LASERI-TUTKIMUS: kannattaa panostaa

Transkriptio

1 LASERI-TUTKIMUS: Lasten ja nuorten kannattaa panostaa 4 Liikunta & tiede 49 6 / 2012

2 liikuntaan Teksti: Kuva: LEHTIKUVA/GAETAN BALLY RISTO TELAMA, XIAOLIN YANG, MIRJA HIRVENSALO Sepelvaltimotaudin riskitekijöitä kartoittanut LASERI-seurantatutkimus osoittaa, että lapsuuden ja nuoruuden liikunnalla on selvä yhteys aikuisiän terveyteen ja hyvinvointiin. Urheilun harrastus jo 9 12 vuoden iässä ennustaa vähäisempää metabolisen oireyhtymän esiintymistä aikuisiässä 21 vuotta myöhemmin. Liikunta nuorena ennustaa myös hyvää kuntoa aikuisena ja hyvä kunto vähentää työstressiä. Drop out voi olla liikunnallisen elämäntavan omaksumisen kannalta jopa haitallisempaa kuin urheiluun osallistumattomuus. Urheilun harrastamisen nuoruudessaan lopettaneiden liikuntaaktiivisuus oli aikuisena yhtä matalaa tasoa kuin niillä, jotka eivät olleet osallistuneet organisoituun liikuntaan lainkaan.ei ole samantekevää, miten nuorisourheilu hoidetaan. Liikunta & tiede 49 6 /

3 Aika paljon alkaa olla jo tutkimustietoa siitä, että liikunta, ja varsinkin pysyväisluontoinen ja intensiivinen liikunta kouluiässä ennustaa aktiivista elämäntapaa aikuisiässä (Telama ym. 2005; 2006; Telama 2009). Sen sijaan on kovin vähän luotettavaa tutkimustietoa siitä, miten varhaisen iän liikunta on yhteydessä fyysiseen tai henkiseen terveyteen aikuisiässä. Luotettavan tiedon lapsuuden liikunnan ja aikuisiän terveyden välisestä yhteydestä voi saada vain pitkäaikaisesta monitieteisestä seurantatutkimuksesta. Pitkäaikaisia, yli kaksikymmentä vuotta kestäviä, tutkimuksia, joissa myös liikunta on ollut mukana, on toistaiseksi toteutettu erittäin vähän. Yksi harvoista tällaisista on LASERI-tutkimus (Lasten ja Nuorten Aikuisten Sepelvaltimotaudin riskit (LASERI) -tutkimus, katso Tietoruutu 1). Lapsuuden ja nuoruuden liikunta ja urheilu luo pohjaa liikunnalliselle elämäntavalle Olemme jo aikaisemmin kertoneet siitä kuinka hyvin lapsuuden ja nuoruuden liikunta ennusta aikuisiän liikuntaa (Telama & Yang 2005; Telama, Yang &Hirvensalo 2007). Keskeisin tulos oli, että yhdellä kertaa nuoruudessa mitattu liikunta korreloi merkitsevästi aikuisiän aktiivisuuteen, mutta korrelaatio oli matala. Jos verrataan pysyvämpää, esimerkiksi kolme vuotta kestänyttä liikunta-aktiivisuutta ja aikuisiän liikuntaa, on yhteys huomattavasti voimakkaampi. Myös osallistuminen organisoituun nuorisourheiluun, ja varsinkin pysyväisluontoinen osallistuminen, ennusti erittäin hyvin myöhempää liikunnallista elämäntapaa. Urheiluharrastukseen liittyi myös sellainen mielenkiintoinen tulos, että urheilun harrastamisen nuoruudessaan lopettaneiden liikuntaaktiivisuus oli aikuisena yhtä matalaa tasoa kuin niillä, jotka eivät olleet osallistuneet lainkaan urheiluharrastuksiin nuoruudessaan (Telama ym. 2006). LASERI-projektissa on selvitetty sepelvaltimotaudin riskien syntymistä ja kehittymistä lapsuudesta aikuisikään ja liikunta on ollut yhtenä tärkeänä elämäntapatekijänä mukana lukuisissa analyyseissä. Yksi mielenkiintoisimmista ja merkittävimmistä viimeaikaisista tuloksista korostaa erityisesti lapsuuden liikunnan merkitystä. Tutkimuksessa selvitettiin, miten lapsuuden ja nuoruuden riskitekijät vuonna 1980 ovat yhteydessä kaulasuonen paksuuden (IMT) muutoksiin vuosien 2001 ja 2007 välillä. Kaulasuonen paksuutta ja varsinkin sen lisääntymistä pidetään sepelvaltiomotaudin alku- tai ennakko-oireena. Useiden lapsuuden riskitekijöiden kuten korkean LDL- kolesterolin, matalan HDL- kolesterolin ja korkean verenpaineen joukossa, vähäinen liikunta ja vähäinen hedelmien syönti valikoituivat monimuuttuja-analyysissä ainoiksi IMT:tä merkitsevästi ennustaviksi tekijöiksi. Johtopäätös oli, että kiinnittämällä huomiota elämäntapoihin, kuten liikuntaan ja ravintoon riittävän ajoissa jo kouluiässä, voidaan ehkäistä sepelvaltimotautia. (Juonala ym. 2010) LASERI -projektin liikuntatutkimusryhmä on keskittynyt selvittämään liikuntakäyttäytymisen kehittymistä elämän kaarelle lapsuudesta aikuisikään, erityisesti liikunnan pysyvyyttä, sen muutoksia ja liikuntaan vaikuttavia tekijöitä. Lisäksi olemme tutkineet myös sitä, miten lapsuuden liikunta ja urheilu ovat yhteydessä kahteen aikuisiän hyvinvoinnin ja terveyden kannalta tärkeään tekijään, työstressin koke miseen ja metabolisen oireyhtymän esiintymiseen. Meitä on kiinnostanut erityisesti se, että voisiko varhaisella liikunnalla olla yhteyttä aikuisiän terveyteen ja hyvinvointiin, ja miten mahdollinen yhteys on selitettävissä. Urheilevalla nuorella pienin metabolisen oireyhtymän todennäköisyys Metabolinen oireyhtymä voi ennakoida sekä kakkostyypin diabetesta että sydän- ja verisuonitautia. Laseritutkimuksessa on todettu metabolisen oireyhtymän lisääntyneen suomalaisten 24-vuotisiden aikuisten keskuudessa vuodesta 1986 vuoteen 2001 (Mattsson ym. 2007). Metabolista oireyhtymää on määritelty eri tavoin. Me käytimme eurooppalaisen tutkijaryhmän määrittelyä, jossa oireyhtymän kriteerinä on raja-arvon ylitys insuliinissa ja poikkeava arvo vähintään kahdessa muussa metabolisessa mittauksessa (Taulukko 1). LASERIn aineistossa oli tutkimuksen alkaessa vuonna 1980 kuusi ikäryhmää poikia ja tyttöjä, joista neljä vanhinta ryhmää 9-, 12-, 15- ja 18-vuotiaat otettiin mukaan tähän tutkimukseen, koska 3 6-vuotiailta ei kysytty urheiluun osallistumista. Vuoden 1980 urheilun harrastus luokiteltiin kolmeen luokkaan siten, että urheilijoita olivat ne, jotka osallistuivat urheiluseuran harjoituksiin vähintään kaksi kertaa viikossa ja osallistuivat vähintään piiritason kilpailuihin. Osallistujat kävivät seuran harjoituksissa korkeintaan kerran viikossa, mutta eivät juuri urheilukilpailuissa. Ulkopuolisia olivat ne, jotka eivät kuuluneet kahteen edellä mainittuun ryhmään. Urheiluun osallistuminen vuonna 1980 oli selvästi yhteydessä metaboliseen oireyhtymään vuoden 2001 kaikissa ikä-sukupuoliryhmissä (p<0.00). Eniten oli oireilijoita ei-urheilijoissa ja vähiten urheilijoissa. Merkittävää on, että urheilun harrastus jo 9 12 TAULUKKO 1. Metabolinen oireyhtymä eurooppalaisen tutkijaryhmän (EGIR) mukaan: Kohonnut insuliini ja vähintään kaksi seuraavista oireista: Korkea veren sokeri Korkea triglyseriini Korkea verenpaine Matala HDL-kolesteroli 6 Liikunta & tiede 49 6 / 2012

4 KUVIO 1. Metabolisen oireyhtymän riski aikuisiässä lapsuuden ja nuoruuden urheiluharrastuksen mukaan vuoden iässä ennustaa vähäisempää metabolisen oireyhtymän esiintymistä aikuisiässä 21 vuotta myöhemmin. ( Yang ym. 2009) Pitkäaikaisella urheilulla erityistä merkitystä Koska olimme havainneet, että aikuisilla erityisesti pitkäaikainen (9 vuotta) kestävä liikunta vähentää metabolisen syndroman esiintymistä (Yang ym. 2008), halusimme tutkia myös pitempiaikaisen nuorisourheilun yhteyksiä aikuisiän metaboliseen syndromaan. Jaoimme nuoret neljään ryhmään vuosien 1980 ja 1983 mittausten mukaan siten, että ne, jotka osallistuivat molemmilla kerroilla organisoituun urheiluun, nimettiin aktiiviurheilijoiksi, ja ne, jotka eivät osallistuneet vuonna 1980, mutta osallistuivat vuonna 1983, olivat aloittajia. Ne, jotka osallistuivat vuonna 1980, mutta eivät osallistuneet vuonna 1983, olivat lopettajia, ja ne, jotka eivät osallistuneet kumpanakaan vuonna, olivat ei-urheilijoita. Metabolista oireyhtymää mitattiin myös niin sanotulla riskipistemäärällä, jossa kaikki riskimuuttujat (ks. Taulukko 1) otettiin huomioon laskemalla muuttujien standardoidut (z) pistemäärät yhteen. Standardipistemäärän ja myös sen summan keskiarvo on nolla ja riski kasvaa kuviossa ylöspäin ja vähenee alaspäin. Kuviosta 1. nähdään, että metabolinen riski kasvaa lähes suoraviivaisesti siirryttäessä aktiiviurheilijoista aloittajien ja lopettajien kautta ei-urheilijoihin. Kaikissa ryhmissä ei-urheilijoiden riski on tilastollisesti merkitsevästi suurempi kuin aktiiviurheilijoiden riski. Lisäksi nuorempien miesten ja vanhempien naisten ryhmissä myös lopettajilla eli drop out-tapauksilla on merkitsevästi suurempi riski kuin pysyvillä urheilijoilla. Koska lapsuudessa havaitut sepelvaltimotaudin riskit, myös metabolinen oireyhtymä, ennustavat aikuisiän riskejä, on mahdollista, että yhteys nuorisourheilun ja aikuisiän metabolisen oireyhtymän välillä syntyy siitä, että ei-urheilijoilla on ollut jo varhaisella iällä metabolisen oireyhtymän suuntaista taipumusta, mikä jatkuu aikuisikään. Siksi se mitattiin myös lähtötasolla ja otettiin tilastollisesti huomioon analyyseissä. Tulos ei siitä muuttunut. Toinen selitys nuoruuden urheilun ja aikuisiän metabolisen oireyhtymän väliselle yhteydelle voisi olla se, että nuoruuden urheilu lisää aikuisiän liikuntaa, mikä puolestaan on yhteydessä metaboliseen syndromaan. Kun aikuisiän liikunta otettiin analyyseissä huomioon, yhteys oli edelleen merkitsevä. Passiivisuus altistaa myös työstressille Työhön liittyvä stressi on toiseksi yleisin työn aiheuttama terveysongelma. Työstressi voidaan määritellä, kuten LASERI -tutkimuksessa, työn psyykkisten vaatimusten ja työn hallintamahdollisuuksien suhteeksi. Stressi on kova, kun työn vaatimukset ovat suuret, mutta työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työhön ovat pienet. Jonkin verran on aikaisempia tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, että liikuntaa harrastavilla on vähemmän stressiä kuin liikunnallisesti passiivisilla. Pitkittäistutkimuksia liikunnan ja työstressin yhteyksistä on vähän. LASERI -tutkimuksen aikuisaineistossa todettiin, että liikunnallisesti aktiivinen kolmannes vuonna 1992 koki selvästi vähemmän työstressiä vuonna 2001 kuin liikunnallisesti passiivinen kolmannes. Vapaa-ajan liikunta siis ennusti työstressin tasoa yhdeksän vuotta myöhemmin. Pitkäaikaisen liikunnan ja sen muutoksen vaikutusten selvittämiseksi tutkittavat jaettiin sekä vuosien 1992 että 2001 mittausten mukaan pysyvästi aktiiveihin = aktiivinen sekä 1992 että 2001, aktiivisuutta lisänneisiin, aktiivisuutta vähentäneisiin ja pysyvästi passiivisiin. Työstressin taso 2001 oli erittäin selvästi Liikunta & tiede 49 6 /

