Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

Samankaltaiset tiedostot
Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma

Rääkkylän koulun vuosisuunnitelma lv (9)

Rääkkylän koulun syystiedote

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE

Sivistyslautakunnan päätöksen mukaiset työ-/loma-ajat. Lauantaityöpäivät: Liikunta- ja liikenneturvallisuuspäivä

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Oppilashuoltosuunnitelma Koulukohtainen osuus

OPS Minna Lintonen OPS

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Malvaan koulu. Lukuvuoden työsuunnitelma

koulun nimi Valmistava opetus

Kalkkisten koulu

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Kuparivuoren koulu. 1. Oppilaat. Noin 300. Keskikokoinen koulu. 12 luokkaa ( pienin 15 ja suurin 27 oppilasta) + 3 pienryhmää

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PAIKALLISET OSIOT ALKAEN

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Rääkkylän koulun luokkien 7-9 syystiedote

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

Luokka A

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Joululoma Pääsiäisloma Vappu Muut lomapäivät. alkaa

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Rääkkylän koulun syystiedote

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

1-6.luokilla oppilaita opetetaan pääsääntöisesti perusopetusryhmissä luokanopettajien toimesta.

Yhteisiä asioita

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Talman koulun lukuvuosisuunnitelma OSA B, pedagoginen osa

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

Koulun ulkopuolella annettavan opetuksen opetussuunnitelmalliset ja sosiaaliset tavoitteet

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

57 Valmistavan opetuksen ja islamin opetussuunnitelman hyväksyminen osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa alkaen

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu

PARKANON YHTENÄISKOULU

Rääkkylän koulun syystiedote

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

ARVIOINTIKIRJA. Arviointikirja sisältää lukuvuoden aikana toteutettavia. arviointikeskusteluja ja väliarviointeja varten:

Koulukohtainen oppilashuoltosuunnitelma / alakoulut

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

Arvoja vahvistavista toimintamuodoista päätetään vuosittain ja ne kirjataan koulun lukuvuosisuunnitelmaan.

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

OPS-2016 kevät Juvan perusopetus

Kysely huoltajille ja oppilaille

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Rääkkylän koulun syystiedote

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Kempeleen perusopetuksen opetussuunnitelma

2. Yhteisöllinen oppilashuolto ja sen toimintatavat

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Kempeleen kunta Liite 1

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

MUHOKSEN KUNTA. Laitasaaren alakoulu

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

KOSKEN SEUDUN YLÄASTE TYÖSUUNNITELMA

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Opetus ja opetusjärjestelyt

Transkriptio:

Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma 2016-2017 1. Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja Perusopetusasetus (852/1998) 9 Opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muusta tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista. Rääkkylän kunnan hallintosääntö 27 Sivistyslautakunta päättää opetussuunnitelmien ja peruskoulun vuosisuunnitelman hyväksymisestä ja lukuvuosittaisesta tuntikehyksestä 2. Lukuvuosisuunnitelman käsittely Rääkkylän koulun lukuvuosisuunnitelma lukuvuodeksi 2016-2017 on käsitelty 15.8.2016 pidetyssä opettajien kokouksessa. Oppilaita kuullaan luokittain 16.-17.8.2016 välisenä aikana. Huoltajia kuullaan Wilma-kanavan välityksellä ajalla 17.-23.8.2016. 3. Koulumme arvoperusta Perusopetus perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on. Jokaisella oppilaalla on oikeus hyvään opetukseen ja onnistumiseen koulutyössä. Oppiessaan oppilas rakentaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan sekä paikkaansa maailmassa. Samalla hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan, luontoon ja eri kulttuureihin.

