Asentaminen ohjaamon ulkopuolelle. Yleistä. Reiät ja reikämerkinnät. Reikien poraus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asentaminen ohjaamon ulkopuolelle. Yleistä. Reiät ja reikämerkinnät. Reikien poraus"

Transkriptio

1 Yleistä Yleistä Tässä asiakirjassa kuvataan, minne reiät, reikämerkinnät ja hitsausmutterit sijoitetaan ohjaamon ulkopuolella. Tarkoituksena on helpottaa lisälaitteiden ja varusteiden asennusta. Reiät ja reikämerkinnät Ohjaamossa on useita reikiä ja reikämerkintöjä. Tehdas voi kuitenkin käyttää reikämerkintöjä valitun varustuksen mukaan. Reikien ja reikämerkintöjen määrä ja sijainti voivat vaihdella ohjaamon tyypin mukaan. Reikämerkinnät ovat selkeitä pieniä painumia pellissä (ei saa sekoittaa pistehitseihin, jotka myös ovat pieniä painumia, mutta eivät niin syviä). Hitsausmutterilla varustettujen reikämerkintöjen lähellä on yleensä pistehitsit, kun taas reikämerkinnät, joiden lähellä ei ole pistehitsiä, on yleensä tarkoitettu läpivienneille. Reikien poraus Poraa reiät ohjaamolevyn läpi kohdista, joissa reikämerkinnät ovat. Älä paina liian voimakkaasti hitsauksen aikana, sillä levyyn tulee helposti lommo. Poraa ensin reikä pienemmällä poralla ja sitten vaaditun kokoisella poralla. Varmista, että sisustus ei vahingoitu porauksen aikana. Huom! Muista pintakäsitellä levy ja tiivistä se tarvittavista kohdista. Esimerkki reikämerkinnöistä Hitsausmutterit on tarkoitettu kierteittäville ruuveille. 3:70-7 Painos 2 fi-fi (6) Scania CV AB 205, Sweden

2 Kiinnitys ilman hitsausmutteria Kiinnitys ilman hitsausmutteria Käytä läpivientirei'issä niittimuttereita kevyempiä komponentteja asennettaessa. Lisätietoja kattoasennusvaihtoehdoista on annettu kohdassa Esivalmiudet ja lisävarusteet tehtaalta. Huom! Levy on ohut ja kestää vain keveitä kuormia. Raskaat varusteet ohjaamon katolla Ohjaamon katossa on valmista reikää (merkitty kuvaan sinisellä) ja jopa 3 reikämerkintää. Tehdas voi kuitenkin käyttää reikämerkintöjä valitun ohjaamotyypin ja varustuksen mukaan. reikää on tarkoitettu raskaammille varusteille. Reikien sisälle katon vahvistuspalkkeihin on asennettu M8-hitsausmutterit. Joissakin tapauksissa vahvistuksessa on vielä 2 hitsausmuttereilla varustettua reikää. Jos ajoneuvon katolla ei ole varusteita, reiät on tulpattu ruuveilla ja tiivistelevyillä. Ruuvi ja aluslevy voidaan sitten irrottaa ja reikiä voidaan käyttää muille varusteille. Huom! Käytä tiivistelevyjä. Esimerkki katosta, jossa valmiiksi poratut reiät Esimerkkejä tehtaalla asennetuista varusteista. Kattokisko Kattoteline Ilmanohjaimet Työvalo Paineilmatorvi Esimerkki kattotelineestä :70-7 Painos 2 fi-fi 2 (6) Scania CV AB 205, Sweden

3 Raskaat varusteet ohjaamon katolla TÄRKEÄÄ! Ohjaamon katolle asennetut raskaat varusteet voivat vaikuttaa ajoneuvon ajo-ominaisuuksiin. Korkealla ohjaamolla ja lyhyellä akselivälillä varustetulle vetoautolle voi tulla ongelmia jarrutuksen yhteydessä ja pahimmassa tapauksessa se voi kaatua jarrutuksen yhteydessä, kun ajetaan ilman perävaunua. 3:70-7 Painos 2 fi-fi 3 (6) Scania CV AB 205, Sweden

4 Reikämerkinnät ohjaamon katolla Reikämerkinnät ohjaamon katolla Ohjaamon katon ulkopuoli Kun reikämerkintöjä ei käytetä, päällirakentajat voivat käyttää niitä omiin läpivienteihinsä. Poraa reikä, jonka halkaisija on alla ilmoitetun mitan mukainen tai pienempi. 2 Reikämerkintöjen ja reikien koot:. Ø 20 mm 2. Ø 6,5 mm 3. Ø mm. Ø 7,2 mm, jonka alapuolella M8-hitsausmutteri 5. Ø 6 mm Reikämerkinnät ja niiden sijainti vaihtelevat ohjaamon tyypin mukaan Esimerkkejä rei'istä ja reikämerkinnöistä 3:70-7 Painos 2 fi-fi (6) Scania CV AB 205, Sweden

5 Ohjaamon sisäkatto Ulkolevyn sisäpuolella on vahvikkeet, jotka on peitetty pehmeällä sisäpaneelilla. Ulkolevyn ja sisäpaneelin välissä on tilaa sähköjohdoille :70-7 Painos 2 fi-fi 5 (6) Scania CV AB 205, Sweden

6 Reikämerkinnät takaseinässä Reikämerkinnät takaseinässä Kaikissa kuvaan merkityissä rei'issä on sisäpuolella hitsausmutteri kierteittävälle M8-ruuville :70-7 Painos 2 fi-fi 6 (6) Scania CV AB 205, Sweden

Ohjaamon ja päällirakenteen välinen etäisyys. Yleisiä tietoja

Ohjaamon ja päällirakenteen välinen etäisyys. Yleisiä tietoja Yleisiä tietoja Ohjaamon ja päällirakenteen välille on pienin sallittu etäisyys seuraavien varmistamiseksi: Tietoja ohjaamotyypin mallimerkinnästä on annettu asiakirjassa Alustan tiedot ja mallimerkinnät.

