Toimintasuunnitelma 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma 2011"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2011 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta rahoitetaan pääasiassa jäsenmaksutuloilla, tapahtumista saatavilla tuloilla, ammattikorkeakoululta saatavalla toiminta-avustuksella sekä yhteistyö- ja sponsorisopimuksilla. Tässä toimintasuunnitelmassa Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnasta käytetään nimikettä opiskelijakunta. Vuonna 2011 opiskelijakunnan keskustoimisto siirtyy Skinnarilan kampukselle ammattikorkeakoulun uudisrakennukseen. Toimisto tulee olemaan yhteinen lappeenrantalaisten koulutusalajärjestöjen kanssa. Erityisenä haasteena on toiminnan sujuva jatkaminen uudessa toimintaympäristössä. Varat tämän toimintasuunnitelman toteuttamiseen esitetään talousarviossa. Hallitus tekee ennen toimikautensa alkua operatiivisen toimintasuunnitelman toimintakaudelleen käyttäen pohjana tätä toimintasuunnitelmaa. Toiminta-ajatus Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta on Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden muodostama poliittisesti sitoutumaton edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijakunnan toiminta painottuu koulutus- ja sosiaalipoliittisiin asioihin tavoitteenaan muodostaa alueellisesti tunnettu ja arvostettu opiskelijakunta sekä vahvistaa opiskelijakunnan asemaa opiskelijoiden keskuudessa ja ammattikorkeakoulun sisällä. Opiskelijakunnan palvelutoiminnan tarkoituksena on tarjota Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijoille opastusta, opiskelijakortilla saatavia etuuksia ja vapaa-ajan toimintaa. Opastus painottuu erityisesti koulutus- ja sosiaalipoliittisiin asioihin, kuten koulutuksen laatuun ja opintososiaalisiin etuuksiin. Toiminnan kehittämistavoitteita vuodelle 2011 Opiskelijakunnan tunnetuksi luominen opiskelijoiden ja sidosryhmien keskuudessa Opiskelijakunnan näkyvyyden parantaminen opiskelijoiden keskuudessa Jäsenmäärän kasvattaminen Imatran toiminnan tehostaminen Aloitetaan Strategian toteuttaminen

2 Tiedotuksen parantaminen muun muassa Internet-sivuihin panostamalla Yhteistyön tehostaminen koulun sisäisten ja muiden alueella toimivien opiskelijajärjestöjen kanssa Tapahtumien laadun ja osallistujamäärien kasvattaminen Opiskelijoiden edunvalvonnan kehittäminen, niin korkeakoulun sisällä kuin kunnallisesti HALLINTO Opiskelijakunnan hallinnon muodostavat edustajisto, hallitus ja työntekijät. Edustajisto käyttää opiskelijakunnan ylintä päätäntävaltaa. Hallitus johtaa opiskelijakunnan operatiivista toimintaa. Edustajisto Edustajistolle järjestetään ennen toimikautensa alkua tai heti sen alkaessa koulutus, jossa käsitellään edustajiston tehtäviä ja sen vastuuta sekä kokoustekniikkaa. Edustajiston puheenjohtajisto toimii tiiviisti yhteistyössä hallituksen kanssa. Selvitetään mahdollisuutta ottaa sähköinen äänestys käyttöön syksyn edustajistovaaleihin Edustajiston puheenjohtajisto raportoi kuukausittain hallituksen toiminnasta edustajistolle Hallitus antaa selonteon edustajistolle toiminnastaan ja opiskelijakunnan talouden tilasta edustajiston kokouksissa Hallitus Hallituksen kokoonpano on vuonna 2011 puheenjohtaja ja kuusi hallituksen jäsentä. Vastuualueet ovat seuraavat o Puheenjohtaja o Varapuheenjohtaja o Opintoasiat ja hyvinvointi o Kulttuuri ja liikunta o Kansainvälisyys o Tutorointi o Tiedotus Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, jolla on vastuualueenaan yritys- ja yhteiskuntasuhteet. Hallituksen jäsenet kokoavat omaa sektoriaan vastaavan jaoston ja toimivat jaostojensa puheenjohtajina. Jaostot hoitavat sektoriaan vastaavaa tehtävää ja tekevät esityksiä opiskelijakunnan hallitukselle.

