Päällirakentajien kytkimet. Yleistä

Samankaltaiset tiedostot
Päällirakennetiedot mittaristossa. Toiminta

Päällirakennetiedot mittaristossa, ICL. Toiminnot

Näkyvyys- ja valaistustoimintojen kaukoaktivointi

Parametrit alusta. Johdanto

Valaistuksen esivalmiudet. Yleisiä tietoja valaistuksen esivalmiuksista. Tunnistusvalo, esivalmius. Tilausvaihtoehdot

C494 Liitin johdinsarjalle ohjaamosta runkoon C494

Moottorin kierrosluvun säätö kippauksen aikana. Taustaa

Moottorin kaukokäynnistys. Toiminta. Käyttäytyminen. Moottorin kaukokäynnistyksen toiminnolla moottori käynnistetään ohjaamon ulkopuolelta.

Korotettu joutokäynti. Toiminta. Käyttäytyminen

Työvalojen aktivointi. Kuvaus. Yleistä. Painikkeen jälkiasennus. Kytkentävaihtoehdot PGRT

Vaihteleva kaukovalovilkku. Toiminta. Käyttäytyminen

Voimanottojen ohjaus. Yleisiä tietoja

Työvalo. Yleisiä tietoja. Johdinsarjat ja suurin sallittu sähkövirrankulutus

Hydraulilaitteiston osat. Yleistä. Toimenpiteet ennen uuden hydraulijärjestelmän käynnistämistä

Säädettävät parametrit alustan asetukset. Johdanto

C489 Liitin vakiotoimintoja varten C489. C489 on 21-napainen liitin, jonka kautta pääsee hallitsemaan ajoneuvon yleisiä toimintoja.

Korotettu joutokäynti

Kaatumisvakaus. Yleisiä tietoja. Lisätietoja on annettu seuraavissa asiakirjoissa:

Jatkuvan kierrosluvun rajoituksen aktivointi

Käyttö ja velvollisuudet. Käyttötarkoitus. Kohderyhmä. Edellytykset. Dokumentoidun tarkastuksen vaatimukset

Voimanotot sovelluksiin. Yleisiä tietoja

Säädettävät parametrit Signaalit ja näkyvyysjärjestelmät

Vapaa-asennon automaattikytkennän aktivointi. Yleistä

Vapaa-asennon automaattikytkentä

Jatkuva kierrosluvun rajoitus

Vaihtolava-ajoneuvot. Yleistä tietoa vaihtolava-ajoneuvoista

Yleisiä tietoja polttoaineenkulutuksesta. Ilmanvastus

Valinnaiset lähtösignaalit (UF 356) Valinnaiset lähtösignaalit. Käänteinen signaali

C493 Liitin lisätoimintoja varten. Johdanto liittimeen C493

KAPULAN JÄTTEIDENKÄSITTELYALUEEN KUORMA-AUTON HANKINTA

Muistiinpanoluettelo hälytys ja keskuslukitus. Muistiinpanoluettelo. Hälytyksen versio 1. Kauko-ohjatut toiminnot. Lukon asetukset

11:60-13/07. Muut toiminnot - työtasanne jäteauton päällirakenteeseen. Painos 1. Scania CV AB 2007, Sweden

Käyttö ja velvollisuudet

Scania laajentaa edelleen maansiirtoajoneuvojen tarjontaa

Asentaminen ohjaamon ulkopuolelle. Yleistä. Reiät ja reikämerkinnät. Reikien poraus

EG-voimanoton aktivointi. Toiminta

Muistiinpanoluettelo Kuljettajatiedot. Tilauslomake

Parametrit voimansiirtolinja. Johdanto. SDP3:n päällirakentajien versio

Vetolaitteet. Yleistä vetolaitteista PGRT

Muistiinpanoluettelo voimansiirtolinja

Päällirakennetiedot mittaristossa. Toiminta

Äänitorven kaukoaktivointi. Kuvaus. Äänitorven aktivoinnin kauko-ohjaustoiminnolla käytetään äänitorvea ohjaamon ulkopuolelta.

tai tai X

Voimanotot, yleiskuva. Yleisiä tietoja. Nimike EK 730 P

AWD-voimanoton aktivointi. Toiminta

Ohjaamon ja päällirakenteen välinen etäisyys. Yleisiä tietoja

Moottorin kaukosammutus. Toiminta. Käyttäytyminen

Päällirakenteen kiinnitys. Kiinnitys apurungon etuosassa

Ajovalojen deaktivointi. Toiminta. Aktivointi. Ajovalot (kaukovalot, lähivalot, lisäkaukovalot ja takasumuvalot) sammutetaan automaattisesti,

Automaattivaihteiston voimanoton aktivointi. Toiminta

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Tuulilasinpyyhkimien kaukoaktivointi. Kuvaus

Kaukovalojen ja lisäkaukovalojen vilkuttamisen kaukoaktivointi

Takavalot. Suorittaminen. Ajoneuvon tilauserittelystä riippuen ajoneuvossa on toimitettaessa jokin näistä takavaloista:

Turvallisuusohjeet. Vaarat. Turvatoimenpiteet kaikkien ajoneuvojen kanssa työskentelyyn. Erikoistoimenpiteet ilmajousitetuissa ajoneuvoissa VAROITUS!

Avoimen luukun varoitussanomat. Toiminto

Scania-sertifioitujen komponenttien muuttaminen

6 h Painos 01. Päällirakennekäsikirja. Kuorma-autot. Scania CV AB 2004, Sweden

Momentinrajoitin. Aktivointi analogisilla signaaleilla. Aktivointi ulkoiseilla CAN-verkolla

Puutavara-autot. Yleisiä tietoja puutavara-autoista. Puutavara-autoja käytetään pyöreän puutavaran kuljetukseen.

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Voimanottojen ohjaus. Yleisiä tietoja. Lisätietoja erityyppisten voimanottojen ohjauksesta on annettu seuraavissa asiakirjoissa:

Maadoitus ja virransyöttö. Alustarungon maadoitus TÄRKEÄÄ!

Vetoautot. Yleisiä tietoja vetoautoista. Suositukset. Akseliväli

EG-voimanoton aktivointi. Toiminta. Lisätietoja voimanottojen mahdollisista yhdistelmistä on annettu asiakirjassa Voimanottoyhdistelmät.

Lisätakavalot. Yleistietoa lisätakavalojen kytkemisestä. Takavalot PGRT

Ilmajousituksen ylimääräinen käyttöyksikkö. Kuvaus PGRT

Työskentely päällirakennekonsolin kanssa. Liittimet ja releet. Päällirakennekonsoli sijaitsee sähkökeskuksen peittävän suojakotelon takana matkustajan

Voimanoton aktivointi automaattivaihteistossa. Yleisiä tietoja toiminnosta. Aktivointiehdot. Pysyvät turvallisuusehdot. Valinnaiset turvallisuusehdot:

Vetävän akselin katkaisevan voimanoton aktivointi BWS:n kautta

Sertifioitujen Scania-komponenttien ja -järjestelmien muuttaminen

EG-voimanoton aktivointi COO:n kautta. Yleisiä tietoja toiminnosta. Aktivointiehdot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Alustatiedot ja mallinimikkeet. Scanian moduulijärjestelmä

Runkotyyppi F700 F800 F950 F957 F958 Runkoleveys ja toleranssi (mm) ,5 R11 R11

Polttoaineenjäähdyttimen liittäminen ja jäähdyttimen ilmanoton

Vahvistus. Takaylitys. Päätypalkki TÄRKEÄÄ! Jos kuorma-autossa ei ole keskiasennettua vetopalkkia, on asennettava päätypalkki.

Betoniautot. Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen.

Turvallisuusohjeet. Työskentely nostettujen ajoneuvojen ja päällirakenteiden parissa. Vaarat. Varotoimenpiteet kaikille ajoneuvoille

Laajennusyksiköiden asennus. Yleistä. BCI-laajennusyksiköt

Ylös asennetut ajovalot. Yleistietoa ylös asennettavista ajovaloista. Kytkentävaihtoehdot

1. ALUSTA Sammutusauton alustaksi sopiva 4x2 tyyppinen alusta. Alustan tulee täyttää kaikki säädökset.

Voimanottojen ja moottorin kierrosluvun säätö. Tehtaalla asennettu varustelupaketti. Liitäntöjen sijainti erityyppisille voimanotoille

Hälytysanturien liittäminen. Yleistä

Takaosan alleajosuoja. Yleistä

Vaihtolava-autot. Yleistä tietoa vaihtolava-autoista

Voimanotot, yleiskuva. Sisältö. Käsitteiden selitykset. Tämä asiakirja sisältää yhteenvedon kaikista Scanian voimanotoista ja niiden tärkeimmistä

Säädettävät parametrit hälytys ja keskuslukitus

00: Tyyppimerkinnät R144 K DSC12 01 L01. P124 LA4x2. Painos 3. ) Scania CV AB 1999, Sweden

Kippiautot. Yleistä tietoa kippiautoista. Rakenne PGRT

Jäähdytysnesteen täyttö. Jäähdytysnesteen täytön edellytykset. Työskentely ajoneuvon jäähdytysjärjestelmän parissa VAROITUS!

Ulkoisten näyttömittarien liittäminen

Yleisiä tietoja päällirakennekonsolista ja liittimistä

Moottorin kierrosluvun ohjaus

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Johdotus ja johdinsarjat. Yleistä

Voimanoton valinta. Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta. Scania Truck Bodybuilder 22: Painos Scania CV AB 2016, Sweden 1 (15)

C449 Liitin automaattivaihteistoa ja perävaunuliitäntää varten

Umpikoriautot. Yleistä tietoa umpikorikuorma-autoista

Työskentely päällirakenteen sähkökeskuksen kanssa, P9. Sijainti

Transkriptio:

Yleistä Yleistä Tämä asiakirja sisältää yhteenvedon kytkimistä, joita päällirakentajat voivat käyttää. Kytkimet ja liitinkotelot voidaan tilata Scania-jälleenmyyjiltä. Kytkimiä voidaan tilata myös räätälöidyillä symboleilla. Lisätietoja on myöhemmin tässä asiakirjassa. 303 898 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 1 (26)

Yleistä Liitinkotelo Käytä liitinkoteloa 1 443 257 uusien kytkimien liittämiseen. 303 899 Napanumerointi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 344 602 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 2 (26)

Yleistä Kytkinmallit Tasainen Valolla Valolla ja salvalla Kytkintoiminnot Kaksi tai kolme asentoa Kiinteä tai jousikuormitteinen Salvalla tai ilman Piirien symbolit Valaistuksen tyyppi Kytkimen tyyppi Symboli Valo Kiinteät asennot Jousikuormitteinen 344 601 303 901 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 3 (26)

Räätälöityjen kytkimien tilaaminen Räätälöityjen kytkimien tilaaminen Vakiomalliston täydennyksenä Scania tarjoaa mahdollisuuden tilata kytkimet halutun näköisiksi räätälöityinä. Tilaukset tehdään Scanian jälleenmyyjien kautta. Toimi näin: Määritä tarvittavalla toiminnolla varustetun kytkimen osanumero alla olevan taulukon perusmallistosta. Jos kytkimeen tulee myös itse valitsemasi symboli, liitä mukaan kuva tai piirustus symbolista. Toiminto Kohta Osanumero 2 kiinteää asentoa ilman valoa 1 1 421 832 2 kiinteää asentoa ja valo 2 1 421 833 2 jousikuormitteista asentoa ilman valoa 3 1 459 833 2 jousikuormitteista asentoa ja valo 4 1 459 834 3 kiinteää asentoa ilman valoa 5 1 459 835 3 jousikuormitteista asentoa ilman valoa 6 1 459 836 3 asentoa, kiinteä/jousikuormitteinen ilman valoa 7 1 459 837 2 kiinteää asentoa, salpa ja valo 8 1 519 363 Huom! Symboli ei saa olla liian yksityiskohtainen. Symboli saa olla enintään 10,5 mm korkea ja 10,5 mm leveä. Hyväksytyt kuvaformaatit ovat WMF, DWG, DXF, WMP, VPL, DRW, EPS ja HPGL. 1 2 3 4 5 6 7 8 344 788 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 4 (26)