Lisätiedot

Työvalo. Yleisiä tietoja. Johdinsarjat ja suurin sallittu sähkövirrankulutus

Työvalo. Yleisiä tietoja. Johdinsarjat ja suurin sallittu sähkövirrankulutus Yleisiä tietoja Tässä asiakirjassa kuvataan työvalojen tilausvaihtoehdot ja annetaan esimerkkejä niiden kytkemisestä. Seuraavat työvalot kuvataan: Työvalonheitin ohjaamon takaseinässä Työvalonheitin takapäässä

Lisätiedot

R19 Highline -ohjaamon kattohylly ja integroidut osat

R19 Highline -ohjaamon kattohylly ja integroidut osat R9 Highline -ohjaamon kattohylly ja integroidut osat Työselostuksessa kuvataan koko kattohyllyn irrotus ja asennus. Noudata työselostusta komponenttiosien vaihdon tai korjauksen yhteydessä. Irrota ensin

Lisätiedot

Takaosan alleajosuoja

Takaosan alleajosuoja Yleistä Yleistä UNECE R58 -asetusten turvallisuusvaatimusten täyttämiseksi kuorma-autoihin on asennettava takaosan alleajosuoja. Alleajosuoja voidaan toimittaa tehtaalta tai sen voi asentaa päällirakentaja.

Lisätiedot

Yleisiä tietoja polttoaineenkulutuksesta. Ilmanvastus

Yleisiä tietoja polttoaineenkulutuksesta. Ilmanvastus Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Voimanotto on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa siihen, kuinka

Lisätiedot

Työskentely päällirakennekonsolin kanssa. Liittimet ja releet. Päällirakennekonsoli sijaitsee sähkökeskuksen peittävän suojakotelon takana matkustajan

Työskentely päällirakennekonsolin kanssa. Liittimet ja releet. Päällirakennekonsoli sijaitsee sähkökeskuksen peittävän suojakotelon takana matkustajan Sijainti Sijainti Päällirakennekonsoli sijaitsee sähkökeskuksen peittävän suojakotelon takana matkustajan istuimen edessä. Liittimet ja releet Päällirakennekonsolissa on 6 paikkaa liittimille. Lisäksi

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä.

Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Kiinteiden ja liukukattojen yhdistelmä. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita. Katso tarvikeluettelo seuraavalta sivulta. HUOM! Ruuvit ovat Torx-ruuveja.

Lisätiedot

Takaosan alleajosuoja. Yleistä

Takaosan alleajosuoja. Yleistä Yleistä Yleistä Standardin UN ECE R58 vaatimusten täyttämiseksi kuorma-autot on varustettava takaosan alleajosuojalla. Alleajosuoja voidaan toimittaa tehtaalta tai sen voi asentaa päällirakentaja. Tässä

Lisätiedot

Avoimen luukun varoitussanomat. Toiminto

Avoimen luukun varoitussanomat. Toiminto Toiminto Kaikki kuorma-autot 1 on varustettu avoimien luukkujen varoitussanomien näyttötoiminnolla. Varoitussanomaa voidaan käyttää erityyppisille luukuille, joissa on anturi, joka ilmaisee, että luukku

Lisätiedot

Tavaratilan ritilä, teräs

Tavaratilan ritilä, teräs Ohje nro Versio Osa nro 31339704 1.1 31339699 Tavaratilan ritilä, teräs Sivu 1 / 16 Erikoistyökalut 951 2782 Niittimutterityökalut Työkalunumero:951 2782 Työkalun kuvaus:niittimutterityökalut Työkalutaulut:08

Lisätiedot

Spoileri, takaluukku

Spoileri, takaluukku Ohje nro Versio Osa nro 30763557 1.2 39838432, 39839011, 39820254, 39820251, 39813508, 39812259, 39887612, 39887610, 39887608, 39887606, 39887602, 39887600, 39887596, 39887604, 39887594, 39887588, 39887584,

Lisätiedot

Ruuviliitokset. Yleistä tietoa ruuviliitoksista. Kitkaliitoksen ja muotoliitoksen yhdistelmä

Ruuviliitokset. Yleistä tietoa ruuviliitoksista. Kitkaliitoksen ja muotoliitoksen yhdistelmä Yleistä tietoa ruuviliitoksista Yleistä tietoa ruuviliitoksista Ruuviliitokset voidaan tehdä kitkaliitoksina, muotoliitoksina tai näiden kahden yhdistelmänä. Kitkaliitos vaatii noin 10 kertaa enemmän ruuveja

Lisätiedot

Polkupyöränpidin, kattoasennus

Polkupyöränpidin, kattoasennus Ohje nro Versio Osa nro 30664232 1.0 Polkupyöränpidin, kattoasennus Sivu 1 / 6 Varuste A0000162 J8903383 Sivu 2 / 6 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Ohje nro Versio Osa nro Ohje nro Versio Osa nro 30756782 1.3 30660691 Vetokoukku, kiinteä IMG-218040 Sivu 1 / 14 Varuste A0000162 A0000161 A0000165 IMG-217920 IMG-308223 Sivu 2 / 14 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen

Lisätiedot

Tynnyrisaunan asennusohje (1013)

Tynnyrisaunan asennusohje (1013) Tynnyrisaunan asennusohje (1013) 1 Asenna tynnyri suoralla alustalla Huom: Osa no: 1 ei kuulu toimitukseen. Asenna saunan tukiosa, osat sopivat jyrsittyihin uriin. Ruuvaa kiinni osat (ruuvien reijät merkittyinä,

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Skidplate, takana. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Skidplate, takana. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30796998 1.2 30764994, 31213014 Skidplate, takana IMG-271924 Sivu 1 / 13 Varuste A0000162 IMG-240693 IMG-239660 IMG-239681 IMG-239940 M0000232 IMG-271784 Sivu 2 / 13 IMG-213320

Lisätiedot

Päällirakenteen kiinnitys. Kiinnitys apurungon etuosassa

Päällirakenteen kiinnitys. Kiinnitys apurungon etuosassa Kiinnitys apurungon etuosassa Kiinnitys apurungon etuosassa Lisätietoa kiinnityksen valinnasta on asiakirjassa Apurungon valinta ja kiinnitys. Rungon etuosassa on 4 erityyppistä päällirakenteen kiinnikettä:

Lisätiedot

Suojuspelti, moottorin alle

Suojuspelti, moottorin alle Installation instructions, accessories Ohje nro 31269439 Versio 1.2 Osa nro 31269431, 31269432, 31269433, 31269434 Suojuspelti, moottorin alle IMG-328898 Volvo Car Corporation Suojuspelti, moottorin alle-

Lisätiedot

Vahviketuki, vetokoukku

Vahviketuki, vetokoukku Ohje nro Versio Osa nro 30664833 1.0 Vahviketuki, vetokoukku J8903643 Sivu 1 / 6 Varuste A0000162 A0000161 A0000163 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja varoitustekstit

Lisätiedot

Voimat ja liikkeet. Määritelmät. Vääntöherkät päällirakenteet

Voimat ja liikkeet. Määritelmät. Vääntöherkät päällirakenteet Yleisiä tietoja voimista ja liikkeistä Yleisiä tietoja voimista ja liikkeistä Alustarunko altistuu ajotavasta ja tienpinnan luonteesta riippuen eri suunnista tuleville voimille. On tärkeää, että alustarunko

Lisätiedot

Metallinen puutarhavaja

Metallinen puutarhavaja Metallinen puutarhavaja Asennusohjeet Koko 8' x 8' Varaa asennukseen aikaa -3 h ja kaksi työntekijää. YLEISIÄ OHJEITA Ennen asennuksen aloittamista tarkista paikalliset rakennusmääräykset koskien perustuksia,

Lisätiedot

Lasikatot. Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m.

Lasikatot. Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m. Lasikatot Katon kaltevuus vähintään 6 = 105 mm/m. Takuun voimassaolo edellyttää tämän ohjeen noudattamista. Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että toimitus sisältää oikean määrän tarvikkeita.

Lisätiedot

Polttoaineenjäähdyttimen liittäminen ja jäähdyttimen ilmanoton

Polttoaineenjäähdyttimen liittäminen ja jäähdyttimen ilmanoton ilmanoton parantaminen Yleistietoja polttoaineenjäähdyttimen asennustarpeesta Yleistietoja polttoaineenjäähdyttimen asennustarpeesta Kun HPI- ja PDE-järjestelmillä varustettuja ajoneuvoja käytetään paikallaan

Lisätiedot

Korotettu joutokäynti

Korotettu joutokäynti Taustaa Taustaa Korotettua joutokäyntitoimintoa ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Toiminto voidaan aktivoida joko analogisilla signaaleilla

Lisätiedot

Betonipumppuautot. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista. Rakenne. Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä.

Betonipumppuautot. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista. Rakenne. Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Yleisiä tietoja betonipumppuautoista Yleisiä tietoja betonipumppuautoista Betonipumppuautojen päällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Rakenne Tee päällirakenteesta niin vahva ja jäykkä, että

Lisätiedot

Betoniautot. Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen.

Betoniautot. Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen. Yleisiä tietoja Yleisiä tietoja Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen. Päällirakennetta pidetään vääntöherkkänä. Tämän asiakirjan ohjeet on laadittu optimoimaan

Lisätiedot

Vahvistus. Takaylitys. Päätypalkki TÄRKEÄÄ! Jos kuorma-autossa ei ole keskiasennettua vetopalkkia, on asennettava päätypalkki.

Vahvistus. Takaylitys. Päätypalkki TÄRKEÄÄ! Jos kuorma-autossa ei ole keskiasennettua vetopalkkia, on asennettava päätypalkki. Päätypalkki TÄRKEÄÄ! Jos kuorma-autossa ei ole keskiasennettua vetopalkkia, on asennettava päätypalkki. Kuorma-auto, joka on varustettu puolittain tai täysin alle asennetulla vetopalkilla tai jossa ei

Lisätiedot

Matkustamon pistorasia

Matkustamon pistorasia Ohje nro Versio Osa nro 30664334 1.0 Matkustamon pistorasia M3603136 Sivu 1 / 8 Varuste A0000162 A0000163 M3603493 Sivu 2 / 8 JOHDANTO Lue läpi koko ohje ennen asennuksen aloittamista. Huomautukset ja

Lisätiedot

SCdefault. 9-5 Asennusohje

SCdefault. 9-5 Asennusohje SCdefault 9-5 Asennusohje SITdefault (EC 94/20, E4 00 1379) (EC 94/20, E4 00 2485) Vetokoukku, kiinteä MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories

Lisätiedot

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Akselipainolaskelmat. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista Yleistä tietoa akselipainolaskelmista Kun kuorma-autoa halutaan käyttää mihin tahansa kuljetustyöhön, tehtaalta toimitettua alustaa täytyy täydentää jonkinlaisella päällirakenteella. Yleistä tietoa akselipainolaskelmista

Lisätiedot

SCdefault. 9-5 Asennusohje. Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces :60-41 Apr

SCdefault. 9-5 Asennusohje. Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces :60-41 Apr SCdefault 9-5 Asennusohje SITdefault Vetokoukku, kiinteä MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces

Lisätiedot

Hälytysanturien liittäminen. Yleistä

Hälytysanturien liittäminen. Yleistä Yleistä ALM-ohjausyksikkö (hälytysjärjestelmä) voidaan tilata tehtaalla valmisteltuna ulkoisiin hälytysantureihin liittämistä varten. Valmistelu koostuu liittimestä C8112. Liitin on keltainen ja sijaitsee

Lisätiedot

Saab 9-3 CV M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault.

