Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Samankaltaiset tiedostot
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan viestintästrategia

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

Toimintasuunnitelma 2019

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Tiedekuntajärjestöjen pisteytyskriteerit Toiminta-avustusten pisteytyskriteerit Edunvalvonta

Ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2015

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

Toimintasuunnitelma 2011

Lapin yliopiston ylioppilaskunta TOIMINTASUUNNITELMA 2017

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä

Yhteistyösopimus. eli yhteisymmärrys ylioppilaskunnan ja yhdistyksen työnjaosta

Jäsenpalvelut. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n palvelut on suunnattu liiton jäsenopiskelijakunnille. Palveluidemme tarkoitus on

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 ( ) STRATEGIA 2017

Tamyn toimintasuunnitelma 2018

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYYN STRATEGIA

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Ammattikorkeakoulutuksen ja Arenen ajankohtaiset kuulumiset; ammattikorkeakoulu uudistus. Riitta Rissanen Toiminnanjohtaja 9/2014

VIESTINTÄ- STRATEGIA. JYYn viestinnän periaatteet

Viestintä ja vaikuttaminen

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Sisällys:

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Viestintä- ja tiedotuskoulutus Taimo Halme Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

Teema 1: Tiedonkulku. Vuorovaikutussuunnitelman tavoitteet ja toimenpiteet. Luonnos 1/2019

Toimintasuunnitelma vuodelle Järjestötoiminnan teemavuosi. Sisällysluettelo:

Mediakasvatusseuran strategia

Tamyn toimintasuunnitelman 2016 taustamuistio

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

OYY:n toiminta-avustusten kriteerit 2019

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

Yhdistyslaturin kysely 2019

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Nykytilan määrittely: SWOT

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

Avoimesti ja yhdessä. Oma Hämeen viestintäsuunnitelma päivitetty, hyväksytty / VATE

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Saatekirje liittokokousmateriaaleille

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintasuunnitelma 2019

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

Toimintasuunnitelma 2014

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

Työllisyydenhoidon kysymyksiä lappilaisten järjestöjen näkökulmasta

Mikäli sinulla on kysyttävää hallinnon opiskelijaedustajan työstä, voit olla yhteydessä ylioppilaskunnan edunvalvontasihteeriin tai pääsihteeriin.

Edunvalvonnan suunnittelu

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Konstruktio ry. Toimintasuunnitelma 2017

Brändikirja. Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Vaikuttavaa viestintää koulutuspolitiikasta. Virityspäivä 2018 Anne Soinsaari HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija

Sopo-koulutus Järjestöseminaari

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

STRATEGIA Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Edunvalvonta ainejärjestöissä

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Turun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodeksi 2016

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TYYn kolmivuotissuunnitelma vuosille

SYL:n toiminnan suunnittelun ja kuvaamisen uudistaminen

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Strategiatyön toimintasuunnitelma 2013

JYKYS ry:n ALUMNITOIMINNAN STRATEGIA Tavoitteet ja keinot abista alumniksi elinikäiseksi oppijaksi

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion Yrittäjien strategia

TOIMINTASUUNNITELMA Palvelut

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

HALLITUSOHJELMA 2017

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Halloped-koulutus. Koposektori Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Transkriptio:

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1. Edunvalvontaprojekti Edunvalvontaprojekti on luonnollista jatkumoa Edunvalvonnan hullu vuosi - toimintasuunnitelmaprojektille vuodelta 2016. EHV-projektissa otettiin käyttöön edunvalvontasektorien yhteiset säännölliset tapaamiset, joissa jaettiin tietoa ja koordinoitiin yhteistyötä. Näitä tapaamisia jatketaan myös vuonna 2017. Tapaamisia kehitetään paremmin kaikkia sektoreja palveleviksi. Alkuvuodesta on syytä tehdä edunvalvontaprojektin toteutussuunnitelma ja sopia tapaamisista, joihin osallistuvat koulutus- ja sosiaalipoliittisen sekä kansainvälisen sektorin työntekijät ja hallituslaiset. Sovitaan myös edunvalvontadokumenttien sijainnista. Työryhmiin, palavereihin sekä tapaamisiin yliopistolla ja sen ulkopuolella valmistaudutaan huolella ja asianosaisia sektoreita konsultoiden. Tamy päivittää toimintaansa ohjaavia dokumentteja vuonna 2017. Olemassa olevia dokumentteja tarkastellaan kriittisesti ja ne pyritään mahdollisuuksien mukaan integroimaan päivitettävään linjapaperiin. 1.1 Koulutuspolitiikka Ylioppilaskuntien yhdistyminen ei todennäköisesti toteudu vuonna 2018. Tamyn tavoitteena on muuttuneessa tilanteessa kehittää ylioppilaskunnan asiantuntemusta ja taata edunvalvonnan korkea laatu. Tampere3-prosessin eri vaiheet dokumentoidaan tiiviiseen ja hyödylliseen muotoon. Koulutuspoliittisella sektorilla huomiota kiinnitetään mahdollisiin Tampere3:n mukanaan tuomien opetusyhteistyöhön ja koulutusvastuihin liittyvien yliopistolain muutosten vaikutuksiin, ristiinopiskelun sujuvuuteen, sekä opiskelijaedustajien asemaan uudessa tiedekuntarakenteessa. Hallinnossa toimivien opiskelijaedustajien perehdytyksissä ja koulutuksissa on tarpeen tehdä yhteistyötä yliopiston kanssa. Mikäli Tampere3-opetussuunnitelmatyö jatkuu, tulee koordinointia tehdä yhteystyössä TTYY:n kanssa ja laatia tärkeimmät tavoitteet opetuksen kehittämiselle. Opetussuunnitelmatyön oppaan päivittäminen ja opetussuunnitelmatyöhön osallistuvien opiskelijoiden koordinointi tehdään myös yhteistyössä, mikäli opetussuunnitelmatyö käynnistyy jo keväällä. Hallinnossa toimivien opiskelijaedustajien haun käytäntöjen uudistaminen vaatii uudenlaisia työkaluja, joten käyttöön otetaan uusi hallopedihakulomake. Uudesta hakujärjestelmästä tehdään informatiivinen ja siitä viestitään kattavasti. Uusien tiedekuntien opiskelijoita tuetaan esimerkiksi päivitetyllä halloped-oppaalla ja koulutuksia uudistamalla. Kansalliseen korkeakoulujen opiskelijavalintoihin ja niiden kehittämiseen ensi vuoden aikana tulee varautua. Rakenteellinen kehittämisen jatkunee muualla kuin Tampere3-kontekstissa. Vaikutetaan ja seurataan esimerkiksi U5-yhteistyön (Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Itä-Suomi) etenemistä ja selvitystä näyttelijäntyöstä.

