I n s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a Oy Keskuskatu 5, 39700 PARKANO 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi KAAVASELOSTUS KIHNIÖN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 92 JA 93, SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT PUISTO- JA KAAVATIEALUEET Näkymä kaava-alueelta
Alueen määrittely Alueen sijainti 1 JOHDANTO Asemakaavaselostus kaavasta, joka koskee 3.10.2014 päivättyä ja 15.12.2014 tarkennettua asemakaavakarttaa. Asemakaava-alue käsittää Kihniön kunnan Kihniön kylässä olevat seuraavat tilat: Arvola RN:o 7:131 Osa Kunnanniitti RN:o 7:276 Osa Uusi-Viilmanni RN:o 7:93 Kaavamuutosalueen sijainti ilmenee tämän selostuksen liitteenä olevan osallistumis- ja arviointisuunnitelman kartoista. Alue on kunnan keskustassa keskeisellä paikalla. Lähellä ovat mm. terveyskeskus, koulut ja kunnantalo. 1.1 Yleistä Alueen kaavan muuttaminen tuli ajankohtaiseksi, kun alueelle aiotaan rakennuttaa hoivakoti. Nykyinen alueella voimassa oleva kaava ei vastaa hankkeen tavoitteita. Hoivakoti on tarkoitus rakentaa kortteliin 93. Kortteli 92 on nyt omakotitalojen korttelialuetta. Myös se muutetaan rivitalojen ja muiden kytkettyjen alueiden korttelialueeksi. Nykyisellään kaavamuutosalue on pääosin viljelykäytössä olevaa peltoa. Kaava-alueen itäreunassa on pieni metsäinen alue. Suutarinkadun itäpäässä on rivi- ja omakotitaloja sekä kiinteällä polttoaineella toimiva aluelämpölaitos. Kaava-alueen eteläpuolella on kunnan urheilukenttä. Kuvassa on kaava-alueen itäpuolella Suutarinkadun varrella oleva lämpölaitos
Alueella ei ole yleiskaavaa. Alueen nykyinen asemakaava on laadittu noin 30 vuotta sitten. Kaavoitettavan alueen kokonaispinta-ala on noin 2,640 hehtaaria. 1.2 Kaavan laadinnan käynnistyminen Kunnanhallitus päätti 25.8.2014 97 aloittaa kaavamuutoksen laadinnan alueelle. Kaavan laatijana toimii Insinööri- ja kiinteistötoimisto Havanka Oy/Heikki Havanka. 1.3 Työohjelma pääpiirteittäin Työstä laadittiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka mukaan on pääosin edetty. Tähän suunnitelmaan sisältyy työohjelma. OAS:n sisältöä ja aikataulua on tarkistettu työn kuluessa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tämän selostuksen liitteenä. 2 Suunnittelun lähtökohdat, tavoitteet ja selvitykset 2.1 Lähtökohtatilanne Kaavamuutostyö on käynnistynyt Kihniön kunnan aloitteesta. Kaavoitettava alue on ollut pääosin rakentamatonta peltoaluetta. 2.2 Kaavat, rakennusjärjestys ja rakennuskielto 2.21 Maakuntakaava Kihniö on Pirkanmaan liiton aluetta. Pirkanmaan 1. maakuntakaava on vahvistettu 29.3.2007. Voimassa ovat lisäksi ympäristöministeriön 8.1.2103 vahvistama Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava (turvetuotanto) ja ympäristöministeriön 25.11.2103 vahvistama Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava (liikenne ja logistiikka). 2.22 Selvitys kaavan suhteesta yleiskaavaan, voimassa oleviin asemakaavoihin ja kunnan muuhun suunnitteluun Kihniön kunnassa ei ole yleiskaavaa. Alueella on voimassa asemakaava, jota nyt muutetaan. 2.23 Rakennusjärjestys Kihniön kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.6.2014.. 2.24 Rakennuskielto Alueella ei ole rakennuskieltoa.
