Kristalliakatemian kurssiposti!

Samankaltaiset tiedostot
Jouluinen Kristalliöiden Unipaketti 2016 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Kristalliakatemian kurssiposti!

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito!

PAASTOHARTAUDET 2017

Kuukausiposti Kesäkuu

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Saa mitä haluat -valmennus

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

KÄMMENMALLI RAKENNA POLKUSI ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEEN

Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Kuukausiposti Huhtikuu

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

SISÄLTÖ: Kliinisen neurofysiologian osaston henkilökunta. Anne Hjort Ullamari Vienonen. Valokuvissa Eetu 4v isänsä kanssa

Syvän Itsen Löytäminen

Elämäntaitojen nelikenttä

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Unikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016

Rakkauden Katekismus POJILLE.

Tunneklinikka. Mika Peltola

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Itsensä tunteminen ja johtaminen kurssi. Riitta Salomäki, osastonhoitaja, Otaniemi Kati Kauppala, vastaava fysioterapeutti, Töölö

Yksisarviset kanssamme

Omat rajat ja turvaohjeet

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Unikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Tiibetiläiset tietoisen unen harjoitukset

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Intuition Vahvistaminen. Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien?

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

LAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona

uudenvuoden kirjoittamishaaste

Tämän leirivihon omistaa:

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

KESÄN RETRIITTI 2014 JOOGA & CHI KUNG LIIKE, SYDÄN JA LÄSNÄOLO ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Muistitko soittaa asiakkaallesi?

Näin suunnittelet ja rakennat oman verkkokurssin. Työkirja. TiiaKonttinen

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

Ihmisen chakrajärjestelmä

Opiskelijan unipäiväkirja

Ilolla uuteen vuoteen!

ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista

Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Millainen maailmani pitäisi olla?

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Sanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

I C. C,,J»li'.-^-"l. RakkaudenKatekismus. Pojille. / // k. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki.

8 UNI JA LEPO. sivut 85-91

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Tarja Ketola Uni ja univaje. Vireyden säätely. Väsyvyys (fatiikki)

Handmade by Marika Soinio 925 hopea

Pyydämme teitä vastaamaan seuraaviin unta ja nukkumista koskeviin kysymyksiin. Rastittakaa sopivin vaihtoehto. Kaikki tiedot ovat luottamuksellisia.

Harjoite 1: Kysymyksiä valmentajalle lasten innostuksesta ja motivaatiosta

Kuukausiposti Tammikuu

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Maadoitus Kuntoon. Rakkaudentähti Ry. Kuun vaikutus maadoittumiseen!

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

Kuukausiposti Heinäkuu

01. MÄÄRITTELE UNELMASI

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Transkriptio:

Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tämän viikon posti annetaa minulle ikäänkuin ylimääräisenä tähän kurssille. Huomaan vaan viikon mittaan, että asiaa vielä löytyy. Hyödynnämme Juhannusta tai Joulua tämän viikon kurssitehtävänä. Eli tehtäväsi on kirjoittaa ylös joko Joulun Pyhät unet tai Juhannuksen näyt! Ne kenelle näyt eivät tule unessa, voivat tehdä meditaation ja kirjoittaa tunnelmat ylös.