3 Hallituksen puheenjohtaja on vastuussa Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry:n ohjauksesta ja hallituksen varapuheenjohtaja on vastuussa Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) ohjauksesta. Hallitukselle järjestetään perehdytys ennen toimikautensa alkua. Järjestetään seminaari yhdessä Saimaan ammattikorkeakoulun johdon kanssa. Seminaariin osallistuvat opiskelijakunnan hallitus, edustajisto, työntekijät ja Saimaan ammattikorkeakoulun johtoryhmä Otetaan opiskelijakunnan laadunvarmistusjärjestelmä käyttöön Työntekijät Talous Opiskelijakunnalla on palveluksessaan vuonna 2011 keskimäärin kolme työntekijää Selvitetään mahdollisuutta siirtyä sähköiseen taloushallintajärjestelmään Kehitetään monivuosijäsenyyttä Edustajisto ja hallitus pidetään selvillä taloudentilasta ja sen kehityksestä vuoden aikana Kehitetään opiskelijakunnan taloudenhoitoa vastaamaan opiskelijakunnan tarpeita JÄRJESTÖPOLIITTINEN TOIMINTA Vaikuttamistoiminta Vaikutetaan kunnallispoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ja seurataan tavoitteiden toteutumista Aloitetaan strategian toteuttaminen Vaikutetaan opiskelijoiden asioihin kunnallispolitiikassa yhteistyössä muiden alueen opiskelijajärjestöjen kanssa Lisätään opiskelijakunnan tunnettuutta Vaikutetaan Kaakkois-Suomen korkeakoulukokonaisuuteen Tavataan säännöllisesti Saimaan ammattikorkeakoulun johtoa Valvotaan Saimaan ammattikorkeakoulun Lappeenrannan toimipisteiden siirtymistä Skinnarilan kampukselle Vaikutetaan ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuoltopalveluiden saamiseksi Skinnarilan kampukselle Helpotetaan opiskelija-aktiivien toimintaa, jotta he pystyvät toimimaan aktiiveina ja opiskelemaan samanaikaisesti. Vaikutetaan opiskelija-asuntojen saatavuuteen ja hintatasoon

4 Vaikutetaan joukkoliikenteen kehittämiseen Tuetaan koulua opiskelijarekrytoinnissa Edistetään opiskelijoiden osallisuutta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa Järjestöpalvelutoiminta Hankitaan uusia opiskelijaetuja ja varmistetaan nykyisten etujen jatkuvuus ja toimivuus Tuetaan opiskelijoita taloudellisesti ja toiminnallisesti Kehitetään opiskelijakunnan jäsenpalveluita Järjestetään opiskelijoille koulutustilaisuuksia Lisätään opiskelijoiden työelämätietoutta Panostetaan jäsenhankintaan Edistetään yhteistyötä muiden opiskelijajärjestöjen kanssa Selvitetään mahdollisuutta ottaa sähköinen äänestys käyttöön edustajiston vaaleissa Otetaan ennakkoäänestys käyttöön edustajiston vaaleissa Tilataan kaikille aloittaville opiskelijoille opiskelijakortti Sidosryhmäyhteistyö Sidosryhmäyhteistyötä painotetaan erityisesti seuraavien tahojen kanssa: Saimaan ammattikorkeakoulu Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry koulutusalajärjestöt muut opiskelijakunnat Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunta - LTKY poliittiset puolueet tiedotusvälineet Lappeenrannan ja Imatran kaupungit paikalliset yritykset Seurataan vuonna 2008 tehtyjen kunnallispoliittisten ohjelmien toteutumista ja pidetään aktiivisesti yhteyttä Lappeenrannan ja Imatran valtuutettuihin.