5 ja merkitsevästi alhaisempi pysyvästi aktiiveilla kuin pysyvästi passiivisilla. Myös liikuntaa lisänneillä stressi oli vähäisempää kuin pysyvästi passiivisilla. Pysyvästi passiivisilla oli neljä kertaa suurempi toden näköisyys kokea stressiä kuin pysyvästi aktiivisilla. Liikunnan ja työstressin yhteys oli riippumaton henkilön iästä, koulutuksesta ja ammattiasemasta. (Yang ym. 2010a) Koska tulostemme mukaan lapsuuden ja nuoruuden liikunta ja urheilu ennustaa aikuisiän liikuntaa ja terveyttä, halusimme nähdä, onko nuorena paljon liikkuvilla myös työstressiä vähemmän kuin vähän liikkuvilla. Varhaisen iän liikunta vuonna 1980 ja varsinkin vuosien 1980 ja 1983 yhteenlaskettu liikunta oli yhteydessä vähäisempään työstressiin vuosina 2001 ja Tähän yhteyteen ei vaikuttanut ikä, koulutus eikä ammattiasema. Koska nuorena liikkuvat ovat myös aikuisiässä aktiivisempia, saattaisi selitys vähäiselle stressille löytyä aikuisiän liikunnasta. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita. Nuoruuden liikunnan ja aikuisiän stressin yhteys oli riippumaton aikuisiän liikunnasta. Sen sijaan, kun otettiin huomioon aikuisiän kunto, yhteys hävisi. Liikunta nuorena ennustaa hyvää kuntoa aikuisena ja hyvä kunto vähentää työstressiä (Yang ym. 2010b). Miten organisoitu nuorisourheilu ennustaa myöhempää työstressiä? Sitä varten nuoret jaettiin kuten edellä ensin neljään ryhmään: aktiiviurheilijat, aloittajat, lopettajat ja ei-urheilijat. Lisäksi jaoimme ei-urheilijat liikuntaindeksin mukaan aktiivisiin ja passiivisiin ei-urheilijoihin. Sekä miesten että naisten joukossa oli passiivisilla ei-urheilijoilla merkitsevästi enemmän työstressiä kuin aktiiviurheilijoilla. Miehillä yhteyttä selitti aikuisiän liikunta. Naisilla sen sijaan yhteys säilyi vaikka aikuisiän liikunta otettiin huomioon. Lisäksi naisten joukossa myös urheilun lopettaneilla oli merkitsevästi enemmän stressiä kuin aktiiviurheilijoilla (Yang ym. 2010b). Miksi varhaisen iän liikunta edistää aikuisiän terveyttä ja hyvinvointia? Koska tiedämme nuoruuden liikunnan ennustavan liikunnallista aikuisuutta, on yksinkertaisin selitys otsikon kysymykselle aikuisiän liikunta. Nuorena paljon liikkuvat ovat aktiivisempia myös aikuisena ja liikkuvat aikuiset jaksavat työssä paremmin, koke vat vähemmän stressiä ja ovat terveempiä. Useimmissa tapauksissa ei aikuisiän liikunta kuitenkaan selittänyt nuoruuden liikunnan tai urheilun ja myöhemmän hyvinvoinnin yhteyttä. Koska liikunta pitää yllä tai parantaa kuntoa ja kunto puolestaan vähentää sepelvaltimotautiriskiä ja auttaa jaksamaan työssä vähentäen stressiä, voi kunto selittää nuoruuden liikunnan ja aikuisiän hyvinvoinnin yhteyttä. Tämän pystyimmekin osoittamaan LASERIssa pienellä näytteellä. Selitysmalli on siis seuraava: nuoruuden liikunta lisää aikuisiän liikuntaa ja sitä kautta myös kuntoa mikä edistää terveyttä ja hyvinvointia aikuisiässä. Se, että nuoruuden liikunnan ja aikuisiän hyvinvoinnin välillä ei aina löydy suoraa yhteyttä, ei suinkaan vähennä nuoruusiän liikunnan merkitystä aikuisiän terveyden kannalta. Toinen asia on, jos voidaan osoittaa, että jokin kolmas tekijä on yhteydessä molempiin ja selittää nuoruuden liikunnan ja aikuisiän hyvinvoinnin yhteyden. Selvitimme LASERIssa myös mahdollisten kolmansien tekijöiden vaikutusta. Esimerkiksi kodin sosioekonominen status on yhteydessä nuorten liikuntaan ja myös aikuisiän sosiaaliseen asemaan, mikä puolestaan on yhteydessä aikuisiän liikuntaan. Tutkittavien sosiaalinen asema aikuisiässä ei kuitenkaan selittänyt nuoruuden liikunnan ja aikuisiän hyvinvoinnin yhteyttä. Sen sijaan johtavuudeksi kutsuttu luonteen piirre osoittautui ainakin osittain tällaiseksi kolmanneksi tekijäksi. Johtavuudella tarkoitetaan kilpailunhaluisuutta, suosiota toveripiirissä, taipumusta tulla usein valituksi johtajaksi, halua voittaa sekä monina harrastuksina ilmenevää aktiivisuutta (Hintsa & Hintsanen 2011). Koska johtavuuden on todettu korreloivan sekä nuoruuden liikuntaan (Yang ym. 1998) että aikuisiän työstressiin (Hintsa ym.2010), voisi johtavuus olla nuoruuden liikunnan ja aikuisiän työstressin yhteyttä selittävä tekijä. Eli tietynlaiset ihmiset hakeutuvat tietynlaisiin toimintoihin, kuten urheiluun, ja reagoivat työhön tietyllä tavalla. Toisaalta tutkimustuloksemme ovat osoittaneet, että liikunnan ja johtavuuden yhteys voi olla kaksisuuntainen. Toisin sanoen osallistuminen liikuntaan, var- Lasten ja Nuorten Aikuisten Sepelvaltimotaudin riskit (LASERI) -tutkimus Lasten ja Nuorten Aikuisten Sepelvaltimotaudin Riskit (LASERI) -tutkimus on monitieteinen projekti, jossa vuonna 1980 mitattiin kaikki yleisimmät sepelvaltimotaudin riskitekijät 3-, 6-, 9-, 12-, 15-, ja 18-vuotiailta (n = 3596) lapsilta ja nuorilta. Mittaukset on toistettu heille vuosina 1983, 1986, 1989, 1992, 2001, 2007 ja Tutkimusta ovat olleet toteuttamassa kaikki viisi yliopistollista lastenklinikkaa ja lukuisia muita yliopistollisia laitoksia edustaen muun muassa psykologiaa, ravitsemustiedettä ja genetiikkaa. Liikunta on ollut mukana kaikissa mittauksissa. Liikunnan osuudesta ovat vastanneet Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitos ja LIKES-tutkimuskeskus. Tutkimuksen koordinaattoreita ovat professorit Olli Raitakari ja Jorma Viikari Turun yliopistosta. 8 Liikunta & tiede 49 6 / 2012

6 sinkin pitkäaikainen osallistuminen organisoituun urheiluun näyttää vahvistavan johtavuutta (Yang ym. 2010) mikä puolestaan on eduksi stressin sietämisen kannalta. Pitkäaikaisesta harrastamisesta eniten terveyshyötyjä Drop outin haitat osallistumattomuuttakin suurempia Tuloksemme viittaavat siihen, että erityisesti pitkäaikainen osallistuminen intensiiviseen liikuntaan on yhteydessä myöhempään liikunnalliseen elämäntapaan ja terveyteen. Pitkäaikainen osallistuminen voi olla omatoimista liikunnan harrastusta, mutta parhaiten pitkäaikainen intensiivinen liikunta näyttää toteutuvan osallistumisessa organisoituun urhei luun. Koska ohjattu toiminta tapahtuu yleensä tiettyinä aikoina, se on säännöllistä ja sen vuoksi se myös muistetaan hyvin, mikä on tärkeää kyselytutkimuksessa. Pitkäaikaisen urheiluun osallistumisen vastakohta näyttää olevan urheilusta poisjäänti eli drop out. Urheilujärjestöt pahoittelevat drop outia, katoavien harrastajien ja mahdollisten tulevien kykyjen menettämisen vuoksi. Meidän havaintomme osoittavat lisäksi sen, että lyhytaikainen osallistuminen ja sitten poisjäänti urheilusta voi olla liikunnallisen elämäntavan ja myöhemmän terveyden kannalta haitallista ja jopa haitallisempaa kuin urheiluun osallistumattomuus. Julkisessa keskustelussa on lisäksi tuotu esiin, että kilpaurheilun harrastaminen saattaa kehittää selviytymisstrategioita stressitilanteisiin, joita voivat olla loukkaantumiset, valmentajien tai vanhempien painostus ja virheet urheilusuorituksissa. Tämä saattaa parantaa kognitiivista kyvykkyyttä kestää työelämän stressitilanteissa. Tulostemme merkitystä lisää se, että vastaavia monitieteisiä pitkän ajan seurantatutkimuksia on tehty kovin vähän. Kaiken kaikkiaan lapsuuden ja nuoruuden liikunnan yhteys aikuisiän terveyteen ja hyvinvointiin näyttää Laserin tulosten mukaan varsin selvältä. Tämä on jälleen uusi muistutus siitä, että lasten ja nuorten liikuntaan kannattaa satsata ja siitä, että ei ole samantekevää, miten nuorisourheilu hoidetaan. RISTO TELAMA, LitT Liikuntapedagogiikan emeritusprofessori Jyväskylän yliopisto ja LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: XIAOLIN YANG, LitT Tutkija LIKES-tutkimuskeskus Sähköposti: MIRJA HIRVENSALO, LitT Professori (ma). Jyväskylän yliopisto Sähköposti: KIRJALLISUUS Hintsa, T. & Hintsanen, M. Ovatko työstressin juuret lapsuudessa? Teoksessa P. Pietikäinen (toim.) Työstä, jousta ja jaksa, työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. 2011, Hintsa, T. Hintsanen, M. Jokela, M. Elovainio, O. Raitakari, O. Keltikangas-Järvinen, L. The influence of temperament on longterm job strain and its components. Rhe Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Personality and Individual Differences. 2010, 49, oli05 Juonala, M., Viikari, J. Kähönen, M.,Taittonen, L., Laitinen, T., Hutri-Kähönen, N., Lehtimäki, T., Jula, A., Pietikäinen, M., Jokinen, E., Telama, R., Räsänen, L., Mikkilä, V., Helenius, H., Kivimäki, M. & Raitakari, O. (2010) Life-time risk factors and progression of carotid atherosclerosis in young adults. The Cardiovascular Risk in young Finns Study. European Heart Journal, 31,14, Telama, R. Yang, X. Viikari, J. Välimäki, I. Wanne, O. & Raitakari, O. (2005) Physical activity from childhood to adulthood. A 21-year tracking study. American Journal of Preventive Medicine28,3, Telama, R. & Yang, X. (2005) Liikunnallinen elämäntapa, mutta miten? Liikunnanopettaja 2, Telama, R. Yang, X. Hirvensalo, M.& Raitakari, O. (2006) Participation in organised sport as predictor of adult physical activity; a 21-year longitudinal study. Pediatric Exercise Science, 17, Telama, R. Yang, X & Hirvensalo M. (2007) Nuorisourheilusta vauhtia aktiiviseen elämäntapaan. Liikkuva lapsi, 1, Telama, R. (2009) Tracking of physical activity from childhood to adulthood; A review. Obesity Facts, The European Journal of Obesity, 3, Yang, X., Telama, R., Keltikangas-Järvinen, L. & Räikkönen, K. (1998). Type A- behaviour as a determinant of participation in physical activity and sport among adolescent. European Physical Education Review 4(1), Yang, X. Telama, R. Leino, M. & Viikari, J. (1999) Factors explaining physical activity of young adults; the importance of early socialization. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports, 9, Yang, X., Telama, R., Keltikangas-Järvinen, L. & Räikkönen, K. (1998). Type A- behaviour as a determinant of participation in physical activity and sport among adolescent. European Physical Education Review 4(1), Yang, X. & Telama, R. (2006) Nuorten aikuisten liikunnan taustatekijät. Kipinät, tietoa ja kokemuksia terveysliikunnasta, LIKEStutkimuskeskus, 1, Yang, X., Telama, R., Hirvensalo, M., Mattson, N., Viikari, J. & Raitakari, O. (2008) The longitudinal effects of physical activity history on metabolic syndrome. Medicine & Science in Sports & Exercise 40,8, Yang, X., Telama, R., Hirvensalo, M., Viikari, J. & Raitakari, O. (2009) Sustained participation in youth sport decreases metabolic syndrome in adulthood. International Journal of Obesity, doi: /ijo Yang, X., Telama, R., Hirvensalo, M., Hintsa, T., Pulkki-Råback, L., Hintsanen, M., Keltikangas-Järvinen, L., Viikari, J. & Raitakari, O. (2010) Leadership component of Type A behavior predicts physical activity in early midlife. International Journal of Behavioral Medicine, DOI /s Yang, X., Telama, R. Hirvensalo, M., Hintsanen, M., Pulkki-Råback, L., Viikari, J. (2010) The Benefits of sustained leisure time physical activity on job strain. Occupational Medicine, 60, Liikunta & tiede 49 6 /