Lauri Hantula: "Kuinka minä hyödynnän digitalisaa7ota" - maanviljelijän puheenvuoro Kauhava 13.2
AiComäen 7la, Seinäjoki Lauri Hantula Tietoa (lasta Isäntäpari Lauri ja JuCa Hantula Perheeseen kuuluu kaksi lasta, tycö ja poika. Sikala aloicanut toimintansa 1950-luvun lopussa, aikaisemmin 7lalla kasvatecu lypsykarjaa Broilerikasvatus aloitemin 1986. Maata on viljelyksessä 250 hehtaaria. Tilalla työskentelee yksi perheen ulkopuolinen henkilö vakituises7. Kausityöntekijöitä on kiireisimpinä aikoina 8-9. Isäntäparilla on myös osaomistus (50%) kuljetusyritys Hantulan Liikenne Oy:stä.
Miksi hyödynnän digitalisaa7ota? PeriaaCeena on kysymys Mitä voidaan tehdä paremmin? eli toiminnan kehityksen on oltava jatkuvaa On tärkeää olla mukana erilaisissa kehitysverkostoissa ja selvicää mitä uuca maailmallakin tehdään Ei saa olla laput silmillä : jatkuva aikaisemman toiminnan kyseenalaistaminen ja ennakkoluulocomuus uudelle
Mihin hyödynnän digitalisaa7ota? Monenlaisen datan kerääminen työkoneista pilvipalveluun Eri toimintoja pilvipalvelussa: Sato7edot suoraan työkoneelta Satokartoituspalvelu jota hyödynnän viljelysuunnicelussa Varastokirjanpito Kustannusseuranta: esim. polcoaineen kulutus ja käytecy työaika à jatkojalostuksena nämä 7edot tarjoavat laskennan pohjan vuokracavalle peltolohkolle Seurantajärjestelmä, jossa 7edot kirjataan tablet-laiceeseen sikalassa ja kanalassaà 7edot menevät suoraan jalostajalle Tukemaan integroitua kasvinsuojelua (IPM) / täsmäkasvinsuojelua Tosin nykyisessä sovelluksessa ei vielä ole 7etoa sille kuinka laaja esim. hukkakauran alue on à 7eto rikkakasvista näkyy vain pistemerkintänä
Uudet toimintatavat digitalisaa7on myötä Kerä.y data on saatavissa kaikkialla: mobiililaiceella ajanmukainen 7eto on aina käytecävissä ja vaikka datamäärä on suuri, voidaan nopeas7 katsoa sillä hetkellä relevanm asia Haasteiden, kuten kasvitau7en ongelmien ratkaiseminen yhteisössä jotka pitävät yhteycä interne7ssä à eri toimijoilla olevan 7eto-taidon käytön laajentuminen Tämä on digitalisaa7on inhimillinen puoli: yksin täällä ei kukaan pärjää Halu osallistua erilaisiin kokeiluihin Esimerkki: kokeil7in uuca kasvitatau7en torjunta-aineca à sen vaikutus on todennecavissa peltokarca-kuvassa (seuraavalla kalvolla)
Miten toimintani on tehostunut digitalisaa7ota hyödyntämällä? Digitalisaa7on hyödyntäminen on aivan konkreemses7 mahdollistanut satojen kasva.amisen Aikaa on vapautunut muuhun toimintaan kuten työtapojen parantamiseen, eläinten hyvinvoinnin kehicämiseen, kehityksen hakemiselle On aikaa miemä kehitystoimia eteenpäin; ajatella miten asiat vaikucavat kokonaisuuteen; ajaa mielessä eri skenaarioita tulevalle toiminnalle Työ on muu.unut tarkkailevaksi toiminnaksi à jää aika reagoida Tietämys on lisääntynyt; pullonkaulakohdat halutaan ratkaista Digitalisaa7o on tehty maailman pienemmäksi; se on tuonut toimijat lähemmäksi ja mahdollistanut verkostojen laajentamisen ulkomaille.
Näkymiä digitalisaa7on tulevasta roolista maataloudessa (1/3) Kasvava kokonaisvaltaisuus: yhdellä napinpainalluksella 7edon siirtäminen eri toiminnan alueille ja jopa viranomaisille as7 (mm. verokirjanpito). Manuaalisessa raportoinnissa on suuri mahdollisuus tehdä virheitä, jotka voivat käydä kalliiksi. Lisäksi on työlästä kun sama 7eto pitää raportoida moneen kertaan eri viranomaisille. Visio: viranomaiset hakisivat rapormin kuten tarkastuksiin tarvicavat 7edot maa7layricäjän pilvijärjestelmästä. Tämä vähentäisi manuaalisen raportoin7-työn määrää.
Näkymiä digitalisaa7on tulevasta roolista maataloudessa (2/3) Reaaliaikaisuus: voidaan varmistaa 7lanne7etoisuus. Tarkempi (eto ja reaaliaikaisuus mahdollistavat ecä osataan myydä ja ostaa oikeaan aikaan. Esim. vilja-alan toimijoiden hinnoicelun seuraaminen. Kun jalostava teollisuus on mukana, niin 7edetään sen ajankohtaiset tarpeet. Esimerkiksi nähdään ecä itsellä on siilossa valmiina 7etynlaista halucua viljaa à myyn7ketjun kokonaisuuden hallinta. Mahdollisuus siihen ecä teollisuus ohjaa viljelijää tuo.amaan viljelystä halu.uun suuntaan jolloin tuotetaan sellaista tavaraa kun teollisuus tarvitsee. Nykyään otetaan näyceet à analysoidaan à halucu toimenpide suoritetaan kesken tuotannon. Tällöin jäisi yksi välikäsi pois (näyceiden ocaja & analysoija) à pystytään nopeammin vastaamaan jalostavan teollisuuden akuumin tarpeeseen.
Näkymiä digitalisaa7on tulevasta roolista maataloudessa (3/3) Tarpeellinen kehityssuunta olisi eri valmistajien lai.eiden ja järjestelmien yhteensopivuuden parantuminen joka mahdollistaisi 7etojen siirtojen järjestelmien välillä. TarviCaisiin vastaavia standardeja kun ISOBUS. Mikrosiru-tunniste tuotantoeläimissä vähentäisi virheiden ja työn määrää. Samalla kulucaja voisi nähdä eläimen koko elinhistorian, eli saataisiin suurin mahdollinen läpinäkyvyys tuotantoprosessiin. Uudet teknologiat tuovat mielenkiintoa maatalouteen Digitalisaa7o on tehnyt maanviljelystä houkucelevan amma7n seuraavalle sukupolvelle