Unien kulkijan Blogi Olen saanut voimallisesti tietoa ryhmävihkimyksestä, joka on tämän kurssin myötä meneillään. Sitä tietoa tuodaan esille unissa ja hereillä. Ilmeisesti henkimaailma käyttää tätä unikurssia mahdollisuutena kytkeä meitä uuden ajan tietoisuuteen. Eilen illalla ennen nukahtamista näin näyn valkoisesta isosta laivasta, joka oli lähdössä merelle. Kyydissä oli iloisesti vilkuttavia ihmisiä. Heitä oli kaikilla kansilla ja hyttien ikkunoitakin oli avattu ja sieltä vilkuteltiin. Joku heilutti omaa nenäliinaa, jonkun poskelle oli vierähtänyt kyynel. Laiturilla oli suuri kymmenien tuhansien ihmisjoukko ja siellä kaikki taputtivat aivan valtaisan hurjasti. Minulle tuli mieleen tästä, että tietty joukko sielutehtävänään maailman parantamiseen ja tietoisuuden edistämiseen sitoutuneita sieluja on nyt valmistautunut lähtemään syvemmälle matkalle henkimaailmaan ja ihmiskunta kiittää ja hurraa heitä, jotka tämän matkan tekevät tässä inkarnaatiossa. Kyseessä on henkisen tietoisuuden nostatus, jonka aalto leviää arkiajattelevien ihmisten pariin. Minulle tulee mieleen 90- luvun laaja herääminen, jolloin viimeksi hyvin moni sielu heräsi yhtä aikaa henkimaailman asioita pohtimaan. Nyt on jokin saman tyyppinen tiedostaminen meneillään ja meidän, jo asioita tiedostavien, kautta jaetaan valoa kaikkialle laajasti. Minusta on ihana päästä kirjoittamaan näitä posteja ja erittäin jännittävää olla kanssani mukana tässä ajassa! Odotan mielenkiinnolla, mitä kaikki aktivoinnit ja valo tuokaan tullessaan. Olen omalla kohdalla huomannut intuition vahvistumista ja päivittymistä. Lisäksi on ollut tunne, että nyt on mahdollista mennä läpi asioista, joita on työstäny pitkän aikaa. Lepo on nostettu tärkeänä elementtinä eteeni. Meidän pitäisi muistaa levätä entistä enemmän. Ihan joka päivä tulisi olla päivän mittaa joutenoloaikaa, jolloin pystymme pysähtymään täysin. Sen ei tarvi olla pitkä rupeama, viisitoista minuuttiakin riittää hyvin, jos se on päivittäistä. Jotenkin tämä auttaa aktivoimaan kaikkea sitä, mitä meille ollaan nyt laskemassa.

Enneunista vielä sanottavaa Enneunista tärkeää on muistaa tunnelma sillä se kertoo usein tulevan tapahtuman laadun ja miten unta tulisi tulkita. Negatiiviset tuntemukset usein merkitsevät ikävyyksiä ja varoitusunta kun taas positiiviset tuntemukset positiivisia tapahtumia. Niinpä esimerkiksi tavaroiden kadottaminen unessa voidaan tulkita ihan kahdella lailla riippuen siitä, minkälainen tunnelma unessa on. Aivan aluksi ehkä voitkin unipäiväkirjassa opiskella muistamaan unen yksityiskohtien sijaan unien tunnelmia. Ehkä on helpompaakin aamulla aloittaa muistelu unen tunnelmasta ja miettiä, minkälaisia energioita koit yön aikana. Kirjoita kaikki ylös ja tarkkaile tapahtumia päivien aikana, niin opit yhdistämään erinlaiset tunnelmat eri tapahtumiin. Mistä sitten tietää, milloin odottaa asioita tapahtuvaksi? Enneunista sanotaan, että alkuviikosta tulevat unet viittaavat kauempana tulevaisuudessa tapahtuviin juttuihin ja loppuviikosta saapuvat unet kertovat asian olevan hyvin ajankohtainen jo. Näinollen voisi ajatella, että viikonloppuna nähdyt unet kannattaa odottaa toteutuvaksi jo seuraavalla viikolla! Aivan saumaton ei tämä sääntö kuitenkaan ole. Olen itse huomannut, että joskus näen yöllä unta seuraavan päivän tapahtumista ja silloin ei kyllä ole aina ollut loppuviikko. Enneunille on vuosittain myös kaksi voimakasta aikaa, joista kerron enemmän tässä postissa. Toinen aika on Jouluna ja toinen aika Juhannuksena. Molempien aikana on mahdollista kurkistaa syvälle unien maailmaan. Mistä sitten tietää, onko uni enneuni? Sillä ei aluksi ole väliä. Aluksi on tärkeää kirjoittaa aivan kaikki ylös sillä se vahvistaa unimaailman herkkyyttä Sinussa ja kutsuu ne oikeat enneunet esille. Aluksi varmasti matka on enemmän niin, että vasta päivätapahtumista pystyt lukemaan, mitä mikäkin uni merkitsi. Joskus unimaailma voi myös lukkiutua yhtäkkiä. Silloin todennäköisesti on menossa aktivointi tai olet kiirehtinyt liikaa asioiden edelle uniharjoittelussa. Joskus kyse on myös siitä, että olet rasittanut itseäsi päivällä liikaa ja unimaailma on se herkin elin, jonka avulla voit tiedostaa stressin ja uupumuksen olemassaolon. Olipa syy mikä tahansa, lääle on aina sama eli levähtäminen. Puhdista kalenterista kaikki turhat menot. Ota joka päivä aikaa hengähtää ja viettää aikaa luonnossa. Älä yritä liikaa muistaa unia, mutta pidä kuitenkin kynä ja paperia pöydällä. Tee harjoituksia päivittäin, mutta älä painosta itseäsi. Lepää ja keskity ottamaan vastaan kaikkea, mitä nyt annetaan.

