Murrosiässä kadonnut liikunta voi löytyä uudelleen

Kuva: ANTERO AALTONEN Teksti: SUSANNA TAKALO Murrosiässä kadonnut liikunta voi löytyä uudelleen Nuoruus ei ole liikunnan harrastamisen osalta elämänkulun vaiheena ratkaiseva loppuottelu. Liikunta-aktiivisuus vaihtelee läpi nuoruuden. Liikunnan ottaminen osaksi arkea on mahdollista myös hyvin vähän liikuntaa sisältäneen elämänjakson jälkeen, kunhan ympäristön tarjoama tuki kohtaa nuoren yksilölliset liikuntaan kohdistamat merkitykset ja odotukset. 11

Tutkimus nuorten liikuntatottumusten raken tumisesta osoittaa liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi nuoruuden. Lapsuudessa paljon liikkunut voi vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen lisätä liikuntaaktiivisuutta uudelleen aikuisuuden kynnyksellä. Lapsuudessa vähän liikkuvan liikunta-aktiivisuus voi myös lisääntyä nuoruuden aikana. Lapsuuden ja nuoruuden sosiaaliset toimintaympäristöt vaikuttavat liikuntatottumusten rakentumiseen. Eri tavalla arjessaan liikkuville nuorille liikunnan merkitykset ja liikunta-aktiivisuuden muutoskohdat ovat moninaiset. Nuoren itselleen asettamat tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset arjen valinnat tuntuvat merkityksellisiltä tässä ja nyt, määrittävät liikunnan asemaa nuoren arjessa. Tarkastelin väitöstutkimuksessani 11 nuoren yk si - löllistä liikunta-aktiivisuuden muutosta ja muutoskohtia lapsuudesta varhaisaikuisuuteen nuoren itsensä kokemana. Lisäksi kuvasin liikunnan asemaa nuoren arjessa. Tutkimusaineiston keräsin kahdessa vaiheessa, ensimmäisen kerran tutkimukseen osallistuneiden ollessa 11-vuotiaita lapsia, ja toisen kerran heidän ollessaan aikuistuvia nuoria noin 21 vuoden ikäisinä. Yli kymmenen vuoden aikajänne tarjosi mahdollisuuden tarkastella nuorten liikuntaaktiivisuuden muutosta ja pysyvyyttä elämänkulkunäkökulmasta. Katse muutoksen taakse arkeen, kokemuksiin, elämänkulun vaiheeseen Liikunta-aktiivisuutta on tutkittu eri väestöryhmien tasolla. Suomalaisten liikunta-aktiivisuudessa ja liikunnassa on osoitettu tapahtuvan muutoksia elämänkulun aikana (Telama ym. 2014). Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten liikuntatottumuksia ja liikunta-aktiivisuudessa tapahtuvia muutoksia on tutkittu säännöllisesti samankaltaisina saman ikäisille toistettavilla trenditutkimuksilla ja samoilta ihmisiltä säännöllisin väliajoin kerätyillä pitkittäistutkimuksilla. Molemmilla on päästy samaan päätelmään liikunta-aktiivisuuden vähenemisestä iän mukana. Jonkin verran näyttöä on myös liikunnan löytymisestä osaksi arjen elämää. Tutkimukseni syvensi tietoa liikuntakäyttäytymisen muutoksista samoilla ihmisillä suhteessa kypsymiseen, kokemuksiin ja ympäröivään kulttuuriin ikävuosina 11 21. Aikaisempaa yksilöllistä liikunta-aktiivisuuden muutosta kuvaavaa tutkimusta on kohdistettu ikääntyvien ihmisten elämänkulkuihin (esim. Karvonen ym. 2016; Kenter ym. 2015). Väitöstutkimuksessani uutta on nuorten liikunta-aktiivisuuden muutoksen tarkastelu yksilöittäin elämänkulun aikana nuorten kokemana. Nuoruuden liikunta-aktiivisuuden vähenemisen ymmärtämiseksi on puuttunut ilmiöön syvälle menevää laadullista tutkimusta. Kansainvälisestikin ihmisen elämänkulun ja liikuntasuhteen muotoutumisen seuranta yksilötasolla lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen on ollut harvinaista (Dumith ym. 2011). Monet eri tekijät ovat yhteydessä liikunta-aktiivisuuden muutokseen lapsuuden ja nuoruuden eri vaiheissa. Tutkijoilla ei ole kuitenkaan yhtenäistä käsitystä näiden muutosten yhteydestä elämänkulun tapahtumiin eikä siitä, mitkä tekijät ovat yhteydessä liikunta-aktiivisuuden muutoksiin tiettyinä elämänkulun ajankohtina. Tämä tutkimus lisäsi kokonaisvaltaista ymmärrystä liikunnan elämänkulullisesta etenemisestä lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Aiempaa tutkimusta on kohdistettu liikuntaan osallistumisen syihin ja rajoituksiin. Etsin vastausta siihen, miksi osalla nuorista liikunnan harrastaminen vähenee ja mitkä tekijät saavat toiset aloittamaan liikunnan harrastamisen. Liikunta-aktiivisuuden muutosta tarkasteltiin kerronnallisen tutkimuksen keinoin (ks. Lieblich, Tuval-Mashiach & Zilber 1998) ihmisen elämänkulun näkökulmasta, jolloin huomioiduiksi tulevat yhtä aikaa ajan eteneminen, iän muutos ja yksilötason liikunta-aktiivisuuden seuranta suhteessa muihin tapahtumiin elämänkulussa. Yksilöllisten elämänkulkujen tarkastelu avasi näköalaa nuorten liikunta-aktiivisuuden moninaisiin muutoskohtiin, joiden tarkasteluun elämänkulkuanalyysin elementit (ks. Elder, Kirkpatrick Johnson & Crosnoe 2004) toivat uusia tulokulmia. Tutkimuskentällä on huomattu, että tavallisten suomalaisten elämäntapojen, arjen ja arkea määrittelevien tekijöiden yksityiskohtaisten kuvaukset ovat tarpeellisia ja että niiden ymmärtäminen on haasteellista (Korvela & Nordlund 2016). Jo olemassa olevan nuorten arkea koskevan tutkimustiedon täydentämiseksi tarkastelin liikuntatottumusten rakentumisen ohella myös nuorten arjen ajankäyttöä ja siihen vaikuttavia tekijöitä sekä nuoren omia mielipiteitä ja asenteita arkiliikkumista kohtaan. Kiinnostavaa oli, miten nuoret elävät, liikkuvat arjen ympäristöissä sekä rytmittävät koulua, työtä ja vapaa-aikaa. Jatkoeriä on tarjolla! Kuten aiempi tutkimus (Vanttaja ym. 2015) tämänkin tutkimuksen tulokset osoittivat, että liikuntaaktiivisuuden tasot vaihtelevat eri elämänvaiheissa. Nuorten koettu liikunta-aktiivisuus lähti nousuun samaan aikaan, kun itsenäinen liikkuminen lisääntyi peruskoulun alkaessa. Alakouluun ajoittuvaan aikaan kuului niin liikuntaharrastusten kuin mui- Itselle asetetut tavoitteet, liikunnan merkityksen tiedostaminen ja erityisesti se, millaiset valinnat tuntuvat merkityksellisiltä juuri nyt, määrittävät liikunnan asemaa nuoren arjessa. 12

denkin harrastusten kokeiluvaihe. Paljon liikkuvilla kuvaavaa oli runsas liikkuminen urheiluseurassa ja vähän lapsena liikkuneillakin ohjattujen liikuntaharrastusten kokeilut. Etenkin paljon liikuntaa lapsuudessa harrastaneilla nuorilla liikunta-aktiivisuus oli korkealla tässä ikävaiheessa. Tulos on samansuuntainen kuin suomalaisia alakouluikäisiä käsittelevissä subjektiivisia aineistonkeruumenetelmiä hyödyntävissä tutkimuksissa (esim. Kansallinen liikuntatutkimus 2009 2010; Nupponen ym. 2010). Lapsena paljon liikkuneilla liikunnan määrä alkoi laskea yläkoulussa. On tavallista, että liikunta-aktiivisuus vähenee lapsuuden lopussa, Suomessa jopa muita maita voimakkaammin (Aira ym. 2013; Inchley ym. 2016). Yleisesti huolestuttavana pidetään lasten ja nuorten liikunnassa murrosikään sijoittuvaa etääntymistä fyysisestä aktiivisuudesta. Tutkimukseni elämänkulkutarinat viittasivat siihen, että paljon monipuolista liikuntaa lapsena harrastaneilla nuorilla kynnys osallistua liikuntaan varhaisaikuisuudessa oli matala myös vähemmän liikuntaa sisältäneen ajanjakson jälkeen. Kaikki lapsuuden liikunta on siis tärkeää, koska se luo pohjan liikunnan löytymiselle uudestaan myöhemmin elämässä. Tulokset osoittivat, että liikunnan ottaminen osaksi arkea on mahdollista myös hyvin vähän liikuntaa sisältäneen elämänjakson jälkeen, kunhan ympäristön tarjoama tuki kohtaa nuoren yksilölliset liikuntaan kohdistamat merkitykset ja odotukset. Nuoruuteen ajoittuvat vähän liikuntaa sisältävät vuodet ovat huolestuttavia terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta nuoruus ei ole elämänkulun liikunnan loppuottelu. Elämänkulun näkökulmasta jatkoeriä liikunnan suhteen on tarjolla. Vähän liikkuva voi löytää liikunnan myöhemmin Lapsena vähän liikkuviksi arvioitujen nuorten oman kokemuksen mukaan heidän liikunta-aktiivisuutensa oli lisääntynyt kymmenen vuoden kuluessa lapsuudesta varhaisaikuisuuteen. Lapsuudessa vähäisiksi jääneet liikuntakokemukset eivät välttämättä ole este liikunnan löytämiselle myöhemmin elämänkulussa. Suhde liikuntaan voi vähän liikkuvillakin olla myönteinen (Vanttaja ym. 2015). Elämänkulkutarinat osoittivat, että nuoruuden sosiaalinen ympäristö edesauttoi säännöllisten liikuntaharrastusten sisällyttämisessä aikuistuvan nuoren arkeen. Liikunnasta saatu ilo ja nautinto voi löytyä myöhemminkin, vaikka liikunnasta saadut varhaisemmat kokemukset olisivat vähäisiä tai negatiivissävytteisiä. Olennaista näyttäisi olevan se, etteivät aiemmat elämänkulun liikuntakokemukset ole voimakkaan negatiivisia. Elämänkulun näkökulma liikunta-aktiivisuuden tutkimiseen antoi viitteitä siitä, että nuoruus, joka tähän asti on nähty tyypillisenä liikunnasta luopumisen ajanjaksona, voidaan nähdä myös vähemmän huolestuttavana elämänvaiheena. Nuoruuden loppuvaihe voi näyttäytyä myös ajanjaksona, jolloin liikunta löydetään. Päätelmät vahvistavat tarvetta löytää ja vahvistaa liikkumiseen kannustavia toimia niissä elämänkulun vaiheissa, joissa runsas liikunta ennustaa liikkumista myös myöhemmin. Erityisesti vähän liikkuvan nuoren kannalta liikunta-aktiivisuuteen kohdistuvat tukitoimet ovat tärkeitä nuoruuden lopussa ja varhaisaikuisuudessa. Moninaiset muutoskohdat Mikään yksittäinen asia ei osoittautunut yhteiseksi tekijäksi liikunta-aktiivisuuden lisääntymiselle nuorten elämänkulun eri vaiheissa. Liikunta-aktiivisuuteen myönteisesti vaikuttavia tekijöitä olivat osallistuminen organisoituun liikuntaan lapsuudessa, urheiluun panostaminen ja välimatkaliikunnan tietoinen valitseminen. Myös määrällisten tutkimusten mukaan organisoituun liikuntaan osallistuminen sekä välimatkaliikunta lapsuudessa ja nuoruudessa ennustavat aikuisiän liikunta-aktiivisuutta (Telama ym. 2014). Nuorten elämänkulkutarinat tukivat tätä linjaa siltä osin, että lapsuuden aikainen urheiluseuraan tai muuhun organisoituun liikuntaan osallistuminen madalsi kynnystä osallistua järjestettyyn liikuntaan myöhemmin. Lisäksi läpi lapsuuden jatkuneet perheen ja vanhempien kanssa yhdessä vietetyt liikuntahetket tukivat liikuntaan osallistumista varhaisaikuisuudessa. Peruskoulun aloitus, elämän vakiintuminen aikuisuuden kynnyksellä ja työelämään siirtyminen osoittautuivat ajankohdiksi, jolloin nuorten liikunta-aktiivisuus lisääntyi. Tutkimukseni nuoret elivät lapsuuttaan ympäristöissä, joissa oli itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia. Lisäksi peruskoulun alakoulun ajalle ajoittui niin liikuntaharrastusten kuin muidenkin harrastusten kokeiluvaihe, mikä nuorten kokemuksen mukaan lisäsi liikunta-aktiivisuutta. Myös aiemman tutkimuksen mukaan ohjat tujen harrastusten aloittamisvaihe ajoittuu noin 6 7 ikävuoden kohdalle ja sitä seuraava kokeiluvaihe 11 13-vuotiaaksi asti (Salasuo, Piispa & Huhta 2015, 128). Perheen, ystävien ja kavereiden merkitys korostui sosiaalisen ympäristön merkityksistä selvimmin. Lapsuudessa ja nuorina urheilijan polulle suuntautuneilla korostui perheen tuki. Kaverien ja ystävien merkitys puolestaan vahvistui nuoruudessa ja oli erityisen merkittävä vähän liikkuvien nuorten elämänkulussa. Sosiaalisten verkostojen tarkastelu antoi viitteitä siitä, että mitä tiiviimmin nuori sitoutuu organisoituun liikuntaan, sitä vahvempi rooli perheen tuella on. Heikommin liikuntaan kiinnittyneelle nuorelle perheen antamaa tukea korvasivat muut merkitykselliset henkilöt, esimerkiksi ystävät ja kaverit. Liikunta-aktiivisuuteen vaikuttaville elämänkulullisille sattumille oli enemmän tilaa sellaisten nuorten elämässä, joilla perhe ei näyttäytynyt vahvana omakohtaisen liikuntasuhteen voimistajana. Elämän vakiintumiseen kuuluviksi tulkitsin perheen perustamisen ja työllistymisen. Niitten myötä liikunnalle annetut merkitykset näyttivät muuttuvan lapsuus- ja nuoruusvuosien hetkeen sidotuista merkityksistä enemmän liikunnan terveysvaikutuksia korostaviin arvoihin. Fyysinen työ itsessään tai työ- 13

paikan liikuntaa lisäävät kampanjat lisäsivät joillakin nuorilla liikunta-aktiivisuutta. Liikunta-aktiivisuutta lisäävinä ja vähentävinä tekijöinä tulivat esille asepalvelus, muutto perheen kanssa, koululiikunta ja seurustelu. Asepalveluksen kahtalainen vaikutus ilmeni siten, että urheilevalla nuorella mahdollisuudet harjoitteluun ja omassa lajis sa etenemiseen kapenivat. Vähän liikkuvat nuoret taas kokivat asepalveluksen liikunnallisesti aktiivisena jaksona. Myös aiemmassa tutkimuksessa on todettu asepalveluksen kahtalainen vaikutus varusmiesten liikunta-aktiivisuuteen (Wessman 2010). Tulokset tässä tutkimuksessa osoittivat, että perheen muutto lapsuudessa voi vaikeuttaa organisoidun liikuntaharrastuksen jatkamista uudessa asuinpaikassa. Toisaalta se voi mahdollistaa sellaisten liikuntaharrastusten aloittamisen, joihin entisellä asuinpaikalla ei ollut mahdollisuuksia. Koululiikunnalla ei ollut tutkimukseni nuorilla vahvaa vaikutusta vapaa-ajan liikuntaan. Laajassa suomalaisen koululiikunnan vaikuttavuustutkimuksessa päätelmät ovat samansuuntaiset (Nupponen & Penttinen 2012). Kaiken kaikkiaan 14 17-vuotiaiden asenteet koululiikuntaa kohtaan ovat muuttuneet vuodesta 2003 vuoteen 2013 myönteisemmiksi (Nevalainen ym. 2015). Tulosteni mukaan myös seurustelun aloittamisella ja vakiintumisella oli kahtalainen vaikutus riippuen siitä, kuinka liikunnallisesti aktiiviseksi seurustelukumppani koettiin. Liikunnallisen kumppanin kanssa harrastettiin liikuntaa sekä yhdessä että erikseen, mutta vähän liikuntaa elämäänsä sisällyttävän kumppanin kanssa liikkuminen oli vähäistä. Mikään yksittäinen tekijä ei osoittautunut nuorten elämänkulkutarinoissa syylliseksi liian vähäiseen liikuntaan. Elämänkulkutarinoissa liikunta-aktiivisuutta vähentävinä tekijöinä esiintyivät opiskeluun panostamisesta aiheutuva ajanpuute, urheilussa loukkaantuminen, mopo, urheilujoukkueen hajoaminen, kiusatuksi tuleminen ja muutto kotoa peruskoulun jälkeen. Huolestuttava havainto tutkimuksessani oli, että varhainen muutto lapsuudenkodista peruskoulun jälkeen ei tukenut olemassa olevia liikuntaharrastuksia eikä tuonut nuoren arkeen uusia liikunta-aktiivisuutta lisääviä liikunnan muotoja. Vieras ympäristö, samaa liikuntaa harrastavan kaverin puute ja vaikeudet olla vastuussa terveellisistä ja turvallisista elämäntavoista muodostuivat liikunta-aktiivisuutta ehkäiseviksi tekijöiksi. Merkitykset arjen liikuntaa määrittämässä Tarkastelin myös liikunnan asemaa nuorten arjessa. Liikunnan terveyssuosituksiin yltäminen vaatii tutkimukseni nuorilta liikunnan tietoista sisällyttämistä arkeen joko välimatkaliikuntana tai erikseen liikunnalle omistettuna aikana sille varatuissa tiloissa. Nuoren oma toimijuus arjen valintojen tekijänä korostui. Tulosteni mukaan myös lapsena vähän liikkunut nuori voi sisällyttää arkeensa terveyden kannalta riittävästi liikuntaa, jos nuoren liikunnalle antamat merkitykset ja sosiaalisen ympäristön tuki ovat riittävän kannustavia. Liikunnan käytännöt ja liikuntaan liitetyt merkitysrakenteet ovat osa yksilön liikuntasuhdetta, joka on usein tiedostamaton (Koski 2008). Nuoren tasapainoisena näyttäytyvä arki ei välttämättä sisältänyt terveyden kannalta riittävästi liikuntaa. Jos nuoren sosiaalinen toimintaympäristö ei tue riittävästi, liikunta näyttäisi jäävän helposti liian vähäiseksi, huolimatta liikunnan tiedostetuista merkityksistä omalle hyvinvoinnille. Nuoret pitivät liikuntaa tärkeänä myös elämänsä vähän liikuntaa sisältäneen ajanjakson aikana, mutta eivät halunneet panostaa ajankäytössään liikuntaan ja urheiluun. Kyse on ajankäytön rajallisuudesta, jolloin elämäntyylivalinnat osoittavat, millaiset asiat koetaan merkityksiltään toisia tärkeämmiksi (Koski 2006). Liikunta-aktiivisuuden kannalta merkittävää näyttäisi olevan liikunnan merkityksen tiedostaminen ja se, että nuori löytää arkeensa itselle mieluisat ja mielekkäät tavat liikkua. Tutkimukseni osoitti, että liikkumisen ja liikunnan ei tarvitse olla erillinen elämänalue. Liikunnalliset valinnat voivat sisältyä luontevasti nuoren arkeen. Edellytyksenä on, että arjen sosiaaliset ja fyysiset ympäristöt ovat liikunnalle myönteiset. Näkemys siitä, että liikuntaa ja urheilua on siirrytty harrastamaan erikseen sitä varten osoitetuissa paikoissa, tulee aineis tossani esille urheilevan nuoren tarinassa. Urhei levalle nuorelle päivittäisellä liikunta-annoksella on selvästi oma aikansa ja paikkansa arjessa, joka voi muilta osin olla hyvinkin vähän liikkuvaa. Varhaisaikuisuus näyttäisi