Kaupunginhallitus 424 19.11.2013 Kaupunginhallitus 437 26.11.2013 Kaupunginhallitus 448 09.12.2013 Kaupunginhallitus 104 10.03.2014 Kaupunginhallitus 199 27.05.2014 HENKILÖSTÖVÄHENNYKSIÄ KOSKEVAN YT-NEUVOTTELUN NEUVOTTELUTULOS KHALL 424 Kaupunginjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio sisältää käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan sekä investointija rahoitusosan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena. Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi talouden tasapainottamisen toimenpideohjelman. päätösehdotuksen ja päätti jatkaa asian käsittelyä 26.11.2013 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin tässä kokouksessa. KHALL 437 Kaupunginjohtaja 21.11.2013 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi talouden tasapainottamisen toimenpideohjelman.
päätösehdotuksen ja päätti jatkaa asian käsittelyä 09.12.2013 pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa. KHALL 448 Talousjohtaja 3.12.2013 Talousjohtajan esitys: Kaupunginhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä tasapainottamisen toimenpideohjelman ja esittää kaupunginvaltuustolle sen hyväksymistä. Liite. Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Talousjohtajan esityksen mukaisesti. Keskustelun aikana kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotuksen kuulumaan seuraavasti: Kaupunginhallitus hyväksyy talousjohtajan esityksen. Lisäksi kaupunginhallitus päättää käynnistää YT-neuvottelut enintään 40 henkilötyövuoden vähentämiseksi kuluvalla valtuustokaudella. täydennetyn päätösehdotuksen. Merkitään, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin tässä kokouksessa. KHALL 104 Kaupunginjohtaja 5.3.2014 Kaupunginhallituksen kokouksessaan 9.12.2013 käynnistämissä YT-neuvotteluissa keskityttiin aluksi lähinnä vuoden 2014 talouteen. Neuvottelujen aikana haettiin tasapainottamissuunnitelman mukaisia kululeikkauksia kuluvalle vuodelle yhteensä 915 000 euron edestä henkilöstökuluista, matkakuluista, vapaaehtoisista avustuksista ja muista kuluista. Kuluerät käytiin läpi toiminnoittain ja yksiköittäin. Henkilöstökuluista arvioidaan saatavan keskimäärin kahden viikon lomautuksilla 398 000 säästöt, matkakuluista 100 764, muista palveluista 125 795, aineista ja tarvikkeista 62 896 ja avustuksista 27 146 euron säästöt, jotka on otettu huomioon vuoden 2014 talouden käyttösuunnitelmassa. Lisäksi varhaiskasvatuksen rakenteelliset muutokset tuottanevat noin 104 000 euron kululeikkaukset ja vapaaehtoiset virka- ja toimivapaudet olettavasti edellistä vuotta enemmän eli arviolta 50 000 euroa. Näin ollen tämän vuoden YT-neuvottelujen aikana saavutettavat
kululeikkaukset ovat kaikkiaan arviolta 868 600 euroa vuodelle 2014 (tavoite oli 915 000). Kokouksessaan 25.2.2014 kaupunginhallitus päätti lomautuksista, jotka kohdentuvat koko henkilöstöön pääsääntöisesti kahden viikon mittaisina päätöksessä luetelluin poikkeuksin. YT-neuvottelujen aikana kaupunki kokosi kahdeksan henkilöstötyöryhmää, jotka hakivat myös pitempivaikutteisia, rakenteellisia säästöjä. Työhön osallistui 48 henkilöä. Työryhmien työt esiteltiin 11.2.2014 niissä työskennelleille, ja työtä tulee vielä jatkaa. Osa ryhmistä pystyi lyhyellä työskentelyaikataululla hahmottelemaan uusia rakenteita sekä niiden tuottamia mahdollisia htv- ja kustannusmuutoksia, osa kaipasi tukea työlleen. Tytäryhtiöiden ja emon talouden suhteita on täsmennetty uudistamalla konserniohje ja laatimalla yhdelle tytäryhtiölle omistajaohjausasiakirja. Konserniohje on laadittu siten, että tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ovat osallistuneet työhön. Konserniohje tulee vielä käsitellä kaupunginvaltuustossa ja tytäryhtiöiden hallituksissa. Yhteisen konsernitilin kautta voidaan säästää rahoituskuluissa, ja omistajaohjauksella tytäryhtiöiden voittoja voidaan myös käyttää emon hyväksi. Talouden tasapainottamisohjelmassa on päätetty hakea vuosille 2015 ja 2015 vielä 2,5 miljoonan kululeikkauksia, joista 1,3 milj.euroa olisi henkilöstökuluja.. Koska valtionosuusuudistus on kesken, suunnitelmassa ei ole otettu huomioon Kuhmon kaupungille mahdollisesti tulevaa 2,7 milj. valtionosuusleikkausta, joka astuisi voimaan portaittain. Kuhmon kunnallisveroäyri on verrattain korkea, eikä sen nostoon liene halukkuutta. Liite. Mikäli vos-leikkaus haluttaisiin kattaa kasvavilla kunnallisverotuloilla, tämä edellyttäisi kaikkiaan 535-575 uuden työpaikan syntyä joko uusiin tai olemassa oleviin kuhmolaisiin yrityksiin. Kuhmossa pk-sektorin yrityskehitys on ollut myönteistä, sillä yrityksiä on kolmen viime vuoden aikana syntynyt 12-16 enemmän kuin niitä on lopettanut toimintaansa. Silti työpaikkatavoite on kova. Valtion työpaikkojen vähentyminen on ollut jatkuvaa. Uusien työpaikkojen puolesta on tehtävä jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä. On arkijärjen mukaista kuitenkin jatkaa organisaation sopeuttamistoimia äkkipysäysten välttämiseksi. Konsernin tytäryhtiöistä voidaan tulouttaa jonkin verran tuloja kaupungin kassaan, mutta ei nyt nähtävissä olevan vajeen verran.
Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päätti 9.12.2013 käynnistää YT-neuvottelut tavoitteena enintään 40 henkilötyövuoden vähentämisestä kuluvalla valtuustokaudella. Koska vasta rakenteellisilla muutoksilla voidaan pysyvästi saavuttaa tasapainottamissuunnitelman kululeikkaustavoitteet, kaupunginhallitus päättää jatkaa YT-neuvotteluja niiden alkuperäisen tavoitteen saavuttamiseksi. Neuvottelujen kulusta raportoidaan kaupunginhallitukselle toimintaja talouskatsausten yhteydessä. päätösehdotuksen. KHALL 199 20.5.2014 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 17.12.2013 päättänyt hyväksyä talouden tasapainottamissuunnitelman, jossa vuodelle 2014 on 1,3 miljoonan euron säästövelvoite. Vuosille 2015 ja 2016 säästövelvoite on 2,5 miljoonaa euroa molemmille vuosille. Tasapainottamissuunnitelma hyväksyttiin tiedolla, jonka mukaan vuoden 2013 tulos jää alijäämäiseksi. Tilinpäätöksessä saavutettiin kuitenkin 1,6 miljoonan euron ylijäämä. Vaikka tilinpäätös on ollut odotettua parempi, on kaupungilla taseessa kattamatonta alijäämää yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Valtionosuusuudistuksessa Kuhmon kaupunki menettää 1,32 miljoonaa euroa muutoksen ollessa täysimääräisesti käytössä ja valtionosuuksiin kohdistuu lisäksi kaikille kunnille vuoteen 2017 saakka 6,9 miljardin euron leikkaukset. Lisäksi uudessa kuntalakiluonnoksesta ilmenee, että alijäämän kattaminen on tehtävä neljän vuoden periodilla jatkossa. Kunnan talouden tasapainottamista koskeva keskeinen säännös sisältyy Kuntalain 65 :n 3 momenttiin. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus). Kaupungilla on kuntalain mukainen alijäämien kattamisvelvoite. Kaupunginhallitus on kokouksessaan 10.3.2014 päättänyt jatkaa YT-neuvotteluja rakenteellisten muutosten aikaansaamiseksi. Helmikuussa 2014 päättyneet YT-neuvottelut keskittyivät nopeiden henkilöstökulujen pienentämiseen kuluvana vuotena. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 25.2.2014 kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta kaupungin henkilöstön lomauttamisesta vuonna
2014. Lomautusten perusteena ovat olleet taloudelliset syyt ja pakottava kustannusten vähentämistarve. YT-neuvotteluja on jatkettu kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti. Kutsu II-vaiheen YT-neuvotteluun toimitettiin YT-neuvotteluryhmälle 19.3.2014. YT-neuvotteluja pidettiin kaikkiaan neljän kokouksen verran, kokoukset olivat 27.3., 10.4., 25.4. ja20.5.2014. Neuvotteluissa käsiteltiin toimintojen tehostamista, luonteeltaan pysyvää uudelleenjärjestelyä ja toimenkuvien mahdollista muuttumista. Kaupungin alustavan näkemyksen mukaan henkilökunnan määrä vähenee neuvottelujen tuloksena maksimissaan 40 henkilötyövuodella. Neuvottelujen piiriin kuului kaupungin koko henkilöstö. Henkilöstön vähennystarve johtuu Kuhmon kaupungin kuntatalouden heikosta kehityksestä. Kuhmon kaupunki noudattaa työ- ja virkaehtosopimuksessa sovittua työvoiman vähentämisjärjestystä. Huomiota kiinnitetään kaupungille tärkeän ammattitaidon ja osaamisen säilymiseen. Lain mukainen neuvotteluaika on kuusi viikkoa aloitusneuvottelusta. Kuuden viikon vähimmäisaika on toteutunut. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) säädetyn lain (yt-laki) 4 :n 1 momentissa todetaan, että työnantajan ja henkilöstön välisessä yhteistoiminnassa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat muun muassa (1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn organisoinnissa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien välisessä yhteistyössä; (2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olennaisia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liikkeen luovutusta; sekä (4) taloudellisista tai tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-aikaistamista, lomauttamista tai irtisanomista. Yt-lain 4 :n 2 momentin mukaan, jos kunnan talousarvioehdotuksessa edellytetään sellaisia toimenpiteitä, joiden toteuttaminen todennäköisesti aiheuttaisi useita irtisanomisia, osa-aikaistamisia, lomautuksia taikka merkittäviä heikennyksiä palvelussuhteen ehdoissa, toimenpiteitä on käsiteltävä yhteistoimintamenettelyssä ennen kuin kunnanhallitus tekee valtuustolle lopullisen talousarvioehdotuksen. Yt-lain 5 :n 1 momentin mukaan ennen kuin työnantaja ratkaisee 4 :ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava yhteistoiminnan
hengessä yksimielisyyden saavuttamiseksi valmisteilla olevan toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista ainakin niiden työntekijöiden kanssa, joita asia koskee. Neuvottelut on aloitettava niin ajoissa kuin mahdollista. Henkilöstövähennykset toteutetaan ensisijaisesti hyödyntämällä eläkepoistumaa mahdollisimman täysimääräisesti ja vähentämällä määräaikaista henkilöstöä. Vähennystavoitetta ei ole kuitenkaan mahdollista saavuttaa pelkästään edellä mainituilla keinoilla, joten virka- ja työsuhteiden irtisanomiset tulevat olemaan myös todennäköisiä. Mahdollisissa irtisanomisissa tulee ottaa huomioon työsopimuslain 7 luvun 3 :ssä ja kunnallisen viranhaltijalain 8 luvun 37 :ssä säädetyt edellytykset taloudellisista ja tuotannollisista syistä tapahtuville irtisanomisille. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) VIII luvun 4 :ssä määrätään työvoiman vähentämisjärjestyksestä (taloudelliset ja tuotannolliset syyt). Määräyksen mukaan taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä johtuvan työntekijän irtisanomisen yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan noudatettava sääntöä, jonka mukaan viimeksi irtisanotaan kunnan/kuntayhtymän toiminnalle tärkeitä työntekijöitä ja saman työnantajan työssä osan työkyvystään menettäneitä. Jos työntekijät ovat näillä perusteilla samanarvoisia, kiinnitetään huomiota myös työntekijän huoltovelvollisuuden määrään ja palvelussuhteen kestoaikaan. Edellä mainittu KVTES:n määräys ei kuitenkaan koske viranhaltijoita. Raskaana ja perhevapailla olevilla on lain perusteella erityinen irtisanomissuoja samoin kuin luottamusmiehillä ja työsuojeluvaltuutetuilla. Toisen vaiheen YT-neuvotteluissa työnantajapuoli esitti, että mahdolliset henkilöstövähennykset on tarkoitus toteuttaa siten, että palvelussuhteet päättyvät viimeistään 30.6.2015. Päätöstä ao. päivämäärästä ei ole vielä olemassa. Yt-neuvotteluissa henkilöstöjärjestöt eivät hyväksyneet em. määräaikaa 30.6.2015. Henkilöstöjärjestöjen kanssa ei päästy YT-neuvotteluissa yksimielisyyteen tarvittavien henkilöstösäästöjen aikaansaamiseksi. Rakenteellisten muutosten läpiviemiseksi tulee päättää takarajasta, johon mennessä enintään 40 henkilötyövuoden vähentäminen Kuhmon kaupungin osalta toteutetaan. YT-kokouskutsussa mainittiin, että enintään 40 henkilötyövuoden vähentäminen tapahtuu kuluvalla valtuustokaudella, joka päättyy 2016 vuoden loppuun.
Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää käsittellä YT-neuvotteluiden II -vaiheen tuloksen. Vs. kaupunginjohtaja antaa kokouksessa päätösesityksen siitä, mihin mennessä kuluvan valtuustokauden aikana Kuhmon kaupungin mahdolliset henkilöstövähennykset toteutetaan, mikäli vähennyksiä ei saada aikaiseksi eläköitymisten kautta. Liite. Tarkempi Kuhmon kaupungin rakennemuutosten toimenpidesuunnitelma tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi ja hyväksyttäväksi 24.6.2014 kokoukseen. Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi vs. kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että Kuhmon kaupunki vähentää 40 HTV, vähennykset toteutetaan 1.8.2016 mennessä. Hallitus käsittelee tarkempaa suunnitelmaa kokouksessaan 24.6.2014.