Nummen koulun toimintasuunnitelma



Samankaltaiset tiedostot
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Nummen koulu toimii lukuvuonna kolmessa toimipisteessä Ahvenistolla, Seminaarilla ja Hirsimäessä.

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Koulun työaika perusopetuksessa LUKUVUOSI Syyslukukausi 2012 (88 työpäivää) (ti) koulu alkaa

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

Kalkkisten koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

koulun nimi Valmistava opetus

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Opetushenkilöstö Punkaharju

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Opetus ja opetusjärjestelyt

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/ Lukuvuosi _ R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Arviointi ja kehittäminen

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

LUKUVUOSISUUNNITELMA Liite 2 Kirkonkylän koulu

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

Metsokankaan yhtenäisperuskoulu

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Luokka A

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

Neuropsykiatrinen valmennus osana kolmiportaista tukea

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Sepänmäen koulu

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Perusopetuksen laatukysely 2019

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Huoltajakyselyn tulokset: Sepon koulu. Kevät 2018 N = 147

Perusopetuksen laadun huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Arviointi ja kehittäminen

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PARKANON YHTENÄISKOULU

Oppilas opiskelee oppiaineittain Oppilaalla on yksilöllistettyjä oppimääriä

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

Lukuvuonna tehdyt OPS-muutokset:

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

SIJOITETUJEN LASTEN TUKEMINEN OPPIMISESSA JA KOULUNKÄYNNISSÄ- UNELMIA ONNISTUMISISTA

Transkriptio:

Nummen koulun toimintasuunnitelma Lukuvuosi 2013-2014

TOIMINTASUUNNITELMA : Nummen koulu TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITELY Opettajien kokouksessa: 3.9.2013 Oppilaskunnan kokouksessa: 2.9.2013 Vanhempainyhdistyksen kokouksessa: 5.9.2013 Koulun työaika lukuvuonna 2013-14 LUKUVUOSI 2013 2014 Syyslukukausi 2013 (90 työpäivää) 12.8.2013 (ma) koulu alkaa 14. 20.10.2013 (ma-su, vko 42) syysloma 21.12.2013 (la) viimeinen koulupäivä 22.12.2013 1.1.2014 (su-ke) joulun ajan vapaa Kevätlukukausi 2014 (97 työpäivää) 2.1.2014 (to) koulu alkaa 24.2. 2.3.2014 (ma-su, vko 9) talviloma 18. 21.4.2014 (pe-ma) pääsiäisloma 2.5.2014 (pe) vapun jälkeinen vapaapäivä 31.5.2014 (la) lukuvuosi päättyy

1. KOULUN KEHITTÄMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.1. Koulun kehittämissuunnitelma Visio Nummen koulussa on hyvä opiskella ja tehdä töitä ajanmukaisessa oppimisympäristössä Tavoitteet - Turvataan kaikille tasapuoliset oppimisen edellytykset - Koulun arvoihin ja toimintatapoihin sitoudutaan - Koulun monipuolinen kehittäminen Vahvuudet - Yhteisöllisyys - Sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö - Kodin ja koulun yhteistyö - Laadukas opetus Kehittämiskohteet - Kiireen vähentäminen - Resurssien kohdentaminen - Kannustavien palkitsemiskäytänteiden löytäminen Arvot Nummen koulun arvot ovat työnteon arvostaminen, turvallisuus, kannustaminen sekä vastuu toisesta ja itsestä. Nämä arvot näkyvät arjessa OIKEAna asenteena. Olen oikeudenmukainen Itseeni luotan Kaveria kannustan Erilaisuutta arvostan Aina yritän

1.2. Suunnitelma tavoitteiden saavuttamisen etenemisestä, mittaamisesta ja arvioinnista Toimenpiteet tavoitteiden, kehittämiskohteiden saavuttamiseksi ja vahvuuksien ylläpitämiseksi. Seurantasuunnitelma. Edellä mainittujen toteutumista arvioidaan asiakastyytyväisyys-, työhyvinvointi-, kiusaamisen vastaisen- ja itsearviointi -kyselyjen avulla sekä kehityskeskusteluissa. TAVOITTEET Turvataan kaikille tasapuoliset oppimisen edellytykset -Luokkahuoneet, tekniset laitteet ja opetusvälineistö ovat ajan tasalla -Opetussuunnitelman ja toimintasuunnitelman päivittäminen tarpeen mukaan -Koulun tuntikehyksen ja resurssien jakamisen perusteet tukevat tasapuolisuutta -Laadukas opetus ja sitä tukeva arviointi Koulun arvoihin ja toimintatapoihin sitoudutaan -Koko koulu ohjaa oppilaita ja uusia henkilöitä -Ohjeistukset, perehdyttämiskansiot ym. ovat ajan tasalla -Säännöt, toimintatavat ja arvot käydään läpi oppilaiden kanssa OIKEA ASENNE -Koko henkilökunta puuttuu heti sääntörikkomuksiin, huonoon käytökseen, kiusaamiseen ja meluamiseen -kiinnitetään huomiota ruokalakäyttäytymiseen ja tervehtimiseen Koulun monipuolinen kehittäminen -Vanhempainyhdistys, vanhemmat, luokkatoimikunnat, oppilaskunta ja koko henkilökunta ovat mukana koulun kehittämisessä ja suunnittelussa -Kouluttautuminen, tiedon jakaminen ja yhteistyö ovat pohja oppivan organisaation toiminnalle ja toimintatapojen päivittämiselle VAHVUUDET Yhteisöllisyys -Oppilaskunta osallistuu koulun toiminnan suunnitteluun ja yhteisten tapahtumien järjestämiseen -Järjestetään monipuolista TYHY-toimintaa henkilökunnalle -Juhlat, tapahtumat ja koulun edustaminen vahvistavat Nummen ME-henkeä -Koulussamme on vahva puuttumisen ja välittämisen ilmapiiri -Yhteisesti sovitut säännöt ja toimintatavat tukevat yhteisöllisyyttä Sitoutunut ja motivoitunut henkilöstö - Yhteisöllisyys edistää sitoutumista koulun toimintaan -Henkilökuntaa tuetaan työssä ja kehittymisessä -Tehtäviä ja vastuuta jaetaan osaamisen ja vahvuuksien mukaisesti