Oppiminen on erottamaton osa yksilön ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. 4. Opetuksen yleinen järjestäminen 4.1 Tuntikehys Sivistyslautakunta on päättänyt lukuvuoden 2016-2017 tuntikehykseksi 418,7 tuntia. 4.2 Koulun henkilökunta Merja Eskelinen Niina Halonen vs. päätoiminen tuntiopettaja, 15.8.2016-20.5.2017, ko toimitilahuoltaja Mari Hietanen päätoiminen tuntiopettaja, virkavapaalla 15.8.2016-24.5.2017 Marja Hirvonen Ari Huotari Teemu Honkanen Raija Kovero Sylvi Kuittinen Riitta Kuivalainen Minna Käyhkö Vaida Laasonen Mari Lappalainen Anne Lievonen-Rouvinen koulunkäyntiavustaja luokanopettaja, 4. lk, tn päätoiminen tuntiopettaja, ma, fk, li, atk keittäjä toimitilahuoltaja luokanopettaja, 1. lk esikoulun opettaja venäjän kieli koulunkäyntiavustaja koulunkäyntiavustaja

Mia Lindevall Tiina Liuski Tapio Mononen Jaana Myller-Kiiski Martti Nuutinen äidinkielen lehtori laaja-alainen erityisopettaja kiinteistönhoitaja luokanopettaja, 5. lk luokanopettaja, 3. lk Heidi Piiroinen päätoiminen tuntiopettaja, virkavapaalla 15.8.2016-20.5.2017 Anna-Rea Pirhonen ruotsin ja englannin kielen lehtori Tiina Puruskainen vs. päätoiminen tuntiopettaja 15.8.2016-24.5.2017 Mari Rautiainen Mauri Riissanen Hanna Rokkila Rauni Ronkainen Pekka Rönkkö Ann-Marie Sandström Eveliina Sihvonen Anita Stedt Sinikka Tarvainen Tuula Tiainen Hanna Turunen Kirsi Vuomajoki koulunkäyntiavustaja koulunkäyntiavustaja luokanopettaja 2. lk, mu, ts rehtori opinto-ohjaaja, hy, li hallintosihteeri päätoiminen tuntiopettaja, ma, ku, ue biologian ja maantiedon lehtori, bg, fk, tt erityisluokanopettaja keittäjä luokanopettaja 6. lk ortodoksiuskonto 4.3 Oppilaiden ja opettajien viikoittainen tuntimäärä oppilaiden tuntimäärä esikoulu 19 t

1-2 lk 19 t 3-4 lk 23 t 5-6 lk 25 t 7-9 lk 30 t opettajien tuntimäärä Merja Eskelinen Teemu Honkanen Ari Huotari Riitta Kuivalainen Minna Käyhkö Vaida Laasonen Mia Lindevall Tiina Liuski Jaana Myller-Kiiski Martti Nuutinen Anna-Rea Pirhonen 23 t vs. päätoiminen tuntiopettaja ko, en 4, luokanopetus 22 t päätoiminen tuntiopettaja, fk, ma, atk, li 25 t luokanopettaja, 4. lk, tn 24 t luokanopettaja, 1. lk 23 t esikoulunopettaja, ts 5 t sivutoiminen tuntiopettaja, ve 18 t äidinkielen lehtori, ai 24 t laaja-alainen erityisopettaja 24 t luokanopettaja 5. lk 25 t luokanopettaja 3. lk 23 t ruotsin ja englannin kielen lehtori Tiina Puruskainen 24 t joustoryhmä, li 8-9 Hanna Rokkila Rauni Ronkainen Pekka Rönkkö Eveliina Sihvonen Anita Stedt Sinikka Tarvainen Hanna Turunen Kirsi Vuomajoki 25 t, luokanopetus, 2. lk, mu, ts rehtori, kokonaistyöaika, sijaisuudet 23 t opinto-ohjaaja, hy, li 22 t päätoiminen tuntiopettaja, ma, ku, ue 24 t biologian ja maantiedon lehtori, tt, fk, lo 21 t erityisluokanopettaja 24 t luokanopetus 6. lk 1 t ortodoksiuskonto VES:n mukaisesti korvattavat:

luokat 0-6 1 atk+1 mu.es.hoito+0,5, av-välineet+ 1 lv koulukohtainen korvaus liikunnan yhteyshenkilölle luokat 7-9 kokoelmien hoito 2 luokanvalvojan työ 4,2 av-välineet 1 atk-laitteet 1 oppilaskunnan ohjaus 0,5 fyke-demot 2 taito-ja taideaineiden opettajille euromääräinen korvaus 4.4 Lukuvuoden työ- ja ajat koulu alkaa ti 16.8.2016 koulu alkaa ma 2.1.2017 syysloma vk 42 17.- 23.10.2016 loppiainen pe 6.1.2017 vapaapäivä ma 5.12.2016 talviloma vk 10 6.-12.3.2017 itsenäisyyspäivä ti 6.12.2016 vappu ma 1.5.2017 koulu loppuu to 22.12.2016 helatorstai to 25.5.2017 koulu loppuu la 3.6.2017 4.5 Lukuvuoden jaksot 1. jakso 16.8.2016-23.9.2016 2. jakso 26.9.2016-11.11.2016 3. jakso 14.11.2016-6.1.2017 4. jakso 9.1.2017-17.2.2017 5. jakso 20.2.2017-7.4.2017 6. jakso 10.4.2017-3.6.2017 Jaksot koskevat luokkia 4-8. 6.6 Koulupäivän työjärjestys

Koulupäivä: alkaa klo 8.55 ja loppuu lukujärjestyksen mukaisesti. Joustava koulupäivä luokilla 0-6 on keskiviikkoisin, jolloin joustotunti klo 11.05-12.20. Ruokailu: luokat 0-6: koulukeskuksen ruokalassa klo 10.30 alkaen. luokat 7-9: koulukeskuksen ruokalassa klo 11.50 alkaen. Välipala: tarjotaan alaluokkien oppilaille klo 13.05 alkavalla välitunnilla, ketkä koululla 15:een. Päivänavaukset: luokissa, lisäksi seurakunnan yhteiset päivänavaukset. 6.7 Valvonnat Välitunti-ja kuljetusten valvonta: henkilökunnan kokouksessa sovitun listan mukaiset. Listat opettajainhuoneen ilmoitustaululla, apulaisrehtorilla ja rehtorilla. Vastuullisina valvojina ovat opettajat. Työturvallisuustunti käsityössä, fy-ke:ssä ja kotitaloudessa pidetään ensimmäisellä tunnilla. Pelastautumisharjoitus pidetään syyslukukauden alkupuolella. Taito- ja taideaineiden kaksi viimeistä oppituntia voidaan pitää tarvittaessa yhteen. 6.8 Yhteiset käytänteet Järjestyssäännöt Huolehdin kouluviihtyvyydestä Käyttäydyn asiallisesti ja kohteliaasti. En kiusaa muita. Annan työrauhan. Teen annetut tehtävät. Noudatan yhteisiä sopimuksia. Huolehdin koulun omaisuudesta. Korvaan, minkä rikon. Noudatan annettua tupakkalakia. Yhteiset käytänteet ja rangaistukset: kouluviihtyvyys roskaaminen-> jos roskaa, joutuu siivoamaan aiheuttamansa sotkun käyttäytyminen * epäasiallinen kielenkäyttö ja valehtelu -> lievä teko-> kasvatuskeskustelu -> toistuva teko-> 1 h jälki-istuntoa * kiusaaminen

