1 (7) Tampere / J. Mäkelä 21.10.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen sijainti ja tavoitteet sekä kerrotaan, miten alueen osalliset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana. a (OAS) tarkennetaan kaavatyön edetessä. FCG Planeko Oy Pyhäjärvenkatu 1, 33200 Tampere Puh.010 409 6700, fax 010 409 6730, www.fcg.fi Y-tunnus 1607860-3
2 Suunnittelualue Suunnittelualue rajautuu lännessä Vanajaveteen (Kärjenniemenselkä), pohjoisessa Veijonlahteen Varsanhännän teollisuusalueeseen sekä koillisessa Yrjölän ja Raikkaan asemakaava-alueisiin. Etelässä suunnittelualueen raja kulkee laajemman metsäisen selänteen poikki. Tavoitevuosi Osayleiskaavalle ei ole asetettu tiettyä tavoitevuotta. Yleiskaavaa tarkistetaan tavallisesti n. 20 vuoden välein. Osayleiskaavan tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen tai sen osan yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Alueella ei ole ranta-alueita lukuun ottamatta oikeusvaikutteista osayleiskaavaa, jota voisi pitää ohjeena yksityiskohtaisemmalle maankäytön suunnittelulle. Osayleiskaavassa käsitellään mm. seuraavia maankäytöllisiä kysymyksiä: Lähtökohdat - keskustan taajama-asumisen laajenemisalueet - täydennysrakentamisen alueet - ajoneuvo- ja kevyen liikenteen pääverkko - julkisten palvelujen tarve ja sijainti - rantojen käyttö - rakennetun arvokkaan kulttuuriympäristön säilyttäminen - kiinteiden muinaisjäännösten suojelu - arvokkaan luonnonympäristön säilyttäminen - keskeisten virkistysalueiden ja yhteyksien osoittaminen Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Osayleiskaava-alueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Maakuntakaava Pirkanmaan maakuntavaltuuston 9.3.2005 hyväksymässä, valtioneuvoston 29.3.2007 vahvistamassa (KHO vahv. 20.3.2008) maakuntakaavassa alue on pääosin ilman kaavamerkintöjä. Yrjölän alue sekä Vallon alue (Sääksmäentien itäpuoli) ovat taajamatoimintojen aluetta. Vallonjärvi on osoitettu luonnonsuojelualueeksi ja järven itäosat ovat Natura 2000 verkoston aluetta. Alueen halkaiseva maantie 130 on maakuntakaavassa merkitty seudullisesti merkittävänä. Merkintöjen selitykset ja suunnittelumääräykset http://www.pirkanmaa.fi/suomi/maakaava/laadinta/merkinnat.pdf Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä muussa maankäytön suunnittelussa.
3 Kuva 2. Ote maakuntakaavasta. Kaava-alueen rajaus punaisella. Valkeakosken rakenneyleiskaava Kaupunginvaltuuston 20.6.2005 vahvistamassa oikeusvaikutuksettomassa Valkeakosken rakenneyleiskaavassa Vallon itäpuoli ja nk. Haapasaaren alue on esitetty uusina asuinalueina (A). Muutoin suunnittelualue on pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) tai maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Suunnittelualueen pohjoispuolella on teollisuusalueita (TT) sekä varaus vaarallisia kemikaaleja käyttävälle laitokselle (T/kem). Myöhemmin rakenneyleiskaavaa on jatkettu laatimalla Säkkisaaren alueesta kaavataloudellinen ja laadullinen esiselvitys. Siinä Säkkisaari todettiin mahdolliseksi tulevaisuuden kasvusuunnaksi. Rantavyöhykkeellä on voimassa v. 1993 vahvistettu Valkeakosken rantojen osayleiskaava, jota sovelletaan oikeusvaikutteisena. Asemakaavatilanne Yrjölän alue sekä Vallon alueen pohjoisosat on asemakaavoitettu. Näiden lisäksi Säkkisaaressa on voimassa v. 2002 hyväksytty rantakaava.
4 Kuva 3. Ote rakenneyleiskaavasta. Maakunnalliset selvitykset ja ohjelmat: - Pirkanmaan maakuntaohjelma 2007-2010 (hyv. maakuntavaltuustossa 17.11.2006) - Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. Tampereen seutukaavaliitto 1990. Alueella on maakunnallisesti arvokas rakennetun ympäristön kohde: Taavetinlahden jugend-huvila. Muut aluetta koskevat selvitykset ja suunnitelmat: - Valkeakoski. Ympäristönsuojelun kokonaissuunnitelma 1992. - Valkeakosken typenoksidi-, hiukkas- ja haisevien rikkiyhdistepäästöjen leviämislaskelmat. Ilmatieteen laitos 2005. - Valkeakosken luontokohteet. Nina Järvinen 1999. - Luontokohteet, selvitys. Kylmäkoski, Toijala, Valkeakoski, Viiala. Tampereen seutukaavaliitto D 85, 1987. - Säkkisaaren rantakaavan luontoselvitys (Ekotoni Ky 2000) sekä lintu- ja liito-oravaselvitys (Valkeakosken lintuharrastajat ry 2001) - Vuohilahti-Harjunkallio-Haapasaari-Heikkilän alue, kasvisto- ja linnustoselvitys 2007. Jorma Ahola, Markku Alanko.
5 - Vuohilahden Tavaksenlahden välinen ranta-alue Rapolantien länsipuolella, kasvikartoitus 2007. Jorma Ahola, Markku Alanko. - Lounaissuunnan osayleiskaavan liito-oravaselvitys. FCG Planeko Oy 2008. - Säkkisaaren ja Vuohilahden alueille maanomistajan toimesta tehdyt maankäyttöluonnokset. Laadittavat selvitykset: - Rakennetun kulttuuriympäristön inventointi - Historiallisen ajan muinaisjäännösten arkeologinen inventointi - Natura-arvion tarpeellisuuden harkinta - Rakenneyleiskaavan kaavataloudellisen vertailun päivitys Kuva 4. Ote rantaosayleiskaavasta.
6 Suunnittelun tavoitteet Työn tarkoituksena on tutkia suunnittelualueen mahdollisuudet Valkeakosken pitkän tähtäimen kasvualueena. Erityisesti tutkitaan asuinrakentamisen mahdollisuuksia, vetovoimatekijöitä ja luonnetta. Osayleiskaavan tavoitteet muotoillaan kehityskuvien laatimisen yhteydessä kaavan ohjausryhmässä, joka koostuu kaupungin viranhaltijoista sekä luottamusmiehistä. Vaihtoehdot Osayleiskaavan valmisteluvaiheessa laaditaan kehityskuvia, jotka toimivat maankäyttövaihtoehtoina. Luonnosvaiheessa asetetaan nähtäville yksi kaavaluonnos, joka perustuu kehityskuvatarkasteluihin. Osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osayleiskaavan valmistelussa varmistetaan kaikkien asukkaiden, maanomistajien, yritysten, järjestöjen, viranomaisten sekä muiden osallisten osallistumismahdollisuudet sekä kaavan tavoitteiden asetteluun että itse ratkaisujen muokkaamiseen ja kaavan vaikutusten arviointiin. Kaavoituksen valmisteluvaiheessa (kehityskuvien laadinta ja tavoitteiden asettelu) järjestetään alueellisia työpajoja. Varsinainen virallinen vuorovaikutus tapahtuu nähtävilläpitojen, kuulutusten ja aktiivisen tiedottamisen kautta. MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän rakenneosayleiskaavatyön osallisia ovat: alueen maanomistajat ja asukkaat kuntalaiset paikallisyhdistykset kaupungin hallintokunnat Pirkanmaan ympäristökeskus Pirkanmaan liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Tiehallinto, Hämeen tiepiiri naapurikunnat alueella toimivat verkkoyhtiöt Turvatekniikan keskus Tukes Osallisten luetteloa täydennetään tarvittaessa. Kaavan laadintavaiheet ja tiedottaminen Vireillepanovaihe. Osayleiskaavan vireilletulosta kuulutetaan paikallislehdessä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillepanon yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaupungintalolla nähtävilläoloaikana sekä kaupungin internet-sivuilla www.valkeakoski.fi. Kaavan tavoitteista, tarvittavista selvityksistä ja arvioitavista vaikutuksista järjestetään viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) vireillepanovaiheessa. Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Kehityskuvavaihe. Alueen asukkaille ja maanomistajille järjestetyissä työpajoissa pohditaan yhdessä kaavan tavoitteita ja maankäytön vaihtoehtoja. Kehityskuvia/ideasuunnitelmia vertaillaan ja arvioidaan seudullisesta näkökulmasta. Vertailusta tuotetaan sanallinen kooste, jossa pyritään tuomaan esiin kehityskuvien yhteneväisyydet ja erot. Kehityskuvia havainnollistetaan karttaesityksin. Kehityskuvista laaditaan lehdistötiedote. Kehityskuvat pidetään nähtävillä kaupungintalolla
7 sekä kaupungin internet-sivuilla. Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä laadituista kehityskuvista. Palautteen perusteella ohjausryhmä päättää kaavaluonnoksen sisällöstä. Luonnosvaihe. Keskustaajaman alueelle laaditaan kaavaluonnos, jossa otetaan kantaa mm. seuraaviin asioihin: - Yhdyskuntarakenne: kasvusuunnat ja uudet alueet, täydennys- ja tiivistämisrakentaminen - Elinkeinot: aluevaraustarpeet - Asutus: sijainti, luonne, mitoitus ja aluevaraustarpeet - Palvelut: sijainti, aluevaraustarpeet - Liikennejärjestelmä: liikenneverkko, joukkoliikenne, yhteystarpeet, kevyt liikenne - Teknisen huollon yhteydet ja aluevaraukset - Ekologiset yhteydet, virkistysreitit, suojelu- ja virkistysalueet, maiseman ja kulttuuriympäristön arvokohteet. Kaavaselostuksessa arvioidaan, miten kaavaluonnos vastaa kaavalle asetettuja tavoitteita sekä maankäyttö- ja rakennuslaissa (39 ) asetettuja yleiskaavan sisältövaatimuksia. Kaavaluonnosaineisto asetetaan julkisesti nähtäville lehtikuulutuksella. Aineisto pidetään nähtävillä myös kaupungin internet-sivuilla. Luonnosvaiheessa laaditaan lehdistötiedote sekä järjestetään avoin yleisötilaisuus ja kaavaluonnoksesta on mahdollisuus jättää kirjallinen mielipide. Viranomaisilta pyydetään lausunnot. Saadut mielipiteet ja lausunnot käsitellään ohjausryhmässä, joka antaa ohjeet kaavaehdotuksen laatimiselle. Ehdotusvaihe. Luonnosaineistosta saadun palautteen perusteella laaditaan osayleiskaavaehdotus, jonka kaupunginhallitus käsittelee. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä 30 päivän ajan lausuntojen antamista ja mahdollisten muistutusten tekemistä varten. Nähtävillä olosta tiedotetaan lehtikuulutuksella ja lehdistötiedotteella sekä kaupungin internet-sivuilla. Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet ja mikäli ne antavat aihetta, osayleiskaavaa tarkistetaan. Tarvittaessa järjestetään toinen viranomaisneuvottelu. Suunnittelutyön edetessä voidaan aiemminkin järjestään ylimääräisiä työneuvotteluja viranomaistahojen kanssa. Hyväksymisvaihe. Osayleiskaavaehdotuksen hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto, jonka päätöksestä tyytymättömällä on mahdollisuus valittaa hallintooikeuteen. Vaikutusten arviointi Vaikutusarvioinnissa arvioidaan kaavan toteuttamisen merkittävät välilliset ja välittömät vaikutukset (MRL 9 ) mm. ihmisen elinoloihin ja elinympäristöön alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen maisemaan, kulttuuriympäristöön ja rakennettuun ympäristöön luonnonympäristöön ja pohjavesialueisiin
8 Suunnitteluaikataulu Suunnittelutyö on käynnistynyt keväällä 2008. Suunnittelutyöhön liittyvät kuulemiset pyritään ajoittamaan seuraavasti: - Vireillepanovaihe lokakuu 2008 - Kehityskuvavaihe marraskuu 2008 - Luonnosvaihe tammikuu 2009 - Ehdotusvaihe huhtikuu 2009 Aikataulu on tavoitteellinen ja sitä tarkistetaan suunnittelutyön edetessä. Yhteyshenkilöt kaavan laadinnassa Mielipiteet osoitetaan vireillepano-, kehityskuva- ja luonnosvaiheessa ohjausryhmälle ja ehdotusvaiheessa kaupunginhallitukselle. Asemakaavamuutoksen laadinnasta antavat lisätietoja: / kaavoitusarkkitehti Teija Mäkelä Sääksmäentie 2, PL 20, 37601 Valkeakoski. puh 040 335 6046, sähköposti: teija.makela@vlk.fi FCG Planeko Oy / projektipäällikkö Juha Mäkelä puh. 010 409 6700, sähköposti: juha.makela@fcg.fi Päivitykset