Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun"

Transkriptio

1 Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo Technopolis Vantaa DM#

2 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija Tekesin Kiinteistöt ja rakentaminen yksikössä Tekesin Palveluinnovaatiot tiimin jäsen RYM-shok asiakasvastaava Tila-ohjelman päällikkö vuoden 2012 alusta alkaen

3 Tila-ohjelman tavoitteet Edistää suomalaisten yritysten tiloihin liittyvää liiketoimintaa ja kansainvälistä kilpailukykyä. Kehittää tiloihin liittyvää käyttäjäosaamista sekä tilojen elämyksellisyyttä. Painottuu muuttuviin käyttäjätarpeisiin asumisen, työnteon, oppimisen, kaupan, hyvinvoinnin, viihteen ja teollisuuden tiloissa. Kehittää suomalaista 3Dvirtuaalitilaosaamista. Tila-ohjelma on mukana WDC2012-vuodessa! Kuvat: Susanna Kallio/Kohina Oy

4 Minä väitän että tilojen käyttö tulee muuttumaan. Tilojen käyttäjien ja käyttäjäorganisaatioiden vaatimukset kasvavat. Tilaajien osaaminen lisääntyy. Alan toimijat joutuvat vastaamaan uusiin haasteisiin. Ja jos ei vastata, epäkurantteja tiloja alkaa jäädä käsiin. Uudet tilakonseptit tukevat kestävää kehitystä. Työympäristöt kulkevat muutoksen eturintamassa. Sovelluksia niistä siirtyy myös muuhun toimintaan: oppiminen, kaupan tilat, teollisuus Tiloilta odotetaan enemmän elämyksiä kuin ennen. Asumiseen syntyy uusia käyttäjälähtöisiä ratkaisuja. 3D-virtuaalitilojen sovelluksia löytyy aiempaa enemmän.

5 Ja jos meillä olisi kristallipallo osaisimme ennustaa, milloin tämä kaikki tapahtuu. Lisäksi osaisimme sanoa jotakin myös siitä, mitä kaikkea se tulee meiltä vaatimaan.?

6 Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

7 Uudenlaisia tiloja miksi, miten ja kenelle? Ihmiset asuvat, tekevät työtä ja oppivat sekä viettävät vapaa-aikaa eri tavoin kuin ennen. Tämä kehitys vaikuttaa vääjäämättä siihen, miten tiloja käytetään, miten niitä pitäisi suunnitella, toteuttaa ja uudistaa. Tilat tarjoavat käyttäjille aina elämyksiä mieleenpainuvia tai mitään sanomattomia. Tieto- ja viestintäteknologia on jo mahdollistanut ajasta ja paikasta riippumattoman ja liikkuvan työnteon. Miten muutos näkyy työpaikoilla ja tilojen käytössä? Lainaukset: Käyttäjälähtöiset tilat opas, sivut 7, 9 ja 12 Kuvat: Susanna Kallio/Kohina Oy

8 Käyttäjälähtöiset tilat opas Kattava yhteenveto suomalaista tilaosaamista Mukana useita kirjoittajia ja ammattilaisia, jotka tuovat uutta ajattelua tilojen suunnitteluun ja käyttöön Tietoa ja käytännön vinkkejä: Työympäristöjen suunnitteluun Muutosprosessin läpiviemiseen Tilojen käyttöön kestävän kehityksen, hyvinvoinnin ja tuottavuuden näkökulmista Niille henkilöille ja organisaatioille, jotka vastaavat toimitilojen ja toimintaympäristöjen kehittämisestä

9 Poimintoja oppaan sisällöstä Luku 1: Uudenlaisia tiloja miksi, miten ja kenelle Luku 2: Tilojen käyttö muuttuu uudistuvatko suunnittelu ja toteutus Luku 3: Uudet työnteon tavat haastavat kehittämään työympäristöjä Luku 4: Uudet tilat vaikuttavat koko organisaation tapaan toimia Luku 5: Kestävä työympäristö ja hiilijalanjälki Tästä vielä muutama sana tarkemmin! Luku 6: Tulevaisuuden oppimisympäristöt kannustavat osallistumaan Luku 7: Senioriasumisen ratkaisuja itsenäiseen arkeen Luku 8: Julkiset tilat kohtaavat uusia käyttötapoja Luku 9: Kauppakeskus kaupungin käyttöliittymänä