-> ensimmäisellä kerralla kasvatuskeskustelu -> toistuva kiusaaminen-> jälki-istunto 1-2 tuntia riippuen teon vakavuudesta -> törkeä, toistuva kiusaaminen-> kirjallinen varoitus - kiusaamisesta tieto kotiin työrauha tunnilla häiritseminen 1. kerralla kasvatuskeskustelu jos häirintä jatkuu, rehtori puhuttelee kirjallinen muistutus+soitto kotiin toistuva häiritseminen-> 1 h jälki-istunto tarvittaessa luokasta poistaminen tehtävien tekeminen opettajan ohjeiden ja määräysten mukaan yhteiset sopimukset päähinettä ei käytetä sisätiloissa, koskee myös tyttöjä lumipalloja ei heitellä koulun alueella purkkaa saa syödä ruokavälitunnilla puhelimet tunnin aikana niille varatussa koreissa äänettömällä ja tabletti-tietokoneet äänettömällä repussa (puhelimet ja tabloidit ovat koulussa oppilaan omalla vastuulla, koulu ei korvaa sattuneita vahinkoja). Opettaja voi tunnilla antaa luvan käyttää puhelinta tai tabloidia opiskelutehtävien tekemisessä. opettajalla on oikeus pitää kännykkäänsä auki turvallisuusohjeistuksen vuoksi ulos välitunnille siirrytään heti tunnin päätyttyä toistuvaan myöhästelyyn puututaan luokkien 7-9 oppilaat saavat käydä kaupalla huoltajan luvalla koulun päätyttyä, lupa kirjallisena koulun omaisuus tahallinen rikkominen joko korjaaminen tai korvaaminen ja kasvatuskeskustelu, törkeässä tapauksessa lisäksi jälki-istuntoa 1 h vahingon sattuessa koulu vastaa tupakkalaki *tupakointi on koulun alueella kielletty->kasvatuskeskustelu * toistuva tupakointi-> 1 h jälki-istuntoa energiajuomat ja alkoholi * käyttö kielletty koulun alueella Perusperiaate rangaistusten antamisessa on: lievä, ensimmäistä kertaa tehty rike-> kasvatuskeskustelu toistuva, törkeä rike-> jälki-istuntoa jos teko jatkuu törkeänä jälki-istunnon jälkeen-> kirjallinen varoitus kotiin tulee tieto käsitellyistä toistuvista tapauksista joko puhelimitse tai kirjeellä, kiusaamisesta tieto aina kotiin heti tapauksen tultua ilmi

kiusaamistapauksissa seuranta jatkuu useamman kuukauden ajan, jotta asiaan voidaan uusimistapauksissa palata mahdollisimman nopeasti Muuta kasvatuskeskustelut ja jälki-istunnot kirjataan rangaistuskirjaan ja niistä ilmoitetaan huoltajalle joko puhelimitse tai kirjallisena jälki-istunnossa voi teetättää kirjallisia tai suullisia tehtäviä Poissaolot Poissaoloja seurataan päivittäin. Poissaolot kirjataan Wilma-järjestelmään. Huoltajat ovat velvollisia ilmoittamaan oppilaan poissaolosta koululle joko Wilma-kanavan kautta tai puhelimitse tai tekstiviestein. Luokanopettajat ja valvojat sekä rehtori seuraavat poissaoloja. Mikäli poissaoloja tulee yli määritellyn tuntirajan, kutsutaan huoltajan ja oppilaan suostumuksella yksilöllinen oppilashuoltoryhmä koolle poissaolojen syiden selvittämiseksi ja tulevien poissaolojen ennalta ehkäisemiseksi. Mikäli luvattomat poissaolot jatkuvat huoltajiin yhteydenotosta huolimatta, tehdään lastensuojeluilmoitus. Poissaolorajat ja puuttumismuodot seuraavan taulukon mukaisesti: luokk a soitto kotiin ja keskustelu miksi poissa (jos epäm. syy) huoltajat koululle+kirjataan keskustelu ls-ilmoitu s 1-2 heti 40 tuntia 80 tuntia 3-4 30 tuntia 60 tuntia 100 tuntia 5-6 50 tuntia 80 tuntia 120 tuntia 7-9 50 tuntia 90 tuntia 150 tuntia Luokanvalvoja tai -opettaja myöntää luvan lyhytaikaiseen poissaoloon (1-3 päivää). Huoltajan tulee kysyä poissaoloon lupa etukäteen. Pidemmät luvat myöntää rehtori. Etukäteen tiedossa oleva poissaolo esimerkiksi matkaa varten haetaan kirjallisesti. Ostosreissut tehdään vapaa-ajalla. 6.9 Koulukuljetukset Koulukuljetukset hoidetaan sivistyslautakunnan vahvistamien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti. 6.10 Kodin ja koulun yhteistyö sekä oppilaiden osallisuus ja kuuleminen Kodin ja koulun välisenä keskeisenä viestintävälineenä käytetään Wilma-kanavaa. Tarjotaan vanhemmille Wilman käytön koulutusta lukuvuoden alussa. Kodin ja koulun yhteistyömuotona ovat myös vanhempainvartit, vanhempainillat sekä erilaiset juhlat ja tapahtumat. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä pyritään tiivistämään ja kehittämään. Toisen ja kuudennen vuosiluokan päätteeksi sekä kahdeksannen luokan aikana tarjotaan mahdollisuus arviointikeskusteluun, jossa mukana ovat oppilas, huoltaja(t), luokanopettaja/ luokanvalvoja sekä tarvittaessa lapsen opetukseen osallistunut erityisopettaja.