-Johtamiskulttuuri on selkeä ja kuunteleva -Koulussamme on kannustava ilmapiiri Kodin ja koulun yhteistyö -Wilma toimii pääasiallisena ja monipuolisena yhteydenpitovälineenä -Vanhemmat osallistuvat koulun toimintaan tapahtumien, vanhempainyhdistyksen ja luokkatoimikunnan kautta -Vanhempainiltoja ja keskusteluja järjestetään säännöllisesti -Muut sidosryhmät osallistuvat kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön (IP-kerho ym) Laadukas opetus -Henkilökunnan osaamista pidetään yllä kouluttautumisella ja tiedonjakamisen kulttuurilla -Henkilökunnan osaaminen hyödynnetään -Yhteistyö on suunnitelmallista -Työnteon ilmapiiri on kannustava ja innovatiivinen KEHITTÄMISKOHTEET Kiireen vähentäminen -Työtehtävät ja resurssien jakaminen suunnitellaan yhteistyössä -OPS ohjaa työskentelyä -Opetusmateriaalia käytetään valikoidusti uusia opetusmenetelmiä hyödyntäen -Toimintasuunnitelmassa kuvataan keskeiset tavoitteet ja tapahtumat lukuvuodelle Resurssien kohdentaminen -Tuntikehyksen jakaminen pedagogisin perustein -Työjärjestykset laaditaan yhteistyössä -3-portaisen tuen toimintaa organisoidaan ja kehitetään -Työtehtävien hoitamista tuetaan sisäisin järjestelyin Kannustavien palkitsemiskäytänteiden löytäminen -Henkilökohtainen lisä -Kertakorvaus -Materiaalipalkinnot -Joustavat työjärjestelyt 1.3. Arviointi koulun toiminnasta ja tavoitteiden saavuttamisesta lukuvuotena 2012-13. TUEN TIIMI (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013: Kolmiportainen tuki ja Kiusaamisen ehkäisy)

Nummen koulussa oli melkein koko lukuvuoden kolme ohjaajaa pääkoululla ja yksi Hirsimäessä, tämä mahdollisti sovituissa aikatauluissa ja lukujärjestyksissä pysymisen sekä joustavat ratkaisut arjessa. Palkitukset luokka-asteittain ovat olleet toimivia. Erityisopettajan vaihdos on tuonut omat haasteensa ja toisaalta mahdollisuudet kehittää vanhoja käytänteitä ja ottaa käyttöön uusia toimintamalleja. Resurssiopettajien hyöty on koulussamme huomattava, resurssiopettajien työpanosta on käytetty sekä yhteisopettajuuteen että pienryhmäopetukseen. Yhteisopettajuutta on tarpeen joltain osin tehostaa ja lisätä yhteistä suunnitteluaikaa. Lukuvuoden aikana resursseja on suunnattu uudelleen tarpeen mukaan, niin ohjaajien, resurssiopettajien kuin erityisopettajankin osalta. Kiva-koulu, Verso-toiminta Kiva-tiimi on lukuvuonna 2012-2013 hoitanut tapaukset, joissa tapauksen selvittely on vaatinut aikuisen apua. Verso-toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin, vertaissovittelijat ovat ottaneet tehtävänsä innokkaasti vastaan ja hoitaneet kevään aikana 26 tapausta. Verso-toiminnassa kehittämisen kohteita ovat aikatauluissa pysyminen ja arjen toimintamallien kehittäminen Nummen koulun Oikea asenne-arvot välittyvät henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien välisessä vuorovaikutuksessa LUOKKAYHTEISTYÖ (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013: Luokkayhteistyö) Nummen koulussa tehdään yhteistyötä pääsääntöisesti luokka-asteittain ja usein myös yli luokkarajojen. Kummitoimintaa on kaikilla luokilla. Resurssiopettajat ja erityisopettajat mahdollistavat samanaikaisopetuksen. Palkkituntien (saman oppiaineen tunnit samaan aikaan) avulla myös luokanopettajat voivat jakaa opettajuutta, jolloin oppilaat voidaan ryhmitellä eri tavoin. TIIMITYÖ (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013: Tiimityö) Koulussamme toimii luokka-astetiimit (1-2,3-4 ja 5-6). Jokaisella luokka-astetiimillä on vetäjä, joka vastaa tiimin toiminnasta. tiimien vetäjät yhdessä rehtorin kanssa muodostavat koulun johtoryhmän. Johtoryhmä kokoontuu n. kerran kuussa. Johtoryhmässä valmistellaan koulua koskevia tehtäviä ja asioita tiimien käsittelyyn. Tiimien vetäjät tuovat luokka-astetiimien esille nostamia asioita johtoryhmän käsittelyyn/huomioon. Tiimit kokoontuvat tarpeen mukaan 1-2 kertaa kuukaudessa. Koulun itsearvioinnissa (kevät 2013) opettajien välinen yhteistyö on arvioitu toimivan erittäin hyvin (4,6, asteikolla 1-5). Opettajakunta on myös kokenut tietävänsä hyvin, miten koulun johtoryhmä työskentelee (4,2). kehityskeskusteluissa