1.2 Sosiaalipolitiikka Sosiaalipoliittisella sektorilla opiskelijoiden toimeentulon muuttumisesta on tiedotettava opiskelijoita riittävällä vahvuudella. Kyseessä ovat historiallisen suuret leikkaukset opiskelijoiden päivittäiseen toimeentuloon, ja ne koskevat opiskelijoita riippumatta siitä, mitä tamperelaisessa korkeakoulukentässä tapahtuu. Vaikutetaan opintotuen huoltajakorotuksen läpiviemiseen yhteistyössä SYL:n kanssa. Sosiaalipoliittisella sektorilla seurataan lisäksi toimeentulotuen perusosan Kelaan siirtämisen vaikutuksia. Tamyn, muiden tamperelaisten ylioppilas- ja opiskelijakuntien sekä järjestöjen yhteistyössä pidetään yllä yhdenvertaisuusnäkökulmaa. Linjapaperin ja muiden toimintaa ohjaavien dokumenttien päivittämisessä huolehditaan siitä, että dokumenttien valmistelussa näkökulmansa pääsee esittämään mahdollisimman monipuolinen joukko opiskelijoita, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi myös jatkossa. Seurataan sote-uudistusta ja aletaan valmistautua maakuntavaaleihin sekä puolustamaan opiskeluterveydenhuoltoa niissä. Vaikutetaan siihen, että YTHS voi järjestää opiskeluterveydenhuollon palvelut jatkossakin ja opiskeluterveydenhuolto järjestetään laadukkaasti ja edullisesti. Opiskeluterveydenhuollon tulee edistää opiskelijoiden terveyttä ja opiskelukykyä sekä opiskeluyhteisön ja -ympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta. Sosiaalipoliittisen sektorin työnjakoa kehitetään erityisesti valiokuntien osalta, ja pyritään siten vapauttamaan sektorin työntekijän ja hallitusvastaavien voimavaroja. 1.3 Kuntapolitiikka Vuosi 2017 on kuntavaalivuosi. Tamyn tavoite on lisätä opiskelijoiden äänestysaktiivisuutta. Tavoitteena on saada mahdollisimman paljon opiskelijoita ehdolle kuntavaaleihin puoluetaustasta riippumatta. Tamyn, Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan sekä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kunnallispoliittisen yhteistyöryhmän (Ryhmä 35 000) kuntavaalitavoitteita markkinoidaan ehdokkaille ja medialle. Järjestetään mahdollisimman paljon vaaleihin liittyviä tilaisuuksia kampuksilla. Ennen vaaleja tavoitellaan mahdollisimman suurta ehdokasjoukkoa allekirjoittamaan tavoitteet, ja opiskelijoiden tavoitteet allekirjoittaneita ehdokkaita mainostetaan. Heti vaalien jälkeen luodaan opiskelijavaltuutetuille verkosto valtuustokauden yhteydenpitoa varten. Ryhmä 35 000:n toimintaa ja kaupunkipoliittista vaikuttamista kehitetään. Valmistaudutaan myös tuleviin maakuntavaaleihin. 1.4 Kansainvälisyys Tamy painottaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten tutkinto-opiskelijoiden lukuvuosimaksujen vaikutusten seurantaa Tampereen yliopistolla. Opiskelijamääriä, kansallisuuksien jakaumaa sekä maksujen taloudellisia vaikutuksia seurataan. Lisäksi luodaan tiiviit yhteydet maisteriohjelmien yhteyshenkilöihin, jotta ajankohtaisin tieto kansainvälisiä opiskelijoita koskevista asioista kulkee myös ylioppilaskunnalle. Seurataan maksullisuuden vaikutuksia kansainvälisten maisteriohjelmien haku- ja sisäänottomääriin keväällä 2017, ja viestitään tilanteesta oikea-aikaisesti ja aktiivisesti eri kanavissa. Osallistutaan aktiivisesti yhdessä TTYY:n kanssa turvapaikanhakijoiden tutorointiprojektiin, ja osallistetaan yliopisto-opiskelijoita turvapaikanhakijatoimintaan sekä kyseisessä projektissa että sen