Kaksiasentoinen kytkin Piiri 3A Symboli Osanro Paineilmatorvi 1 421 841 Lukuvalo 1 421 860 Perävaunun akselin nostin 1 459 799 Kuormatilan jäähdytys 1 534 800 303 903 Nosturiohjaamon lämmitys 1 534 806 Nosturiohjaamon puhallin 1 534 807 Hydraulivirtaus 35 L 1 733 382 Hydraulivirtaus 70 L 1 733 384 1 421 841 344 657 1 421 860 344 669 1 459 799 344 684 1 534 800 344 708 1 534 806 344 714 1 534 807 344 735 344 736 344 715 1 733 382 1 733 384 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 5 (26)

Piiri 3B Symboli Osanro Miehistöohjaamon puhallin 1 741 915 303 905 1 741 915 344 742 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 6 (26)

Piiri 4A Symboli Osanro Etuakselin tasauspyörästön lukko 1 421 834 Vaihteiston tasauspyörästön lukko 1 421 835 Telin tasauspyörästön lukko 1 421 837 Taka-akselin tasauspyörästön lukko 1 421 838 Jakovaihteiston hidas välitys 1 421 839 Vetävän akselin irtikytkentä 1 421 840 Taustapeilin lämmitys 1 421 842 Hälytyssignaali 1 421 849 Voimanotto 1 1 421 851 1 421 834 344 651 1 421 835 344 652 1 421 837 344 653 1 421 838 344 654 1 421 839 344 655 1 421 840 Voimanotto 2 1 421 852 Kattokyltin valo 1 421 853 Pyörivä varoitusvalo 1 421 855 344 658 344 662 344 663 344 664 344 665 303 907 344 656 344 666 1 421 842 1 421 849 1 421 851 1 421 852 1 421 853 1 421 855 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 7 (26)

Piiri 4A Symboli Osanro Taustavalaistus 1 421 861 Ilmastointilaite 1 421 862 Perälautanostin 1 421 867 Momentinmuunnin 1 421 872 Peruutussummeri 1 421 875 Ohjaamon kallistuslukko 1 496 388 Tunnistusvalot 1 519 362 Kuormatilan valo 1 534 793 Peruutusvalo 1 534 797 1 421 861 344 670 1 421 862 344 671 1 421 867 344 675 1 421 872 344 677 1 421 875 344 679 1 496 388 Nosturin pääkytkin 1 534 798 Hinausvarustus 1 534 801 Toiminto 1 1 534 803 344 696 344 701 344 705 344 706 344 709 303 907 344 692 344 711 1 519 362 1 534 793 1 534 797 1 534 798 1 534 801 1 534 803 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 8 (26)

Piiri 4A Symboli Osanro Toiminto 2 1 534 804 Toiminto 3 1 534 805 Perävaunun laskeminen 1 534 810 Siirrettävä vetopöytä 1 534 811 Päällirakenteen lukitus 1 534 812 Voimanotto 1 534 817 Perävaunun perälautalevittimen vapautus 1 726 358 Perälautalevittimen vapautus 1 726 362 Lavan lämmitys 1 738 841 1 534 804 344 712 1 534 805 344 713 1 534 810 344 718 1 534 811 344 719 1 534 812 344 720 1 534 817 Etupyöräveto 1 743 350 Etutelin tasauspyörästön lukko 1 747 177 Perävaunun tukiakselin lukko 1 751 718 344 731 344 733 344 740 344 743 344 744 303 907 344 724 344 745 1 726 358 1 726 362 1 738 841 1 743 350 1 747 177 1 751 718 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 9 (26)

Piiri 4A Symboli Osanro Symboliton 1 754 623 Voimanotto 1 765 226 Tukiakselin nostin 1 765 686 Painonsiirto 1 765 687 Työvalo 2 091 760 Lisälämmitin 2 162 969 303 907 Kytkin, SMS, tasonsäätö 2 266 229 344 747 344 748 344 749 344 750 344 779 344 783 1 754 623 1 765 226 1 765 686 1 765 687 2 091 760 2 162 969 344 786 2 266 229 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 10 (26)

Piiri 4B Symboli Osanro Kierrätysläppä 1 421 863 Akkupääkatkaisin 1 519 361 Symboliton 1 519 363 Korkealle asennetut ajovalot 1 539 080 Automaattiset kitkaketjut 1 534 814 Etutelin tasauspyörästön lukko 1 780 580 Kuorman kippaus 1 870 623 Kuorman kippaus 1 870 624 Perälautalevittimen vapautus 1 870 625 Voimanotto, EG 1 1 871 840 1 421 863 344 672 1 519 361 344 695 1 519 363 344 697 1 539 080 344 726 1 534 814 344 722 1 780 580 Voimanotto, EG 2 1 871 841 377 040 377 041 344 758 344 759 303 911 344 752 344 760 1 870 623 1 870 624 1 870 625 1 871 840 1 871 841 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 11 (26)

Piiri 4B Symboli Osanro Voimanotto, EK 1 871 842 Voimanotto, EG/EK 1 871 843 Vakionopeussäädin 1 890 080 Vesiruiskutus 1 892 153 Akun pääkatkaisin 1 914 915 Kippilavan lämmitysventtiili 1 921 181 Perävaunun perälautalevittimen vapautus 1 921 182 IR-valo 2 117 202 1 871 842 344 761 1 871 843 344 762 1 890 080 344 767 1 892 153 344 768 1 914 915 344 771 1 921 181 344 773 344 781 344 772 303 911 1 921 182 2 117 202 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 12 (26)

Piiri 5A Symboli Osanro Symboliton 1 421 832 Yleinen päällä/pois 1 534 808 Kolmannen tukiakselin paine 1 905 601 344 649 344 716 1 421 832 1 534 808 1 905 601 Piiri 6 Symboli Osanro Symboliton 1 421 833 Vakionopeussäädin päällä/pois 1 459 830 303 915 344 650 344 686 344 770 303 913 1 421 833 1 459 830 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 13 (26)

Kaksiasentoiset kytkimet, jousikuormitteiset Piiri 12A Symboli Osanro Luistonesto 1 421 847 Sisävalaistus 1 421 859 Perävaunujarru 1 421 876 Paniikkihälytys 1 459 798 Ulkopuolinen laitteisto 1 459 800 Puhelin 1 529 530 Säädettävä vetoaisa 1 534 796 Keskusvoitelu 1 534 816 Ajoasento 1 776 656 1 421 847 344 661 1 421 859 344 668 1 421 876 344 680 1 459 798 344 683 1 459 800 344 685 1 529 530 Tasauspyörästön lukko, taka 1 794 378 Maasto-ABS 1 895 764 Kaistanvaihdon varoitus 2 002 645 344 704 344 723 344 751 344 753 344 769 303 917 344 699 344 778 1 534 796 1 534 816 1 776 656 1 794 378 1 895 764 2 002 645 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 14 (26)

Piiri 12A Symboli Osanro Kippilavan tärytin 2 168 823 2 168 823 Piiri 12D Symboli Osanro Kytkin, SMS, normaali taso 2 266 228 344 785 344 789 344 784 303 917 2 266 228 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 15 (26)

Piiri 13 Symboli Osanro Lisälämmitin 1 421 865 Työvalo 1 534 818 Perälautanostin 2 000 440 Työvalo 2 091 761 344 674 344 725 344 777 1 421 865 1 534 818 2 000 440 2 091 761 Piiri 14 Symboli Osanro Symboliton 1 459 833 344 687 303 921 303 919 344 780 1 459 833 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 16 (26)

Piiri 15 Symboli Osanro Symboliton 1 459 834 303 923 344 688 1 459 834 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 17 (26)

Kolmiasentoinen kytkin Piiri 24 Symboli Osanro Esimääritetty ajotaso 1 421 843 Symboliton 1 459 835 303 925 1 421 843 344 659 1 459 835 344 689 Piiri 25 Symboli Osanro Akselin nosto, lehtijousitus 1 459 795 1 459 795 303 927 344 682 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 18 (26)

Piiri 26 Symboli Osanro Suunnanvaihdolla varustettu puhallin 1 496 387 Lisäilmastoinnin puhallin 1 729 720 Sisävalaistus 1 733 418 Valopaneeli 1 874 667 Peruutuskamera 1 941 014 344 691 344 734 344 737 344 763 303 929 344 776 1 496 387 1 729 720 1 733 418 1 874 667 1 941 014 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 19 (26)

Kolmiasentoiset kytkimet, jousikuormitteiset Piiri 32 Symboli Osanro Sähkötoiminen ikkunannostin 1 421 856 344 667 344 790 1 421 856 Piiri 33 Symboli Osanro Vähennetyn melutason peruutusvaroitus 1 721 204 1 721 204 303 931 344 729 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 20 (26)

Piiri 34 Symboli Osanro Tasonsäätö 1 421 845 Kattoluukku 1 421 864 Tukiakseliteli 1 421 870 Ovilukko 1 421 873 Painonsiirto 1 421 881 Symboliton 1 459 836 Tukiakseli 1, 3-akseliteli 1 519 359 Tukiakseli 3, 3-akseliteli 1 519 360 Taustapeilin taitto 1 531 255 1 421 845 344 660 1 421 864 344 673 1 421 870 344 676 1 421 873 344 678 1 421 881 344 681 1 459 836 Perävaunun kuorman kippaus 1 534 794 Perävaunun perälautalevittimen vapautus 1 534 795 Koukkulaite 1 534 799 344 693 344 694 344 700 344702 344 703 303 933 344 690 344 707 1 519 359 1 519 360 1 531 255 1 534 794 1 534 795 1 534 799 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 21 (26)

Piiri 34 Symboli Osanro Vinssi 1 534 802 Keskiakselin nostin, perävaunu 1 534 809 Kuorman kippaus 1 539 081 Perälaudan vapautus 1 539 082 Etupään tasonsäätö 1 859 003 Takapään tasonsäätö 1 859 004 Tukiakselin nostin, perävaunu 1 887 488 Esimääritetty ajotaso 1 929 941 Tukiakseli 1, 3-akseliteli 2 278 692 1 534 802 344 710 1 534 809 344 717 1 539 081 344 727 1 539 082 344 728 1 859 003 344 754 1 859 004 344 766 344 774 344 787 303 933 344 755 1 887 488 1 929 941 2 278 692 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 22 (26)

Piiri 34A Symboli Osanro Etupään tasonsäätö 1 887 486 Takapään tasonsäätö 1 887 487 344 791 1 887 486 344 764 1 887 487 344 765 Piiri 35 Symboli Osanro Lisäilmastointi 1 522 549 Telirulla 1 738 840 344 698 1 522 549 1 738 840 303 935 344 739 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 23 (26)

Piiri 36 Symboli Osanro Esimääritetty ajotaso 1 929 942 344 792 344 775 1 929 942 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 24 (26)

Kolmiasentoiset kytkimet, kiinteät ja jousikuormitteiset Piiri 43B Symboli Osanro Polttoaineenlämmitin 1 741 914 Sähkölämmitteinen tuulilasi 2 152 753 344 741 1 741 914 2 152 753 344 793 344 782 Piiri 45 Symboli Osanro Hiekoituslaite 1 534 813 1 534 813 303 937 344 721 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 25 (26)

Piiri 46 Symboli Osanro Sisävalaistus 1 733 419 344 795 1 733 419 Piiri 54 Symboli Osanro Perävaunun kuorman kippaus 1 726 357 Kuorman kippaus 1 726 361 344 730 344 732 303 939 344 738 1 726 357 1 726 361 11:40-02/01 Painos 4 fi-fi 26 (26)