tutkimukseni valossa olevan elämänkulun vaihe, jolloin terveyteen liittyvien merkitysten painottaminen jokapäiväisissä valinnoissa ja niiden taustalla tulee ainakin osalle nuorista näkyväksi. Päätelmä istuu Kosken (2006) pohdinnoille nuorten omaa terveyttä koskevan ajattelun taustalla vaikuttavista merkityksistä. Ymmärryksellä lisää liikunta-aktiivisuutta Nuorten muuttuvat elämäntilanteet ja liikunnalle annetut erilaiset merkitykset tulee pyrkiä huomioimaan, kun suunnitellaan toimenpiteitä nuorten liikunta-aktiivisuuden vähenemisen ehkäisemiseksi. Ratkaisevaa näyttäisi olevan se, millaiset asiat tuntuvat merkityksellisiltä nuoren elämässä tässä ja nyt. Tuntemalla ja ymmärtämällä nuorten kokemusmaailmaa ja elämänkulkua on mahdollista tukea nuorten liikuntatottumusten rakentumista siten, että yhä useammat nuoret sisällyttäisivät arkeensa hyvinvointinsa kannalta riittävästi liikuntaa. SUSANNA TAKALO, LitT, KM Liikunnan didaktiikan lehtori Kasvatustieteiden tiedekunta Oulun yliopisto Sähköposti: susanna.takalo@oulu.fi Kirjoittajan väitöskirja Mikä nuorta liikuttaa? Tutkimus liikuntatottumusten rakentumisesta lapsesta nuoreksi aikuiseksi tarkastettiin 9.12.2016 Jyväskylän yliopistossa. 14

NÄIN TUTKITTIIN: Tutkimusaineisto koottiin kahdessa vaiheessa, ensimmäisen kerran tutkimukseen osallistuneiden ollessa 11-vuotiaita lapsia Laps Suomen -tutkimukseen (Nupponen ym. 2010) ja lisensiaatintutkimukseeni Kuka minua liikuttaa (Takalo 2004) liittyen vuonna 2001 sekä toisen kerran heidän ollessaan noin 21 vuoden ikäisiä vuosina 2011 2012. Ensimmäisen vaiheen liikunta-aktiivisuutta käsittelevä kyselylomakeaineisto (n = 240) kerättiin Oulun, Jyväskylän ja Turun seudulta. Haastatteluaineisto (n=24, paljon liikkuvia 12, vähän liikkuvia 12) kerättiin Oulun ja Jyväskylän seudulta. Toiseen vaiheeseen osallistuneista nuorista lapsena paljon liikkuviksi arvioituja oli kuusi ja vähän liikkuviksi arvioituja viisi. Poikia oli kuusi ja tyttöjä viisi. Toisen vaiheen aineistonkeruumenetelmiä olivat haastattelu, kyselylomake, aktiivisuuspäiväkirja, kiihtyvyysanturimittaus ja liikunta elämänkulussa -piirros. Haastatteluaineisto analysoitiin kerronnallista työtapaa käyttäen. Tulosten tarkastelussa hyödynnettiin elämänkulkuanalyysin tulkintakehyksen elementtejä. Mikään yksittäinen tekijä ei osoittautunut nuorten elämänkulkutarinoissa syylliseksi liian vähäiseen liikuntaan. LÄHTEET: Aira, T., Kannas, L., Tynjälä, J. & Kokko, S. 2013. Hiipuva liikunta nuoruusiässä. Drop off -ilmiön aikatrendejä ja kansainvälistä vertailua WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC-Study) aineistolla 1986 2010. Terveyden edistämisen tutkimuskeskuksen julkaisuja 5. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Dumith, S., Gigante, D., Dominques, M. & Kohl, H. 2011. Physical activity change during adolescence: a systematic review and pooled analysis. International Journal of Epidemiology 40 (3), 685 698. Elder, G., Kirkpatrick Johnson, M. & Crosnoe, R. 2004. The emergence and development of the life course theory. Teoksessa J.T. Mortimer & M.J. Shanahan (toim.) Handbook of the life course. New York: Kluwer Academic/Plenum, 3 19. Kansallinen liikuntatutkimus 2009 2010. Lapset ja nuoret. 2010. SLU:n julkaisusarja 7/2010. Helsinki: Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry. Inchley, J., Currie, D., Young, T., Samdal, O., Torsheim, T., Augustson, L., Mathison, F., Aleman-Diaz, A., Molcho, M., Weber M. & Barnekow, V. 2016. Growing up unequal: gender and socioeconomic differences in young people s health and well-being. Health Behaviour in School-aged Children (HBSC) study: international re-port from the 2013/2014 survey. Health Policy for Children and Adolescents, No. 7. Viitattu 22.3.2016. https://issuu.com/whoeurope/docs/ hsbc-no.7-growing-up-unequal-full-r?e=3185028/34131884 Karvonen, L., Nikander, R. & Piirainen, A. 2016. Fyysisen aktiivisuuden merkitys elämänkulussa. Liikunta & Tiede 53 (1), 68 74. Kenter, E.J., Gebhardt, W.A., Lottman, I., van Rossum, M., Bekedam, M. & Crone, M.R. 2015. The influence of life events on physical activity patterns of Dutch older adults: A life history method. Psychology & Health 30 (6), 627 651. Korvela, P. & Nordlund, A. 2016. Nuorten arjen rytmit ja perhe. Teoksessa S. Myllyniemi (toim.) Arjen jäljillä. Nuorisobarometri 2015. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasian neuvottelukunta, Nuorisotutkimusseura, 193 206. Koski, P. 2006. Merkitysten ristiaallokossa suhde terveyteen, alkoholiin ja liikuntaan rakentuu sosiaalisissa maailmoissa. Teoksessa A. Puuronen (toim.) Terveystaju. Nuoret, politiikka ja käytäntö. Nuorisotutkimusverkosto / Nuoriso-tutkimusseura. Verkkojulkaisuja 91, 23 32. Koski, P. 2008. Physical Activity Relationship (PAR). International Review for the Sociology of Sport 43 (2), 151 163. Lieblich, A., Tuval-Mashiach, R. & Zilber, T. 1998. Narrative research. Reading, analysis and interpretation. Los Angeles: Sage. Nevalainen, A., Tähtinen, J., Laakkonen, E., Vanttaja, M., Koski, P. & Zacheus, T. 2015. Yläkouluikäisten nuorten asennoituminen koululiikuntaan. Kasvatus 46 (5), 432 447. Nupponen, H. & Penttinen, S. 2012. (toim.) Koululaisesta nuoreksi aikuiseksi: Aikuisiän liikunnallisuuden ennusteita. Turku: Turun yliopistopaino. Nupponen, H., Halme, T., Parkkisenniemi, S., Pehkonen, M. & Tammelin, T. 2010. Laps Suomen -tutkimus: 3 12-vuotiaiden lasten liikunta-aktiivisuus. Yhteenveto vuosien 2001 2003 menetelmistä ja tuloksista. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 239. Salasuo, M., Piispa, M. & Huhta, H. 2015. Huippu-urheilijan elämänkulku Tutkimus urheilijoista 2000-luvun Suomessa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 166. Takalo, S. 2004. Kuka minua liikuttaa? Sosiaalisen ympäristön koettu merkitys 10 12-vuotiaiden lasten liikunta-aktiivisuuteen. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 163. Telama, R., Yang, X., Leskinen, E., Kankaanpää, A., Hirvensalo, M., Tammelin, T., Vii-kari, J. & Raitakari, O. 2014. Tracking physical activity from early childhood through youth to adulthood. Medicine & Science in Sports & Exercise 46 (5). Vanttaja, M., Tähtinen, J., Koski, P., Zacheus, T. & Nevalainen, A. 2015. Nuorten terveystietoisuus ja liikunta-aktiivisuus. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 52, 130 143. Wessman, J. 2010. Nuorten miesten liikuntatottumusten muutos varusmiespalveluksessa. Liikunta & Tiede 47 (6), 54 60. 15