Raporttiliite 30.06.2005 04.04.2006 RAAHE MIKONKARIN KASVILLISUUS- JA LUONTOSELVITYS 1. Kasvillisuus Raahe sijoittuu Suomen kasvimaantieteellisessä aluejaossa sekä metsäkasvillisuusjaossa keskiboreaaliseen vyöhykkeen Pohjanmaan lohkolle. Mikonkari sijoittuu merenrannikolle Raahen pohjoispuolelle. Alueellisesti yleisestä karuhkoista kasvupaikkatyypeistä poiketen rannikon luonto on rehevää ja monimuotoista. Merenrantaluonnolle hyvin ominainen piirre on maankohoaminen, jonka vaikutukset ilmenevät alueen luonnossa monella tapaa. Suunnittelualueella esiintyykin monipuolisesti erilaista ja eri-ikäistä kasvillisuustyyppejä ja siten sekä eläin-, että kasvilajiston määrä on suuri. Kasvillisuudessa on myös pohjois- eteläsuuntaista vaihtelua, alueen sijaitessa eteläboreaalisen vyöhykkeen pohjoisrajan tuntumassa. Ranta- ja vesikasvillisuus Suunnittelualueella sijaitsee ekologialtaan monenlaisia vesiympäristöjä, kuten merenlahti rantaniittyineen, kluuvijärviä, rantaluhtia sekä joen suistopuroympäristö. Huomionarvoista näissä biotoopeissa on se, että monet niistä kuuluvat osaksi jotain suojeluohjelmaa. Kasvillisuustyypit ovat myös luonnontilaltaan hyvin säilyneitä ja edustavia kohteita. Tähän yhteyteen luetaan myös maankohoamisrannikon suot, jotka suokasvillisuuden aluejaon mukaan kuuluvat Pohjanmaan viettoja rahkakeitaisiin. Viljelyalueiden kasvillisuus Viljelyalueiden kasvillisuus on tyypillistä melko yksitoikkoista ja vähälajistoista, johtuen maatalouden nykyisistä suuntauksista. Alueen parasta antia ovat pienet umpeen kasvavat katajaa kasvavat niittylaikut rantojen tuntumassa ja rantalehtojen sisällä, sekä metsäisen saarekkeen paahteiset reunukset, joissa esiintyy vielä merkkejä perinteisestä maataloudesta. Metsäkasvillisuus Metsäkasvillisuudessa huomionarvoista on luontotyyppien luonnontilaisuus sekä ehjät sukkessiovyöhykkeet (maankohoamisrannikon luontaisesti ominainen kasvillisuuden vyöhykeellinen sarja vedestä maalle päin. esim. rantaniitty, rantaluhta, rantalehto, kuusikko). Metsänhoitotoimia on suoritettu vain muutamilla kohteilla, pääasiassa karuimmilla metsätyypeillä, ja arvokkaimmat luontokohteet ovat säilyneet muuttumattomina. Vaikka metsäkasvillisuuden päätyyppi vyöhykkeellä on kuivahko kangas, niin suunnittelualueella sitä esiintyy vain paikoittain. Suunnittelualueen vallitsevat metsätyypit ovat tuoreen kankaan VT / VMT (VT = puolukkatyypin kuivahkokangas ja VMT = puolukka-mustikkatyypin tuore-kangas), sekä erilaiset lehtomaisen kankaan kasvillisuustyypit, joista kuusikot pääsääntöisesti OMT (OMT = käenkaalimustikkatyypin lehtomainen kangas). Rantalehdot ovat osin reheviä LT -tyypin lehtoja (LT = keskiravinteinen tuore lehto) osin matalakasvuisempia ruohovaltaisia lehtoja. Rantalehtojen kasvilajiston kirjo on runsasta ja vaihtelevaa, eikä yksiselitteisesti mahdu tiettyihin kasvupaikkaluokituksiin. Pelkästään Mikonkarin rantalehtojen putkilokasvien lajimäärä lähentelee paria sataa kappaletta. Lehtomaista kasvillisuutta esiintyy maaperän noustessa tuoreiden kankaiden rehevillä ja aurinkoisilla paisterinteillä. Kauimpana rannasta sijaitsevat kuivahkot sekametsäiset kankaat. Vanhoja metsiä ei suunnittelualueelta löydy, koska maaperä on nuorta. Rantakuusikot kasvavat rantojen tuntumassa rehevällä maaperällä nopeasti pituutta ja paksuutta, ja kookkaina vaikuttavat vanhemmilta kuin ovat. (Petri Hertteli, Jari Särkkä) Uhanalaiset kasvilajit Alueelta on tiedossa neljän (4) valtakunnallisesti uhanalaisen ja yhden (1) alueellisesti uhanalaisen kasvilajin esiintymät. Suuri osa lajeista sijoittuu alueen eteläosan arvokkaan Parrinkallion
