÄT: Tässä tutkimuksessa raportoidaan ainoastaan fyysisestä toimintakyvystä ja aktiivisuudesta rauhanturvaajien itse esiin nostamia tekijöitä. Aineisto kerättiin teoriasidonnaisin teemahaastatteluin (11 haastattelua eri henkilöstöryhmistä, >70 haastateltavaa) loka- ja marraskuussa 2014 in situ UNIFIL/FinnishIrisBatt:ssa Etelä-Libanonissa. Laadullisina tutkimusmenetelmänä käytettiin sekä teemoittelua että sisällön erittelyä. TULOKSET: Tuloksissa todettiin, että itse työhön liittyvä liikunta/fyysinen aktiivisuus oli erittäin vähäistä, ja liikunta näin ollen painottui vapaa-ajalle. Leirielämää kuvattiin fyysisen aktiivisuuden kannalta avovankilaksi. Tärkein liikuntamotivaatiotekijä oli oma innokkuus. Sisäistä motivaatiota ylläpiti vahvasti kavereiden tuoma tuki, leirin kohtalaisen hyvät harrastusmahdollisuudet ja laadittu kunto-ohjelma. Liikuntamotivaatiota ja kuntoa nähtiin heikentävän pääosin ulkoiset tekijät, mm. vuorotyön epämääräisyys, ravintokäyttäytyminen ja sotilasjohtajien käskemät kiellot, jopa piittaamattomuus liikuntaa kohtaan. Fyysinen kunto nähtiin yleisesti riittävänä omaan työtehtävään LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 103

nähden nykyisen kaltaisessa operaatiossa, mutta samalla kunnon koettiin vääjäämättä heikkenevän operaation aikana vähäisen fyysisen kokonaisaktiivisuuden vuoksi, mikäli liikunta jää pelkästään oman kekseliäisyyden varaan. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnan ammattimainen organisointi olisi mitä ilmeisimmin rauhanturvaajille suotuisaa kaikilla toimintakyvyn osa-alueilla. Johtamisen ja pedagogiikan avulla aktiivisuutta pitäisi pyrkiä lisäämään mm. jokaisen rauhanturvaajan henkilökohtaisen kunto-ohjelman laadinnalla, ohjauksella, seurannalla ja palvelukseen sisältyvällä monipuolisella harjoittelulla, johon sitoudutaan alainen-esimies-akselilla. Aivan olennaista on, että liikuntaohjelmaan osallistuisi koko yhteisö työtehtävästä ja arvosta riippumatta. Erittäin merkittävää Puolustusvoimien kannalta tuloksissa on, että rauhanturvaajat edustavat fyysisen aktiivisuuden ja suorituskyvyn osalta varsin tyypillistä suomalaisten työikäisten ryhmää. Tutkimus antanee osaltaan viitteitä Puolustusvoimien sodan ajan reservin toimintakyvyn kannalta olennaisista tekijöistä. Ulko-opetus lisää alakoululaisten fyysistä aktiivisuutta ja vähentää paikallaanoloa ROMAR J-E, ENQVIST I, KULMALA J, KALLIO J, TAMMELIN T TAUSTA: Koulut voivat lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta innostamalla oppilaita kävelemään tai pyöräilemään kouluun, tarjoamalla lisää liikuntatunteja, kannustamalla liikkumiseen välitunneilla sekä vähentämällä paikallaanoloa oppitunneilla. Siirtyminen luokkahuoneesta ulos luontoon oppimaan on pedagoginen lähestymistapa, missä opetus ja oppiminen on organisoitu eri tavalla kuin perinteisessä luokkahuoneessa. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tutkia ulkona opettamisen vaikutusta alakoulun oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen ja paikallaanoloon vertaamalla objektiivisesti mitattua fyysistä aktiivisuutta ulko-opetuspäivinä ja tavanomaisina koulupäivinä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 20 vuosiluokkien 1 6 oppilasta pienestä alakoulusta. Kyseinen koulu valittiin tutkimukseen, koska tiedettiin, että siellä opettajat integroivat ulko-opetusta koulupäiviin. Sisätiloissa opetettuina päivinä koulupäivät sisälsivät opettajakeskeistä opetusta, lukemista, hiljaista työntekoa, ryhmätöitä ja käytännön tehtäviä kaikissa koulun oppiaineissa. Näinä päivinä oli tavallista, että opettaja tunnin alussa selitti tunnin aiheen, jonka jälkeen oppilaat tekivät oppikirjan tehtäviä. Sisätiloissa pidettyinä koulupäivinä 45 minuutin oppituntien väleissä oli 15 minuutin välitunteja. Ulko-opetuspäivät toteutettiin koulun läheisessä metsässä, ja ne olivat osa koulun opetussuunnitelmaa. Koulun opettajat integroivat näihin päiviin osia kaikista oppiaineista. Ulko-opetuspäivät sisälsivät sekä vapaata että opettajan järjestämää leikkiaikaa. Muita osioita ulkopäivinä olivat yhteistyötehtävät, suunnistus, kynän vuoleminen puukolla metsästä löydetystä materiaalista, kirjan lukeminen, metsän eläinten ja kasvien opiskelu sekä lounastaminen leirinuotion äärellä. Oppi laiden päivittäinen fyysinen aktiivisuus ja paikallaanolo mitattiin lantiolla pidettävällä kiihtyvyysanturilla. Aineisto kerätiin kahden viikon aikana syys-lokakuun vaihteessa. Mittaukset suoritettiin kahtena sisäopetuspäivänä, viitenä ulko-opetuspäivänä ja lopuksi taas kahtena sisäopetuspäivänä. TULOKSET: Tulokset osoittivat, että siirtyminen sisätilojen perinteisistä opetusmetodeista ulko-opetusympäristöön vähensi oppilaiden paikallaanoloaikaa ja lisäsi oppilaiden fyysistä aktiivisuutta koulupäivän aikana kevyellä ja keskiraskaalla tasolla. Oppilaat otti vat ulko-opetuspäivänä keskimäärin 1 100 askelta enemmän kuin sisäopetuspäivinä (p < 0,001). Askelmäärien välinen ero oli suurin vähiten liikkuvilla oppilailla. Ulko-opetus ei vaikuttanut vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrään. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta, että ulko-opetus lisäsi oppilaiden fyysistä aktiivisuutta ja vähensi paikallaanoloa verrattuna perinteiseen luokkahuoneopetukseen ja että fyysinen aktiivisuus koulussa on yhteydessä opettajien opetusmenetelmien valintoihin. Huippu-urheiluvalmentajan avaimet. Laadullinen tutkimus palloilulajien huippu-urheiluvalmentajien ydinosaamisista RUOKANEN A, HIHNALA J TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kansainvälisen tason palloilulajien valmentajien ydinosaamisia. Lisäksi selvitettiin ydinosaamisten hankkimista ja aikuisiän huippu-urheilijataustan puuttumisen vaikutusta valmentajana kehittymiseen. Tavoitteena tutkimuksessa oli lisätä tietoa huippu-urheiluvalmennuksessa vaadittavista keskeisistä osaamisista ja niiden hankkimisesta. Tutkimuksessa ydinosaaminen määritellään tiedoiksi, taidoiksi ja persoonallisiksi ominaisuuksiksi, jotka ovat vaikuttaneet valmentajan menestykseen. MENETELMÄT: Tutkimuksessa käytettiin teemahaastattelua aineiston hankintamenetelmänä. Joulukuussa 2016 ja tammikuussa 2017 haastateltiin kuutta valmentajaa. Haastateltavat valittiin käyttäen harkinnanvaraista otantaa. Haastatteluhetkellä valmentajat toimivat päävalmentajana maajoukkueessa tai Suomen pääsarjatasolla. Kaikki haastateltavat olivat miehiä. Aineisto analysoitiin käyttäen aineistolähtöistä sisällönanalyysia. TULOKSET: Haastateltavien näkemyksistä muodostui seitsemän ydinosaamisen kokonaisuutta: itsensä johtaminen, jatkuva itsensä kehittäminen, oman rajallisuuden ymmärtäminen ja vastuun jakaminen, yksilön kehittäminen kokonaisvaltaisesti, luottamussuhteen rakentaminen, taito toimia kohtaamistilanteissa sekä positiivinen asenne. Ydinosaamiset edustivat vähintään kolmen valmentajan ajatuksia. Kaikki ydinosaamiset, pois lukien positiivinen asenne, koostuivat pienemmistä osa-alueista. Itsensä johtaminen käsitteli ihmisenä kehittymistä ja paineensietokykyä. Jatkuvan itsensä kehittämiseen liitettiin vahvasti ahkera työnteko, innovatiivisuus ja määrätietoisuus. Oman rajallisuuden ymmärtäminen ja vastuun jakaminen -ydinosaaminen tarkoittaa, että tulee tiedostaa oma osaaminen ja että yksin ei pysty tekemään kaikkea vaan vastuuta tulee jakaa eri osaajille. Yksilön kehittämisessä kokonaisvaltaisesti korostuivat pienempinä kokonaisuuksina pelaajan ajattelun ja heittäytymisen lisääminen sekä kiinnostus yksilöstä ihmisenä. Luottamussuhdetta rakennettiin muun muassa valmennustiimissä ja pelaajaan itseensä. Taito toimia kohtaamistilanteissa koski spontaania vuorovaikuttamista ja piti sisällään muun muassa taidon toimia erilaisten ihmisten kanssa ja molemminpuolisen vuorovaikutuksen mahdollistamisen. Positiivinen asenne koettiin merkittäväksi asiaksi menestymisen kannalta. Ydinosaamisten hankkimisen tulokset jaoteltiin edellä mainittujen ydinosaamiskokonaisuuksien kautta. Koska ydinosaamiset olivat erilaisten tietojen, taitojen ja persoonallisten ominaisuuksien yhdistelmiä, ydinosaamisten hankkiminen oli myös hyvin moninaista. Valmentajan huippu-urheilutaustan puuttuminen oli vaikuttanut valmentajana kehittymiseen muutamalla tavalla. Heidän täytyi tehdä enemmän töitä tietotaidon hankkimiseksi, pätevyyden osoittamiseksi ja pelaajan näkökulman ymmärtämiseksi. Lisäksi taustan puuttumisella koettiin olevan positiivinen vaikutus ennakkokäsityksiin valmentamisesta. Taustan vähyys ei ollut kovin merkityksellinen. 104 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

JOHTOPÄÄTÖKSET: Tuloksista voidaan todeta, että kansainvälisen tason valmentajan ydinosaamisissa painottuvat itsensä tuntemiseen, hallitsemiseen ja kehittämiseen liittyvät taidot. Itsensä kehittäminen ei pääty koskaan valmentajalla. Valtti-toimintamalli vammaisten lasten liikettä lisäämässä ja harrastusta etsimässä SAARI A TAUSTA: Valtti-ohjelmassa on tavoitteena lisätä vammaisten lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja auttaa heitä löytämään liikunnallinen harrastus henkilökohtaisen ohjaajan eli Valtin avulla. Valtit ovat esimerkiksi kuntoutuksen tai liikunnan opiskelijoita. MENETELMÄT: Toimintamallia testattiin Suomessa vuonna 2016 yhteensä 237 ohjelmaan hakeneen 6 23-vuotiaan lapsen tai nuoren ja 250 Valtin kanssa. Sähköiseen palautekyselyyn vastasi 155 ohjelman läpikäynyttä lasta ja nuorta sekä 201 Valttia. Lisäksi koottiin mm. kuntien liikunnanohjaajien ja oppilaitosten palautteet. TULOKSET: Palautekyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista 54 % vastasi löytäneensä liikuntaharrastuksen ja 61 % raportoi liikkumisen määrän lisääntyneen. Valteista 87 % oli oppinut hyödyllisiä asioita tulevaa ammattiaan ajatellen ja 85 % suosittelisi Valttina toimimista opiskelutovereilleen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Ohjelma on kustannustehokas tapa lisätä vammaisen lapsen tai nuoren sosiaalista osallisuutta ja fyysistä aktiivisuutta. Valttina toimiminen tukee tulevien ammattilaisten oppimista. Myös inkluusiokehitys vauhdittuu, koska uusien kokeilijoiden myötä urheiluseurat joutuvat peilaamaan toimintatapojaan ja palvelujaan. Valtti-toimintamallin kehittely ja pilotointi olivat osa EU:n tukemaa Sport Empowers Disabled Youth (SEDY) -hanketta 2015 2017. Valtti-ohjelma jatkuu 2017 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Saari, A. & Skantz, H. 2017. Lisääntyikö liike, löytyikö harrastus? Valtti-ohjelman pilottivaiheen raportti. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU. Urheilijoiden kokemuksia valmentajan luomasta motivaatioilmastosta ja sen vaikutuksesta heidän kaksoisuraansa urheilulukiossa SAARINEN M, RYBA T, RONKAINEN N, RINTALA H TAUSTA: On tiedetty jo pitkään, että urheilijan tasapainoisen ja terveen kehityksen sekä myöhemmän työmarkkinoilla menestymisen vuoksi kaksoisuran luominen on erittäin tärkeää. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että urheilun ja opiskelun haasteiden kasvaessa nuorten urheilijoiden on kuitenkin vaikeaa säilyttää motivaationsa molempia osa-alueita kohtaan samanaikaisesti ja menestys toisella osa-alueella tuleekin usein toisen kustannuksella. On havaittu, että valmentajan luoma motivaatioilmasto on yksi tärkeimmistä urheilijan hyvinvointiin, autonomiseen motivaatioon sekä urheiluun sitoutumiseen vaikuttavista tekijöistä. Sitä, miten valmentajan luoma motivaatioilmasto vaikuttaa urheilijan kaksoisurakäyttäytymiseen, ei ole tutkittu aikaisemmin. Dudan (2013) hiljattain julkaiseman Voimaannuttava valmennus -teorian mukaan valmentajan luoma motivaatioilmasto voi olla voimaannuttava tai epävoimaannuttava. Voimaannuttava motivaatioilmasto on tehtäväsuuntautunut, autonomiaa tukeva sekä sosiaalisesti tukeva ja sen on havaittu vaikuttavan positiivisesti urheilijan kehitykseen, hyvinvointiin sekä autonomiseen motivaatioon. Epävoimaannuttava motivaatioilmasto puolestaan on kilpailusuuntautunut sekä kontrolloiva ja on yhteydessä urheilijan heikentyneeseen hyvinvointiin ja vähentyneeseen haluun urheilla. Pohjautuen Dudan (2013) teoriaan tämä tutkimus pyrki selvittämään, miten urheilijat kokivat valmentajan luoman motivaatioilmaston urheilulukiossa ja tukiko motivaatioilmasto heidän kaksoisuraansa. MENETELMÄT: Tutkimusta varten haastateltiin seitsemää nais- ja viittätoista mieshiihtäjää heidän urheilulukiokokemuksistaan. Osallistujat olivat haastattelujen aikaan iältään 22 34-vuotiaita, olivat opiskelleet yhdeksässä eri urheilulukiossa ja heitä oli valmentanut yhteensä 15 eri valmentajaa. Kaikki koehenkilöt olivat sijoittuneet lukioaikana vähintään 12 parhaan joukkoon nuorten Suomenmestaruus Hiihdoissa. Haastatteluaineisto analysoitiin temaattisesti. TULOKSET: Tulokset osoittivat, että suurin osa urheilijoista oli kokenut valmentajan luoman motivaatioilmaston epävoimaannuttavana, sillä ilmastot olivat hyvin kilpailusuuntautuneita ja kontrolloivia eivätkä tarjonneet sosiaalista tukea. Näytti siltä, että epävoimaannuttava motivaatioilmasto oli seurausta valmentajien voimakkaasta suorituskeskeisyydestä, jolloin he olivat omaksuneet kontrolloivan, urheilijoita ainoastaan urheilusuorituksen tekijöinä pitävän valmennustyylin. Voidaan pitää todennäköisenä ettei löydetty motivaatioilmasto tukenut urheilijoiden kaksoisuraa, koska sillä saattoi olla kielteisiä vaikutuksia urheilijoihin ja heidän hyvinvointiinsa. Tämän lisäksi se painotti voimakkaasti vain urheilusuorituksen tärkeyttä antamatta esimerkiksi opiskelulle lainkaan huomiota. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tulevaisuuden valmentajakoulutuksissa olisi tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten valmentaja vaikuttaa urheilijan motivaatioon sekä miten valmentaja voi parhaiten tukea urheilijan kaksoisuraa. Tämä on erityisen tärkeää niille valmentajille, jotka työskentelevät nuorten kaksoisuraurheilijoiden parissa. Kognitiivinen toimintakyky, alaraajojen suorituskyky ja koetut kävelyvaikeudet ikääntyvillä SILTANEN S, PORTEGIJS E, SAAJANAHO M, VILJANEN A, PORANEN-CLARK T, RANTAKOKKO M, RANTANEN T TAUSTA: Ikääntyessään ihmiset saattavat sopeutua terveytensä ja kuntonsa heikkenemiseen modifioimalla kävelytapojaan, esimerkiksi hidastamalla kävelyvauhtia tai lepäämällä kesken matkan. Tämä mahdollistaa kävelyn rajoitteista huolimatta, mutta usein ennakoi kävelyvaikeuksien ilmaantumista. Kävely on sekä motorinen että kognitiivinen toiminto. Huono alaraajojen suorituskyky ja heikko kognitiivinen toimintakyky ennustavat kävelyvaikeuksia ja -modifikaatioita itsenäisesti. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, onko alaraajojen suorituskyvyllä ja kognitiivisella toimintakyvyllä yhteisvaikutusta koettuihin kävelyvaikeuksiin ja -modifikaatioihin, ja ennustavatko ne kävelyvaikeuksien ilmaantumista kahden vuoden seurannassa. MENETELMÄT: Alkumittauksiin osallistui 848 kotona asuvaa 75 90-vuotiasta henkilöä. Itseraportoidut kävelyvaikeudet ja kävelymodifikaatiot luokiteltiin seuraavasti: 1) ei ole kävelyvaikeuksia eikä kävelymodifi- LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 105

kaatioita (31,6 %), 2) ei ole kävelyvaikeuksia mutta on kävelymodifikaatioita (26,4 %) ja 3) on kävelyvaikeuksia (42,0 %). Kognitiivinen toimintakyky mitattiin Minimental State Examination -mittarilla, ja luokiteltiin heikoksi ( 23) tai hyväksi ( 24). Alaraajojen suorituskyky mitattiin Short Physical Performance Battery -mittarilla, ja luokiteltiin huonoksi ( 9) tai hyväksi ( 10). Analyysit tehtiin multinomiaalisella regressioanalyysilla. Mallit vakioitiin iällä, sukupuolella, sairauksien lukumäärällä, koulutusvuosilla, masennusoireilla ja näön tarkkuudella. TULOKSET: Verrattuna henkilöihin, joilla oli hyvä jalkojen suorituskyky ja kognitiivinen toimintakyky, henkilöillä, joiden alaraajojen suorituskyky ja kognitiivinen toimintakyky olivat huonoja, oli lähes 7-kertainen todennäköisyys kävelyvaikeuksiin. Jos alaraajojen huonoon suorituskykyyn yhdistyi hyvä kognitiivinen toimintakyky, todennäköisyys oli matalampi (Odds Ratio, OR 5,09; 95 % luottamusväli, LV 2,73 9,47). Alaraajojen suorituskyvyn yhteys kävelymodifikaatioihin oli samanlainen sekä hyvän että heikon kognitiivisen toimintakyvyn kategorioissa. Kahden vuoden seurantaan osallistui 761 henkilöä, joista 492:lla ei ollut kävelyvaikeuksia, mutta saattoi olla kävelymodifikaatioita alkutilanteessa. Heistä 109 henkilölle (22 %) kehittyi kävelyvaikeus. Alaraajojen huono suorituskyky lisäsi kävelyvaikeuksien ilmaantumisen riskiä (OR 2,41; 95 % LV 1,46 3,99), eikä riski eronnut kognitiivisen toimintakyvyn perusteella. Kun analyysin otettiin mukaan vain ne, joilla ei ollut kävelyvaikeuksia eikä -modifikaatioita alkutilanteessa (n=268), heikko kognitiivinen toimintakyky lisäsi merkittävästi kävelyvaikeuksien riskiä, jos alaraajojen suorituskyky oli alkutilanteessa huono. JOHTOPÄÄTÖKSET: Kognitiivinen toimintakyky muokkaa alaraajojen suorituskyvyn ja koettujen kävelyvaikeuksien yhteyttä. Hyvä kognitiivinen toimintakyky saattaa suojata koetuilta kävelyvaikeuksilta, kun taas heikko kognitiivinen toimintakyky lisää kävelyvaikeuksien riskiä huonon alaraajojen suorituskyvyn omaavilla iäkkäillä henkilöillä. Tulevaisuudessa kognition merkitys kävelyvaikeuksien ehkäisemisessä tulisi ottaa huomioon erityisesti sellaisilla ikääntyneillä, joiden alaraajojen suorituskyky on heikentynyt. Fyysinen kunto kuolleisuuden ennustajana SOLOMON A, BORODULIN K, NGANDU T, KIVIPELTO M, LAATIKAINEN T, KULMALA J TAUSTA: Liikunnan vähäisyys, objektiivisesti mitattu huono fyysinen kunto sekä huono itsearvioitu terveys on aikaisemmissa tutkimuksissa tunnistettu merkittäviksi ennenaikaista kuolleisuutta lisääviksi tekijöiksi. Itsearvioidun fyysisen kunnon yhteyttä kuolleisuusriskiin ei kuitenkaan ole vielä laajoissa tutkimuksissa selvitetty. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää aikaisemman elämän fyysisen kunnon yhteyttä kokonais- ja sairauskohtaiseen kuolleisuuteen. MENETELMÄT: Tutkimus perustuu laajaan FINRISK-väestötutkimukseen, jossa analysoinnin kohteena oli yhteensä 59 741 henkilöä, joilta oli käytettävissä tiedot aikaisemman elämän itsearvioidusta fyysisestä kunnosta. Lisäksi pienemmän alaotoksen (n=4 823) avulla selvitettiin arvioidun maksimaalisen hapenottokyvyn yhteyttä kuolleisuusriskiin. Analyysit tehtiin käyttäen Coxin regressionanalyysiä seuranta-ajan ollessa 3 38 vuotta. Analyyseissä otettiin huomioon sekoittavina tekijöinä sukupuoli, ikä, koulutus, painoindeksi, liikunnan harrastaminen, tupakointi ja itsearvioidun kunnon mittausajankohta. Tutkittavien kuolintiedot saatiin Tilastokeskuksen kuolinsyyrekisteristä. TULOKSET: Tutkimuksen tulokset osoittivat, että huono itsearvioitu fyysinen kunto ennusti voimakkaasti sekä kokonaiskuolleisuutta [Hazard Ratio (HR) 1,9; 95 % Confidence Interval (95 % CI) 1,8 2,0] että kuolleisuutta sydän- ja verisuonisairauksiin (HR 2,0; 95 % CI 1,9 2,2), aivoverenkierron sairauksiin (HR 1,9; 95 % CI 1,6 2,2), hengityselinsairauksiin (HR 2,1, 95 % CI 1,9 2,4), tapaturmiin (HR 1,7; 95 % CI 1,3 2,0), infektioihin (HR 1,8; 95 % CI 1,3 2,7), muistisairauksiin (HR 1,9; 95 % CI 1,6 2,3) sekä syöpään (HR 1,7; 95 % CI 1,5 1,9). Korkeampi ikä, fyysinen inaktiivisuus ja vaikeat krooniset sairaudet voimistivat huonon fyysisen kunnon ja kuolleisuuden välistä yhteyttä. Miehillä parempi maksimaalinen hapenottokyky oli yhteydessä pienempään keuhkosyöpäkuolleisuuden riskiin (HR 0,8; 95 % CI 0,7 0,96). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen tulosten perusteella tulisikin kiinnittää entistä enemmän huomiota ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä henkilöihin, jotka kokevat fyysisen kuntonsa huonoksi. Fyysisen kuntonsa huonoksi kokevat henkilöt voisivat hyötyä kunnon parantamiseen tähtäävistä interventioita ja tehokkaasta kroonisten sairauksien hoidosta ja ennaltaehkäisystä. Aloitteleville liikuntakerho-ohjaajille suunnatun Nuoret rulettaa -vastuuntuntoisuuden koulutusohjelman arviointi TOIVONEN H-M TAUSTA: Hellisonin vastuuntuntoisuuden malli on kansainvälisesti tunnettu metodi autonomian ja itseohjautuvuuden tukemiseen liikunnan ohjauksessa ja urheiluvalmennuksessa. Vastuuntuntoisuuden mallin tavoitteena on osallistaa nuoret ottamalla heidät mukaan päätöksentekoon ja opettamalla heille vastuunottoa. Keskeinen tavoite on opittujen taitojen siirtäminen liikunnasta muille elämänalueille. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ohjelmilla, jotka ovat onnistuneesti hyödyntäneet vastuuntuntoisuuden mallia, on ollut positiivinen vaikutus nuorten myönteisiin arvoihin, autonomian kokemuksiin, elämäntaitoihin ja sosiaaliseen käyttäytymiseen. Myönteisistä vaikutuksista huolimatta mallia hyödyntävien ohjelmien ohjaajien koulutuksesta on vain vähän tutkimusta. Tämä johtunee siitä, että useimmiten ohjaajina toimivat liikunnanopettajat, tutkijat tai ohjelmiin aikaisemmin osallistuneet nuoret. Liikunnanopettajien jatkokoulutuksissa koulutuksen sisältöjä on jonkun verran raportoitu, mutta aloittelevien ohjaajien koulutusta ei ole tutkittu lainkaan. Ohjaajakoulutusten sisältöjen niukka kuvaileminen saattaa johtaa huomattavaan vaihteluun ohjelmien toteutuksessa ja arvioinnissa. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella vastuuntuntoisuuden mallia hyödyntäneen aloitteleville liikuntakerhon ohjaajille suunnatun Nuoret rulettaa -koulutusohjelman sisältöä ja toimivuutta. Lisäksi tutkittiin kouluttajien ja osallistujien kokemuksia vastuuntuntoisuuden mallin oppimisesta ja soveltamisesta sekä muutoksia osallistujien opetuskäsityksissä koulutuksen aikana. MENETELMÄT: Koulutusohjelma koostui 20 tunnin koulutuksesta, joka sisälsi teoriaa, malliesimerkkejä ja harjoituksia, ohjaamisen observointia ja liikuntaryhmän ohjaamista. Koulutukseen osallistui kahdeksan liikuntataustaista aloittelevaa ohjaajaa. Aineistoa kerättiin monimenetelmäisesti fokushaastattelulla, vastuuntuntoisuuden mallin mittareilla, palautekyselyillä, koulutuksen videoinnilla ja tutkijan päiväkirjan avulla. 106 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

Ohjelman sisältöjä ja toteutusprosesseja analysoitiin teemahaastattelusta ja tutkijan päiväkirjasta laadullisen aineiston analysointiohjelmalla (ATLAS.ti 8). Metodista triangulaatiota, kirjausketjua (audit trail), vertaisarviointia ja osallistujavalidointia (member check) käytettiin tulosten täsmällisyyden vahvistamisessa. TULOKSET: Ohjaajat ja kouluttajat olivat tyytyväisiä koulutuksen sisältöön ja käytännön toteutukseen. Ohjaamisen observointiosiota voisi vielä kehittää ja esimerkiksi hyödyntää videomateriaaleja. Malliesimerkit ja opetusharjoitukset olivat erityisen toimiva ja pidetty osa koulutusta. Ohjaajat nostivat myös esiin suunnittelun merkityksen onnistuneen liikuntatunnin ohjaamisessa. Ohjaajat oppivat ymmärtämään vastuuntuntoisuuden mallia hyvin, mutta käytännön toteutuksessa oli vielä haasteita. Ohjaajat kehittyivät huomattavasti ryhmän ohjaamisessa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Hellisonin vastuuntuntoisuuden malli on mahdollista opettaa aloitteleville liikuntakerhon ohjaajille, mutta sen onnistunut soveltaminen käytäntöön vaatii pidempi aikaista harjoittelua. Kehitettyä Nuoret rulettaa -vastuuntuntoisuuden koulutusta on kuitenkin mahdollista soveltaa jatkossakin aloitteleville liikuntakerhon ohjaajille. Suomalaisten liikuntajärjestöjen päätöksenteon ja johdon sukupuolirakenne sekä muutokset 20 vuoden aikana TURPEINEN S, HAKAMÄKI M TAUSTA: Viime vuosina päivitetyt liikuntalaki sekä laki naisten ja miesten tasaarvosta ohjaavat ja velvoittavat liikunta-alan toimijoita edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Tasa-arvon edistämisestä on tullut yksi liikuntajärjestöille myönnettävän valtionavun edellytyksistä. Liikuntajärjestöjen päätöksenteko- ja johtotehtävät ovat perinteisesti olleet miesten hallussa. Naisten määrän lisäämiseksi päätöksenteko- ja johtotehtävissä on 1990-luvulta lähtien muun muassa perustettu mentorointihankkeita, myönnetty projektirahoituksia ja synnytetty erilaisia verkostoja. Järjestöjen päätöksentekoelinten sukupuolijakaumaan on pyritty vaikuttamaan suosituksilla ja ohjauksella. MENETELMÄT: Selvityksen metodina on hallintojärjestelmän sukupuolirakenteen analyysi. Liikuntajärjestöjen hallitusten, puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien tiedot on kerätty järjestöjen WWW-sivuilta ja sukupuoli luokiteltu nimen perusteella mieheksi tai naiseksi. Luvut on kerätty samalla tavalla vuosina 2011 ja 2017. Liikunnan ja urheilun entinen kattojärjestö Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU) keräsi tietoja liikuntajärjestöjen hallitusten, puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien sukupuolijakaumista vuosina 1995 2009, joten lukuja voidaan osin vertailla 20 vuoden perspektiivillä. TULOKSET: Vuoden 2017 alussa liikuntajärjestöjen hallitusten jäsenistä 68 % oli miehiä ja 32 % naisia. Puheenjohtajista 16 % ja toiminnanjohtajista 34 % oli naisia. Naisten osuus liikuntajärjestöjen hallituksissa on noussut vuosien 1995 2017 välillä 16 prosentista 32 prosenttiin, puheenjohtajissa kuudesta prosentista 16 prosenttiin ja toiminnanjohtajissa 13 prosentista 34 prosenttiin. Päätöksentekoelinten sukupuolirakenne vaihtelee runsaasti eri järjestöissä. Voimakkaimmin miespainotteinen päätöksentekovalta on lajiliitoissa. Lajiliittojen hallitusten jäsenistä 73 % on miehiä. Puheenjohtajista miehiä on 87 % ja toiminnanjohtajista 74 %. JOHTOPÄÄTÖKSET: Naisten määrä liikuntajärjestöjen johto- ja päätöksentekotehtävissä on noussut 20 vuoden aikana. Muutos on ollut suhteellisen hidasta ja sykäyksittäistä. Päättäjien joukko on edelleen miesvaltainen, etenkin puheenjohtajistossa ja lajiliitoissa. Liikunnan ja urheilun järjestörakenteen muutos vaikuttaa vielä päätöksentekoelinten henkilöpaikkoihin ja siten sukupuolijakaumaan. Tilanne on kuitenkin kehittynyt 20 vuoden aikana tasa-arvoisempaan suuntaan. Tasa-arvoon kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja naisten osallistumista pyritään edistämään. Voimaharjoittelu parantaa kehonkoostumusta, meta bolista terveyttä sekä tulehdusarvoja terveillä ikääntyneillä naisilla WALKER S, INGLIS A, MÄKINEN T, IHALAINEN J, KAINULAINEN H TAUSTA: Ikääntyminen ja fyysinen inaktiivisuus johtavat muutoksiin kehonkoostumuksessa: lihasmassa vähenee ja rasvamassa kasvaa. Nämä muutokset nostavat riskiä sairastua metabolisiin sairauksiin. Tieteellinen näyttö voimaharjoittelun vaikutuksesta metaboliseen oireyhtymään on ristiriitaista. Esimerkiksi Strasser ym. (2012) raportoivat voimaharjoittelun laskevan vatsan alueen rasvamassaa sekä tulehdusarvoja. Toisessa meta-analyysissa vain systolisen verenpaineen raportoitiin laskevan systemaattisesti voimaharjoitteluintervention jälkeen (Lemes ym. 2016). MENETELMÄT: Tähän tutkimukseen osallistui 57 tervettä, mutta vähänliikkuvaa naista (65 75 vuotta, 161±5 cm, 69±10 kg, 27±3 kg/m²). Osallistujat satunnaistettiin neljään eri ryhmään; harjoittelua kerran (1 vk), kahdesti (2 vk) tai kolmesti (3 vk) viikossa tai kontrolliryhmään. Mittaukset suoritettiin ennen harjoittelua (0), sekä kolme (3) ja yhdeksän (9) kuukautta voimaharjoittelun jälkeen. Verinäytteet otettiin paastotilassa ja niistä määritettiin kolesteroli-pitoisuuksia (HDL ja LDL) ja tulehdusarvoja (IL-6, hs- CRP, adiponektiini ja leptiini). Koko kehon rasva- ja rasvatonmassa mitattiin kaksienergisellä röntgenabsorptiometrialla (DXA) sekä vatsarasvamassa arviointiin tavallisella menetelmällä. Ruokavaliota arvioitiin kolmen päivän ruokapäiväkirjalla. TULOKSET: Sekä kokovartalon rasvamassa että vatsarasvamassa laskivat merkitsevästi 2 vk- ja 3 vk-ryhmissä (p<0,05) harjoittelun seurauksena. Rasvaton massa kasvoi merkitsevästi harjoittelun jälkeen vain 3 vk-ryhmässä. Adiponektiini-pitoisuus laski merkitsevästi mittauspisteiden 0 ja 3 sekä 3 ja 9 välissä 2 vk-ryhmässä sekä mittauspisteiden 3 ja 9 välissä 3 vk-ryhmässä. Erityisesti kolmannen kuukauden jälkeen, HDL nousi ja LDL laski merkittävästi 2 vk- ja 3 vkryhmissä (p<0,05). Vaikka muutokset 1 vkryhmässä olivat samat suuntaiset, muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Yhdeksän kuukauden voimaharjoitteluohjelma ei vaikuttanut glukoosiaineenvaihduntaan, eikä tulehdusmarkkereihin kummassakaan ryhmässä. Harjoittelujakson aikaansaamat muutokset kokovartalon rasvamassassa (r=0,42, p=0,002) sekä vatsarasvamassassa (r=0,37, p=0,006) korreloivat leptiinin muutosten kanssa. Lisäksi, paaston glukoosipitoisuus (r=-0,39, p=0,006) ja systolinen verenpaine (r=-0,48, p=0,001) tutkimuksen alussa korreloi niiden muutokseen. Ruokavalioissa ei ollut ryhmien välillä eroa, kaikki ryhmät saivat ravinnosta saman verran energiaa, hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja. JOHTOPÄÄTÖKSET: Voimaharjoittelun tiheys useammin kuin kerran viikossa paransi kehonkoostumusta ja kolesteroliarvoja. Nämä muutosten aikaansaaminen kesti vähintään kolme kuukautta. Adiponektiini pitoisuudet laskivat 2 vk- ja 3 vk-ryhmissä. Tämä on havaittu myös aiemmin voimaharjoittelututkimuksissa ja saattaa olla yksi erityisesti voimaharjoittelun aikaansaamista muutoksista (julkaisemattomia havaintoja). Voimaharjoittelun tiheys ei vaikuttanut glukoosiaineenvaihduntaan eikä verenpaineeseen, mutta naiset, joilla olivat korkeampi paastoglukoosipitoisuus sekä systolinen LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017 107

verenpaine ennen harjoittelujaksoa, paransivat arvojaan eniten harjoitteluntiheydestä riippumatta. Nämä löydökset osoittavat, että voimaharjoittelu voi vähentää terveiden ikääntyneitten naisten riskiä sairastua aineenvaihduntasairauksiin. Lemes, I.R., Ferreira, P.H., Linares, S.N., Machado, A.F., Pastre, C.M. & Netto jr, J. 2016. Resistance training reduces systolic blood pressure in metabolic syndrome: a systematic rewiew and meta-analysis of randomised controlled trials. Br J Sports Med. Strasser, B., Arvandi, M. & Siebert,U. 2012. Resistance training, visceral obesity and inflammatory response: a rewiew of the evidence. Obes Rev. 13(7), 578 91 Yksilölliset voimavaratekijät määrittävät liikkumista ja painonhallinnan onnistumista WALLINHEIMO K, KETTUNEN T, VANHANEN H, KAASALAINEN K, KASILA K TAUSTA: Painonhallinnassa on kyse moni muotoisesta oman toiminnan säätely- ja hallintaprosessista, johon vaikuttavat monet yksilön minäkäsitykseen ja koettuihin hyvinvointitarpeisiin liittyvät tekijät sekä tottumukselliset, sosiaaliset ja ympäristölliset tekijät. Itsesäätelytaitoihin voidaan lukea myös kehollinen tieto, jolla tarkoitetaan oman kehon tuntemusten ja muutosten tunnistamista ja hyödyntämistä liikkumisen aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pienryhmässä toteutettuun hyvinvointivalmennukseen osallistuneiden naisten kokemuksia painonhallinnasta, kehoon liittyneistä muutoksista ja hyvinvointivalmennuksesta. MENETELMÄT: Kolmen kuukauden mittaiseen (touko-elokuu 2015) hyvinvointivalmennukseen osallistui yhdeksän 41 73 -vuotiasta naista (n=9, BMI 30kg/m² tai vyötärönympärys 90cm). Hyvinvointivalmennuksessa hyödynnettiin teknologiaavusteisia sovelluksia ja se sisälsi itsesäätelyharjoituksia sekä kehollista tietoa vahvistavia liikkumisharjoituksia. Erilaisissa kestävyysvoima-, liikkuvuus- ja rentoutumisharjoituksissa tavoitteena oli kuunnella, tunnistaa ja jäsentää oman kehon viestejä ja aistimuksia. Valmennuksen lopussa osallistujien tuottamat, omia kokemuksia kuvaavat kirjoitelmat muodostivat tutkimusaineiston, joka analysoitiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä. Analyysissä osallistujista muodostui kolme ryhmää: menneeseen jumiutuneet, hetkeen pysähtyjät ja muutostietoiset. Ryhmien osalta vertailtiin myös mitattuja voimavaroja (Firstbeat-mittaus) ja antropometrisia muuttujia (paino, vyötärönympärys). TULOKSET: Tulokset osoittavat, että ryhmät olivat elämäntapamuutosten ja itsesäätelytaitojen oppimisen osalta erilaisissa muutos- ja oppimisvaiheissa. Eroja ryhmien välillä ilmeni yksilöllisissä voimavaratekijöissä, ajattelumalleissa ja oman toiminnan säätelyssä. Menneeseen jumiutuneilla ajattelua rasittivat menneen elämän murheet vähentäen samalla itseluottamusta ja voimavaroja. Toimintaan ryhtymistä vaikeutti vastuun väistely ja ympäristön syyllistäminen. Heillä oli myös negatiivisia kehokokemuksia ja vaikeuksia pysähtyä kuuntelemaan oman kehon tuntemuksia. Hetkeen pysähtyjät havahtuivat tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja toimiaan sekä pääsivät hyvinvointivalmennuksen aikana jo alkuun muutospyrkimyksissään. He myös opettelivat kehon kuuntelua ja havainnointia. Muutostietoisilla ilmeni tavoitesuuntautunutta toimintaa, joustavaa suhtautumista muutoksen tekemiseen sekä luottamusta muutoksen onnistumiseen. He olivat tietoisia kehollisista tuntemuksista sekä kuvasivat myös kehossa tapahtuneita muutoksia. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus tuo esille voimavaratekijöiden yksilöllisen huomioimisen tärkeyden; muutostavoitteiden ja -suunnitelmien tulisi perustua voimavaroihin. Kehollinen tieto avaa uuden näkökulman liikkumiseen painonhallinnassa; oman kehon kuuntelu ja kehon tuntemusten tunnistaminen liikkumisen aikana vahvistavat luottamusta omaan kehoon sekä auttavat säätelemään omaa liikkumista sisäisten kehotuntemusten perusteella. Kehollinen tieto voikin olla yksi avain ylipainoisten, vähän liikkuvien henkilöiden sisäisen motivaation rakentumiseen. Teijo Pyykkönen Hurmaa, hikeä ja hengailua liikunnan vähän syvempi olemus Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 29, 44 sivua, 2014. Liikunnan ja urheilun synnyttämät tunteet ja elämykset ovat jääneet velvoiteliikunnan ja vilppiurheilun varjoon. Sääli, sillä ilon mentyä ei terveyskään maistu. Kansakunnan pelastamiseksi määritellyt liikuntatavoitteet saavutetaan paremmin tunteen kuin pakkoliikunnan kautta. Ihmiset kaipaavat liikunnaltaan elämäniloa ylläpitävää harrastusta, ainutlaatuisia kokemuksia, yhteisiä hetkiä ja huikeita tarinoita. Hurmaa, hikeä ja hengailua koostuu liikunta- ja urheilutarinoista. Hyvien tarinoiden syntyä voi edistää monesta suunnasta. Julkaisussa esitellään Top 40 liikuntavaikuttajaa. Julkaisu on Suomen Urheilumuseon ja Liikuntatieteellisen Seuran yhteistuotantoa. Hinta: 15 + toim.kulut. Tilaukset: www.lts.fi linda.raivio@lts.fi puh. 010 778 6602 108 LIIKUNTA & TIEDE 54 4 / 2017

LTS maksaa postimaksun Tietoja käytetään Seuran jäsen- / tilaajarekisterin ylläpitoon. POSTIMAKSU MAKSETTU PALVELUKORTTI Liikuntatieteellinen Seura ry Tunnus 5005144 00003 VASTAUSLÄHETYS Äänestä paras artikkeli osallistu arvontaan Osallistu oheisella palvelukortilla lukijaäänestykseen 13.4.2017 mennessä. Listaa tämän lehden kolme kiinnostavinta artikkelia. Myös muu palaute on tervetullut. Arvomme palautetta antaneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Ilmoita palautekortin kohdassa Muuta palautetta kumman kirjan valitset, mikäli voitat. Voit osallistua äänestykseen lähettämällä palautetta leena.nieminen@lts.fi. Annan palautetta numerosta 1/2017 Kolme kiinnostavinta artikkelia olivat: 1 sivulla 2.sivulla 3 sivulla Muuta palautetta Tilaan Liikunta & Tiede -lehden (1.1. 31.12.) Tilatessasi lehden kesken vuotta ja maksaessasi tilausmaksun saat jo ilmestyneet lehdet takautuvasti. Itselleni Lahjaksi Vuositilaus 42 euroa / 2017 Kestotilaus 40 euroa /vuosi Opiskelijatilaus 25 euroa / 2017 (edellyttää päätoimista opiskelua) Liity Liikuntatieteelliseen Seuraan Jäseneksi 40 euroa / 2017 Yhteisöjäseneksi 200 euroa / 2017 (kysy lisää!) Opiskelijajäseneksi 23 euroa / 2017 (edellyttää päätoimista opiskelua) Haluan muuttaa tietojani Muutan tilaukseni jatkuvaksi Muutan osoitteeni / alkaen Peruutan tilaukseni Eroan LTS:n jäsenyydestä Tilauksen maksaja / vanha osoite / arvontalipuke Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Liikuntatieteellisen Seuran jäsenedut vuonna 2017 Liikunta & Tiede -lehden vuosikerta (Tilaushinta ilman jäsenyyttä 40 euroa) Tuntuva etu seuran järjestämien seminaarien osallistumismaksuista! n. 10 %:n alennus seuran julkaisuista Arvostettu Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -lehti LTS:n jäsenille 15 englannin puntaa. Lehti ilmestyy verkkolehtenä kuukausittain. Liity nyt Liikuntatieteellisen Seuran jäseneksi oheisella lomakkeella tai internetin välityksellä osoitteessa www.lts.fi Lahjatilauksen saaja / uusi osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti

Liikuntalääketieteen päivät 25v. Liikunnan edistämisen monet ulottuvuudet XXV Liikuntalääketieteen päivät 2017 8.-9.11.2017, Hotel Haaga Central Park, Helsinki SEMINAARITIEDOT Seminaarin hinta Osallistumismaksu 290, LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 240 (varsinaisilta yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisilmoittautumista). Opiskelijat 185, LTS:n opiskelijajäsenet 160 (vain perustutkintoopiskelijat, opiskelijakortti tai vastaava esitettävä). Hinnat sisältävät seminaarimateriaalin, ohjelmaan merkityt lounaat ja kahvit sekä iltatilaisuuden buffet-illallisen. Osallistumismaksu laskutetaan etukäteen. Ilmoittautuminen Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 13.10.2017. Ilmoittaudu www-lomakkeella www.lts.fi/koulutus. Lisätietoja linda.raivio@lts.fi, p. 010 778 6602 Peruutusehdot Viimeinen veloitukseton peruutuspäivä on tiistai 17.10.2017. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan koko osallistumismaksu. Laskun maksamatta jättämistä ei tulkita peruutuksena. Jos ilmoittautumisesta huolimatta ei tule tilaisuuteen, veloitetaan koko osallistumismaksu. Osallistumisen voi siirtää toiselle henkilölle (siirrosta ilmoitus linda.raivio@lts.fi). Seminaaripaikka Hotel Haaga Central Park, Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki Iltatilaisuus Iltatilaisuus järjestetään Hotel Haaga Central Parkissa keskiviikkona 8.11.2017 klo 20.00 alkaen. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Illanvietto ja buffetillallinen kuuluvat seminaarin hintaan. Majoitus Osallistujat varaavat ja maksavat majoitukset itse. Järjestäjillä on kiintiövaraus hotellista 8.10.2017 saakka. Ilmoita varausta tehdessäsi varauskoodi Liikuntalääketieteen päivät. Hotel Haaga Central Park Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki Puh. 09 580 7877 hotel@haaga.fi 1hh 112, 2hh 132 Lisätietoja: Jonne Kamsula (ohjelma) puh. 010 778 6606 jonne.kamsula@lts.fi Linda Raivio (ilmoittautumiset) puh. 010 778 6602 linda.raivio@lts.fi Pidätetään oikeudet ohjelman muutoksiin Liikuntalääketieteen päivät sosiaalisessa mediassa #LLTP17 Järjestäjä: Liikuntatieteellinen Seura Yhteistyössä: Helsingin Urheilulääkäriasema Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, KIHU Tampereen Urheilulääkäriasema Jyväskylän yliopisto Turun yliopisto Oulun yliopisto www.lts.fi