Yhteistyöllä parempia RAY-projekteja

Samankaltaiset tiedostot
Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

RAY kansalaisten ja yhteisöllisyyden vahvistajana

Taide, kulttuuri ja RAY:n avustusstrategia

Kunta-järjestö-yhteistyö. Kuntalaisten hyväksi Palveluyhdistys Kaseva ry

Avustusohjelmilla tuloksia ja vaikutuksia case Emma & Elias

RAY kansalaisjärjestöjen rahoittajana

Kohtaamispaikkojen tulevaisuus pysyvinä rakenteina

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

Tuusulan kumppanuusfoorumin jatko, Heidi Hakulinen,

Yleisavustamisen periaatteet ja avustuksen myöntämisen kriteerit perustuvat seuraaviin tekijöihin:

Avustustoiminta RAY:N AVUSTUSLAJIKOHTAISET PERIAATTEET JA AVUSTUSKRITEERIT

Vapaaehtoistoiminnan perusedellytysten turvaaminen

Pähkinöitä pussiin hankekoulutus Jyväskylä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

Avustustoiminta RAY-AVUSTEINEN KOULUTUSTOIMINTA

Avustusten suuntaaminen ja RAY:n odotukset hankkeille

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

Kansalaistoiminnan tulevaisuus. Sisko Seppä Avustustoiminnan johtaja

ONNISTUNEEN HAKEMUKSEN PROSESSI

Eloisa ikä. RAY:n avustusohjelma ikäihmisten hyvän arjen puolesta

Oivaltava päivät Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen,

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnasta

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

Järjestökumppanuus ja RAY:n rahoitus Kaste-ohjelmaa tukemassa

JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ JULKISEN SEKTORIN KANSSA JA RAY-RAHOITUS. Tuomas Koskela

Järjestöt 2.0 -hanke. Järjestöt maakuntauudistuksessa toiminnanjohtaja Elina Pajula

Hyvinvointia kohtaamisesta

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

Kohti näkyvää ja vahvaa. järjestöyhteistyötä!

RAHAPELITOIMINNAN TUOTTOJEN JAKO VUONNA 2018 TERVEYDEN JA SOSIA- LAISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Eloisa ikä avustusohjelma Rifin vuosikokous Ohjelmapäällikkö Reija Heinola

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HSO/SUKE/Lassi Kauttonen RAHA-AUTOMAATTIAVUSTUSTEN V MYÖNTÄMINEN

Maakuntastrategiatyöpaja. Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti p

RAY:N NÄKÖKULMIA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN HANKKEISIIN. Yhteistyöiltapäivä/Y-säätiö

Varsinais-Suomen sote-valmistelun järjestöjen intressiryhmien kuulemiset työryhmä

Oiva-hankepoliklinikka

Oivaltava-hankepoliklinikka

Kolmas sektori ja julkiset palvelut

SOSTE Suomen sosiaalija terveys ry

AlueAvain päivä. Huhtikuu 2012 Tampere, Kuopio, Helsinki, Ylikiiminki. Avustusosasto, Anne Kukkonen,

Ajankohtaista RAY:n avustustoiminnassa

Jyväskylän kaupunki ja 3. sektori - näkökulmia kunta-järjestöyhteistyöhön

Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön

Selvityshenkilö Tuija Braxin loppuraportti; nostoja ja toimenpideesityksiä. Järjestöjen sote- ja maakuntapäivä Anne Astikainen

STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Mitä on RAY:n seuranta?

RUSKASEMINAARIN YHTEENVETO

Järjestötoimintojen luokittelu jäsentää monimuotoista järjestötoimintaa

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus Marja Tuomi

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Kehittämisverkostojen kick off tule kuulemaan mistä on kysymys! Mona Särkelä-Kukko

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

RAY:n avustukset. YHDISTYSTOIMINNAN RAHOITUSMAHDOLLISUUKSIA Järjestöfoorumi Joensuu

RAYn avustusjärjestelmä ja sen kehittäminen. Järjestöpäällikköverkosto, Sanna Kaijanen,

IKÄIHMINEN TOIMIJANA vanhuspalvelulain toimeenpanoa Pohjois-Suomessa Kehittäjätyöntekijöiden perehdyttäminen

AvuSTuS- STRATegIA

TOIMINNAN TULOSTEN JA VAIKUTUSTEN SEURANNAN MERKITYS JA MAHDOLLISUUDET JÄRJESTÖILLE

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Järjestöjen ja kuntien yhteistyö rahoittajan näkökulmasta

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ TOIMIVAKSI!