(Mansikkakallion) kallioalueen ympäristöön, jonka arvot riittäisivät suojelualueen perustamiseen. Kallioalueen uhanalaiseen lajistoon kuuluvat valtakunnallisesti uhanalainen (VU)* keltakynsimö (Draba nemorosa), ja alueellisesti uhanalainen mäkikaura (Avenula pubescens). Aivan kallioalueen tuntumassa asuinrakennuksen kupeella sijaitsee myös valtakunnallisesti uhanalaisen pohjannoidanlukon (VU) (Botrychium boreale) esiintymä. Kohteen kasvilajisto on muutoinkin monimuotoinen. Valtakunnallisesti uhanalaista upossarpiota (VU) (Alisma wahlenbergii) esiintyy ainakin Mikonkarin niemen länsikärjessä. Mikonkarinlahden pohjukan eteläosat ovat potentiaalisia esiintymiselle. Vaikka lajia ei kesän 2004 maastoinventoinnissa lahden pohjukasta löytynytkään, saattaa sitä kohteella esiintyä olosuhteiltaan suotuisampana kesänä. Viitteitä lajin esiintymiseen kohteella antaa myös lajin todennettu esiintymä Mikonkarin niemen länsikärjessä. Valtakunnallisesti uhanalaisen ahonoidanlukon (Botrychium multifidum) esiintymät rantalehdossa Lohenpyrstön länsipuolella ja pellon kupeessa Lohenpyrstön itäpuolella kertovat laidunnuksen aikakaudesta. Molemmilla kohteilla korkeampikasvuiset heinät ja ruohot ovat vaarassa tukahduttaa vielä elinvoimaiset esiintymät. (Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, Jari Särkkä) *(VU= valtakunnallisessa uhanalaisluokituksessa vaarantuneeksi todettu laji) Muu huomionarvoinen kasvilajisto Alueen kasvilajisto on runsas. Toistasataa lajia putkilokasvia löytää melkein mistä kohtaa rantalehtoa tahansa. Reilun tunnin inventointi tuotti Jari Särkän mukaan 169 lajia, vieläpä melko suppealla alueella. Mielenkiintoisiin lajeihin lukeutuvat rantalajistosta hapsluikka (Eleocharis acicularis) ja pikkuluikka (Eleocharis parvula), valkovuokko (Anemone nemorosa) sekä näin pohjoisessa niukanpuoleisina esiintyvät haarapalpakko (Sparganium erectum ssp. microcarpum) ja kallioimarre (Polypodium vulgare). Rantalehdon rehevyyttä ilmentää myös pystykiurunkannuksen esiintyminen yleisenä. (Jari Särkkä) 2. Eläimistö Uhanalainen linnusto Naurulokki on luokiteltu valtakunnallisessa uhanalaisten lajien luokituksessa vaarantuneeksi (VU). Syynä uhanalaisuuteen on mm. häirintä ja liikenne. Alueella havaittiin noin 100 yksilön naurulokkiyhdyskunta, jonka pesimäympäristöä näyttäisi olevan suunnittelualueen eteläosan kallioiden edustan matalikko ja rantaluhdat. Useita ruokailevia yksilöitä tavattiin myös suunnittelualueen pohjoisosan kluuvilampareissa. Kalasataman edusta ja lahdenpohjukka tarjoaa lokkiyhdyskunnalle levähdys ja ruokailuympäristön. (Petri Hertteli) Uhanalainen eläimistö Luonnonsuojelulain 49 mukaisen liitteen IV (a) -lajeihin kuuluvien yksilöiden selvästi luonnossa havaittavien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on laissa kielletty. Näistä liito-orava elää vanhoissa lehtipuumetsissä ja kuusikoissa, jotka ovat käsittelemättömiä, sekä usein myös vanhoissa pihapiireissä. Sen elinympäristöt tulee ottaa huomioon siis myös metsätaloustoimenpiteitä ja rakennushankkeita suunniteltaessa. Liito-oravan pahin uhka on metsätalouden aiheuttama metsien ikärakenteen muutokset, kuten vanhojen metsien, kookkaiden pesä- ja ruokailupuiden, kuloalueiden ja muiden luontaisen sukkession alku- ja päätevaiheiden väheneminen. Liito-oravan elinolosuhteita voidaan parantaa alueilla, joissa sen tiedetään esiintyvän suuria kuusia ja vanhoja lehtipuita säästämällä sekä pöntöttämällä. Ns. sateenvarjolajina liito-orava indikoi monella tapaa elinympäristönsä monimuotoisuutta ja sen asuttamilla metsäalueilla on myös mm. kasvistollisia ja linnustollisia arvoja. EU:n alueella esiintyy liitooravaa ainoastaan Suomessa. Sekä Suomen että EU:n lainsäädännössä liito-oravan levähdys- ja lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.
Suunnittelualueelta ei ole varmaa tietoa liito-oravan esiintymisestä alueella. Suunnittelualueen lähiympäristön osalta lajin esiintymistä ei ole myöskään selvitetty, joten on olemassa mahdollisuus että alue saattaa kuuluua jonkun yksilön laajempaan reviiriin ja olla kauttakulku paikkana. Jatkosuunnittelun yhteydessä liito-oravan esiintymistilanteen tarkempaa selvittämistä on syytä harkita. Muu huomionarvoinen eläinlajisto Alueen runsasta lintulajistoa rikastuttavat maastokäyntien aikana alueella havaitut 2 ristisorsaa (Tadorna tadorna), 1 valkoviklo (Tringa nebularia), 3 isokuovia (Numenius arguata), 1 pikkulokki (Larus minutus) ja 1 ruskosuohaukka (Circus aeruginosus). Laulavia lintuja kuultiin maastokäynneillä kolmisenkymmentä. Suunnittelualueella tavataan yleisesti metsäluonnon ja peltoalueiden tavanomaisia pien- ja suurnisäkäslajeja. Luonnon suojelualueet ja ohjelmat Suunnittelualue ei sisälly suojeluohjelmiin tai alueisiin. Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt Metsälain erityisen tärkeät elinympäristöt ovat metsälain 10 mukaisia luontotyyppejä. Metsälain luontotyypeistä alueella esiintyy vähätuottoisiin kitu- ja joutomaihin luettavia kallioita, kivikoita ja louhikoita Parrinkalliolla (Mansikkakallio) sekä rantaluhtia kluuvijärvien ympäristössä. Luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit Luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit ovat lain 29 kuvaamia luontokohteita. Luonnonsuojelulain luontotyypeistä alueella esiintyy puuttomia tai luontaisesti vähäpuustoisia dyynejä Mikonkarin pohjoisrannan uimarannalla. Vesilain suojellut luontotyypit Vesialueella tarkoitetaan aluetta, joka muutoin kuin tilapäisesti on veden peittämä. Vesilain 15a ja 17a mukaisia kohteita ovat rannikon monimuotoiset erikoisuudet fladat ja kluuvijärvet, jotka alle 10 ha kokoisina ovat rauhoitettuja välittömine ympäristöineen. Maankohoamisrantavyöhykkeessä esiintyy kaksi (2) lain mukaista kohdetta. Maannousemarannikon merkittävät metsäkasvillisuusvyöhykkeet Merenrantalehdot ovat lakipykälien porsaanreikiä, joita ei varsinaisesti mainita kokonaisuuksina missään laissa, kuten metsälaissa tai luonnonsuojelulaissa, vaan niiden arvokkaita ominaispiirteitä on pyrittävä sisällyttämään eri muihin lakeihin tai suojeluohjelmiin. Parhaat rantalehdot on hyväksytty aikoinaan rantojen- ja lehtojensuojelu / hoito-ohjelmiin, mutta suuri joukko edustavia elinympäristöjä on jäänyt pois ohjelmista. Vaikka metsälain perusteluissa tärkeiksi lehtoelinympäristöiksi luetaan vesistöjen varsien kosteat lehdot, eivät merenrantalehdot sisälly niihin laaja-alaisuutensa vuoksi. Rantalehtoja ei siis voida verrata esimerkiksi kosteisiin ja tuoreisiin lehtolaikkuihin, vaikka elinympäristön ominaispiirteet muutoin täsmäisivätkin. Valtakunnallisen alueidenkäyttötavoitteiden luonto- ja kulttuuriympäristöjen erityisten aluekokonaisuuksien yleistavoitteet velvoittavat huomioimaan maankohoamisrannikon ainutlaatuisen luonnon kehityskulun alueen suunnittelussa. Luonnontilaiset rantametsien kehitysvaiheet tulee säilyttää ja sisällyttää mahdollisuuksien mukaan suojeluohjelmiin. Käsitellyissäkin rantametsissä täysipainoiset metsätaloustoimet tulisi aloittaa vasta rannan lehtipuuvyöhykkeen takaa, eikä hakkuita tulisi ulottaa rantaan saakka. Samalla tapaa tulisi toimia merkittävästi ympäristöä muuttavan rakentamisen suhteen. Maankohoamisrannikolle on tyypillistä kasvillisuuden vyöhykkeisyys, jossa metsän kehityssarjan eri vaiheet rantaniitystä joko suoksi tai havupuukankaaksi seuraavat toisiaan. Maankohoamisrannikon metsien erityispiirteitä havaitaan maan kohoamista seuraavien prosessien vaikutuksesta selvästi
pariin metriin merenpinnan yläpuolelle (mpy) asti, mutta merkkejä maankohoamissukeessiosta on nähtävissä vielä 10 metriä mpy. Yleisimmin rantametsän sukkessiosarjassa rantaniittyjä ja pensaikoita seuraa leppä- tai koivuvaltainen lehtipuuvyöhyke, joka on monesti tervaleppävaltaista lehtoa tai luhtaa. Molemmat ovat rannikon erikoisuuksia ja rehevimmillään edustavat erittäin harvinaisia tervaleppäkorpia. Lehtipuuvyöhykettä päätevaiheen metsätyyppinä seuraa mänty- tai kuusikangas, yleisimmin kuusikko. Karuimmilla rannoilla ja kallioilla vyöhykkeet voivat olla hyvin kapeita tai puuttua kokonaan, jolloin männikkö ulottuu rantapenkalle tai kallioille asti. Perämeren rannikolla alavat maat ovat alttiita soistumiselle. Nämä primäärisukkessiovaiheen rantasuot ovat maailmanlaajuisestikin harvinaisia ja ainutlaatuisia kasvillisuustyyppejä. Puustoisten soiden suojelusta EU:ssa Suomella on erityisvastuu. Maaperä on usein myös hapanta sulffidipitoista alunamaata, joka vaikeuttaa sekä maaperän käyttöä viljelyyn tai metsätalouteen. (Suomen ympäristö 437, Suomen ympäristö 634) Metsäalueiden säilyttämistä velvoittavat ensisijaisesti valtakunnalliset maankäyttötavoitteet. Ne kuuluisivat pienempinä kohteina myös mm. metsälain piiriin ja alueilta löytyy myös luonnonsuojelulain ja vesilain mukaisia kohteita. Toisaalta maankohoamisrannikon sukkessiometsien arvo tunnustetaan metsäsertifioinnin kriteeristössä Itämeren alueen ainutlaatuisina elinympäristöinä, jotka tulee metsätaloudessakin ottaa erityisinä kohteina huomioon. 3. Muut luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittävät biotoopit Perinnebiotoopit Perinteistä laidunympäristöä ei alueella enää löydy. Rantalehdossa ja viljelyalueiden reunamilla on kuitenkin vielä nähtävillä merkkejä laidunnuksesta. Parhaita indikaattoreita ovat aukkoinen puustorakenne, katajan esiintyminen sekä muutamat ahonoidanlukon (VU) esiintymät. Varsinaisesti perinnebiotooppien hoidolle ei juuri enää löydy perusteita, uhanalaisen ahonoidanlukon esiintymät tulisi niittää säännöllisesti ja huolehtia kohteen ruohokasvillisuuden pysymisestä matalakasvuisena. Katajaa kasvavat metsänreunat ja tiereunat tulisi siistiä maisemallisesti kauniiksi kokonaisuuksiksi. Haavikot Maankohoamisrannikon metsävyöhykkeessä esiintyy lähes puhtaita haapakasvustoja. Haapa on luonnon monimuotoisuuden kannalta yksi tärkeimmistä avainlajeista ja sen elinkiertoon on kytköksissä satojen muiden eliölajien mm. epifyyttilajien, kolopesijöiden ja hajoittajien esiintymismahdollisuus.