UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016
|
|
- Jarno Heikkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta uotteet/unimaailma/
2 Uuden maailman unirytmit Olemme jo aikaisemmin sivunneet sitä tosiseikkaa, että tietoisuuden kasvaessa unen laatu ja määrä muuttuvat. Aivan kuten sielun on pystyvä päättämään, minkälaisella ravinnolla hän elää maallisessa kehossa korkeampien vihkimysten jälkeen, samalla tavalla ihmisen unen tarve muuttuu radikaalisti. Mitä enemmän olemme päivätietoisuudessa auki unimaailman kaltaisille tasoille ja mitä enemmän aivomme virittyvät meditatiivisille transsitaajuuksille jopa hereilläolomme aikana, sitä vähäisempi on unen tarpeemme yöllä. Ihmisen keho tarvii toki biologiansa takia lepoa ja unta, joten aivan täysin nukkumattomaksi emme varmaan koskaan tule, mutta unen tarve ja laatu voivat muuttua kovasti. Ihmisen vuorikausirytmi voi muuttua kahden syklin rytmistä monisykliseksi. Kahden syklin ryhtmissä nukumme yöllä pitkään ja valvomme yhden pitkän päivän ajan. Yöllä ihmisen maailman ego nukkuu ja silloin henkimaailma laskeutuu meitä lähemmäksi. Ei-tietoisille ihmisille on tärkeää olla unessa sillä aikaa, kun henget vaikuttavat, saadakseen kaiken informaation ja avun osakseen. Tietoinen ihminen taas saattaa kokea hyväksi mennä illalla nukkumaan klo 9-10 välillä ja herätä sitten yöllä klo välille meditoimaan ja tekemään henkisiä harjoituksia. Ketkä ovat tehneet näin, saattavatkin tietää, että sillä on voimakas henkistä tietoisuutta nostattava vaikutus. Joskus ihmiset myös heräävät sangen aikaisin aamulla. Jos vaikka meditoit yöllä klo 2-4 välillä, saatat sen jälkeen nukahtaa vielä kevyesti vähäksi aikaa. Aamulla keho on virkeimmillään ja silloin saa paljon päivän toimia tehtyä. Jos olet aamu-uninen, voi olla yllätys, että herätessä säännöllisesti hyvin varhain ennen klo 06:tta aamuväsymyskin saattaa poistua! Aamun tunnit ovat todellakin tehokkainta tekemisen aikaa ja saatat huomata, olet saanut tehtyä lähes kaikki päivän työt klo 11 mennessä. Silloin onkin hyvä syödä jotakin kevyttä ja siirtyä lepäilemään omassa tahdissa. Jotkut nukkuvatkin päivällä 2-4 tunnin unet ja jatkavat sitten illan lämpöisessä sosiaalisessa piirissä toimiaan. En osaa sanoa, onko tässä kyseessä uuden maailman rytmit, vaiko ikiaikainen vanha tapa heräämässä eloon? Ehkä luolamiehen aikana herättiin ennen auringon nousua keräilemään marjoja ja
3 tekemään askareita. Ehkä ihmiset virittelivät aamutuimaan saalistusansojaan ammoisina aikoina. Sitten syötiin vähän, mitä oli saatu kerätyksi luonnosta ja levättiin keskipäivän kuumuudessa, jolloin myös pedot olivat laiskimmillaan, ennen iltapäivän saalistusretkeä ja ansojen kokemista. Tietysti intentio on tärkeä tässäkin ja ehkä rytmistä tekee uuden maailman unirtymin mm. se, että nyt unirytmi palvelee saalistuksen ja maallisen selvitymisen sijaan henkistä avautumista ja henkimaailman palvelemista. Voit itse omassa kotona kokeilla uusia rytmejä tietysti elämäsi sallimissa rajoissa. Jos olet työssäkäyvä, voit ehkä kokeilla uutta tapaa esimerkiksi pitemmällä lomalla ja palata takaisin työrytmiin, kun loma on ohi. Unirytmeissä kannattaa