Saab 9-3 CV M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Takaspoileri MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 12

Lisätiedot

Vaihtolava-autot. Yleistä tietoa vaihtolava-autoista

Vaihtolava-autot. Yleistä tietoa vaihtolava-autoista Yleistä tietoa vaihtolava-autoista Yleistä tietoa vaihtolava-autoista Vaihtolava-autoja käytetään, jotta kuormalava olisi nopea vaihtaa, mikä lisää ajoneuvon monipuolisuutta ja lyhentää seisokkeja. Esivalmiudet

Lisätiedot

Ulkoisten näyttömittarien liittäminen

Ulkoisten näyttömittarien liittäminen Taustaa Taustaa Ulkoisia näyttömittareita ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Ehdot, mitä ajoneuvon tietoja ulkoiset näyttömittarit näyttävät,

Lisätiedot

Kattospoileri lisäjarruvalolla

Kattospoileri lisäjarruvalolla Ohje nro Versio Osa nro 30664254 1.0 Kattospoileri lisäjarruvalolla M8400560 Sivu 1 / 10 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000180 A0000214 A0000177 M0000232 M8903187 Sivu 2 / 10 JOHDANTO Lue läpi koko

Lisätiedot

Nopeusrajoitin. Aktivointi analogisilla signaaleilla. Aktivointi ulkoiseilla CAN-verkolla

Nopeusrajoitin. Aktivointi analogisilla signaaleilla. Aktivointi ulkoiseilla CAN-verkolla Taustaa Taustaa Nopeusrajoitintoimintoa ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Toiminto voidaan aktivoida joko analogisilla signaaleilla

Lisätiedot

Runkotyyppi F700 F800 F950 F957 F958 Runkoleveys ja toleranssi (mm) ,5 R11 R11

Runkotyyppi F700 F800 F950 F957 F958 Runkoleveys ja toleranssi (mm) ,5 R11 R11 Scanian runkosarja Scanian runkosarja Scanian runkosarja koostuu seuraavista runkotyypeistä: Runkotyyppi F700 F800 F950 F957 F958 Runkoleveys ja toleranssi (mm) 766 +1 768 +1 771 +1 768 +1 770 +1-1 -1-1

Lisätiedot

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly

Asennus- ja käyttöohje. Kuormalavahylly Asennus- ja käyttöohje Kuormalavahylly PÄÄDYN KOKOAMINEN Kiristysmomentti, ruuviliitos Ruuvi M0 8.8 Maks. kiristysmomentti 7 Nm Ruuviliitoksiin on käytettävä lukitusmuttereita M0 luokka 8 Taptite M6 Maks.

Lisätiedot

Puutavara-autot. Yleisiä tietoja puutavara-autoista. Puutavara-autoja käytetään pyöreän puutavaran kuljetukseen.

Puutavara-autot. Yleisiä tietoja puutavara-autoista. Puutavara-autoja käytetään pyöreän puutavaran kuljetukseen. Yleisiä tietoja puutavara-autoista Puutavara-autoja käytetään pyöreän puutavaran kuljetukseen. Yleisiä tietoja puutavara-autoista Puutavaravarustuksia voidaan kuorman koon mukaan pitää joko vääntöherkkänä

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31269492 Versio 1.4 Osa nro 31269530 Vetokoukku, irrotettava IMG-218470 Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31269492 - V1.4 Sivu 1 / 16 Varuste

Lisätiedot

Työskentely päällirakenteen sähkökeskuksen kanssa, P9. Sijainti

Työskentely päällirakenteen sähkökeskuksen kanssa, P9. Sijainti Yleisiä tietoja päällirakenteen sähkökeskuksesta Päällirakenteen sähkökeskusta on käytettävä päällirakennetoimintojen yhdistämiseksi ajoneuvon sähköjärjestelmään. Yleisiä tietoja päällirakenteen sähkökeskuksesta

Lisätiedot

Vapaa-asennon automaattikytkentä

Vapaa-asennon automaattikytkentä Taustaa Taustaa Vapaa-asennon automaattikytkentää ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Vapaa-asennon automaattikytkentä voidaan aktivoida

Lisätiedot

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault

900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault SCdefault 900 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Ulosvedettävä suksen-/lumilaudanpitimet Accessories Part No. Date Instruction

Lisätiedot

Akselivälin muuttaminen. Yleistä tietoa akselivälin muuttamisesta. Menetelmät TÄRKEÄÄ!

Akselivälin muuttaminen. Yleistä tietoa akselivälin muuttamisesta. Menetelmät TÄRKEÄÄ! Yleistä tietoa akselivälin muuttamisesta Yleistä tietoa akselivälin muuttamisesta TÄRKEÄÄ! Kuorma-auton alustan akselivälin muuttaminen vaikuttaa ko. alustan ominaisuuksiin. Siksi on tärkeää noudattaa

Lisätiedot

Sähkökeskus. Sähkökeskus. Sähkökeskus on sijoitettu matkustajan puolelle kojetaulussa säilytyslokeron alle. Avaa se seuraavasti:

Sähkökeskus. Sähkökeskus. Sähkökeskus on sijoitettu matkustajan puolelle kojetaulussa säilytyslokeron alle. Avaa se seuraavasti: on sijoitettu matkustajan puolelle kojetaulussa säilytyslokeron alle. Avaa se seuraavasti: 1. Avaa kojetaulussa oleva säilytyslokeron luukku. Luukku on sijoitettu matkustajan istuimen eteen. 2. Irrota

Lisätiedot

LK Sekoitusryhmäkaappi M60n & LK Sekoitusryhmäkaappi M60n XL. Rakenne

LK Sekoitusryhmäkaappi M60n & LK Sekoitusryhmäkaappi M60n XL. Rakenne LK Sekoitusryhmäkaappi M60n & LK Sekoitusryhmäkaappi M60n XL Rakenne LK Sekoitusryhmäkaappia M60n käytetään, kun halutaan peittää LK Minisekoitusryhmä M60n. LK Sekoitusryhmäkaappia M60n XL käytetään, kun

Lisätiedot

Saab 900 M94-, Saab 9-3

Saab 900 M94-, Saab 9-3 SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Takaspoileri MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTALLATIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 400

Lisätiedot

Jatkuva kierrosluvun rajoitus

Jatkuva kierrosluvun rajoitus Taustaa Taustaa Jatkuvan kierrosluvun rajoitustoiminnon aktivointiin on olemassa kolme vaihtoehtoa. Jos ajoneuvo on varustettu BCI-toiminnolla (Bodywork Communication Interface): Analogisilla signaaleilla

Lisätiedot

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit.

Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Kiinteät elementit ja mallin mukaan leikatut elementit. Karmin ulkoleveys/korkeus = rungon aukkokoko Leveystoleranssi: +0 5 mm Korkeustoleranssi: +5 5 mm Tarkasta aina ennen asennuksen aloittamista, että

Lisätiedot

Decibel-pohjakulma. Asennusohjeet

Decibel-pohjakulma. Asennusohjeet Decibel-pohjakulma Asennusohjeet 3/2017 Decibel-pohjakulma 110 Asennusohjeet Yleistä Rakennuksen pystykokoojaviemärin pohjakulma on kohta, jossa jätevedessä virtaavan aineen massasta ja nopeudesta johtuen

Lisätiedot

Ilmajousituksen ylimääräinen käyttöyksikkö. Kuvaus PGRT

Ilmajousituksen ylimääräinen käyttöyksikkö. Kuvaus PGRT Kuvaus Kuvaus Ilmajousituksen normaali käyttöyksikkö sijaitsee kuljettajan istuimen sivulla. Ajoneuvon tasoa voidaan säätää käyttöyksiköllä. Kuormankäsittelyn aikana voi olla hyötyä kuorma-auton takaosaan

Lisätiedot

Vetolaitteet. Yleistä vetolaitteista PGRT

Vetolaitteet. Yleistä vetolaitteista PGRT Yleistä vetolaitteista Yleistä vetolaitteista Vetolaite on yhteinen nimi yhdelle tai monelle komponentille, jo(t)ka ajoneuvoon on asennettava, ennen kuin se voi vetää perävaunua. Vetolaitteen tarkoituksena

Lisätiedot

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla

Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Santex Huone 81 kiinteällä Santex-katolla ja näkyvällä vesikourulla Lue koko asennusohje, ennen kuin aloitat asennuksen. Tämä on näkyvällä vesikourulla varustetun Santex-huoneen 81 ohjeellinen asennusohje.

Lisätiedot

KOMERON ASENNUSOHJE. Tehdas: p

KOMERON ASENNUSOHJE. Tehdas: p KOMERON ASENNUSOHJE Tehdas: p. 020 7562 550 mirror@mirrorline.fi www.mirrorline.fi Luetaan kokonaan ennen asennusta! HUOM! Asennuksessa tarvitaan 2 henkilöä. - Avaa kaikki pakkaukset ja tarkista, että

Lisätiedot

Ripustaminen ja huolto-ohjeet

Ripustaminen ja huolto-ohjeet Ripustaminen ja huolto-ohjeet Kipsilevyrakenteisiin voidaan kiinnittää asumiseen ja sisustamiseen kuuluvia esineitä. Kipsilevyihin soveltuva kiinnikevalikoima on laaja ja siksi kiinnityskohteeseen tulee

Lisätiedot

Muistiinpanoluettelo Kuljettajatiedot. Tilauslomake

Muistiinpanoluettelo Kuljettajatiedot. Tilauslomake Kuljettajatiedot uslomake uslomake uslomake on tarkoitettu tilanteeseen, jossa SDP3:lla varustetulta Scania-korjaamolta tilataan parametrien säätötoimenpide. Päiväys aja/yhteyshenkilö Huomautukset/muuta

Lisätiedot

Momentinrajoitin. Aktivointi analogisilla signaaleilla. Aktivointi ulkoiseilla CAN-verkolla

Momentinrajoitin. Aktivointi analogisilla signaaleilla. Aktivointi ulkoiseilla CAN-verkolla Taustaa Taustaa Momentinrajoitintoimintoa ohjataan BCI-ohjausyksiköllä (Bodywork Communication Interface, päällirakenteen tietoliikenneliittymä). Toiminto voidaan aktivoida joko analogisilla signaaleilla

Lisätiedot

Lue asennusohje kokonaan ennen asennusta!

Lue asennusohje kokonaan ennen asennusta! Tarvittavat työkalut Seinäkiinnitteisen yläkanto-oven asennusohje Ruuvimeisseli 2mm 3mm 4mm Kiintoavain x 2 Vasara Vatupassi Mitta Pora Poranterä Ø5 ja Ø9 *Lisävaruste *Lisävaruste *Lisävaruste Seinäprofiili

Lisätiedot

Ennen asennuksen aloittamista:

Ennen asennuksen aloittamista: Asennusopas Asennusopas Ennen asennuksen aloittamista: 1. Ennen asennuksen aloittamista varmistu että olet hankkinut oikean lukkopesän, joka sopii lukkoon. Yleisesti käytössä oleviin oviin oikeat lukkopesät

Lisätiedot

Valaistuksen esivalmiudet. Yleisiä tietoja valaistuksen esivalmiuksista. Tunnistusvalo, esivalmius. Tilausvaihtoehdot

Valaistuksen esivalmiudet. Yleisiä tietoja valaistuksen esivalmiuksista. Tunnistusvalo, esivalmius. Tilausvaihtoehdot Yleisiä tietoja valaistuksen esivalmiuksista Yleisiä tietoja valaistuksen esivalmiuksista Valaistukselle on saatavana useita tehtaalta tilattavia esivalmiuksia. Valaistus voidaan mukauttaa kunkin markkinan

Lisätiedot

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa

ORIGINAL LINK SEAL OY KORATE AB. Kulotie 2, D Vantaa OY KORATE AB Kulotie 2, D40 01450 Vantaa Markku Karnela puh. 0400-840561 korate@kolumbus.fi LINK-SEAL on kehitetty kaikkien erikokoisten pukien läpivientien tiivistämiseen. Niitä käytettäessä ei tarvitse

Lisätiedot

Cembrit Sauna. Kestää kuumaa. Antaa saunalle tai tulisijalle laadukkaan silauksen.

Cembrit Sauna. Kestää kuumaa. Antaa saunalle tai tulisijalle laadukkaan silauksen. Julkisivulevyt Sisälevyt Kestää kuumaa. Antaa saunalle tai tulisijalle laadukkaan silauksen. CEMRIT SAUNA 2 Tuotekuvaus Tyylikästä turvallisuutta -kiukaantaustalevy on valmistettu turvallisista, kestävistä

Lisätiedot

Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120

Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120 Asennusohje SILVER C RX/CX, koot 100/120 Asiakirjan alkuperäiskieli on ruotsi Oikeus muutoksiin pidätetään. www.swegon.fi 1 Sisällys 1. Asennus...3 1.1 Yleistä... 3 1.2 Haalaus... 3 1.3 Mukana toimitetut

Lisätiedot

Säiliöautot. Yleistä tietoa säiliöautoista. Malli PGRT. Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä.

Säiliöautot. Yleistä tietoa säiliöautoista. Malli PGRT. Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Yleistä tietoa säiliöautoista Yleistä tietoa säiliöautoista Säiliöpäällirakennetta pidetään erityisen vääntöjäykkänä. Malli Akselivälin tulee olla mahdollisimman lyhyt, jotta rungon värähtelyjen vaara

Lisätiedot

6 h Painos 01. Päällirakennekäsikirja. Kuorma-autot. Scania CV AB 2004, Sweden

6 h Painos 01. Päällirakennekäsikirja. Kuorma-autot. Scania CV AB 2004, Sweden 6 h Painos 01 Päällirakennekäsikirja Kuorma-autot 1 714 162 Scania CV AB 2004, Sweden 1 JOHDANTO 2 ALUSTATIEDOT 3 YLEISIÄ OHJEITA 4 LASKELMAT JA TEORIA 5 VETOAUTOT 6 KUORMA-AUTOT 7 MUUTOKSET 8 KOMPONENTIT

Lisätiedot

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl.

Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. Installation instructions, accessories Ohje nro 31359444 Versio 1.2 Osa nro 31359438 Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia, 4-syl. IMG-247665 Volvo Car Corporation Sähköinen moottorinlämmitin, pistorasia,

Lisätiedot

Saab 9-3 4D M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault.

Saab 9-3 4D M Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SITdefault. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Takaspoileri MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 12

Lisätiedot

Vetokoukku, irrotettava

Vetokoukku, irrotettava Installation instructions, accessories Ohje nro 31338957 Versio 1.6 Osa nro 31359616 Vetokoukku, irrotettava Volvo Car Corporation Vetokoukku, irrotettava- 31338957 - V1.6 Sivu 1 / 50 Erikoistyökalut 999

Lisätiedot

TUOTEKORTTI: RONDO L1

TUOTEKORTTI: RONDO L1 TUOTEKORTTI: RONDO L1 Tuotekoodi: Rondo L1-W-Fe RR40-1,0 (tyyppi, hyötyleveys=w, materiaali, väri, ainepaksuus) kuva 1: Rondo L1 seinäliittymä, pystyleikkaus TUOTEKUVAUS Käyttötarkoitus Raaka-aineet Värit

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden

Installation instructions, accessories. Vetokoukku, kiinteä. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden Ohje nro Versio Osa nro 30668471 1.2 30682095, 30682096 Vetokoukku, kiinteä M8901547 Sivu 1 / 16 Varuste A0000162 A0000163 A0000161 A0000172 A0000165 IMG-213560 Sivu 2 / 16 IMG-223189 Sivu 3 / 16 IMG-213320

Lisätiedot

Valotelineet. Scania P-, G- ja R-sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin

Valotelineet. Scania P-, G- ja R-sarjoihin. Lisävalot valotelineisiin Valotelineet Scania P-, G- ja R-sarjoihin Lisävalot valotelineisiin Valotelineet ja lisävarusteet Korkeakiiltoiset, ruostumattomasta Ø 70 mm teräsputkesta valmistetut ja EU-hyväksytyt LightFix-valotelineet

Lisätiedot

Moottorin kaukokäynnistys. Toiminta. Käyttäytyminen. Moottorin kaukokäynnistyksen toiminnolla moottori käynnistetään ohjaamon ulkopuolelta.

Moottorin kaukokäynnistys. Toiminta. Käyttäytyminen. Moottorin kaukokäynnistyksen toiminnolla moottori käynnistetään ohjaamon ulkopuolelta. Toiminta Toiminta Moottorin kaukokäynnistyksen toiminnolla moottori käynnistetään ohjaamon ulkopuolelta. Käyttäytyminen Käynnistysyrityksen onnistuminen tai epäonnistuminen kuitataan suuntavilkuilla: Jos

Lisätiedot

11:60-13/07. Muut toiminnot - työtasanne jäteauton päällirakenteeseen. Painos 1. Scania CV AB 2007, Sweden

11:60-13/07. Muut toiminnot - työtasanne jäteauton päällirakenteeseen. Painos 1. Scania CV AB 2007, Sweden 11:60-13/07 Painos 1 fi Muut toiminnot - työtasanne jäteauton päällirakenteeseen Scania CV AB 2007, Sweden Sisältö Sisältö Selostus...3 Alustaerittely...4 Kytkentäohjeet Vaihtoehto 1: Aktivointi maadoittamalla...6

Lisätiedot

Yleiset asennusohjeet. Kaikella on paikkansa.

Yleiset asennusohjeet. Kaikella on paikkansa. Yleiset asennusohjeet 0 Kaikella on paikkansa. Ennen kalusteiden asennusta lue asennusohjeet huolellisesti läpi. Huomioon otettavia asioita ennen asennusta. Huomioi myös, että tämä asennusohje kertoo yleiset

Lisätiedot

Asennusohjeet TX 3100A. Sivu 1 / 16. 040 718 5775 www.airmir.fi

Asennusohjeet TX 3100A. Sivu 1 / 16. 040 718 5775 www.airmir.fi Asennusohjeet TX 3100A Sivu 1 / 16 1.0.0 SISÄLTÖ 1.0.0 SISÄLTÖ... 2 3.0.0 YLEISTÄ TIETOA... 3 3.1.0 ESIPUHE... 3 3.2.0 KÄYTTÖTARKOITUS... 3 3.3.0 TOIMITUKSEN SISÄLTÖ... 3 3.4.0 KONEEN TOIMINTA... 4 4.0.0

Lisätiedot

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle

Jäähdytysnesteen ulostulo ulkoiselle lämmitykselle Moottorin jäähdytysnesteellä voidaan lämmittää ulkoisia elementtejä. Tällaisia ovat mm. umpikorit, nosturiohjaamot ja säilytyslaatikot. Lämpö otetaan sylinteriryhmän virtauksesta ja se palautetaan jäähdyttimen

Lisätiedot

ASENNUSOHJEET TYCROC TWP LEIKKAAMINEN, SÄILYTYS JA ALUSTA

ASENNUSOHJEET TYCROC TWP LEIKKAAMINEN, SÄILYTYS JA ALUSTA TYCROC TWP LEIKKAAMINEN, SÄILYTYS JA ALUSTA Tycroc TWP -rakennuslevyä on helppo leikata joko sirkkelillä, pistosahalla, käsisahalla tai mattoveitsellä. Aukkojen poraamiseen soveltuu sekä kivi-, metalli-

Lisätiedot

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG

Installation instructions, accessories. Alcoguard. Volvo Car Corporation Gothenburg, Sweden. Sivu 1 / 22 IMG Installation instructions, accessories Ohje nro 31316158 Versio 1.3 Osa nro 30756974, 30758207 Alcoguard IMG-335486 Volvo Car Corporation Alcoguard- 31316158 - V1.3 Sivu 1 / 22 Varuste IMG-242205 A0000162

Lisätiedot

Lue asennusohje kokonaan ennen asennusta!

Lue asennusohje kokonaan ennen asennusta! 10mm Aukkokorkeus Ovikorkeus 70mm Tarvittavat työkalut Kattokiinnitteisen yläkanto-oven asennusohje Ruuvimeisseli 2mm 3mm 4mm Kiintoavain13mm x 2 Mitta Pora Poranterä Ø5 mm ja 9mm * Ovessa valmiina Kisko

Lisätiedot

Ikkunamarkiisi Nordic Light DA22 - DA32 - DA42 - DA45. Ikkunamarkiisi Nordic Light Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS

Ikkunamarkiisi Nordic Light DA22 - DA32 - DA42 - DA45. Ikkunamarkiisi Nordic Light Asennus Käyttö Puhdistus ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS ASENNUS KÄYTTÖ PUHDISTUS Ikkunamarkiisi DA22 - DA32 - DA42 - DA45 www.nordic-light.com 1-2016 Alingsås Sweden Tel: +46-322 775 00 E-mail: ordereurope@hunterdouglas.se Registered Trademark of Hunter Douglas

Lisätiedot

Voimanotot, yleiskuva. Yleistä. Käsitteiden selitykset

Voimanotot, yleiskuva. Yleistä. Käsitteiden selitykset Yleistä Tämä asiakirja sisältää yhteenvedon kaikista Scanian voimanotoista ja niiden tärkeimmistä teknisistä tiedoista. Käsitteiden selitykset Lisätietoja voimanottojen erilaisista kytkentätavoista, asennuspaikoista

Lisätiedot

ASENNUS-, KÄYTTÖ- ja HUOLTO-OHJEET THD, THDC, THX ja THXC.

ASENNUS-, KÄYTTÖ- ja HUOLTO-OHJEET THD, THDC, THX ja THXC. Sivu 1/ 5 ASENNUS-, KÄYTTÖ- ja HUOLTO-OHJEET THD, THDC, THX ja THXC. Lue kaikki ohjeet ennen lavakatteen asennusta ja käyttöä!!! 1 TARKISTA ASENNUSSARJAN SISÄLTÖ! Asennussarjaan kuuluvat: 6 kpl Vetokiinnittimet

Lisätiedot

STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02

STIGA COLLECTOR 30 B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 STIGA COLLECTOR 30" B KÄYTTÖOHJEET 8211-1227-02 S SVENSKA 1. 2. 3. 4. SVENSKA S 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12. S SVENSKA 13. 14. 15. 16. 17. 18. 19. FI SUOMI TURVAOHJEET 1. Älä anna sellaisten henkilöiden

Lisätiedot

Saunasetti 900 asennusohje

Saunasetti 900 asennusohje Saunasetti 900 asennusohje Yleistä Valokuitutekniikalla siirretään valoa projektorista valokuitukaapelia pitkin valaistavaan kohteeseen. Valokuidussa kulkeva valo ei johda sähköä eikä lämpöä ja voidaan

Lisätiedot

Päällirakentajien kytkimet. Yleistä

Päällirakentajien kytkimet. Yleistä Yleistä Yleistä Tämä asiakirja sisältää yhteenvedon kytkimistä, joita päällirakentajat voivat käyttää. Kytkimet ja liitinkotelot voidaan tilata Scania-jälleenmyyjiltä. Kytkimiä voidaan tilata myös räätälöidyillä

Lisätiedot

Asennusohje aurinkopaneeliteline

Asennusohje aurinkopaneeliteline Asennusohje aurinkopaneeliteline Sisällysluettelo 1. Kehikon kokoonpano ja kiinnitys kattoon...3 2. Aurinkopaneelien asennus...4 3. Aurinkopaneelien sähköinen kytkentä...7 3.1 Kytkentä pienjänniteverkkoon...7

Lisätiedot

Polestar Performance Intake and Exhaust kit

Polestar Performance Intake and Exhaust kit Installation instructions, accessories Ohje nro 31664128 Versio 1.0 Osa nro 31664126, 31664125, 31664522, 31664523 Polestar Performance Intake and Exhaust kit Volvo Car Corporation Polestar Performance

Lisätiedot

Vetopöydän asennus. Kiinteän vetopöydän asennus

Vetopöydän asennus. Kiinteän vetopöydän asennus Kiinteän vetopöydän asennus Kiinteän vetopöydän asennus Kun vetoauto toimitetaan tehtaalta, vetopöytä on kiinnitetty asennuslevyyn 10.9 - pulteilla. Nämä pultit on kiristetty erikoistiukkuuteen. Jos vetopöytä

Lisätiedot

LINEA pika-asennusohjeet

LINEA pika-asennusohjeet LINEA pika-asennusohjeet Linean asennus puurankaan ruuveilla Ranka Kiinnitys Porattavat reiät Saumanauha pystyrangan ja levyn väliin Kiinnikkeiden ja rankojen max. etäisyys Kiinnikkeiden reunaetäisyys

Lisätiedot

Sertifioitujen Scania-komponenttien ja -järjestelmien muuttaminen

Sertifioitujen Scania-komponenttien ja -järjestelmien muuttaminen Yleistä Yleistä Ajoneuvot ja niihin sisältyvät järjestelmät ovat sertifioituja liikenneturvallisuutta, ympäristövaikutuksia jne. koskevien lakimääräysten täyttämiseksi. Jos sertifioituja Scania-komponentteja

Lisätiedot

Saab 9-3/9-5 4D/5D. 900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE.

Saab 9-3/9-5 4D/5D. 900 Asennusohje MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE. SCdefault 900 Asennusohje SITdefault Kassinpidin MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Accessories Part No. Group Date Instruction Part No. Replaces 2 025

Lisätiedot

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.

Turvallisuus. Asennuksessa tarvittavat työkalut. Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä. Kuomun asennusohje Turvallisuus Kuomun asentamisessa tarvitaan kaksi (2) henkilöä.! kuomun nostaminen, siirtäminen ja kääntäminen kevennysjousien asentaminen tuulihaan asentaminen varmistettava peräkärryn

Lisätiedot

Saab 900 M94-, 9-3 -M03 (9400)

Saab 900 M94-, 9-3 -M03 (9400) SCdefault -3 Asennusohje SITdefault MONTERINGSANVISNING INSTALLATION INSTRUCTIONS MONTAGEANLEITUNG INSTRUCTIONS DE MONTAGE Vetokoukku, kiinteä ja irrotettava Accessories Part No. Group Date Instruction

Lisätiedot

Laajennusyksiköiden asennus. Yleistä. BCI-laajennusyksiköt

Laajennusyksiköiden asennus. Yleistä. BCI-laajennusyksiköt Yleistä Yleistä C493 2 190 281 2 204 973 BWE-järjestelmää (Bodywork Electrical System, päällirakenteen sähköjärjestelmä) voidaan laajentaa laajennusyksiköillä, jos tarvitaan useampia tuloja ja lähtöjä

Lisätiedot

Roth QuickBox - levyseinälle

Roth QuickBox - levyseinälle Roth QuickBox - levyseinälle Asennusohje German quality since 1947 1/9 QuickBox-hanakulmarasia levyseinälle, asennusohje 1: Putki katkaistaan kohtisuoraan PEX-leikkurilla. Suojaputki leikataan 30 mm lyhyemmäksi

Lisätiedot

ASENNUS- JA HOITO-OHJE

ASENNUS- JA HOITO-OHJE 3/2008 SENNUS- J HOITO-OHJE SEVEN D- Kylpyhuonekalusteet Sisällysluettelo IDO Seven D-kylpyhuonekalusteet sennuslistan mittatiedot Seven D kaappiasennusta koskeva yleisohje: - asennuslistan kiinnittäminen

Lisätiedot

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu

MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen. Tuotteen tunnistaminen. Varastointi. Liitoksen laatu MODIX-raudoitusjatkoksen asentaminen Tuotteen tunnistaminen MODIX-raudoitusjatkoksen mallin voi tunnistaa tuotteessa olevasta tunnuksesta ja suojatulpan väristä. Värikoodit on esitetty alla olevassa taulukossa.

Lisätiedot

Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti. Asennusohje

Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti. Asennusohje Uponor Reno Port Kylpyhuonekasetti Asennusohje Tutustu huolellisesti asennusohjeeseen ennen asennusta! Projektitietoja Asennusohje Valmistelut Pura kylpyhuoneen kalusteet ja pintamateriaalit. 125 ø75 164

Lisätiedot