(henkilökunta ja rehtori) luokka-astetiimien ja johtoryhmän toimintaa on pidettä erittäin hyvänä. COMENIUS-KYSELYN PROSENTIT (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013:comenius) 46% opettajista oli sitä mieltä, että oppilaat ovat hyötyneet Comenius-projektista "paljon" tai "erittäin paljon. 50% koki, että oppilaat ovat hyötyneet "jonkin verran". 48% opettajista oli sitä mieltä, että opettajat ovat hyötyneet Comenius-projektista "paljon" tai "erittäin paljon". 43% opettajista koki hyötyneensä projektista "jonkin verran". 79% opettajista piti Comenius-projektia "ei lainkaan raskaana" tai "sopivan verran haastavana". 100% opettajista (kaikki vastanneet) oli valmiita ottamaan osaa Comenius-projektiin joskus tulevaisuudessa. ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013:opetustoimen määrittelemät arvioinnin kohteet) Nummen koulun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin 4.-14.4.2013. Kaikkien vastausten keskiarvo asteikolla 1-5 oli 4,2. Tulosta voidaan pitää erinomaisena. Korkeimman arvion sai kannustaminen hyvien tapojen noudattamiseen (4,5). Alimman arvosanan sai työrauha luokassa (3,8). Avoimen palautteen perusteella Wilmaa pidettiin hyvänä ja toimivana yhteistyövälineenä ja muutoinkin yhteistyö koulun ja opettajien kanssa koettiin hyväksi (4,3 ja 4,4). Kyselyn tulosten pohjalta lukuvuoden 2013-2014 tavoitteiksi asetettiin mm. tasapuolisten oppimisedellytysten turvaaminen ja koulun arvoihin ja toimintatapoihin sitoutuminen. Vahvuudeksemme voimme todeta mm. yhteisöllisyyden ja yhteistyön koulun ja kodin välillä. TYÖHYVINVOINTIKYSELY (Arviointisuunnitelma lukuvuodelle2012-2013:opetustoimen määrittelemät arvioinnin kohteet) Nummen koulun työhyvinvointikysely toteutettiin 11.-28.2.2013. Kyselyn perusteella Nummen koulu on viihtyisä työyhteisö. Asteikolla 1-5 työyhteisen ilmapiiri arvioitiin 4,9 ja 100% vastanneista suosittelisi Nummen koulua tuttaville työpaikaksi. Kehittämisen kohteita ovat sisäinen tiedonkulku (4,2) ja perehdyttämisestä huolehtiminen (4,1). Esimiestyöskentelyä pidettiin hyvänä (k.a. 4,4). Jokainen kyselyyn vastannut opettaja on käynyt etukäteen suunnitellun kehityskeskustelun esimiehen kanssa. Henkilökunta kokee työtehtävät mielekkäiksi (4,4), mutta toivovat parannusta mm. työergonomiaan ja työn ja yksityiselämän

yhteensovittamiseen. Yli puolet vastaajista kokivat, että heillä ei ole aina riittävästi aikaa työtehtävien suorittamiseen. Työnantajan toivotaan myös kehittävän kannustavia palkitsemistapoja (3,3). Omat voimavarat ja jaksaminen koettiin hyväksi (4,2) ja työyhteisön sosiaalisen pääomamittarin tulos oli erinomainen (4,5). Kyselyn tulosten perusteella lukuvuoden 2013-2014 kehittämiskohteiksi asetettiin mm. kiireen vähentäminen, resurssien kohdentaminen ja kannustavien palkitsemiskäytänteiden löytyminen. vahvuudeksemme voimme todeta yhteisöllisyyden ja sitoutuneen ja motivoituneen henkilökunnan. 1.4. Arviointisuunnitelma lukuvuodelle 2013-14 Oppilasarvioinnin toteutus ja aikataulu Nummen koulussa 1. Arviointikeskustelut - opettaja-oppilas-vanhempi (loka-helmikuu) - ekaluokkalaisten tutustumiskeskustelut : opettaja-vanhempi (elo-syyskuu) - yläkoulun nivelvaihe 6.lk kevät 2. Oppilaan itsearvionnit - arviointikeskustelu, oppilas-huoltaja-opettaja, loka-helmikuun välisenä aikana - arviointilomake keskustelun pohjana - oppilaat tekevät itsearviointia pitkin lukuvuotta 3. Erityiopettajan suorittama arviointi - Allu-testit - sanelut - Lukimat- testi 1. ja 2. luokkalaisille 2-3- kertaa vuodessa 4. Valtakunnalliset kokeet, 6 lk:n keväällä - englanti - matematiikka - äidinkieli 5. Todistukset - väliarviointi syyslukukauden päättyessä, käytetään kaupungin yhteistä todistuspohjaa - lukuvuosiarviointi lukuvuoden lopussa, kaupungin yhteinen todistuspohja -1.-4.-luokilla sanallinen arviointi