kuunnella omaa sisäistä ääntä, kuinka kauan aikaa missäkin vaiheessa valvotaan taikka nukutaan. Uskon, että sykäykset tulevat oman korkeamman itsemme kautta ja koska meitä on monista eri lähteistä, niin unirytmitkin voivat olla hyvin yksilöllisiä. Kaksoisliekit unimaailmassa Kaksoisliekki on sinun oman sielusi puolisko ja meillä kaikilla on tarkoitus yhdistyä oman kaksoisliekkimme kanssa. Toisten lähteiden mukaan yksi sielu on jaettu yhteensä 7 kaksoisliekkiin ja toisten lähteiden mukaan liekkejä on vain yksi. Itse olen kokenut tuon 7 liekin teorian todemmaksi. Saman teorian mukaan yksi näistä seitsemästä liekistä olisi myös kaksoissäteemme, joka on syntynyt siitä samasta sielunsäteestä, kuin me itsekin. Kaksoisliekkien ja säteiden yhdistyminen on hyvin suuri ja laaja tapahtuma. Se vaikuttaa syvälle järjestelmäämme, emmekä pysty sulautumaan kaksoispuoleemme, jollemme ole valmiita hyvin monilla tasoilla. Joudumme kohtaamaan oman egon voiman ja epätäydellisyydet tässä suhteessa sillä kaksoisliekki ja erityissesti kaksoissäde ovat meille täydellisiä peilejä. Kaksoisliekkien tehtävä on yhdistyä toistensa kanssa kaikilla tasoilla ja heillä on aina yhteinen palvelutehtävä maailmassa. He aukaisevat toinen toisensa Jumalallisen potentiaalin kaikista korkeimpaan ja parhaimpaan värähtelyynsä.
4 He nostattavat toisistaan ylös sisäisiä alitajuisia juttuja ja koodeja, joita emme välttämättä ole tienneet itsessämme olevankaan. He aktivoivat, puhdistavat ja parantavat toisiaan. Kaksoisliekin kanassa kaikki suuretkin draamat päättyvät entistä syvempään rakkauteen ja sisäiseen eheyteen. Liekin tehtävä ei ole tyydyttää egomme taikka maallisen itsemme tarpeita, vaan olemme olemassa Jumalallista ylösnousemussuunitelmaa varten. Kun yhdistymme kaksoisliekkiimme, meille mahdollistuu nousta toisen elävän olennon kanssa yhä korkeammille Jumalallisille tasoille. Kukaan muu ei voisi valaista rakennettamme täydellisemmin, kuin oman itsemme toinen puolikas. Vedämme liekkiä puoleemme siitä lähtien, kun feminiininen ja maskuliininen puolemme alkavat kommunikoida keskenään ja alamme balanssoimaan sisäistä olemustamme. Mitä suudemmassa balanssissa olet sisäisesti, sen lähempänä olet sitä maagista hetkeä, jossa liekkisuhde tulee myös päivätietoiseen tajuntaan. Liekkisuhde syntyy yleensä ensin sisäisillä tasoilla ennen fyysistä kontaktia. Joillakin liekki on inkarnoituneena tänne maailmaan ja toisilla hän löytyy korkeammilta tasoilta. Meissä on tapahduttava suurta tasapainottumista sisäisesti feminiinisen ja maskuliinisen puolemme välillä, jotta voisimme ottaa suhteen vastaan myös fyysisellä tasolla. Meissä on sisäinen magneetti, joka avautuu henkisen kehittymisen myötä. Se magneeti alkaa kutsua kaksoisliekkiä mm. unimaailmaan mukaan. Ensimmäiset kontaktit liekkiin saattavatkin tapahtua unen kautta! Joillakin se on tapahtunut jo aivan lapsena ja toisilla liekki ilmestyy uneen vasta vähän aikaisemmin, kuin todellinen fyysinen kontakti tapahtuu. Tietysti kenellä liekki tai liekit ovat kaikki toisissa maailmoissa, telepaattinen maailma onkin ainoa tapa ylläpitää suhdetta. Meissä on valitettavasti joskus niin paljon egoa jäljellä, ettemme