S Tanja Steiner, Jorma Vainionpää ja Rauno Huttunen (toim.) amalta viivalta 9 on kasvatusalan VAKAVA-valintako- deksasta kasvatusalaan liittyvästä artikkelista. Artikkelit on valinnut eri yliopistojen kasvatustieteen asiantuntijoista koottu työryhmä. Kasvatusalan tutkimuskenttä on moni-ilmeinen, mikä johtuu jo pelkästään siihen liittyvien tutkimuskohteiden monimutkaisuudesta ja kerroksellisuudesta. Siitä syystä tämäkin artikkelikokoelma koostuu varsin erityyppisistä osista, mutta tietynlaisena kantavana teemana on hyvinvointi ja kehittämiseen suuntautuminen. Artikkelien aihepiirit käsittelevät ryhmädynamiikkaa, ystävyyssuhteita, oppimista, lasten hyvinvointia, kasvatusjärjestelmien kehittämistä ja katsomuksellisten oppiaineiden asemaa suomalaisessa koulussa. Samalta viivalta 9 keen aineisto vuodelle 2015. Aineisto koostuu kah- Toivomme, että tällä artikkelikokoelmalla on käyttöä myös muissa yhteyksissä kevään 2015 valintakokeen lisäksi. Tulevissa opinnoissa tai erilaisissa ammattitehtävissä voi kukin meistä päätyä tilanteeseen, jossa artikkelien sisällöille on käyttöä. ISBN 978-952-451-641-9 9 789524 516419 Kansi: Marja Kastikainen Tanja Steiner, Jorma Vainionpää ja Rauno Huttunen (toim.) K38.4 www.ps-kustannus.fi ISBN 978-952-451-641-9 Samalta viivalta 9 Valtakunnallisen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) kirjallisen kokeen aineisto 2015
Samalta viivalta 9
Tanja Steiner, Jorma Vainionpää ja Rauno Huttunen (toim.) Samalta viivalta 9 Valtakunnallisen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) kirjallisen kokeen aineisto 2015 PS-kustannus
Kustantaja: PS-kustannus Yhteystiedot: PL 303 Aatoksenkatu 8 E 40101 Jyväskylä 40720 Jyväskylä Asiakaspalvelu: puh. 014 337 0070 www.ps-kustannus.fi asiakaspalvelu@ps-kustannus.fi Tuottaja: Kansi ja taitto: Toimituskunta: Pekka Santalahti Marja Kastikainen Rauno Huttunen, Turun yliopisto Merja Ikonen-Varila, Helsingin yliopisto Minna Mäkihonko, Itä-Suomen yliopisto Merja Paksuniemi, Lapin yliopisto Jouni Peltonen, Oulun yliopisto Tanja Steiner, Helsingin yliopisto Jorma Vainionpää, Tampereen yliopisto Tanja Vehkakoski, Jyväskylän yliopisto Tekijät ja PS-kustannus PS-kustannus 2015 ISBN 978-952-451-641-9 Painopaikka: Bookwell Oy, Juva
Sisällys Tanja Steiner, Jorma Vainionpää ja Rauno Huttunen Johdanto vuoden 2015 VAKAVA-kokeen aineistoon...7 Emilia Solares ja Karmela Liebkind Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen...13 Tuija Pohjola, Marja-Kristiina Lerkkanen, Anna-Maija Poikkeus, Jari-Erik Nurmi & Noona Kiuru Ystävien vaikutus lasten lukutaitoon kolmannella ja neljännellä luokalla...39 Johanna Korkeamäki, Ilka Haarni ja Ullamaija Seppälä Aikuisten oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden diagnosointi sosiaalisena toimintana...71 Jaana Poikolainen Lasten positiivisen hyvinvoinnin tutkimus metodologisia huomioita.. 101 Eeva-Leena Onnismaa, Maiju Paananen ja Lasse Lipponen Varhaiskasvatusjärjestelmän polkuriippuvuuksien jäljillä...135 Rauno Huttunen Uskonto ja elämänkatsomustieto Suomen kouluissa...163 Jyri Komulainen Oman uskonnon opetus on postliberaali ratkaisu...167 Sami Pihlström Siiloutumisesta toiseuden kohtaamiseen: irti oman uskonnon opetuksesta...175 Kirjoittajat...183 Sanasto....187
Johdanto vuoden 2015 VAKAVA-kokeen aineistoon Tanja Steiner, Jorma Vainionpää ja Rauno Huttunen Johdanto vuoden 2015 VAKAVA-kokeen aineistoon Aluksi Käsissäsi on kasvatusalan valintayhteistyöverkoston eli VAKAVAn valintakoemateriaali vuodelle 2015. Tämä on sinulle merkittävä dokumentti, ja se saattaa vaikuttaa elämääsi hyvinkin pitkään. Vaikka et tulisi valituksi mihinkään hakemaasi kohteeseen, uskomme tämän materiaalin läpikäymisen olevan sivistävää ja hyödyllistä muissa elämänvaiheissasi. Suomessa on ollut pitkään sellainen perinne, että kasvatusalalle hakijoita on huomattavasti suurempi määrä kuin mitä heitä voidaan kouluttaa. Tämä on kansainvälisesti poikkeuksellista ja jopa tietynlainen ylpeydenaihe koko suomalaiselle kasvatusjärjestelmälle, joka on eri mittarein todettu erinomaiseksi tai vähintään hyväksi. Tämä saattaa selittyä ainakin osin nimenomaan alan koulutukseen hakeutuvien motivaatiolla ja kyvykkyydellä. Syy-yhteyttä ei ole tutkimuksellisesti osoitettu, mutta tätä aineistoa lukiessanne voitte ainakin jossain määrin tukeutua sen tyyppiseen ajatukseen. Kun lukee tieteellistä tekstiä ja erityisesti kasvatustieteellistä tekstiä, lukijalla on oletusarvoisesti oltava niin sanotusti varmistin päällä (osin Väinö Linnaa mukailtuna): lue tarkkaan, lue pirun tarkkaan, tähdennä osaamisesi tärkeimpiin asioihin ja osaa ne. Kun VAKAVA-järjestelmässä kaikille on mahdollistettu ajallisesti sama lukuaika, sen käyttö tehokkaasti ja taloudellisesti on ensiarvoisen tärkeää. 7
Samalta viivalta 9 VAKAVA-aineiston artikkelit ovat perinteisesti pyrkineet kuvaamaan kasvatuksen alaa mahdollisimman monipuolisesti tai ainakin jonkin näkökulman kautta. Käsillä olevassa aineistossa on monta läpikäyvää ja ajankohtaista teemaa, joista yksi keskeinen on hyvinvointi. Vakiintuneen tieteellisen käytännön mukaisesti artikkeleissa viitataan lukuisiin teoksiin, mutta hakijan edellytetään tuntevan vain artikkeleissa mainitut asiat, ei viitatuissa alkuperäisteoksissa esiteltyjä asioita. Myöskään tästä johdantoartikkelista ei tule kysymyksiä VAKAVA-kokeeseen. Tämän teoksen artikkelit Rauno Huttusen artikkelia lukuun ottamatta on julkaistu aiemmin muissa teoksissa. Jos haluat esimerkiksi tulevien opintojesi yhteydessä viitata johonkin näistä artikkeleista, pitää viittaus tehdä alkuperäisteokseen, ei tähän artikkelikokoelmaan. Artikkelien bibliografiset tiedot on merkitty tämän johdanto-osan loppuun. Artikkeleista Aineiston aloittaa Emilia Solaresin ja Karmela Liebkindin artikkeli Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen, jossa tarkastellaan lukuisten tutkimusten avulla erityisesti erilaisten etnisten ryhmien välisiä asenteita ja niihin vaikuttamista eri interventiomenetelmien avulla. Kirjoittajien mukaan ryhmienvälisten suhteiden tutkimus edistää parhaimmillaan koko yhteiskunnan hyvinvointia ja on näin perustellusti yleistynyt sosiaalipsykologian tutkimuskentällä. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen myös sosiaalipsykologian lähitieteen, kasvatustieteen kannalta. Psykologinen näkökulma on aineiston toisessakin artikkelissa. Tuija Pohjolan, Marja-Kristiina Lerkkasen, Anna-Maija Poikkeuksen, Jari-Erik Nurmen ja Noona Kiurun artikkelissa Ystävien vaikutus lasten lukutaitoon kolmannella ja neljännellä luokalla esitellään 8
Johdanto vuoden 2015 VAKAVA-kokeen aineistoon lähinnä kasvatuspsykologian alueelle sijoittuva määrällinen pitkittäistutkimus. Tutkimuskysymys on se, miten ystävien lukutaidot vaikuttavat lasten omaan lukutaitoon ja sen kehitykseen kahden alakoulun kouluvuoden aikana. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että ainakin tietyissä tilanteissa lasten ystävien lukutaito on positiivisesti yhteydessä heidän omaan lukutaitoonsa. Oppimiseen liittyy myös aineiston kolmas artikkeli Aikuisten oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden diagnosointi sosiaalisena toimintana, jossa Johanna Korkeamäki, Ilka Haarni ja Ullamaija Seppälä tutkivat syitä aikuisten oppimisvaikeuksien diagnosointiin hakeutumiselle, diagnoosille annettuja merkityksiä sekä diagnoosin sosiaalista käyttöä. Tutkimuksen tulosten mukaan diagnoosin kykyä selittää elämänkokemuksia ja tarjota resursseja sekä diagnoosin antamaa mahdollisuutta säädellä tietoa omasta vaikeudesta pidettiin tärkeinä ja näin ollen myös henkilökohtaista hyvinvointia luovina asioina. Aikuisten oppimisvaikeuksien diagnostiikan tulisikin tutkijoiden mukaan pohtia myös diagnooseihin liittyviä sosiaalisia prosesseja, eettisiä kysymyksiä ja diagnoosin merkitystä yksilölle pelkän lääketieteellisen nimikkeen lisäksi. Lasten ja nuorten pahoinvointi on ilmiö, josta kirjoitetaan säännöllisesti mediassa. Vastapainona tälle keskustelulle Jaana Poikolainen tuo artikkelissaan Lasten positiivisen hyvinvoinnin tutkimus metodologisia huomioita esille tekijöitä, jotka vaikuttavat lasten elämään ja heidän kokemaansa hyvinvointiin myönteisesti. Poikolainen kritisoi perinteisen lasten hyvinvointia koskevan tutkimuksen olevan liian aikuislähtöistä ja yksipuolisesti huolia korostavaa. Tällaisen tutkimuksen rinnalle hän peräänkuuluttaa lapsilähtöistä laadullista hyvinvointitutkimusta. Esimerkkinä lasten positiivisen hyvinvoinnin tutkimuksesta artikkelissa esitellään Lasten Ikihyvä -kehittämis- ja tutkimushanke, jossa lapset keskustelivat eri tavoin tutkijoiden kanssa hyvinvointiinsa liittyvistä asioista sekä osallistuivat hyvinvointia koskevan verkkokyselylomakkeen laatimiseen. Tutkimushankkeen tulokset tuottivat opettajille ja muille 9
Samalta viivalta 9 lasten kanssa työskenteleville arvokasta tietoa siitä, millaisia lapsille merkityksellisiä ja heidän hyvinvointiaan edistäviä asioita kannattaa vuorovaikutuksessa vahvistaa. Pienten lasten hyvinvoinnille tärkeä tekijä on varhaiskasvatus, jota käsittelee aineiston viides artikkeli Varhaiskasvatusjärjestelmän polkuriippuvuuksien jäljillä. Artikkelin kirjoittajat Eeva-Leena Onnismaa, Maiju Paananen ja Lasse Lipponen tarkastelevat suomalaista varhaiskasvatusjärjestelmää ensin historiallisesta ja yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta ja sen jälkeen tutkivat, miten nämä kehityskulut näyttäytyvät vuonna 2013 käynnistyneessä varhaiskasvatuslainsäädännön uudistamistyössä. Varhaiskasvatusta pidetään yleisesti sijoituksena lasten ja yhteiskunnan tulevaisuuteen, ja sen rooli lasten oikeuksien ylläpitäjänä ja koulutuksellisen tasaarvon edistäjänä on kansainvälisessä keskustelussa vahvasti esillä. Suomessa on korostettu institutionaalisen varhaiskasvatusjärjestelmän merkitystä vanhempien työssäkäynnin mahdollistavan päivähoidon tarjoajana. Varhaiskasvatusjärjestelmän muuttamiseen liittyvä uusin keskustelu tuo esille monia erilaisia näkökulmia varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja toiminnan tavoitteisiin riippuen siitä, kenen tai keiden näkökulmasta toimintaa tarkastellaan. Aineiston kolme viimeistä artikkelia muodostavat kokonaisuuden, jonka teemana on yli sadan vuoden ajan ajoittain käyty ja jälleen ajankohtainen keskustelu koulujen uskonnonopetuksesta. Aluksi Rauno Huttunen esittelee artikkelissaan Uskonto ja elämänkatsomustieto Suomen kouluissa uskonnonopetuksen järjestämistä koskevat säädökset sekä tarkastelee lyhyesti aiheesta käytyä keskustelua 1800-luvun lopulta tähän päivään. Keskustelun keskeinen kysymys on, onko oman uskonnon opettaminen koulussa oikea ratkaisu vai olisiko siitä syytä luopua. Tästä aiheesta väittelevät Jyri Komulaisen ja Sami Pihlströmin artikkelit. Artikkelissaan Oman uskonnon opetus on postliberaali ratkaisu Komulainen puolustaa nykyistä uskonnonopetuksen mallia muun muassa sillä, että koska ei ole olemassa neutraalia tai yleistä näkökulmaa uskontoihin, us- 10
Johdanto vuoden 2015 VAKAVA-kokeen aineistoon kontoa on syytä opettaa traditiolähtöisesti ja siten, että opetuksessa on tilaa myös kokemuksellisuudelle. Uskonnot voivat Komulaisen mukaan tarjota kriittisen tarkistuspisteen vallitseville arvoille ja edistävät näin kasvamista kriittiseksi kansalaiseksi. Toista mieltä on Pihlström, joka artikkelissaan Siiloutumisesta toiseuden kohtaamiseen: irti oman uskonnon opetuksesta kannattaa oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetuksen sijaan kaikille oppilaille yhteistä katsomusainetta, joka antaisi mahdollisuuksia uskovien ja uskonnottomien aitoon kohtaamiseen ja heidän edustamiensa näkökulmien vastavuoroiseen tunnustamiseen. Pihlström toteaa oman uskonnon opettamisen aiheuttavan siiloutumista eli syntyy siiloja, joista yhdessä ovat luterilaiset, toisessa ortodoksit, kolmannessa muslimit, neljännessä elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuvat uskonnottomat ja niin edelleen. Vieraiden uskontojen tunteminen on nykyisessä uskonnonopetuksessa yksi oppimistavoite, mutta Pihlströmin mukaan niin kauan, kun oma ja vieras leikataan erilleen, on tuota tavoitetta vaikea saavuttaa. VAKAVA-verkosto kiittää kaikkien artikkelien kirjoittajia ja aikaisempia julkaisijoita mahdollisuudesta käyttää näitä tekstejä osana VAKAVA-aineistoa. Artikkelien bibliografiset tiedot Huttunen, R. 2015. Uskonto ja elämänkatsomustieto Suomen kouluissa. Teoksessa T. Steiner, J. Vainionpää & R. Huttunen (toim.) Samalta viivalta 9. Valtakunnallisen kasvatusalan valintayhteistyöverkoston (VAKAVA) kirjallisen kokeen aineisto 2015. Jyväskylä: PS-kustannus, 163 166. Komulainen, J. 2013. Oman uskonnon opetus on postliberaali ratkaisu. Niin & näin 1/2013, 76 79. Korkeamäki, J., Haarni, I. & Seppälä U. 2010. Aikuisten oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden diagnosointi sosiaalisena toimintana. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 47, 109 122. Onnismaa, E.-L., Paananen, M. & Lipponen, L. 2014. Varhaiskasvatusjärjestelmän polkuriippuvuuksien jäljillä. Kasvatus & Aika 8 (2), 6 21. Pihlström, S. 2013. Siiloutumisesta toiseuden kohtaamiseen: irti oman uskonnon opetuksesta. Niin & näin 1/2013, 83 85. 11
Samalta viivalta 9 Pohjola, T., Lerkkanen, M.-K., Poikkeus, A.-M., Nurmi, J.-E. & Kiuru, N. 2014. Ystävien vaikutus lasten lukutaitoon kolmannella ja neljännellä luokalla. NMIbulletin 24 (3), 12 30. Poikolainen, J. 2014. Lasten positiivisen hyvinvoinnin tutkimus metodologisia huomioita. Nuorisotutkimus 32 (2), 3 22. Solares, E. & Liebkind, K. 2012. Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen. Psykologia 47 (05 06), 357 368. 12
Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen Emilia Solares ja Karmela Liebkind Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen Suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistyessä ja maahanmuuttajien määrän lisääntyessä on tärkeää tukea hyvien ryhmienvälisten suhteiden kehittymistä. Myönteisen kontaktin eri kulttuuriryhmistä tulevien ihmisten välillä on todettu olevan yksi tehokkaimmista keinoista vähentää ryhmienvälisiä ennakkoluuloja. Kontaktin ei tarvitse olla edes välttämättä henkilökohtaista, kasvokkaista kanssakäymistä, vaan ennakkoluulot voivat vähentyä myös välillisen kontaktin avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa tilannetta, jossa esimerkiksi suomalainen nuori on tietoinen suomalaisen kaverinsa ystävyyssuhteesta vaikkapa venäläisen nuoren kanssa. Tässä artikkelissa kerrotaan, mitä ryhmienvälinen ennakkoluuloisuus on, minkälaisia edellytyksiä hyvä ryhmienvälinen kontakti vaatii ja millaisten mekanismien kautta kielteiset asenteet voivat muuttua myönteisemmiksi. Lisäksi artikkelissa esitellään kouluissa käytetty ryhmäsuhteiden parantamiseen tarkoitettu interventio, jossa välillisen kontaktin teoriaa sovelletaan käytäntöön. Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Psykologia-lehdessä 47 (05 06), 357 368. 13
Samalta viivalta 9 Johdanto Vielä runsas vuosikymmen sitten Suomessa oli Suomen Akatemian tekemän selvityksen mukaan (Rasismi ja etniset suhteet, 1999) tutkittu etnisiä suhteita melko vähän. Yhtenä syynä tähän voi olla, että Suomen maahanmuuttohistoria on melko lyhyt. Vuonna 1973 Suomi otti vastaan 200 chileläistä pakolaista, ja vuonna 1979 ensimmäiset vietnamilaiset pakolaiset saapuivat maahamme (Liebkind, 1994). Vielä vuonna 1990 Suomessa asui vain noin 26 000 vieraskielistä (Tilastokeskus, 2012). Tämän jälkeen muuttoliike entisen Neuvostoliiton alueelta vilkastui inkerinsuomalaisten ja muiden paluumuutto-oikeuden saaneiden myötä (Liebkind, Mannila ym., 2004). Ryhmienvälisiin suhteisiin liittyvää tutkimusta on kuitenkin tehty Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineessa 1980-luvulta lähtien (esim. Liebkind, 1982), ja tutkimus on tiiviisti seurannut niin alan kansainvälistä tutkimusta kuin suomalaisen yhteiskunnan muutoksia. Ensin tutkimus keskittyi toisaalta vietnamilaisiin pakolaisiin (esim. Liebkind, 1996), toisaalta inkerinsuomalaisiin paluumuuttajiin (esim. Jasinskaja-Lahti & Liebkind, 1999). Vuonna 2011 vieraskielisten määrä oli noussut jo noin 245 000:een (Tilastokeskus, 2012) ja ryhmienvälisten suhteiden tutkimus oli laajentunut käsittelemään aiheeseen liittyviä teemoja monesta näkökulmasta. Ryhmäsuhteiden sosiaalipsykologinen tutkimus on kiinnostunut muun muassa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat ryhmäsuhteisiin, millaisia prosesseja liittyy identiteetin muutoksiin maahanmuuton seurauksena ja mitä edellytyksiä tarvitaan hyvien ryhmienvälisten suhteiden muodostumiselle. Suomalaiset sosiaalipsykologit ovat tutkineet muun muassa etnistä, kansallista ja kulttuuri-identiteettiä (esim. Finell & Liebkind, 2010; Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Solheim, 2009; Jasinskaja-Lahti, Mähönen & Liebkind, 2011a), akkulturaatiota (esim. Jasinskaja-Lahti, Horenczyk & Kinunen, 2011; Phinney, Berry, Vedder & Liebkind, 14
Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen 2006), ryhmienvälisiä asenteita ja ennakkoluuloja (esim. Jasinskaja-Lahti, Mähönen & Liebkind, 2011b; Liebkind, Haaramo & Jasinskaja-Lahti, 2000) sekä syrjintäkokemuksia (Jasinskaja-Lahti, Liebkind & Perhoniemi, 2006). Maahanmuuttajien määrän lisääntyessä hyvien ryhmienvälisten suhteiden kehittyminen eri etnisten ryhmien välille on aina vain tärkeämpää, ja siksi myös siihen liittyvä tutkimus on entistä ajankohtaisempaa. Yhteiskunnallinen asenneilmapiiri heijastaa valtaväestön yleistä suhtautumista toisista kulttuuriryhmistä tulevia ihmisiä kohtaan ja on osaltaan vaikuttamassa siihen, kuinka helposti muualta tulevien on mahdollista kokea olevansa osa uutta yhteiskuntaa. Suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin on seurattu pitkäjänteisesti vuosien 1987 2007 aikana toteutetuissa asennetutkimuksissa (Jaakkola, 2009). Niissä on nähtävissä suomalaisten myönteinen asennoituminen maahanmuuttajiin 1980-luvulla, asenteiden muuttuminen kielteisemmiksi 1990-luvun laman aikoihin ja taas myönteisempään suuntaan 2000-luvun alkupuolella. Jaakkolan (2009) tutkimusten jälkeen Suomessa ei kuitenkaan ole tehty laajaa, koko väestön tasolle yleistettävää ryhmienvälisiä suhteita koskevaa asennetutkimusta, vaikka alan muu tutkimus onkin lisääntynyt. Maahanmuuttajista ja maahanmuutosta on keskusteltu vilkkaasti mediassa muutamien viime vuosien aikana. Merkkejä asenteiden muuttumisesta kielteisempään suuntaan on nähtävissä esimerkiksi vuoden 2010 aikana toteutetuissa sanomalehtigallupeissa (Elonen, 15.3.2010; Rantanen, 31.3.2010). Helsingin Sanomien gallupin mukaan vuonna 2007 yli puolet suomalaisista oli valmis ottamaan lisää maahanmuuttajia Suomeen, kun taas vuonna 2010 tätä mieltä oli enää 36 prosenttia. Vaikka asenteiden huonontuminen näyttää joidenkin tietojen perusteella osin jo pysähtyneen (Haavisto, 2012, s. 2), suhtautuminen maahanmuuttajiin on edelleen pikemmin torjuvaa kuin vastaanottavaista (Haavisto, 2012, s. 1), ja alun perin internetissä levinnyt kärkäs niin kutsuttu maa- 15
Samalta viivalta 9 hanmuuttokriittinen puhetapa on tutkimusten mukaan tullut salonkikelpoisemmaksi muissakin yhteyksissä (Maasilta, 2012, s. 50). Hyvät ryhmienväliset suhteet ovat kaikkien yhteiskunnan jäsenten etu ja tukevat tasapainoista yhteiskuntakehitystä. Suomalaisen yhteiskunnan haasteena on taata kaikille etnisille ryhmille tasa-arvoiset mahdollisuudet sosiaaliseen ja taloudelliseen hyvinvointiin. Sosiaalipsykologinen tutkimus on osaltaan selvittämässä ryhmienvälisten suhteiden dynamiikkaa ja tuo tietoa, jota voidaan hyödyntää myönteisten ryhmäsuhteiden tukemisessa. Tässä artikkelissa sosiaalipsykologista ryhmienvälisiä suhteita koskevaa tutkimusta esitellään ensisijaisesti ryhmienvälisten asenteiden sekä ryhmienvälisen kontaktin näkökulmasta. Ensin määritellään keskeisiä käsitteitä ja esitellään lyhyesti ryhmienväliseen ennakkoluuloisuuteen ja asenteisiin liittyvää tutkimusta Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian oppiaineessa. Tämän jälkeen nostetaan esille ryhmienvälisen sosiaalipsykologian ehkä keskeisin teoria, kontaktihypoteesi (Allport, 1954), ja siitä johdettu välillisen kontaktin teoria (Wright, Aron, McLaughlin-Volpe & Ropp, 1997). Artikkelissa kuvataan sitä, miten kontakti voi muuttaa ryhmäsuhteita myönteisemmiksi, ja kontaktin vaikutusta asenteisiin tarkastellaan erikseen enemmistön ja vähemmistön osalta. Artikkelissa esitellään myös välillisen kontaktin teorian käytännön sovellutus kuvaamalla teorian perustalle suunniteltua interventiomenetelmää. 16
Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen Ryhmienväliset asenteet ja ennakkoluuloisuus Sosiaalipsykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna asenne itsessään ei ole hyvä tai paha, vaan se määritellään yksinkertaisesti myönteiseksi tai kielteiseksi suhtautumistaipumukseksi jotain sosiaalisesti merkityksellistä kohdetta kohtaan (Eagly & Chaiken, 1993, s. 1; Ajzen, 2005, s. 3). Määritelmää voidaan tarkentaa niin sanotun kolmikomponenttimallin avulla. Sen mukaan asenne sisältää kolme ulottuvuutta, jotka koostuvat kognitioista, emootioista ja käyttäytymisestä. Kognitiivinen ulottuvuus viittaa asenteen kohteeseen liittyviin uskomuksiin. Emotionaalinen ulottuvuus kuvaa tunteita, jotka assosioituvat asenteen kohteeseen, ja käyttäytyminen viittaa kohteeseen yhteydessä olevaan käyttäytymiseen tai käyttäytymisaikomuksiin. (Ajzen, 2005, s. 3 5; Haddock & Huskinson, 2004, s. 36.) Ennakkoluuloisuuden käsite liittyy kiinteästi asenteen käsitteeseen (Kessler & Mummendey, 2008, s. 292). Gordon Allportin (1954) perinteisen ennakkoluulon määritelmän mukaan ennakkoluuloisuus on antipatiaa, joka perustuu väärään ja joustamattomaan yleistykseen ulkoryhmästä. Allportin (1954) määritelmää on kritisoitu, sillä ennakkoluulon sisältö saattaa heijastaa todenmukaisia havaintoja ulkoryhmästä ja esiintyä tilannesidonnaisesti (Eagly & Diekman, 2005, s.25 26; Judd & Park, 2005, s. 123 138). Nykyään ennakkoluuloisuus voidaan määritellä yksinkertaisesti yleiseksi, kielteiseksi arvioksi ulkoryhmästä (Stangor & Leary, 2006). Brown (2010, s. 7) laajentaa määritelmää asenteen kolmikomponenttimallia mukaillen ja toteaa ennakkoluulon olevan mikä tahansa asenne, emootio tai käyttäytyminen ryhmän jäsentä kohtaan, joka suorasti tai epäsuorasti heijastaa kielteisyyttä tai antipatiaa kyseessä olevaa ryhmää kohtaan. Toiset tutkijat taas korostavat määritelmissään erityisesti ennakkoluuloisuuden kielteistä emotionaalista ulottuvuutta, joka ilmenee ryhmienvälisten suhteiden kontekstissa (Kessler & Mummendey, 2008, s. 292; Yzerbyt & Kuppens, 2009). 17
Samalta viivalta 9 Ennakkoluuloisuuden taustalla vaikuttaa muun muassa ihmisen luontainen taipumus luokitella asioita ja ihmisiä eri ryhmiin ja tulkita maailmaa ennakko-oletusten perusteella. Tutkimuksissa on havaittu, että pelkkä koehenkilöiden jakaminen sisä- ja ulkoryhmäkategorioihin saa ihmiset suosimaan omaa sisäryhmäänsä ja tilanteesta riippuen myös syrjimään ulkoryhmää. (Brown, 2010, s. 36 39.) Ennakkoluuloisten asenteiden ilmaisutavat ovat kuitenkin muuttuneet vuosikymmenten saatossa. Vaikka kyselytutkimuksia seuraamalla näyttäisi siltä, että ryhmienväliset kielteiset asenteet ovat vähentyneet, näin ei välttämättä ole tapahtunut, sillä niiden ilmaiseminen on saanut uusia muotoja. (Brown, 2010, s. 216.) Avoimen ennakkoluuloisuuden tai syrjinnän tilalle ovat tulleet uudet ennakkoluuloisuuden muodot, joita voidaan kuvata muun muassa symbolisen tai välttävän rasismin tai epäsuoran ennakkoluuloisuuden käsitteillä (Brown, 2010, s. 188). Ulkoryhmää itseään voidaan syyttää sen huonosta asemasta yhteiskunnassa, tai oman sisäryhmän ja ulkoryhmän välisiä eroja voidaan liioitella (Fiske, 2002, s. 123 125). Epäsuora ennakkoluuloisuus voi ilmetä myös esimerkiksi kyseisen etnisen ryhmän välttämisenä tai tälle ryhmälle annettavien etujen vastustamisena (Stephan & Stephan, 2001, s. 25 27). Keskeistä tällaisessa ennakkoluuloisuuden osoittamisessa on se, että ennakkoluuloinen käyttäytyminen riippuu tilanteen normatiivisesta kontekstista, joka joko ehkäisee tai mahdollistaa syrjivän käyttäytymisen (Brown,2010, s. 188). Epäsuoraa ennakkoluuloisuutta tutkittaessa on myös havaittu, että ihminen ei välttämättä edes tiedosta omaa ennakkoluuloisuuttaan, vaan se saattaa ilmetä tiedostamattomalla, implisiittisten asenteiden tasolla. Päinvastoin kuin eksplisiittiset asenteet, joita yksilö voi kontrolloidusti ilmaista tai olla ilmaisematta, implisiittiset asenteet ilmenevät käyttäytymisessä automaattisesti ja spontaanisti, eikä niitä voi kontrolloida (Dovidio, 2001). Vaikka ennakkoluuloisuus ei ilmenisi avoimen vihamielisenä käyttäytymisenä, epäsuoralla tai implisiittisellä ennakkoluuloisuu- 18
Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen della saattaa kuitenkin olla konkreettisia seurauksia, jotka voivat näyttäytyä esimerkiksi työpaikan saannin hankaluutena tai arjen vuorovaikutuksen vaikeuksina opiskelu- tai työpaikalla. Suomen ensimmäisessä kenttäkokeellisessa rekrytointisyrjintätutkimuksessa vertailtiin suomalaisten ja venäläisten kohdalla sitä, miten etninen alkuperä vaikutti työpaikan saantiin (Larja ym., 2012).Tutkimuksessa yhtä pätevät suomalaiset ja venäläiset valetyönhakijat hakivat 1 200:aa avointa työpaikkaa. Tulokset osoittivat, että päästäkseen haastatteluun työnhakijat, joilla on venäläinen nimi, joutuvat lähettämään kaksi kertaa enemmän työhakemuksia verrattuna työnhakijoihin, joilla on suomalainen nimi. Niin kutsutussa uhritutkimuksessa puolestaan on selvitetty, minkälaisia vaikutuksia syrjinnällä on ollut maahanmuuttajien hyvinvointiin (Jasinskaja-Lahti ym., 2006) ja heidän identifioitumiseensa uuteen kotimaahan (Jasinskaja-Lahti ym., 2009). Tutkimuksen kohteena ovat olleet muun muassa venäläiset, inkerinsuomalaiset, virolaiset ja somalit. Ennakkoluuloisuudella ja syrjinnällä on havaittu olevan yhteys esimerkiksi syrjinnän kohteen stressi- ja masennusoireiden lisääntymiseen ja yleisen terveydentilan heikentymiseen (Jasinskaja-Lahti ym., 2006; Liebkind & Jasinskaja-Lahti, 2000). Ennakkoluuloisuus ja syrjintä vaikuttavat kielteisesti ryhmienvälisiin suhteisiin myös koko yhteiskunnan tasolla. Jasinskaja-Lahti, Liebkind ja Solheim (2009) havaitsivat tutkimuksessaan, että koettu syrjintä ehkäisi maahanmuuttajien samastumista suomalaisiin ja huononsi sen myötä heidän asenteitaan valtaväestöä kohtaan. Ryhmienväliseen ennakkoluuloisuuteen ja asenteisiin liittyvää tutkimusta on tehty sekä suomalaisten että maahanmuuttajataustaisten parissa. Nuorten osalta on tutkittu heidän eksplisiittisiä ja implisiittisiä asenteitaan sekä normatiivisen kontekstin vaikutusta asenteisiin (Jasinskaja-Lahti ym., 2011b). Lisäksi on tutkittu muun muassa eri ammattiryhmien asenteita maahanmuuttajia kohtaan (Liebkind, Haaramo & Jasinskaja-Lahti, 2000), selvitetty ryhmä- 19
Samalta viivalta 9 statuksen ja ryhmäkoon yhteyttä ryhmienvälisiin asenteisiin tutkimalla Suomessa ja Ruotsissa asuvia suomalaisia, suomenruotsalaisia, ruotsalaisia ja ruotsinsuomalaisia (Liebkind, Nyström, Honkanummi & Lange, 2004) sekä tutkittu suomalaisten merkitystenantoja omalle kansalliselle identiteetilleen ja sen yhteyttä ennakkoluuloisuuteen (Finell & Liebkind, 2010). Kontaktin vaikutus ennakkoluuloisuuteen Eräs ryhmienvälisen sosiaalipsykologian tutkituimmista teemoista ennakkoluuloisuuden ja asenteiden tutkimuksissa on ollut ryhmienvälisen kontaktin yhteys asenteisiin (esim. Jasinskaja-Lahti ym., 2011b; Liebkind, Haaramo & Jasinskaja-Lahti, 2000; Liebkind ym., 2004). Myönteisen kontaktin on havaittu olevan yksi tehokkaimmista keinoista vähentää ennakkoluuloisuutta ja parantaa ryhmienvälisiä suhteita (Dovidio, Gaertner & Kawakami, 2003; Pettigrew & Tropp, 2006). Millainen kontakti tahansa ei kuitenkaan välttämättä johda myönteisiin asenteisiin; esimerkiksi syrjintää kokeneiden asenteet ovat kielteisempiä syrjinyttä ryhmää kohtaan (Jasinskaja-Lahti ym., 2009). Gordon Allport (1954, s. 281) muotoili 1950-luvulla niin sanotun kontaktihypoteesin, jonka mukaan kontaktitilanteen tulee sisältää neljä välttämätöntä ehtoa, joiden toteutuessa ryhmienväliset asenteet paranevat. Kontaktitilanteessa ryhmien jäsenten välillä tulee olla tasa-arvoinen status, kanssakäymiseen tulee liittyä yhteiset tavoitteet ja yhteistyötä, ja ympäröivän yhteisön tai yhteiskunnan tulee antaa kontaktille myönteistä, normatiivista tukea. Myöhempi tutkimus on kuitenkin osoittanut, että Allportin (1954) nimeämät kontaktin ehdot eivät ole täysin välttämättömiä asennemuutokselle (Pettigrew & Tropp, 2006). Esimerkiksi suomalaisessa eri ammattiryhmien asenteita tutkineessa tutkimuksessa havaittiin, että vaikka kontakti ulkoryhmään oli syntynyt pakollisessa asiakastilanteessa eikä kontaktin osa- 20
Ryhmienväliset ennakkoluulot ja niihin vaikuttaminen puolten välillä ollut tasa-arvoista suhdetta, vastaajan asenne maahanmuuttajia kohtaan oli myönteisempi, mikäli hän oli tutustunut ulkoryhmän jäseneen hyvin (Liebkind, Haaramo & Jasinskaja-Lahti, 2000). Kuitenkin ennakkoluulot vähenevät tehokkaammin kontaktitilanteissa, joissa kontaktiehdot täyttyvät. Pettigrew ja Tropp (2006) totesivat laajaan meta-analyysiinsa perustuen, että yhteiskunnan tai yhteisön antama myönteinen tuki näyttäisi olevan tärkein kontaktitilanteessa vaikuttava yksittäinen tekijä, joka edistää myönteistä asennemuutosta. Alkuperäisten ehtojen lisäksi Pettigrew (1998) on painottanut niin kutsutun ystävyyspotentiaalin (friendship potential) merkitystä kontaktitilanteessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kontaktitilanteessa tulisi olla mahdollisuus henkilökohtaisten ystävyyssuhteiden solmimiseen eri ryhmien jäsenten välillä. Kontaktin läheisyysasteen vaikuttavuutta tutkittaessa on havaittu, että läheinen ryhmienvälinen ystävyyssuhde on vahvemmin yhteydessä myönteisiin ryhmienvälisiin asenteisiin kuin esimerkiksi ryhmienvälinen naapuri- tai työyhteisökontakti (Pettigrew, 1997). Näin ollen asenteiden kannalta on merkitystä ei ainoastaan kontaktin määrällä vaan myös sen laadulla. Jotta yksilöiden välillä tapahtuvasta ryhmienvälisestä kontaktista ja sen avulla saavutetusta asennemuutoksesta olisi laajemmin hyötyä, asennemuutoksen tulisi yleistyä kaikkiin ulkoryhmän jäseniin. Parhaiten tämä tapahtuu siten, että ryhmienvälisessä kontaktissa ryhmäjäsenyyskategoriat ovat jonkin verran korostuneina (salient), ja ryhmien jäsenet näkevät toisensa tyypillisinä ulkoryhmän edustajina. (Brown & Hewstone, 2005, s. 266; Brown, Vivian & Hewstone, 1999; Dovidio ym., 2003.) Suurin osa kontaktihypoteesitutkimuksesta on toteutettu poikkileikkaustutkimuksilla, joissa kontaktin ja asenteiden välistä yhteyttä tarkastellaan korrelatiivisesti. Nykyään ollaan kuitenkin kiinnostuneita myös siitä, johtaako myönteinen kontakti myönteisempiin asenteisiin vai hakeutuvatko myönteisesti toisen ryhmän jäseniin suhtautuvat ihmiset ryhmienvälisiin kontaktitilanteisiin? 21