Oppilaita kannustetaan aktiivisuuteen ja pyritään lisäämään heidän vaikutusmahdollisuuksiaan esimerkiksi oppilaskunnan toiminnassa. Oppilaskunnan hallitus käsittelee ja ideoi lukuvuosisuunnitelmaa kokouksessaan. 5. Opetuksen yhteydessä sekä koulun ulkopuolella järjestettävä muu toiminta 5.1 Juhlat, retket, teemapäivät, tapahtumat sekä TET-jaksot joulu- ja kevätjuhla luokkaretket liikuntaretket ja -tapahtumat opintoretket kulttuuriretket ja -tapahtumat myyjäiset teemapäivät ja -viikot vierailut TET-jaksot 9. lk: viikko syyslukukaudella, vk 47 ja viikko kevätlukukaudella, vk 6, eri alojen yrityksissä oppilaan valinnan mukaan 8. lk: viikko kevätlukukaudella, vk 17, eri alojen yrityksissä oppilaan valinnan mukaan 7. lk.: yksi työpäivä syyslukukaudella koulun keittiössä ja/ tai kiinteistöhoitajan ja/tai toimitilahuoltajan mukana 5.2 Kerhotoiminta Koulumme pyrkii tarjoamaan jokaiselle ikäluokalle mahdollisuuden osallistua kerhotoimintaan. Kerhoja tarjotaan koulupäivän aikana ja koulupäivän jälkeen. Kerhot vaihtelevat vuosittain ja jaksoittain. Lukuvuosittain valitaan kerhoista vastaava opettaja. 6. Lukuvuosittain vaihtuvat opetussuunnitelman edellyttämät kohdat

6.1 Laaja-alaisen osaamisen painotukset ja toteutus, yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri, työtavat sekä oppimisympäristöt Jokainen opettaja huolehtii ja seuraa laaja-alaisen osaamisen toteutumista omassa työssään. Lukuvuonna 2016-2017 painotamme erityisesti tieto- ja viestintäteknologian osaamista (L5). Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään perusopetuksen kaikilla vuosiluokilla, eri oppiaineissa ja monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa sekä muussa koulutyössä. Opettaja seuraa oppilaiden työskentelyä ja tuotoksia jatkuvasti. Opettajille pyritään järjestämään koulutusta tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opetustyössä. Välineistöä pyritään pitämään ajan tasalla. Laaja-alaisen osaamisen toteutumista suunnitellaan, seurataan ja kehitetään lukuvuosisuunnitelman työstämisvaiheessa ja arvioidaan lukuvuoden yhteenvetopalaverissa. Toimintakulttuurin painopistealueena lukuvuonna 2016-2017 on Hyvinvointi ja turvallinen arki. Tämä painopistealue ilmenee käytännössä siten, että korostetaan oppilaiden omien opiskelutaitojen kehittymistä ja vastuuta omasta opiskelusta ja käyttäytymisestä. Opetuksessa pyritään hyödyntämään erilaisia koulussa ja koulun ulkopuolella olevia oppimisympäristöjä. Tieto- ja viestintäteknologia on olennainen osa monipuolisia oppimisympäristöjä. Sen avulla vahvistetaan oppilaiden osallisuutta ja yhteisöllisen työskentelyn taitoja sekä tuetaan oppilaiden henkilökohtaisia oppimispolkuja. Monipuolisten työtapojen avulla jokainen oppilas saa erilaisia kokemuksia ja harjaantuu tekemään johtopäätöksiä sekä raportoimaan ja soveltamaan oppimaansa. Opetuksen ja oppimisen monipuolistamiseksi opetuksessa pyritään mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään älypuhelimia, tabletteja ja muuta tietotekniikkaa. Työtapoja valittaessa painotetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä. Käytettyjen oppimisympäristöjen ja työtapojen toimivuutta arvioidaan lukuvuoden yhteenvetopalaverissa ja niitä kehitetään edellisenä lukuvuotena saatujen kokemusten perusteella. 6.2 Monialaiset oppimiskokonaisuudet ja opetuksen eheyttäminen Lukuvuoden 2016-2017 kantavana teemana on kotiseututuntemus. Tavoitteena on, että oppilas tutustuu kotikuntaansa osallistuu oppimiskokonaisuuden suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin harjoittelee toimimista erilaisten ihmisten kanssa

saa elämyksiä yli oppiainerajojen Oppilaat ideoivat yhdessä opettajien kanssa Kotiseutu -jakson sisällöt alkusyksyllä. Samalla harjoitellaan suunnittelun ja demokratian taitoja. Sisällöistä oppilaat valitsevat neljä, joista jokaisesta järjestetään kaksipäiväinen teemakokonaisuus kouluvuoden aikana. Kaikki oppilaat osallistuvat luokkarajattomissa ryhmissä kaikkiin teemakokonaisuuksiin. Jokaisen teemakokonaisuuden päätteeksi oppilaat arvioivat omaa ja ryhmän työskentelyä sekä mahdollista tuotosta opettajajohtoisesti. Oppimiskokonaisuus huipentuu keväällä järjestettävään kotiseututapahtumaan. Opettajat arvioivat teematyöskentelyä kehittääkseen seuraavan vuoden monialaista oppimiskokonaisuutta. Esi- ja alkuopetuksessa toimitaan viikoittain vuosiluokattomissa ryhmissä eri teemojen parissa. 6.3 Yhteistyötahot, yhteistyömuodot ja yhteyshenkilöt Kukin opettaja tekee mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Elokuun suunnittelukokouksessa valitaan yhteyshenkilöt kullekin yhteistyötaholle. Yhteistyötahot kirjasto (yhteyshenkilöt: Satu Hämäläinen, Mia Lindevall ja Jaana Myller-Kiiski ) seurakunta (yhteyshenkilöt: Markku Saarinen ja Riitta Kuivalainen) 4H, vapaa-aika- ja nuorisotoimi (yhteyshenkilöt: Paula Hirvonen, Ville Ovaskainen, Pekka Rönkkö ja Hanna Turunen) palvelutalot (yhteyshenkilöt: Irja Ihalainen, Satu Melkko ja Anna-Rea Pirhonen) pelastuslaitos (yhteyshenkilöt: Rauno Jumppanen, Martti Nuutinen ja Teemu Honkanen ) musiikkiopisto ja teatteriryhmät (yhteyshenkilöt: Kirsi Koskelo, Jukka Kyllönen j ja Hanna Rokkila) 6.4 Valinnaisaineet Lukuvuonna 2016-2017 koulussamme tarjotaan seuraavia valinnaisaineita: kotitalous käsityö kuvataide luonto musiikki tietotekniikka ruotsi englanti ilmaisutaito

liikunta Valinnaisaineiden tarkempi sisältö selviää valinnaisainekortista. Uuden opetussuunnitelman mukaan luokilla 4-6 on valinnaisainetta yksi tunti viikossa. Koska valinnaisaineet ovat luonteeltaan toiminnallisia, on perusteltua opettaa niitä kaksi tuntia kerrallaan. Tämän vuoksi valinnaisaineiden opetus laitetaan kuusi viikkoa kestäviin jaksoihin siten, että joka toisella jaksolla opiskellaan valinnaisainetta ja joka toisella jaksolla valinnaisaineiden kohdalla opiskellaan jotain muuta oppiainetta. Valinnaisaineiden suunnittelussa kysytään kotien/oppilaiden toiveita ja valinnaisaineet päätetään niiden pohjalta. Valinnaisaineet valitaan koko lukuvuodelle keväisin. Valinnaisaineryhmän perustamiseen vaaditaan kuusi oppilasta. Valinnaisaineryhmissä voi opiskella oppilaita eri luokka-asteilta. Valinnaisaineita opettavat koulun opettajat. 7. Muita opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita 7.1 Oppilashuolto Oppilashuolto on kokonaisvaltaista oppilaan tukemista koulutyön sujumiseksi. Oppilashuoltoa toteutetaan sekä selvittämällä ja ratkaisemalla olemassa olevia ongelmia että ennaltaehkäisevästi muun muassa kouluterveydenhuollossa. Rääkkylän koulussa noudatetaan sivistyslautakunnan vahvistamaa oppilashuollon suunnitelmaa. Oppilashuollon ohjausryhmä toimii Keski-Karjalan yhteinen oppilashuollon ohjausryhmä. Rääkkylästä siihen kuuluu rehtori-sivistystoimenjohtaja ja kouluterveydenhoitaja tai heidän varahenkilönsä. Oppilashuollon ohjausryhmä kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmään kuuluvat rehtori-sivistystoimenjohtaja, apulaisrehtori, erityisopettajat, opinto-ohjaaja, kouluterveydenhoitaja, koulukuraattori ja sosiaalitoimen edustaja. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä kokoontuu koulullamme kaksi kertaa lukukaudessa ja se huolehtii oppilashuollon suunnittelusta. Tämän koulukohtaisen oppilashuoltoryhmän lisäksi kokoontuu yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä tarvittaessa. Yksilölliseen oppilashuoltotyöryhmään osallistuvat oppilaan

luokanvalvoja/luokanopettaja, opinto-ohjaaja, rehtori, erityisopettaja, kouluterveydenhoitaja, sosiaalityöntekijä tai muu asiantuntija, oppilaan vanhemmat ja oppilas itse kulloisenkin tapauksen edellyttämällä kokoonpanolla. Kouluterveydenhoitajan vastaanotto ajanvarauksella on koululla kahdesti viikossa. Vastaanotto alkaa syyslukukauden alkaessa. Koulukuraattori on koululla tavattavissa joka viikko tai tarvittaessa. Koulupsykologi on koululla kerran kuukaudessa tai tarvittaessa. Hammashuollon järjestää Rääkkylän kunta. Lukuvuoden aikana tapahtuviin tarkastuksiin ja hoitoihin menevien oppilaiden ajat toimitetaan hammashuollosta suoraan kotiin. Koulukiusaamiseen puututaan KiVa-koulu-ohjelman mukaisesti. 7.2 Turvallisuus- ja kriisisuunnitelmat sekä pelastautumissuunnitelma Rääkkylän koulun turvallisuus- ja kriisisuunnitelmat ja turvallisuuskansio on käytössä. Henkilökunnalle jaetaan henkilökohtaiset pelastautumis- ja turvaohjeet. Koululla on käytössään pelastautumissuunnitelma. Pelastautumisharjoitus- ja sisälle suojautumisharjoitus pidetään kouluilla syyskuun loppuun mennessä. 8. Lukuvuosisuunnitelman seuranta, kehittäminen ja arviointi Vuosikello täydentyy lukuvuonna 2016-2017. (Liitteenä vuosikello) Vuosittain valittu työryhmää vastaa kyseisen lukuvuoden lukuvuosisuunnitelman tekemisestä, seurannasta, kehittämisestä ja arvioinnista.

Vuosikello Heinäkuu Elo-ku u suunnittelukokous Koulu alkaa Syys-k uu Marras -kuu Tammi -kuu 2.1. uusi lukukausi alkaa Helmi -kuu Touko -kuu Maalis -kuu Talviloma Kesä-k uu Kesäloma alkaa Lokakuu syysloma vk 42 Joulukuu Joululoma Huhtikuu