voisi elää todella läheisessä suhteessa kaksoisliekin kanssa. Silloin suhde fyysisellä tasolla saattaa olla estetty tai se voi katketa syvien draamojen noustessa esille. Estymiset ja katkeamiset ovat tietysti yksinomaa välimatkan ottamista ja johtavat ennenpitkää uuteen yrityksen yhdistää Jumalalliset puoliskot toisiinsa. Erityisesti silloin, jos elät kaukana kaksoisliekistäsi joko fyysisen välimatkan tai henkimaailman eron takia, unimaailma on hyvä tapa kehittää tätä suhdetta. Voit jutella illalla ennen nukkumaanmenoa liekillesi ja ehkä tehdä muutamia kaksoisliekkimeditaatioita. Kun sitten käyt nukkumaan, liekki ilmestyy ennenpitkää uneesi. Olen kuullut, että jotkut koko yön ajan liekkimaailmassa ja heillä on hyvin tiivis yhteys omaan sielun puoliskoon yöllisen unen aikana. Yö yön jälkeen
5 kehittyvä suhde saa lisää syvyyttä ja kuten kaikkien muidenkin unimaailman asioiden kanssa, ihminen oppii uusia tekniikoita ja valtaa näitä tasoja haltuunsa harjoittelun kautta. Tiedät, että kaksoisliekki on vieraillut luonasi, jos olet unessa ollut tekemissä erittäin tutun henkilön kanssa. Se on tunne, kuin tapaisit hyvin tutun henkilön aikojen ja maailmojen takaa. Sydämessäsi saatat tuntea valtavaa ennekokematonta rakkautta tuota tuttua muukalaista kohtaan. Sinulle on itseasiassa annettu hänen kasvojensa ääriviivat sydämeesi muistiin, jotta tunnistaisitte toisenne kohdatessanne. Kaksoisliekki herättää sinussa monia haikeitakin tunteita, mutta ennenkaikkea voit kokea rakkautta, jollaista ei ole ollut aikaisemmin elämässäsi olemassa. Hän ei ole tuttu yksistään ulkoiselta tasolta, vaan myös sisäinen tunnemaailma ja ajatuksenjuoksu on sinulle helppoa seurata ja ymmärtää. Hän on kuin sinä, mutta toisessa kehossa. Jos kaksoisliekki ilmestyy uniin, ei ehkä kannata ensimmäisenä kysellä, että onko tämä tapahtumassa fyysisessä elämässä? Mieluummin kannattaa ryhtyä tutkimaan, minkälainen kaksoisliekkiyhteys on ja miten sitä voisi syventää henkimaailmassa. Teillä saattaa olla yhteistä tekemistä unimaailman kautta. Ei ole ollenkaan kummallista, että yö toisensa perään tapaat liekkisi ja lennät hänen kanssaan puhdistamassa maailman eri tasoja ja opiskelet henkimaailman johdatuksella. Kun sitten tapaatte fyysisesti, voi hämmästys olla suuri, kun hän kertookin omalta osaltaan tarinoita unimaailmastaan... Samanlaisia tarinoita, kuin Sinulla! Kun saat kaksoisliekkiyhteyden toimimaan, suosittelen, että teet vähintäänkin viikottain kaksoisliekkimeditaatioita myös päivätietoisuudessa. Näistä meditaatoista on mahdollista siirtää elävä yhteys unimaailmaankin. Ajattele, miten ihanaa onkaan mennä nukkumaan, kun tiedät, että kohtaat sellaisen sielun, jota olet kaivannut hyvin kauan! Tähän päättyy Unimaailma 2 koulutus. Toivottavasti olet nauttinut opiskelusta kanssamme henkimaailman johdatuksella. Kurssipostit kannattaa säästää tulevaisuuden käyttöä varten. Voit milloin tahansa ottaa ne uudelleen esille ja ryhtyä opiskelemaan. Pidämme jatkuvasti sunnuntaisin kaukohoitoja yllä, joten voit ottaa unimaailman aktivoinnit uudelleen ja uudelleen sunnuntaisin klo 21 alkaen. Anna aktivoinnin vaikutta koko yön ajan! Kiitos Kiitos Kiitos!