-5.-6.-luokilla numeroarviointi Arvioinnin perusteena ovat oppilaan jatkuva näyttö, itsearviointi, kokeet, projektit ja muut tuotokset. Koulun toiminnan arviointi - asiakastyytyväisyyskysely (maaliskuu) - työhyvinvointikysely (tammi-maaliskuu) - kehityskeskustelut (marras-helmikuu) - koulun itsearviointi (tammi-huhtikuu) - kiusaamiskysely (kevät) 2. KOULUN TOIMINTAKULTTUURI 2.1. Hallintorakenteet Nummen koulussa tehtäviä on jaettu tiimeittäin, vastuualueittain ja erityistehtäväalueittain Johtoryhmään kuuluvat: Mika Seppänen (rehtori), Jorma Rupponen (vararehtori), Katariina Saarinen, Susanna Aartolahti-Tikkanen sekä tarvittaessa edustaja Hirsimäestä tai asiantuntijavierailija. Johtoryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Johtoryhmän tehtävät ja jäsenten tehtävien jako: -Johtoryhmän jäsenet toimivat luokka-astevastuuhenkilöinä, jotka kutsuvat kokoon oman ryhmänsä. Vastuuhenkilö vie johtoryhmän asiat tiedoksi ja tuo luokka-astetiimiltä viestiä johtoryhmään, käynnistää sovittavat tehtävät ja toimii luokka-astetiimin puheenjohtajana. 1.-2.-luokat Katariina Saarinen 3.-4.-luokat Susanna Aartolahti-Tikkanen 5.-6.-luokat Jorma Rupponen -Johtoryhmä käsittelee kentältä tulleita kysymyksiä, ongelmia ja toiveita. -Johtoryhmä valmistelee asioita kokouksiin ja luokka-astetiimiin käsiteltäviksi / jatkotyöskentelyyn. -Johtoryhmä linjaa asioita sekä tekee koulun toiminnan visiointia ja suunnittelua lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Luokka-astetiimin tehtävänä: -Yhteisten linjausten, suunnitelmien, opetusjärjestelyjen, toimintatapojen, OPSin ja toimintasuunnitelman kehittäminen ja jalkauttaminen käytäntöön.

-Luokka-astekirjasarjojen pohdinta ja mahdollinen yhteistyö tarviketilauksissa sekä hankinnoissa. -Kehittämisajatusten, ideoiden, puutteiden ja ongelmien käsittely sekä niiden tuominen johtoryhmään tai vastuuhenkilölle tiedoksi. -Sopia tiettyihin koulutuksiin lähtijöistä ja kuinka tieto/taito jaetaan luokka-astetiimissä. Lisäksi opettajat kokoontuvat vuosiluokittain. Vuosiluokkatiimin tehtävänä on: -Suunnitella yhdessä lukuvuotta ja kursseja sekä tehdä tiivistä yhteistyötä opetuksen järjestämisessä. -Kehittää/kokeilla uusia toimintatapoja yhteistyön lisäämiseksi -Hoitaa tapahtumakalenterista valitsemiaan tapahtumia 1/lukuvuosi. Muita tiimejä: VERSO- ja Kiva-tiimi, kielitiimi, kuvistiimi, liikuntatiimi, musatiimi, Hirsimäki, aineryhmätiimit, käsityötiimit Johtaminen -Rehtorin ollessa estyneenä, talon toiminnasta vastaa vararehtori. Vararehtorin ollessa estyneenä, vastuu siirtyy johtoryhmän virkavuosiltaan vanhimmalle jäsenelle. Tämän ollessa estyneenä vastuu siirtyy virkavuosilta toiseksi vanhimmalle jäsenelle. -Johtoryhmän jäsenten ollessa estyneenä, rehtori/palvelujohtaja nimeää opettajakunnasta vastuuhenkilön. 2.2. Henkilöstö Nummen koulussa henkilökunnalle on jaettu erityistehtäviä ja vastuualueita. Jokainen huolehtii oman vastuualueensa kehittämisestä, toiminnasta, tiedottamisesta ja koulutuksen tarjoamisesta. Lisäksi henkilökunta on jaettu tiimeihin. Tiimit huolehtivat annetuista tehtävistä kts. 2.1. Kehittämiskeskusteluissa olemme nostaneet jokaiselle omat kehittämisalueensa ja koulutustarpeensa. Koulutusta tarjotaan painottaen koulun tavoitteiden ja kehittämissuunnitelman toteutumista. Lisäksi luokka-astetiimit päättävät ketä tiimistä lähetetään tiettyihin koulutuksiin ja kuinka tieto/taito tiimissä jaetaan. VESO-koulutuksia järjestetään lukuvuoden aikana koulun sisällä sekä lännen alueen koulujen kesken. Tiimiorganisaation sekä yhteistyön tarkoituksena on lisätä koulun toimivuutta ja sitä kautta työhyvinvointia. Selkeät toimintatavat, ohjeistukset ja tiedottaminen vähentävät

kuormittavuutta. Lisäksi lukuvuoden aikana on tarjolla henkilökunnalle TYHY-toimintaa, pedagogisia kahviloita, työnohjausta ja oppilahuollollista tukea. 2.3. Oppilaat, osallisuus ja vaikuttaminen Oppilaskunta Oppilaskunta valitaan luokkakohtaisilla vaaleilla kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitukseen valitaan mahdollisuuksien mukaan kaksi oppilasta jokaiselta luokalta lukuun ottamatta ensimmäisiä luokkia. Vaalit toimitetaan vuosittain marraskuun kuluessa. Tammikuun alussa oppilaskunnan hallitus järjestäytyy ja laatii toiminnalleen pelisäännöt ja vuosisuunnitelman. Toiminnan pääpaino on oppilaskunnan kokouksissa ja oppilaiden ideoimassa toimikuntatyöskentelyssä, joka näkyy erilaisten yhteisöllisten tapahtumien järjestämisenä koulussa. Laajimpia oppilaskunnan organisoimia tapahtumia ovat vuosittain olleet ekaluokkalaisten tervetulotapahtumat elokuussa ja rehtorin kyselytunti. Oppilaskunta tekee yhteistyötä vanhempainyhdistyksen kanssa. Oppilaskunnan edustaja osallistuu tarpeen mukaan vanhempainyhdistyksen kokouksiin. Muita yhteistyökumppaneita ovat Hämeenlinnan osallisuuskoordinaattori, nuorisofoorumi, rehtori, opettajakunta ja muu koulun henkilökunta. Puheenjohtajana vuonna 2013 toimii Kaisa Lähteenmäki ja ohjaavana opettajana Virpi Mikkonen Keväällä 2013 aloitettua Verso-toimintaa käytetään edelleen oppilasvaikuttamisen keinona. Oppilaiden osallistuminen koulun toimintaan -oppilaskuntatoiminnan kautta -5. luokkien oppilaat toimivat ruokalan järjestäjinä henkilökunnan apuna -kestävän kehityksen suunnitelman mukaisesti jokaisella luokka-asteella on oma tehtävä ympäristöstä huolehtimisessa -4.-6.-luokkien oppilaat toimivat pienempien oppilaiden kummeina -oppilaat osallistuvat koulun kerhotoiminnan, juhlien ja tapahtumien suunnitteluun ja toteuttamiseen -oppilaat edustavat koulua kaupungin liikuntatapahtumissa yms. -oppilaat arvioivat koulun toimintaa Vertaissovittelu (VERSO)

Nummen koulussa on käytössä vertaissovittelu (VERSO) oppilaiden välisten ristiriitatilanteiden käsittelyyn. VERSO eli vertaissovittelu on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tarjoaa vaihtoehtoisen ja vapaaehtoisen tavan ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulun arkipäivässä. Sovittelulla puututaan mieltä pahoittavaan toimintaan mahdollisimman varhain. Sovittelu on asianosaisille vapaaehtoista ja kaikki selvittelyä vaativat tapaukset voidaan tarvittaessa siirtää takaisin opettajan käsiteltäväksi. Osa selvittelyistä hoidetaan edelleen alusta alkaen aikuisjohteisesti opettajan harkinnan mukaan. Vertaissovitteluoppilaat ovat saaneet asiaankuuluvan koulutuksen ja samaiseen koulutukseen osallistuneet koulumme aikuiset toimivat verso-sovittelijoiden ohjaajina. Vertaissovittelukoulutukset jatkuvat lukuvuoden 2013-2014 aikana. 2.4. Kasvatuskumppanuus VANHEMMAT Luokat pitävät vähintään yhden vanhempainillan lukuvuodessa. Opettajat käyvät arviointisuunnitelmassa mainitut kehittämiskeskustelut. Yhteydenpitoa koteihin hoidetaan Wilman, sähköpostin, reissuvihkon ja puhelimen välityksellä. Vuosittain järjestetään koulun juhlia ja muita tapahtumia, joihin vanhemmat ovat tervetulleita. Kouluterveydenhoitaja on tavattavissa pääkoululla 4 päivänä viikossa, Hirsimäessä tarvittaessa. OPPILASHUOLTO Oppilashuoltotyöryhmän, kouluterveyden hoidon ja muun oppilashuollon järjestäminen: Oppilashuoltotyön tarkoituksena Nummen koulussa on auttaa kaikkia oppilaita selviytymään koulunkäynnistä ja koulutyöstä. Samalla se tukee opettajien ja muun henkilöstön työskentelyä sekä koulun ja kodin välistä yhteistyötä. Kun joku kouluyhteisön jäsenistä tai vanhemmista (tavallisimmin) luokan oma opettaja tuo jonkin asian OHR:ään, mietitään yhdessä toimenpiteitä oppilaan koulunkäyntiin ja oppimiseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi ja koulunkäynnin tukemiseksi. Oppilashuoltoryhmässä sovitaan vastuuhenkilö. Seuraavassa OHRkokouksessa pyritään tarkistamaan, onko asiassa edetty ja seuraamaan toimenpiteiden toteutumista. Jos oppilaalla on yleisen tuen oppimissuunnitelma ja hän tarvitsee tehostettua tukea, asia tuodaan OHR:ään. Myös kaikki erityistä tukea tarvitsevat oppilaat käsitellään OHR:ssä. Oppilashuoltotyöryhmän sidosryhmiä ovat päiväkodit, perheneuvola, sosiaalitoimisto (Alvariperhetyö), Ankkuri (poliisi ja sosiaalipuolen edustus nuorten rikosasioidenselvittämisessä ja ennalta ehkäisyssä) ja Toppari-tiimi.

