Peruspalvelulautakunta LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2013 JA TOIMINTAKERTOMUS. Peruspalvelulautakunta 19

Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

PERUSPALVELULIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2015

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Perusturvalautakunta Johtosääntömuutokset alkaen 124/ /2011

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO 2014 JA TOIMINTASUUNNITELMA

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Vanhus- ja hoitopalvelut:

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,


Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

N I K E A N U S K O N T U N N U S T U S

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Valtuustoaloite / Heinolan terveyskeskuksen, sairaalan ja kotihoidon tilanne

Perusturvalautakunnan toimintatuotot ja menot

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Johtosääntömuutokset alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Kokkolan seudun kuntarakenneselvitys

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Korkein hallinto oikeus. Muu päätös 1440/2014. Muita päätöksiä

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Talousarvion laadinnan lähtökohdat

Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018

- Investointimäärärahaa tarkistettiin alaspäin eurolla.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Sivistyslautakunta on kokouksessaan kä si tel lyt Ruukin yläkoulun ja Siikajoen lukion toiminnan jär jes tä mis tä.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Sosiaali- ja terveystoimen talouden tasapainottamisohjelman toteutuminen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys

Transkriptio:

Peruspalvelulautakunta 19 18.02.2014 LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS 2013 JA TOIMINTAKERTOMUS Peruspalvelulautakunta 19 Valmistelijat: peruspalvelujohtaja, taloussihteeri Pirkko Hautala, palve lu joh ta ja Pekka Kauppinen, tilaajajohtaja Liikelaitoksen viides toimintavuosi oli suuren rakennemuutoksen ensim mäi nen vaikutuksiltaan merkittävä toimeenpanovuosi. Vuoden 2012 lopulla valmistunut Ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan ohjel ma vuoteen 2020 ja huhtikuussa 2013 lautakunnassa hyväksytty Mie len ter veys kun tou tu jien palveluiden kehittämis- ja pal ve lu ra ken neoh jel ma 2013-2016 sekä kuntayhtymän ja liikelaitoksen avo hoi tois tamis ta ja kotiin annettavia palveluita kehittävät strategiset lin jauk set konkretisoituivat vuoden aikana. Ympärivuorokautisen hoi don paikkoja vähennettiin erityisesti vuodeosastohoidossa, mutta myös ympärivuorokautinen palveluasuminen väheni vanhus- ja mie len terveys kun tou tu jien palveluissa. Valtakunnalliset suunnitelmat so si aa lija terveyspalveluiden uudelleen järjestelyistä aiheuttivat jonkin ver ran liikehdintää päättäjien ja strategisen johdon tasolla. Pääosin lii ke laitos kuitenkin pyrki jatkamaan valitsemiensa strategisten lin jaus ten mukaisesti palvelutuotannon muutoksia ja kiinnittämään eri tyi ses ti ennaltaehkäiseviin toimiin huomiota ihmisten terveyden ja so si aa lisen toimintakyvyn edistämiseksi. Liikelaitoksen toimintavuosi alkoi suurten edellä mainittujen stra te gisten päätösten ja suurten taloudellisten paineiden merkeissä. Vuo den 2012 tilinpäätöksessä liikelaitoksen kuntaosuudet olivat kas va neet +7,88 % edellisestä vuodesta (kuntien välinen liukuma oli +1,94 ja +10,55 % välillä). Samaan aikaan kuntien taloudellinen tilanne oli hei ken ty nyt yleisen taloudellisen tilanteen huononemisen takia. Kuntien kanssa käytiin vuoden aikana paljon pal ve lu so pi mus neu vot te lu ja sekä tilinpäätöksen, talousarvioseurannan että vuoden 2014 ta lousar vion suunnittelun ympärillä. Ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan ohjelma vuoteen 2020 kä sittää liikelaitoksen kuntien vanhusten palveluasumisen, vuo de osas tohoi don ja kotihoidon suuntaviivat. Ohjelmassa suunniteltiin alun pitäen toimittavan niin, että vuosina 2013-2014 painopiste on ko ti hoidon palveluiden kehittämisessä ja lisäämisessä ja ym pä ri vuo ro kau tisen hoidon paikkoja vähennetään eniten vuosina 2015-2016. Ta loudel li sen tilanteen heikkenemisen ja toisaalta vauhtiin päässeen ke hittä mis työn (sisältäen mm. kotihoidon kehittämisen ja yhtenäisten kritee rien vaikutuksen palveluiden käyttöön) myötä vuoden 2013 ai kana mentiin ohjelman toteuttamisessa paljon pidemmälle kuin alun pitäen oli suunniteltu. Suurimmat muutokset ympärivuorokautisessa

hoi dos sa olivat seuraavat: - Riihihovin palveluasumisyksikkö lopetti toiminnan helmikuussa (-10 paik kaa) - Kannuksen vuodeosaston paikkamäärä laskettiin 30 paikkaan maalis kuus sa (-7 paikkaa) - Toholammin vuodeosaston paikkamäärä laskettiin 12 paikkaan kesä kuus sa (-6 paikkaa) - Markkulan palvelukeskuksen paikkamäärä saatiin laskettua 27 paik kaan kesällä (-8 paikkaa) - Toholammin vuodeosaston suljettiin syyskuussa (-12 paikkaa, yhteen sä -18 paikkaa) -Tunkkari vuodeosaston paikkamäärä laskettiin 30 paikkaan lo kakuus sa (-6 paikkaa) Toholammin vuodeosaston sulkemista jouduttiin aikaistamaan huonos ta henkilöstötilanteesta johtuen. Sairaanhoitajapula muodostui ke sään mennessä niin vaikeaksi, että lautakunta joutui päättämään vuo de osas ton sulkemisesta syyskuun alusta kokouksessaan 25.6.2013/75. Yhteensä ympärivuorokautisen hoidon paikkoja oli vuoden lopussa käy tös sä alueella 49 paikkaa vähemmän kuin vuoden 2013 alussa. Näis tä sulkemisista alkuperäisessä suunnitelmassa oli sulkea Rii hiho vi ja laskea Kannuksen vuodeosaston ja Markkulan paikkamäärät edel lä mainittuihin määriin, muut muutokset oli tarkoitus toteuttaa vuo si na 2014-2016. Näin suuret muutokset sysäsivät suuret muu tokset koko palveluketjussa liikkeelle. Onneksi strateginen läh tö koh ta oli ollut pitkään tiedossa, oikeastaan vuodesta 2009 lähtien muu tokseen oli valmistauduttu. Silti nopea paikkojen väheneminen oli haaste koko liikelaitoksen henkilökunnalle sekä johdolle että hoidon ja hoivan toteuttavalle ammattilaisten joukolle. Asia koski luon nol li ses ti myös kuntien päättäjiä ja kuntalaisia. Kotihoidon osaaminen ja en si si jai suus sekä kotihoitoa tukevien palve lui den ja toimenpiteiden tär keys korostui. Ikäneuvolatoiminta, HEH KO-käyn nit, ryh mä toi min nat, muistihoitajatoiminta jne. nousivat en tis tä kin tärkeämmiksi. Ko ti hoi toa tehostettiin ja selvitettiin uusien asu mis muo to jen mah dol li suuk sia. Palveluasumisessa jouduttiin nopeu te tus ti ottamaan vastuu en tis tä huonokuntoisempien vanhusten hoi dos ta ja kehittämään osaa mis ta ja toimintatapoja. Liikelaitos mm. vah vis ti sai raan hoi ta ja re surs se ja palvelukeskuksissa, mutta yhtä lailla lähihoitajien osaa mi sen vaatimustaso nousi. Vuodeosastoilla toimin ta ta pa muuttui en tis tä akuutimpien potilaiden hoitamiseen kes kitty väk si, potilaiden kierto no peu tui ja he olivat entistä sairaampia osas tol la ollessaan. Kaikki muu tok set korostivat myös mo niam ma til lisen työn ja palveluketjujen toi mi vuu den tärkeyttä.

Vaikka muutoksia tuli paljon ja sopeutumisajat yksiköittäin jäivät lyhyik si, palveluketjut saatiin pysymään pystyssä ja ne toimivat oi keastaan hämmästyttävän hyvin ottaen huomioon kiivaan ai ka tau lun. Henkilöstölle muutokset olivat stressin aihe, mutta toisaalta yh des sä nähtiin myös muutosten tarpeellisuus ja se helpotti ti lan tee seen sopeutumista. Toimipisteiden kuormitusprosentit pysyivät pal ve luasu mi ses sa ja vuodeosastohoidossa kohtuullisina ja kaikkialla kes kimää rin oltiin alle 100 %:n kuormituksella. Palveluketjun tiu kim mat paikat vuoden aikana ovatkin olleet kotihoidossa, jonka kuor mi tus on jatkuvasti lähes koko alueella liian korkea. Erityisesti ilta- ja vii kon loppu hoi to jen järjestämiseen vaadittavalla tasolla eivät re surs sit tahtoneet kunnolla riittää. Kotihoidon säännöllisten asiakkaiden hoidon tarve nousee palvelurakennemuutoksen myötä ja asia kas kun ta laajenee myös määrällisesti. Huonon taloudellisen tilanteen ta kia liikelaitos joutui luopumaan vuodelle 2014 suunnitelluista hen ki lös töli säyk sis tä kotihoitoon ja se edelleen kiristää tilannetta ko ti hoi dos sa. Vuoden 2013 aikana päätettiin kotihoidolle hankkia vuonna 2014 kotihoidon optimointi- ja mobiilikirjauslaitteet, jotka antanevat enemmän aikaa asiakastyölle. Kuitenkin palvelurakennemuutoksen on nistu mi nen tulevina vuosina edellyttää edelleen kotihoidon ja ko ti hoi toa tukevien toimien lisäämistä ja kehittämistä. Kotihoitoon tar vi taan myös lisää työntekijöitä. Mielenterveyskuntoutujien palveluiden kehittämis- ja pal ve lu ra ken neoh jel man toteuttaminen vauhdittui vuoden 2013 aikana, kun kus tannuk set vuoden 2012 tilinpäätöksessä olivat edelleen olleet nou susuun nas sa. Vuoden 2013 loppuun mennessä palveluasumisen käyttöä saa tiin vähennettyä, palveluiden painopistettä pystyttiin siir tämään avo pal ve lui hin, moniammatilliset palveluohjaustiimit (PSAS) toi mi vat ja mielenterveysasiakkaiden kotihoitoa oli saatu kehitettyä. Myös mie len ter ve ys kun tou tujien tukiasumista saatiin lisättyä hyö dyntä mäl lä muusta toiminnasta Toholammilla tyhjäksi jääneitä tiloja. Edel leen tarvetta on lisä tukiasuntoja koko alueella. Mie len ter veyskun tou tu jien ohjelman eteenpäin vieminen jatkuu vuoteen 2016 saak ka. Liikelaitoksen henkilöstötilanne oli suhteellisen hyvä, vaikka kriit ti siäkin tilanteita vuoden aikana kohdattiin. Avoimeksi tulleet vakanssit saa tiin pääosin täytettyä pätevillä työntekijöillä.sijaisten osalta vaikeuk sia oli enemmän. Vaikein tilanne vuoden aikana oli Toholammin vuo de osas tol la, jossa kesällä ajauduttiin vaikeaan sai raan hoi ta ja pulaan, kun sinne ei saatu palkattua sairaanhoitajille sijaisia. Lii ke laitok ses sa edettiin strategiseksi tavoitteeksi otetussa lää kä ri työ voi man siir tä mi ses sä omaksi toiminnaksi. Lääkäreiden virat olivat vuoden lopus sa pääosin täytetty omilla viranhaltijoilla. Joitakin vakansseja oli täyt tä mät tä. Ostopalveluita oli vain kohdistetusti tiettyihin tehtäviin ja Hal sua-kaus ti nen-ve te li alueen vanhusten palveluasumisen lää kä ripal ve lut ostettiin yritykseltä. Hammaslääkäripula oli pahin hen ki lös tö-

va je asia liikelaitoksessa toimintavuonna. Erityisen huono tilanne oli keväällä ja kesällä. Loppuvuotta kohti tilanne vähän parani, mutta edel leen vuoden lopussa vajetta oli. Kun hammaslääkärivirkoja on muu ten kin suhteellisen vähän ja niissä on paljon vaihtelua, niin hammas lää kä ri pal ve lui den järjestämisessä jouduttiin turvautumaan ajoittain tietyillä paikkakunnilla vuoden aikana ostopalveluihin ja se näkyi ham mas huol lon kustannuksia nostavana tekijänä. Vuoden aikana myös muista korkeasti koulutetuista (psykologit, sosiaalityöntekijät) oli ajoittain pulaa. Sijaistilanteissa tehtävien täyttämisessä oli pulaa eri tyi ses ti sairaanhoitajista ja jonkin verran myös lähihoitajista. Vuoden aikana liikelaitokseen perustettiin hoidon ja hoivan ohjelman mu kai ses ti kuusi uutta vakanssia kotihoitoon (Kannus, Toholampi, Ve te li) sekä 2,5 vakanssia Puistolan palvelukeskuksen kotihoitoon ja pal ve lu asu mi seen sekä kaksi vakanssia palveluasumiseen (Ko ti pirt ti, Kotiranta). Näistä vakansseista kolme Kannuksen alueelle suun tautu nut ta vakanssia jätettiin talousvaikeuksien takia vuoden lop puun asti täyttämättä. Vuoden aikana Toholammin vuodeosaston va kanssei ta lakkautettiin neljä ja neljä siirtyi Sissi-yksikön va kans seik si. Muut viisi vakanssia siirrettiin Männistön palvelukeskuksen va kansseik si. Tunkkarin vuodeosastolta vähennettiin lokakuussa kol me vakanssia, jotka jätettiin täyttämättä ajatuksena, että niitä voi tai siin käyttää tulevina vuosina kotihoidon vahvistamiseen. Muu ten kin vuoden aikana on jatkuvasti pieni osa vakansseista täyttämättä mm. täyttöprosessin takia. Vuoden lopulla kuntayhtymässä tehtiin pää tös, että vuoden 2014 alusta liikelaitoksen työntekijöiksi siirtyvät Tunk karin alueen laitoshuoltajat, jotka ovat aikaisemmin olleet kun ta yh tymän erikoissairaanhoidon teknisen toimen työntekijöitä. Työ pa nos on koko ajan suuntautunut liikelaitoksen toimitilojen sii vouk seen ja huoltoon. Henkilöstön hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen on pyritty vuoden aika na kiinnittämään huomiota ja on jatkettu ennaltaehkäisevän työ terveys huol lon kehittämistä, varhaisen tuen keskustelukäytäntöjä, ke hitys kes kus te lu ja, vastuu- ja tulosyksiköiden pa la ve ri en/osas to tun ti en, kehittämispäivien pitämistä. Henkilöstön hyvinvointimittareista sai raslo mien määrä kääntyi laskuun, sairaslomapäivä oli -8,7 % vä hemmän kuin vuonna 2012 (1058 päivää), keskimääräinen sai ras päi vien määrä jäi kuitenkin edelleen korkeaksi ollen 17,4 pv/työn te ki jä. Kuntayhtymässä toteutettiin loppusyksyllä Parempi työ yh tei sö ky se ly ja siinä liikelaitoksen avainluku oli 13,7 (vuonna 2011 luku oli 13,8). Liikelaitos tavoitteli korkeampaa avainlukua, noin 14 luokkaa, mut ta siihen ei päästy. Liikelaitoksessa henkilöstön kuormitus on suh teel lisen korkea edelleen ja lähiesimiesten työhön kohdistuu suu ria odotuksia. Myös johtoryhmän toimintaa arvioitiin niin, että joh to ryhmän toivottaisiin osallistuvan enemmän tulos- ja vas tuu yk si köi den toimintaan.

Toimintatuotot ja -kulut Kaikista liikelaitoksen kuluista henkilöstömenot ovat 30 %. Hen ki löstö me nois sa arvioidut määrärahat riittivät (toteuma 95,6 %) ja kus tannuk set nousivat +0,6 % vuodesta 2012. Kustannusnousu aiheutui vir ka- ja työehtosopimuksen mukaisista palkankorotuksista, omille palk ka lis toil le palkattujen lääkärien palkkauskustannuksista (kus tannuk set siirtyivät ostopalveluista henkilöstömenoihin) ja va kans si lisäyk sis tä. Palvelujen ostojen osuus menoista oli 59,8 %. Tähän menokohtaan tu li vat uutena isona kustannuseränä vuonna 2013 mukaan yh teis toimin ta-alu een kuntien erikoissairaanhoidon menot. Nämä kus tan nukset olivat yhteensä 24.947.327. Kun erikoissairaanhoidon menot pois te taan ja vertaillaan varsinaisten peruspalveluiden palveluiden os toa, muodostavat ostot peruspalveluiden kaikista kustannuksista 28,7 % menoerän. Asiakaspalveluiden ostot ovat suurin menoerä, käyt tö 14.198.634 euroa, kustannukset muodostuvat kuntalaisille ostet ta vis ta palveluista kuten kehitysvammaisten ja mie len ter veys kuntou tu jien asumispalvelut, lastensuojelun avohoidon ja sijaishuollon pal ve lut, hammaslääkäri- ja lääkäriostot sekä Perhon kunnan asukkail le ostettavat peruspalvelut (6.971.831 ). Asiakaspalveluiden ostot lisääntyivät +1,6 %. Kun asiakaspalveluiden ostoista vä hen netään Perhon tuotannon kulut pienenivät liikelaitoksen kustannukset -6,7 % (516.000 ). Muuten palveluiden ostoihin kuuluvat kul je tuskus tan nuk set, erikoislääkäreiltä ostettavan lisätutkimukset, seu lon tatut ki muk set, laboratorio- ja röntgenpalvelut. Aineet, tarvikkeet ja tavarat menokohtaan kuuluvat lääkkeet, hoi totar vik keet, laitteet ja kalusto. Määrärahojen toteuma oli 95 % ja kustan nuk set laskivat -5,6 %. Kaikista liikelaitoksen menoista aineet, tarvik keet ja tavarat vievät 2,4 %:n osuuden. Avustukset koostuvat kuntalaisille maksettavat rahalliset avustukset ku ten toimeentulotuki, omaishoidon tuki ja vammaispalvelulain mukai set avustukset. Avustukset ylittyivät arvioidusta, toteumaprosentti oli 111,5 % ja kustannusnousua edellisestä tilinpäätöksestä tuli +6 %. Suurin osa noususta aiheutui vammaispalvelulain mukaisten avus tus ten maksamisesta kotitalouksille, kustannusnousu oli 22,6 %, määräraha nousi edellisestä vuodesta 86.000 euron verran. Val tiol le maksettava korvaus pitkäaikaistyöttömien peruspäivärahoista nou si +15,6 % (noin 30.000 euroa). Avustukset olivat 3,9 % lii ke lai tok sen kaikista menoista. Muut menot eli käytännössä vuokrat nousivat edellisestä vuodesta 3,1 %, näistä tilavuokrat nousivat 2,9 % (määrärahaa käytettiin yhteen sä 2.483.468 ). Liikelaitos toimii pääosin kunnilta vuokratuissa ti lois sa. Kaikista menoista vuokrat olivat 3,2 %.

Liikelaitoksen investoinnit olivat 160.045,84. Määrärahavaraus oli 148.000. Vuoden aikana hankittiin auto Eke-Tuot teel le asiakas- ja mui ta kuljetuksia varten, 64.093,11 (varaus talousarviossa oli 55.000 ) ja digitalisoitiin hammashuollon kuvantamislaitteita 37.525 eurolla (varaus 63.000 ). Atk-ohjelmistoihin ja laitteisiin lii ke lai tos ei ole vuo sit tain varannut investointimäärärahaa, vaan in ves toin nit on kirjattu ti lin pää tös vai hees sa kuntien menoksi. Lähes kaikki atk-in vestoin nit ovat yhteisiä erikoissairaanhoidon kanssa. Vuonna 2013 atk-ohjelmien investointimenot olivat 58.427,73 ja kus tan nuk set koostuivat internetsivujen uudistamisesta, hammaskuvantamisen digi ta li soin nis ta, ProConsonan versiopäivityksestä sekä Effica Omahoi to käyttöoikeudesta. Toholammille ei hankittu uutta ult ra ää ni lai tetta (varaus 30.000 ) huonon taloustilanteen takia ja koska mää rä raha ei asiantuntijoiden kä si tyk sen mukaan ollut riittävä oikeanlaisen lait teen hankintaan. Hankinta on siirretty vuodelle 2015 vuoden 2014 ta lous ar vion valmistelun yhteydessä. Ylitystä investointimenoihin tuli yh teen sä 12.045,84. Liikelaitoksen tulot muodostuvat asiakasmaksuista, ko ti kun ta korvauk sis ta, palveluiden myyntituloista, vuokrista, avustuksista sekä kun ta osuuk sis ta. Terveydenhuollon palveluista perittävät asia kasmak sut laskivat -7,3 % ja olivat 1.527.725 euroa. Sosiaalihuollon asia kas mak sut nousivat 0,8 % ja olivat 2.672.484. Asiakkaiden mak sa mat vuokratulot laskivat -3,8 % ja olivat 954.065. Tuet ja avus tuk set laskivat yhden prosentin verran ja olivat yhteensä 848.510. Talousarvio alittui toimintatuottojen (ulkoiset ja sisäiset yhteensä) osal ta 31.523,45. Toimintamenot ylittyivät 130.000,69, ra hoi tustuot to ylittyivät +69,11 ja poistot alittuivat -161.455,03. Ko ko naisuu te na toimintamenot alittuivat 31.523,45. Kuntien kustannukset ja kuntalaskutus Tilinpäätöksessä kuntien kustannukset on jaettu pe rus pal ve lu lau takun nan päättämien perusteiden mukaan. Kunta maksaa palvelut ns. ai heut ta mis pe ri aat teen mukaisesti. Kustannusten jako on päätetty pe rus pal ve lu lau ta kun nas sa ja se on aukikirjoitettu kuntien pal ve lu sopi muk sis sa. Palvelut ovat joko ns. oman kunnan palveluita tai suo rite pe rus tei sia yksiköitä. Lisäksi osa palveluiden kustannuksista on so vit tu jaettavaksi asukasluvun perusteella. Vuoden 2013 aikana suo ri te pe rus teis ten yksiköiden määrää on Maisemamallin käyttöön oton myötä lisätty. Palvelusopimuksissa on lisäksi sovittu, että kunta on velvollinen maksamaan ne kuntalaisille järjestetyt palvelut, joiden jär jes tä mi nen katsotaan palvelusopimuksen sisällöstä riippumatta vält tä mät tö mäk si peruspalveluiden järjestämisvastuun to teut ta mi sek-

si ja lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi kuntien asukkaille. Kunnilta on kerätty kuntaosuudet kuukausittain 1/12 osa pe ri aat teella. Kuntaennakoiden riittävyyttä on arvioitu kuukausittain. Vuoden 2013 aikana kuntien kanssa on pidetty paljon yhteyksiä, käyty pal velu so pi mus neu vot te lu ja tilinpäätöksen 2012 pohjalta, ta lous ar vio seuran nan ja kuntaosuuksien riittävyyslaskelmien huomioiden pe rus teella sekä vuoden 2014 talousarvion valmistelun yhteydessä. Lii ke laitok sen kustannuskehitystä on koko vuoden ajan pyritty saamaan hilli tyk si erilaisin keinoin. Syksyllä valmistuneen tilinpäätösennusteen pohjalta tehtiin li sä talous ar vio, joka käsiteltiin lautakunnassa 22.10.2013/ ja kun ta yh tymän val tuus to hyväksyi lisätalousarvion 25.11.2013/. Lii ke lai toksen tiukka ta lou den pi to sekä isot rakenteelliset muutokset alkoivat lop pu vuon na purra kustannuskehitykseen. Edelleen kuntien väliset kus tan nus muu tok set vaihtelivat, mutta kokonaisuudessaan lii ke laitok sen kurssi kustannusten kasvun osalta kääntyi laskuun niin, että kun ta osuu det laskivat -1,59 % (ilman Perhoa). Kuntakohtaiset kun taosuu det verrattuna vuoteen 2012 muuttuivat seuraavasti: Halsua -9,16 % Kannus -0,09 % Kaustinen - 1,83 % Lestijärvi -0,45 % Toholampi -4,83 % Veteli +1,91 % Perhon kustannusmuutos oli + 11,8 %(sis. Perhon peruspalveluiden me not kunnan kirjanpidon mukaisesti 7.2.2014 tilanteen mukaan). Per hon ja muiden liikelaitoskuntien kustannukset seurataan eri ta valla, liikelaitoskuntien kustannukset ovat liikelaitoksen omassa kir jan pidos sa ja Perhon kustannukset Perhon kunnan kirjanpidossa. Erikoissairaanhoidon kuntakohtaiset kustannukset olivat vuonna 2013 ensimmäisen kerran mukana liikelaitoksen kirjanpidossa. Lii kelai tok sen talousarvioon varattiin edellisten vuosien ennusteisiin pohjau tuen määrärahat erikoissairaanhoidon palveluiden ostoon kullekin lii ke lai tos kun nal le (ml. Perho). Määrärahaa varattiin yhteensä 25.170.000 ja käyttö oli 24.947.327. Kustannusten koh den tu minen ja määrärahan riittävyys kunnittain vaihteli ollen seuraava: Halsua 1.560.608 (määrärahavaraus 1.450.000 ) Kannus 5.967.470 (6.200.000 ) Kaustinen 4.982.044 (4.790.000 ) Lestijärvi 957.483 (1.020.000 ) Toholampi 3.946.009 (4.200.000 ) Perho 3.472.623 (3.360.000 )

Veteli 4.061.085 (4.150.000 ) Kustannukset sisältävät erikoissairaanhoidon, kuntayhtymän jär jestä mät kehitysvammahuollon palvelut (Maria-Katariinan pal ve lu asumis yk sik kö ja kehitysvammaneuvola) ja ensihoidon. Peruspalvelujohtajan esitys: Peruspalvelulautakunta päättää 1) hyväksyä tilinpäätöskäsittelyn yhteydessä uuden in ves toin ti mää rära han 12.045,84 2) hyväksyä osaltaan liitteenä olevan tilinpäätöksen ja tilin pää tös kerto muk sen 3) allekirjoittaa vuoden 2013 tilinpäätöksen ja jättää sen liitettäväksi osak si kuntayhtymän tilinpäätösasiakirjaa 4) oikeuttaa tekemään tilinpäätöksen teksti- ja tilasto-osaan oi kai suluon tei sia korjauksia ja täydennyksiä 5) suorittaa tilinpäätöksen edellyttämät kuntien lisälaskutukset ja palau tuk set Päätös: Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.