6 Tämänkin postin teki omalta osaltaan mahdolliseksi:
7
8
TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
LisätiedotHerää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan
Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi
LisätiedotVANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
LisätiedotIhmisen chakrajärjestelmä
Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;
LisätiedotUNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016
UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/alet
LisätiedotUnikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016
Unikurssi 2 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/aletuotteet/uni
LisätiedotOnnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
LisätiedotMitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
LisätiedotMusiikista ja äänestä yleisesti. Mitä tiedetään vaikutuksista. Mitä voi itse tehdä
Tarja Ketola 13.3.2017 Musiikista ja äänestä yleisesti Mitä tiedetään vaikutuksista Mitä voi itse tehdä MELU ihmisen tekemää ääntä, erityisesti sitä mitä ei pysty itse kontrolloimaan HILJAISUUS sallii
Lisätiedot8 UNI JA LEPO. sivut 85-91
8 UNI JA LEPO sivut 85-91 Mene janalle oikeaan kohtaan Kuinka paljon nukuit viime yönä? Kuinka paljon nukuit la-su välisenä yönä? Minkälainen vireystilasi on juuri nyt? Oletko aamu- vai iltaihminen? ABC:
LisätiedotLAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
LisätiedotOpettelen digitaalisia kellonaikoja
Nimi: Luokka: Opettelen digitaalisia kellonaikoja 04.05 16.05 Varga Neményi ry 2016 1 Sisällys Kerrataan analogisia kellonaikoja 3 Vuorokausi... 6 Digitaalinen kellonaika eli pistemerkintä..... 7 Ajan
LisätiedotPalautuminen ja unen merkitys Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry
Palautuminen ja unen merkitys 17.4.2018 Laura Sarkonsalo Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Arjessa jaksaminen Kuormitus ja palautuminen tulee olla tasapainossa Pääosin tekijöihin pystyy vaikuttamaan itse Palautuminen
LisätiedotTervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan
Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan 8.9.2014 Aiheet Mitä on CrossFit valmennettavien terveyteen liittyvät asiat, jotka valmentajan tulisi tietää/ ottaa huomioon harjoituksissa ja leireillä urheilevan
LisätiedotSyvän Itsen Löytäminen
Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa
LisätiedotParisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.
Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.
LisätiedotOpiskelijan unipäiväkirja
LIITE 7. Opiskelijan unipäiväkirja Opiskelijan unipäiväkirja Nimi: Henkilötunnus: Ohjeet: Täyttöohjeet: nukuttu aika (myös päiväunet) vuoteeseen meno ylösnousuaika lyhyt herääminen yöllä Unen laatu: 1
LisätiedotUrheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
LisätiedotSyvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon. Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä!
Syvä ja hyvä uni antaa rentoutuneen mielen ja aktiivisen kehon Arvosta ja vaali hyvää untasi Yhtä terveytemme perusedellytystä! Hyvää yötä, kauniita unia Moni meistä toivoo, että voisi nukkua niin kuin
LisätiedotNIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
LisätiedotKYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3)
Nro: KYSYMYSLOMAKE KIPUONGELMISTA (3) Nimi: Osoite: Puh.. Tässä seuraa muutamia kysymyksiä ja väittämiä, jotka voivat olla ajankohtaisia Sinulle, joka kärsit kivuista ja särystä. Lue jokainen kysymys huolella
LisätiedotHyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen
LisätiedotLöydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.
Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta
LisätiedotPreesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
LisätiedotUnikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016
Unikurssi 2 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016 Unien opashenkilöt Unimaailma on elävä todellisuus, jossa tuntuu olevan monta tasoa. Alimmat tasot ovat oman sisäisen mielikuvituksemme tasoja, missä kohtaamme
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotNimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
LisätiedotUNI perusasiat pillereitä, terapiaa vai elintapamuutos. Eija Partanen-Kivinen, Sari Aalto ja Aki
UNI perusasiat pillereitä, terapiaa vai elintapamuutos Eija Partanen-Kivinen, Sari Aalto ja Aki Happonenunikirjat lähteenä 24h rytmi = sirkadiaani (circa=noin, dies=päivä) *keskeisessä asemassa uneen liittyen
LisätiedotYleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /
RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.
LisätiedotKristalliakatemian kurssiposti!
Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tämän viikon posti annetaa minulle ikäänkuin ylimääräisenä tähän kurssille. Huomaan vaan viikon mittaan, että
LisätiedotTunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi
Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.
LisätiedotSISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI
SISÄLTÄÄ PULSSIN TUNNUSTELUN ABC:n TUNNE PULSSISI ESTÄ AIVOINFARKTI Tunne pulssisi Estä aivoinfarkti Tiedätkö, lyökö sydämesi, kuten sen pitää? Onko sydämen syke säännöllinen vai epäsäännöllinen? Epäsäännöllinen
LisätiedotHelsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.
LisätiedotYksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus
Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka
LisätiedotLAPSEN VANHEMMILLE. Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona
LAPSEN VANHEMMILLE Yli 6 kk:n ikäisen lapsen uni- ja valverytmitykseen kotona 1 TÄMÄN OHJELEHTISEN TARKOITUS: antaa ohjeita ja tukea kotona toteutettavaan uni valverytmitykseen ohjeet ovat suuntaa antavia,
LisätiedotAamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu
Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos
LisätiedotURHEILIJANUOREN RUOKAVALIO
URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN
LisätiedotSanna Tulokas LIIKUNTA JA LEPO
LIIKUNTA JA LEPO MITEN SINÄ PALAUDUT? SUORITUKSESTA PALAUTUMINEN PALAUTUMISELLA TARKOITETAAN ELIMISTÖN RAUHOITTUMISTA, JOLLOIN AKTIIVISUUSTASO LASKEE ULKOISET JA SISÄISET STRESSITEKIJÄT VÄHENEVÄT TAI HÄVIÄVÄT
LisätiedotAjanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään. Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja
Ajanhallintavalmennus Osa III Tehokkuutta päivään Leo Stranius HM, toiminnanjohtaja Leo Stranius, HM Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Ympäristöasiantuntija Kaupunginvaltuutettu Lue lisää: www.leostranius.fi
LisätiedotUni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015
Uni ja minuuden ydin Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Sinä elät tätä elämää, joka on Sinun oma yksityinen unesi. Näet muut ihmiset, näet paikat, näet fyysisen ja kohtaat tapahtumia unessasi.
LisätiedotLataa Hyvä yö - Björn Hedensjö. Lataa
Lataa Hyvä yö - Björn Hedensjö Lataa Kirjailija: Björn Hedensjö ISBN: 9789518845396 Sivumäärä: 197 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 21.46 Mb Hyvä yö on kirja asiasta, joka on oikean ruokavalion ja riittävän
LisätiedotVäkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014
Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin
LisätiedotTämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan
Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina
Lisätiedot6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?
5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän
LisätiedotTyön voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla
Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009
LisätiedotUNI JA UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 19.11.1916
UNI JA UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 19.11.1916 Ainakin kolmas osa ihmisen elämästä kuluu hukkaan, tyhjään nukkumiseen, ovat jotkut ajattelijat sanoneet, ja joitakin vuosikymmeniä taaksepäin saattoivat
LisätiedotSaa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
LisätiedotMITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
LisätiedotInnostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen
Innostu liikkeelle Järvenpään kaupunki Tiina kuronen 1.10.2015 Arvot ja niiden mukaan eläminen Mitkä asiat ovat sinulle kaikista tärkeimpiä? Elätkö ja teetkö arvojesi mukaisia valintoja? Toimitko arvojesi
LisätiedotMIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET?
Karl-Magnus Spiik Ky Itseluottamus / sivu 1 MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Itseluottamus on ihmisen sisäinen mielikuva (uskomus) itsestään. Ihminen on sellainen kuin uskoo olevansa. Itseluottamus ei siis
LisätiedotTehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?
Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut
LisätiedotLataa Elämän paras aika - Antti Heikkilä. Lataa
Lataa Elämän paras aika - Antti Heikkilä Lataa Kirjailija: Antti Heikkilä ISBN: 9789525421033 Sivumäärä: 193 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.44 Mb Keski-ikä on todellisen vallankumouksen ja elämänmuutoksen
LisätiedotJuhani K. Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla.
Juhani K Kysymyksiä ja vastauksia Kysymykset esitettiin Juhanille etukäteen. Juhani vastasi niihin sähköpostilla. MediMattressin myyntikokouksen osallistujat vierailevat Juhanin luona pe 20.3.2009. 1.
LisätiedotLataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila
Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:
LisätiedotSuomen kielessä on 6 verbityyppiä:
Suomen kielessä on 6 verbityyppiä: 1 nukkua itkeä lukea nauraa seisoa 2 vokaalia syödä juoda imuroida uida 2 3 -da -dä purra mennä tulla nousta -ra -na -la -sta 4 haluta herätä karata 1 vokaali & -ta -tä
LisätiedotKirjoita dialogi (yksi tai monta!)
Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti
LisätiedotH A R I M A A 9 N O P E A A T A P A A T U P L A T A T E H O K K U U T E S I
H A R I M A A 9 N O P E A A T A P A A T U P L A T A T E H O K K U U T E S I TEHOKKUUS ON SUURIMPIA SALAISUUKSIANI TYÖSSÄNI. Kaikessa tekemisessä on tärkeintä se, että pystyy saamaan suurimman tuloksen
LisätiedotTyöhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015
RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna
LisätiedotUni on TURVALLISUUTTA. Uni on OPPIMISTA
UNTA PALLOON! 1 MITÄ UNI ON? Uni on pakollinen juttu meille jokaiselle. Ihmisten lisäksi myös kaikki eläimet ja kasvit, jopa puut nukkuvat. Alakoululainen tarvitsee unta noin 10 tuntia vuorokaudessa. 10-vuotias
LisätiedotMAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.
MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten
LisätiedotTYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
LisätiedotYöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.
6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,
LisätiedotLUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
LisätiedotSelitystä Sairastumisesta
Selitystä Sairastumisesta Kanavoinut Anu Markoff Olemme työstäneet itseämme, opetelleet asioita, valaistuneet, valostuneet ja saaneet uusia arvoja elämään. Mutta sitten tulee sairastuminen? Mistä ihmeestä
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotSosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
LisätiedotLiikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen
Liikunnan merkitys työkykyyn ja arjen jaksamiseen tauoton liikkumaton tupakkapitoinen kahvipitoinen runsasrasvainen alkoholipitoinen heikkouninen? Miten sinä voit? Onko elämäsi Mitä siitä voi olla seurauksena
LisätiedotUNIKOULU OSASTOLLA B 21
UNIKOULU OSASTOLLA B 21 UNIKOULU OSASTOLLA B 21 Unenseurant alomake lapselle Nimi Täyttöohjeet * Nukkumisajat = * Herääminen yöllä / päiväunilla X nukahtaa itsekseen О nukahtaa saatuaan tutin T nukahtaa
LisätiedotVAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE. Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka:
VAUVAPERHEEN VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi: Vanhempi: Haastattelija: Päivä ja paikka: 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen lapsesi on mielestäsi? Onko hän sellainen, joka osaa
LisätiedotWHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0
kysymyksen versio, läheisen tekemä arvio Tällä kyselylomakkeella selvitetään sinun näkemystäsi sinulle läheisen henkilön kokemista terveydentilasta johtuvista vaikeuksista. Voit vastata läheisen henkilön
LisätiedotHAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö
1 HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö Perinteinen opetusmenetelmä Lähiopetusjaksojen aika on rajallinen joten tämän vuoksi HAMSA-Meditaatioohjaajakoulutuksessa on vain tarvittava määrä teoreettista
LisätiedotYläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo 08.05.2014
Yläasteikäisten uni Julia Korpihete & Roosa Lukkala Te3 tutkimusraportti Forssan yhteislyseo 08.05.2014 Sisällysluettelo: 1. johdanto 1 2. aineisto ja menetelmät 2 3. tulokset..3 4. tulosten tarkastelu/pohdinta...13
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
LisätiedotUNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016
UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/alet
LisätiedotTietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?
Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää
LisätiedotKoululaisten lepo ja uni
Koululaisten lepo ja uni Hyvinvoinnin kolmio tasapainoon ravinto lepo liikunta 1 Lepo ja rentoutuminen Mikä on lepoa ja rentoutumista, mikä taas ei? Jokaisella on oma tapansa levätä ja rentoutua. Kauhuelokuvan
LisätiedotHuippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet
Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA
LisätiedotKristalliakatemian kurssiposti!
Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tutki omaa unipäiväkirjaasi. Löydätkö toistuvia elementtejä sieltä? Mikä on kirkastunut, mihin kaipaat ymmärrystä?
LisätiedotMIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
LisätiedotMINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle
MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin
LisätiedotNettiraamattu. lapsille. Jumala loi kaiken
Nettiraamattu lapsille Jumala loi kaiken Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: Bob Davies; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2008
LisätiedotKilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen
Kilpailuun valmistautuminen ja kilpaileminen 29.8.2017 26.11.2017 Laura Koivusalo Koulutuksen sisältö Virittäytyminen Kilpailemisen taito Harjoite: Kilpailunkulun suunnitelma Kilpailemisen osataidot Keskittymisen
LisätiedotKÄMMENMALLI RAKENNA POLKUSI ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEEN
KÄMMENMALLI RAKENNA POLKUSI ELÄMÄNTAPAMUUTOKSEEN TÄTÄ TYÖKIRJAA VOIT HYÖDYNTÄÄ OMAN ELÄMÄNTAPA- MUUTOSPOLKUSI SUUNNITTELUSSA. VARAA AIKAA JA VASTAA KYSYMYKSIIN REHELLISESTI. SISÄLLYS 1. MITÄ HALUAT? 2.
LisätiedotMiten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014?
Miten voi satakuntalainen yrittäjä vuonna 2014? TUTKIMUS Tutkimus yrittäjien hyvinvoinnista Kohderyhmänä ne Satakunnan Yrittäjät ry:n jäsenet, joiden sähköpostiosoite tiedossa (3 296 jäsentä) Sähköinen
Lisätiedot1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
LisätiedotMIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA
MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MINDFULNESS ON TIETOISTA LÄSNÄOLOA Mindfulness on valintaa ja tietoinen päätös kohdistaa huomio nykyhetkeen. Tavoitteena on luoda uudenlainen
LisätiedotRAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
LisätiedotLapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin
Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden
LisätiedotIntuition Vahvistaminen. Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry
Intuition Vahvistaminen Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry VIELÄ EHTII KAIKKI NOPEAT MUKAAN! ~Enkeleiden Valoa, Universaalia rakkautta, Kristallivoimaa~ * Opiskellaan selvätietoisuutta * Meditaatioita, hoitoa,
LisätiedotArjen hurmaa ympäristöstä. Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY
Arjen hurmaa ympäristöstä Osallistumisen hurmaa loppuseminaari 3.11.2014 Kotka Dos. Erja Rappe HY Ympäristö Fyysinen ympäristö: luonnollinen ja rakennettu Sosiaalinen ympäristö: suhteet ihmisten välillä,
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli
LisätiedotRikokset, tuki ja apu. www.jagvillveta.se
Rikokset, tuki ja apu www.jagvillveta.se Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Ruotsissa monet lapset joutuvat kokemaan rikoksia. Niitä voi tapahtua esimerkiksi kotona, koulussa, vapaa-ajalla
LisätiedotLäsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat Jyväskylä. Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach
Läsnäolotaidot ja kiireettömyys Verme -työpajat 20.9.2016 Jyväskylä Anuliisa Lahtinen luokanopettaja, Verme-mentori, KouluCoach alkuun: Kuka olet? Mistä tulet? Mitä kortti kertoo sinulle? Hyvän mielen
LisätiedotHS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
LisätiedotT UU S TO U US T TO T U U S T T T T
U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV UU UU UU LURV LURV LURV U U U U U U LURV LURV LURV
LisätiedotSISÄLTÖ: Kliinisen neurofysiologian osaston henkilökunta. Anne Hjort Ullamari Vienonen. Valokuvissa Eetu 4v isänsä kanssa
SISÄLTÖ: TERVETULOA KLIINISEN NEUROFYSIOLOGIAN OSASTOLLE 3 MITÄ TEHDÄ ENNEN KUIN TULET TUTKIMUKSENN 4 EEG ELI AIVOSÄHKÖTUTKIMUS 7 AIVOT OHJAAVAT SINUA 8 EETU JA NALLE EEG:SSÄ, MITÄ MEILLÄ TAPAHTUU 9 KARTTA
LisätiedotYksisarviset kanssamme
Yksisarviset kanssamme Kanavointi Anu Markoff Yksisarviset alkoivat ilmentyä minulle erään voimallisen auttajan kautta. Hän on kirjoittamassa myös kurssia, joka toivottavasti tulee Rakkaudentähteenkin
LisätiedotAivot narikkaan Asiakastilaisuus Riitta Veijalainen Vastaava työterveyspsykologi Voimavarakeskeinen työnohjaaja
Aivot narikkaan Asiakastilaisuus 18.3.2019 Tähdelliset työt tehdään ja muuten ollaan kuin Ellun kanat Tuntematon sotilas Työelämän muutokset ja aivot Aivoterveyden uudet uhkat: -korkeat psyykkiset vaatimukset
LisätiedotPikkuisten Mindfulness-kortit
Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen
Lisätiedot