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Yleisavustuksen tuloksellisuus- ja vaikutusselvitys. Selvitysten pisteytys

SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ

Anne Pyykkönen,

VAHVUUDET, MAHDOLLISUUDET, HAASTEET JA ESTEET TULEVAISUUDEN KUMPPANUUTEEN. Ryhmäpohdinnan koonti

Kolmas sektori mukana rakentamassa sosiaalisesti kestävää kaupunkia. Farid Ramadan

Maakunnallinen järjestöfoorumi

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Järjestöjen rooli sote-uudistuksessa , Uudenmaan järjestöt ja sote-uudistus -seminaari Erityisasiantuntija Ulla Kiuru, SOSTE

Järjestöt sote- ja maakuntauudistuksessa

Kunnat ja järjestöt kumppaneina

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Yleisavustusuudistus

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Järjestö 2.0 Yhes enemmän! Agentit maakunnan toimintaa kehittämässä- hanke. Henna Hovi, järjestöagentti

Malleja valinnanvapauden lisäämiseksi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

TOIMITAAN YHDESSÄ SEMINAARI. Hämeenlinnan Setlementti ry

Kotona kokonainen elämä Aloitusseminaari Johtajaylilääkäri Pirjo Laitinen-Parkkonen Hyvinkään kaupunki

Hankkeen arviointisuunnitelma

Tervetuloa Innokylään

Aineellinen apu. Yhdyspinnat STEA-toimintoihin

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Avustustoiminta. Vapaaehtoistoiminnan. tarkentavia ohjeita hakijoille

Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen. Loppuseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulu Sari Jurvansuu/Sininauhaliitto

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma

Maailman parasta kansalaisjärjestötoimintaa. STEAn strategia

palveluinnovaatiot metropolialueella

Transkriptio:

Yhteistyöllä parempia RAY-projekteja RAY:n avustuslinjauksista ja toimintaperiaatteista Joensuu 25.1.2011 Elina Varjonen, kehittämispäällikkö Raha-automaattiyhdistys 1

RAY:n avustusstrategian lähtökohdat RAY:n avustusstrategialuonnos 2012-> Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistaminen Terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia uhkaavien ongelmien ehkäiseminen Ongelmia kohdanneiden kansalaisten ja perheiden auttaminen 2

Avustusstrategiakauden 2012 2015 yleisperiaatteita (1/2) Turvataan sosiaali- ja terveysalan järjestöjen yleishyödyllisen toiminnan perusedellytykset Kiinnitetään huomiota avustettujen toimijoiden lukumäärään / tuloksellinen toiminta / aihealue Painotetaan järjestöjen keskinäistä sekä järjestöjen kuntien välistä yhteistyötä* Haetaan inhimillisesti ja kansanterveydellisesti / -taloudellisesti toimiva tasapaino eri päälinjojen välillä (vahvistaminen, ehkäiseminen ja auttaminen) Selkiytetään avustusten suuntaamisen lähtökohtia valtakunnallisen, alueellisen ja paikallisen toiminnan muodostamassa kokonaisuudessa Erityistä huomiota sosio-ekonomisten terveys- ja hyvinvointierojen kaventamiseen Mika Pyykkö, 24.1.2011 3

*Järjestö-kuntayhteistyön lähtökohtia Iso kuva Valtakunnallisesti, alueellisesti, paikallisesti Sosiaali- ja terveysala sekä se osana laajempaa kokonaisuutta Julkisen / kunnan vastuu vs. järjestötoiminta (vrt. lainsäädäntö) Toimialatarkastelu Realistinen tarveanalyysi, tavoitteen asettelu ja toiminnan sisällöllinen määrittely Järjestölähtöinen hyvän arjen mahdollistaminen (vs. palvelutuotanto) YHTEISTYÖ Suhde yritysmuotoiseen toimintaan Toimialojen keskinäinen tasapaino YHTEISTYÖ Kunta-järjestöt(-yritykset) yhteistyö Kunnilla vastuu paikallisen toiminnan perusedellytyksistä Soveltuvilta osin yhteiset suunnittelu-, toiminta- ja seurantakäytännöt Järjestöjen kehittämistyön hyödyntäminen Mika Pyykkö, 24.1.2011 4

Avustukset 2010 Milj. Kpl Haettuja avustuksia yhteensä 519,8 Hakijoita 1 323 Hakemuskohteita 2 885 Myönnettyjä avustuksia yhteensä 272,8 Avustuksensaajia 806 Avustuskohteita 1 630 Uusia avustuskohteita 209 Avustuslajit Yleisavustuksia (Ay) 64,4 205 Kohdennettuja toiminta-avustuksia (Ak) 120,1 759 Investointiavustuksia (B) 34,4 174 Projektiavustuksia (C) 59,3 492 5

Avustamisen edellytyksistä Avustuksen saajan on haluttava ja osattava Seurata ja ymmärtää toimintaympäristön muutoksia Asettaa oma toimintansa osaksi laajempaa (järjestötyön) kokonaisuutta Suunnitella, toteuttaa, seurata / arvioida, tehdä johtopäätöksiä ja tarvittavia muutoksia luopua kehittää suunnata Tehdä yhteistyötä Tiedostaa moraalinen vastuunsa ja toimia kaikissa tilanteissa sen mukaisesti. Mika Pyykkö, 24.1.2011 6

Innovaatiotoiminnan kokonaisprosessi ideasta vakiintuneeksi käytännöksi Idea Päämäärä Päätavoite osatavoite osatavoite osatavoite Toteutus Testaus Tulos Jalostus Pilotointi Kokeilu J u u r r u t t a m i s s t r a t e g i a Juurruttamisprosessi - juurruttaminen - disseminaatio - diffuusio - monistaminen - levittäminen - valorisaatio - valtavirtaistaminen Juurtuminen Tapahtuu Tulokset saadaan hyötykäyttöön INNOVA AATIO Hankesuunnitelma 7

Toimintaympäristön tuntemus ja vuoropuhelu Järjestötyö ei elä omassa eriössään vaan sillä on yhteistyöpintaa muiden järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa Tunnetaanko toimintaympäristöä riittävästi? Tunnetanko muuta järjestötoimintaa? Mitä on meneillään tai suunnitteilla muissa järjestöissä? Järjestökentän sektoroituneisuus yhteistyön esteenä /hidasteena? Tunnetaanko kunnan toimintaa? Mistä kunta tietää, mihin järjestöön kannattaa ottaa yhteyttä? Järjestöjen verkostot, järjestötalot jne. helpottamassa järjestöjen välistä yhteistyötä ja työtä ulkopuolisiin tahoihin Kunnan tuki paikallisten järjestöjen perustyöhön olennaista. RAY:n rahoitus kehittämishankkeille ja toiminta-avustukset pääosin valtakunnallisille tai alueellisille toiminnoille 8

Pysyvät rakenteet edesauttamassa toimintojen juurtumista Pysyviä rakenteita, joissa tulokset elävät Määräaikainen projektitoiminta ei ole itsetarkoitus, vaan tulosten pitäisi voida juurtua osaksi perustoimintaa (esim. osaksi kunnan toimintaa, osaksi järjestöjen perustoimintaa, osaksi muiden tahojen toimintaa) monesta alun perin järjestövetoisesta hankkeesta on poikinut tuloksia, jotka ovat nykyään osa kuntien vakinaista toimintaa, esim. Porin kodinhoitohenkilöstön sijaishoito ja Kaarinassa vakinaistettu vanhusneuvolatoiminta Laajempien hankekokonaisuuksien ja monitoimijahankkeiden mahdollisuudet esim. Kaste on järjestöille mahdollisuus, ei pakkopulla Tarvitaan riittävän yhtenäiset tavoitteet, yhteistyörakenne ja yhteistyöhön sitoutuneet kumppanit Kaste-työskentely lähentänyt eri toimijoita Tulosten levittäminen ja juurruttaminen Eri toimijoiden roolit (myös vastuut ja valtuudet) sovittava selkeästi jo hanketta suunniteltaessa 9

Järjestön ja julkisen sektorin rajapinta Järjestölähtöisen auttamistyön keinot: Ohjaus- ja neuvontatyö Vapaaehtois- ja vertaistuki Kehittämistoiminta Kohderyhmän edun ja oikeuksien valvonta, vaikuttamistyö Esimerkiksi: Sairausryhmäkohtaiset vertaistukiryhmät Omaishoitajien kuntouttava ryhmätoiminta Mielenterveyskuntoutujien klubitalotoiminta Julkiset palvelut Kotihoito, kotisairaanhoito Omaishoitajien etuudet: tuki, vapaapäivät Mielenterveyspalvelut Vaikka järjestöjen ja kuntien toimintatavat eroavat, niillä on - yhteisiä tavoitteita (esim. terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen) - yhteisiä asiakkaita (järjestöjen toimintaan osallistuvat ihmiset ovat jonkin kunnan asukkaita) 10

Projektilogiikka Tavoitteet Toteutus - projektin prosessit - yhteistyö - viestintä - riskienhallinta - seuranta ja arviointi Tulokset ja tuotokset Vaikutukset välittömät välilliset Päätavoite - osatavoitteet - vaihetavoitteet osatavoite osatavoite osatavoite Päämäärä ideat 11

Innovaatiohakuisen toiminnan erilaisia projektityyppejä Perusprojektit Hyödyntämisvaihe Idea Jalostus Pilotointi Toimintamalli Juurrutus Toteutus Menetelmät Osaaminen Levitys Valorisaatio/ generaatio Innovaatio Periaatteessa innovaatiohakuisissa kehittämishankkeissa on useita eri typpiä projekteja Testaavat Tutkimukselliset Toteutukselliset Innovointi on epälineaarista Innovaatio on jotain mikä on jotenkin hyödynnetty 12

Projektilogiikka, esimerkki Tavoitteet Toimenpiteet Tuotokset Yhteisöllisyyden lisääntyminen Eläkeläisille lisää kontakteja Maahanmuuttajille lisää toimintaa yhteistyössä kantaväestön kanssa Alueen eri toimijat kootaan suunnitteluryh mään Järjestetään yhteisiä retkiä Luodaan vapaaehtoisten rinki Ystäväpalvelu Varamummolatoiminta Tulokset Alueen ihmiset ovat aiempaa enemmän tekemisissä toistensa kanssa Eläkeläiset ja mamut saavat apua arjen asioissa Vaikutukset Eri kulttuurien välinen ymmärrys lisääntyy Alueella on turvallista asua 13

Mika Pyykkö, 24.1.2011 14