Tulevana lukuvuonna OHR kokoontuu tiistaisin kerran kuukaudessa (tarvittaessa useammin ja pienemmällä kokoonpanolla) klo 12.30-14.00. 27.8., 24.9., 29.10., 26.11., 17.12., 21.1., 18.2., 18.3., 22.4., 20.5. Oppilashuoltotyöryhmään kuuluvat rehtori, erityisopettajat, terveydenhoitaja ja koulupsykologi sekä tarvittaessa opettaja, huoltaja tai asiantuntijajäsen. Koululääkäri Hanna Paananen (kiertävä), koululla sopimuksen mukaan Terveydenhoitaja Seija Mäkelä, koululla ma-ke ja pe klo 8-15, puhelimella myös to Hammaslääkäri Jukolan hammashoitola Hammashoitaja Jukolan hammashoitola Luokkakohtaiset terveystarkastukset järjestetään tänäkin vuonna ja lääkärintarkastukset kohdistuvat 1.- ja 5.-luokien oppilaille. KOLMIPORTAINEN TUKI YLEINEN TUKI - kaikille oppilaille tarvittaessa - oppimissuunnitelma ja pedagoginen arvio voidaan laatia - eriyttäminen - joustavat ryhmittelyt (jakotuntien luova käyttö ja samanaikaisopettajuus) - kodin ja koulun yhteistyö - osa-aikainen erityisopetus - tiimiopettajuus (luokka-astetiimit ja tuen tiimi) - resurssiopettajat (samanaikais- ja pienryhmäopetus) - kouluohjaajat - oppilaanohjaus - tukiopetus - kerhot (läksy- ja iltapäiväkerho sekä muu kerhotoiminta) TEHOSTETTU TUKI - pedagoginen arvio ja oppimissuunnitelma laaditaan - säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja - tehostettuun tukeen siirtyminen käsitellään aina oppilashuoltoryhmässä - käytettävissä kaikki em. tukimuodot sekä oppilashuollon tuki ERITYINEN TUKI - jos tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla - tehdään erityisen tuen päätös opetus palveluiden hallinnossa - pedagoginen selvitys laaditaan aina oppilashuollon kanssa ja tarvittaessa HOJKS - käytettävissä kaikki em. tukimuodot sekä oppiaineen yksilöllistäminen

KIRJAAMINEN - suunnitelmat, arviot ja kirjaamiset Wilma-ohjelmaan - kaikki toiminta yhteistyössä huoltajien ja oppilaan kanssa - luokanopettaja vastaa kirjaamisesta ja järjestämisestä yhteistyössä erityisopettajien, muun henkilökunnan, koulupsykologin ja muiden toimijoiden kanssa, tarpeen mukaan. VANHEMPAINYHDISTYS Vanhempainyhdistys kokoontuu kerran kuukaudessa. Koulun edustajana vanhempainyhdistyksen kokouksissa toimii rehtori sekä opettajaedustaja. Yhdistys järjestää erilaisia huoltajille, oppilaille ja opettajille suunnattuja tapaamisia sekä on mukana kehittämässä koulun toimintaa. Vanhempainyhdistyksen järjestämät vuosittaiset tapahtumat ovat myyjäiset sekä tulevien 1. lk perheiden iltatapahtuma. Vanhempainyhdistys tukee lahjoituksin ja stipendein oppilaiden ja koulun toimintaa (mm. stipendit 1.-3. lk ja 6. lk ja 3. lk kaupunkikierros). Vanhempainyhdistys hoitaa koulukuvaussopimukset yhteistyössä koulun kanssa. Hirsimäen luokilla on oma vanhempainyhdistyksensä. Vanhempainyhdistys tekee yhteistyötä oppilaskunnan kanssa. ILTAPÄIVÄKERHO Nummen pääkoululla (Nummen nuorisotalo) sekä Hirsimäen yksikössä toteutetaan iltapäivätoimintaa 1.-2.lk oppilaille, sekä erityistä tukea tarvitseville. Järjestäjänä Lasten Liikunnan Tuki ry. PÄIVÄKOTI Yhteistyötä toteutetaan Vuosikellon mukaisesti Nummen päiväkodin kanssa. Tavoitteena on madaltaa kynnystä kouluun siirtymiselle ja sopia vuosittaisista yhteistyömuodoista. Hirsimäen luokat toimivat kiinteässä yhteistyössä Hirsimäen päiväkodin kanssa. MUITA KASVATUSKUMPPANEITA Kasvatuskumppanuutta kehitetään yhdessä koulun ja oppilaiden arkeen säännöllisesti vaikuttavien tahojen kanssa. Näitä tahoja ovat mm.: -muut koulut -seurakunta (päivänavaukset ja Vuosikello) -oppilaskunta -kirjasto -Tekme (siistijät, vahtimestari) -Linnan ateria (kouluruokailu, keittiöhenkilökunta) -Validia-koti

2.5. Koulun toiminnan omaleimaisuus Nummen koulun toimintaa ohjaa vahva yhteishenki ja yhteisöllisyys. Opetuksen painopisteet - CLIL-opetus kielipainotteisilla luokilla Pedagogiset ratkaisut - samanaikaisopettajuus, yhteisopettajuus - sähköisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen - Hirsimäen yksikössä (1-2lk) toteutetaan tiivistä yhteistyötä samassa rakennuksessa toimivan Hirsimäen päiväkodin kanssa. Joustavaa esi- ja alkuopetusta kehitetään yhdessä Seminaarin koulun kanssa. Hankkeet ja projektit - Nummen koulu on mukana Sibelius-hankkeessa, SIB-oppi - ryhmäkokojen pienentämisrahaa käytössä (resurssiopetus) Koulun kerhotoiminta Syyslukukaudelle 2013 suunnitellut kerhot: OHJAAJA, KERHO, LUOKKA-ASTE Karri P Musakerho 6 Jan Ö Musakerho 6 Auli K Ilmaisutaidon kerho 4-5 Merja T Tekstiilityökerho 4-5 Merja T Kokkikerho 3-4 Kimmo S Lautapelikerho 3-4 ZAPWAY ZAPWAY 3-6 Lasten Liikunnan Tuki, Välkkäri 3-4 Tiina H-K Kokkikerho 6 Tiina H-K Puutarhakerho 5-6 Jukka S Säbäkerho 4-6 5-6lk opp+op Välituntileikkejä 1-3 4H Taide-& toimintakerho 1-3 Karri P Luokkakerho 6A Jan Ö Luokkakerho 4C Leena E Luokkakerho 2B Susanna AT Luokkakerho 3A Sirpa L Luokkakerho 1B

KImmo S Luokkakerho 5A Leena S Luokkakerho 2A Virpi M Luokkakerho 3B Kevätlukukauden kerhoihin anotaan rahoitusta syyslukukauden lopussa, joten kevätlukukauden kerhotarjonta selviää tammikuun 2014 aikana. Kerhotarjotin (linkki) on Nummen koulun kotisivulla ja se päivittyy sitä mukaan, kun kerhojen aikataulut selviävät. Kerhoja pitävät ohjaajat tiedottavat kohderyhmiä ennen kerhojen alkua. Joka toinen vuosi kysellään kerhotoiveita oppilailta/kodeilta/kerho-ohjaajilta kerhovastaavien ja oppilaskunnan toimesta (edell. kysely järjestetty kevätlukukaudella 2013). KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kotikansainvälisyys Paikallinen kulttuuri - Läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa. Paikallinen kulttuuri Kansainvälisyys-OPS:n mukaisesti. 0-2lk: oma perhe ja koulun ympäristö 3-4lk: Hämeenlinna kotikaupunkina 3. luokkalaisten kaupunkikierros 5-6lk: Hämeenlinnan ja lähialueiden luonto- ja kulttuurikohteet, Hämeenlinnan historiaa. Kansainvälisesti omalla koululla - Varhennettu kieltenopetus alkaa 2.lk - Samanaikaisopetus kieltenopetuksessa - Valinnaisia kieliä - S2-opetus - Oman äidinkielten opetus - CLIL-opetus - Unicef-teema Monikulttuurisuus - Ruokailun kansainväliset teemat - Eri uskontokunnat, oman uskonnon opetus - Vierailijat koulullamme, esim. Erasmus-vierailut Kansainvälisyys ulkomailla ja virtuaalinen kansainvälisyys - opettajavierailut ja yhteistyö. - e-twinning

- Postcrossing - Kirjeenvaihtokaverit - mahdolliset yhteistyökoulut ulkomailla 2.6. Opintoretket ja leirikoulut 28.-30.8. 6A-luokan leirikoulu Eerikkilän urheiluopistoon 30.8. 4A, 4B ja 4C-luokkien opintoretki Elonkiertoon Jokioisiin 11.-13.9. 6B ja 6C-luokkien leirikoulu Nuorisokeskus Marttiseen Virroille vko 20 1B, 2A, 2B ja 2D-luokkien retki Pauninmaalle Janakkalaan 21.-22.5. 4C-luokan yhden yön leirikoulu seurakunnan leirikeskukseen Syöksynsuuhun 2.7. Koulun teemapäivät ja tapahtumakalenteri Nummen koulun tapahtumakalenteri 2013-2014 Elokuu ma 12.8. VESO klo 12.15-15.15 12.-13.8. Oppilailla koulua klo 9-12 (poikkeavat kouluajat) ke 14.8 Poistumisharjoitus ma 19.8. Johtoryhmä klo 14-16 ti 20.8. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 21.8.VESO klo 14-17 ke 21.8. Koulurauhan julistus klo 10 (6.lk järjestävät) ti 27.8. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 27.8. OHR klo 12.30-14.00 Syyskuu ti 3.9. YT-palaveri klo 8-9 ke 4.9. Johtoryhmä klo 14-16 5.9. Yleisurheilupäivä vko 37 OPH:n liikenneturvallisuusviikko 9.-11.9. Pyöräilytapahtuma Nummella (5.lk järjestävät) ti 10.9. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 12.-13.9. Nälkäpäivä pe 13.9. Fillarimestari, aluekarsinta Luolaja klo 9.00 vko 38 Tapakasvatusviikko, oppilaskunta järjestää SUPERLUOKKA-kilpailun

ti 17.9. YT-palaveri klo 8-9 ti 17.9. Viestikarnevaali 1.-6.lk ma 23.9. Koulukuvaus, Hirsimäki ti 24.9. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 24.9. OHR klo 12.30-14.00 ti 24.9. Oppilaskunnan syksyn starttiseminaari ke 25.9. Yleisurheilukisat, Kauriala 26.-27.9. Koulukuvaus, Nummi 27.9. Kodin ja koulun päivä Lokakuu ti 1.10. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 ke 2.10. Johtoryhmä klo 14-16 vko 41 Väriviikko, oppilaskunta järjestää vko 41 Vipinää välkälle ti 8.10. YT klo 8-9 ti 22.10. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 to 24.10. YK:n päivä pe 25.10. Heijastin päivä la 26.10. VESO-koulutus vko 44 Lentopalloviikko ti 29.10. YT klo 8-9 ti 29.10. OHR klo 12.30-14.00 Marraskuu vko 45 Salibandy, Poltinahon salibandyhalli 5.11. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 5.-7.11. Ahtisaari-päivät ke 6.11. Johtoryhmä klo 14-16 pe 8.11. Nenäpäivä ti 12.11. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 vko 47 Joulukauden avajaiset pe 15.11. Teatteriesitys Tarinataikurit 1-3lk klo 9.10, 3-6lk klo 10.10 ti 19.11. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 20.11. Lapsen oikeuksien päivä / rehtorin kyselytunti / OIKEA asenne (oppilaskunta järjestää) ti 26.11. YT klo 8-9 ti 26.11. OHR klo 12.30-14.00 Joulukuu ti 3.12. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9

ke 4.12. Johtoryhmä klo klo 14-16 ti 10.12. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 11.12. Lapsiystävällinen kunta (Unicef) - teemapäivä ti 17.12. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 17.12. OHR klo 12.30-14.00 to 19.12. Joulujuhla klo 17.30 ja 19.00 la 21.12. Todistusten jako (poikkeava kouluaika) Tammikuu ti 7.1. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 vko 3 Oppilaskunnan starttiseminaari ti 14.1. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 15.1. Johtoryhmä klo 14-16 ti 21.1. YT klo 8-9 ti 21.1. OHR klo 12.30-14.00 ti 28.1. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 Helmikuu vko 6 Sanomalehtiviikko ti 4.2. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 ti 4.2 Luistelukisat 3.-6.lk, Hämeensaari vko 7 Mediataitoviikko vko 7 Talviurheilupäivä (poikkeava kouluaika) ti 11.2. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 11.2. Safer Internet Day ke 12.2. Johtoryhmä klo 14-16 vko 8 Hiihtokisat 3.-6.lk, Lammi ti 18.2. YT klo 8-9 ti 18.2.OHR klo 12.30-14.00 Maaliskuu?Uintiviikot?Uinti, KLL:n piirikisat ti 4.3. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 ti 11.3. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 12.3. Johtoryhmä klo 14-16 ti 18.3. YT klo 8-9 ti 18.3. OHR klo 12.30-14.00 ti 25.3. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 Huhtikuu ti 1.4. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9

ti 8.4. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ke 9.4. Johtoryhmä klo 14-16 ke 9.4. Kaikki pelissä, jalkapallo 1.-3.lk ke 9.4. Suomen kielen päivä to 10.4. Kaikki pelissä, jalkapallo 4.-6.lk? Jumppakoulu Asema (tanssitapahtuma 3.-6.lk) ti 15.4. YT klo 8-9 to 17.4. Pääsiäiskirkko Vuorentaan kappelissa ti 22.4. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 22.4. OHR klo 12.30-14.00 ti 29.4. Aine-/vastuualue-tiimit klo 8-9 Toukokuu vko 19 Koulualue omin silmin vko 19T ulevien 1.lk kouluun tutustuminen vko 20 Tulevien 1.lk koko perheen tutustumisilta ti 13.5. YT klo 8-9 vko 21 Maastojuoksukisat 3.-6.lk ti 20.5. Tuen-/Luokka-astetiimit klo 8-9 ti 20.5. OHR klo 12.30-14.00 ti 27.5. Kevätjuhla klo 17.30 ja klo 19.00 pe 30.5. Oppilaat vs. henkilökunta pesispeli (poikkeava kouluaika) la 31.5. Todistusten jako (poikkeava kouluaika)