Pidä huoli siitä, että syöt hyvin ja juot paljon. Anna itsellesi päivittäin hyviä tilanteita oman hyvinvoinnin kohentamiseen. Lisäksi voi esimerkiksi meditoida päivittäin ja kirjoittaa meditaationäyt ylös. Unimaailma aukeaa ajallaan taas ja uskon, että silloin unet palaavat entistä voimallisempana takaisin. Joulun Pyhät Yöt Wanhan uskomuksen mukaan Jouluna alkaa niin sanotut kristalliyöt, joiden aikaan voi nähdä unia tulevan vuoden tapahtumista. Jokainen yö vastaa tulevan vuoden yhtä kuukautta. Tästä on useampi eri versio olemassa. Jonkun tradition mukaan yöt aloitetaan 26.12 ja jokainen yö viittaa kuukauden sijaan horoskooppimerkkiin. Yhden tradition mukaan yöt alkavat Jouluaatosta. Toisen tradition mukaan öiden aikana muistellaan mennyttä vuotta ja mietitään jokaisen kuukauden tärkeimpiä oppiläksyjä Joulukuusta takaperin, ei siis ollenkaan katsella seuraavaa vuotta. Joillekin yöt merkitsevät tulevan vuoden siementen kylvämistä omilla teoilla ja seremonioilla. Silloin joka ilta lausutaan rukous tulevan vuoden kuukaudelle ja poltetaan esimerkiksi kynttilää, joka vahvistaa tulevan vuoden onnea. Toisille öillä on yhteys eri enkeleihin alkaen pienemmistä enkeleistä kohoten enkelihierarkioita aina ylemmäs yö yöltä. Jotkut sanovat, että yöt menevät järjestyksessä tammikuu... helmikuu... jne. Toiset taas sanovat, että ne viittaavat ihan sikin sokin vuoden eri kuukausiin. Jouluaatosta laskettuna loppiaiseen saakka öitä on enemmän kuin 12. Tässä varmaan selitys, minkä takia ensimmäiselle Kristalliyölle ei ole varmaa yhtä aloituspäivää. Rakkaudentähdessä olemme aina laittaneet intentiomme 25.12 eteenpäin sillä itselläni ne unihanat ovat auenneet 25.12. Olemme edenneet loogisesti ensimmäisestä yöstä eteenpäin aina tulevan vuoden kalenterin mukaisesti. Näinollen 25.12 nähdään Tammikuun unet, 26.12 Helmikuun unet jne. Uniin on voinut liittää rukouksen tulevan vuoden kuukaudelle ja lähettää valoa itselleen tulevaisuuteen. Lisäksi öiden aikana olemme pyytäneet enkeleiden läsnäoloa. Mielestäni öiden aikana ei tarvitse tietää, mitkä enkelit vaikuttavat sillä he ottavat kyllä