2.3 Pohjakartta Pohjakartan on laatinut Kiinteistö ja Mittaus Oy Kauhajoelta. Sen mittakaava on 1:1000. Pohjakartan on hyväksynyt kaupungingeodeetti Elisa Laine Kankaanpäästä. 2.4 Maanomistus Kaavoitettavan alueen maanomistajia ovat seuraavat: Arvola Kihniön kunta Osa Kunnanniitti Kihniön kunta Osa Uusi-Viilmanni Toivo Mäkelä 2.5 Selvitys alueen oloista, rakennuskannasta ja muista ympäristöominaisuuksista Kaavamuutosalue on pääosin rakentamatonta peltoaluetta. Maasto on erittäin tasaista. Korkeuserot ovat pienet. Kaava-alueen itäreunalla on pieni metsäinen alue. Alue on keskeisellä paikalla kunnan keskustassa. Siitä huolimatta yleisvaikutelma rakennuskannan suhteen on väljä. Alueella ovat kunnan kaukolämpö-, vesijohto- ja viemäriverkostot sekä Leppäkosken Sähkö Oy:n sähköverkosto. Muutosalueella ei ole kulttuurikohteita. Koko kaava-alue soveltuu erinomaisesti rakentamiseen. Alueella ei ole myöskään sellaisia maisema-arvoja, mitkä vaikuttaisivat kaavan toteutumiseen. 2.6 Luontoselvitys Erillisen luontoselvityksen tekeminen ei ole tarpeen. Alue on lähes kokonaisuudessaan viljeltyä peltoa. 2.8 Arkeologinen inventointi ja tietoja rakennetusta kulttuuriympäristöstä Muinaismuistoselvitys ei ole tarpeen. Kaavamuutosalueella ei ole rakennuksia, eikä siten rakennetun kulttuuriympäristön arvoja. Alueen maaseutumainen ilme säilyy kaavan toteutuksen jälkeenkin. 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Kihniön kunnanhallitus päätti 25.8.2104 97 asemakaavan muuttamisesta. Kaavan laatijana toimii Insinööri- ja Kiinteistötoimisto Havanka Oy. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laadittiin 6.10.2014 ja sitä muutettiin 10.12.2014. Pohjakartan laati kunnan toimeksiannosta Kiinteistö ja Mittaus Oy Kauhajoelta. Kartta on mittakaavassa 1:1000. Se valmistui syyskuun lopussa 2014. Sen
hyväksyi kaavoituksen pohjakartaksi kaupungingeodeetti Elisa Laine Kankaanpäästä. Kaavaluonnos valmistui lokakuun alussa 2014. Se on päivätty 3.10.2014. Kihniön kunnanhallitus käsitteli ja hyväksyi osaltaan OAS:n ja kaavaluonnoksen kokouksessaan 27.10.2014. Samalla päätettiin pyytää asiakirjoista lausunnot ja asettaa ne nähtäville. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos olivat nähtävillä 11.11.-12.12.2104 välisen ajan. Mielipiteenilmaisuja ei tullut. Kihniön kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 13.11.2104 osaltaan puoltaa hanketta. Pirkanmaan liitto ilmoitti 4.12.2014, ettei se anna lausuntoa. Pirkanmaan ELY- keskus ilmoitti 8.12.2014, ettei se anna lausuntoa. Pirkanmaan Maakuntamuseo ilmoitti kirjeellään, ettei arkeologinen inventointi ole tarpeen. Kaavatilasto laadittiin joulukuussa 2014. Kaavaselostus on laadittu elokuussa 2014. Se on päivätty 12.12.2014. Kaavaehdotus toimitettiin 15.12.2014 Kihniön kunnan toimielinten käsittelyyn. 4 Asemakaavan kuvaus 4.1 Yleisperustelu ja -kuvaus 4.2 Kokonaismitoitus Kaava-alue muodostaa yhden yhtenäisen alueen. Se on Kihniön kunnan keskustassa. Alue on rakentamatonta viljeltyä peltoaluetta. Kaava-alueelle tulee kaksi rivitalokorttelia. Muu kaava-alue käsittää puisto- ja kaavatiealueita. Kaava-alueen kokonaispinta-ala on 2,640 hehtaaria. Liitteenä ovat tilastotiedot. Pääosa kaava-alueesta on rivitalojen ja muiden kytkettyjen rakennusten korttelialuetta (AR). Näiden korttelialueiden (AR) pinta-ala on yhteensä 1,3700 hehtaaria. Puistoaluetta (VP) on yhteensä 0,8000 hehtaaria. Katualuetta on 0,4700 hehtaaria.
4.3 Rakennettava ympäristö 4.31 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue (AR) Rivitalojen ja muiden kytkettyjen rakennusten korttelialuetta ovat kaavassa korttelit 92 ja 93. Korttelin 92 pinta-ala on 5700 m 2 ja korttelin 93 pinta-ala on 8000 m 2. Kortteliin 92 saa rakentaa kerrosalaa 1300 m 2 ja korttelin 93 tontin sallittu kerrosala on 1650 m 2. Kerroskorkeus molemmissa kortteleissa on I. Kuva on kaava-alueesta länteen. Kuvan oikeassa reunassa näkyy Suutarinkatu 4.32 Puistoalueet (VP) Kortteleiden ympärillä olevat alueet ovat kaavassa merkitty puistoalueiksi. Niiden pinta-ala on noin 8000 m 2. 4.33 Kaavatiealueet Kaava-alueella on kaksi kaavatietä. Kaavamuutosalueen pohjoisreunassa on Suutarinkatu. Urheilukentälle johtavalla tiellä ei ole nimeä. Kaavatiealueiden yhteispinta-ala on 4700 m 2. 4.34 Muu yhdyskuntatekninen huolto Jätteiden keräys järjestetään kiinteistökohtaisesti. Lämmitys, puhdasvesi- ja jätevesihuolto hoidetaan liittämällä alueen rakennukset kunnan verkostoihin. Kaava-alueella on sähköverkosto.
5 Asemakaavan vaikutukset 5.1 Taloudelliset vaikutukset Asemakaavan laatiminen mahdollistaa hoivakotihankkeen toteuttamisen. Kortteli 92 on kaavoitettu tulevia tarpeita varten. 5.2 Liikenteelliset vaikutukset Uusia kaavateitä ei ole tarpeen rakentaa. Kunnan keskustan liikenneolosuhteisiin ei kaavamuutoksen mahdollistama rakentaminen aiheuta muutoksia. 5.3 Ympäristövaikutukset Alueen kaavoitus ja kaavan toteutus vaikuttavat vain vähän alueen ympäristöön. 5.4 Sosiaaliset vaikutukset Kaavan toteutus vaikuttaa tulevien asukkaiden asumisolosuhteisiin niitä merkittävästi parantaen. 5.5 Kulttuuriset vaikutukset Kaavalla ei ole merkittävää kulttuurista vaikutusta. Kuva on Kihniöntieltä itään. 5.6 Muut vaikutukset Kaavan muutoksen vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, luontoon, maisemaan, liikenteen ja teknisen huollon järjestämi-
seen, talouteen, terveyteen ja turvallisuuteen, eri väestöryhmien toimintamahdollisuuksiin lähiympäristössä, sosiaalisiin oloihin ja kulttuuriin on selvitetty kaavan laadinnan yhteydessä ja esitelty tässä kaavaselostuksessa eri yhteyksissä. 6 KAAVAN TOTEUTUKSEN AJOITUS JA SEURANTA SEKÄ MAHDOLLISET KAAVAN TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT Kaava-alueen tuleva rakentaminen riippuu Kihniön kunnan toimenpiteistä. Toteutusaikataulua ei siten voida tässä vaiheessa esittää. Kaavan toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat ovat tässä tapauksessa tarpeettomia. Parkano 12.12.2014 ------------------------------------------- Heikki Havanka RI Liitteet: tilastotiedot kopio osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta