TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUS NIVALA LUONTOSELVITYS Sepänkatu 9 A 7 90100 Oulu PUH. 08-883030 FAX. 08-8830333 aija.degerman@airix.fi NIVALAN KUNTA
SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 2 2. KALLIO- JA MAAPERÄ... 3 3. KASVILLISUUS... 4 3.1. Kasvillisuuden päätyypit... 5 4. ERITYISEN TÄRKEÄT ELINYMPÄRISTÖT... 6 5. ELÄIMISTÖ... 6 6. KULUTUSKESTÄVYYS JA ALUEIDEN SOVELTUMINEN RAKENTAMISEEN... 7 LÄHTEET... 7 LIITTEET: Kasvillisuuskartta 2
1. Johdanto Tämä luontoselvitys on tehty Nivalan teollisuusalueen laajennusta varten ja selvitysalue on teollisuusalueen, rautatien, Haapajärventien ja golfkentän välinen alue. Luontoselvitys on koottu olemassa olevista selvityksistä, joita on tarkennettu maastokäynnillä 24.5.2004. Luontoselvityksestä on vastannut Ympäristötaito Oy, jossa työhön ovat osallistuneet: FM Aija Degerman Ympäristötaito Oy Suunnitteluavustaja Tuija Junttila Ympäristötaito Oy Oulussa 10.6.2004 Aija Degerman 3
2. Kallio- ja maaperä Nivalan kallioperä koostuu kauttaaltaan ns. svekokarelidisen liuskejaksoon kuuluvista kivilajeista. Liuskeiset kivet ovat usein kiilleliuskeita ja kiillegneissejä, jotka ovat muodostuneet 1,9-2,2 miljardia vuotta sitten meren pohjalle muodostuneista sedimenteistä. Nivalan keskustan kohdalla kallioperä on granodioriittia (Kamula ym. 1991). Jääkauden jälkeen jään reunan vetäydyttyä koko Nivalan alue on ollut syvän veden peitossa. Veden pohjalle kerrostui erilaisia hienompia sedimenttejä. Jokilaaksoille ovat tyypillisiä syvään veteen kerrostuneet hiesu- ja savimaat, vedenjakajaseuduille taas moreenimaat. Soita ja soistunutta aluetta on vedenjakajaseudulla paljon, mutta kovin laajoja yhtenäisiä suoalueita ei alueella ole. Nivalan kunnan alueella maaperä on hienosedimenttiä ja osin turpeen peittämää (Kamula ym. 1991). 3. Kasvillisuus Nivala kuuluu maisemallisesti Pohjois-Pohjanmaan viljelylakeuteen, jossa hallitsevana maisematekijänä on pinnanmuotojen tasaisuus sekä soiden runsaus. Metsäkasvillisuutensa puolesta Nivala kuuluu kasvimaantieteellisessä aluejaossa keskiboreaaliseen Pohjanmaan-Kainuun metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen, jossa vallitsevat kuivahkot kangasmetsät. Suovyöhykejaon mukaan Nivala kuuluu Pohjanmaan aapasuoalueeseen. Nivalan alueella vallitseva suotyyppi on räme. Selvitysalueella metsä on tyypiltään tuoretta mustikka-puolukkatyypin kangasta (VMT) tai soistunutta metsää. Tuoreella kankaalla pääpuulajina on luontaisesti mänty tai kuusi. Pensaskerros muodostuu puiden taimista ja katajasta. Varvusto on rehevää ja yhtäjaksoista. Kenttäkerroksessa vallitsevat varvuista mustikka ja puolukka, muita varpuja on vähemmän. Heiniä ja ruohoja on vain vähän. Sammalet muodostavat pohjakerroksessa yhtenäisen maton. Sammalista vallitsevat seinä- ja kerrossammal. Kuva 1. Tuoretta kangasmetsää. 4
3.1. Kasvillisuuden päätyypit Suunnittelualueella tuoretta kangasta on Haapajärventien vieressä. Puusto on mäntyvaltaista, sekapuuna kasvaa koivua ja kuusta. Pensaskerroksessa on paikoin runsaasti katajaa tai pajua (Kuva 1). Kenttäkerroksessa on mustikan ja puolukan lisäksi vaiveroa, variksenmarjaa ja suopursua. Varpujen lisäksi muita lajeja ovat nuokkuhelmikkä, metsälauha, kevätpiippo ja kultapiisku. Sammalkerroksessa on yleisimpien seinä- ja kerrossammalen lisäksi rahkasammalia, jotka ilmentävät soistumista. Alueen keskelle päin maasto muuttuu märemmäksi ja metsää on kuivatusojitettu (Kuva 2). Aluskasvillisuudessa on rämekasvillisuutta, kuten suopursua, hillaa ja rahkasammalia. Pensaskerroksessa on pajuja. Sellainen kuvio, jonka pintakasvillisuudesta vajaa puolet on laikuittain esiintyvien suokasvien vallassa luokitellaan soistuneeksi kankaaksi (Kuusipalo, J. 1996). Kuva 2. Selvitysalueen metsät on ojitettu. Selvitysalueen länsiosassa tien pohjan kohdalla on tiheää mäntytaimikkoa. Rautatien varressa on koivu-mänty sekametsää. Suunnittelualueen pohjoisosan läpi kulkee leveä kaivettu oja, jonka reunoilla puusto on koivuvaltaista. Ojan lähistöllä on lahoavia puita ja maapuuta, joilla kasvaa runsaasti kääpiä (Kuva 3). 5
Kuva 3. Ylhäältä vas. pörrökääpä, taulakääpä, arinakääpä ja pinovyökääpä. Alueen pohjoisosassa on lehtipuuvaltaista metsittynyttä ja pensoittunutta peltoa, jossa kasvaa koivua ja kiiltopajua. Aluskasvillisuus on heinävaltaista. Ruohoista kasvaa mm. suo-ohdaketta. Täällä oli runsaasti jälkiä hirvien liikkumisesta. Haapajärventien ja Vähälehdontien risteyksen kohdalla on entinen piha-alue, josta vielä löytyy rakennusten perustukset. Tällä kohdalla kasvillisuus on monilajista. Puista kasvaa mäntyä, koivua pihlajaa ja tuomea ja pensaista vadelmaa. Heinistä yleisimmät ovat nurmilauha ja kastikat ja ruohoista pihalla kasvaa mm. kevät-, niitty- ja rönsyleinikkiä, maitohorsmaa, aitovirnaa, koiranputkea, nokkosta ja puna-ailakkia. Koristekasveista pihalla ovat säilyneet aitoukonhattu, angervo ja mustaherukka. Piha-alueelta löytyi myös keväinen kartiohuhtasieni. 4. Erityisen tärkeät elinympäristöt Selvitysalueella ei ole suojelualueita. Metsät alueella eivät ole luonnontilaisia, vaan niitä on harvennettu ja ojitettu, joten alueella ei ole erityisiä luontoarvoja. Alueelta ei ole löydetty uhanalaisia tai silmälläpidettäviä putkilokasvilajeja (Pohjois-Suomen seutukaavaliitto 1988; Kamula ym. 1990). Myöskään maastokäynnillä ei löydetty uhanalaisia lajeja. Inventoinnin ajankohta oli kuitenkin liian aikainen kasvillisuuden tarkemmalle kartoittamiselle, mutta alueen kasvillisuus on tavanomaista kangasmetsän/rämeen kasvillisuutta, joten uhanalaisia putkilokasvilajeja alueella tuskin on. 5. Eläimistö Maastokäynnillä havaittiin linnuista pajulintu ja nisäkkäistä jänis. Selvitysalueella oli runsaasti jälkiä hirvien liikkumisesta ja ruokailusta. 6
6. Kulutuskestävyys ja alueiden soveltuminen rakentamiseen Luonnon kulutuskestävyys määräytyy erilaisten maaperällisten (maalaji, topografia, kosteus) ja bioottisten (kasvillisuustyyppi, kasvilajisto, eläimistö) tekijöiden vuorovaikutuksen summana. Tärkeimmät maaperän kulutuskestävyyteen vaikuttavat tekijät ovat kyky kestää tiivistymättä voimakasta tallausta sekä mekaaninen kulutuskestävyys. Kasvillisuuden sietokykyä pidetään yleensä perustekijänä kulutuskestävyyttä arvioitaessa. Asutuksen läheisyydessä taajamametsissä kulutus näkyy polkujen lisääntymisenä ja kasvillisuuden kulumisena (Häkli 2001). Heinät kestävät tallausta ruohovartisia kasveja paremmin. Jäkälät ja varpukasvit taas ovat herkkiä. Varpukasveista tallausta kestää parhaiten puolukka, mustikka ja kanerva huonommin. Sammalet kestävät tallausta huonosti. Puista kuusi kestää kulutusta huonosti, koska sen juuret sijaitsevat lähellä maanpintaa (Holmström 1979; Kellomäki & Saastamoinen 1975). Rehevimmät sekä karuimmat kasvupaikat kestävät kulutusta huonoiten. Kulutukselle kaikkein herkimpiä ovat aluskasvillisuudeltaan jäkälävaltaiset kuivat ja karut kangasmetsät. Metsätyypeistä parhaiten kulutusta kestää mustikkatyypin tuore kangas (Kellomäki & Saastamoinen 1975). Nenosen (1990) mukaan kasvillisuuden kulutuskestävyys voidaan luokitella seuraavasti: 1. Hyvä: niityt, pellot, rakennettu ympäristö 2. Kohtalainen: lehdot, lehtomaiset kankaat, tuoreet kangasmetsät, kuivahkot kangasmetsät (tuoreemmat) 3. Melko heikko: kuivahkot kangasmetsät (kuivemmat), puustoiset suot 4. Heikko: kuivat kangasmetsät, avosuot 5. Erittäin heikko: karukkokankaat, kalliokasvillisuus, lentohiekka- ja dyynialueet, lähteiköt, märät avosuot Lähteet Holmström, H. 1979. Eräiden Etelä-Suomen vapaa-aika-alueiden kasvillisuuden kulutuskestävyyden tutkimus. Uudenmaan seutukaavaliitot. Lounais-Suomen seutukaavaliitto. 53 s. Häkli, L. 2001. The effects of recreation on understorey vegetation a case study with methodological implications. Pro gradu tutkielma. Helsingin yliopisto, Soveltavan biologian laitos, Puutarhatiede. Kellomäki, S. & Saastamoinen, V-L. 1975. Trampling tolerance of forest vegetation. Acta Forestalia Fennica 147:1-21. Kamula, R., Heikkilä, H., Rehell, S. & Elomaa, P-L. 1991. Nivalan kunnan ympäristönsuojeluohjelma. Raportti 5. Ympäristöinstituutti. Ii. Kuusipalo, J. 1996. Suomen metsätyypit. Kirjayhtymä Oy. Rauma. Laine, J. & Vasander, H. 1998. Suotyypit. Kirjayhtymä Oy. Hämeenlinna. Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus, Tapio. Helsinki. 7
Nenonen, S-P. 1990. Matkailu ja ympäristö. Lapin seutukaavaliitto. Rovaniemi. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto B 56 1988: Siika- Pyhä- ja Kalajokilaaksojen uhanalaiset kasvit. 8