Tietokortti: Kaisa Kuoppala Luke ja Kaija Hinkkanen ProAgria Etelä-Suomi Puna-apilan (Trifolium pratense L.) käyttö säilörehunurmissa on lannoitteiden hintojen noustessa tullut yhä houkuttelevammaksi. Apilan biologinen typensidonta tuo säästöä lannoitekustannuksiin ja vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista. Lehmät syövät mielellään puna-apilapitoista säilörehua ja sen tuotantovaikutus on hyvä.
Typpiomavarainen kasvi Puna-apila on juurinystyröidensä vuoksi typpiomavarainen kasvi. Apilalla on syvä paalujuuri ja se on hyvä maan kuohkeuttaja etenkin savimailla. Syvän juuristonsa avulla se kestää hyvin kuivuutta ja varmistaa siten odelman kasvuun lähtöä. Apilan viljelyssä vesitalouden pitää olla kunnossa, painanteista apila häviää jo ensimmäisenä talvena. Apila kasvaa parhaiten kun maan ph on 5,9-6,7, eloperäisillä mailla riittää 5,5-6,5. Jos apilaa viljellään ensimmäistä kertaa lohkolla, siemen suositellaan ympättäväksi Rhizobium-bakteerilla. Tärkein valintaperuste apilalajikkeen valinnassa on talvenkestävyys, varsinkin jos tavoitteena on kolmivuotinen apilanurmi. Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat satoisuus, jälkikasvukyky, kasvurytmi ja kasviestrogeenipitoisuudet. Puna-apila ei sovellu hyvin laidunnurmiin, koska se kestää alsike- ja valkoapilaa heikommin tallausta. Puna-apila voidaan perustaa suojaviljaan, kylvömäärä on seoksissa yleensä 2-6 kg, kylvösyvyys 1-2 cm.
Useita lajikkeita tarjolla Bjursele on ollut valtalajike, se on talvenkestävä ja satoisa myös pohjoisemmassa. Sen heikkoutena on ollut niukka odelmasato, koska se asettuu talvilepoon muita lajikkeita aikaisemmin. Betty on Bjurselesta jalostettu aikainen, hyvän jälkikasvukyvyn omaava lajike. Se on lähes yhtä talvenkestävä kuin Bjursele mutta satoisampi, ja soveltuu siten hyvin kolmivuotisiin apilanurmiin. Ilte on eestiläinen, etelässä satoisa lajike. Se on satoisin ensimmäisessä niitossa, jälkikasvukyky on hyvä ja talvenkestävyys keskinkertainen. Jesper ja Björn ovat ruotsalaisia, talvenkestäviä ja vanhempia suomalaisia lajikkeita satoisampia. Ville Heimala
Sopii säilörehuksi Tyypillinen siemenseos silörehunurmiin on esim. 3 kg puna-apilaa, 2 kg alsikeapilaa ja 20 kg nurmiheinän siemeniä. Seokseen voi lisätä myös kilon valkoapilaa, joka rönsyävällä kasvutavallaan täyttää aukkoja. Apilan viljelyssä tulee välttää helppoliukoisen typpilannoituksen käyttöä, koska se vaikuttaa apilan omaan typensidontaan ja lisää seoksessa olevien heinien kilpailukykyä. Lannoitus hoidetaan pääasiassa perustamisvuonna, suojaviljan lannoitukseksi sopii hyvin karjanlanta. Vanhemmille nurmille, joissa apilan osuus on jo vähentynyt, voidaan käyttää virtsaa tai lietelantaa. Esikuivatus ja säilöntäaine varmistavat säilyvyyden Säilönnän onnistumiseen vaikuttavat kasvin ominaisuudet, säilöntätekniikka ja sääolosuhteet. Esikuivatus parantaa apilan säilyvyyttä, mutta apilan esikuivatus on vaikeampaa kuin heinäkasvien. Apilan varsi on vankka ja se hidastaa kuivumista. Hidas kuivatus huonossa säässä lisää hengitystappioita. Toisaalta apilan lehdet kuivuvat nopeasti ja varisevat herkästi, jolloin syntyy korjuutappioita. Apilalle tyypillisiä ominaisuuksia tulee ottaa rehunsäilönnässä huomioon sitä enemmän, mitä suurempi on puna-apilan osuus kasvustossa Apilan puskurikapasiteetti on suurempi eli rehun ph ei laske yhtä helposti kuin heinäkasveilla. Lisäksi apilassa on vähemmän sokereita ja se on yleensä märempää heinäkasveihin verrattuna. Nämä tekijät lisäävät virhekäymisen riskiä ja vaikeuttavat säilöntää. Aikaisella nuppuasteella korjattava ja lievästi esikuivattu rehu vaatii säilyäkseen happosäilöntäainetta noin 6 l/t. Myöhemmin korjattava, kuivempi rehu säilyy myös biologisilla säilöntäaineilla.
Korjuuaika kasvilajien mukaan Säilörehun D-arvon kehitys ja sopiva korjuuaika riippuvat seosnurmen apilapitoisuudesta. Kesän ensimmäisen rehusadon D-arvo laskee puna-apilalla heinäkasveja hitaammin. Apila-heinäkasviseosnurmissa heinien D-arvo laskee samaa tahtia kuin puhtaissa heinäkasvinurmissa eikä apila vaikuta heinien D-arvon kehitykseen. Seoksen rehuarvo on kasvilajien osuuksilla painotettu keskiarvo. Ensimmäisessä sadossa heinäkasvit ovat usein valtakasvina, joten korjuuaika tulee sovittaa niiden kehityksen mukaan. Ensimmäinen niitto tehdään kun timotein ensimmäiset tähkät tulevat esiin, jolloin apila on yleensä nupulla tai aloittelee kukintaa. Koska lehmät syövät apilapitoista säilörehua enemmän kuin heinäsäilörehua, apilapitoisen rehun D-arvo voi olla heinäkasveista tehtyä säilörehua jonkin verran matalampi samaan maitotuotokseen pyrittäessä. Toisessa sadossa sekä heinäkasvien että apilan D-arvo muuttuvat hitaammin. Lisäksi apilan osuus on toisessa sadossa suurempi, joten korjuuajassa on hieman enemmän jouston varaa. Toisen sadon korjuu kannattaakin ajoittaa sääolosuhteiden mukaan sekä pyrkiä varmistamaan apilan mahdollisimman hyvä talvehtiminen.
Maistuu ja lypsättää Lehmät syövät mielellään useasta eri kasvilajista valmistettua säilörehua. Puna-apilapitoista säilörehua lehmät ovat syöneet tutkimuksissa keskimäärin reilun kilon kuiva-ainetta enemmän päivässä kuin heinäkasveista tehtyä säilörehua. Pelkästään puna-apilasta tehtyä säilörehua ei käytännössä juurikaan käytetä. Säilörehun syönti-indeksi huomioi apilan osuuden rehussa. Säilörehun syönnin lisääntyminen lisää maitotuotosta. Maitotuotos on lisääntynyt tutkimusten mukaan apilapitoisella rehulla keskimäärin 1,3 kg/vrk, mutta maidon rasvapitoisuus ja valkuaispitoisuus ovat laskeneet heinäkasvisäilörehuun verrattuna. Energiakorjatun maidon (EKM) tuotos ja valkuaistuotos ovat nousseet pitoisuuksien laskusta huolimatta. Maidon rasvahappokoostumusta apila parantaa ihmisravitsemuksen kannalta.
Runsaasti kivennäisiä Puna-apilan Ca-pitoisuus on 3-5 kertainen heinäkasveihin verrattuna. Tämä pitää ottaa huomioon ruokintaa suunniteltaessa. Seosnurmen Ca-pitoisuuden perusteella voidaan arvioida apilapitoisuutta. Puna-apila sisältää kasviestrogeenisia yhdisteitä. Ne voivat vaikuttaa negatiivisesti erityisesti lampaiden hedelmällisyyteen. Lehmien hedelmällisyyden jatkuva huononeminen on usean tekijän summa eikä sitä voi laskea lisääntyneestä apilan käytöstä johtuvaksi. Luomutiloilla hedelmällisyys on parempi keskimäärin kuin tavanomaisilla tiloilla ja niillä käytetään enemmän apilaa. Puna-apilapitoisen säilörehun syöttäminen ei aiheuta puhaltumista.
Sisällöntuottajat: kkkkk Tämä tietokortti on alunperin tehty Huomisen osaajat -hankkeessa ja sitä on muokattu Innovoinnilla ja kokeilutoiminnalla kestävää ruokaa ja kasvua Hämeessä -hankkeessa. Tekstit Kaisa Kuoppala Luke ja Kaija Hinkkanen ProAgria Etelä-Suomi, kuvat Riitta Lehtinen, Kaisa Kuoppala ja Verna Rinta-aho.