ulkopuolella. Projektista viestitään kevään aikana ja pyritään herättämään positiivista huomiota. Pidetään tiivistä yhteyttä muihin ylioppilaskuntiin turvapaikanhakija-asioissa, ja kartoitetaan hyviä käytänteitä. Vaikutetaan siihen, että Tampereen yliopisto osallistuu omalta osaltaan turvapaikanhakijoiden kouluttamiseen ja tukee heidän kotoutumistaan. Kaikkien yliopistoyhteisön jäsenten on myös saatava tietoa turvapaikanhakijatoiminnasta ja voitava halutessaan osallistua siihen. Parannetaan kansainvälisten opiskelijoiden palveluita kokonaisvaltaisesti Tampereen alueella. Pyritään neuvottelemaan yli 25-vuotiaille vaihto-opiskelijoille opiskelija-alennus Tampereen joukkoliikenteessä. Parannetaan kansainvälisten opiskelijoiden pankkipalveluita yhteistyössä Tampereen yliopiston, muiden ylioppilaskuntien ja SYL:n kanssa. Tarkastellaan kriittisesti Tamyn kvpalvelukokonaisuutta ja siitä viestimistä, sekä järjestelmällistetään vaihto-opiskelijoiden jäsenhankintaa yhdessä viestintäsektorin kanssa. 2. Organisaatioprojekti Vuonna 2016 suunniteltiin toteuttavaksi organisaation kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähdännyt projekti. Tamyn yhdistyminen TTYY:n kanssa nopealla aikataululla näytti kuitenkin niin todennäköiseltä, että organisaation kehittämisen sijaan aloitettiin yhdistymisvalmistelut. Vuoden 2016 lopussa tapahtuneiden käänteiden myötä yhdistyminen lähiaikoina vaikuttaa puolestaan jälleen epätodennäköiseltä. Siksi vuoden 2017 tavoitteena tulee olla paluu ylioppilaskunnan normaaliin arkeen organisaatiota samalla kehittäen. Vuoden 2017 aikana Tamyssa tehdään organisaatiokartoitus, jossa tarkastellaan ylioppilaskunnan edunvalvontaa, palveluja ja muuta toimintaa ja toimintatapoja kokonaisvaltaisesti. Kartoituksen pohjaksi toteutetaan koko jäsenistön jäsenkysely. Vuoden 2017 aikana tarkastellaan myös työntekijöiden tehtävänkuvia ja työtehtävien jakautumista. Lisäksi hallituksen ja työntekijöiden vastuujakoa arvioidaan. Tarvittaessa työtehtäviin tehdään muutoksia vastuunjaon ja priorisoinnin suhteen. Tehdään kevään 2017 aikana kehitysyhteistyön mahdollisuuksista kartoitus, jonka pohjalta edustajisto päättää sektorin tulevaisuudesta. Valiokuntien roolia monipuolisesti ylioppilaskunnan toimintaa tukevana elementtinä kehitetään ja niiden valikoimaa arvioidaan kriittisesti. Osallistetaan jäsenistöä ylioppilaskunnan edunvalvontaan laajemminkin esim. nimeämällä opiskelijaedustajia työryhmiin enemmän myös hallituksen ulkopuolelta. Toimistohyvinvointiin panostetaan niin työntekijöiden kuin hallituksenkin osalta. Vuonna 2017 Tamyn toimintaa ohjaa soveltuvilta osin vuosille 2012 2015 tehty strategia sekä 2016 valmistunut, ylioppilaskuntien oletettuun yhdistymiseen tähdännyt strategia. Vuoden 2017 lopulla aletaan valmistella uutta strategiaa jäsenkyselyn ja organisaatiokartoituksen pohjalta. Vuoden 2016 aikana valmistunutta talouspoliittista linjapaperia päivitetään vastaamaan paremmin muuttunutta tilannetta. Vuonna 2016 aloitettu työ TTYY:n ja Tamyn yhteisen Juveneksen omistajaohjausstrategian luomiseksi viedään loppuun vuoden 2017 aikana. Vuosi 2017 on edustajistovaalivuosi. Vuoden aikana Tamy panostaa siihen, että niin ehdolle lähteminen kuin vaaleissa äänestäminenkin on helppoa ja suosittua niin suomalaisille kuin kansainvälisille opiskelijoille. Edustajistovaalit nähdään keinona vaikuttaa koko jäsenistön asioihin, ja jäsenyyttä niin ylioppilaskunnan edustajistossa kuin hallituksessa arvostetaan. Hallitukseen hakeminen tehdään houkuttelevaksi mm. oikea-aikaisen ja innostavan viestinnän keinoin. Tamyn hallitus ja edustajisto selvittävät vuoden 2017 aikana erilaisia mahdollisuuksia puheenjohtajan ja

hallituksen valinnan tapoihin mukaan lukien mahdollisuus siihen, että jokainen Tamyn jäsen saa käyttää ääntään näissä vaaleissa. 3. Viestintäprojekti Verkkosivut uusitaan ja edustajistovaalit järjestetään vuonna 2017, joten viestintään tulee kiinnittää erityisen paljon huomiota. Palkataan kevääksi projektityöntekijä koostamaan sisällön uusille verkkosivuille yhteistyössä sektoreiden kanssa sekä kartoittamaan Tamyn viestintäkanavien kokonaisuutta. Tarkoituksena on rakentaa helpommin hallittava ja opiskelijoita kiinnostava viestintäkokonaisuus. Viestintäsektori on varsin laaja, joten hallituksen pestejä arvioitaessa on hyvä pohtia viestintään käytettäviä resursseja. Yhden hallituksen jäsenen pääsektori on viestintä. Viestintäkoulutukset koko toimistolle ovat tärkeitä. Koko toimisto osallistuu viestintään ja ymmärtää eri viestintäkanavien käyttötarkoitukset. Vuorovaikutussuhteen rakentaminen ylioppilaskunnan organisaation ja opiskelijoiden välillä aloitetaan heti opintojen alussa. Hallituksen viestintävastaava kontaktoi ja tapaa järjestöjen viestintävastaavia, joiden kanssa käydään läpi viestinnän yhteistyömahdollisuuksia. Hyvät viestintäsuhteet myös yliopiston suuntaan ovat tärkeitä. Vahvistetaan aktiivisia viestintäkäytäntöjä myös TTYY:n ja Tamkon kanssa. Kieliperiaatteemme tulee huomioida kaikessa ylioppilaskunnan viestinnässä ja viestinnän kokonaisuutta suunniteltaessa. Englanninkieliseen viestintään tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Selvitämme eri mediaseurannan työkalujen ja palveluiden tuomia mahdollisuuksia tarkemman medianäkyvyyden ja Tamyn julkisuuskuvan analyysin kehittämiseksi. 3.1 Verkkosivut Ensi vuonna tehdään viimein uudet verkkosivut Tamylle. Tärkeää on nykyisten verkkosivujen ja Tamypedian tietomäärän kokoaminen ja järjestäminen. Tämä tulee tehdä ennen verkkosivujen luomista niin, että mahdollisimman suuri määrä hiljaista tietoa pysyy mukana. Viestintäsektori ei voi tehdä tätä työtä itsenäisesti, vaan sisällön koostaminen työllistää kaikkia sektoreita sekä projektityöntekijää. Uusien verkkosivujen tekeminen vaatii lisäksi avun palkkaamista palveluntarjoajilta. 3.2 Sosiaalinen media Somessa Tamy ottaa entistä vahvempaa roolia. Hallitus ja työntekijät panostavat kukin osaltaan somettamiseen. Hallituksen viestintävastaava kehittää some-viestintää kokonaisvaltaisesti. Jatkamme ja ylläpidämme aktiivista keskustelua ja teemme rohkeaa ja opiskelijoita kiinnostavaa viestintää. Käytämme monipuolisesti eri some-kanavia, ja selvitämme uusien kanavien käyttöönoton tarpeellisuuden. Seuraamme eri kanavien käyttäjätilastoja. Tarkoituksena on näkyä ja kuulua mahdollisimman paljon. Hallitus hyödyntää myös some-kanavien hallintatyökaluja työskentelyssään

3.3 Aviisi Aviisin rooli osana Tamyn viestintää tulee olla entistä tiiviimpi. Lehdellä on vankka lukijakunta ja pätevät omat viestintäkanavat, joita voitaisiin hyödyntää paremmin. Lehdessä on ilmaista ilmoitustilaa Tamylle ja se tulee ottaa käyttöön entistä tehokkaammin. Aviisin teemaliitteet ovat työmäärältään kohtuullisia ja niillä voidaan tavoittaa jäsenistöä tärkeissä ajankohtaisissa asioissa. 4. Yhteisöllisyysprojekti Yliopiston opiskelijoiden yhteisöllisyys on keskeisessä asemassa ylioppilaskunnassa. Vuonna 2017 tullaan panostamaan ylioppilaskunnan työhön järjestö-, tutorointi- ja tapahtumatoiminnan sekä perinteiden kehittämiseksi. Tämän avulla kasvatetaan ylioppilaskunnan merkittävyyttä tavalliselle opiskelijalle ja viedään ylioppilaskuntaa lähemmäksi jäseniään. 4.1 Järjestöt Ylioppilaskunta tunnistaa järjestöjen ja harrasteyhdistyksien merkityksen yhteisöllisyyden luojana. Vuonna 2017 Tamyn hallitus jatkaa järjestöjen parissa tekemäänsä työtä mahdollistamalla ja tukemalla järjestöjen toimintaa. Järjestöjen merkittävän aseman myötä Tamyn hallitus pitää tiivistä yhteyttä järjestökenttään ja huolehtii siitä, että järjestöt pidetään informoituina ylioppilaskunnan toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Järjestöt otetaan aktiivisesti mukaan ylioppilaskunnan toiminnan, tapahtumien, linjojen sekä vaikuttamistyön tekemiseen ja suunnitteluun. Järjestöjen toimintaa tuetaan säännöllisillä PJ-tapaamisilla noin kerran kuussa. Lisäksi järjestetään tapaamisia ja keskustelualustoja muiden sektoreiden toimijoille, kuten esimerkiksi tapahtumavastaaville ja rahastonhoitajille. Tapaamisten avulla järjestöt tulevat toisilleen tutuiksi ja pystyvät täten toimimaan paremmin yhdessä. Jatketaan myös vuonna 2016 aloitettuja järjestövierailuja, joiden ideana on kertoa järjestöjen hallituksille ja jäsenistölle ylioppilaskunnan toiminnasta ja tarjota matalaa kynnystä saada tietoa ylioppilaskunnasta. Vuonna 2017 kehitetään harrastejärjestöille kohdennettua toimintaa. Perinteisten PJ-tapaamisten lisäksi tarjotaan mahdollisuutta harrastejärjestöjen toimijoiden välisiin tapaamisiin. Lisäksi järjestötoimijoille kohdennettua viestintää tullaan kehittämään ja tarjoamaan aiempaa paremmin myös englanniksi, jotta tavoitetaan kaikki ylioppilaskunnan järjestöt. 4.2 Tutorointi Tamy kouluttaa järjestöjä syrjimättömään ja yhdenvertaiseen tutorointiin. Tamy tunnistaa järjestöjen oman asiantuntijuuden koulutusalakohtaisessa tutoroinnissa ja toimiikin enemmän mahdollistajana kuin asiantuntijana. Tamyn hallituksen tutorointivastaava osallistuu yliopiston järjestämiin tutorvastaavien ja tutoreiden koulutuksiin, pitää tiivistä yhteyttä yliopiston opintopalveluihin, järjestää tutorvastaaville omia tapaamisia sekä järjestää syksyllä tutoroinnin aloitustapahtuman. Tutorvastaavia kannustetaan poikkitieteelliseen toimintaan. Fuksit tavoitetaan parhaiten

tutorvastaavien ja siten tutorien kautta, joten tutorvastaavia voidaan käyttää viestintäkanavana. Tamyn hallituslaiset osallistuvat myös erilaisiin fuksitapahtumiin. Hands-on -toiminta tuo yo-kuntaa lähemmäs uutta opiskelijaa ja mahdollistaa pitkällä aikavälillä Tamyn tunnettuuden lisääntymisen. 4.3 Tapahtumat ja perinteet Vuonna 2017 Tamyn hallitus tulee panostamaan jo olemassa olevien tapahtumien laatuun sekä helpottamaan poikkitieteellisten tapahtumien järjestämistä. Nykyisiä tapahtumia kehitetään siten, että niihin voi jatkossa yhä useammin osallistua kaikilla kampuksilla ja niiden tiedotus tavoittaa paremmin kaikki kampukset. Nykyisten tapahtumien lisäksi keskitytään ylioppilaskunnan piirissä toimivien järjestöaktiiveihin kohdentuviin tapahtumiin esimerkiksi järjestämällä hallitukset kokoavia sitsejä. Ylioppilaskunnan ei ole tarkoituksenmukaista luoda uusia isoja tapahtumia, vaan kannustaa järjestöjä luomaan kaikille avoimia tapahtumia. Tätä voidaan edesauttaa kokoamalla järjestöjen tapahtumavastaavat epäviralliseksi tapahtumavaliokunnaksi, joille annettaisiin vapaat kädet poikkitieteellisten tapahtumien järjestämiseksi. Tapahtumavaliokuntaa hyödynnettäisiin myös vapun tapahtumia suunniteltaessa Ylioppilaskunnan perinteiden näkökulmasta tärkeisiin tapahtumiin, kuten Minna Canthin patsaan kukitukseen, tullaan myös panostamaan. Myös ylioppilaskunnan syntymäpäivät vakiinnutetaan enemmän vuosijuhlamaiseksi, mutta pienemmän budjetin tapahtumaksi. 4.4 Järjestötyökalu Vuoden 2017 aikana Tamy kartoittaa esimerkiksi HYY:n ja AYY:n käytössä olevan järjestötyökalun käyttöönottoa. Tämä järjestelmän tulisi mahdollistaa Tamyn piirissä olevien järjestöjen paremman hallinnoinnin, ajantasaisten yhteystietojen saatavuuden ja toiminta-avustusten kevyemmän hakemisen. Lisäksi selvitetään, onko mahdollista saada järjestötyökalu ja halloped-tietojärjestelmä saman ohjelmiston alle. Vuonna 2017, Tamy uudistaa toiminta-avustushakujärjestelmänsä. Uudistuksen yhteydessä on syytä päivittää säännöt ja kriteerit, niin toiminta-avustuksen kuin projektiavustuksenkin suhteen. Toimintaavustushaussa tulee keskittyä mahdollisimman suureen esitäytön asteeseen hakulomakkeessa, kriteeristön selkeään esittämistapaan ja lyhyeen käsittelyaikaan. Lisäksi hakujärjestelmässä huomioidaan harkinnanvaraisuus tekstikentissä, joihin on mahdollista avata järjestön toiminnan erityispiirteitä. Toiminta-avustushaku-uudistusta tehtäessä tulee selvittää, saadaanko haku integroitua järjestötyökalun osaksi. Tämä mahdollistaisi suuren esitäytön asteen ja ajantasaisesti päivittyvät tiedot järjestelmään 4.5 Yliopiston tilat Ylioppilaskunta tunnustaa tilojen merkityksen opiskelijoiden ja järjestöjen yhteisöllisyyden luojana. Tamyn opiskelijakortin kulkuoikeudella tulee päästä yliopiston tiloihin opiskelemaan ja harjoittamaan järjestötoimintaa myös viikonloppuisin sekä entistä laajempina aukioloaikoina arkisin. Vuonna 2017 ylioppilaskunta vaikuttaa erityisesti tilojen aukioloaikoihin tavoitteenaan Tampereen yliopiston opiskelijoiden parempi pääsy kampustiloihin keskustassa ja Kaupissa huomioiden erityisesti

opiskelijoiden tarpeen ryhmätyötiloille. Lisäksi Tamy pyrkii aktiivisesti siihen, että yliopistolta löytyy jatkossa yhä enemmän monipuolisia ja moderneja yhteistyöskentelyn tiloja sekä kohtaamispaikkoja kaikille yliopistolaisille