5 KOULUTUSPOLIITTINEN TOIMINTA Koulutuspolitiikka on Saimaan ammattikorkeakoulun koulutukseen ja opiskeluympäristöön vaikuttavaa toimintaa. Se sisältää muun muassa koulutuksen laatuun, opintojen ja opiskelijan ohjaukseen, ammattikorkeakoulun asemaan ja ammattikorkeakoulun sisäisiin opiskelijapalveluihin liittyvät asiat. Opintoasiat Vaikutetaan opetuksen laatuun Ollaan aktiivisesti yhteydessä Saimaan ammattikorkeakoulun toimialajohtajiin koulutukseen liittyvissä asioissa Otetaan tenttiarkisto käyttöön Kannustetaan opiskelijoita opintojaksopalautteen antamiseen Tuetaan koulutusalajärjestöjä ja paikallisyhdistyksiä koulutuspoliittisissa asioissa Valvotaan Saimaan ammattikorkeakoulun toimintakäsikirjan mukaisen toiminnan toteutumista Tutorointi Järjestetään keväällä tutorkoulutus Organisoidaan tutortoimintaa Saimaan ammattikorkeakoulussa Ollaan tiiviissä yhteistyössä tutoropettajien kanssa Vastataan opiskelijoiden kotouttamisesta Vaikutetaan siihen, että opiskelijat eivät keskeytä opintojaan Lisätään tutoreiden aktiivisuutta SOSIAALIPOLIITTINEN TOIMINTA Sosiaalipoliittiseen toimintaan kuuluvat opiskelijoiden toimeentuloon, asumiseen, terveydenhuoltoon, ruokalapalveluihin ja sosiaaliseen asemaan liittyvät asiat. Hyvinvointi Vaikutetaan opiskelijoiden hyvinvointiin

6 Seurataan sosiaalipoliittisten etuuksien kehitystä ja vaikutetaan niihin Edistetään tasa-arvon ja esteettömyyden toteutumista Saimaan ammattikorkeakoulussa Järjestetään pitkin vuotta hyvinvointitempauksia opiskelijoille Jatketaan häirintäyhdyshenkilötoimintaa ja tiedotetaan siitä opiskelijoille Kulttuuri ja liikunta Ylläpidetään ja kehitetään opiskelijoiden liikuntavuoroja Järjestetään liikuntatapahtuma lukukausittain Järjestetään vuosijuhla Järjestetään syksyllä 2011 kaikille aloittaville opiskelijoille yhteiset fuksiaiset Järjestetään ainakin kolme tapahtumaa yökerhossa. Näiden kolmen tapahtuman nimet ovat Pääsiäishumppa, Fuksiaiset ja Pikkujoulut Järjestetään vuoden aikana matkana Pietariin Järjestetään muita kulttuuritapahtumia mahdollisuuksien mukaan Tuetaan opiskelijoiden kerhoharrastuksia ja kannustetaan oma-aloitteeseen liikuntaan Tehdään vuoden alussa tapahtumakalenteri, missä on kaikki opiskelijakunnan järjestämät tapahtumat Selvitetään korkeakoululiikuntapalveluiden tarjoamista Skinnarilan kampuksella yhteistyössä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan kanssa KANSAINVÄLISYYS Huomioidaan kansainvälisyys kaikessa toiminnassa Huolehditaan ulkomaalaisten opiskelijoiden kotouttamisesta Edistetään ulkomaalaisten opiskelijoiden etuja Järjestetään ulkomaalaisille opiskelijoille aktiviteetteja TIEDOTUS Vuonna 2011 otetaan käyttöön opiskelijakunnan kuukausitiedote Kampuskohtaista tiedotusta parannetaan Internet-sivuihin panostetaan ja niitä kehitetään Englanninkielistä tiedotusta lisätään Sosiaalisia medioita hyödynnetään tiedotuksessa Järjestetään Opiskelijakuntakiertue lukukausittain Lisätään sähköisten kaavakkeiden käyttöä Opiskelijakunnan tapahtumista ja uutisista tiedotetaan ajoissa Lisätään tiedotusta edustajiston vaalien kaikissa vaiheissa

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Toimintasuunnitelma 2010 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät. Opiskelijakunnan aatteellinen toiminta

Lisätiedot

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009

YLEISTÄ. Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Toimintasuunnitelma 2009 YLEISTÄ Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toiminnasta vastaavat hallitus, edustajisto ja opiskelijakunnan palkkaamat työntekijät.

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä

TOIMINTASUUNNITELMA 2009. Yleistä 1(5) TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoiden edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Opiskelijoita TAMKissa edustaa opiskelijakunta. HALLINTO Opiskelijakunnan

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011)

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) TOIMINTASUUNNITELMA 2012 (Hyväksytty valtuustossa 28.11.2011) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012)

Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) TOIMINTASUUNNITELMA 2013 (Hyväksytty valtuustossa 10.12.2012) 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty valtuuston kokouksessa 14.11.2013 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta.

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan toimintasuunnitelma 2012 Numerot otsikoiden edessä tarkoitaa prioriteettiä 1 = tärkeä, 2 = melko tärkeä Edunvalvonta 1 Luodaan METKAlle poliittinen ohjelma

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Sivu 1 / 7 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 2011 1 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan kolmas toimintavuosi. Opiskelijakunta toimi Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun opiskelijakunta nimellä vuodesta

Lisätiedot

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat.

15.12.2010. Puheenjohtaja avasi kokouksen kello 15.52. Todettiin läsnäolijat. PÖYTÄKIRJA 1 (1/5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2011 Aika: 13.12.2010 kello 16.00 Paikka: Saikolo, Kimpisen kampus, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Holopainen Tiina jäsen Lempiäinen

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY... 1... 1 1. UUSI TOIMINTA 19.11.2018-2019... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2019...

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10

TOIMINTASUUNNITELMA 2016. Yleistä. Sivu 1 / 10 Sivu 1 / 10 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta. Julkisoikeudellinen opiskelijakunta

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja

Sandholm Aino-Liisa edustajiston puheenjohtaja Lempiäinen Mika edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 20 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 20/2012 Aika: 13.11.2012 kello 8.30 Paikka: Opiskelijakunnan toimisto, Skinnarilan kampus Kutsutut: Valtonen Mikko puheenjohtaja Pölönen Henna varapuheenjohtaja poistui

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA. Hyväksytty 22.03.2010

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA. Hyväksytty 22.03.2010 SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA Toimintakertomus 00 Hyväksytty.0.0 1 1 1 1 1 1 1 1 0 1 0 1 0 1 0 1. YLEISTÄ Vuosi 00 oli Saimaan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ensimmäinen toimintavuosi.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 EPSILON RY 1 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminta tulee jatkumaan vuoden 2015 sääntöjä 2 ja 3 mukaillen. Epsilon ry:n tärkeimpänä tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä, tukea

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1. YLEISTÄ Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) toimiva lakisääteinen opiskelijakunta. Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 LIITE 1 TOKYO ry Toimintasuunnitelma 2010 Yleistä Yhdistyksen nimi on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys käyttää nimestään lyhennettä TOKYO. Yhdistyksen

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan strategia 2012 2015

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan strategia 2012 2015 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan strategia 2012 2015 Johdanto... 2 Tehtävä... 3 Visio... 4 Arvot... 5 Strategia... 6 Tavoittavuuden ja aktiivisuuden parantaminen... 6 Vaikuttavuuden parantaminen...

Lisätiedot

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma

Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Lapin yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2014 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Sisällys Teemavuosi 2014 Tavoite 1: Nollataan talous

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 LIITE 1

JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 LIITE 1 JYVÄSKYLÄN TRADENOMIOPISKELIJAT RY -KONKURSSI- TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Toimintasuunnitelma 20132 YLEISTÄ Jyväskylän tradenomiopiskelijat ry on Jyväskylän ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijoiden koulutusalajärjestö.

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 (6) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2012 Aika: 14.12.2011 kello 17.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone, Skinnarila, Lappeenranta Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni

Lisätiedot

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA 2015 2017 Viestintästrategian rooli Opiskelijakunta OSAKOssa viestintä ymmärretään osaksi kaikkea opiskelijakunnan toimintaa. OSAKO viestii erityisesti rekrytoidakseen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Huolehditaan kampuksien välisestä taloudellisesta tasa-arvosta, sekä palveluiden tasaarvoisesta

Huolehditaan kampuksien välisestä taloudellisesta tasa-arvosta, sekä palveluiden tasaarvoisesta TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Yleistä Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin Tamko) on Tampereen ammattikorkeakoulussa (myöhemmin TAMK) toimiva lakisääteinen ja sitoutumaton opiskelijakunta.

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMA 2013. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013

HALLITUSOHJELMA 2013. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013 1 2 3 4 5 6 7 HALLITUSOHJELMA 2013 8 9 10 11 12 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 2/2013 30.1.2013 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 1/2013 13.2.2013 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus

NYKYTILA-ARVIO. UHAT Rahoitus Vaihtuvuus Jäsenprosentti ja jäsenmäärän merkitys valtakunnalliseen vaikuttavuuteen Vapaaehtoisuus STRATEGIA -2020 JOHDANTO Strategia luo suuntaviivat toiminnalle ja opastaa opiskelijakuntaa paikallisessa (LUC2020) ja valtakunnallisessa toimintaympäristön muutoksessa. Strategian tavoite on löytää ratkaisuja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 Johdanto Tämän toimintasuunnitelman on valmistellut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Valmistelussa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

OSAKOn strategia 2014-2017

OSAKOn strategia 2014-2017 OSAKOn strategia 2014-2017 Johdanto, strategiatyöryhmän terveiset lukijalle Opiskelijakunnan edustajisto perusti vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessaan strategiatyöryhmän, johon nimettiin seitsemän OSAKOn

Lisätiedot

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN

KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PAIKALLISEEN EDUNVALVONTAAN Timo Virtanen - koulutuspoliittinen vastaava 2016 Tampereen Tradenomiopiskelijat ry Abstract in english This document lays out the agenda of educational

Lisätiedot

Nykytilan määrittely: SWOT

Nykytilan määrittely: SWOT Strategia 2018-2021 Johdanto Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKOn strategia on laadittu vuonna 2017 aiemman strategiakauden päättyessä. Strategia on laadittu vuosille 2018-2021. Lähtökohtana

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kuopion kaupungin JHL yhdistys 862 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1.10.2015 Kuopion kaupungin JHL 862 toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Yhdistyksen

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 10.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2012 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA

ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA ETELÄ-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2008 SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ...3 2. HALLINTO...3 2.1 Hallitus...3 2.2 Edustajisto...4 2.3 Vaalit...4 2.4 Henkilöstö...5 3. EDUSTUSPAIKAT...5

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TREY. Tampereen ylioppilaskunta. Strategia Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa TREY Tampereen ylioppilaskunta Strategia 2019-2022 Hyväksytty Tampereen ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 6.11.2018. Strategian visuaalinen esitysasu ylioppilaskunnan brändin mukaisesti tulossa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

1 OAJ Pääkaupunkiseutu

1 OAJ Pääkaupunkiseutu 1 OAJ Pääkaupunkiseutu TOIMINTASUUNNITELMAESITYS Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30.

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30. Onneksi olkoon opiskelupaikan saamisesta ammattikorkeakoulussamme. Koulun muodostamme me, opiskelijat, yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Olemme yhteisö, jossa kaikkien on toimittava yhteisen hyvän eteen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Tamy-info. Tietoa ylioppilaskunnastasi. Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Tamy-info Tietoa ylioppilaskunnastasi Sosiaalipoliittinen sihteeri Olga Haapa-aho Mikä on ylioppilaskunta? Ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia,

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017

Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 Hyväksytty edustajiston kokouksessa 4/2012 (21.3.2012) STRATEGIA 2017 1 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti,

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 1 (5) HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS 2013 Aika: noin kello 16.30 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni Huhtiranta

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1 HYVINVOINTIALAN LIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja paikka Yhdistyksen nimi on Hyvinvointialan liitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. Liitto on Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Mervi Järkkälä TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus ja tehtävä toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen ja parantaminen.

Lisätiedot

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja

Hannonen Maiju, edustajiston puheenjohtaja Pölönen Henna, edustajiston varapuheenjohtaja Pöytäkirja 8 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 8/2013 Aika: kello 13.00 Paikka: Läsnä: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarila, Lappeenranta Eskelinen Patrik, puheenjohtaja Borgström Toni, varapuheenjohtaja Huhtiranta

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA AKAAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Kaupunginhallitus/valtuusto hyväksynyt 13.09.2006 Akaan kaupunki Sääntökokoelma NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012

JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 JOHTAMISKORKEAKOULUN YLIOPPILAIDEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 2012 19.3.2012 SISÄLLYS: 1. Viestinnän tavoitteet ja periaatteet 2. JKY:n hallituksen viestinnälliset vastuualueet 3. JKY:n viestintäkanavat 4. Viestintäsuunnitelman

Lisätiedot

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO (SYL) ry Asiakirja nro 08a Sivu 1 / 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 1. Kohti seuraavia hallitusohjelmaneuvotteluita

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu Toimintasuunnitelma 2011 ayye iltakoulu 3.11.2010 Agenda Rooli Sisältö Prosessi Toiminta vuonna 2011 Rooli Suunnitelma ylioppilaskunnan toiminnasta vuoden aikana Edustajisto hyväksyy vuoden lopussa seuraavan

Lisätiedot

STRATEGIA 2014 2015. Visio 2020. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO. 1. Haluttu jäsenyys. 3. Terve talous. 2. Jokaisen opiskelijan koti

STRATEGIA 2014 2015. Visio 2020. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO. 1. Haluttu jäsenyys. 3. Terve talous. 2. Jokaisen opiskelijan koti STRATEGIA 2014 2015 1. Haluttu jäsenyys TUOssa jokainen jäsen huomioidaan TUOssa vaikuttaminen on aktiivista 3. Terve talous TUOn toiminta on ylijäämäistä TUOn puskurirahasto vakauttaa toimintaa 2. Jokaisen

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi

Yliopistonkatu 8. 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 10.11.2014 klo 16:00. Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Remburssi ry PÖYTÄKIRJA Yliopistonkatu 8 96300 Rovaniemi REMBURSSI RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 10.11.2014 klo 16:00 Paikka: Ahkiomaantie 2 A 9, 96300 Rovaniemi Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Anni-Sofia

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 11 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2012 Aika: 19.6.2012 kello 17.00 Paikka: Neuvotteluhuone Kummeli, Skinnarilan kampus Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Borgström Toni jäsen Kurronen Laura jäsen,

Lisätiedot

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ TYY tekee Turun yliopistosta parhaan mahdollisen paikan opiskella, opiskelijoista hyvinvoivia ja opiskeluajasta ikimuistoisen. VISIO Ihanteiden TYY on opiskelijoiden avoin ja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

APU alueiden puheenjohtajisto

APU alueiden puheenjohtajisto APU Aluejaostot APU alueiden puheenjohtajisto APU * Alueiden yhteistyöelin ja ohjausryhmä * Ohjaa ja koordinoi aluetoiminnan toteutusta liiton strategian ja toimintasuunnitelman mukaisesti hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY

TEEKKAREIDEN URHEILU- JA VOIMAILUKERHO RY Sisällys 1. UUSI TOIMINTA VUONNA 2014... 3 1.1. Aiemmin käynnistyneet projektit... 3 1.2. Uudet projektit... 3 2. VAKIINTUNUT TOIMINTA VUONNA 2014... 4 2.1. TUrVoKe ry... 4 2.2. Hallinto... 4 2.3. Jäsenpalvelut...

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot