Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 1



Samankaltaiset tiedostot
Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpano Euran kasvatus- ja opetuspalveluissa

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Kokousaika klo 17:00-17:58

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Omavelkainen takaus Kiinteistö Oy Ylöjärven Koulutuskeskuksen lainalle / Tredu-kiinteistöt Oy

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kunnanhallitus

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Kokousaika kello 14:00-14:30

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)


Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.


Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Ranuan kunnan henkilökuljetustarjousten hyväksyminen

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Revontuli-Opisto, luokka nro 1 Valtatie Kittilä. Asia Otsikko Sivu 12 Revontuli-Opiston kevään 2017 alustavan

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

Hankinnan ennakoitu arvo ja toimivalta hankinta-asiassa

Transkriptio:

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 1 Kunnanhallitus Aika Maanantai 26.05.2014 klo 17:50-21:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kurtelius Eero Huusko Senja Kärkkäinen Ilpo Partanen Ilpo Ruotsalainen Olavi Savolainen Riitta Suokonautio Markku Tervo Kirsti Tuovinen Merja Kainulainen Helena Mustonen Mikko Kuittinen Jyri Mäkinen Simo Suomalainen Eeva puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Helena Kainulaisen varajäsen jäsen kunnanvaltuuston puheenjohtaja, poistui klo 20.50 :n 129 jälkeen kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja, poistui klo 20.50 :n 129 jälkeen esittelijä, kunnanjohtaja pöytäkirjanpitäjä, kunnansihteeri Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Asiat :t 110-130 Pöytäkirjantarkastajiksi nimettiin Olavi Ruotsalainen ja Riitta Savolainen. Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Eero Kurtelius puheenjohtaja Eeva Suomalainen pöytäkirjanpitäjä :t 117 ja 118 118 Ilpo Partanen puheenjohtaja Markku Suokonautio pöytäkirjanpitäjä

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 2 Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastettu Sonkajärvellä 30.5.2014 Olavi Ruotsalainen Riitta Savolainen Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, on pidetty ylei ses ti nähtävänä kunnanviraston yhteispalvelupisteessä maanantaina 2.6.2014 klo 9.00-13.00. palvelusihteeri Pirjo Rönkkö

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 3 Käsiteltävät asiat Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Sivu Pöytäkirjantarkastajien valinta 110 Päätökset ja kirjelmät 4 111 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ajankohtaiset asiat 6 112 Elinkeinotoimen ajankohtaiset asiat 7 113 Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet: koulupsykologipalvelun järjestäminen 8 114 Talousarviomuutos 1/2014 10 115 Vuoden 2014 investointiosan talousarviomuutos/palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen suunnittelu 116 Yksityistien perusparannusavustushakemus/alamäki-aittokoski -yksityistie 117 Päiväkeskus Pysäkki ry:n ja Sonkajärven mielenterveyskerho ry:n (Touhula) avustukset 13 16 18 118 Sonkakoti Oy:n lainan takaus 20 119 Työtyytyväisyys-/henkilöstökysely 2014 22 120 Etappi työllisyyspalvelut -hanke 23 121 Ylä-Savon Veturi ry:n esitys ohjelmakauden 2007-2013 sitomattoman kuntarahan käyttämisestä paikalliseen kehittämisstrategiaan 2014-2020 122 Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2014 123 Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen/ Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös nro 36/2014/1 26 28 29 124 Palvelujen järjestämissuunnitelma vuosille 2014-2017 31 125 Ylä-Savon ICT Oy:n yhtiökokousedustajan valinta 33 126 Kunnan liittyminen IS-Hankinta Oy:n sopimukseen Tekstiilihuollon palvelut 35 127 Kunnanjohtaja Simo Mäkisen vuosiloma 36 128 Kunnan saatavatilanne 20.5.2014 37 129 Talousarvion 2014 toteumaraportti 1.1.2014-30.4.2014 38 130 Muut asiat 39

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 4 Kunnanhallitus 110 26.05.2014 Päätökset ja kirjelmät Kunnanhallitus 110 1. Valtiovarainministeriö - ICT-selvitysavustuksen hakeminen kunta- ja pal ve lu ra ken ne muu toksiin 2. Opetus- ja kulttuuriministeriö - erityisavustuksen myöntäminen/perusopetuksen ryhmäkoon pie nentä mi nen 3. Itä-Suomen aluehallintovirasto - Itä-Suomen aluehallintovirasto siirtyy yksityisen terveydenhuollon pää tös ten ja ilmoitusten sähköiseen lähettämiseen 12.5.2014 alkaen 4. Pohjois-Savon elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus - henkilöliikennetyöryhmien kokoukset 5. Pohjois-Savon liitto - maakuntahallituksen esityslista 19.5.2014 - Pohjois-Savon liiton tiedote 19.5.2014: Uusia luonnonvara-alojen tun ti joi ta maakunnan yhteistyöryhmään ja Vuoden kylä 2014 6. Tukes - Lausuntopyyntö ympäristöterveydenhuollon yhteisestä val ta kun nal lises ta valvontaohjelmasta sekä Terveydensuojelun ja Tupakkalain val ta kun nal li sis ta valvontaohjelmista 7. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä - kuntayhtymän valtuusto pöytäkirjanote 17.3.2014 5 Pohjois-Savon sai raan hoi to pii rin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2014 alkaen 8. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä - ympäristölautakunta esityslista ja pöytäkirja15.5.2014 - yhtymähallituksen esityslista ja pöytäkirja 20.5.2014 9. Vaalijalan kuntayhtymä - ennakkotieto Vaalijalan kuntayhtymän yhtymäkokouksesta 4.6.2014 - hallituksen pöytäkirja 7.5.2014 10. Savon Energiaholding Oy - Savon Energiaholding Oy:n varsinainen yhtiökokous 3.6.2014 11. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri - kannanotto piirin kevätkokouksessa Suonenjoella 26.4.2014 12. Iisalmen kaupunki - kaupunginhallituksen pöytäkirjaote 12.5.2014 174 Ylä-Savon ICT-pal ve lut Oy:n esitys kokonaisarkkitehtuurityön käynnistämisestä 13. Päiväkeskus Pysäkki ry - vuoden 2013 toimintakertomus ja tuloslaskelma sekä talousarvio vuo del le 2014

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 5 Kunnanhallitus 110 26.05.2014 14. Ikäihmisten neuvosto, Sonkajärvi - muistio 8.5.2014 15. Sonkajärven kunta - vastaesitys vastineiden ja valitusten täydennysten joh dosta/01204/13/5105 - kunnansihteerin viranhaltijapäätökset 1.4.-30.4.2014 - kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset 1.4.-30.4.2014 esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus merkitsee saaneensa tiedoksi edellä mainitut päätökset ja kir jel mät. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 6 Kunnanhallitus 111 26.05.2014 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ajankohtaiset asiat Kunnanhallitus 111 1) Kunnanhallitus merkitsi saaneensa tiedoksi Ylä-Savon SOTE kun ta yhty män osavuosikatsauksen 1-3/2014 ja kuukausiraportin 03/2014. 2) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän kuntakokous pidetään 3.6.2014 klo 8-16. Kuntakokoukseen osallistuvat kunnanhallituksen jäsenet sekä kun ta yh ty män ja sairaanhoitopiirin luottamushenkilöedustajat mah dolli suuk sien mukaan. 3) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri järjestää SOTE-palveluiden tuot ta misen neuvottelutilaisuuden 5.6.2014 klo 14-17. Neuvottelutilaisuuteen osal lis tu vat kuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin luot ta mus hen ki lö edusta jat mahdollisuuksien mukaan.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 7 Kunnanhallitus 112 26.05.2014 Elinkeinotoimen ajankohtaiset asiat Kunnanhallitus 112 1) Kunnanjohtaja toi terveiset elinkeinotyöryhmän työpajan kokouksesta 19.5.2014.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 8 Kunnanhallitus 113 26.05.2014 Oppilas- ja opiskelijahuollon lain muutosten aiheuttamat toimenpiteet: kou lu psy ko lo gi pal ve lun järjestäminen 191/02.00.00/2014 Kunnanhallitus 113 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013) tulee voimaan 1.8.2014 lukien. Uusi laki kattaa oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut esiopetuksesta toi sen asteen koulutukseen. Uusi laki lisää kuntien velvollisuuksia eri tyises ti lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden palve lu jen järjestämisessä. Lain voimaan tullessa kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien op pi lai tos ten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä opis ke luhuol lon psykologipalvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kai kil le sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen yl läpi tä jäs tä. Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltona järjestettävät palvelut jär jeste tään terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön nojalla nykyiseen tapaan. Kunnan velvollisuudet lisääntyvät myös esi- ja perusopetuksen oppilaiden pal ve lu jen järjestämisessä. Nykyisten kuraattorin ja psykologin palvelujen li säk si kunnalla on velvollisuus järjestää kunnan omien koulujen käyttöön vas taa van kuraattorin palvelut. Perusopetuslain mukaisessa opetuksessa yk si tyi set ja valtion koulut vastaavat palvelujen järjestämisestä omille op pilail leen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tiukennetaan koulukuraattoreiden kel poisuus vaa ti muk sia. Nykyisin kuraattorin tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Uuden lain mukaan kuraattorin tehtävään pääsemiseksi vaaditaan sosiaalialalle suun taa va sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (laki so si aali huol lon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista 6 ). Uusi laki tuo mukanaan velvollisuuden järjestää vastaavan kuraattorin palve lut. Vastaavalta kuraattorilta edellytetään sosiaalityöntekijän kelpoisuutta (la ki sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista 3 ). Lain mukaan jokaisen koulun ja oppilaitoksen käytettävissä tulee olla vastaavan ku raat to rin palvelut. Uusien lakisääteisten määräaikojen täyttäminen vaikuttaa kunnan hen kilös tö mi toi tuk seen. Kunnan on järjestettävä oppilaille ja opiskelijoille mahdol li suus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psyko lo gin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai op pi laitok sen työpäivänä sen jälkeen kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kii reel li sis sä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä sama na tai seuraavana työpäivänä. Edellä mainittuna määräaikana palvelu on järjestettävä myös muun henkilön yhteydenoton perusteella, jos kyse ei ole neuvonnasta tai ilmene, että keskustelun järjestäminen on muusta syys tä ilmeisen tarpeetonta.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 9 Kunnanhallitus 113 26.05.2014 Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan terveydenhoitajan työaika kou lu- ja opiskeluterveydenhuollossa on järjestettävä siten, että oppilas ja opis ke li ja voi tarvittaessa päästä terveydenhoitajan vastaanotolle myös ilman ajanvarausta. Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu sairaanhoito ja tämän vuoksi säännökset hoitoon pääsystä koskevat myös opis ke lu ter veyden huol toa. Terveydenhuoltolain sekä uuden oppilas- ja opis ke li ja huol tolain mukaan opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada arkipäivisin vir ka-ai ka na välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon. Hoidon tarpeen arviointi ja hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä lää ke tieteel li ses ti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjes tet tä vä terveydenhuoltolain 51 :n mukaisesti opis ke lu ter vey den huol lossa tai jos se ei ole mahdollista, niin muussa terveyskeskuksen toi mi pistees sä. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymällä on järjestämisvastuu koulu- ja opis ke li jater vey den huol los ta Sonkajärven perusopetuksessa ja lukiossa. SOTE:n ja jä sen kun tien viranhaltijoiden kesken on järjestetty asiasta kolme neu vot telua. Kuntien yhteinen kannanotto on, että SOTE:n järjestämisvastuulle tulee 1.8.2014 alkaen myös koulupsykologipalvelut. Järjestämisvastuu koskee myös vastaavan kuraattorin palveluita. Etuna järjestelyssä ovat hen kilös tön sijaisjärjestelyt ja kollegiaalinen tuki sekä mahdollisuus käyttää asiakas tie to jen tallentamiseen SOTE:n terveydenhuollon ja sosiaalityön tie tojär jes tel miä. Uuden oppilas- opiskelijahuoltolain suosituksen mukainen mitoitus Son kajär vel le koulupsykologipalvelujen osalta on 0,4 psykologin lisäys. Kou lu kuraat to ri pal ve lut pysyvät ennallaan (0,5, joka sisältyy vuoden 2014 pal ve luso pi muk seen). Kustannusten lisäys koulupsykologipalvelun järjestämiseksi on 11 000 euroa vuodelle 2014 ja 24 000 vuodelle 2015. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina Ylä-Savon SOTE kun ta yh ty män yhtymähallituksen 20.5.2014 pöytäkirja. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy lisätilauksen 0,4 koulupsykologia 1.8.2014 lukien Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän palvelusopimukseen. Lisäksi kun nan hal litus toteaa lausuntonaan, että nykyinen kuraattoripalvelu on riit tä vä eikä tarvetta lisätilaukselle ole. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 10 Kunnanhallitus 114 26.05.2014 Talousarviomuutos 1/2014 173/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 114 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän maksuosuus, TA 2014 Erikoissairaanhoito Kunta on varannut vuoden 2014 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän (SOTE) mak su osuu teen erikoissairaanhoidon ostoihin 3 600 000 milj. euroa. Pohjois-Sa von sairaanhoitopiirin (KYS) ennusteen mukaan Sonkajärven kunnan toteuma vuodelle 2014 on 3 729 483 euroa. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin ennusteen (7.5.2014) mukaisesti on syytä ko rot taa kunnan maksuosuutta 150 000 euroa vuodelle 2014. Oppilasterveydenhuolto/koulupsykologipalvelujen järjestäminen Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013) tulee voimaan 1.8.2014 lukien. Uusi laki kattaa oppilas- ja opiskeluhuollon palvelut esiopetuksesta toi sen asteen koulutukseen. Uusi laki lisää kuntien velvollisuuksia eri tyises ti lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten ja niiden opiskelijoiden palve lu jen järjestämisessä. Lain voimaan tullessa kunnalla tulee olla tarjolla sen alueella sijaitsevien op pi lai tos ten opiskelijoille kuraattorin, vastaavan kuraattorin sekä opis ke luhuol lon psykologipalvelut. Kunnan tulee järjestää lain mukaiset palvelut kai kil le sen alueen oppilaitosten opiskelijoille riippumatta oppilaitoksen yl läpi tä jäs tä. Koulu- ja opiskeluterveydenhuoltona järjestettävät palvelut jär jeste tään terveydenhuoltoa koskevan lainsäädännön nojalla nykyiseen tapaan. Kunnan velvollisuudet lisääntyvät myös esi- ja perusopetuksen oppilaiden pal ve lu jen järjestämisessä. Nykyisten kuraattorin ja psykologin palvelujen li säk si kunnalla on velvollisuus järjestää kunnan omien koulujen käyttöön vas taa van kuraattorin palvelut. Perusopetuslain mukaisessa opetuksessa yk si tyi set ja valtion koulut vastaavat palvelujen järjestämisestä omille op pilail leen. Oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tiukennetaan koulukuraattoreiden kel poisuus vaa ti muk sia. Nykyisin kuraattorin tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Uuden lain mukaan kuraattorin tehtävään pääsemiseksi vaaditaan sosiaalialalle suun taa va sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (laki so si aali huol lon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista 6 ). Uusi laki tuo mukanaan velvollisuuden järjestää vastaavan kuraattorin palve lut. Vastaavalta kuraattorilta edellytetään sosiaalityöntekijän kelpoisuutta (la ki sosiaalihuollon ammatillisista kelpoisuusvaatimuksista 3 ). Lain mukaan jokaisen koulun ja oppilaitoksen käytettävissä tulee olla vastaavan ku raat to rin palvelut.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 11 Kunnanhallitus 114 26.05.2014 Uusien lakisääteisten määräaikojen täyttäminen vaikuttaa kunnan hen kilös tö mi toi tuk seen. Kunnan on järjestettävä oppilaille ja opiskelijoille mahdol li suus päästä henkilökohtaisesti keskustelemaan opiskeluhuollon psyko lo gin tai kuraattorin kanssa viimeistään seitsemäntenä koulun tai op pi laitok sen työpäivänä sen jälkeen kun oppilas tai opiskelija on sitä pyytänyt. Kii reel li sis sä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on järjestettävä sama na tai seuraavana työpäivänä. Edellä mainittuna määräaikana palvelu on järjestettävä myös muun henkilön yhteydenoton perusteella, jos kyse ei ole neuvonnasta tai ilmene, että keskustelun järjestäminen on muusta syys tä ilmeisen tarpeetonta. Uuden oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan terveydenhoitajan työaika kou lu- ja opiskeluterveydenhuollossa on järjestettävä siten, että oppilas ja opis ke li ja voi tarvittaessa päästä terveydenhoitajan vastaanotolle myös ilman ajanvarausta. Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu sairaanhoito ja tämän vuoksi säännökset hoitoon pääsystä koskevat myös opis ke lu ter veyden huol toa. Terveydenhuoltolain sekä uuden oppilas- ja opis ke li ja huol tolain mukaan opiskelijalle on järjestettävä mahdollisuus saada arkipäivisin vir ka-ai ka na välittömästi yhteys opiskeluterveydenhuoltoon. Hoidon tarpeen arviointi ja hoidon tarpeen arvioinnin yhteydessä lää ke tieteel li ses ti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on järjes tet tä vä terveydenhuoltolain 51 :n mukaisesti opis ke lu ter vey den huol lossa tai jos se ei ole mahdollista, niin muussa terveyskeskuksen toi mi pistees sä. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymällä on järjestämisvastuu koulu- ja opis ke li jater vey den huol los ta Sonkajärven perusopetuksessa ja lukiossa. SOTE:n ja jä sen kun tien viranhaltijoiden kesken on järjestetty asiasta kolme neu vot telua. Kuntien yhteinen kannanotto on, että SOTE:n järjestämisvastuulle tulee 1.8.2014 alkaen myös koulupsykologipalvelut. Järjestämisvastuu koskee myös vastaavan kuraattorin palveluita. Etuna järjestelyssä ovat hen kilös tön sijaisjärjestelyt ja kollegiaalinen tuki sekä mahdollisuus käyttää asiakas tie to jen tallentamiseen SOTE:n terveydenhuollon ja sosiaalityön tie tojär jes tel miä. Uuden oppilas- opiskelijahuoltolain suosituksen mukainen mitoitus Son kajär vel le koulupsykologipalvelujen osalta on 0,4 psykologin lisäys. Kou lu kuraat to ri pal ve lut pysyvät ennallaan (0,5, joka sisältyy vuoden 2014 pal ve luso pi muk seen) Palkkakustannusten lisäys koulupsykologipalvelun jär jes tämi sek si on 11 000 euroa vuodelle 2014 ja 24 000 euroa vuodelle 2015. SOTE:n maksuosuuden korotus on yhteensä 161 000 euroa vuodelle 2014 (eri kois sai raan hoi don maksuosuuden korotus ja koulupsykologipalvelujen jär jes tä mi nen). SOTE:n maksuosuuden korotus johtaa alijäämän syn ty miseen (-104 140 eur).

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 12 Kunnanhallitus 114 26.05.2014 Muutettu TA 2014/Tuloslaskelma TA 2014 TA-muutos Muutettu TA 2014 Toimintatuotot 5 329 000 5 329 000 Toimintakulut -30 514 980-161 000-30 675 980 Toimintakate -25 185 980-161 000-25 346 980 Verotulot 12 110 000 12 110 000 Valtionosuudet 14 176 700 14 176 700 Rahoitustuotot ja 52 270 52 270 -ku lut Vuosikate 1 152 990-161 000 991 990 Poistot -1 171 610-1 171 610 Tilikauden tulos -18 620-161 000-179 620 Tilikauden yli jäämä (alijäämä) 56 860-161 000-104 140 Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina Pohjois-Savon sai raan hoi to pii rin ennuste vuoden 2014 palvelujen käytöstä sekä Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän yhtymähallituksen pöytäkirja 20.5.2014. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että talousarvioon 2014 tehdään alla oleva muutos: Talousarvio 2014/tuloslaskelmaosa: Valtuuston ja kunnanhallituksen toimielin, sosiaalitoimen ja ter vey den huollon tulosalue, SOTE-kuntayhtymä: Palvelujen ostot: -16 573 000 Lisäys: -161 000 Palvelujen ostot yhteensä: -16 734 000 Maksuosuuden korotus kohdistetaan lisäämällä erikoissairaanhoidon menoi hin 150 000 euroa ja koulupsykologipalvelujen järjestämiseen 11 000 eu roa vuoden 2014 palvelusopimukseen. Menojen lisäys katetaan lisäämällä tuloslaskelman 2014 mukaista las kennal lis ta alijäämää. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 13 Tekninen lautakunta 21 20.05.2014 Kunnanhallitus 115 26.05.2014 Vuoden 2014 investointiosan talousarviomuutos/palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. ker rok sen saneerauksen suunnittelu 149/02.02.00/2014 Tekninen lautakunta 20.05.2014 21 Valmistelija: kunnaninsinööri Jari Sihvonen Palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen tilojen talotekniikan, IV-jär jes tel mien uusimiseen ja pintojen (katto, seinät, lattiat) sa nee rauk selle on tehtävä hanke- ja rakennussuunnitelmat syksyyn 2014 mennessä mikä li investointisuunnitelmassa edetään taloussuunnitelman 2015-2016 mukai ses ti. Kyseiset rakennuksen kerrokset ja osastot ovat talotekniikan ja IV-tek niikan teknisen käyttöikänsä lopussa. Samoin käytävätilojen kat to pin ta ma teri aa lit ovat uusimisen tarpeessa. Vuoden 2013 syksyllä in ves toin ti oh jelmas sa 2014 karsiutui/siirtyi tälle kohteelle vuodelle 2014 suunniteltu inves toin nin suun nit te lu ra ha pois, kun kaikille kunnan toimialueiden in vestoin nil le asetettiin kokonaistavoite 1 milj., alv 0%. Palvelutalon 1. ja 2. kerroksen saneerauksen suunnittelusta pyydettiin koko nais suun nit te lu tar jouk se na, käsittäen hankkeen arkkitehti-, rakenne-, LVI-, rakennusautomaatio- ja sähkösuunnittelun. Valittu ark ki teh ti suun nitte li ja toimii kohteen pääsuunnittelijana ja em. konsultti vastaa ko ko nais tarjouk ses ta. Tarjouspyyntö lähetettiin viidelle suunnittelutoimistolle. Tarjouspyynnön oheis ma te ri aa li na olivat rakennuksen nykyiset pohjapiirustukset (luon nokset). Tarjousten jättöaika oli 9.4.2014 klo 12.00 mennessä. Määräaikaan men nes sä tarjouksen jätti 2 suunnitteluyritystä. Tarjoukset olivat tar jouspyyn nön mukaisia kokonaissuunnittelutarjouksia. Esitarkastusryhmä (kunnaninsinööri Jari Sihvonen ja kunnossapitoinsinööri Sep po Ryhänen) avasivat tarjoukset 9.4.2014 ja ottivat tarjouksista selon. Tar jous ten valintaperusteena on ollut, että suunnittelutyön toteuttajaksi vali taan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Tarjousten tarkastelussa laa tu te ki jöi den painoarvo on 50 % ja suunnittelukustannusten painoarvo on 50 %. Esitarkastusryhmä laati tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti laa tu ar vioin nin esitetyillä kriteereillä sekä teki laatu- ja hintapisteytyksen. Teknisen lautakunnan jäsenille lähetetään tutustumista varten oheis ma teri aa li na tarjouksista laadittu pisteytystaulukko sekä tarjouspyyntöasiakirjat. esitys Kunnaninsinööri: Esitarkastusryhmän tekemän tarkastelun pohjalta esitetään kun nan hal lituk sel le, että Palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen sa nee rauksen suunnitteluun esitetään määrärahan lisäystä vuodelle 2014 ta lous arvio muu tok se na 54.000, alv 0 %. Suunnittelutyön tehtäisiin siten, että raken nus suun ni tel mat ja kustannusarvio ovat valmiit syyskuun 2014 loppuun men nes sä. Menojen lisäys katetaan lisälainalla.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 14 Tekninen lautakunta 21 20.05.2014 Kunnanhallitus 115 26.05.2014 Tekninen lautakunta päättää valita Palvelukeskus Tuulikanteleen sa neerauk sen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen kokonaissuunnittelun to teut ta jaksi Insinööritoimisto Savolainen Oy:n laaditun tarjousten hinta- ja laa tu pistey tyk sen perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimmalla pistemäärällä 104 pistettä ehdollisena, että valtuusto hyväksyy menojen lisäyksen talous ar vio muu tok se na ja sen kattamisen esitetyn mukaisesti. Palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen ko ko naissuun nit te lu jakautuu seuraaviin suunnitteluryhmiin: Arkkitehti- ja pääsuunnittelu Rakennesuunnittelu LVIA-suunnittelu Sähkö- ja automaatiosuunnittelu Insinööritoimisto Savolainen Oy Insinööritoimisto Savolainen Oy LVI-Insinööritoimisto Jari Niskanen Ky Insinööritoimisto Aarne Kärkkäinen Oy Käsittely: Asian käsittelyn aikana havaittiin hinta-laatupisteytyksessä raken ne- ja pääsuunnittelupisteytyksessä painoarvon virhelaskenta ja sitä kaut ta pisteytyksen virhe molempien tarjoajien osalta. Korjatun laa tu pis teytyk sen ja hintapisteiden yh teen las ke tun pisteytyksen mukaan paras ko konais ta lou del li nen pis tey tys oli Savon RMS Oy:llä 89,1 pisteellä ja In si nöö ritoi mis to Savolainen Oy:n pisteytykseksi vastaavasti tuli 88,2 pistettä. Kunnaninsinööri teki virheen korjauksen jälkeen seuraavan muutetun pää tös esi tyk sen: Esitarkastusryhmän tekemän tarkastelun pohjalta esi tetään kun nan hal li tuk sel le, että Palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. ker roksen sa nee rauk sen suunnitteluun esitetään määrärahan lisäystä vuodelle 2014 ta lous ar vio muu tok se na 54.000, alv 0 %. Suunnittelutyön tehtäisiin si ten, et tä ra ken nus suun ni tel mat ja kustannusarvio ovat valmiit syyskuun 2014 lop puun men nes sä. Menojen lisäys katetaan lisälainalla. Tekninen lautakunta päättää valita Palvelukeskus Tuulikanteleen sa neerauk sen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen kokonaissuunnittelun to teut ta jaksi Savon RMS Oy:n laaditun tarjousten hinta- ja laatupisteytyksen pe rusteel la kokonaistaloudellisesti edullisimmalla pistemäärällä 89,1 pistettä ehdol li se na, että valtuusto hyväksyy menojen lisäyksen ta lous ar vio muu tok sena ja sen kattamisen esitetyn mukaisesti. Palvelukeskus Tuulikanteleen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen ko ko naissuun nit te lu jakautuu seuraaviin suunnitteluryhmiin: Arkkitehti- ja pääsuunnittelu Rakennesuunnittelu LVIA-suunnittelu Sähkö- ja automaatiosuunnittelu Savon RMS Oy Savon RMS Oy Insinööritoimisto Planor Oy Iisalmen Sähkö- ja au to maa tio suun nitte lu Oy Tekninen lautakunta: Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi kunnaninsinöörin muutetun pää tös esi tyk sen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 15 Tekninen lautakunta 21 20.05.2014 Kunnanhallitus 115 26.05.2014 Kunnanhallitus 115 esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää Palvelukeskus Tuu likan te leen 1. ja 2. kerroksen saneerauksen suunnitteluun määrärahan lisäys tä vuoden 2014 talousarvion investointiosaan 54 000 euroa alv 0 %. Suun nit te lu työ tehtäisiin siten, että rakennussuunnitelmat ja kus tan nus arvio ovat valmiit syyskuun 2014 loppuun mennessä. Menojen lisäys ka tetaan lisälainalla. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 16 Tekninen lautakunta 22 20.05.2014 Kunnanhallitus 116 26.05.2014 Yksityistien perusparannusavustushakemus/alamäki-aittokoski -yksityistie 181/02.02.02/2014 Tekninen lautakunta 20.05.2014 22 Valmistelija: kunnaninsinööri Jari Sihvonen Alamäki-Aittokoski -yksityistien tiekunta on hakenut kunnan avustusta yk sityis tei den perusparannusavustushankkeeseen. Alamäki-Aittokoski tie kunnan perusparannushanke sisältää kuivatuksen ja kantavuuden pa ran tamis koh tei den toteuttamista tieosalla. Hankkeen hyväksytty kustannusarvio on 21.241. Pohjois-Savon Ely-keskus myöntänyt päätöksellään 17.3.2014 dnro 369/2012/POS/2 Alamäki-Aittokoski -yksityistien pe rus pa ran nus hank keeseen valtionavustusta 50 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista, kuiten kin enintään 10.621. Kunnan osuudeksi esitetään Alamäki-Aittokoski yk si tyis tien perusparannushankkeelle tieosuudelle läpikulkuliikenne huomioi den tiekunnan hakemuksen mukaisesti 20 % hankekustannusarviosta, kui ten kin enintään 4.248. Perusparannushanke on tiekunnalta saadun tiedon perusteella tarkoitus to teut taa vuoden 2014 aikana. Valtionosuuspäätös edellyttää hankkeen toteut ta mis ta 30.9.2014 mennessä. Tiekunnan osalta se edellyttää, että kunnan avus tus osuus voitaisiin myöntää keväällä 2014. Mikäli avustus myönnetään, voidaan määrärahan lisäys kattaa teknisen toi men tulosalueelta Maisemagallerian kohteiden sähkökulujen sekä kevyen liikenteen väylän puhtaanapitokulujen vähenemisellä. Mai se ma gal lerian kohteet on poistettu keväällä 2014 ja kevyen liikenteen väylien puhtaa na pi to ku lut alittuvat arvioidusta vuonna 2014. Pohjois-Savon Ely-keskuksen päätös sekä Alamäki-Aittokoski tiekunnan avus tus ha ke mus lähetetään oheismateriaalina teknisen lautakunnan jä senil le tutustumista varten. esitys Kunnaninsinööri: Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se myöntää Ala mä ki-ait to kos ki -yksityistien perusparannushankkeeseen avustusta enin tään 4 248. Kunnan antama suunnittelu-, valvonta- ym. apu huo mioidaan avustuksessa siltä osin, kuin ne ovat valtionapukelpoisia. Avustus katetaan teknisen toimen tulosalueen käyttötalousmenojen vä hentä mi sel lä kustannuspaikalta 6217 Maisemagalleriakohteet 2 000 sekä 6213 Kevyen liikenteen väylät 2 248. Käsittely: Puheenjohtaja Teuvo Kauppinen ilmoitti jääviytensä int res si jääviy den perusteella sekä poistui kokouksesta asian käsittelyn ja pää tök senteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan toi mi Merja Tuovinen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 17 Tekninen lautakunta 22 20.05.2014 Kunnanhallitus 116 26.05.2014 Tekninen lautakunta: Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen. Kunnanhallitus 116 Pohjois-Savon Ely-keskuksen päätös sekä Alamäki-Aittokoski tiekunnan avus tus ha ke mus lähetetään oheismateriaalina kunnanhallituksen jäsenille tu tus tu mis ta varten. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus myöntää Alamäki-Aittokoski -yksityistien pe rus pa ran nushank kee seen avustusta enintään 4 248 euroa. Kunnan antama suun nit telu-, valvonta- ym. apu huomioidaan avustuksessa siltä osin kuin ne ovat val tion apu kel poi sia. Avustus katetaan teknisen toimen tulosalueen käyttötalousmenojen vä hentä mi sel lä kustannuspaikalta 6217 Maisemagalleriakohteet 2 000 euroa sekä 6213 kevyen liikenteen väylät 2 248 euroa. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 18 Kunnanhallitus 117 26.05.2014 Päiväkeskus Pysäkki ry:n ja Sonkajärven mielenterveyskerho ry:n (Touhula) avus tuk set 193/00.04.01/2014 Kunnanhallitus 117 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Asian tausta Päiväkeskus Pysäkki ry:llä on Sonkajärvellä kaksi päiväkeskusta (Son kajär vi ja Sukeva). Päiväkeskustoiminnot on suunnattu ensisijaisesti päih deon gel mai sil le ja mielenterveyskuntoutujille. Päiväkeskus Pysäkin toi minta-aluei ta ovat päiväkeskustoiminta, työllistämistoiminta ja tuettu asu minen. Sonkajärven mielenterveyskerho ry (Touhula) tarjoaa avoimen koh taa mispai kan mielenterveyskuntoutujille ja heidän läheisilleen. Touhulan toi min tamuo to ja ovat kerho- ja ryhmätoiminta, erilaisten tilaisuuksien ja retkien järjes tä mi nen, monimuotoinen liikunta sekä siivous, keittiö- ja asiointitehtävät toi min ta kes kuk ses sa. Molemmat yhdistykset tarjoavat päiväkeskustoimintaa vanhan kunnantalon (ke hy-pa ja) kiinteistön toisessa kerroksessa. Molempien yhdistysten toiminta tukee sosiaalitoimen työtä ja siksi Son kajär ven kunta on kohdentanut avustusta molemmille yhdistyksille Ylä-Savon SO TE kuntayhtymän talousarvion kautta päiväkeskustoiminnan jär jes tä miseen seuraavasti: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä/ta 2014: Sosiaalityön palvelut, 2173 asumisen tuki ja sosiaalinen kun tou tus/son kajär vi: Yhdistys: Avustus: Päiväkeskus Pysäkki ry 31 200 Sonkajärven mielenterveyskerho ry 30 000 (Tou hu la) Yhteensä: 61 200 Yhtymähallituksen jaosto on päätöksellään 26.2.2014 14 vahvistanut avus tus ten myöntämisen. Avustusten kohdentaminen kuntayhtymän talousarviossa 2015 Kunnassa on toteutettu merkittäviä talouden tasapainottamistoimenpiteitä vuo si na 2013-2014. Kunnan talousarviossa 2014 ei ole mää rä ra ha va rausta harkinnanvaraisille avustuksille. Talouden tasapainottamistoimenpiteistä joh tuen on syytä arvioida myös kuntayhtymän talousarvion kautta myönnet tä vien avustusten kohdentamista.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 19 Kunnanhallitus 117 26.05.2014 Päiväkeskus Pysäkki ry:n ja Touhulan sekä kunnan edustajien kesken on pi det ty neuvotteluita yhdistysten tulevaisuudesta ja rahoituksesta. Mo lemmat yhdistykset ovat jättäneet kunnalle selvitykset toiminnastaan ja tu le vaisuu den nä ky mis tään. Selvityksen yhteydessä Päiväkeskus Pysäkki on jättänyt kunnalle avus tusha ke muk sen, jossa se hakee rahoitusta päihde- ja mie len ter veys on gelmais ten päiväkeskustoiminnan ja vaikeasti työllistyvien ja pit kä ai kais työt tömien työllistämisen järjestämiseksi vuodelle 2015 yhteensä 40 000 euroa. Vuon na 2013 Pysäkin erilaisten työllistämistoimenpiteiden kohteena oli yhteen sä 14 henkilöä. Eri asiakkaita Sonkajärven ja Sukevan päi vä kes kuksis sa kävi vuonna 2013 yhteensä 155 henkilöä. Päiväkeskus Pysäkin merki tys kunnan työllistämispalveluiden järjestäjänä on huomattava. Touhulan selvityksen perusteella voidaan katsoa, että paikallisella tasolla mie len ter veys- ja päihdekuntoutujien toimintojen yhteistyön lisääminen ja osit tain yhdistäminen on ollut yhdistyksen suunnitelmissa. Toiminta on vakiin tu nut ta ja se on koettu tarpeelliseksi sekä asiakkaiden että yh teis työ taho jen osalta, joten toimintaa halutaan ehdottomasti jatkaa. Touhulan ra hoitus vuodelle 2015 Raha-automaattiyhdistykseltä on avoinna. Eri asiakkaita Tou hu las sa kävi vuonna 2013 yhteensä 46 henkilöä. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina Päiväkeskus Pysäk ki ry:n ja Sonkajärven mielenterveyskerho ry:n (Touhula) selvitykset. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää Ylä-Savon SOTE kuntayhtymälle, että se koh den tai si talousarvioon 2015 avustuksia sosiaalityön palveluihin asu misen tukeen ja sosiaaliseen kuntoutukseen seuraavasti: Yhdistys: Avustus: Päiväkeskus Pysäkki ry 40 000 Sonkajärven mielenterveyskerho ry 30 000 (Tou hu la) Yhteensä: 70 000 Lisäksi kunnanhallitus toteaa lausuntonaan seuraavaa: Päiväkeskus Py säkin ja Touhulan toiminta on koettu erittäin tärkeäksi ja molempien yh dis tysten toiminnot tukevat merkittävästi kunnallisia sosiaali- ja terveydenhuollon pal ve lui ta. Kunnanhallitus kuitenkin edellyttää, että yhdistykset laativat vuoden 2015 ai ka na selvityksen toiminnoistaan ja siitä, onko päiväkeskustoiminnot päihde- ja mielenterveyskuntoutujille mahdollista tuottaa yhden toimijan toimes ta. Avustusten kohdentaminen suunnitelmavuosille 2016-2017 ar vioidaan TA 2016 valmistelun aikana. Asian käsittely: Eero Kurtelius ilmoitti olevansa esteellinen int res si jää viyden perusteella ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja pää tök senteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi kunnanhallituksen toi nen varapuheenjohtaja Ilpo Partanen. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 20 Kunnanhallitus 118 26.05.2014 Sonkakoti Oy:n lainan takaus 179/02.05.06/2014 Kunnanhallitus 118 Valmistelija: kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Ilpo Partanen Sonkajärvi -konsernin merkittävin tytäryhteisö on Sonkakoti Oy, josta kunta omistaa 100 %. Sonkakoti Oy:n toiminta-ajatuksena on tuottaa ja yl lä pitää edullisia ja laadukkaita vuokra-asuntoja Sonkajärven kunnan alueella. Sonkakoti Oy tarvitsee rahoitusta yhteensä 210 000 euroa erääntyvän bullet -lainan takaisinmaksuun sekä korjaus-/lämpöinvestointien tekemiseen. Son ka ko ti Oy on pyytänyt lainatarjoukset seuraavilta rahalaitoksilta: Kun tara hoi tus Oyj, Säästöpankki Optia, Nordea Pankki Suomi Oyj ja Son ka järven Osuuspankki. Tarjoukset pyydettiin 5.5.2014 klo 14 mennessä seu raavin ehdoin: Lainamäärä: Korkovaihtoehdot: Laina-aika: Vakuus: Lyhennys: 210 000 euroa 6 kk euribor ja 5 vuoden viitekorko 10 vuotta Sonkajärven kunnan takaus Lyhennykset tasalyhennyksinä puolivuosittain Lainatarjouksen jättivät 5.5.2014 mennessä seuraavat rahalaitokset: Säästö pank ki Optia, Sonkajärven Osuuspankki ja Kuntarahoitus Oyj, joista Son ka ko ti Oy:n hallitus valitsi kokouksessaan 8.5.2014 Kuntarahoitus Oyj:n lainatarjouksen korkovaihtoehdon ollessa 5 vuoden viitekorko. Samal la hallitus päätti hakea Sonkajärven kunnan omavelkaista takausta seu raa vaan lainaan: Rahoituksen myöntäjä: Kuntarahoitus Oyj Lainamäärä: 210 000 euroa Korko: 5 vuoden viitekorko (5.5.14: 1,890 % sisältäen marginaalin) Laina-aika: 10 vuotta Sonkajärven kunnan takausvastuiden yhteismäärä Sonkakoti Oy:lle oli 31.3.2014 yhteensä 1 078 754 euroa. Nyt haettavan takauksen jälkeen takaus vas tuut ovat yhteensä 1 288 754 euroa. Sonkakoti Oy:n taloudellinen tilanne on esitetty yhtiön ja kunnan ti lin päätök sis sä 2013. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina Sonkakoti Oy:n pöy tä kir jan ote 8.5.2014, Säästöpankki Optian, Sonkajärven Osuuspankin se kä Kuntarahoitus Oyj:n lainatarjoukset sekä Sonkakoti Oy:n tilinpäätös 2013. esitys Kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Sonkajärven kunta takaa Son ka ko ti Oy:n Kuntarahoitus Oyj:n myöntämän enintään 210 000 euron

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 21 Kunnanhallitus 118 26.05.2014 suu rui sen lainan. Laina on sidottu 5 vuoden viitekorkoon ja sen ta kai sinmak su ai ka on 10 vuotta. Lainan käyttötarkoitus on vanhan bullet -lainan ta kai sin mak su sekä korjaus-/lämpöinvestoinnin tekeminen. Asian käsittely: Eero Kurtelius, Simo Mäkinen ja Eeva Suomalainen ilmoit ti vat olevansa esteellisiä yhteisöjääviyden perusteella ja he poistuivat ko kouk ses ta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän pykälän ajan toimi kunnanhallituksen toinen varapuheenjohtaja Ilpo Par ta nen ja sihteerinä Markku Suokonautio. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 22 Kunnanhallitus 119 26.05.2014 Työtyytyväisyys-/henkilöstökysely 2014 190/01.00.02/2014 Kunnanhallitus 119 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen Sonkajärven kunnassa toteutettiin huhtikuussa 2014 kunnan henkilöstölle työ tyy ty väi syys ky se ly. Edellinen kysely toteutettiin toukokuussa 2011. Työtyy ty väi syys ky se lyl lä haluttiin selvittää, miten kunnan palveluksessa olevat työn te ki jät kokevat työtyytyväisyyden ja työhyvinvoinnin. Kysely lähetettiin 143 työntekijälle ja kyselyyn vastasi 126 työntekijää, joten vastausprosentti oli 88 % (82 % vuonna 2011). Työntekijöiltä kysyttiin 17 eri asiaa työmotivaatiosta aina kunnan imagoon. Par haat tulokset tulivat oma-aloitteisuudesta, työmotivaatiosta ja työn mielek kyy des tä. Heikoimmat tulokset annettiin palkkauksesta, luot ta mus henki lö yh teis työs tä ja hallintokuntien/yksikköjen välisestä yhteistyöstä. Kokonaisuutena Sonkajärven kunta koettiin hyvänä työpaikkana, mutta kehi tet tä viä alueita on vielä. Työilmapiiri koettiin hyvänä. Vastausprosentti oli edel leen hyvä. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään oheismateriaalina työ tyy ty väi syysky se lyn tulosraportti tutustumista varten. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus keskustelee asiasta ja päättää, että kyselyn antamat tu lokset otetaan huomioon työyhteisöjen kehittämisessä ja saatuja tuloksia seura taan. Sonkajärven kunta toteuttaa vastaavan työtyytyväisyyskyselyn tu levi na vuosina. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 23 Kunnanhallitus 120 26.05.2014 Etappi työllisyyspalvelut -hanke 192/14.00.01/2014 Kunnanhallitus 120 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Asian tausta Etappi Open -hanke päättyy 30.6.2014. Hankkeen päättymisen myötä Iisal men kaupunki (hankkeen hallinnoija) on käynnistänyt neuvottelut uuden työl li syys hank keen aloittamiseksi. EU:n uusi ohjelmakausi on 2014-2020. Aluei den kehittämistä koordinoivat rahoittajaviranomaiset ovat ilmoittaneet kun nil le, että haku uuteen ohjelmakauteen lukeutuville ra ken ne ra has tohank keil le avataan 5.5.2014. Uuden työllisyyshankkeen valmistelemiseksi on käyty neuvotteluita alueen työl li syys asiois ta vastaavien viranhaltijoiden kesken ja päätetty esittää uutta ETAPPI työllisyyspalvelut -hanketta ajalle 9.6.2014-31.12.2018. Val miste lun vastuuhenkilöksi on nimetty projektipäällikkö Harri-Pekka Luomi. Kun tien osalta vastuullisia ovat työllisyysasioista vastaavat viranhaltijat. Uuden ETAPPI työllisyyspalvelut -hankkeen toiminta-alue on säteeltään 120 kilometriä kattava työssäkäynti- ja asiointialue, johon kuuluu kah deksan erillistä kuntaa. Toiminta-alueella on kaksi luontevaa kun ta ryh mit tymää, joiden puitteissa järjestetään sosiaali-, työllisyys- ja elin kei no pal ve luita alueen asukkaille ja yrityksille: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän (SOTE) toi min ta-alue (Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi ja Vieremä) ja Nilakan kuntien yh teis toi min ta-alue (Keitele, Pielavesi, Tervo ja Vesanto). Kokonaisuudessaan kyseessä on maakunnan vientiteollisuus- ja al ku tuotan to val tai sin, mutta myös ikääntynein ja asukastiheydeltään eniten taajaan asuttu alue. Väestön yleistä koulutustasoa tarkasteltaessa huomioon otet ta va piirre on se, että peruskoulun jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus on alueella noin 10 prosenttia alhaisempi kuin maakunnassa kes kimää rin. Osittain edellä mainituista tekijöistä johtuen alueen työttömyydestä huomat ta va osa on rakenteellista ja erityisesti työvoiman alueellista kysyntää vas taa mat to mis ta osaamisvajeista johtuvaa. Arviolta 60-70 prosenttia alueen työttömistä työnhakijoista lukeutuu tähän luokkaan. SOTE -alueen väkiluku on 39 365 asukasta ja alueella asuu noin 18 000 työ ikäis tä. Työttömyysaste oli 31.1.2014 päivitetyn työnvälitystilaston mukaan SOTE:n alueella 15,4 prosenttia. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrat tu na työttömyysaste on noussut vajaan prosentin. Työttömyysprosentti Sonkajärvellä oli vuoden 2013 lopussa 19,3 pro senttia (2012: 16,6). Edellä mainituista tekijöistä johtuen tarvitaan sekä työnhakijoiden että työn an ta jien tarpeisiin vastaavia asiakaslähtöisiä ja työpaikkasidonnaisia

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 24 Kunnanhallitus 120 26.05.2014 rat kai su ja. Kaikki työllisyyttä edistävät toimenpiteet ovat siten erittäin tärkei tä työttömyyden vähentämiseksi ja koulutetun työvoiman saamiseksi alu eel le. ETAPPI työllisyyspalvelut -hankkeen projektisuunnitelma Projektin taustatiedot: Hankkeen nimi: Toteutusaika: ETAPPI työllisyyspalvelut -hanke 9.6.2014-31.12.2018, asiakastyön osalta 1.9.2014-3.11.2018 Kustannusarvio ja rahoitus: 3,0 milj. euroa, josta EU-rahoitusosuus 2,25 milj. euroa, kuntien osuus 0,45 milj. euroa ja yri tys ten osuus 0,3 milj. euroa Hankkeen hallinnoija: Hankkeen tavoite: Iisalmen kaupunki, elinvoimapalvelut Työmarkkinaosallistumisen lisääminen paran ta mal la työllisyyttä, sosiaalista osal li suutta ja koulutusta ETAPPI työllisyyspalvelut -hankkeen budjetin kuntaosuudet jakautuvat seu raa vas ti: 2014 2015 2016 2017 2018 Yhteensä Iisalmi 12 945 47 791 48 194 47 862 41 410 137 466 Kiuruvesi 5 172 19 095 19 255 19 123 16 545 54 924 Sonkajärvi 2 601 9 602 9 683 9 616 8 320 27 619 Vieremä 2 276 8 402 8 472 8 414 7 280 24 166 Keitele 1 419 5 237 5 281 5 245 4 538 15 065 Pielavesi 2 808 10 366 10 453 10 381 8 982 29 816 Tervo 975 3 601 3 631 3 606 3 120 10 357 Vesanto 1 360 5 019 5 061 5 027 4 349 14 437 Yhteensä 29 555 109 113 110 031 109 275 94 544 452 518 ETAPPI työllisyyspalvelut -hankkeen ydintehtävänä on luoda työllistymisen paik ko ja pitempään työttömänä olleille työnhakijoille ikään, sukupuoleen ja kult tuu ri taus taan katsomatta, sekä niille mikro- ja pk -yrityksistä ir ti sa no tuille työnhakijoille, joille ei ole tarjottu muutosturvaan liittyviä tukipalveluita työl lis ty mi sen tueksi. Hankkeen päätavoitteena on luoda pysyvä yhteispalvelukäytäntö ra kenteel li sen työttömyyden minimoimiseksi. Sonkajärven kunnan osalta tärkeäk si tehtäväksi hankkeen onnistumisen kannalta muodostuu yhteistyö hank keen ja kunnan työllisyysasioiden hoidon välillä. Kunnanhallituksen jäsenille lähetetään liitteenä ETAPPI työllisyyspalvelut -hank keen projektisuunnitelma 5.5.2014. esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy ETAPPI työllisyyspalvelut -hankkeen pro jek tisuun ni tel man 5.5.2014. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kunta sitoutuu hank keen kuntaosuuteen vuosille 2014-2018 yllä esitetyn mukaisesti, mikä li hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen, ja mikäli toi min ta-alu eeseen lukeutuvat muut kunnat päättävät lähteä mukaan hankkeeseen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 25 Kunnanhallitus 120 26.05.2014 Vuoden 2014 kuntaosuus katetaan työllistämisen tulosalueelta kus tan nuspai kal ta työllistämishankkeet 1657. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 26 Kunnanhallitus 121 26.05.2014 Ylä-Savon Veturi ry:n esitys ohjelmakauden 2007-2013 sitomattoman kuntarahan käyt tä mi ses tä paikalliseen kehittämisstrategiaan 2014-2020 319/02.05.02/2013 Kunnanhallitus 121 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Ylä-Savon kunnat ja Maaninka sitoutuivat Leader -ohjelmakaudella 2007-2013 maksamaan Ylä-Savon Veturi ry:n Naulan kantaan -ohjelman kun ta ra haa 2,5 euroa/vuosi/asukas. Veturille vuosina 2007-2013 maksettu kun ta ra ha on yhteensä 984 873 euroa. Hankkeisiin sitomatonta kun ta rahaa on 30.4.2014 tilanteessa 97 389,50 euroa. Kuntarahan ylijäämä muodos tuu vuosina 2007-2013 budjetoitua pienempänä toteutuneista hankkeis ta. Kuntarahaa on myös säästynyt kuntien hallinnoimista in ves toin tihank keis ta, joissa on edellytetty kuntien muuta panostusta. Sitomattoman kuntarahan kunnittaiset osuudet: Kunta Osuus maaseudun asuk kais ta 2013/% Osuus sitomattomasta kun ta ra has ta, eur Iisalmi 31,1 30 252 Keitele 4,4 4 273 Kiuruvesi 15,9 15 495 Lapinlahti 18,2 17 747 Maaninka 6,8 6 594 Pielavesi 8,7 8 498 Sonkajärvi 8,0 7 753 Vieremä 7,0 6 778 Yhteensä 97 390 * Iisalmen ydinkeskusta ei mukana asukasluvussa Sitomattoman kuntarahan merkitys rahoitusraamissa 2014-2020 Maa- ja metsätalousministeriön ohjekirjeen mukaan kuntarahoituksen osuus paikallisen kehittämisen rahoituskehyksestä tulee olla 20 %. Ylä-Savon kuntien aiemmin tekemien 2 tai 3 euron kuntarahapäätösten mukainen jul ki sen rahoituksen kehys on 4,83 milj. euroa vuosille 2014-2020. Jos Ylä-Sa von kaikki kunnat hyväksyvät, että sitomaton kehys käytetään uuden ohjelmakauden kuntarahaosuutena, kasvaa rahoituskehys 5,28 miljoo naan euroon. Esitys Ylä-Savon Veturi ry esittää, että 30.4.2014 tilanteen mukainen sitomaton, Ve tu ril le jo maksettu kuntaraha käytetään paikallisen kehittämisstrategian 2014-2020 rahoituksessa lisärahoituksena kuntien jo aiemmin tekemiin kun ta ra ha pää tök siin. Mikäli vuonna 2014 purkautuvaa kuntarahaa vielä käynnissä olevista hankkeis ta syntyy, tehdään sen käytöstä erillispäätös.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 27 Kunnanhallitus 121 26.05.2014 esitys Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy, että 30.4.2014 tilanteen mukainen sitomaton, Ve tu ril le jo maksettu kuntaraha käytetään paikallisen kehittämisstrategian 2014-2020 rahoituksessa lisärahoituksena kuntien jo aiemmin tekemiin kun ta ra ha pää tök siin. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 28 Kunnanhallitus 122 26.05.2014 Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2014 194/02.05.01/2014 Kunnanhallitus 122 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen Kunnan valtionosuutta voidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta an ne tun lain 30 :n mukaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti val tion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tila päis ten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Sen arvioinnissa otetaan huomioon myös paikalliset erityis olo suh teet. Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hy väksy nyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toi menpi teis tä. Suunnitelma tulee liittää valtionosuuden korotusta koskevaan hake muk seen. Jos suunnitelma ei ole valmistunut hakuajan loppuun mennes sä, on hakemukseen merkittävä milloin valtuusto sen käsittelee ja milloin suunnitelma lähetetään ministeriöön. Valtionapuviranomainen voi asettaa korotuksen myöntämiselle ja käytölle myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja. Valtionosuuden korotus voidaan seuraavina vuosina jättää myöntämättä tai se voidaan myöntää alennet tu na, jos suunnitelmaa tai asetettuja ehtoja ei ole noudatettu. Valtiovarainministeriö on päättänyt, että avustuksen myöntämisen ehtona on myös, että kunta toteuttaa kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta an ne tun lain 63 a :n mukaisen arviointiryhmän ehdotuksen mukaiset toimen pi teet palveluiden edellytyksen turvaamiseksi. Edellä mainittu ehto kos kee niitä kuntia, joihin on asetettu em. lain 63 a :n mukainen ar vioin tiryh mä. Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään 20 000 000 euroa. Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 48 :n 2 momentin mukaan korotusta on haettava valtiovarainministeriön päät tä mään ajankohtaan mennessä. Sonkajärven kunnalle myönnettiin vuonna 2013 harkinnanvaraista val tionosuu den korotusta yhteensä 550 000 euroa. esitys Kunnanjohtaja: Kunta ei hae harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta vuonna 2014. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus yksimielisesti hyväksyi päätösesityksen.

Sonkajärven kunta Pöytäkirja 8/2014 29 Kunnanhallitus 123 26.05.2014 Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen/ Pohjois-Suomen alue hal lin to vi ras ton päätös nro 36/2014/1 261/11.01.00/2012 Kunnanhallitus 123 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen Aluehallintovirasto on ratkaissut Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja ve sita lous lu van lupamääräysten tarkistamista ja uraanin talteenottolaitoksen ym pä ris tö lu paa koskevan hakemuksen. Hakemuksesta poiketen alue hallin to vi ras to on käsitellyt ympäristöluvan myöntämisen edellytykset uu delleen koko kaivostoiminnanosalta, koska toiminta on muuttunut olennaisesti ver rat tu na vuonna 2007 myönnettyyn ympäristölupaan nro 33/07/1. Aluehallintovirasto on myöntänyt Talvivaara Sotkamo Oy:lle uuden ym päris tö lu van Talvivaaran kaivoksen koko toiminnan olennaiseen muut ta miseen. Lupa koskee monimetallimalmin louhintaa Kuusilammen avo lou hokses ta (15Mt t/v malmia ja 30 Mt t/v sivukiveä), malmin murskausta ja jauha tus ta, ensimmäisen ja toisen vaiheen kasaliuotusta, metallien tal teen otto lai tos ta (nikkelin tuotanto enintään 30 000 t/v nikkeliä), uraanin tal teen otto lai tos ta, vety- ja rikkivetytehdasta, kalkin jauhatusta ja sammutusta, ener gian tuotantoa, tarvekiven louhintaa, toimintaa liittyviä kai van nais jätteen jätealueita ja kaatopaikkoja sekä muita näihin liittyviä aputoiminoja. Ympäristölupaa ei ole myönnetty Kolmisopen avolouhokselle eikä siihen liit ty vien sivukiven läjitysalueen tai toisen vaiheen liuotuskasan ra ken ta miseen. Myös kalkin polttoa ja avolouhoksen käyttämistä liuoskierron ke mikaa li liuos ten varoaltaana koskevat hakemukset on hylätty. Päätöksessä on annettu lupamääräykset, jotka koskevat muun muassa pääs tö jä vesiin ja ilmaan, liuotusalueita ja liuotusprosessiin liittyviä altaita, jät tei tä ja niiden käsittelyä, pohjavesien suojapumppauksia sekä vakuuksia jä te huol lon varmistamiseksi ja tarkkailua. Päästöjä vesiin on rajattu samoilla lupamääräyksillä kuin alue hal lin to vi raston keväällä 2013 antamassa vesien varastointia, puhdistamista ja ve sistöi hin johtamista koskevassa päätöksessä nro 52/2013/1. Alue hal lin to viras to on jättänyt tutkimatta 5.3.2014 saapuneen hakemuksen täy den nyksen mm. siltä osin kuin se on koskenut jätevesien raja-arvojen nostamista. Ilmaan johdettavien päästöjen ja melupäästöjen osalta lupamääräyksiä on tiu ken net tu. Luvassa on annettu määräykset jätteiden käsittelystä sekä kaatopaikoista ja kaivannaisjätteiden alueista. Luvan saajalle on mm. annettu velvoite mää rä ajan jälkeen alkaa sijoittaa esineutraloinnin sakat omille uusille kaato pai koil le. Määräykset sisältävät muun ohella kiellon sijoittaa jätettä kipsisak ka-al taan lohkolle 1. Jätteiden luokitteluja on vuoden 2007 ym pä ris tölu paan nähden muutettu jätteiden laadusta saadun lisätiedon perusteella. Li säk si on luokiteltu sellaisia uusia jätejakeita, joiden muodostumista ei ollut alun perin esitetty.