yhteyttä, vaikka ei ihan arvoasemaa osaisikaan oikein sanoa! Kaikista tärkeintä on kuitenkin löytää oman sydämen kutsu siihen, miten haluaa omat kristalliyöt viettää. Yöpöydän viereen kannattaa varata paperia (vihko) kynä ja pieni himmeä lamppu. Unet kannattaa kirjoittaa ylös HETI, kun sattuu heräämään. Vaikka yölläkin. Olen itse oppinut jo kirjoittamaan sillä lailla puoliunessa. Silloin unesta saattaa tulla ylös enemmänkin, kuin alkuun koet muistavasi. Minulla se toimii niin, että nousen ylös ja yritän pitää itseni vähän unessa. Otan kynän ja alan kirjoittaa siinä pökkyrässä. Käsialasta viisi. Kun alan kirjoittaa, yleensä saatan saada jopa kaksi a4 asiaa. Sitä vaan alkaa purkautua. Ikäänkuin aivot palautuu takaisin unitilaan ja sitä kirjoittaessa näen unen uudelleen. No tämä on neljän vuoden harjoituksen tulosta, mutta kannatta harjoitella! Aamulla taas ei kannata aukaista silmiä ja nousta ylös ennenkuin on unenpöpperössä mielessä kerrannut, minkälaista unta näki. Nimittäin minulle on käynyt niinkin, että herätessä muistan ihan selkeästi unen ja kun käyn ensin vaikka hammaspesulla, niin sittenpä en muistakaan enää pieniä yksityiskohtia unesta. Unet kannattaa kirjata ylös tuntuipa ne miten sekavilta hyvänsä. Erityisesti yksityiskohdat! Vuoden mittaan kannattaa sitten ottaa unet esille uudelleen ja uudelleen. Näin opit tunnistamaan, mitä asioita Sinulle viestitään. Itselleni unet ovat olleet suuri tuki. Henkimaailma tietää, että elämässäni on monta eri asiaa ja osa-aluetta hoidettavana ja he tuntevat minun luonteen, että olen kova huolehtimaan asioista. Nyt erityisesti tämän viimeisen vuoden aikana olen saanut unia, joiden perusteella on selvinnyt monta asiaa ja olen saanut huojentavaa tietoa siitä, miten jutut tulevat menemään. Olen syvästi kiitollinen siitä, että aikoinaan lähdin kirjoittamaan Kristalliöitä ylös sillä niin iso voimavara ja varoventtiili niistä on tullut elämääni. Juhannuksen unitaikaa Juhannus on toinen tärkeä ajankohta katsella unia. Perinteisesti Juhannusyönä neidot ovat tähyilleet unimaailmassa tulevaa sulhasta, mutta nyt henkisen kehittymisen ja sydämen avautumisen myötä Juhannuksena voi yhyttää myös kaksoisliekkiin sekä omaan kotiuniversumiin unimaailman kautta. Juhannuksen öinä on hyvä kysellä omaa henkistä tehtävää sekä opastusta sielun polulle. Valon ollessa voimakkaimmillaan,

meillä on mahdollista puhdistaa Karmaa ja ottaa vastaan työvälineitä tulevan vuoden ajalle. Olemme yhteydessä maahan ja luontoon, joka on elämänvoimaa uhkeimmillaan juuri tänä vuodenaikana. Juhannuksen taika tuo esille henkimaailman ja voimistaa näkyjä jokaiselle. Illalla ennen nukkumaan menoa on hyvä pyytää, että enkelit ohjaavat Sinut rakkaudellisella tavalla kohtaamaan ne tärkeät sielut tai energiat, joille olet tänä vuonna valmis avautumaan. Saatat jopa saada opastusta, mistä sitä kaksoisliekkiä voisi lähteä hakemaan. Opastusta voi tulla erinlaisten symbolisten näkyjen muodossa tai voit nähdä ihan selkeästi ihmisten kasvoja. Juhannusyö vahvistaa ja aktivoi yhteyttämme kotiuniversumiin sekä edistää voimakkaasti henkistä avautumista. Juhannusyönä voidaan kerätä suojaavat yrtit tulevalle vuodelle ja tehdä makuuhuoneeseen puhdistus sekä suojaus. Makuuhuone kannattaa siivota hyvin Juhannusaaton aattona. Juhannuksen taioista ja yrteistä kanavoitui 2014 mukava Juhannusposti. Tässä on linkki, jonka kautta pääset lukemaan enemmän vielä asiosta. https://app.mailerlite.fi/p2j7g5 Kuun vaikutus uniin Kuu vaikuttaa unimaailmaan. Mitä syvemmin olet yhteydessä luonnon rytmiin, sen vähemmän tarvit enää kalentereita seurataksesi mitä taivaalla tapahtuu. Tutuinta meille ovat täydenkuun aikaiset valvomiset, mutta myös kuunpimennys voi joskus muuttaa unimaailmaa! Laskeva kuu Laskevan kuu edistää irtipäästämistä ja vanhojen asioiden loppuunsaattamista. Jos sinulla on keskeneräisiä asioita, laskeva kuu antaa voimaa viedä asiat loppuun saakka. Laskevan kuun aikana unimaailmaan nousevat usein keskeneräiset asiat ja henkimaailma mielellään viestii meille siitä, mitä tulisi huomioida päästäksemme elämässä eteenpäin. Saamme oppia suojauksesta ja puhdistamisesta. Laskevan kuun aikana voimme pyytää neuvoa erityisesti irtipäästämiseen ja tehdä iltaisin ennen nukkumaan menoa yksinkertaisen seremonian, jotta elämämme pääsisi nousemaan värähtelyissä seuraavalle tasolle. Laskevan kuun iltana voit sanoa kolmesti ennen nukkumaan menoa: Pyhitän tämän yön irtipäästämiselle ja vanhojen asioiden päättelemiselle. Tapahtukoon korkeamman itseni tahto. Laskevan kuun aikana Sinulla on mahdollista matkustaa astraalimaailmassa tarkastelemaan itsesäsi ja tehdä myös unimaailmassa puhdistuksia ja suojauksia. Jos sinua vaivaavat painajaisunet, nyt on hyvä hetki työstää niitä. Jos tahdot parantaa itseäsi unien kautta, nyt on

oikea hetki pyytää öisin parannusta. Laskeva kuu saattaa olla huonoa aikaa odottaa enneunien esiintymistä. Se on todennäköisemmin opettavaisten henkimaailman viestien aikaa. Kuun pimennys Kuun pimennys nostaa meistä esille alitajuiset asiamme ja vie meidät seremonioissa syvälle itseemme tutkimaan alitajunnan maailmoja ja antaa meille mahdollisuuden vapauttua ja puhdistua alitajuisista lukoistamme. Kuunpimennyksen aikana meidät saatetaan herättää yöllä tekemään taikoja tai meditoimaan. Älä ihmettele, jos keskellä yötä pitää mennä pyykkiksasalle ja laittaa kone pyörimään! Kuun pimennyksen aikaan voit saada viestejä edesmenneiltä rakkailta ja minulle sanotaan, että henkimaailma voi vierailla luonasi. Erityisesti edesmenneitten sukulaisten viestit ja sukukarma ovat aktiivisena kuun pimennyksen öinä. Tekemättömät työt, päättelemättömät asiat ja sellaiset jutut, jotka olet sivuttanut olan kohautuksella, mutta mitkä olisivat oikeasti vaatineet huomiota valvottavat nukkujaa kuunpimennyksen aikana. Kaikkina muina aikoina kuukaudesta pystymme helposti painamaan ikävät asiat alitajuntaan, mutta nyt öisessä elämässämme on totuuden valo, joka kannattaa käyttää kaikin tavoin hyödyksi. Jos siis kuun pimennyksen aikaan valvot, mieti itsekseen, mitä asioita ehkä olet salannut itseltäsi tai olisiko jokin juttu, mistä nyt olisi uutta ymmärrettävää. Kuun pimennys edistää avautumista ja kehon parantumista. Uusi kuu Uusi kuu edustaa kuun neitseellistä-aspektia. Uusi kuu on aikaa, jolloin voimme uudistaa, uudelleen rakentaa, aloittaa uusia projekteja, uusia suhteita, jälleensynnyttää ja vapauttaa asioita elämämme kaikilla tasoilla. Uuden kuun aikana on hyvä pistää alulle uusia ideoita, vaikka vielä ei ole ehkä aika työskennellä niiden eteen täydellä voimalla. Aivankuin kukat tarvitsevat mullassaan vähävaloisen itämisen ajan, myös uusi kuu tarjoaa näkymättömän, valottoman puolensa ideoillemme kasvaa, kehittyä ja päästä täyteen voimaansa. Uuden kuun voimaa kannattaa käyttää hyväksi uusien asioiden opettelemiseen. Juuri silloin kannattaa harjoitella aktiivisesti unien muistamista, niiden kirjoittamista ylös sekä unissa matkaamista. Uusi kuu vahvistaa kaikki aikeemme, vaikka tulokset eivät välttämättä tule esille vielä. Se antaa oman kasvavan valon voimansa ja kastelee hopeisella hengen vedellä niitä pieniä affirmaatioiden, manifestointien ja tekojen siemeniä, jotka kylvämme nyt sielun maaperään. Uusi kuu on paras aika kuukaudesta rukoilla, nostattaa energiaa ja juhlia elämää. Uuden kuun aikana seremonioissa on mahdollista nousta korkealle universumiin ja valon maailmoihin. Uusi kuu on romantiikkaa ja rakkaudellista aikaa.

Täysi kuu Täysikuu edustaa runsautta, täydentymistä, aistillisuutta, vaalimista ja siteiden vahvistamista. Se on ilmentämisen, luovuuden aikaa. Täydenkuun energiaa voi käyttää uusien ideoiden ja luovuutta vaativien töiden ilmentämiseen ja synnyttämiseen. Täysi kuu mahdollistaa meille myös entistä voimallisemman henkisen heräämisen. Täyden kuun aikaan voit odottaa voimallisimmat enneunet, vaikka monesti yöt menevätkin enemmän tai vähemmän sängyssä pyörien. Mikäli kuu vie unet, voit nauttia yöllisestä energiasta hereillään. Kannattaa ottaa kynä ja paperia käteen ja mennä kotona paikkaan, mihin kuu ylettää valollaan. Voit hiljaisuudessa meditoida ja piirrellä paperille ylös kaikkea sitä, mitä mieleen tulee. Täyden kuun yönä voi olla hyvä aika tehdä aarrekarttaa sekä saada korkeaa opastusta henkimaailmalta. Täysi kuu luo meille rakkaudellisen kuutamon sillan, jota pitkin voimme matkustaa henkimaailmassa, nähdä selkounia ja irtautua kehosta niin halutessamme. Täyden kuun aikana otamme vastaan aiemmin kylvettyjen siemenien tuloksia ja opiskelumme voi tuottaa yllättävällä tavalla hedelmää. Kuunvaiheet kannattaa ottaa mukaan unikurssin harjoitteluun. Katsomalla kuukalenteria voit ehkä saada osviittaa, miksi joku harjoitus ei tunnu toimivan sitten niin millään sekä löytää ideoita, mitä harjoituksia tänä päivänä kannattaisi tehdä. Pyyntöjä Unitasoille Illalla voit tehdä pyyntöjä unimaailmalle. Sitä olemmekin sivunneet jo vähän aikaisemmissa posteissa. Nyt neuvon Sinulle vielä yhden keinon, jota itse käytän omien lasten ja rakkaiden kanssa. Joskus välillämme on ristiriitaa tai asioita, joita ei voi sanoilla selvittää. Se voi olla suuttumusta tai loukkaantumista tai esimerkiksi lasten kanssa asioita, joita he eivät ole vielä valmiita ymmärtämään. Kuitenkin tunnen, että kauttani olisi tulossa viesti heille. Ehkä riita on katkaissut

hyvät puhevälit ja tahtoisin saada toisen kuulemaan, miten pahoillani olen loukkaavista sanoistani. Joskus myös välimatka voi olla esteenä, toinen voi olla vaikkapa matkoilla ja täytyy saada tärkeä viesti perille. Silloin voit kirjoittaa illalla kirjeen ja pyytää omaa suojelusenkeliäsi viemään viestin tämän toisen henkilön suojelusenkelille. Kirjeessä voit keskittyä pyytämään, että välillenne aukaistaisiin unien aikana keskusteluyhteys. Voit kirjoittaa anteeksipyynnön ja antaa asioiden vuotaa sydämestä kirjeeseen. Sen jälkeen laita kirjepaperi yöpöydälle ja lausu pienet rukoukset unien voimaa vahvistamaan. Voit esimerkiksi lukea Arkkienkelirukoukset, mikäli tahdot heidän voimansa yöaikaan Sinua tukemaan. Tämän jälkeen laita nukkumaan. Unessa voit odottaa, että saat keskustella henkilön korkeamman itsen kanssa. Voit puhua tälle vaikeistakin asioista ja erityisesti lasten on helpompi ottaa vastaan opetusta unen aikana sellaisiin asioihin, joita heidän on vaikea käsitellä päiväsaikaan. Kyseinen henkilö ei välttämättä tunne vierailuasi selkeästi Sinun ilmestymisenä uneen, mutta hän voi nähdä omalta osaltaan tärkeän unen. Henkimaailma on tällä tavoin kanssasi auttamassa asioita parempaan päin. Muista aina pyyntöä kirjoittaessa sanoa: Tapahtukoon korkeamman itsemme tahto kolme kertaa vahvistamaan sitä, että olette valon suojauksessa ja asita menevät vapaan tahdon mukaisesti. Tähän päättyy Unimaailman kurssipostit. Kiitos, että olet ollut kanssani jakamassa matkaa!