10 Kestävä työympäristö ja hiilijalanjälki Kestävä työympäristö on monen tekijän summa. Se muodostuu energiatehokkaista ratkaisuista, älykkäästä tilakonseptista ja tilan vastuullisesta käytöstä. Käyttäjä voi vaikuttaa työympäristönsä ekologisuuteeen panostamalla tilojen vastuulliseen käyttöön ja rakennuksen teknisten järjestelmien säätöön. Koska jokainen neliö kuormittaa ympäristöä, yksi aivan keskeinen kysymys on, paljonko tilaa ylipäätään tarvitaan. Neliöiden määrä ei kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan tilankäyttöä kannattaa arvioida myös käyttöasteiden kautta. Liikematkustamista kannattaa korvata virtuaalineuvotteluin. Kestävää työympäristöä johdetaan! Lainaukset: Käyttäjälähtöiset tilat opas, luku 5, Päivi Hietanen, Senaatti-kiinteistöt

11 Tila-ohjelmasta rahoitettuja hankkeita Tekes on rahoittanut mm. seuraavia työympäristöjen kehittämiseen liittyviä tutkimushankkeita: MOVI Monipaikkainen virasto OVET - Tilojen vaikutus käyttäjien luovuuteen Prefe - Tilankäyttäjien preferenssit ja tarpeet muuttuvassa toimintaympäristössä Prowivo Yhteistyö ja tuottavuus virtuaalimaailmoissa ProWork - Tuottava tietotyö ja työympäristöjohtaminen Repbu - Uudelleensijoittumisen prosessit ja liiketoiminta TOTI Käyttäjälähtöiset toimistotilat

12 Tulevaisuuden työympäristöverkosto Tule mukaan toimintaan! Suomalaisten työympäristöosaajien verkosto Tilaisuuksia, tapahtumia ja työpajoja Työkaluja työympäristöjen kehittämiseen Ekskursioita kiinnostaviin kohteisiin mm. Paulig, Microsoft, Oracle o Seuraava kohde klo Tapiola yhtymä, Tapiola, Espoo o Tulossa työpajatilaisuus huhtikuussa 2012, teemana verkoston toimintatapojen ideointi Jos olet kiinnostunut osallistumaan verkoston toimintaan, lähetä yhteystietosi: hanna.koskela@r-m.com Kuvat: Susanna Kallio/Kohina Oy

13 Yhteystiedot Johanna Kosonen-Karvo Puh S-posti:

Älykäs kaupunki seminaari 26.3.2010 klo 12-16 Radisson Blue Royal, Hki, Runeberginkatu 2

Älykäs kaupunki seminaari 26.3.2010 klo 12-16 Radisson Blue Royal, Hki, Runeberginkatu 2 Älykäs kaupunki seminaari 26.3.2010 klo 12-16 Radisson Blue Royal, Hki, Runeberginkatu 2 Kolme näkökulmaa älykkääseen kaupunkiin Tila, Ubicom ja Kestävä yhdyskunta ohjelmat Tila Ohjelman painottuu muuttuviin

Lisätiedot

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi 7.12.2010 Kasva - Kansainvälisty - Kehitä tuottavuutta! Rakennetun ympäristön kehittäminen Virtuaalisuus mahdollistajana Tekes Tila ohjelma 2008-2012 Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen sampsa.nissinen@tekes.fi

Lisätiedot

Tulevaisuuden työympäristöt

Tulevaisuuden työympäristöt Tulevaisuuden työympäristöt Green Office-aamukahvit/ Ilmatieteen laitos ja Senaatti-kiinteistöt Tuomme tilalle ratkaisut Esityksen sisältö Muutoksesta Tilatehokkuudesta Toimitilakustannuksista Etä-/joustotyöstä

Lisätiedot

Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia

Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia Kohti monipaikkaista virastoa - Monipaikkainen Virasto (MoVi) projektin tuloksia Tekesin Tila-ohjelman brunssi 22.9.10 projektipäällikkö Johanna Haapamäki johanna.haapamaki@tkk.fi 050 595 6806 Monipaikkainen

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

08/02/2012. Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa

08/02/2012. Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa 1 08/02/2012 Kestävä kehitys käsittää 3 näkökulmaa 1. Ekologinen: energia, jätteet, hiilijälki Energiapihirakentaminen yleistyy Suomessakin, Euroopassa rakennetaan jo plusenergiataloja Työkalut rakennusten

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma 2007-2012 Angelica Roschier Energia ja ympäristö, Tekes DM Rakennettu ympäristö fyysisenä ja virtuaalisena palvelualustana Julkiset tilat

Lisätiedot

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 TILABRUNSSIT, syksy 2009 DM 31655 ja 43677 11-2006 Copyright Tekes Asumisen tulevaisuus-tila-brunssin ohjelma 1.12.2009

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Tuotannon tilojen tulevaisuus 27.1.2010

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Tuotannon tilojen tulevaisuus 27.1.2010 Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Tuotannon tilojen tulevaisuus 27.1.2010 TILABRUNSSIT, kevät 2010 DM 11-2009 Copyright Tekes Tuotannon tilojen tulevaisuus-tila-brunssin ohjelma 27.1.2010 8:45-9:00 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu

Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Oppimiskeskussuunnittelu ja palvelumuotoilu Matti Raatikainen Aalto-yliopiston kirjasto Tuuletetaan palveluajattelua! seminaari 24.10.2014 Sisältö 1. Kirjastosta Oppimiskeskukseksi 2. Palvelumuotoiluhanke

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018

Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Ohjelman tavoitteet Yritysten liiketoiminnan ja kilpailukyvyn uudistaminen: Ihmiset

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA

ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA ONNI JA OSAAMINEN SAMALLA RANNALLA SAVILAHTI 2030 NYKYISIN 9 000 OPISKELIJAA 10 000 TYÖPAIKKAA n. 30 ASUKASTA = 19 000 TOIMIJAA SAVILAHDEN NYKYISIÄ TOIMIJOITA: Kuopion yliopistollinen sairaala Itä-Suomen

Lisätiedot

Espoon Avoimen osallisuuden malli

Espoon Avoimen osallisuuden malli Espoon Avoimen osallisuuden malli Avoimen osallisuuden malli - mistä on kysymys? Kaupunkien kilpailukyky perustuu yhä tiiviimpään kumppanuuteen sekä alueen toimijoiden että muiden kaupunkien välillä.

Lisätiedot

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari

Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari Rakennettu ympäristö ohjelman tulosseminaari Finlandiatalo Korjausrakentaminen teeman tulosseminaari 27.1.2015 Tekesin Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tekes Innovaatiorahoituskeskus Ohjelmapäällikkö

Lisätiedot

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes

Kestävä yhdyskunta. Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes. 9-2009 Copyright Tekes Kestävä yhdyskunta Ohjelman kesto: 2007-2012 Ohjelman laajuus: 100 miljoonaa euroa, jostatekesin osuus noin puolet Lisätietoja: www.tekes.fi/yhdyskunta Virpi Mikkonen Kiinteistöt ja rakentaminen, Tekes

Lisätiedot

Green Growth -palvelut yrityksille

Green Growth -palvelut yrityksille Green Growth -palvelut yrityksille GG-sessio 27.3. Tuomo Suortti Kehittää vihreän kasvun perustaksi strategisia osaamisia Tuottaa ja jalkauttaa tietoa yritysten liiketoimintastrategioiden uudistumisen

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin

Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Tekes kannustaa virtuaalisiin työkaluihin Kari Penttinen 12.3.2013 Katsaus päättyneeseen ohjelmaan, jossa tavoitteina oli eri toimialoilla: Kilpailukyvyn parantaminen samanaikaisesti ICT:tä hyödyntämällä

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen

VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta

Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Huippuostajat ohjelma Markkinoiden kehittämistä fiksujen hankintojen kautta Tekes, Innovaatiorahoituskeskus Huippuostajat aktivaattori Mia Toivanen www.tekes.fi/huippuostajat SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen

Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Asiantuntijapalvelut ohjaavat oikeaan päätökseen Palvelua organisaatiosi toiminnan ja tuottavuuden parantamiseksi Asiantuntijapalveluissa toimimme johdon strategisena kumppanina. Palvelumme liittyvät tavallisesti

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana. 3/2009, ohjelman koordinaattori

Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana. 3/2009, ohjelman koordinaattori Tutkimus kestävän yhdyskunnan mahdollistajana Suomen kestävän ä kehityksen toimikunnan kokous ous 3/2009, 7.10.2009 ohjelman koordinaattori Mikko Nousiainen, Pöyry Esityksen rakenne 1. Kestävä yhdyskunta

Lisätiedot

FlowIT virtaa IT-hankintoihin. Työterveyslaitos www.ttl.fi

FlowIT virtaa IT-hankintoihin. Työterveyslaitos www.ttl.fi FlowIT virtaa IT-hankintoihin FlowIT virtaa IT-hankintoihin, Matti Gröhn, Kirsi Jääskeläinen, Tiina Kalliomäki- Levanto, Jani Lukander, Kristian Lukander, Teppo Valtonen, Tiina Vihtonen, Tuija Virtanen,

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö. Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010. Copyright Tekes

Rakennettu ympäristö. Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010. Copyright Tekes Rakennettu ympäristö Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010 DM Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tavoitteet: Kehittää rakennetun ympäristön palvelukykyä käyttäjien ja yhteiskunnan tarpeista

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologia

Tieto- ja viestintäteknologia Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille

Tekesin rahoitus yrityksille DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja

Lisätiedot

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa

Ihmiset bisneksen uudistajina. Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Ihmiset bisneksen uudistajina Julkisen tutkimuksen haku 26.8.-27.10.2014 Fiiliksestä fyrkkaa Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta, työniloa Tutkimushaun infotilaisuus 30.9.2014 Finlandia-talo Haun kuvaus

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Työn mielekkyys. 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet

Työn mielekkyys. 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet Työn mielekkyys 19.11.2015 Metsäalan ajankohtaistapahtuma Motivaatio ja osaaminen menestymisen avaimet Kati Järvinen Johtava konsultti - Hyvinvointi ja tuottavuus Kokenut henkilöstön ja johtamisen kehittäjä

Lisätiedot

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN

HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN HUMAN & GREEN TOIMINTAMALLI SISÄYMPÄRISTÖN KEHITTÄMISEEN Virpi Ruohomäki FT, erikoistutkija, projektipäällikkö Sisäilmastoseminaari, 11.3.2015, Helsinki Tutkimushankkeella menetelmiä, välineitä ja hyviä

Lisätiedot

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Nostaa tunteen ja asiakkaan kokeman arvon yhdeksi liiketoiminnan keskeiseksi ajuriksi. Haastaa yrityksiä tarkastelemaan liiketoimintaa asiakkaiden tunteiden kautta.

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä

Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä Oppivat tuotantokonseptit uusi näkökulma tuotantokonseptien ja välineiden kehittämiseen yrityksissä Tuotanto, konseptit, oppiminen yritystoiminnan kehittämisen uudet näkökulmat 25.5.2011 Aalto-yliopiston

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus

Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus Turun läntisten alueiden kehittäminen 27.05.2014 Ilpo Peltonen, RAKLI ry Asuinalueiden ja kerrostalojen uudistaminen ja korjaaminen Ikääntyvien

Lisätiedot

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen

TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta Janne Känkänen TEM Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittämisohjelma vuosille 2014 2016 Uusi ilmansuunta pohjoisen meren liiketoiminta 22.1.2014 Janne Känkänen Meriteollisuuden toimintaympäristön kehittäminen 2014-2016

Lisätiedot

Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille

Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Get a Life tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Johanna Ollila ja Mikko Vähätalo Pedamessut 22.5.2012 Turun yliopisto & Åbo Akademi Get a Life -hanke Tuottaa korkeakouluopiskelijoille

Lisätiedot

KUHINAA'KYLIIN!' Hanke/'ja'kylävies7ntä' Lappeenranta'12.11.2012' 'Imatra'13.11.2012' Kaakkois/Suomen'vies7ntähanke'/'umh'

KUHINAA'KYLIIN!' Hanke/'ja'kylävies7ntä' Lappeenranta'12.11.2012' 'Imatra'13.11.2012' Kaakkois/Suomen'vies7ntähanke'/'umh' KUHINAA'KYLIIN!' Hanke/'ja'kylävies7ntä' Lappeenranta'12.11.2012' 'Imatra'13.11.2012' Kuka?' Ulla'Maria'Hoikkala' TiedoJaja,Kaakkois/Suomen'vies7ntähanke' Kaakkois/Suomen'Leader/toimintaryhmien' työrukkanen'

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

You don t get an office. You get cargo pants. Tilat, käyttäjät ja ympäristö

You don t get an office. You get cargo pants. Tilat, käyttäjät ja ympäristö You don t get an office. You get cargo pants. Tilat, käyttäjät ja ympäristö Päivi Hietanen, Työympäristöpäällikkö Energiatehokkuuskoulutus 7.10.2014 Kestävä kehitys Ekologinen kestävyys Sosiaalinen kestävyys

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 JOHTAMISKORKEAKOULU Kehittämis- ja työnohjauspalvelut Seija Strömberg TNJ Leading Partners www.dinno.fi www.dinno.fi Dinnon monitieteinen teoreettinen

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tuomo Suortti 29.9.2011 DM Green Growth Tie kestävään talouteen Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman arvioitu volyymi noin 79 miljoonaa euroa Lisätietoja:

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014

Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut

Lisätiedot

Tekesin Green Growth ohjelman palvelut yrityksille. Tiina Rajamäki

Tekesin Green Growth ohjelman palvelut yrityksille. Tiina Rajamäki Tekesin Green Growth ohjelman palvelut yrityksille Tiina Rajamäki 24.4.2013 Green Growth Tie kestävään talouteen - Resurssitehokkuudeltaan harppauksellisia innovaatioita - toimintatapa- ja liiketoimintainnovaatiot,

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio.

Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman. Roadmap. Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio. Rakennettu ympäristö -tutkimusohjelman Roadmap Opetushallitus / VOSE Seminaari 16.6.2011 Erikoistutkija Terttu Vainio tausta tavoitteita kiinteistö- ja rakennusalalle tutkimusaiheita korostuvia osaamisia

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo

Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali Grand Marina Helsinki klo Joustavat oppimisen tilat Oppimaisemafestivaali 2017 Grand Marina Helsinki 4.5.2017 klo 11.35 11.55 Joustavat oppimisen tilat - JOT Lähtökohdat Tilat Alueellinen kehitys ja palveluverkko Väistötiloissa

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN!

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Tutkimus yhteisön synnystä ja yhteisön merkityksestä yksinyrittäjille yrittäjänä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KUTSU PU 1802B 11.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä

Lisätiedot

TILAVISION TAVOITTEET

TILAVISION TAVOITTEET TILAVISION TAVOITTEET TOIMINTOJEN KESKITTÄMINEN JA JULKISTEN RAKENNUSTEN MONIKÄYTTÖISYYDEN LISÄÄMINEN TYÖYMPÄRISTÖN LAADUN TYÖN TUOTTAVUUDEN KÄYTTÖ- KUSTANNUSTEN ALENTAMINEN YMPÄRISTÖTEHOKKUUDEN ASUINRAKENTAMISEN

Lisätiedot

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita

Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku

Lisätiedot

Toimivampia työympäristöjä kohti Tilankäytön vertailututkimus 2015

Toimivampia työympäristöjä kohti Tilankäytön vertailututkimus 2015 Toimivampia työympäristöjä kohti Tilankäytön vertailututkimus 2015 Pontus Kihlman Rapal afterwork tilaisuus 12.3.2015 BRIIM Center / Kontoret @ Kamppi, Helsinki Vertailututkimus 2015 23.1.2015 11 suurta

Lisätiedot

Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa

Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Älykäs ostaminen, fiksut kaupungit, ja biotalous Tekes haastaa uudistumaan eli miten ympäristö näkyy Tekesin strategiassa ja ohjelmissa Elina Uitamo Varsinais-Suomen ELY-keskus/Tekes DM 926686 01-2013

Lisätiedot

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo

Valtion henkilöstö ja tulevaisuus. Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg Valtio Expo Valtion henkilöstö ja tulevaisuus Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg 7.5.2019 Valtio Expo Julkisen hallinnon on yhdessä varmistettava julkisen talouden kestävyys Tuottavuus Toimivat ja tehokkaat

Lisätiedot

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1

AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009. 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 AMMATTIMAINEN YHTEISTYÖ & ASIANTUNTIJUUS Tiedon ja ideoiden jakaminen 12.8.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 12.8.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Ammattimainen yhteistyö moniammatillisessa

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen

Joustavat oppimisen tilat. innostavat aktiiviseen oppimiseen Joustavat oppimisen tilat innostavat aktiiviseen oppimiseen Mistä JOT-hankkeessa on kysymys? Espoon sivistystoimi on käynnistänyt Joustavat oppimisen tilat -hankkeen (JOT), jossa koulujen oppimisympäristöjä

Lisätiedot

Huippuostajat. 11:20 Lounas

Huippuostajat. 11:20 Lounas Huippuostajat 8:00 Rekisteröityminen ja aamukahvi 8:30 Tekes ja kysynnän edistäminen, Pekka Soini, Tekesin pääjohtaja Huippuostajat ohjelma - mitä, kenelle ja miksi Sampsa Nissinen, Ohjelmapäällikkö Key

Lisätiedot

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys UUSIMAA- VIIKKO... kansainvälisyys 4. 8.11.2013 Asiaa ja luovia ideoita päättäjille, kasvattajille, yrittäjille, opiskelijoille, asiantuntijoille ja kaikille uusmaalaisille! YMPÄRISTÖ Ympäristöpäivänä

Lisätiedot

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Avauspuheenvuoro. Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät Pääjohtaja Aulis Pitkälä Avauspuheenvuoro Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2016 Pääjohtaja Aulis Pitkälä 7.12.2016 Ajankohtaista koulutuksen kehittämisessä Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016 - keskeiset kehittämisen

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Oppivat tuotantokonseptit välineitä verkoston kehittämiseen 17.4.2012 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Helsingin yliopisto Lappeenrannan

Lisätiedot

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus

Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making. Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus Innovatiivinen kaupunki B2B Match Making Karjasillan koulun alueen kehittäminen, tiedotustilaisuus 9.9.2014 Sisältö: Taustaa: Oulun sitoutuminen INKA/ Älykäs kaupunki ohjelman toteuttamiseen ja ohjelmien

Lisätiedot

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012

Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 Rakennetun ympäristönkehittäminen virtuaalisuus mahdollistajana Ajankohtaista vesialalla Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 7.12.2010 Anne Salminen, Ohjelman koordinaattori Pöyry Finland Oy DM 11-2009 Vesiala

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen

TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

Miksi johtavat ajatukset?

Miksi johtavat ajatukset? Miksi johtavat ajatukset? Johtavat ajatukset syntyvät aina sisältä päin. Ne ovat tärkeitä ennen kaikkea meille itsellemme. Tarkistamme ne joka vuosi yhdessä. Ne toimivat innostuksemme lähteenä ja niiden

Lisätiedot

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin

Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin Yrittäjyys- ja työelämäpäivä Hyvinkään Laureassa Pitchaus miten esittelen yritysideani hyvin 15.5.2014 Timo Liukko First Round Oy 1 Tarjoamme Viihtyisät tilat Suomen teollisuuden historiaa sykkivässä vanhassa

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016

Lean johtaminen ja työkalut. Työpaja 16.3.2016 Lean johtaminen ja työkalut Työpaja 16.3.2016 Lean ja Lean Construction Teoriainformoidut käytännön ihmiset MITÄ ON LEAN? LEAN on johtamisfilosofia joka on koko organisaatiota koskeva laaja-alainen muutosprosessi,

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot