1 RUOVEDEN KUNNAN JA VIRTAIN KAUPUNGIN NEUVOTTELU SOTE-ASIOISTA 16.12.2016
19.12.2016 2 Sisältö Keiturin Soten toiminnallinen perusta Lääkärikäynnit Tulevaisuuden lääkäritilanne Toimitusjohtajarekrytoinnin tilanne Vastaanottotoiminnan hankinta Työterveyspalveluiden hankinta Vuoden 2016 Taloustilanne Talousarvio 2017
Keiturin Sote Oy Keiturin Sote Oy on Virtain kaupungin 100 %:sti omistama yhtiö o Yhtiö perustettiin 12.2.2015 ja varsinainen toiminta alkoi 1.3.2016. Yhtiön vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista Virtain ja Ruoveden yhteistoiminta-alueella Yhtiöllä sopimus vastuukuntana toimivan Virtain kaupungin kanssa o 15 vuotta + toistaiseksi Sopimus kattaa sote-palvelut lukuunottamatta viranomaistoimintaa, hammashuoltoa ja työterveyshuoltoa Yhtiö tuottaa merkittävän osan palveluista käyttäen omaa henkilökuntaa, mutta palveluita hankitaan myös markkinoilla toimivilta yrityksiltä ja järjestöiltä Keiturin Sote Oy In-House yhtiö, ei toimi markkinoilla
Yhtiön perustamisen taustaa Useat julkaistut selvityksen soten tulevaisuudesta näyttävän johtavan huomattavasti suurempiin yksiköihin toiminnallisesti ja päätöksenteossa Järjestelyllä halutaan varmistaa lähipalvelut Päätösvalta säilyy paremmin omissa käsissä Yhtiössä päätöksenteko nopeampaa Yhtiössä ollaan vaikuttamassa palvelutuotantoon tuottajan roolissa, vaikka järjestämisvastuu muuttuisi Työpaikat säilyvät alueella Sote-palveluihin käytetty raha ohjautuu takaisin alueelle Järjestely mahdollistaa palvelutuotannon kehittämisen (laatu ja kustannukset) edelleen mm. työnjakoa, työmenetelmiä sekä alihankkijoita käyttäen Kustannusten hallinnan kehittäminen Verohyödyt
19.12.2016 5 Sopimuksella varmistettu lähipalveluiden säilyminen Tehdyn sopimuksen tarkoitus on varmistaa laadukkaat ja tarkoituksenmukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut Virtain ja Ruoveden yhteistoiminta-alueelle Tavoitteena on säilyttää lähipalvelut laadultaan ja saatavuudeltaan vähintään nykytasolla Palvelutuotantopaikat ja niissä tuotettavat palvelut on yksilöity palvelusopimuksessa Palvelutuotanto toteutetaan Virtain kaupungin ja Ruoveden kunnan osoittamissa tiloissa. Konsernipalvelut yhtiölle Virtain kaupungin toimesta o Kirjanpito, palkanlaskenta, tietohallinto, puhtauspalvelut jne.
Lääkärien vastaanottokäynnit Ruovedellä Aikaväli: 1.9.2016-30.11.2016 Lääkärikäynnit Ruovedellä ilman työterveyshuoltoa 2016 Kontaktien lkm aikavälillä 1.9.2016-30.11.2016 Potilaiden lkm aikavälillä 1.9.2016-30.11.2016 Ammatti Yksikkö Syyskuu Lokakuu Marraskuu Yhteensä Yhteensä Erikoislääkärit ja osastonlääkärit Kontaktien lkm Potilaiden lkm Kontaktien lkm Potilaiden lkm Kontaktien lkm Potilaiden lkm Poliklinikka/Ruovesi Yhteensä: 205 185 207 187 248 222 660 522 Yhteensä: 205 185 207 187 248 222 660 522 Erikoislääkärit, ostopalvelu Muut lääkärit, ostopalvelu Poliklinikka/Ruovesi Yhteensä: 7 7 9 9 6 6 22 22 Yhteensä: 7 7 9 9 6 6 22 22 Poliklinikka/Ruovesi Yhteensä: 169 148 171 153 50 50 390 319 Yhteensä: 169 148 171 153 50 50 390 319 Yhteensä: 381 318 387 336 304 268 1072 766
Hoitoon pääsyn nopeus Esimerkkiraportti, tilaus CGI:lle lähetetty Tullaan käyttämään mm. poliklinikkatoiminnan palvelutason seuraamisessa kunnittain
Tulevaisuuden lääkäritilanne Lääkäritilanne lähikuukausina näyttää mennyttä kuukautta vakaampana Ruovedellä aloittaa vuoden alussa kokenut sisätautilääkäri, joka huolehtii vuodeosastosta, työaika 50 % Lääkärien vuokraamiskumppaneina useat alan yritykset Kokonaisuuden kannalta tilanne paranee entisestään alkuvuoden aikana, kun poliklinikkatoiminnan tarjouskilpailun voittaja ottaa palvelutuotannon vastuulleen o Tällöin yhtiön omat ja vuokratut lääkärit voivat keskittyä muiden lääkäritehtävien hoitoon Taulukko päiväkohtaisesta lääkäriresurssista
19.12.2016 9 Toimitusjohtajarekrytoinnin tilanne Toimitusjohtajarekrytointi käynnistyi 3.11 Hakuaika päättyi 20.11 Rekrytointiprosessin ammattimaisuuden ja onnistumisen varmistamiseksi Personnel Oy:n on toiminut kumppanina 11 hakijaa Haastattelut marraskuun viimeisellä ja joulukuun ensimmäisellä viikolla Nyt käynnissä soveltuvuusarviovaihe Tavoitteena saada rekrytointi päätökseen lähiviikkojen aikana
Vastaanottopalvelujen hankinta Lääkärityövoiman tasainen määrä on Keiturin Soten toiminnan kannalta kriittistä Omien lääkäreiden rekrytoinnissa ei ole edistytty. Vuokralääkäreiden saatavuus oli hyvällä tasolla kesällä ja syksyllä, saatavuus epätasainen, vaikka potentiaalisia vuokrauskumppaneita useita Yhtiön hallitus päätti, että tarjouskilpailu tullaan toteuttamaan ostamalla palvelu kokonaisuutena o Vastaanottotoiminta ostetaan kilpailutuksen perusteella ulkopuoliselta yhtiöltä Virroilla ja Ruovedellä Hankinta käynnistyi 21.11 Hankintapäätös pyritään tekemään joulukuussa 2016 Sopimus pyritään tekemään mahdollisimman pian virallisen valitusaikojen umpeuduttua Toiminnan käynnistyminen alkuvuodesta 2017 (3 kk kuluessa)
Vastaanottopalvelujen hankinta Hankinnan kohde o Hankinnan kohde: Virtain ja Ruoveden terveyskeskusten vastaanottopalvelut o Väestöpohja n. 11.600 o Virtain terveyskeskuksessa ja Ruoveden terveyskeskuksessa toteutettavat väestön tarpeisiin perustuvat perusterveydenhuollon avosairaanhoidon ja terveydenhoidon palvelut Terveydenhuoltolain mukaisesti (kiireetön ja kiireellinen vastaanotto, 1-3 pv) Ei suun terveydenhuoltoa o Palveluntuottaja sitoutuu ottamaan palvelukseensa ne hoitohenkilökuntaan kuuluvat, jotka sopimuksen tekohetkellä ovat Keiturin Sote Oy:n palveluksessa Virtain terveyskeskuksen poliklinikalla tai Ruoveden terveyskeskuksen poliklinikalla hankittavassa palvelukokonaisuudessa o Sopimusaika 5 vuotta + 2 vuoden optiota
Vastaanottopalvelujen hankinta Tarjouspyynnön määrittelyt varmistavat, että palvelutaso pysyy korkealla tasolla Vastaanottopalvelut Ruovedellä, vaatimuksia o Kiireetöntä ja kiireellistä vastaanottopalvelua tulee olla tarjolla arkipäivisin kello 8.00-16.00. o Palveluntuottajan tulee järjestää toimintansa siten, että potilas voi saada arkipäivisin virka-aikana välittömästi yhteyden terveyskeskukseen o Molemmissa terveyskeskuksissa tulee olla toiminta-aikana paikalla vähintään 1 laillistettu lääkäri ja toiminnan kannalta riittävä hoitohenkilökunta o Hoitoon pääsyaika ei saa kiireettömässä hoidossa ylittää 21 vuorokautta Sanktiot riittävällä tasolla Kattava raportointivelvollisuus
Vastaanottopalvelujen hankinta Tarjousten vertailussa vertailuperusteena kokonaistaloudellinen edullisuus Vertailukriteerit o Palvelun hinta, painoarvo 60% Laatutekijät o Palveluntuottajan lupaus kiireettömään hoitoon pääsyn odotuksen enimmäisajasta, painoarvo 20 % Sitova ilmoitus, kirjataan sopimukseen ja sidotaan sanktioihin o Vastaanottotyötä tekevien kokeneiden lääkäreiden (kokemus yli 3 vuotta vastaanottotyöstä) osuus vastaanottotyöstä, painoarvo 15 % Ilmoitettu osuus tullaan kirjaaman osapuolten väliseen sopimukseen o Palvelutuotannosta vastaavan henkilön kokemus toimimisesta vastaavissa tehtävissä, painoarvo 5 %
Työterveyshuoltopalveluiden hankinta Työterveyshuollossa tarvittava lääkärin työpanos on hankittu ostopalveluna viime kuukausien aikana. Palvelua toteuttanut lääkäri on jäänyt työvapaalle ja hänelle ei ole saatu pidempiaikaista sijaista. Työterveyspalvelun turvaaminen jatkossa nykyisessä muodossa näyttää hankalalta ja siten on luontevaa, että jatkossa palvelu hankintaan markkinoilta palvelukokonaisuutena (toiminta ja henkilökunta) siten, että olemassa oleva henkilöstö luovutetaan tarjouskilpailun voittajalle. Kilpailuttamisen valmistelu tulee aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kuntalaissa säädetty yhtiöittämisvelvollisuus edellyttää, että kunnan toimiessa kilpailutilanteessa markkinoilla sen on annettava tehtävä osakeyhtiön hoidettavaksi o Työterveyspalvelu on toimintaa kilpailuilla markkinoilla Valtuusto päätti etenemisestä 12.12 esityksen mukaan
Talouden toteuma 3-11/2016 Marraskuun lopun laskennallinen käyttö % ajalta 3-11 on 90 % Ruoveden ylitys johtuu kehitysvammaisten asumis- ja päivätoiminnnan ostopalveluista
Budjetti 2017 Keiturin Sote Oy
Budjetti 2017 Merkittävin menojen kasvu vanhusten tehostetun palveluasumisen ostoissa yhteensä 1.160.000. Varauduttu Attendon yksikön aloitukseen maaliskuusta 2017 alkaen (30 paikkaa). Myös Ruoveden osalta budjetoitu viisi ostopalvelupaikkaa. AVI:n edellyttämä asiakaspaikkojen vähennys omissa yksiköissä Lääkäripalveluiden painottuminen ostopalveluun Ruoveden kehitysvammapalveluiden ostopalveluita lisätty 2016 toteumaa vastaavasti (budjetti 2016 ollut liian alhainen) Muilta osin ei merkittäviä muutoksia. Lähtökohtana vuoden 2016 toteuma sekä tiedossa olevat toiminnan muutokset. Kustannusten kohdistusta osittain tarkasteltu eri kustannuspaikkojen ja tulosalueiden välillä
Talouden toteuma 1-11/2016 Perusturvalautakunta, ilman erikoissairaanhoitoa, yhtiön menot lisätty Perusturvalautakunta Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 7 149 925 6 214 367 86,9 % 6 779 309 94,8 % Toimintakulut -38 040 789-34 883 429 91,7 % -38 054 650 100,0 % Toimintakate -30 890 864-28 669 062 92,8 % -31 275 340 101,2 % Perusturvalautakunta, Virrat Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 4 248 425 3 665 353 86,3 % 3 998 567 94,1 % Toimintakulut -21 955 027-19 959 373 90,9 % -21 773 861 99,2 % Toimintakate -17 706 602-16 294 020 92,0 % -17 775 294 100,4 % Perusturvalautakunta, Ruovesi Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 2 901 500 2 549 014 87,9 % 2 780 743 95,8 % Toimintakulut -16 085 762-14 924 056 92,8 % -16 280 789 101,2 % Toimintakate -13 184 262-12 375 042 93,9-13 500 046 102,4 %
Talouden toteuma 1-11/2016 Perusturvalautakunta, ilman erikoissairaanhoitoa, yhtiön menot lisätty, alv huomioitu Perusturvalautakunta Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 7 149 925 6 214 367 86,9 % 6 779 309 94,8 % Toimintakulut -38 040 789-34 342 318 90,3 % -37 464 347 98,5 % Toimintakate -30 890 864-28 127 951 91,1 % -30 685 038 99,3 % Perusturvalautakunta, Virrat Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 4 248 425 3 665 353 86,3 % 3 998 567 94,1 % Toimintakulut -21 955 027-19 651 471 89,5 % -21437 968 97,6 % Toimintakate -17 706 602-15 986 118 90,3 % -17 439 401 98,5 % Perusturvalautakunta, Ruovesi Talousarvio 2016 (1-12) Toteuma 1-11 2016 Käyttö % Ennuste 1-12 2016 Ennuste Käyttö % Toimintatuotot 2 901 500 2 549 014 87,9 % 2 780 743 95,8 % Toimintakulut -16 085 762-14 690 848 91,3 % -16 026 380 99,6 % Toimintakate -13 184 262-12 141 834 92,1 % -13 245 637 100,5 %